Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 747 501
  • 2 462

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
btw. Taisi noi legendatkin lähteä menemään toisen erän jälkeen mielestäni aitio meni pimeäksi ennen aikojaan.

TV-kuvasta ainakin näkyi, kun Pepe Lehtonen joskus toisen erän puolivälin paikkeilla käveli alas rappusia aition suunnasta.

Legendojen kunniaksi pelasivat sitten aivan päin persettä. Peliesityksestä tuli mieleen, joku 90-luvun puolivälin räpellys, kun otettiin Kalpalta kotona turpaan lähes kaksinumeroisesti. Ilmeisesti voitot Kärpistä ja Jokereista siivittivät joukkueen sellaiseen uskoon, että Saipa kotona hoituu puolivaloilla materiaaliedun turvin. Tyhmä ei opi.

Jumalauta tämän kaltaisessa kotipelissä, kun joukkueen legendat istuvat aitoissa, lauantai-ilta ja 7900 katsojaa hallissa, niin ottelu aloitetaan seuraavanlaisesti: Voitetaan aloitus, lyödään kiekko vastustajan päätyyn pakin toimesta, ajetaan kolmella hyökkääjällä päätyyn asti, taklataan vastustajan pakki pleksiin, kiekko haltuun ja aloitetaan minuutin mittainen hullunmylly, joka pätetään maaliin tai vähintään vastustajan jäähyyn. Nyt alotettiin varovainen neppailu ja tulos oli nyt nähty.

Yksi mikä oikeasti vituttaa näissä HIFK:n ketjukokoonpanoissa on se, että jokaiseen ketjuun lyödään joko taitoa, taitoa taitoa tai sitten puukäsiä, puukäsiä, puukäsiä. Tyyliin Pesonen-Granlund-Granlund, Pesonen-Granlund-Peltonen, Peltonen-Hirso-Somervuori. Missään näissä ketjuissa ei ole sitä perinteistä HIFK-typpistä power forwardia, joka toisi ketjuun sen uuden vaihteen lisää. Kaikki voimahyökkääjät tungetaan sitten samoihin ketjuihin ja ihmetellään, kun tulosta ei tule. Toki arvostan suuresti sitä, että HIFK on onnistunut edellämainittujen tasoisia hankintoja tekemään, mutta nyt tuntuu, että se perinteinen HIFK, jota piti kunnioittaa jo legendojenkin takia tänään puuttui kokonaan. Missä oli tunne pelistä? Tuon joukkueen pystyisi roolittamaan perkeleen paljon paremmin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itku meinasi tulla kun katseli tämän illan ottelua. En ole ikinä, siis ikinä nähnyt noin huonoa IFK:ta. Juhlaottelu ja ketään ei kiinnosta pelata. Luojan kiitos Matikainen rankaisi kavereita ja tunti pelin päättymisen jälkeen jätkät passitettiin takaisin jäälle vetämään viivaluistelua. Toivottavasti ovat ilta 24.00 asti. Hävetkää joka vitun iikka. Yksikään tämän hetkinen pelaaja ei ansaitsisi kantaa tuota pelipaitaa päällä tämän päivän esityksen jälkeen.

Mitään pois ottamatta SaiPalta. Hyvän pelin pelasivat ja sentään siellä jäällä oli yksi joukkue joka oli tullut pelaamaan jääkiekkoa. Toinen oli tullut vetämään täyden tuvan eteen jotain saatanan rusettiluistelua.
 

BaronFIN

Jäsen
Ihan ensimmäiseksi nöyrimmät pahoitteluni että tulen vieraisiin pöytiin huutelemaan ja itse en hetkeäkään usko, että Pelicansin ja Ässienkään liito tulee jatkumaan nykyisenkaltaisena, mutta yhteen asiaan haluaisin jälleen kerran palata:

Media astui jälleen kerran samaan miinaan kuin aina ennenkin stadilaismestaruuden jälkeen: pääkaupunki vie, muut vikisevät ja tasoero repeää pahemmin kuin kertaakaan 2000-luvulla kun Matikainen, Peltonen, Granlund, Westerlund ja Kekäläinen näyttävät kuinka pelitavat ja joukkueet rakennetaan ja nauretaan koko matka finaaleihin saakka jotka pysäyttävät koko maan.

Onneksi urheilussa on kaikki mahdollista ja Ilta-pulun toimittajat ja johtavat voivat ottaa helvetin ison peilin käteen ja katsoa valtavan aasin kuvaa sieltä.

IFK on sekaisin ja kysymys kuuluu onko jengi enää Matikaisen "näpeissä"?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK on sekaisin ja kysymys kuuluu onko jengi enää Matikaisen "näpeissä"?
Itselläni on sellainen fiilis, että Matikainen ei ole missään vaiheessa edes täysin saanut joukkuetta "näppeihinsä".
 
Laitetaanpas muutamia juttuja:

- Mikael Granlund: viimeiset 5 peliä, tehotilastossa seisoo -6 ja vain yksi tasakentällisin tehty maali Micken ollessa kentällä - Haloo Petu?

- Syöttäminen on aivan saatanan vaikeaa, HIFK:lla on varmasti yksi liigan huonoimmista syöttöprosenteista, tänään laskin toisen erän lopussa yhdessä vaihdossa 6 harhasyöttöä peräkkäin! Ei siinä mitään, ettei laiturit tee itseään pelattavaksi, mutta kun ne kuuluisat kahden metrin syötöt menevät kolme metriä ohi

- Nöyryys puuttuu, junnujenkin pitäisi ymmärtää, ettei omalla siniviivalla, viivan omalla puolen syötetä toivotaantoivotaan -poikittaissyöttöä. Markus Granlund maksoi tästä tempusta loppupelin viltityksellä

- HIFK:ta vietiin tänään fyysisesti, liikkeessä sekä asenteessa kuin märkää rättiä, ei todellakaan mahdollisuuksia voittoon SaiPaa vastaan

- Ylivoima kaipaa Kibeä yllättävän paljon, suoraviivainen, luontaisesti röyhkeä maalintekijä tulee tekemään hyvää ylivoiman ennalta-arvattavuudelle ja tehottomuudelle, yksi mies ei silti muuta tarpeeksi, että joukkueen tekemisen taso muuttuisi

- Janne Pesosen pakkoistuttaminen Granlundin viereen alkaa mennä jo liiallisuuksiin, Hirso oli istunut vastaavilla esityksillä jo useamman pelin poppariosastolla ja kuten JHag sanoi, Hannes ei todellakaan saanut yhtä paljon ymmärrystä. Kaikkia muita ketjuja sekoitetaan kyllä niin nopeasti, ettei pelaajat itsekään pysy mukana, toimivat osiot hajoitetaan, mutta sitten ei ole mitään kykyä koittaa muokata ketjua, joka ei karvalakkimallin lätkäjätkän silmään toimi.

- HIFK:n kiekonriistot ja voitetut kaksinkamppailut voidaan tänään laskea varmaankin kahden käden sormilla, taklauksista puhumattakaan (pieni varauksellinen plussa voidaan laittaa Åstenin taklauspelille)

- En ymmärrä peluuttamisen osalta myöskään tuota Turo Järvisen nostamista kärkiketjuihin, tänäänkin kolmannessa erässä ketjuksi yritettiin tunkea väkisin Järvinen - Wirtanen - Somervuori.
 

Hiski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Sivustaseuranneena ihmetyttää esim. Granlund #2:n hehkutus. Ja pääsee vielä pelaamaan liigan kärkijoukkueen ykköskentässä. Äkkiseltään löytyy parikymmentä 20v pelaajaa jotka päihittää Maken pelillisesti mennen tullen. Ja nämä meidän scoutit ei niistä mitään tiedä...
 

Davidson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Richard Ullbergilla oli upea ensimmäinen liigapeli, josta pitää antaa kiitosta myös Jarmo Myllykselle, joka vastaa maalivahtien peluutuksesta, Ari-Pekka Selin kommentoi joukkueensa otteita tyytyväisenä."

Onneksi meillä ei ole maalivahtivalmentajaa sekoittamassa tilannetta, vaan
kokemuksella mennään!
 

Stadista

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelin alusta näki jo, että asenne ei ole kunnossa. Kuitenkin sitä toivoi ja luotti, että kyllä se siitä lähtee, kun ei Saipakaan saanut ensimmäisessä erässä maalia.

Peliin lähdettiin mielestäni samalla taktiikalla kuin narrejakin vastaan, mutta huonommalla toteutuksella. Ilmeisesti nyt on painotettu hitaita lähtöjä ja nopeat lähdöt oli kiellettyjä. Nyt vaan hitaat lähdöt olivat todella hitaita. Pakeilla meni sormi suuhun, kun piti syöttää avaus, kun ei ollut mitään paikkaa mihin kiekon laittaa. Saikohan esim Kousa yhtään syöttöä liikkellelähdöissä omille. Vaikka asenne korjaatuisikin vastaisuudessa, niin tuolla pelityylillä ei voi odottaa mitään maalijuhlia vastaisuudessakaan.

Karvauspeliä ei juuri ollut, ja jos olikin, niin keskialueella ei ollut yhtään meikäläistä, kun pakit peruutteli oman sinisen alle. Saipa tuli heittämällä keskialueen yli yhdellä syötöllä. Tuntui välillä surkuhupaiselta, miten yksin ja vapaasti pääsi Saipa ylittämään keskialueen.

Purkukiekot olivat katastrofaalisia, kiekkoa ei saatu sinisen yli. Joko se annettiin suoraan vastustajalle tai pyyhittiin lumet kiekon päältä.

Lunkka oli kieltämättä hieman epävarman oloinen tietyissä tilanteissa, mutta niistä jotka meni, ei mielestäni voi Lunkkaa juurikaan syyttää. Ensimmäinen ehkä hieman, kun lähti katkaisemaan syöttöä, mutta ei ylettynyt. Ja vaikka ei olisi yrittänyt katkoa, tuskin olisi ehtinyt takatolpalle. Yksi läpiajo, yksi rankkari ja yksi parhaalta mahdolliselta paikalta vedetty. Olisi niitä saanut ottaa, mutta ei syyttääkään voi. Muuten otti tosi monta pahaa kiinni.

Yksi ketju hyllytettiin kolmanteen erään. Kuka aiheesta, kuka ei, mutta pakko jotain oli yrittää. Siitä en moittisi Petua. Jos ei olisi tehnyt mitään, syytettäisiin siitä, ettei reagoinut pelin aikana.

Kaikenkaikkiaan yksi huonoimmista peleistä ikinä. Nolottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peliin lähdettiin mielestäni samalla taktiikalla kuin narrejakin vastaan, mutta huonommalla toteutuksella. Ilmeisesti nyt on painotettu hitaita lähtöjä ja nopeat lähdöt oli kiellettyjä. Nyt vaan hitaat lähdöt olivat todella hitaita. Pakeilla meni sormi suuhun, kun piti syöttää avaus, kun ei ollut mitään paikkaa mihin kiekon laittaa. Saikohan esim Kousa yhtään syöttöä liikkellelähdöissä omille. Vaikka asenne korjaatuisikin vastaisuudessa, niin tuolla pelityylillä ei voi odottaa mitään maalijuhlia vastaisuudessakaan.
Torstaina Jokerit eivät karvanneet kertaakaan syvältä. Eivät siis kertaakaan antaneet IFK:n pakeille kunnolla painetta vaan tyytyivät tukkimaan keskialueen. IFK yritti lähteä täsmälleen samalla tavalla rakentamaan hyökkäyksiä, kuin Jokereitakin vastaan. Ikävä kyllä SaiPa oli selvästi erilaisella taktiikalla liikkeellä ja tuli täysillä päälle heti päädystä saakka. IFK-pakit eivät olleet siihen valmiina ja avaukset jäivät pakkien lapoihin. Ei tuossa kyse ollut asenteesta. Ehkä valmistautumisesta, kun ei oltu painotettu nopean avauksen tärkeyttä tänään. Pääosin uskoisin että kyse on pelikirjan puutteesta. Viisikko ei ole sijoittunut oikein, eikä osata hakea sitä avaussyöttöä oikein, eikä tarpeaksi nopeasti, eikä pakit osaa sitä antaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Pelin alusta näki jo...Kaikenkaikkiaan yksi huonoimmista peleistä ikinä. Nolottaa.

En lainannut koko tekstiä, mutta tämä on kuin omasta kynästäni. Pari lisäystä yksityiskohdilla, jotka kuvastavat koko peliä.

-3. erän alkuun totta kai joku helvetinmoinen kiekon sössiminen ja Saipan mies karussa -> takaapäin estäminen -> selvä rankkari. Silloin tapettiin osaltaan takaa-ajoa (vaikkakin koko pelin nyt nähneenä Saipalle olisi riittänyt pari heeboa seisoskelemaan ja maalivahti).

-Voisiko tästä vielä nousta? Toki, mutta se vaatii maalia -> sitten tietysti Pöysti jäähyboksiin -> hyvä alivoima -> VP ottaa kiekon ja hyökkää alivoimalla 2 vs. 1 tilanteessa -> syöttö Jokelalle ja hyvä ettei lennä nenälleen kun laukauksessa maalia kohti lyö kiekosta 110% ohi. Tässä vaiheessa naurahdin jo aika vapautuneesti, koska kaikki oli aika mennyttä.

- 3-0 voi vielä kääntää JOS peli kulkisi, mutta varmuuden vuoksi, kun oma syöttöpeli ei kulje, niin laitetaanpa vastustajalle. Kaksonen kiitti ja nosti nätin yläbyyrin (joka oli vanhuksen, ylpön, dinosauruksen vika).
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TV-kuvasta ainakin näkyi, kun Pepe Lehtonen joskus toisen erän puolivälin paikkeilla käveli alas rappusia aition suunnasta.
Mä lähdin 6 minuuttia ennen loppua(joo, hävettää myöntää että vasta silloin) ja menin Köllin kanssa samalla ovenavauksella.
Tästä pelistä jäi pari kysymystä mieleen: Mitä vittua? Siis mitä vittua?
Kuinka voidaan olla noin paskoja? Viikolla voitettiin Jokerit, ja nyt ei saada edes kiekkokontrollia Saipaa vastaan? Kaikki kunnia Sputnikeille voitosta, mutta katsotaas hetki noita kokoonpanoja, voittajasta ei pitäisi olla epäselvyyttä.
Avauspeliä ei käytännössä ole ollenkaan, kiekkoa pelataan taaksepäin kuin fudiksessa ja kun punaiselle päästään niin sitten parimetrinen roikki päätyyn ja siitä tappelemaan. Jotenkin näyttää siltä että HIFK tekee maalinsa karvauksen jälkeisestä kiekonriistosta jos ylipäätään tekee. En muista milloin olisi nähnyt esmes 3-2 tai 2-1 hyökkäystä joka olisi päättynyt maaliin. Mut mulla on näissä asioissa huono nimimuisti. En tosiaa muista edes hifkin maalintekijöitä tältä illalta. Ehkä siks ku olin kävelemässä autolle. Kun vitutti.
 

Mies-Olavi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selkeästi ollaan taas menty eteenpäin. Tänään ei pelaamisen taso heilahdellut kertaakaan 60 min sisällä mikä on aikaisemmin ollut ongelmana.

Edelliset lauseet saattoivat sisältää sarkasmia.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tällä tappiolla ei ollu mitään tekemistä pelikirjan kanssa. Joukkue oli läjä paskaa ja kaikki Wirtasta lukuunottamatta saisivat hävetä.

Hävittiin kaikki kaksinkamppailut ja helpot syötötkin tuhrittiin ylimielisenä vastustajalle.

Olisi myös kiva jos kakkosveskarimme joskus pelastaisi joukkueen pinteestä maagisella pelillä. Toisaalta tänään meitä ei olisi pelastanut Jeesuskaan. Kuvitteleeko toi jengi oikeesti, että tän päivän liigassa pärjää puolivauhtisella neppailulla?
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin oksettavaa paskaa en ole IFK:lta nähnyt vuosikausiin. Juhlapeli, lauantai-ilta, hyvin täysi katsomo ja jäädytettyjen pelinumeroiden legendat paikalla - mikä ei sytytä? No ilmeisesti ei mikään, koska peli oli sen tason skeidaa että ensimmäistä kertaa harkitsin painuvani helvettiin fanikatsomosta ennen loppuseremonioita. En osaa antaa tästä pelistä plussaa kenellekään, ihan vaan koska tunne oli täysin kateissa ja lukemat pysyivät noinkin siedettävinä ainoastaan yksilöidemme ansiosta. En muista IKINÄ KOSKAAN MISSÄÄN IFK:n pelissä kokeneeni samaa fiilistä kuin tänään Wirtasen 1-4-kavennuksen jälkeen: "perkele että meni helposti, ei me oltais ansaittu edes tätä."

Sitten tuli 2-4-kavennus ja tottakai omien maalit lämmittävät aina mieltä ja jopa herättivät jotain harhaisia kuvitelmia myöhäisestä noususta tasoihin, mutta loppujen lopuksi en kokenut minkään tasoista vitutusta loppusummerin jälkeen. SaiPa ansaitsi täydet 3 pistettä ja mikä tahansa muu olisi ollut oikeusmurha tällä peliesityksellä. Onnea Lappeenrantaan, vastustajan huonous ei ole millään tavalla teiltä pois!

Mistä ihmeestä tätäkin oksennusta lähtisi purkamaan:

-Seitsemän lampaan persettä: asenne. Näki kilometrin päähän heti alkuvihellyksestä, että IFK tuli peliin puolivaloilla ja oletti saavansa voiton pelaamalla jotenkin sinne päin.

-Kuusi lampaan persettä: kaksinkamppailut. Asennevammasta heijastuen joka ikinen tärkeä kaksinkamppailu hävittiin pelin alusta pelin loppuun.

-Viisi lampaan persettä: tähtipelaajat. En muista huippuosastoltamme juuri yhtään mainittavaa yksilösuoritusta. Somervuori teki hyvän nousun kolmannessa erässä, joka ei johtanut mihinkään. Lasketaanko?

-Neljä lampaan persettä: yksilöiden virheet. Mitä helvettiä? Melko pitkälti jokainen SaiPan maali syntyi karmeasta kämmistä jossain päin kenttää. Mitä IHMETTÄ on tapahtunut Jokerit-pelin jälkeen? Siinähän pakistomme oli itse varmuus.

-Kolme lampaan persettä: valmennus. Kuuluisi ehkä listan kärkeen, mutta luottaisin näin kokeneen ja taidokkaan joukkueen osaavan psyykata itsensä edes välttävälle tasolle ilman kädestäpitelyä. Valmentajamme kommentti "‎Illasta toiseen lähes 8000 ihmistä katsoo ja me annetaan faneille tällainen esitys. Vetää sanattomaksi." kertoo kaiken mahdollisen.

-Kaksi lampaan persettä: maalivahtipeli. Anteeksi Janne, olet saatanan hieno mies mutta kyllä pari noista olisi voinut ottaakin. Olen valmis hilaamaan jopa paitasi kattoon, mutta tämä(kään) peli ei mennyt putkeen ja valmennuspuolella sinulla olisi paljon enemmän annettavaa tällä hetkellä.

-Lampaan perse: kuittailu. En tiedä olenko yksin, mutta olisin halunnut nähdä tunnetta edes jonkun myllyn osalta pelin lopuksi. Olisi jäänyt jopa pikkuisen sellainen fiilis, että pelaajistoa oikeasti kiinnostaa tämä touhu. Tänä iltana pelin kuva oli aloitusvihellys->surffailua->maaleja->surffailua->loppuvihellys->kättelyt. Missä oli oman maalinedustan siivoaminen, missä taklaukset, missä tilanteiden loppuun asti vetäminen, missä KAIKKI minkä takia olen tätä joukkuetta syntymästäni asti kannattanut? Ikinä en ole Lennua niin pahasti kaivannut takaisin kuin tässä pelissä.

-Varovainen leijonan puolikas: Wirtanen. Jos tekee 2 maalia pelissä, ei voi ihan kauhean paska olla. Muutenkin perus PW-tyyliin varmoja aloitusvoittoja ja hyvää puolustuspään pelaamista. Taisi olla ehkä ainoa jätkä, joka tänään joukkueestamme pelasi vahvuuksillaan eikä surffaillut pätkääkään missään vaiheessa. Ja kyllä, tämä tuomio koskee myös Ville Peltosta.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen ottelu oli juuri sitä itseään. Lauantai-ilta, lähes täysi halli, 114-vuotisjuhlapeli, Matti Murto, Heikki Riihiranta, Stig Wetzell, Matti Hagman, Simo Saarinen, Pertti Lehtonen, Sakari Lindfors(tyttären muodossa), Mika Kortelainen ja 2-4 turpaan Saipalta himassa. Tulos vielä kaiken kukkuraksi mairitteli pelitapahtumia... Kärppä- ja Jokeripeli näyttivät jo hyvältä, mutta tämä Saipamatsi oli täysin ala-arvoinen suoritus niin pelaajilta(maalivahti mukaan lukien) kuin valmentajaltakin. Ottelusta on mielestäni vähän turha lähteä yksittäisiä pelaajia syyttelemään, kun kaikki olivat ihan tasapuolisen huonoja.

Lopun viivaluistelut taas... Okei, jotain piti tehdä ja saa nähdä toiko Petun tempaus sitten toivottua lopputulosta. Enää ei ole varaa perseillä yhtään matsia tällä tavalla, muuten HIFK-osiossa tapahtuu joukkoitsemurha...
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Varovaista puolikasta.......

.......Varovainen leijonan puolikas: Wirtanen. Jos tekee 2 maalia pelissä, ei voi ihan kauhean paska olla. Muutenkin perus PW-tyyliin varmoja aloitusvoittoja ja hyvää puolustuspään pelaamista. Taisi olla ehkä ainoa jätkä, joka tänään joukkueestamme pelasi vahvuuksillaan eikä surffaillut pätkääkään missään vaiheessa.......
.....myös numerolle 71; ainoat kaksi miestä, jotka eivät lakanneet yrittämästä missään vaiheessa.

Lampaan ruholla päähän Myyrä Matikaista # 2; koomassa olevan joukkueen herättämisen olisi pitänyt tapahtua jo ensimmäisellä erätauolla ja jättää Aigars Hiirus, Pesonen ja nuorempi Granlund suihkun kautta katsomoon/salille.

IFK:n kyvyttömyys puhkaista SaiPan keskialueen trappia oli aivan järkyttävää luokkaa; jatkuvasti annettiin avaussyötöt joko punaviivalle tai sen alla seisovin jaloin olevalle hyökkääjälle, mitä seurasi välitön kiekonmenetys tai sitten jäätiin kiertämään omaa maalia ja toivomaan sitä, että syöttölinja avautuisi ihmeen kautta.

Jo ennen matsia oli selviä merkkejä siitä, että kaikki takin napit oli jätetty appoavoimiksi. Lundellin peluuttaminen varmisti lopputuloksen.
 

Hydrophyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuulinko oikein matsin jälkeen, kun kuulutettiin IFK:n nälkäisin pelaaja, niin ei sanottu kenenkään nimeä vaan kuului vain jotain muminaa?
Kyllä oli järkyttävää pelaamista! Ehdottomasti huonoin tai toiseksi huonoin peli IFK:lta mitä olen nähnyt reilun 20v aikana. Olikohan joku HPK-peli vielä huonompi minkä jälkeen Moberg pyyteli julkisesti yleisöltä anteeksi..
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kaksi eteen, yksi taakse. Sitähän tämä näyttää tällä kaudella nyt sitten olevan. Pari parempaa peliä loivat jo toivoa paremmasta, ja varsinkin Jokereita vastaan ilahdutti se, että Jokereille ei annettu juurikaan maalipaikkoja. Ja nyt sitten Saipaa vastaan ihan munaton esitys juhlaottelussa, jonka aikana joukkue ei ollut valmentajan käsissä, ja tämä joutui jopa lähettämään pelaajia koppiin kesken ottelun. En toivo potkuja kellekään, mutta valitettavasti sellaiset joukkueet, joissa tällaista tapahtuu, eivät tuppaa keväällä menestymään. Oikeesti, mitä helvettiä siellä tapahtuu? Kertokoon ken tietää.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä näitä syksyn surkeita pelejä on ollut ennenkin; HIFK-KalPa 1-10, Calounin paluu ja HIFK-Pelicans 2-8. Lisätään mukaan Mälkiän viimeinen peli HIFK-valmentajana ja tappio Nordiksella SaiPalle 0-7, niin siinä on 3 vastaavaa peliä kuin eilinen konttaus synttäreissä.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Janne Pesosen pakkoistuttaminen Granlundin viereen alkaa mennä jo liiallisuuksiin, Hirso oli istunut vastaavilla esityksillä jo useamman pelin poppariosastolla ja kuten JHag sanoi, Hannes ei todellakaan saanut yhtä paljon ymmärrystä.

Pitäneekö se sitten paikkansa, kun huhutaan, että Pessin soppari saatiin, kun hänelle annettiin lupaus olla Granlundin kentässä HIFK:ssä? Siinä tapauksessa, JOS näin on, ei pidä epäillä, miksi ovat kuin paita ja peppu.

En ole kieltämättä kauheasti pelejänne katsonut, mutta voisin kysyä seuraavaa: annetaanko Pessille mahdollisuutta pelata paljon kiekkoa. Hänhän elää siitä! En usko,että hänen kuntonsa oli rapainen. Ei sellaisessa kondiksessa mennä änärileirille. Ehkä paremminkin ylikuntoinen ja vie hetken, ennenkuin aukeaa. Ottaisin kyllä Pessin nytkin Kärppiin koska tahansa, sillä tiedämme mihin hän pystyy. Ei ne taidot mihkään ole kadonneet, vaan kyse on valmentajasta ja hänen tavastaan peluuttaa. Osaako Petu käyttää ainakin meidän liigassamme tähtistatuksen omaavaa Pessiä oikein?

Tää HIFK:n osasto on kieltämättä parhaita anteja antava osio Jatkoajassa. Kiihkeät tunteet aallonpohjasta vuoren harjalle tekevät vaikutuksen, etenkin siksi, että olette silti seurauskollisia, että gloryhunttaa muita. Yhtenä hetkenä esim. Petu on karvan verran hirrestä, seuraavana laakeriseppelöity. en ihmettele, että HIFK:n osasto kerää lukijoita. =)
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Pitkiin aikoihin ei tällä palstalla ole mainittu maagista termiä: edari. No nyt on syytä mainita, sillä eilinen esitys oli sitä parhaimmillaan, tai tietty pahimmillaan maksavan asiakkaan näkövinkkelistä. Edarit are back, nice.
 

VSP73

Jäsen
Mitä meidän pitäisi miettiä seuraavista?

• HIFK on voittanut viimeisissä viidessä pelissään vain kuntopuntarin surkimukset Jokerit (5 tappiota viimeisestä kuudesta pelistään) ja Kärpät (4/5)
• Ville Peltosen tehot viimeisessä seitsemässä 0+3=3. Sitä ennen kahdeksassa 8+6=14. Toki tärkeää duunia av:ssa & muutenkin.
• Markus Granlund pelaa ykkösketjun laidassa (no eilen ei enää kolmatta erää).
• Pesosen tehot kuudessa matsissa 0+2=2. Ykkösketjussa, 1-yv:ssa.
• Kimmo Kuhta ollut loukkaantuneena sivussa nyt 6 pelistä.
• Peliä tekevää pakkia joukkueessa ei ensimmäistäkään. Järventietä kova ikävä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En ole kieltämättä kauheasti pelejänne katsonut, mutta voisin kysyä seuraavaa: annetaanko Pessille mahdollisuutta pelata paljon kiekkoa. Hänhän elää siitä! En usko,että hänen kuntonsa oli rapainen. Ei sellaisessa kondiksessa mennä änärileirille. Ehkä paremminkin ylikuntoinen ja vie hetken, ennenkuin aukeaa.

Meidän "illusiat" ovat katoamassa Pessistä, jos ei Janne Pesonen pian löydä maalijyväänsä ja parasta pelivirettään HIFK:ssa. Pessi pelaa Granlundien ketjussa, joten ei ole ketjunsa johtava kiekollinen pelaaja. Nyt Pesosen pitäisi mennä "ihan sikana" maalille ja maalipaikkoihin, kun MG-nuoriso ilmaveivaa kuviot kohdalleen. Kyllä se siitä, vaikka kondis ei ole Pessillä kohdallaan. Onko syy yli- vai rapakunto, en tiedä, mutta parempaa Pessiltä odotetaan HIFK:ssa kuin on nähty.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen peliesitys ottaa niin pahasti päähän, että tästä ei toivu kannattajakaan ihan heti. Täysin anteeksiantamaton räpellys. Mikään selitys ei kelpaa. Asenteessa oli uskomaton ero itärajalaisten eduksi. Hävetkää HIFK! Nyt on ammattiylpeys kyseessä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lopun viivaluistelut taas... Okei, jotain piti tehdä ja saa nähdä toiko Petun tempaus sitten toivottua lopputulosta.

Valtanen&co. olisi voinut "tulla alas", ja pistää Petun vetämään viivoja tunniksi. Aika typerää Petulta syyttää vain pelaajia ylimielisyydestä... ihan kun siihen ei olisi muka itse voinut vaikuttaa mitenkään esimerkiksi erätauoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös