Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 380 143
  • 2 470

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Joo hyökkäys on ihan riittävä siihen, että alkaa pian peitto heilumaan!

Mutta pakisto on kyllä sellanen, että jos ei Salmelainen ole jo kehitellyt vahvististamista, niin nyt viimeistään sen aloitus sitten. Ei tietenkään kiire ole, mutta jossain vaiheessa pakko kyllä tehdä, jos halutaan menestyä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pakkia huutaa minunkin mielestäni, mutta sellainen valonpilkahdus, että Winberg oli minusta kohtuullisen hyvä ja varma. Ei loistanut, mutta ei myöskään sekoillut. Toki ei pelannutkaan kuin 8.43, mutta toisaalta Kankaanperä teki itsensä näkyväksi vielä pienemmällä peliajalla.

Nyt vain rohkeasti vastuuta eikä ristiinnaulita yhdestä virheestä. Ehkä siitäkin kasvaa sitten se ”Karjalainen”, jota ensi vuonna ihailtaisiin.

Silleenhän se Mirokin kehittyi. Pääsi pelaamaan Landella ja nyt on jo VL-pakki, jota haikaillaan Nordikselle.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Totuus on että paljon pidettiin kiekkoa ja pyöritettiin mutta tosipahoja paikkoja ei paljon saatu aikaiseksi.

En tosiaan nähnyt, mutta viime keväänä Kerhoa vastaan noi tilastot ja pörräämiset oli niiden eduksi ja meillä ei oikein ollut mitään saumaa.

Se on positiivinen asia, että yhdessä kesässä kiekonhallinta on kääntynyt meille. Otan siis tässä kohtaa mieluummin pörräämisen.

Vähän tarkkuutta ja parempaa puolustamista, parempaa maalivahtipeliä, pari hankintaa ja nakit pakkaseen. 56 peliä aikaa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Aika odotettu peli. Me pärjäämme helposti sarjan heikompia vastaan (esim. KalPa ja JYP), mutta vahvemmat tuottavat ongelmia. Näihin laskin ennen kautta ainakin seuraavat: Kärpät, Tappara, Pelicans, HPK ja Lukko.
Maalivahtien kohdalla en näe suurta ongelmaa. Engren on ollut hyvä ja Tuohimaa varmasti parantaa, kunhan ruosteet karisevat.
Puolustus ontuu. Meiltä lähti Eronen (kukaan nykyisistä ei pääse lähellekään), Quincey (sama juttu), O'Connor ja Finley. Tilalle tulivat Ahonen ja Kousa. Kumpikin ok parhaimmillaan. Ahonen ollut varjossa harkkapeleissä, mutta parantaa koko ajan. Kousa ei mielestäni vielä ole päässyt odotetulle tasolle.
Lyytinen näkee kentän ja osaa hyökätä, mutta tekee alhaalla mokia. Esim. tänään, kun oli suora syöttösuunta pystyyn Nykoppille ja tilaa, hän antaa suoraan vastustajan lapaan. Vaatii skarppausta. Motin on ollut paljon parempi kuin viime kaudella. Varakas yhtä hyvä, mutta meni mokaamaan tuossa päätaklauksessa. Siinä ovatkin meidän pakit. Laakso ja Kankaanperä (ikä painaa) eivät riitä ja Winberg ei vielä ole sillä tasolla, jota tarvitaan. Siksi en ymmärrä Ulanderin lähettämistä Joensuuhun, sillä meillä on liian kapea puolustus saikkujen ja rangaistusten osuessa kohdalle.
Hyökkäyksestä: Kuulin eräässä ottelussa (kirjoitettu myös täällä JA:ssa), että ei noilla 1,5 metrisillä tai mikkihiireillä voi pärjätä. (Olisikohan valinnoissa painanut UTJ:n toive osoittaa, että hänen kanssaan samankokoiset pärjäävät eikä tarvita jääkaappiosastoa? - Mene ja tiedä.) Tähän asti on kyllä pörrätty aika tehokkaasti ja päästy jopa laukaisupaikoille, mutta osumia ei ole paljon eikä esim. yv:llä ketään maskimieheksi.
Valitettavasti lähes kaikki meidän isommat pelaajat (Keränen, Tallberg, Petrell ja Åsten) välttävät noita paikkoja ja kuuluvat puukäsien joukkoon.
Senttereistä on edelleen puutetta. Se pelinrakentaja voisi imeä itseensä vastustajia ja vapauttaa omia iskemään maaleja ilman turhaa pörräystä ja pyörimistä. Nyt meillä kuitenkin on ollut erinomainen nelosen sentteri. Nykopp oli tänäänkin kova karvaamaan ja raastamaan. Laiturit vain eivät päässeet samalle tasolle. Ja sitten Nypsi ilmeisesti taas loukkaantui.
Saarinen on meidän paras pelinrakentaja tällä hetkellä.
Kyllä Sallinen, Dyk, Lundell, Paajanen, Kangasniemi ja Jääskä täyttävät ruutunsa, mutta peliä pitäisi muuttaa aika lailla, jos haluamme kolmen parhaan joukkoon.
Eilen hävittiin, tänään pitäisi voittaa. Tuolla laukaisumäärällä pitää voittaa, mutta vähemmälläkin, jos työn tekee laadukkaammin.
Eiköhän Engren ole tänään torjuntavuorossa ja pisteet hoideta kuitenkin Helsinkiin maalein 1-4.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n tehottomuudesta puhuttaessa on kuitenkin muistettava, että meidän kärkiketjujen pelaajista 5/6 on vaihtunut viime kevään jälkeen, samaten 1. pakkipari. Voi hyvin olla että siinä menee useampikin kierros vielä ennen kuin homma alkaa napsumaan; ehkä vaatii jotain ketjulottoakin, mutta kyllä mä toistaiseksi vielä kohtalaisen luottavainen olen tuohon hyökkäysarsenaaliin. Verkko tulee heilumaan.

Pakkia tuo joukkue huutaa, ei epäilystä.
Ei jumalauta sentään (anteeksi). tää on jo ihan vakioselitys IFK:lla että aina pitää muistella miten jengi vaihtu ja blaa blaa, miten se hitsautuu ja blaa blaa. Miten hemmetissä se ei muilta jengeiltä ota puolta kautta että edes jotenkin toimii?

Onko meillä siis aina

A). Maailman tyhmimmät pelaajat

B). Maailman tyhmin tai vähintään vaikeaselkoisin valmentaja

C). Milla Magia taikonut lavat solmuun

D). Jotakin pientä pielessä joukkueen rakenteessa

vai

E). Jokin muu selitys joka ei nyt tule mieleen.

Muistaakseni meillä oli kauhean ihgu tilanne kun pelaajat olivat nipussa jo hyvissä ajoin, ja oikein nauratti kun muuan kärpät menetti puoli jengiä ja oli ihan telineissä kuten joku tapparakin huhujen mukaan. Vaan mitenkäs se siellä oulussa ja tampereella nyt sujuukaan?

Tässä pientä vinkkiä jos ei ihan vaikka muista:

Ei kai se siis ole pakollista hitsautua ikuisesti. No paitsi jo kyseessä on IFK, niin tietenkin sitten.

Vaan ehkä se tästä iloksi muuttu ja IFK ottaa sen paikkansa auringossa. Katsellaan nyt perinteiseen tapaan joulutaukoon asti vaikkapa ja mietitään sitten että menikö kaikki niin kuin strömsössä?
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HPK:lla yli puolet pienempi budjetti ja ykkösketjun hyökkääjän tilalla tänään joku ensikertalainen. Oikeesti, paljonko pitää maksaa, että saadaan toi Pennanen HIFK:hon konsultoimaan.

Jos Pennanen saa Dykit ja kumppanit laittamaan limppua verkkoon niin sijoitetaan 500k välittömästi.

Vakavasti ottaen, asetelma kääntyy usein 3-4 maalin johdossa pelillisesti epärehelliseksi, ja taikuri Pennasen HPK näytti kaksi erää pelillisesti todella huonolta, vaikka todellisuudessa IFK oli se jolla oli paniikki, ja se näkyi maalipaikoissa.

3/4 matsia IFK on hallinnut peliä ja maalipaikkoja aika selkeästi, mutta maalinteko on kahden tappion suurin syy. Pikkaraisen tsemppilätkä mahdollistaa pelillisen hallinnan, ja yksilötaito maalipaikat, mutta maaleja ei aina synny edes yksilötaidolla, tsempillä tai raa'alla asenteella, vaan tarvitaan rentoutta ja oikeanlaista virettä. Esim. Turunen on tällä hetkellä vastakohta rentoudesta, ja vähän muussa joukkueessa maalipaikoissa samaa vikaa.

IFK oli sitkeä ja taisteleva jopa 4-0 tilanteessa joka on meillä aika harvinaista, mutta perkele kun sitkeys ja taistelu ei tee yhtään maalia, vaan ne pitää erikseen tehdä jokainen. Nyt ei ollut edes maagista Karhusta vastassa, vaan IFK laukoi 1.korin paikoilta logoon tai patjoihin. Voutilainen selvisi oikeasti lähinnä hyvällä sijoittumisella. HPK myös blokkasi ja häiritsi vetoja pirun hyvin, eli ei mitään pois heidän voitolta. Pennasen HPK:lla on voittava resepti olemassa, me maksetaan siitä oppirahoja vielä, ikävä kyllä.

Eteenpäin, otanta pelaajien, valmennuksen tai UTJ:n verbaaliselle tuhoamiselle on vielä liian pieni. Nyt IFK joko henkisesti murenee, ja alkaa olla myös pelillisesti vastustajaa huonompi, tai sitten IFK jatkaa duunia ja luottaa työn kantavan hedelmää aikanaan. Ja edelleen siis lisäyksenä, työ pitää olla itseisarvo, ja sen päälle pitää erikseen tehdä ne maalit. Sinne tänne voi tulla Nykopp - Åsten:maisia duunimaaleja, mutta kyllä pitkässä juoksussa maalinteko pitää tulla rentoina napsuina. Tämän kauden Tappara voi kertoa tästä lisää. Huomenna ei kelpaa mikään muu kuin 3 pistettä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Sen mikä Pelicans ja HPK osoittivat ettei se Stigaukkoilu näitä pelejä ratkaise. Käsi ylös jos oli kauden alla vaihtamassa päittäin kokoonpanoja näiden kanssa?

Samalla muistuttaisin, että molempia vastaan me oltiin se hallitseva ja jopa dominoiva puoli. Paras neljästä sarjassa noilla kummallakaan ei ole mitään asiaa meitä vastaan. Niin ylivertaisia me oltiin.

Stigaukkoilusta sen verran, että mitään pelaajia itseensä imeviä senttereitä tonne ei tarvita. Meillä on jo niitä pelaajia: Saarinen, Turunen, Kangasniemi yms. Me tarvitaan Dyk onnistumaan ja sitten paikko Tallbergin tilalle -joka oli potentiaalinen 10 maalin mies. Keräsellä maalisarake näyttää nollaa ja Dyk tehnyt yhden. Pakki on jaetulla maalipörssin kärkipaikalla joukkueen sisäisessä pörssissä. Yhtä syöttelijää ei tonne tarvita vaan kaverit laittamaan kiekkoja sisään tai sitten hankintana sisään ”Nenonen”.
 
4

444

Tulee mieleen eräskin kevät 2013, kun täysin altavastaaja ja jotakuinkin jokaisessa pelissä täysin telineissä ollut Lukko (runkosarjan 10.) lähetti runkosarjan voittaneen Ilmalan Pallon kesälomille. Toki siinä auttoi sekin, että toisessa päässä maalivahti seisoo päällään ja torjuu kaiken, ja toisessa päässä veska ei tunnu saavan kiinni edes silmiään. Toinen joukkue hallitsee, pyörittää ja tekee kentällä periaatteessa voittavia ja oikeita asioita, mutta vastustaja käy tekemässä maalit. Joo, kautta on pelattu 4 ottelua, joten hirttosilmukka ei ole ihan vielä valmis, mutta jonkun pitäisi käydä sanomassa pelaajille, että veskaa päin laukomisesta ei saa lisäpisteitä ja oma maalivahti saa ottaa myös vaikeita vetoja kiinni.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigan edistyneitä tilastoja kun katsoo, niin IFK on laukonut neljään peliin 5 vs 5-pelissä selvästi eniten.
174 laukausta on aika kova määrä neljään matsiin, kun toiseksi eniten laukoneella on 150 laukausta.

Laukaisuprosentti IFK:lla "huikea" 3,6%, kun Tapparalla se on yli 17%.

IFK on myös antanut vastustajalle neljänneksi vähiten 5 vs 5-laukauksia. Tai tarkemmin sanottuna toiseksi vähiten, kun parilla alapuolen jengillä yksi peli vähemmän ja vain muutama laukaus IFK:n alapuolella.

Eli kyllähän tilastotkin tietyllä tavalla tukee sitä, että IFK:n pelaamisessa on hyviä aihioita, kuten itse pelin on kentällä näyttänyt.

Täytyy vain toivoa, että pelaaminen alkaa näkymään paremmalla tahdilla myös tulostaululla.

Jos yksittäisistä pelaajista puhutaan, niin toive tänään olisi että Turunen saisi heivattua jonkun pari maalia itselleen.
Toistaiseksi ollut pieni pettymys ja väläytellyt ihan yksittäisinä pieninä hetkinä. Iikalle soisi myös maalin, vaikka toki eilen sen tekikin. Hyvin saa veivailtua itsensä paikoille ja nyt jonkun sellaisen jälkeen kihaus ja hanat auki.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sen mikä Pelicans ja HPK osoittivat ettei se Stigaukkoilu näitä pelejä ratkaise. Käsi ylös jos oli kauden alla vaihtamassa päittäin kokoonpanoja näiden kanssa?

Osoitti sen mikä on mielestäni jonkinasteinen epäkohta jääkiekossa ja NHL:ssä siihen onkin pyritty puuttumaan mahdollisimman paljon (sääntömuutoksin ja maalivahtien varusteita on pienennetty jne). Eli maalivahdin suoritus on kaikki kaikessa. Jos sinulla on parempi maalivahti kuin vastustajalla, sinä hyvin todennäköisesti myös voitat ottelun tapahtuipa kenttäpelissä melkein mitä vain. Maalivahdit ovat jääkiekossa liian hyviä, kenttäpelaajien merkitys on marginaalinen maalivahteihin verrattuna.

Mitä tulee kokoonpanoihin niin noita nimettömiä kavereita usein aliarvostetaan ja meidän näitä sotureita alemmissa ketjuissa yliarvostetaan, mutta ei ne sen kummempia ole kuin möttöset ja töppöset landepaukuilla. Karhunen ja Voutilainen pelasivat unelmapelit, se riitti. Pelsujen hyökkäys on muuten timanttisen kova, kaikki ketjut. Ja maalivahtina Karhunen niin kyllä Pelsut tulee olemaan taas kova.

Jääkiekossa myös tuurin osuus on suhteellisen iso verrattuna muihin lajeihin. HPK:n toisessa maalissa kaveri sai aivan täydellisen ohjauksen ja kolmannessa kiekko flipperimäisesti suoraan Innalan lapaan joka ei tainnut edes laukoa tilanteessa, mutta se ohjaantui ohi jotain omiaan touhunneen Tuohimaan...
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Eilisen pelin HIFK-HPK kävin Nordiksella tsiigaamassa, ja heitän muutamia ajatuksia alkaneen kauden suorituksista.

Minun odotukseni täysin täyttäneitä pelaajia: Sallinen, Kousa ja Jääskä. Uudet hyökkäyspään vahvistukset HPK:sta ovat selkeä parannus ylivoimaan, vaikka eilen ei uponnutkaan. Aivan nimetön maalivahti otti 38 torjuntaa perjantai-illan ”huumassa”.

Pariskunta Motin ja Laakso pelottaa alivoimalla. Laskin ekassa erässä neljä epäonnistunutta purkua paineettomassa tilassa, yksi jopa keskelle vastustajan lapaan. Saattoi joku muukin purkaa yhden niistä neljästä.

Tuohimaata on hienovaraisesti arvosteltu. Minuakin kolmas maali jäi mietityttämään, mutta ei siinä debyytissä mitään emämunauksia ollut, eikä itseluottamuksen puute paistanut katsomoon asti. Hyvä, että sai jatkaa 0-3 tilanteessa ( 12 min kohdalla).

En ole huolissani, mutta kyllähän tämä kaudesta toiseen jatkuva paikkojen tuhlailu kyrpii.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Ei jumalauta sentään (anteeksi). tää on jo ihan vakioselitys IFK:lla että aina pitää muistella miten jengi vaihtu ja blaa blaa, miten se hitsautuu ja blaa blaa. Miten hemmetissä se ei muilta jengeiltä ota puolta kautta että edes jotenkin toimii?

Muistaakseni meillä oli kauhean ihgu tilanne kun pelaajat olivat nipussa jo hyvissä ajoin, ja oikein nauratti kun muuan kärpät menetti puoli jengiä ja oli ihan telineissä kuten joku tapparakin huhujen mukaan. Vaan mitenkäs se siellä oulussa ja tampereella nyt sujuukaan?

Samaa mietin. Miksi IFK:n pitää aina antaa esim. 5-10 peliä tasoitusta vastustajille ennenkuin (ehkä) saadaan peli toimimaan ja verkot tötterölle? Joukkue on paperilla todella vakuuttava/mestarisuosikki ja oli pitkälti kasassa jo keväällä, perusjargonit hyvästä ja hyvissä ajoin aloitetusta kesäharjoittelusta ja mainiosta joukkuehengestä kuultu lukuisissa haastatteluissa jne. jne. joten mistä homma kiikastaa? Tosiaan on siellä Kärpissä ja Tapparassakin miehistö vaihtunut ja vieläpä rankalla kädellä mutta näin vaan homma toimii uusillakin äijillä ensi sekunneista lähtien. Tätä en pysty käsittämään ja katseet kääntyy väkisinkin valmennuksen suuntaan. Onko kesän aikana kuitenkaan tehty oikeita asioita? Vai onko joku olennainen palanen kuitenkin jäänyt hankkimatta?
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eilisen jälkeen on mielenkiintoista nähdä miten tämän päivän peli lähtee etenemään. Eilen oli ehkä jopa liikaa intoa alussa mikä sitten kostautui heti alivoimalla, eikä pelin päälle päästy ennen kuin oli liian myöhäistä. Sitten se olikin väkisin yrittämistä ja puskemista. Erittäin turhauttavaa katsottavaa.

Etenkin vieraspeleihin on pakko saada variaatiota, pelkkä prässi on mahdoton pelitapa ainakin tässä Liigassa. HPK osasi hienosti puolustaa vaarallisimmat maalipaikat pois. Mitäköhän mahtaa tapahtua Tapparaa vastaan? En halua edes ajatella.

Tässä on nyt just hyvät mahdollisuudet vähän pidempäänkin tappioputkeen, kun puolustuskin on kovin ohut. Mutta katsotaan peli kerrallaan.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa mietin. Miksi IFK:n pitää aina antaa esim. 5-10 peliä tasoitusta vastustajille ennenkuin (ehkä) saadaan peli toimimaan ja verkot tötterölle? Joukkue on paperilla todella vakuuttava/mestarisuosikki ja oli pitkälti kasassa jo keväällä, perusjargonit hyvästä ja hyvissä ajoin aloitetusta kesäharjoittelusta ja mainiosta joukkuehengestä kuultu lukuisissa haastatteluissa jne. jne. joten mistä homma kiikastaa? Tosiaan on siellä Kärpissä ja Tapparassakin miehistö vaihtunut ja vieläpä rankalla kädellä mutta näin vaan homma toimii uusillakin äijillä ensi sekunneista lähtien. Tätä en pysty käsittämään ja katseet kääntyy väkisinkin valmennuksen suuntaan. Onko kesän aikana kuitenkaan tehty oikeita asioita? Vai onko joku olennainen palanen kuitenkin jäänyt hankkimatta?
No siis HIFK on nyt pelannut 4 peliä, joista 2 voittoa ja 2 tappiota, joten ei tämä nyt mikään sellainen katastrofialku ole ollut, mitä voisi näistä joistain Jatkoaikaan kirjoitetuista viesteistä päätellä. Ja en siis viittaa nyt kehenkään nimimerkkiin erityisesti.

Itsestäänselvää on, että jos HIFK jatkaa pelaamista samalla intensiteetillä ja työmoraalilla mitä vaikkapa eilen 2 viimeistä erää, niin tulos seuraa varmasti, kun ottaa huomioon minkä tason pelureita joukkueessa on - Saarinen, Sallinen, Kangasniemi, Paajanen ja Turunen vain muutamia mainitakseni. Parannettavaakin HIFKlla pelissään luonnollisesti on, mutta aikaa on vielä. Yksi selvä heikkous on, että voimakas prässi on pelitapana kuluttava ja varsinkin kauden alussa tulee lapsuksia, joissa viisikko on kentällä levällään kuin Jokisen eväät ja vastustaja pääsee helposti rankaisemaan. Tämä tilanne paranee kyllä aikanaan, mikäli tuloksia alkaa tulla ja joukkue hitsautuu yhteen. Kyllä itse ainakin mieluummin seuraan HIFKta, joka hyökkää vaikka sitten pienellä riskillä kuin se, että pelattaisiin enemmän varman päälle ja tulos edellä. Varsinkin, kun ollaan runkosarjassa näin alkuvaiheessa.

Toinen selvä parannuskohde on hyökkäyspään maalineduspelaaminen, jossa oli jo viime kaudella haasteita ja nimenomaan maalineduspelaamisen porrastaminen. HIFK pelaa hyvin suoraviivaisesti maalille ja maalinedustallekin mennään kiitettävän ahneesti, mutta homma ajautuu helposti liian pieneen kasaan maalin edustalle ja parin-kolmen metrin päästä maalista puuttuu HIFKn pelaajia lyömästä kiekkoja pömpeliin.

Joukkueessa näen paljon samaa, mitä oli kauden 2009-10 jengissä, eli joukkueeseen on pitkästä aikaa saatu rivi laatupelaajia, jonka lisäksi myös nuoriso-osastoa on tyrkyllä rosteriin kiitettävästi. Täysin tasapainossa joukkue ei kuitenkaan vielä ole ja myöskään maalivahtisektori ei vakuuta, vaikka paperilla onkin menty eteenpäin. Tuohimaa on mielestäni tämän kauden "mikanoronen", eli periaatteessa kovan luokan hankinta, mutta joku siinä ainakin itseäni närästää. Lisäksi niin valitettavaa kuin se onkin, niin Lennu Petrellin aika HIFKn kapteenina on tullut täyteen varsinkin, kun pelikyvyt riittää hädin tuskin neloskentän laitaan. Kapteeninnatsat olisi mielestäni ehdottomasti pitänyt lyödä Sallisen tai Paajasen paitaan ja Lennulle olisi pitänyt sanoa kiitos palveluksista ja toivottaa hyviä viimeisiä pelivuosia Itävalta-Unkarin seudulle. Ei vaan pysty käsittämään Lennun ja Kangen jatkosopimuksia varsinkin, kun joukkueeseen on saatu roudattua myös pitkä rivi oikeasti kovia pelaajia liigaan.

Niin tai näin - tänään todennäköisesti tulee kuokkaan Rinkelinmäen illassa, mutta silti pidän HIFKta varmana TOP-4 jenginä kauden päättyessä.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Samaa mietin. Miksi IFK:n pitää aina antaa esim. 5-10 peliä tasoitusta vastustajille ennenkuin (ehkä) saadaan peli toimimaan ja verkot tötterölle? Joukkue on paperilla todella vakuuttava/mestarisuosikki ja oli pitkälti kasassa jo keväällä, perusjargonit hyvästä ja hyvissä ajoin aloitetusta kesäharjoittelusta ja mainiosta joukkuehengestä kuultu lukuisissa haastatteluissa jne. jne. joten mistä homma kiikastaa? Tosiaan on siellä Kärpissä ja Tapparassakin miehistö vaihtunut ja vieläpä rankalla kädellä mutta näin vaan homma toimii uusillakin äijillä ensi sekunneista lähtien. Tätä en pysty käsittämään ja katseet kääntyy väkisinkin valmennuksen suuntaan. Onko kesän aikana kuitenkaan tehty oikeita asioita? Vai onko joku olennainen palanen kuitenkin jäänyt hankkimatta?

Mä veikkaan että tässä on suureksi osaksi kysymys siitä voittamisen kulttuurista sekä varsinkin Kärppien osalta laadukkaasta juniorityöstä. Me ollaan vasta sillä tiellä että luodaan oma pelillinen imago ja junioreista alkaa tulla sitä vakaata liigapelaajaa. Tottakai sitä toivois että nää asiat tapahtuu kädenkäänteessä, mutta kun ei se ole niin. Jatkuvia valmentajapotkuja sekä ostetaan kaikki kärkipelaajat muualta niin ei se ole helppoa, varsinkin kun meidän oma runko koostuu näistä Petrell, Åsten yms joilla ei ole pelillistä esimerkkiä antaa. Kärpillä ja Tapparalla on Pyörälää, Kukkosta ja Kuuselaa sun muita, ihan valtava ero tolla osastolla.

Nyt kuitenkin selkeää edistystä on mun mielestä näköpiirissä ja olen toiveikas että ollaan oikeasti sillä tiellä mistä noustaan tosissaan haastamaan kaksi edellämainittua. Ei se tapahdu niin että ostetaan neljä kentällistä tarpeeksi isoja nimiä muualta, vaan se on pitkäjänteinen prosessi. Ja tiedostan toki seuran historian, mutta näin kannattajana on vaan pakko uskoa, jatkuvalla negailulla menee vaan maku tästä omasta rakkaasta harrastuksesta nimeltä HIFK.
 
Joo näistä ihan samaa mieltä ja tottakai mäkin uskon että peli alkaa tästä kulkemaan. Ja kausi siis tietysti aivan alussa eli pidempiä analyyseja ei toki voi tehdä. Mutta kuitenkin Pikkarainen saanut ajaa jo pelitapaansa (melko hyvällä menestyksellä vieläpä) sisään jo koko kevään ja kesän ja onhan meillä jatkajia Lennun ja Muulin lisäksi myös esim. Kangasniemi, Jääskä, Lundell, Lyytinen ja Engren eli pelaajia joiden pitäisi pystyä sitä pelillistäkin esimerkkiä uusille tulokkaille antamaan. Eli tavallaan olen kyllä täysin samaa mieltä sun kanssa, mutta jotenkin tuntuu että ”identiteetin” ja ”voittamisen kulttuurin” taakse on vaan tosi helppo mennä. Meinaan vaan että näin hyvissä ajoin kasatun ja hyvän treenikesän vetäneen porukan toivoisi näyttävän jäällä hiukan valmiimmalta kaatamaan joukkueen kun joukkueen. Mutta ehkä tää nyt meni turhan negailuksi; toki organisaatiossa on tehty paljon asioita hyvällä tavalla ja suunta on oikea. Ja Denniksen kommenttiin vielä; alku ei ole katastrofi mutta ehkä odotukset vaan oli kauden alkuun lähtiessä niin korkeat... Tänään paluu voittojen tielle eikö?
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei jotenkin lämmitä nämä kaksi pojoa tältä illalta kyllä yhtään. Ihan hirveää peliä. Oksettavaa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Voitosta huolimatta pelkkä vitutus päällä. Kolme pistettä olisi pitänyt ottaa, mutta vittu Lyytinen-Ahonen-Motin jokainen vuoronperään meni ryssimään alimpana miehenä Kerholle maalit. Yhtään ei auttanut myöskään Aten loukkaantuminen, Tuohimaa on ollut suorastaan katastrofaalisen huono. Tikkako sen Aten teloi? En keksi yhtään missä muussa tilanteessa olisi voinut jotain käydä. Onneksi tästä joukkueesta ei löydy ketään joka voisi edes yrittää Tikan haastamista.

Paska peli, silti kolmea pistettä suorastaan tarjottimella tarjottiin, ei kelvannut.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei jotenkin lämmitä nämä kaksi pojoa tältä illalta kyllä yhtään. Ihan hirveää peliä. Oksettavaa.
Mua kyllä lämmittää aina, jos HIFK voittaa. Lisäksi ilahduttaa Lundellin ja Jääskän hieno peli sekä Turusen pari maalia. Kyllä se tästä vielä lähtee ja ei se Tuohimaakaan nyt sentään NOIN huono ole, mitä tilastot antaa ymmärtää.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jääskä ja Lundell nyt tehotilastossa +1. Muilla nolla tai miinukset. Lennu heikoimpana -4.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Muutama nosto yleisesti

- Runkosarjassa hiotaan ne virheet tai aukot pelitavassa umpeen ennen kevättä. Tämä on runkosarjan tärkein tehtävä kuten Törmänen aikanaan totesi. Muutenhan voitaisiin ratkaista mestari vain lyhyellä turnauksella. Peli ei ole vielä valmista eikä pidäkään olla. Ei se sitä ole myöskään muilla vielä tässä vaiheessa.

- Aleksi Laakso ajanut Lyytisen ja Motinin ohi. Varma virheetön puolustaja joka pystyy myös tukemaan hyökkäyksiä. Lyytinen ollut kyllä pettymys.

- Lundell kyllä tulee olemaan Jääskän kanssa tällä kaudella kova pumppu.

- viikonlopun paras anti oli, että Iikka ja Turunen sai kuparisen rikki.

@Walkin Meinaat ettei Kankaanperällä riitä lihakset haastamaan Tikkaa?
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
@Walkin Meinaat ettei Kankaanperällä riitä lihakset haastamaan Tikkaa?
Kanki nyt tuskin saa sitä edes kiinni. Eilen otti kiinnipitämisjäähyn. Ei saanut edes vastustajaa kaatuun. Itsensä sai.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Meinaat ettei Kankaanperällä riitä lihakset haastamaan Tikkaa?

Eihän se ollut tänään edes mukana pelaavassa kokoonpanossa. Eikä pitäisi olla jatkossakaan. Melart olisi ihan kiva, olisi ollut kiva nähdä miten Melart olisi reagoinut tuossa tilanteessa kun Tikka teloi Aten...
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös