HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 746 453
  • 2 462
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eilen me venailtiin ihan samalla lailla siellä keskialuueella, eikä varsinkaan toisessa ja kolmannessa erässä saatu lainkaan painetta Jokerien pakeille. Positiivista oli tosiaan se, että hitaat lähdöt onnistuivat hyvin.

Turha lähteä höntyilemään hyökkäysalueelle, kun toinen kyttää vain vastaiskuja. HIFK:lta erittäin kypsää pelaamista, kun eivät yrittäneet väkisin lähteä ratkomaan peliä, vaan odotettiin rauhassa sopivaa mestaa, joka sitten tuli Pödelle 6min. ennen matsin loppua. Puuduttavaa katsottavaahan tuollainen pelaaminen on ja ei tuosta paljon jälkipolville jäänyt kerrottavaa. Mutta, Erkan taktiikka oli lähteä pelaamaan vain puolustamalla, niin silloin pitää myös oma pelaaminen muokata sellaiseksi, ettei vain yltiöpäisesti hyökätä, niistä aukeaa helposti vastaisku paikkoja. Samaa paskaa tuo oli Jokereilta kuin pleijareissakin viime keväänä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eilen oli helvetin hyvä, että narrien 1-2-2:sta ei lähdetty haastamaan yltiöpäisellä hyökkäyspelillä ja toivotaan-syötöillä. HIFK meni rauhallisesti keskialueen yli tai haki uudelleen vauhtia ja muut taktiikat olisivat olleet itsemurhaa. Minustakin peliesitys oli kypsä. Toki sitä voi huolestua siitä, että ei kai tämä merkitse ahneen vastakarvauksen lopettamista, mutta en usko. Nyt oli vastassa huippukuntoinen narrit ja puolustusfriikki Erkka. Muistutti todella paljon viimekeväistä playoffsarjaa.

Petu väläytti pelaajiin liittyen hyvää pelisilmää. Hänhän nosti Liivikin 1-ketjun laitaan jossain vaiheessa 3. erää ja mm. Ika Lehkonen huomioi tämän. Ykkösen puolustuspelaaminen helpottui. MaG oli muutenkin ajoittain pulassa ennen tätä ja ainakaan hänen paikkansa ei ole yv-kuviossa viivalla - huh! Tässä oli sitä paljon puhuttua ottelun aikaista reagointia ja mikä parasta, se tapahtui ajoissa. Peli oli vielä 0-0, kun ykkönen rustattiin uusiksi. Osasin ennustaakin, että Petu saa loppujen lopuksi Liivikistä ja Pöystistä (kuin myös Nyholmista) paljon irti, mutta pitkässä juoksussa näen Liivikin edelleen 4-sentterinä. HIFK oli myös merkillepantavan hyvä erikoistilanteissa. Pöystin maali tuli suvereenin PW:n aloitusvoiton jälkeen ja jumalauta että se oli hienoa toimintaa! Oppikirjakamaa. HIFK pelasi oman maalinedustan hyvin ja Kanki on kyllä liigan ikävimpiä oman maalin suojelijoita. Hän sai pelata vahvuuksillaan ja olen varma, että Ruudun loppupimeneminen johtui osittain siitä, että vanha kunnon Kanki käytti häntä jäänpuhdistimena melko nöyryyttävään tyyliin. Luulisi Jaken kokemuksella miehen osaavan katsoa, milloin hän sekoilee. Kun on vastustajan kuittiosasto kentällä, Jakke osaa normaalisti olla hiljaa. Micken ajelun Petu otti kuuleman mukaan hieman omaan piikkiinsä. Hän ei ollut tarkkana sen suhteen, että peli oli 2-0, aikaa alle minuutti ja Rudy kentällä. Ei ollut järkeä peluuttaa Mickeä ja Ville av:ssa siinä vaiheessa. Propsit Petulle puolestaan siitä, että 3-0:n jälkeen jäällä oli oikeaoppista kädentaitoa. Hyökkääjinä Liivik ja Tuomainen, oliko pakkeina Kanki ja Söde? En ehtinyt rekisteröidä. Ja Tuomaiselta poikkari oikeaan paikkaan! Voitto ei ollut vaarassa, sillä summeri oli jo soinut. Hyvä Miikka! Ja hyvä Petu, ei ollut Micken paikka se viimeinen aloituskaan.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turha lähteä höntyilemään hyökkäysalueelle, kun toinen kyttää vain vastaiskuja. HIFK:lta erittäin kypsää pelaamista, kun eivät yrittäneet väkisin lähteä ratkomaan peliä, vaan odotettiin rauhassa sopivaa mestaa, joka sitten tuli Pödelle 6min. ennen matsin loppua.

Ilman Wirtasen 100-0 alotusvoittoa ei tuota paikkaa olisi ikinä tullut. Sitä ei suinkaan rakennettu hyökkäyksen päätteeksi. Tai sumputtamalla keskialue. Sen ymmärrän, kun vaihdetaan oma miehitys, ettei silloin lähdetä hyökkäysalueelle juoksemaan turhaan, mutta kun annetaan vastustajankin järjestelmällisesti vaihtaa koko viisikko, niin mielestäni silloin turhaan annetaan kiekkokontrolli vastustajalle. Jokereilta nyt sattui tänään puuttumaan sen verran paljon palasia hyökkäyksistä, etteivät onnistuneet hitaissa lähdöissä yhtä hyvin kuin IFK.

On totta, että IFK minimoi melko hyvin Jokerien maalintekopaikat, mutta ensimmäisen erän jälkeen ei IFK itsekään kyllä saanut mitään aikaiseksi. Ei taidettu saada karvauksella kiekonriistoja kertaakaan ennen Kousan maaliin johtanutta tilannetta. Mielestäni pitäisi sen verran rohkeasti pelata, että pyrkii itse aina ratkaisemaan pelin, eikä kyttäile vain vastustajan virheitä. Eilenhän IFK:kin ihan rehellisyyden nimissä pelasi täsmälleen samalla puolustusvoittoisella taktiikalla, kuin Jokeritkin.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen oli helvetin hyvä, että narrien 1-2-2:sta ei lähdetty haastamaan yltiöpäisellä hyökkäyspelillä ja toivotaan-syötöillä. HIFK meni rauhallisesti keskialueen yli tai haki uudelleen vauhtia ja muut taktiikat olisivat olleet itsemurhaa. Minustakin peliesitys oli kypsä. Toki sitä voi huolestua siitä, että ei kai tämä merkitse ahneen vastakarvauksen lopettamista, mutta en usko. Nyt oli vastassa huippukuntoinen narrit ja puolustusfriikki Erkka. Muistutti todella paljon viimekeväistä playoffsarjaa.

Nimenomaan samaa mieltä. Kun vastustaja ei tee muuta kuin sumputtaa keskialueen, niin silloin kannattaa rakennella hyökkäykset hitailla lähdöillä varmasti pelaten, mutta mielestäni tulisi silti karvata aktiivisesti ja antaa painetta vastustajan pakeille. Pakotetaan vastustaja virheisiin, eikä vain toivota, että se tekee niitä.
 

Fordél

Jäsen
Nimenomaan samaa mieltä. Kun vastustaja ei tee muuta kuin sumputtaa keskialueen, niin silloin kannattaa rakennella hyökkäykset hitailla lähdöillä varmasti pelaten, mutta mielestäni tulisi silti karvata aktiivisesti ja antaa painetta vastustajan pakeille. Pakotetaan vastustaja virheisiin, eikä vain toivota, että se tekee niitä.

Eilenhän HIFK ei antanut juuri ollenkaan painetta vastustajan pakeille vaan piti itsekin viisikon tiiviinä kiekon alla, mikä hyydytti myös Jokereiden peliä. Jokerit antoi tosin vielä vähemmän painetta HIFK:n pakeille. Tilastoin tässä matsissa kiekon riistoja ennästyksellisen vähän. HIFK vei ne, mutta Jokeredein tiiviin puolustuksen takia näistä vähistä paikoista ei saatu luotua maalipaikkoja. Osaksi siihen vaikutti toki myös se, että painetta annettiin yleensä vain yhden kaverin toimesta eikä apureita ollut lähellä. Kun ne muutamat harvat kerrat saatiin kiekko pois, ei apua ollut lähellä.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Mä olisin halunnut eilen tohon nopeampia lähtöjä, kun oli vastaiskun paikka. Mm. JHag sanoi, että muu taktiikka olisi ollut turma, ehkä näin, mutta monta paikkaa oli lähteä yv-hyökkäykseen smurffin kadotettua kiekon meidän päässämme, silti vedettiin liinat kiinni ja annettiin spedeille aikaa ryhmittyä puolustukseen. Jos on tollaisia jätkiä kuin mitä meillä on 1-2 ketjuissa ja mahis lähtieä 2-1/3-2 yv-hyökkäykseen niin hanaa! Tack.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos on tollaisia jätkiä kuin mitä meillä on 1-2 ketjuissa ja mahis lähtieä 2-1/3-2 yv-hyökkäykseen niin hanaa! Tack.

Ja sitten kun tulee kiekonmenetys keskialueella, niin noilla spedeillä olisi mahdollisuus nopeaan vastahyökkäykseen, joka olisi ylivoimahyökkäys, ei hyvä sekään. Mielestäni tuo varovaisempi pelityyli oli eilen perusteltua, koska HIFK on hävinnyt monen monta peliä yltiöpäiseen hyökkäämiseen ja vastustajan tekemiin vastaiskuihin. Pisteet olivat kuitenkin eilen tärkeämmät kuin se, miltä peli näytti katsomoon, tämä pitää hyväksyä tässä nykyisessä tilanteessa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Luulen, että mikä tahansa muu taktiikka eilen olisi tuottanut tappion. Rauhalliset kontrolloidut lähdöt minimoi vastustajan kaikki mahdollisuudet vastahyökkäyksiin.

Petu tiesi, että pitkässä juoksussa HIFK voittaa pelin jos se ei vain päästä kavereita nopeisiin kääntöihin. Kaikki Jokerien vaaralliset hyökkäykset (Ylivoimia lukuunottamatta) lähtivät tilanteen nopeasta käännöstä. Petu halusi vain, että kerrankin joukkue pysyy maltillisena ja balanssissa. Hän ajatteli kevättä. Kun viisikko oppii pysymään kasassa, niin sen karvauskorkeutta on sitten helpompi nostaa tai laskea. Eli jälleen opetellaan askel kerrallaan pelaamaan yhdessä.

Tuollainen pelitapa toki tappaa Hirson ja Filppulan kaltaisilta pelaajilta pelin ja silloin juuri roolia ottavat nämä räminäketjut. Eilinen muistutti yllättävän paljon pleijaripeliä. Voisi olettaa joukkeiden pelaavan aika samalla taktiikalla keväällä vastakkain. Tosin pelitempo tulee olemaan 20-30% kovempi, kun pelaajat antavat kaikkensa joka ikinen hetki ja pelitapa tulee selkäytimisestä. Kun se tulee selkäytimestä, niin viisikon ja yksilöiden pelinopeus kasvaa merkittävästi. Joukkueen ei tarvitse pelätä viisikon hajoamista ja sitä kautta pelin häviämistä.

3 pistettä. Ei hirveän väärin voi silloin pelata.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eilinen oli mielestäni Petulta kylmäpäisesti laskelmoitu: kun pelataan niukkuuden markkinoilla, HIFK:lla on etu taitavamman kärkensä ansiosta. Oletuksena tässä tietenkin se, että ei hävitä maalivahtiin, kuten ei sitten hävittykään. Ihan täyttä playoffkiekkoa keskellä runkosarjaa ja hyvin pointattu, että näissä olosuhteissa nousevat usein esiin alempien ketjujen raatajat: Pöysti ja Liivik olivat malliesimerkkejä tästä. HIFK:n toinen maali oli Liivikiltä hienosti alustettu. Kyllähän se tällaisessa nollasummapelissä riittää, että ottaa yhden ratkaisevan kiekonriiston ja tyrkkää siitä syötön kaverille avopaikkaan. Yksi maali oli eilen iso asia. Mutta ei peli kauhean viihdyttävää ollut. Jännä juttu kuinka otteluiden tärkeys nostaa pleijareissa pelin viihdearvoa, vaikka teknisesti pelit ovat usein täydellisiä kopioita eilisistä niukkuusmarkkinoista.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jännä juttu kuinka otteluiden tärkeys nostaa pleijareissa pelin viihdearvoa, vaikka teknisesti pelit ovat usein täydellisiä kopioita eilisistä niukkuusmarkkinoista.
Mutta eihän eilinenkään peli minusta mitenkään huonoa viihdettä ollut! Totta kai joku 8-7 peli on usein hauskaa katseltavaa, mutta eilisessä oli sitten taas omat hienoutensa. Ensimmäinen ja tärkein asia, peli ei ollut roiskimista vaan molemmat halusivat pitää kiekkoa. Toinen hyvä puoli on se, että jo etukäteen kaikki vähänkään kiekkoa seuraavat tiesivät, että molemmilta löytyy tarvittaessa todellisia virtuooseja ja yksikin pieni virhe voi maksaa paljon. Sitten kun ratkaisua vielä joutui odottamaan niinkin pitkään, niin olihan tuo Alfred H. kamaa, koko ajan sai olla kusessa ja pelätä kaikkea mahdollista.

Jaan kerrankin Sihvosen näkemyksen pelistä, hyvää lätkää ja siitä edellä kirjoittaneiden kanssa samaa mieltä, että olihan tuo lähellä play off kiekkoa.

Ainoa paska asia oli lopputulos. Alfred H. elokuva kilteistä tipuista päättyi siihen, kun harakka nokkii silmää ja raajarikko varis yrittää mahtua korvan kautta pääkopan sisälle.
 

Stigu

Jäsen
Alfred H. elokuva kilteistä tipuista päättyi siihen, kun harakka nokkii silmää ja raajarikko varis yrittää mahtua korvan kautta pääkopan sisälle.
Mitä, vieläkö Pete pelaa teillä? Luulin, että oli lopettanut jo.

Mielestäni IFK:lla on alkanut luistin kulkea selkeästi alkukautta paremmin, samoin viisikkopeli pysyi eilen hyvin paketissa, kuten Postinjakaja yllä huomioi. Ihailtavaa oli myös se, että syötöt napsuivat hyvällä prosentilla lapaan. Samoin IFK voitti normaalia enemmän noita aloituksia (joita normaalisti hävitään kyllä aivan liikaa) .

IFK:n pelisuoritus tulee varmasti vielä heittelehtimään pitkin kautta, mutta itselläni on aika luottavainen olo siihen, että keväällä taistelaan jälleen noista kirkkaimmista mitaleista. Pesonen, Rajamäki ja Hirso +saikkupakit kuntoon, ja Juusolle joku hyvä kakkonen, niin hyvä tulee.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä, vieläkö Pete pelaa teillä? Luulin, että oli lopettanut jo.
Meinasin vaihtaa variksen tilalle jonkun toisen linnun, kun arvasin, että Pete teitä vielä kummittelee. Jäi vaihtamatta kun en ole varma onko sulkasadon läpikäynyt strutsi lintu. Iso se oli kuitenkin. (korvakäytävään suhteutettuna)

Peliesityksestä sen verran, että olihan tuo hyvä peli teiltä. Joko teidän hyvyyttä tai meidän huonoutta, mutta maalintekopaikoillehan Jokerit ei päässyt ja Pendolino (Jani Rita) oli ainoa, joka siihen pystyi. Tulehan Jaska pian takaisin.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni IFK:lla on alkanut luistin kulkea selkeästi alkukautta paremmin...

...Ihailtavaa oli myös se, että syötöt napsuivat hyvällä prosentilla lapaan...

Samma här bro. KalPa-pelin syöttövirheet ja kuudenkilonpuntitjaloissa oli aika kaukainen muisto eilisestä. Saa sitä vauhtia tosin lisätä vielä mutta suunta on nyt oikea, sanotaanko jopa nouseva.

Sitten noi syötöt, ai että tuntuu hyvältä kun sellaisen näkee menevän kunnolla kovaa jäätä pitkin ja vielä kirsikkana se vastaanottaja nappaa sen nätisti lapaan.

Ketjukoostumukset alkavat olla aika hyvät, olisiko jo aika hieman suorittaa ns. lukitsemista niiden osalta? Pientä vaihtoa tottakai voi tehdä aina silloin tällöin ja Jhagin pointtaama pelinsisäinen reagointi vielä paremmaksi niin hyvä tulee.

Juusosta ei tarvitse sanoa mitään. Ai shaatana kun se on hyvä.
 

scholl

Jäsen
Ilman Wirtasen 100-0 alotusvoittoa ei tuota paikkaa olisi ikinä tullut. Sitä ei suinkaan rakennettu hyökkäyksen päätteeksi. Tai sumputtamalla keskialue.

Hyökkäysalueen aloitus on aina erikoistilanne ja PW on liigan parhaita aloittajia, joten mitä väliä millä tavalla se aloitus sinne on saatu, pääasia että saatiin. Joukkueessa pitää olla 3 hyökkäyspäässä tehoihin pystyvää ketjua ja tuo PW:n ketju voi sitten olla enemmän kahteen suuntaan pelaava, mutta silti sinne riittää aivan varmasti hyvän laukauksen omaavia laitureita, joten tuskin jää ainoaksi tuollaiseksi maaliksi. Kibekin on näet vielä loukkaantuneena, joten laituriosasto vahvistuu vielä.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Bozikin kanssa osittain samaa mieltä. Katsoin pelin vasta nyt ja hyvä peli se oli. Lopputuloksen suhteen olemme eri mieltä: minusta se oli oikein mukava.

Edellinen peli, jonka näin oli kotona Kärppiä vastaan. Onhan tuossa taphtunut kehitystä huimasti. Erilaisia avauksia, hyviä syöttöjä, hyvää kiekotonta hyökkäämistä, viisikko tiiviinä, hyvää puolustamista... Ja vähän tunnettakin.

Jos kehiytys kehittyy ja saamme vähän leveyttä syvyyteen, niin hyvä kausi tästä kuulkaa tulee.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyökkäysalueen aloitus on aina erikoistilanne ja PW on liigan parhaita aloittajia, joten mitä väliä millä tavalla se aloitus sinne on saatu, pääasia että saatiin.

Missasit pointin. Yritin sanoa, että eilen ei saatu ennen ensimmäistä maalia kovinkaan montaa kiekonriistoa, eikä näin ollen 3-2 tai 2-1 hyökkäystä, joista on helpompi maaleja saada aikaan. Kun tyydytään sumputtamaan keskialue, eikä anneta vastustajan pakeille painetta, joudutaan juurikin toivomaan tuollaisia erikoistilanteita. Mieluummin katson peliä, jossa IFK pakottaa vastustajan virheisiin ja karvaa aktiivisesti. Ei pelin tietenkään tarvitse olla mikään 60 minuutin aktiiviprässi, mutta jotain sellaista kuin viime kaudella saimme nähdä.
 

HIFK Keiju

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni nyt on lähdetty oikeista asioista kehittämään pelaamista paremmaksi. Kiekkokontrollia viikkopelissä ollaan hakemassa järkevästi. Syötöt tarkoiksi ja kaveri valmiina ottamaan kiekon vastaan. Itse pidin siitä, että hyökkäyksiin lähdettiin varmasti ei yltiöpäisesti. Jos IFK lähtee ilman varmaa viisikkopeliä aktiivisesti karvaamaan, alkaa niitä oman pään virheitä tulemaan ja kaveri pääsee niistä rokottamaan.

On paljon helpompaa lähteä varman viisikkopelin toimimisen myötä nostamaan pelitempoa ja aktiivista karvausta, kun homma toimii. Muutoin puhuttaisiin juuri siitä ajokoirameinigistä laput silmillä. Usean kanssa olen samaa mieltä, että aktiivinen ja rohkea peli-ilme on tavoite, mutta joukkue ei siihen ole ihan vielä valmis ainakaan jokerien kaltaista ryhmää vastaan. Mielenkiinnolla odotan, malttaako IFK lähteä kohtaamaan Saipaa yhtä selkeällä peli-ilmeellä?
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
MITÄ VITTUA?

Lauantai Nordiksella, juhlapeli ja mitä kaikkea. Vastassa SaiPa. Ennen kuin laitoin telkkarin kiinni (ikkunasta), ei IFK:lla ollut koko pelissä a) mitään vitun ideaa b) yhtään maalipaikkaa c) yhtään taklausta.

Huono. Huonompi. IFK.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hävettääköhän pelaajia yhtään tämän SaiPa-matsin jälkeen? Aika hieno esitys joukkueelta, kun hallissa on sentään entisiä HIFK-legendoja, niin nämä meidän nykyiset taiturit alkavat vetää aivan omaa legendaa kentällä. Jos HIFK-johto olisi reilu katsojia kohtaan (mitä ne eivät ole), niin lipunhinnasta saisi vähintään puolet takaisin. Eihän tuollaisesta tuubasta kuulu kenenkään maksaa latinlatia.

Pelaamisessa palattiin lähtöpisteeseen yhdessä päivässä, aivan käsittämätöntä tunarointia. Petu, syötä sitä paskaa tolle joukkueelle tai lähe meneen.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Juhlaottelu, vastassa ilman ykköspuollustajaansa pelannut SaiPa, yleisöä melkein täysi halli ja jengi vetää aivan täysin vihkoon.

IFK:n kaksi lopussa vahingossa tekemää maalia antoi ottelusta liian hyvän kuvan, 0-5 olisivat olleet oikeat lukemat. Kyllä tämä valmennukseen piikkiin pitkälti menee, joukkue ei ollut yhtään valmis pelaamaan ja pelitapaahan sillä käytännössä ei ole, kun IFK yrittää lähteä hyökkäämään kontrolloidusti, niin kiekko menetetään viimeistään punaviivalla. SaiPa oli pelillisesti valovuoden edellä ja se kertoo kaiken.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Peli oli kauheinta paskaa mitä olen nähnyt moneen vuoteen. Pelaajista ainoastaan Eerolle ja Wirtaselle puhtaat paperit kaikki muut oli ihan paskoja näistä erityismaininnat Lunkalle ja Mieloselle, Lunkka oli ehkä paskin ikinä missään koskaan?

Pelissä ei ole mitään ideaa ei siis yhtään mitään ideaa!? Heitellään kiekkoa päätyyn ja hävitään sitten kaikki kaksinkamppailut, ei tahtoa ei tunnetta ei mitään... Vittu mitä paskaa.

btw. Taisi noi legendatkin lähteä menemään toisen erän jälkeen mielestäni aitio meni pimeäksi ennen aikojaan.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
yleisöä 7932

HIFK saa pyytää anteeksi näiltä jokaiselta ja varsinkin niiltä jotka joutuvat maksamaan lipuistaan.

SaiPa ei edes ollut erityisen hyvä. Muutamaa meidän pelaajaa lukuunottamatta koko joukkueen jalka painoi erittäin paljon, jopa kulta-Micke oli jumissa. Missä tunne, liike ja tahto ?

Voisi taas puhua hyökkäyksiin lähdöistä, päätykiekoista ja vaikka mistä mutta kun jalka ei liiku niin mikään ei onnistu.

Halli lähes täynnä, synttärit, legendat, paidat, kotipeli, "nousukunto"(hehheh), altavstaaja vastassa...ja lopputuloksena surkein esitys jonka muistan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Halli lähes täynnä, synttärit, legendat, paidat, kotipeli, "nousukunto"(hehheh), altavstaaja vastassa...ja lopputuloksena surkein esitys jonka muistan.

Tää on meidän HIFK :D aika legendaarista, eikö totta. Miksi nykyään ei jaeta enää mitään lahjoja katsojille. Penan aikana sentään lensivät kiekot jäälle. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös