HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 746 467
  • 2 462

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Ja Petu vielä puhuu ennen peliä, että tarkoitus olisi mennä tasaisesti neljällä ketjulla. Ja vielä mitä! Aivan kauheata kuraa toi Petu meille syöttää oikeesti!

Samaan kiinnitin huomiota. Tsekattuani peliajat täytyy vaan todeta, että täyttä paskaa latoi Petu tiskiin. Hyvin pelannut Liivikin ketju pelasi 5-7 minuuttia per ukko ja Granlundin veljekset n. 30 minuuttia mieheen. Mikä järki? Pakistokin pelasi pitkään aikaan epätasaisimman ottelun. Huonoin pari toki skulasi eniten, Söderholm 29.04, Fernholm 26.02.

Samassa haastattelussa Petu onnistui saamaan IFK:n kuulostamaan miltei altavastaajalta illan otteluun. Toivottavasti se ei heitä tollasta läppää pelaajille, ihmekö jos joukkue ei ole oikein latautunut matseihin kun valmentaja on tolla tasolla kommunikoinnissa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Joulutauon jälkeen IFK hoiti pelejä positiivisella ilmeellä ilman suurimpia nimimiehiä ja Hirso pelasi myös tällöin hyvin. Palkinnoksi ulostus ja uutta miestä kehiin. Varmasti on vaikuttanut joukkuehenkeen.

Hys, näitä ei saa sanoa ääneen. Mutta jotenkin on pakko vähän vilkaista joukkueen menestystä ennen sentterinvaihtoa vs. jälkeen sentterivaihdon. Ja koska tämä on joukkuelaji, katsotaan edelleen vaan sitä, miten joukkueella on mennyt. Huonommin. Tällaisia miehistövaihdoksia ei kannata tehdä "mutku mä en tykkää tosta" -pohjalta, jos tuloksena on huonontunut joukkue.

Petu Matikaiselle tässä ilmainen oppitunti: Valmentaja on aivan nobody tässä lajissa, jos hänellä ei ole osaamista tärkeimmän raaka-aineensa eli pelaajien parissa. Hyvä valmentaja katsoo kokonaisuutta. Jopa Jortikka on sietänyt joukkueissaan omia inhokkejaan, koska on tiennyt, että he ovat kuitenkin parempia pelaajia kuin moni muu. Mitä vitun Blues kakkosta se Petu on nyt hakemassa? Ketjujen peliajat heittelee ihan miten sattuu ja jengiin mahtuu täysin kädettömiä tai muuten raakileita pelaajia. Puhki oleva ykkönen peluutetaan vielä enemmän puhki. PW ja Redenbach saavat suureksi maalintekoavuksi Åstenia ja Rajamäkeä. Jessus, miten paskasti kootut ketjut! Vittu - jokainen joka lukee HIFK:n kokoonpanon läpi, näkee että valmentaja on ihan vapaaehtoisesti väsännyt tästä yhden ketjun joukkueen! Ei ole häpeä hävitä taistellen, mutta avuton neppailu ja joukkueen paniikinomainen korjailu tammikuun kalkkiviivoilla - ne ovat täysin amatööritason touhua.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Samaan kiinnitin huomiota. Tsekattuani peliajat täytyy vaan todeta, että täyttä paskaa latoi Petu tiskiin. Hyvin pelannut Liivikin ketju pelasi 5-7 minuuttia per ukko ja Granlundin veljekset n. 30 minuuttia mieheen. Mikä järki? Pakistokin pelasi pitkään aikaan epätasaisimman ottelun. Huonoin pari toki skulasi eniten, Söderholm 29.04, Fernholm 26.02.

Ei edes todellista nuo peliajat. Tällä menolla on turha odottaa nelosketjulta vahvaa panosta keväällä, kun valmentaja ei anna edes mahdollisuutta onnistua. Jotenkin tuntuu, että juuri neloskentällä olisi ollut tänäänkin paljon annettavaa eritoten asennepuolella ja herättelijänä. Sen sijaan pelituntumaa hakevat Granlundit pelaavat 30 min jossain runkkarimatsissa. Hyvää settiä, Petu, hyvää settiä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin munimme kotipelit kaudella 2011-2012 vol. XX

On maailmanmestaria, vuoden urheiluhetkeä ja vuoden jääkiekkoilijaa... Vittu HIFK:lla on kaikkea. Ainoa asia, joka vaan nyt unohtuu on se, että näihin peleihin pitäisi saapua myös henkisesti paikalle. Tämä voisi mennä jonain tapaturmana, jos tämä olisi yksi peli, mutta tätähän tämä on koko kausi ollut. Kuinka mones kotipeli tämä nyt oli, kun ollaan aivan pihalla siitä, miten voittavaa jääkiekkoa pitäisi pelata? HIFK on kotipeliensä ansiosta munimassa kotiedun pudotuspeleissä. Se tässä eniten vituttaa.

HIFK taas kerran sai Blues matsin tyyliin ihmeellisen ja oikeastaan ansaitsemattoman avausmaalin, vaikka tulostaululla olisi siinä vaiheessa voinut olla ja olisi pitänytkin olla Tapparan johto. Perään vielä Pesosen yksilösuorituksella 2-0. HIFK oli koko pelin aivan purjeissa, vaikka johtikin peliä 2-0. Sitten alkoi taas se HIFK:n show, jossa vastustajaksi jäälle voi laittaa vaikka keilapallot, niin eiköhän se kiekko silti jotenkin omiin saisi sohittua. Voiko joku perkele selittää mitä vittua siinä 2-2 maalissa oikein tapahtui? Ja voiko joku selittää, että miten helvetissä ylipäätänä tuollainen kotipelaaminen on 2-0 johtoasemassa mahdollista? Ylimielistä kiekon heittelyä sinne tänne. Unohdetaan nöyrä työnteko ja odotetaan, että kyllä ne yksilöt tarvittavat maalit tekevät.

Tyler Redenbach on täysi turisti ja silti jäällä koko aika. Käsittämätön tilanne, kun vertaa Hirson jääaikaan. Jos loppukauden diili on tehty, niin nyt on käsi syvällä omassa perseessä.

Saako sen nyt sanoa...? Mikael Granlund... Ei ole ollut entisensä junnujen kisojen jälkeen. Oikeastaan ensimmäistä kertaa Miken pelaaminen on ollut väkinäistä. Jos ei kaveri fyysisesti ole loppu, niin ainakin henkisesti taitaa aika kovilla olla tällä hetkellä. Ei kyllä mikään ihme ole, kun kaveria on revitty joka suuntaan. Muiden pitäisi tällä hetkellä kantaa HIFK:ta, mutta toisen kiekollisen kentän keskellä surffaa eräs Tyler Redenbach. Voi perkele, että sekin asia osaa vituttaa.

Tänään myös nähtiin yksi syys siihen, että miksi en Granlundeja kevään pudotuspelejä ajatellen samassa ketjussa pitäisi. Liian kevyttä tavaraa fyysisesti. Etenkin Markus ja kun laitetaan vielä samaan ketjuun. Kaverit olivat suurimman osan pelistä turvallaan, vaikka nyt pelataan vasta runkosarjaa. Toki veljekset välillä pelaavat pikkunättiä kiekottelua. Sitä ei voi kiistää, mutta keväällä tuo ketju otettaisiin liian helposti pois.

Kyllä tästä kotipelaamisesta päällimmäisenä tuntemuksena on puhdas vitutus.

PS: Taisi olla neljäs peli pukeen ilman YV-maalia. Hieno suoritus tuolla rosterilla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No pääsihän se nelosketju ottelun alkupuolella pelaamaan ihan normaalisti, johonkin ottelun puoleen väliin asti. Jäähyt pitävät peliajat alhaisina, se on selvä. Tapparalla oli kuitenkin seitsemän 2-minuuttista ja nelosketju ei näitä pelaa, paitsi jostain syystä Pöysti. Muuten, nelosketju ei pelannut sellaista peliä, mitä parissa aikaisemmassa. Ei ollut aggressiivista karvauspelaamista, eivätkä saaneet painetta vastustajan alueelle..

Redenbachilla on loppukauden kestävä diili, try outteja ei voi tehdä enää.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Muuten, nelosketju ei pelannut sellaista peliä, mitä parissa aikaisemmassa. Ei ollut aggressiivista karvauspelaamista, eivätkä saaneet painetta vastustajan alueelle..

Siis mitäh? Kaverithan pyöritti vastustajan päässä peliä aina päästessään kentälle, ei tarvinnut taklata kun kiekko oli IFK:lla aina näiden herrojen ollessa kentällä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäisenä tulee mieleen, että nyt vedetään taas kerran todella kovaa treeniä pudotuspelejä varten ja se näkyy otteissa. Viime vuonna näihin aikoihin otettiin kotona Jypiltä turpaan 0-3 ja täällä vedettiin ranteita auki. Itsekin olin kovasti katsomassa riittävän tukevaa oksaa, johon voisi köyden ripustaa. Kolme ja puoli kuukautta myöhemmin keitettiin nakkeja ja vuodenvaihteen koomailu oli unohtunut.

Jos siellä kuitenkin Granlundit + Söde ja Fergie kellottavat puolen tunnin jääaikoja ja Liivikit hädin tuskin viisi minuuttia, niin jossain on jotain pahasti vialla. Mä olen jo jonkun aikaa miettinyt, että Petun peluutus muistuttaa jotain 70- tai 80-luvun kolmen ketjun systeemiä. Joko tässä on aivan huikea rakettitiedettä lähentelevä suunnitelma tai sitten solifer on karannut ohjastajansa käsistä. Tällä hetkellä jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköisemmältä, mutta ei auta kuin vain syödä tää skeida, jota meille syötetään.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kaverin veskarilla mottipäinen ilta, HIFK:lla vähän lepsu asenne tekopaikoissa, Petu antoi pelin taas Granlundin veljesten leikkikentäksi ja sekotti pakan "väliketjujen" osalta täysin => eiku uutta matoo koukkuun !!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Miten mulle tulee kummallisen usein sellanen fiilis, että Petu on perhanan kujalla noissa peluutus-hommissa. Tasaisin väliajoin tapahtuu liian isoa säätöä, vaikka homma kaipaisi ehkä vain pieniä muokkauksia. En tajua ollenkaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Järkyttävän huonoa pelaamista tänään - virheitä, huolimattomuutta ja epäfyysisyyttä ja käsittämättömiä syöttöyrityksiä. Taklaukset loistivat lähes kokonaisuudessaan poissaolollaan ja puolustuksessa järkyttäviä merkkausvirheitä. Menee samaan jatkumoon neljän vika matsin kanssa ja nyt on pakko saada homma takaisin raiteilleen ennen JYP-kohtaamisia.

Valmennus edesauttoi huonoa lopputulosta ainakin siten, että peluutti Redenbachia itsepintaisesti koko ajan lopussa, vaikka pelilliset avut toistaiseksi eivät viittaa siihen, että hän olisi ratkaisija. Muutamassa aloituksessa ei valitettavasti edes tienyt, mihin puolelle pitäisi aloituksessa ryhmittyä.

Ei näin, tällaista ei voi tarjota kotiyleisölle.
 

HIFK Keiju

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoin jo viime pelin jälkeen, että oudoksun tuota epätasaista peluutusta. Kukaan ei tiedä koska on oma vuoro mennä kentälle ja koska ei. Lopputuloksena peli sekaisin.

Missä oli neloskenttä kentältä. Ainoa kenttä joka sai aikaiseksi painetta Tapparan päätyyn? Liivik on lennossa ja tällaiset hurmio-momentumit tulisi Matikaisenkin haistaa. Kun Granlundit palasivat, tuli Matikaisen päähän jälleen MiGMag lasit ja muita pelaajia ei ole. Tämä ei ole poikien syy, vaan Matikaisen.

Ei ihme, että joukkuehenki rakoilee. Peli-ilo puuttuu!!
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mahtaa jätkillä olla mieli katossa. Mitä helvatan järkeä on näin epätasaisessa peluutuksessa. Kibe, PW, Liivikit ja kumppanit vetäneet ihan ok matseja ja nyt sitten kattelevat hermostuksissaan ja 'harmissaan' kun muut vedetään piippuun.

Ulkopuolisen silmin todellakin näyttää että toi äijä on sekaisin. Mitä vielä - voisko pakit ja hyökkääjät vaihtaa mestoja.

Eipä tee mieli ostaa lippuja peliin, ei ole tehnyt lokakuun jälkeen.
 

Stigu

Jäsen
Nyt alkaa kyllä meikäläiselläkin tulemaan kylmä rinki. Nimittäin, runkosarjaa on 20 peliä jäljellä, ja IFK:n peli on ollut viimeiset pari kuukautta täyttä paskaa. Tämän huipennuksena kotitappio tänään SHIT-luokan jengiä vastaan.

Menemättä yksityiskohtiin, mielestäni IFK:n huonon pelin perimmäinen syy on se, että joukkueen koostumus ja Petun pelitapa eivät kohtaa. Toisaalta meillä on puikoissa Mr. taistelulätkä (Paska) , toisaalta jengissä on aivan liikaa taitavia, mutta ah niin köykäisiä yksilöpelaajia (Granlund, Granlund, Pesonen, Somervuori, Kuhta, Redenbach), ja toisaalta jengistä puuttuvat ne raatajat (nelonen ja Rajamäki). Nyt tuntuu siltä, että joukkue pelaa enemmän yksilöiden, kuin pelikirjan kautta. Tämäniltaisessa Tappara-matsissa oli hyvä esimerkki siitä: Köykäinen taitoketju (Granlundit + Somervuori) ryssii hyökkäyspäässä oman uhkarohkean pelinsä, ja kas- Tappara saa 3-2 vastahyökkäystilanteen, josta se tekee maalin. Samoin IFK:n puolustuspelissä on viime aikoina näkynyt ihan liikaa noita 2 vs. 0 tai 2 vs 1 tilanteita.

IFK:n pelistä puuttuu oikeastaan kolme asiaa: 1) pelikirjan noudattaminen, 2) nöyryys ja 3) fyysisyys. Nelosketju on ainoa, joilta nämä löytyy, ja tulos on sen mukaista.

Mikä avuksi? Itse tekisin seuraavat muutokset:

- jokainen ketju muotoon pelintekijä-snaipperi-rouhija. Itse en halua enää kertaakaan nähdä kentällä jotain Granlund-Granlund- Somervuori-ketjua, joiden yhteenlaskettu paino on about 125 kiloa
- ketjut fikstaan as of now vakiomuotoonsa. Ynmmärrän kyllä, että Petu testaa pelaajia, mutta runkkaria on tosiaan enää 20 kierrosta jäljellä.
- ketjut saavat tasaisemmin peliaikaa
- Petu ohjeistaa ketjut pelaamaan pelikirjan mukaisesti. Toivottavatsi tällainen löytyy. Itse näin jotain viitteitä toimivasta pelikirjasta joskus loka-marraskuussa.
- Redenbach pannaan kiertoon ja tilalle hankitaan joku fyysinen jyrä
- maalinsuulle pannaan Lunkka. Endras on liian usein pelastanut pisteet IFK:lle. Pelaajat oppivat nöyryyttä, kun maalilla on joku alle 93%:lla torjuva veskari.

Täytyy kyllä ihmetellä, miten Nybari ja Petu menivät kokoamaan tuollaisen mikkihiirijengin. Sama kuin Metallica ryhtyisi soittamaan Madonnan biisejä: Riskit epäonnistua ovat erittäin suuret.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
IFK:n pelistä puuttuu oikeastaan kolme asiaa: 1) pelikirjan noudattaminen, 2) nöyryys ja 3) fyysisyys. Nelosketju on ainoa, joilta nämä löytyy, ja tulos on sen mukaista.

Totta ja sitä suurempi on ihmetys, kun nelonen saa palkaksi vähenevää peliaikaa ja samaan aikaan Ilmaveiviveljekset peluutetaan puhki + Redenbach saa jo tahattoman komiikan puolelle menevää peliaikaa. Luulin Petua reilummaksi jätkäksi: kun pelaajalla ei kulje, istukoon filassa, sama mikä nimi on selässä. Pelottavampi mahdollisuus on se, että Petu on oikeasti niin kujalla hyökkääjien suhteen, että hän ei huomaa ketjuissaan, peluutuksessaan ja vastuunjaossaan mitään outoa. On hienoa, että PW on upea joukkuepelaaja. Esimerkiksi hänellä olisi täysi syy nostaa kissa pöydälle: "Mitä vittua!!? Oon välillä ykkösessä, välillä nelosessa, välillä Micken kanssa, välillä Åstenin / Tuomaisen kanssa. Mä oon kuule hei vittupää ammattimies. Kohtele mua sen mukaisesti, kiitos!"

Saman laitoin otteluketjuun: Let's face it - ilman Endrasia ja Norjaa HIFK:lla olisi vähintään 12 pistettä vähemmän kuin nyt. Pidän arviota varovaisena. Joukkue on pahasti epäbalanssissa ja ketjut ovat aivan amatööritasoisesti koottuja. Vapaaehtoisesti mennään yhden ketjun joukkueeksi - ei hyvää päivää!

edit: HIFK on pirun kaukana mikkihiirijengistä! Joukkueessa on kokoa ja näköä ihan toiseen malliin kuin viime kaudella. Mutta noilla muskeleilla ei tee hevonvittua, kun joukkueella ei ole a) pelitapaa ja b) jalkoja! Kyllä taklauksien osuminenkin vaatii taktista osaamista valmennukselta.
 
Viimeksi muokattu:

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi kummatkin YV koostumukset pelataan neljällä hyökkääjällä ja yhdellä pakilla. Ensimmäisessä YV:ssä MaG pakkina toisessa Kuhta. Eikö meillä muka todellakaan ole heittää kahta pakkia YV:lle. Onhan siellä kuitenkin Söde, Kousa, Jokela, Ruottin ihme. Ei ymmärrä. Hirsoa ei sitten aikanaan voinut kokeilla viivalla, vaikka se sentään on todistettavasti joskus skulannut.

Taitaapi olla niin, että HIFK on oikeasti hakemassa sittenkin vielä yhtä pakkia sisään.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Miksi kummatkin YV koostumukset pelataan neljällä hyökkääjällä ja yhdellä pakilla. Ensimmäisessä YV:ssä MaG pakkina toisessa Kuhta. Eikö meillä muka todellakaan ole heittää kahta pakkia YV:lle. Onhan siellä kuitenkin Söde, Kousa, Jokela, Ruottin ihme. Ei ymmärrä. Hirsoa ei sitten aikanaan voinut kokeilla viivalla, vaikka se sentään on todistettavasti joskus skulannut.

Taitaapi olla niin, että HIFK on oikeasti hakemassa sittenkin vielä yhtä pakkia sisään.

Tätä minäkin ihmettelen. Ensimmäisessä kolme vasenkätistä ja toisessa viisi oikeakätistä. Aluksi pedattiin Pöystille kolme vetopaikkaa. Ei maistunut ja vasta tämän jälkeen otetti Eero vetäjän paikalle. Saikin enään kokeilla kerran, josta ei osunut. Jotain uutta matoa YV:hen....
 

Stigu

Jäsen
Luulin Petua reilummaksi jätkäksi: kun pelaajalla ei kulje, istukoon filassa, sama mikä nimi on selässä. Pelottavampi mahdollisuus on se, että Petu on oikeasti niin kujalla hyökkääjien suhteen, että hän ei huomaa ketjuissaan, peluutuksessaan ja vastuunjaossaan mitään outoa.
Tuon peluutuksen ymmärsin vielä syksyllä: Petu etsi oikeita ketjukoostumuksia ja tutustui samalla jengiin. Tammikuun puolessavälissä luulisi jo näidenkin asioiden selvinneen Petulle. No, täytyy vain toivoa, että hän tietää mitä tekee. Joku Pöysti ykkös-yv:sä on kyllä aika kylmää toimintaa-ainakin Petulla on rohkeutta.

Ja tuosta fyysisyydestä: Jengistä on tällä kaudella poissa sellaisia pelaajia, kuin Lennu, Haataja ja Ahtola. Tilalla on Redenbachia, MaGranlundia ja Somervuorta: Jotenkin tuntuu että viimekautinen jengi olisi ollut enemmän Petun näköinen kuin nykyinen. Tuo jengi ei ole balanssissa. Erona Sir Pentin jengien epäbalanssiin on, että nyt sieltä löytyy liikaa taitoa ja liian vähän (puukätistä) joukkuepelaamista.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitääpä jälleen ruveta pelaamaan noita kotiotteluita törkeällä vieraskertoimella ja hakea rahat pois. Tänäänkin olisi tullut hilloa 6,9 kertaisesti.

Ei toi joukkue ole vieläkään Petun näpeissä, jos noin paljon pitää kumarrella Granlundeja ja sotkea koko muun jengin peli sen takia. Ei helvetti. Sylettää.

Toisaalta, ei viime kaudella Blueskaan ollut vielä Petun näpeissä pari kierrosta ennen pleijareiden alkua ja muistan Petun itkeskelleen Radio Suomen pleijari-ennakossa että peli ei ole vieläkään haluttua, sieltä puuttuu edelleen se jokin pieni juttu, joka on aikaa laittaa kuntoon ennen kuin tosipelit alkavat. Itseäni ajatus nauratti ja säälitti, mutta silti vain Sparta jyräsi hopealle asti.

Uskon että samanlainen episodi nähdään tänäkin vuonna. Se riittääkö se edes mitaleille, riippuu täysin pelaajista.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paitsi, että Bluesissa oli viime kaudella tehty jo hyvissä ajoin sellainen päätös, että viimeistään pleijareihin joukkue siirtyy Marjamäen komentoon. Ja tämä päätös oli siis tehty jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun Marjamäen päävalmentajuus selvisi. Olen siinä uskossa, että näin kävi jo helmikuun maajoukkuetauon aikana. Erinomainen veto ja nostan siitä hattua Matikaiselle, että ymmärsi sen olevan nimenomaan Bluesin edun mukaista. Mutta silti, joukkue oli Lauri Marjamäen joukkue. Petulla toki varmasti oma panoksensa koko touhussa, mutta Late oli kapellimestari ja Petun rooli oli ottaa askel taaksepäin.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Paitsi, että Bluesissa oli viime kaudella tehty jo hyvissä ajoin sellainen päätös, että viimeistään pleijareihin joukkue siirtyy Marjamäen komentoon.

Löytyisiköhän tälle minkäänlaista oikeaa lähdettä? Tämä on monen muun vastaavan casen ohessa muodostunut melkoiseksi palstatotuudeksi, jonka joku "tietäjä" on kenties jossain vaiheessa päästänyt ilmoille, ilman mitään sen suurempaa faktapohjaa. Noh, sitä kuuluisaa "joukkueen sisältä kuultua"-selitettä odotellessa.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt alkaa kyllä meikäläiselläkin tulemaan kylmä rinki. Nimittäin, runkosarjaa on 20 peliä jäljellä, ja IFK:n peli on ollut viimeiset pari kuukautta täyttä paskaa.

Siis täh? Muutamaa viimeistä peliä lukuunottamatta IFK on viimeisen parin kuukauden aikana ollut liigan kovakuntoisin joukkue. Jopa super-Kalpa oli kerännyt 4 pistettä vähemmän 15-20 viimeisestä pelistä. Ja kyllä se peli tuolla jaksolla ihan hyvän näköistäkin oli. Tai sitten kaikki muut pelasi vaan huonoimmat pelinsä meitä vastaan ja pisteet oli väärin voitettu.
Muistanko ihan väärin, mutta mun mielestä IFK pelasi surkean jakson myös viime vuoden tammikuussa, vaikka puikoissa oli messias-Jalonen. Tänään ja viime viikon Blues-pelissä näytti ainakin siltä, että ei toimi jalat ja sen takia on pää jumissa eikä pelitavan toteuttaminenkaan oikeen onnistu.

PS. Mun mielestä ykkönen ei tänään pelannut ihan noin paljoa, mitä liigan tilastot antaa ymmärtää, vaikka olihan siellä paljon erikoistilanteita.

Let's face it - ilman Endrasia ja Norjaa HIFK:lla olisi vähintään 12 pistettä vähemmän kuin nyt.

Niin eikö tämä ole vähän niinkuin maalivahtien tehtävä, pelata joukkueelleen välillä pisteitä. Olisi aika monella joukkueella ainakin 12 pistettä vähemmän, jos maalivahtipeli ei olisi ollut kunnossa. Ja pitää myös muistaa, että Janne valitettavasti hävisi meille alkukaudesta vähintään nuo samaiset 12 pistettä. Tänäänhän Metsola pelasi Tapparalle 3 pistettä, kyllä IFK:lla enemmän maalipaikkoja oli.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Löytyisiköhän tälle minkäänlaista oikeaa lähdettä? Tämä on monen muun vastaavan casen ohessa muodostunut melkoiseksi palstatotuudeksi, jonka joku "tietäjä" on kenties jossain vaiheessa päästänyt ilmoille, ilman mitään sen suurempaa faktapohjaa. Noh, sitä kuuluisaa "joukkueen sisältä kuultua"-selitettä odotellessa.

Minkäköhänlainen lähde tähän nyt sitten mahtaisi kelvata? Kirjallinen sitoumus, missä omalla nimellä, kuvalla ja allekirjoituksella vahvistetaan asia? Sellaista mulla ei valitettavasti ole tähän hätään heittää. Että lähde on kai sitten ihan oma mielikuvitus, niin kuin yleensäkin.

Peliesityksistä vielä, että olipahan kertakaikkisen kuraa. Tässä aamukahvia hörppiessä kun ajatus palaa eiliseen, niin ahdistaa. Ja sekin ahdistaa, että ahdistaa. Yleensä viikon kohokohta, pelipäivä. Ja nyt jo vähän nihkeilee perjantaille, kun pitää taas mennä. Ei tämän nyt ihan näin pitänyt mennä. Ja mua ei eniten edes vituta tappiot, koska onhan niitä IFK-fanina oppinut sietämään, ollut pakko. Mua ottaa päähän se, että nyt sen tietää, että jos vastustaja kaventaa ja lopulta tasoittaa, niin IFK tulee häviämään. Sitten senkin tietää, että peluutus on mitä sattuu ja siellä muutamat jannut pelaavat mielin määrin ja loput pyörähtelee kentällä aina silloin tällöin. Ja nimilista on tuollainen! Pyh. Olen nähnyt tän ohjelman, enkä halua nähdä enää yhtäkään jaksoa näitä uusintoja.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ja tuosta fyysisyydestä: Jengistä on tällä kaudella poissa sellaisia pelaajia, kuin Lennu, Haataja ja Ahtola. Tilalla on Redenbachia, MaGranlundia ja Somervuorta: Jotenkin tuntuu että viimekautinen jengi olisi ollut enemmän Petun näköinen kuin nykyinen. Tuo jengi ei ole balanssissa.

Kyllä mä sanoisin, että fyysisyys tulee jalkojen kautta ja vastaavasti poissa on Kovanen ja tilalle tullut Jokela. Melart on noussut vakiomieheksi. Rajamäki on selkeästi Haatajaa ja Ahtolaa rujompi, yksi koko liigan vahvimmista häristä. Liivik on hillittömässä fyysisessä tikissä. Jyp-matsissa (ja tämän kuulin Jyp-fanilta) eräs Jypin pakki otti kunnon keskittymisen ja vauhdin kohteena Liivik. Lopputulos: Märkä ei hievahtanutkaan ja Jypin pakki keräili itseään jään pinnasta ja aplodit tulivat ihan kotiyleisöltä. Meillä on massaa ja voimaa MUTTA kun meidän pelisysteemi on niin helvetin epäselvä ja liike todella huonoa, ei massasta ole mitään hyötyä. Ei päästä pommittamaan. Jalkojen merkitystä kuvaa se, että Sheddenin 1-ketjukin oli aivan viiltävä taklauksien jakaja ja jatkuvasti vastakarvaamassa. Muistan yhden HPK-matsin, missä Salmelainen ja Hauhtonen vetelivät ihan kostona seinille jonkun kerhokaverin aivan ottelun alussa. Kyseessä oli siis 1-ketjumme. Nelosessa sitten Hesus Laine & Pate Lostedt. Kumpikaan näistäkään ei ollut iso, mutta pääsi hienosti iholle. Jalat, jalat! Ilman jalkoja sinulla ei ole käsiäkään ja ilman käsiä ja jalkoja ei löydy asennekaan - Mike Keenanin yksi monista viisauksista.

Väitän, että toisenlaisen valmentajan / pelisysteemin kanssa juuri tämän kauden HIFK olisi erittäin rujo joukkue ja ei tässä mitään käsilaukkutätejä olla nytkään. Turha ripotella tuhkaa päälle joka asiasta. Liigan eniten jäähyjä ja eniten tappeluita ja eipä meillä ole häpeämistä tämän kauden myllyissäkään. Fyysisyys ei voi olla oikeasti yhden kovaa taklaavan pelaajan (vaikkapa Lennu) varassa. Jotkut pelaajista osaavat tämän taidon niin hyvin, että pystyvät kaivamaan taklauspaikat myös huonon liikkeen pelissä ja Lennu oli tässä koko liigan paras. Normaalit kovat pommittajat tyyliin Liivik tarvitsevat pelityylin, joka luo heille luontevasti paikkoja. Silloin laidat paukkuvat. HIFK:ssa on nyt 1-ketju, joka pelaa järkyttävät minuutit ja MaG & MiG eivät ole varsinaisia pommikoneita. Sitten meillä on 2 ketjua, joissa on senttereinä PW ja Redenbach. Ketjut näyttävät paperilla oikein kootuilta: rouhija-sena-snaipperi. Mutta meidän suurin tasoitus viime kauteen tulee tämän kauden rouhijoista. Ei herranjumala sentään, Rajamäki ja Åsten ! Nämä eivät riitä liigan huippujoukkueen huippuketjujen rouhijoiksi. Vaihda Ekin ja Åstenin paikalle Lennu ja Wärn, niin tämä asia rupeaa aukeamaan. Tasoitusta on annettu helvetisti päästämällä pois oikeasti kovat powerforwardit ja uskottelemalla kenen tahansa skeden tai paden korvaavan heidät. Tässä näkyy Petun Blues-ideologia. Hän ei millään tajua, että rouhijankin pitää oikeasti osata pelata jääkiekkoa ja omata kykyä pisteidentekoon. Ks. Wärnin Mallun meininki Pelicansissa ja Lennun NHL/AHL:ssä. Nelosketju meillä on hyvä, koska se on täsmälleen sama kuin viime keväänä. Ja tämänkin ketjun Petu halusi suurella intohimolla lotota ihan uusiksi syyskaudella! Huonoa toimintaa hra Matikaiselta, ehjää ei kannata korjata, vaikka ehjä ei olekaan oma teos. Vieläkään Liivikin nelonen ei tunnu kelpaavan Petulle eilisen kaltaisessa paskassa paikassa ja tämäkin on aivan uskomatonta. Liivikin ketju pystyy viemään kiekon ylös jengiä kuin jengiä vastaan. Siksi Nokka luotti heihin pahimmassa mahdollisessa paikassa - pleijareissa! Ja tämä PS vakavissaan miettii, että uskaltaihikohan näihin mestaruuden pelanneisiin jätkiin luottaa edes runkosarjassa fucking Tapparaa vastaan! PS voi hyvinkin kelailla, että itse asiassa Tuomainen-Åsten-Pöysti voisi olla kuitenkin vielä parempi nelonen ja sehän ois hei mun keksimä....hmmm, ehkäpä teen tästä totta juuri ennen pleijareita.

Petu on syyllistynyt tammikuun pelaajakaupassaan ja sitä seuranneessa ketjulotossa mielestäni pahimpiin mahdollisiin kiekkovalmentajan synteihin saatuaan juuri sitä ennen jengin aika hyvään tikkiin. Nämä toimet ovat täyttä paskaa a.k.a Penailua / Petuilua:

1. Ehjän korjaaminen mutu-pohjalta vittu tammikuussa! Kun mä en oikein niinku tykkää tosta Hirsosta, niin annanpa sille ensin näyttöpaikan ja menee miten menee, mä pistän sen ulos ja otan jonkun tilalle. Ketäs olisi vapaana? Jahas, Redenbach Sveitsin kakkosesta.
> Tämä "mutku mä en tykkää tosta" kuvio olisi pitänyt tehdä samantien syyskauden alussa. Jos kerran joku pelaaja ei kelpaa, heti ulos. Ei kannata antaa sille aikaa tammikuuhun, varsinkin kun on vaara, että se kaveri jumalauta parantaa tammikuussa. Kohta 1 tiivistettynä: joukkueen edun vaarantaminen henkilökohtaisen mutuilun perusteella aivan perkeleesti myöhässä - sietämättömän amatöörimäistä!

2. Ketjujen säätäminen syyskuusta ilmeisesti maaliskuuhun asti.

3. Tuomainen, Rajamäki, Åsten. Puukäsiä/raakileita, joista ei koskaan tule (tällä kaudella ainakaan) minkään hyökkäävän ketjun täysipainoisia laitureita. Usko jo! Pistä perkele vaikka PW-Redenbach-Pesonen kakkoseksi, niin voidaan tsägällä saada toinenkin hyökkäävä ketju. Liivikit kolmoseksi ja puukädet/raakileet 5minsaa pelaavaksi neloseksi. Kohta 3 tiivistettynä: alkeellista hyökkäyspelin sommittelua.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK-fanina on häviämiseen tottunut aikojen saatossa. Sen sijaan tyyli millä kuonoon tulee onkin toinen juttu. Syksyn juhlamatsi SaiPaa vastaan oli sieltä alimmasta helvetin perseestä. Eilinen ei tätä ollut mutta ei myöskään kovin kaukana.

En olisi huolissani yleisesti muuten koska meillä on takana aika jäätävä ajanjakso voittojen kannalta. Mutta kun...

- Tammikuussa vedetään kovaa treeniä ja silloin nimenomaan pitää peliaikaa jakaa. Ei tarvi vielä piiputtaa ykkös-kakkosnyrkkejä. Miksi Petu, oi miksi?

- Ketjulotto pitäisi jo olla selvä. Kuinka kauan niitä 'komboja' pitää vielä kokeilla? Vaikka Kanki+Turre onkin telakalla, kyllä siellä pitäisi olla jo selvää who's who. Miksi Petu, oi miksi?

Muuten ei suurta valittamista täältä. Jos/kun vedetään kovaa treeniä siinä kärsii niin keskittyminen kuin pelisysteemit. Ymmärrän. Sen sijaan lähtökohtaista perseilyä peliaikojen ja ketkukoostumusten merkeissä en ymmärrä ja vielä vähemmän hyväksyn.

Sivuhuomiona, hauska(?) seikka: jokaisen viimeisen kolmen(Bax, KJ och nu Petu) koutsin ekana vuotena ykköspakkipari on ollut ajoittain täysin vitun kuutamolla ja välillä lähes eht/änäri välimaastoa: Bono-Hank, Söde-Fernholm...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös