HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 745 403
  • 2 462

Stigu

Jäsen
Mutta meidän suurin tasoitus viime kauteen tulee tämän kauden rouhijoista. Ei herranjumala sentään, Rajamäki ja Åsten ! Nämä eivät riitä liigan huippujoukkueen huippuketjujen rouhijoiksi. Vaihda Ekin ja Åstenin paikalle Lennu ja Wärn, niin tämä asia rupeaa aukeamaan. Tasoitusta on annettu helvetisti päästämällä pois oikeasti kovat powerforwardit ja uskottelemalla kenen tahansa skeden tai paden korvaavan heidät. Tässä näkyy Petun Blues-ideologia. Hän ei millään tajua, että rouhijankin pitää oikeasti osata pelata jääkiekkoa ja omata kykyä pisteidentekoon.
Juuri tätä tarkoitin. Fyysisyyden puute johtuu mielestäni kolmesta asiasta:

- jengin kenttäkoostumukset on väärin roolitettu
- joukkueesta puuttuu jalkoja
- jengistä ovat lähteneet viime kauden jälkeen Wärn, Lennu, Ahtola ja Haataja: Joukkue ei ole balanssissa.

Nelonen on ainoa kenttä, jonka peli ajoittain on sen näköistä, kuin Petu+IFK-kaksikolta alunperin odotin. Muiden kenttien osalta ollaan hirvittävän yksilötaidon varassa. Mun kaaliin ei mene, miten esim. joku Granlund-Granlund-Somervuori voisi päteä pleijareissa, joissa jokainen jengi tilkitsee oman maalinedustansa, ja ryhtyy pelaamaan astetta kovempaa peliä. Tällaisessa tilanteessa noin rakennettu ketju joko pörrää maalin ympärillä tai laidoissa, tai on perseellään jäässä vastustajan kovan kohtelun takia.

Meister: IFK on kyllä tuloksellisesti pelannut hyvin, mutta matsit ovat suurimmaksi osaksi olleet a) Endrasin avulla voitettuja ja b) hirveän altavastaaja-asetelman kautta syntyneitä spartalaisia paskansyöntitaisteluvoittoja. IFK:lta puuttuu tällä kaudella näyttöjä siitä, että joukkue voittaa suvereenisti matseja dominoinnin ja hyvän pelitaktiikan kautta. Kyllä tuolla jengillä pitää moiseen pystyä, juuri esim. SHIT-jengejä vastaan.

Ja case Hirso ryhtyy nyt kyllä saamaan jo jeesusmaisen sädekehän päällensä: Jos Hirso olisis jäänyt jengiin, nakuttelisi hän pisteitä tasaisen tappavaan tahtiin, koska hän oli "juuri tulossa". Eikä tässä vielä kaikki: Koska hän lähti joukkueesta, on jengi ruvennut häviämään, koska pelaajilla on niin ikävä Hirsoa, ja hän toi jengiin fiiliksen! Suomen viihdetaivaalla on juuri nyt Timo T.A Mikkosen kokoinen aukko, joten kehoitan kaikkia uusia timo-ta-mikkosia analysoimaan, miten esim. Timo Soini valitaan preseidentiksi sen takia, että Hirso viekkaudella ja vääryydellä karkoitettiin IFK:sta ja maastamme. Samoin haluaisin jonkun salaliittoteoreetikon kirjoittavan kirjan "HIFK:n Puhdistus: Miten psykopaattinen, ilkeä , sairas, poliisitaustan omaava valmentaja tuhosi loistavan pelaajan uran puolessa kaudessa" .Saatavissa myös spartankielisenä käännöksenä .Kansikuvaa (Petun naama) raaputtamalla ilmoille leviää paskan haju.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Tuo jalkojen puuttuminen näkyy varsinkin HIFK:n taklauspelissä. HIFK taklaa todella vähän verrattuna viime kauteen, varsinkin kevätkauteen. Vaikea se on ehtiä taklaamaan, jos ei luistin kulje lennokkaasti.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Veli Stigu:

Case-Hirson voi pyyhkäistä unholaan samantien, kun joukkue rupeaa pelamaan vähintään yhtä hyvin ja mieluummin paremmin kuin se pelasi ennen Hirso / Redenbach -vaihtoa. Muista ankkateoria: Nyt näyttää vahvasti siltä, että HIFK:n peli huononi Hirson vaihduttua Redenbachiin. Nyt tuntuu siltä, että pelin huononeminen juuri siihen saumaan kuin Hirso / Redenbach -vaihto tehtiin, ei ole sattumaa. Lopputulema: Se on sitä miltä näyttää! Ei tämä ole sen monimutkaisempaa. Edelleenkään emme keskustele avaruustieteestä, säieteoriasta ja kosmologiasta, vaan siitä, että viisi jätkää per joukkue yrittää toimittaa kumisen limpun vastustajan maaliin.

Lisäksi muistuttaisin siitä, että kyseessä ei ole pelkkä "case Hirso". Oikeampi ilmaisu on case "Hirso/Redenbach". Hirso on kolikon toinen puoli, Reddis on toinen puoli. Tässä oli sellainenkin mahdollisuus, että Redenbach ei osoittaudu tyhjäksi arvaksi ja tätä toivoin itse eniten. Se, että joku väittää HIFK:n pelin huonontuneen pelkästään Hirson lähdön vuoksi, on anteeksiantamatonta Redenbachin paskuuden unohtamista. Yhtä hyvin voitaisiin teoretisoida, että suuren saatanan Redenbachin ilmestyminen aiheutti jopa Sari Essayahin voiton presidentinvaaleissa, koska Taivaan joukot halusivat palauttaa tasapainon persläpeen nimeltä Suomi.
 

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappiopelien jälkeen tämän keskustelupalstan lukeminen on muuten melkoista masokismia. Salaliittoteoriat jylläävät.

Onhan tässä kuitenkin vahvimmankin pelikirja- ja petu-uskovaisen myönnettävä, että pari huolestuttavaa merkkiä on ilmassa. Viime peleissä on ollut liikaa häivähdyksiä vanhasta kunnon ajokoirajääkiekosta. Itse kuvittelin, että kiekollisen sentterin puuttuminen johti tähän pelityyliin, mutta homma on ikävästi jatkunut Granlundin paluun myötä. Ylipeluutus on toinen juttu; onkohan tähän syynä tuo edellinen ja Petu yrittää käyttää surutta mallipelaajaansa, kun Peltonen on poissa? Kolmas pelottava juttu on se, että taitaa TR osoittautua tyhjäksi arvaksi. Huono homma, sillä kiekolliseen peliin kykenevää sentteriä tarvittaisiin.
 

Stigu

Jäsen
Veli Stigu:

Case-Hirson voi pyyhkäistä unholaan samantien, kun joukkue rupeaa pelamaan vähintään yhtä hyvin ja mieluummin paremmin kuin se pelasi ennen Hirso / Redenbach -vaihtoa.

Itse en kyllä vetäisi noin kovia johtopäätöksiä, että Redenbach/Hirso-vaihto on aiheuttanut IFK:n pelin sekoamisen, tuossa on hieman liikaa muuttujia, että moisen johtopäätöksen voisi tehdä. Samalla tavalla voi miettiä, että IFK:n peli sekosi, kun

a) Granlundit palasivat kehään
b) Rajamäki tuli pelaavaan kokoonpanoon
c) C4:n cheerleaderi värjäsi tukkansa


Yksi muuttuja, minkä vuoksi moista johtopäätöstä ei voi tehdä on, että Petu sekoittaa ketjuja koko ajan. Meikäläisen kaaliin ei mene tuo ketjuruletti. Näen ainoastaan kolme vaihtoehtoa:

1. Petu haluaa vieläkin katsoa, mihin pelaajista on ja kuka pystyy pelaamaan kenenkin kanssa

2. Petu haluaa kasvattaa henkisesti joukkuetta, jotta jokainen pelaaja tutustuu uuteen vierustoveriinsa myös kentällä

3. Petu haluaa, että pleijareiden koittaessa joukkue on sellaisessa iskussa, että Petu voi sanoa vaihtoaitiosta pelikatkoilla:"Ihan sama kuka menee kentälle, kunhan sinne menee kolme hyökkääjää ja kaksi puolustajaa", ja mikä tahansa kolmen hyökkääjän random-kombinaatio hoitaa pelin?

Itse toivon oikeastaan vaihtoehtoa kolme. Olisi hieno nähdä kentällä tekemässä tuhoaan esim. kolmikko Åsten-Tuomainen-MiGranlund. Tuota ketjua muuten ei ole taidettu peluuttaa vielä. Joko Jyp-pelissä?
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
> Tämä "mutku mä en tykkää tosta" kuvio olisi pitänyt tehdä samantien syyskauden alussa. Jos kerran joku pelaaja ei kelpaa, heti ulos. Ei kannata antaa sille aikaa tammikuuhun, varsinkin kun on vaara, että se kaveri jumalauta parantaa tammikuussa. Kohta 1 tiivistettynä: joukkueen edun vaarantaminen henkilökohtaisen mutuilun perusteella aivan perkeleesti myöhässä - sietämättömän amatöörimäistä!

No kyllähän Petu Hirsosta tahtoi eroon jo syksyllä. Hirso nyt ei vain halunnut lähteä, ja luulen (siis ilman mitään faktoja) että myös Nybondas ei ollut halukas heivaamaan tän luokan hankintaa heti syksyllä helvettiin vain sen takia että koutsilla on hlökohtaisia ongelmia. Kyllä tätä keissiä on varmasti käyty urheilutoimenjohtajan, pelaajan ja koutsin välillä läpi, ja jos vain Petun päätöksestä olis ollu kiinni, niin Hirso ei olisi 16.9. enää jengin mukana ollut. Sinänsä muiden tahojen ei ehkä tulisi puuttua koutsaamiseen, mutta toisaalta en näe tällaista ylempien tahojen pientä puuttumista pahana, varsinkaan joukkkueen kokoajan osalta. Mutta olisiko tässä sitten kannattanut heti 16.9. vain tyytyä Petun toiveeseen, niin olisi ollut 4 kuukautta aikaa hankkia joku parempi korvaaja kuin Redenbach. Ei moni arvannut, että vielä tammikuussa Petu vetää itkupotkuraivarit tällaisen asian takia, jengin kustannuksella.

Stigu: Toi kolmas pointtisi kuulostaa erittäin hyvältä. Playoffeissa ei siis tarvita koutsia ollenkaan, joten ehkä se peli kulkee playoffeissa loistavasti ja katsomossakin viihtyy, kun ei tarvita enää Petua aitiossa. Mutta eikös Petu kuulunut tähän Meidän Vihko -salaseuraan Sihvosten ja kumppaneiden kanssa? Mulla kun oli ihan toinen käsitys siitä, millaisen roolin koutsille Meidän vihkolaiset näkee. Että kaikki elää ja kuolee koutsin mukana, ettei ihan "5 kundia kentälle"-koutsaus riitä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Näiden joulutauon jälkeisten pelien myötä mieleeni on tullut tällainen ajatus:

Ilman Granlundeja (ja Peltosta) Petu pääsi ydinosaamisalueelleen - ajokoirakiekon peluuttamiseen. Siinä syntyi tulosta, mutta nyt Petu on taas hukassa, kun pitäisi peluuttaa HIFK:ta sen rosterin mahdollistamalla tavalla.

Näen tässä nyt kolme tapaa hoitaa loppukausi:

1) Petu kierrätykseen ja taitokiekkoakin ymmärtävä valmentaja tilalle. Ongelmana tässä on ensinnäkin se, että pitäisi löytää se Petun korvaava valmentaja. Toinen ongelma on se, että uudella valmentajalla ei enää olisi yhtään ylimääräistä aikaa ajaa oma pelityylinsä joukkueen selkärankaan.

2) Tähdet katsomoon syömään poppareita ja pelataan loppukausi ajokoirakiekkoa. Tällä saatettaisiin pelastaa jopa kotietu pleijareihin, mutta päätyyn asti ei mentäisi. Lisäksi sahattaisiin taloudellisesti omaa oksaa karkottamalla viime kauden perusteella saadut uudet fanit.

3) Jatketaan nykymenolla. Todennäköinen lopputulos on sääläreiden kautta kesälomalle.

Toivottavasti olen väärässä, mutta pahoin pelkään, että joka tapauksessa tämä kausi on menetetty.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mutta olisiko tässä sitten kannattanut heti 16.9. vain tyytyä Petun toiveeseen, niin olisi ollut 4 kuukautta aikaa hankkia joku parempi korvaaja kuin Redenbach. Ei moni arvannut, että vielä tammikuussa Petu vetää itkupotkuraivarit tällaisen asian takia, jengin kustannuksella.

Kyllähän se on niin, että Petu itse halusi Kimin joukkueeseensa keväällä 2011, eikä vielä 16.9, jolloin sarja alkoi, voinut olla olemassakaan "mä haluan tosta just nyt eroon" -tilannetta. Jos oli, niin Petu on täysi ääliö ja tuuliviiri muuttaessaan mieltä 3kk:n jälkeen. Joku vastuu tässä valmentajallekin ja voin vakuuttaa tietäväni, että Hirso takaisin ei ollut Nyban soolonumero. Petu komppasi aivan kybällä. Realismia olisi ollut ruveta tekemään johtopäätöksiä lokakuun puolivälin tienoilla ja mun mielestäni ehdoton takaraja näin ison roolin pelaajan vaihtamiselle on marraskuun paikkeilla. Tammikuun itkupotkuraivarit ovat aivan turhaa puuhaa - kuten olemme nähneet.

Stigu: Totta, myös Granlundit olivat poissa ja juuri tässä välissähän Hirso pelasi hyvin! Mutta otetaan ilman muuta sekin muuttujaksi. Jätät kuitenkin pois muuttujien listalta casen "Redenbach" sellaisenaan? Teit ikäänkuin skenaarion Hirso/Granlundit. Meillähän ei olisi tässä mitään väiteltävää, jos Reddis olisi tullut ja vetänyt Batesit samantien. Sinunkin lienee myönnettävä, että ihan mitenkään liittymättä Hirsoon pelaaja nimeltä Redenbach on ollut huono. Olen 120% varma, että kukaan HIFK:sta ei ollut nähnyt häneltä ainuttakaan ottelua syksyllä 2011 kuuluisassa Sveitsin kakkosessa. Toisin sanoen Petun toiveen toteuttaminen liian myöhään toi joukkueeseen melko olmin sentterin, which is not nice. Eikä liene sattumaa, että Nokan aikana saatiin sisään Hamilton ja Bates. Nenä on luultavasti halunnut tietää paljon tulevasta hyökkääjästään. Petu on ollut ihan fanityyliin uhmakkaana: 'No vittu, kuka tahansa on parempi kuin Hirso'. Tältä se näyttää.

seeyoun näkemykset ovat pelottavan oikeita ja puhuvat sen puolesta, että Petu ei handlaa taitopelaajia joukkueessaan. Hän ei joko ymmärrä heitä tai sitten hän peluuttaa heidät puhki. Lisäksi Petu ei suostunut hyväksymään, että Liivikin ketju on valmis nelonen. Sitäkin piti mennä sörkkimään. Ja luuleeko Petu, että Pessiä ja PW:tä ei yhtään haittaa vetää joidenkin Tuomaisten, Rajamäkien ja Åstenien kanssa? Pomminvarmasti haittaa. Janne Pesonen ei ole tullut HIFK:hon toimimaan mentorina Ekille tai Tuomaiselle. Hän on tullut 1-2 -ketjuihin pelaamaan vastaavien ammattilaisten kanssa ja tekemään pisteitä. Katsokaa miten Nokka piti esimerkiksi Haatajan huumoria yllä. Ei joutunut mihinkään koirankoppeihin, silloin kun verkko ei heilunut koska Nenä tiesi, että keväällä tarvitaan hyvin motivoitunutta Haatajaa! Viime aikoina Petu on pystynyt saamaan kolme (3!!) äärettömän taitavaa ja tärkeää hyökkääjää painumaan kohti yötä: Kuhta, Pesonen, Somervuori. Voi luoja mitä touhua hei ihan oikeasti - nyt on tammikuu!! Samaan aikaan Markus vetää kiintiöpaikalla 25-30 minuuttia ykkösessä. Tälle nauravat jo kaikki. HIFK sahaa omat jalkansa poikki ennen pleijareita. Petu Matikainen on joko kaukonäköinen visionääri, joka kuittailee meille vasta pokaali kainalossaan tai sitten hän on täydellinen ääliö. Mä olen sen verran reilu ja rotsi, että arvotan koutsin loppumenestyksen mukaan ja lupaan naureskella näille nykyisille huolilleni, jos homma hoidetaan keväällä. Kyllähän mä olen naureskellut myös omille viime kevään huolilleni, kun HIFK ennen pleijareita rupesi päästämään järjestään +3 maalia per matsi. Onneksi olin silloin väärässä ja aivan turhaan huolissani. Mitenköhän käy nyt? En pistä isoa vetoa sen puolesta, että Petulla on kehittymässä The Big Plan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä, ja tämä kertoo ihan tarpeeksi miksi pidän tällaisia huhuja melkoisena satuiluna.

Voisin esittää vastakysymyksenä, että oletko sinä sitten kuullut jostain luotettavaksi katsomaksesi lähteestä sellaista, että kyseinen "huhu" ei pitäisi paikkaansa? Ja jos vielä kertoisit, mistä olet siitä kuullut, niin voisimme arvioida tätäkin "tietoa". Jos se kävelee kuin ankka, näyttää ankalta, se yleensä on ankka... Mutta se tästä aiheesta.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Sain kaveriltani kausarin lainaan pariksi viikoksi. Jätän ottelut kuitenkin väliin kun ei kiinnosta katsoa tuollaista paskaa mitä PSn HIFK tällä hetkellä esittää kaukalossa. Ei edes ilmaiseksi.

-Tinke-80
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta, myös Granlundit olivat poissa ja juuri tässä välissähän Hirso pelasi hyvin!
Niin siis silloin, kun G:eet oli viellä kärppä-paidassa.
Tällä kaudella Hirso ei ole pelannut hyvin peliäkään, pienet hetkelliset väläykset pois lukien.
En pysty uskomaan, että mikään hirso/rede-case olis syynä paskoihin peliesityksiin.
Pelkään syyn olevan "tuolla jossain" eli avaruuskääpiöt ovat vieneet oikean Petun ja lähettäneet isä-paulin kloonin petun muodossa tilalle, tai jotain.
Mutta onneksi pohjalta pääsee vain ylöspäin, tai sit jäädään makaamaan pohjalle, huoh .

Jospa Ville levänneenä palauttaa meidät oikealle tielle, toivotaan !
Niin ja Norski välillä maaliin.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Yksi muuttuja, minkä vuoksi moista johtopäätöstä ei voi tehdä on, että Petu sekoittaa ketjuja koko ajan. Meikäläisen kaaliin ei mene tuo ketjuruletti. Näen ainoastaan kolme vaihtoehtoa:

1. Petu haluaa vieläkin katsoa, mihin pelaajista on ja kuka pystyy pelaamaan kenenkin kanssa

2. Petu haluaa kasvattaa henkisesti joukkuetta, jotta jokainen pelaaja tutustuu uuteen vierustoveriinsa myös kentällä

3. Petu haluaa, että pleijareiden koittaessa joukkue on sellaisessa iskussa, että Petu voi sanoa vaihtoaitiosta pelikatkoilla:"Ihan sama kuka menee kentälle, kunhan sinne menee kolme hyökkääjää ja kaksi puolustajaa", ja mikä tahansa kolmen hyökkääjän random-kombinaatio hoitaa pelin?

4. Petu haluaa kaikkien tietävän, että "se olen jumalauta MINÄ joka täällä päättää kuka pelaa kenenkin kanssa, eikä mikään shaathanan harvahammas-Peltonen tai tuo swedupetteri-Söderholmlundvaimikäwhittuseoli"...

Itse en vaan käsitä tuota "super-G":n ylipeluuttamista?? Mulle kun aikanaan (kokemuksen kautta ja koutsikoulutuksissa) opetettiin, että peliaika jakautuu tasapainoisessa jengissä ns. normipelissä seuraavasti:
- 1. kenttä 20 min (hyökkäävä kenttä ja "ykkös-YV")
- 2. kenttä 15 min (se toinen hyökkäävä kenttä ja "kakkos-YV")
- 3. kenttä 15 min (puolustava kenttä ja "ykkös-AV")
- 4. kenttä 10 min (se toinen puolustava / karvaava / häröilevä kenttä ja "kakkos-AV")
Tämä siis silloin kun pelissä ei ole järjettömästi jäähyjä, ei pelata sitä pleijarikevään vikaa matsia ja ollaan yksi maali tappiolla jne.

HIFK:n tän hetken tilanteessa jako menisi järkevimmin niin, että MiG ja PW pelaisivat molemmat sen about 20 min ja Simo & tämä idän ihme 10 min mieheen?

Ehkä Petulla on joku kuningasidea tuon peluutuksen takana, mutta meikäläiselle se ei ole kyllä auennut...
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Voisin esittää vastakysymyksenä, että oletko sinä sitten kuullut jostain luotettavaksi katsomaksesi lähteestä sellaista, että kyseinen "huhu" ei pitäisi paikkaansa? Ja jos vielä kertoisit, mistä olet siitä kuullut, niin voisimme arvioida tätäkin "tietoa". Jos se kävelee kuin ankka, näyttää ankalta, se yleensä on ankka... Mutta se tästä aiheesta.

Se, että Petu oli virallisesti Bluesin päävalmentaja aina viime kauden loppuun saakka, pitäisi olla tarpeeksi virallinen lähde. Ja se, ettei toisin ole ilmoitettu. Kaikki muuhan on olettamusta / huhuilua ja jos ei niille ole mitään muuta perustetta kuin "minusta vähän tuntuu siltä", niin ymmärtänet miksi en suhtaudu kovin suurella vakavuudella moiseen. Väite siitä, että loppukauden Blues olisi ollut Marjamäen joukkue, on salaliittoteoria. Yksi salaliittoteorioiden ominaispiirteistä on se, että niitä ei oikein voi kumotakaan, koska ne perustuvat ainoastaan olettamuksiin ohi sen "virallisen totuuden". Vähän kuin väite siitä, että venäläiset olisivat tiputtaneet tarkoituksella Puolan presidentin koneen. Eipä tätä väitettä voi millään faktoilla kiistääkään, koska sellaisia ei ole, mutta silti kaikki nauravat tällaisille puheille. Toivottavasti ymmärrät myös tämän näkökannan foliohattusi alta.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tätä väitettä voi millään faktoilla kiistääkään, koska sellaisia ei ole, mutta silti kaikki nauravat tällaisille puheille. Toivottavasti ymmärrät myös tämän näkökannan foliohattusi alta.

Aa, no nyt ymmärrän. Terveisethän tulevatkin Pohjois-Koreasta, missä toki nauretaan muillekin länsimaiden "totuuksille".

Mutta tämä tältä erää, ei edes oikeastaan kiinnosta, kuka teki ja mitä teki Bluesissa. Tulokset puhukoon puolestaan ja nehän on Matikaisella aivan huiput ja uskottavuuskin varmaan korkeammalla kuin koskaan aiemmin...
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Aa, no nyt ymmärrän. Terveisethän tulevatkin Pohjois-Koreasta, missä toki nauretaan muillekin länsimaiden "totuuksille".

Mihin tämä liittyy? Sinä vain oletat, että Matikainen ei toiminut viime kauden lopussa Bluesin päävalmentajana ja tätä pitäisi uskoa, koska sinä oletat niin? Jos tämä liittyy jollain tavalla Pohjois-Koreaan, niin terve. Voinhan minäkin olettaa, että illuminati johtaa oikeasti IFK:ta, mutta se on sitten eri asia, että kannattaako tällaiseen olettamukseen uskoa.

Mutta tämä tältä erää, ei edes oikeastaan kiinnosta, kuka teki ja mitä teki Bluesissa. Tulokset puhukoon puolestaan ja nehän on Matikaisella aivan huiput ja uskottavuuskin varmaan korkeammalla kuin koskaan aiemmin...

Tulokset? Niin sekö, että Hirso lähti pois, josta olet nillittänyt siitä asti kun Redenbach hankittiin? Tulokset punnitaan vasta kauden lopussa. Ja jos puhut edelliskausien tuloksista, niin nehän ovat Matikaisen Blues-vuosilta varsin hyvät. Tällä hetkellä HIFK on sijoittunut paremmin kuin esimerkiksi KJ:n ekalla kaudella runkosarjan päätyttyä ja lopputulos tullee olemaan myös parempi kuin tuolloin. Toki pelaajamateriaali on eri, mutta kuten on huomattu, vaihto uuteen joukkueeseen vaatii aikaa eikä tällaista nimivahvaa nippua ole välttämättä aina niin helppo valmentaa. Annettiinhaan Kojollekin aikaa ja väitän, että jos ei olisi annettu, niin IFK:n edellinen mestaruus olisi vieläkin vuodelta 1998.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pelkään syyn olevan "tuolla jossain" eli avaruuskääpiöt ovat vieneet oikean Petun ja lähettäneet isä-paulin kloonin petun muodossa tilalle, tai jotain.

Avaruuskääpiöt ! : D . Tälle repesin ihan täysin. Ja jumalauta, HIFK pelaa tosiaan epäilyttävän paljon samaan tyyliin kuin Isä Paulin aikaan. Silloinkin Guollan ykkönen kellotti järkyttäviä minuutteja. Ja Hirso/Rede -case ei ole mun mielestäni syy yhtään mihinkään. Sehän on pelkkä pintaraapaisu. Kunhan vain olen todennut, että ei tämä sentterivaihto ainakaan toistaiseksi parempaa tuonut tilalle.

Niin ja Norski välillä maaliin.

Samaa mieltä. Endrasille lepoa. Se on sen verran kova sälli, että haluaa itse pelata koko ajan ja fysiikka kestää sen. Mutta mitenkäs pää? Toisaalta, germaaneista ei koskaan tiedä.

Kantor:
Totta puhut, sijoitus sarjataulukossa ei ole toivoton ja vasta 2 tappiota on tullut putkeen. Mun suhteen ainakin kannattaa erottaa se, mitä kommentoin reaaliajassa ja se, mitä toivon tapahtuvan. Minä ainakaan en osallistu "Petu on perseestä" -talkoisiin siksi, että kaipaisin Nenää takaisin tai olisin muuten vaan katkera jostain (mistä ihmeestä?) Petulle. Muistan hyvin, että Kojon aikakaan ei ollut kolmevuotinen tivoli, jossa oli koko ajan hauskaa. Kaikkea muuta! Oon monesti ennenkin sanonut, että kandee käydä katsomassa vaikka omia kirjoituksiaan noilta ajoilta. Kojo näpäytti kriitikoitaan, inclunding me, parhaalla mahdollisella tavalla: menestyksellä. Mulle kelpaa loistavasti, jos Petu tekee saman, enkä mä usko, että kukaan täällä oikeasti jättäisi iloitsematta Petun HIFK:n tuomasta kannusta. Eihän? Mestaruus on niin helvetin harvinaista herkkua tässä organisaatiossa, että yhdellekään kannulle meillä ei ole varaa syljeksiä. Tulkoon vittu vaikka 150-senttisillä avaruuskääpiöillä totaalisen neppailukaavan kautta. Tai järjettömällä paskansyönnillä. Katsotaan tulokset aina vasta lopullisesta taulukosta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että HIFK:n pakka on pahasti sekaisin peluutuksen ja ketjukoostumuksien suhteen ja osa virheistä on täysin amatöörimäisiä, kuten veli Salama15 hyvin yllä toteaa. Mutta Anneli Saaristo ei ole vielä laulanut!
 

scholl

Jäsen
Avaruuskääpiöt ! : D . Tälle repesin ihan täysin. Ja jumalauta, HIFK pelaa tosiaan epäilyttävän paljon samaan tyyliin kuin Isä Paulin aikaan. Silloinkin Guollan ykkönen kellotti järkyttäviä minuutteja.

Itse olen kyllä ollut pitkään sitä mieltä, että näin se nimenomaan on eli Petu ja Baxter ovat samantyyppisiä valmentajia. Parhaiden pelaajien pitää pelata paremmin jne. liirumlaarumia ja pitää taistella. Se on vain mysteeri, että jos meillä on kuitenkin noin hyvät pelaajat niin miksi valmennuksessa annetaan muille tasoitusta. Ei mene jakeluun.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Enpä ota kantaa salaliittoteorioihin ja ylipäätään asiat, jotka eivät ole aikanaan liittyneet HIFK:hon, eivät ole edes silloin olleet kiinnostavia. Sanottakoon kuitenkin, että Bluesin omassa osiossa puhuttiin aikanaan paljon siitä, että joukkueen pelitavasta viime pleijareissa vastasi Marjamäki. Enpä tiedä kelpaako tällainen lähteeksi, mutta olettaisin, että osa sinne kirjoittavista on aika hyvin sisällä Blegissä? Tai sitten ne on samaa saatanan avaruuskääpiöjengiä.
 

scholl

Jäsen
Sanottakoon kuitenkin, että Bluesin omassa osiossa puhuttiin aikanaan paljon siitä, että joukkueen pelitavasta viime pleijareissa vastasi Marjamäki.

Muistaakseni keskustelimme tällä palstalla syksyllä siitä, että kuinka IFK:n käy, jos ja kun Bluesissa pelikirja oli Marjamäen ja Petu keskittyi psyykkaamaan. Peräänkuulutettiin sitä, että IFK:n uuden kakkosvalmentajan täytyy olla sitten pelitapavelho. Kuinkas onkaan nyt sitten käynyt, kukaan ei edes muista, kuka IFK:ssa on se kakkonen. Anyway, Petun hankintaan olisi pitänyt kuulua mukana Marjamäki, silloin se olisi voinut olla perusteltu liike. Nyt saatiin vain pallo, muttei mailaa.
 
Muistaakseni keskustelimme tällä palstalla syksyllä siitä, että kuinka IFK:n käy, jos ja kun Bluesissa pelikirja oli Marjamäen ja Petu keskittyi psyykkaamaan. Peräänkuulutettiin sitä, että IFK:n uuden kakkosvalmentajan täytyy olla sitten pelitapavelho. Kuinkas onkaan nyt sitten käynyt, kukaan ei edes muista, kuka IFK:ssa on se kakkonen. Anyway, Petun hankintaan olisi pitänyt kuulua mukana Marjamäki, silloin se olisi voinut olla perusteltu liike. Nyt saatiin vain pallo, muttei mailaa.

Kyllähän kaikki tietää että Petun vahvinta osaamista on psyykkaaminen ja nuorten poikien valmistaminen isoihin peleihin, taktiikkapuolen on hoitanut pitkään Marjamäki. Viimeisinä vuosina joukkueen neuvomisen tappiotilanteessa aikalisän aikana on hoitanut Late, kaikki tietänevät myös mitä joukkueen pelille tapahtui viime keväänä kun Marjamäki sai taktiikoiden suhteen vapaat kädet.

Ei ne Petun teesitkään huonoja ole, pelaajat syttyvät niihin ihan oikeasti ja pitävät Matikaista kovana äijänä. Tosin monta vuotta putkeen samaa paskaa alkaa kyllästyttää ihan ketä tahansa. Pallo ja maila vertaus on ehkä hieman ontuva, sanotaanko mielummin että te saitte kalutun luun ja lihat jäi meille? Joka tapauksessa onnea Petusta, saatte pitää, meillä ei ole enää käyttöä!

Edit: lisätään vielä että päätön ketjuruletti ja ykköskorin jätkien loppuunpeluuttaminen on erittäin tuttua Matikaisen aikaisesta Bluesista. Jos joku jostain kaivaa espoolaisten vanhoja ennustuksia IFK:n tämän kauden peluutusketjun pituudesta, niin kukaan ei uskonut sen olevan kovin lyhyt.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllähän kaikki tietää että Petun vahvinta osaamista on psyykkaaminen ja nuorten poikien valmistaminen isoihin peleihin, taktiikkapuolen on hoitanut pitkään Marjamäki.

Ei ne Petun teesitkään huonoja ole, pelaajat syttyvät niihin ihan oikeasti ja pitävät Matikaista kovana äijänä.

Kohta me näemme nykytilanteen omissa poffeissa ilman Latea. En minäkään ole kääntänyt vielä "tyhjä arpa" -korttia Petun kohdalla, mutta tällä hetkellä ei näytä hyvältä. Tuossa oli hyvä jakso, jossa välillä näytti todella lupaavalta, mutta nyt on sitten pudottu aika karuun todellisuuteen. Ei taida Petusta olla pelikirjamieheksi ja taktiikkaneroksi. Ja aikamoiseksi taktiikkakilpailuksi on lätkä mennyt, vaikka jotkut ex-pelaajat ja vanhan ajan valmentajat koittavat vastatuuleen huutaakin. Se on turhaa. Timanttinen pelikirja + hyvä veskari + hyvä pelaajisto = menestys. Ja menestys IFK:n resursseilla taas on yhtä kuin finaalipaikka sm-liigassa.

En tiedä neuvoteltiinko Marjamäen kanssa edes. Todennäköisesti ei, koska hän taisi haluta sitä 1-koutsin paikkaa enemmän kuin mitään muuta. Jos Marjamäki olisi tullut myös, olisi IFK:ssa siten ollut sama tilanne kuin Bluesissa monta vuotta: Petu 1, Late 2.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Marjamäki olisi tullut myös, olisi IFK:ssa siten ollut sama tilanne kuin Bluesissa monta vuotta: Petu 1, Late 2.
Miksi? PS on siis kaveri jolla ei ole kompetenssia hoitaa taktisia kuvioita vaan on ennemminkin kova jätkä psyykkaamaan. Miten ihmeessä kyseinen hemmo voi olla 1-valmentaja? Eikös tuo ole juurikin apuvalmentajan protyyppi?

Jos molemmat olisivat tulleet olisi järjestys ollut ehdottomasti toisinpäin. Ja HIFK:ssa pitäisi nytkin olla osaava ykkönen, PS taas olisi hyvä kakkonen.
 
PS on siis kaveri jolla ei ole kompetenssia hoitaa taktisia kuvioita vaan on ennemminkin kova jätkä psyykkaamaan. Miten ihmeessä kyseinen hemmo voi olla 1-valmentaja? Eikös tuo ole juurikin apuvalmentajan protyyppi?

Petun vahvuudet ovat vain jossain muualla kuin silmiä hivelevien taktisten kuvioiden loihdinnassa ja supermodernin pelikirjan kirjoittamisessa. Kysymäsi kysymykset ovat hyviä ja ajatusleikkinä olisi kiva kuulla Matikaisen palkkaamisesta päättäneiden miesten vastaukset niihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös