HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 746 467
  • 2 462

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä jäänyt jyväskylän reissulta tuomisiksi lopulta yhtään mitään. Paitsi vitutuksen tänne suuntaan. Mikä ihme tuosta jyväskylästä tekee niin saatanan vaikean aina vaan. 90-luvulla ja varsinkin alkupuolella hippoksella ei voitettu koskaan. 2000-luvulla tilanne parani sentään vähän ja vuosien ajan jotain voittoja sieltä tuli. Tämä kausi näyttää taas siltä, että yhtään ainutta voittoa ei näytä tippuvan. Tänään kaksi erää näytti hyvältä ja kolmannessa homma meni täysin perseelleen. Jos vaikka sitten seuraava nordiksen matsi voitettais. Vittu en paremmin sano.

Laita vaan tulosveto 1-4 Stadissa ja kakkonen pitkävetoon (kerroin on kuitenkin taas joku käsittämätön 3.5), JyP saa aina liian isot kertoimet Nordiksella, vaikka voittaa isolla prosentilla.

Onneksi mestaruus ratkaistaan POFFseissa, mutta sielläkin on iso vaara että vastassa on juurikin JyP (3-6 ja 4-5 pelaavat vastakkain).
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Laita vaan tulosveto 1-4 Stadissa ja kakkonen pitkävetoon (kerroin on kuitenkin taas joku käsittämätön 3.5), JyP saa aina liian isot kertoimet Nordiksella, vaikka voittaa isolla prosentilla.

Onneksi mestaruus ratkaistaan POFFseissa, mutta sielläkin on iso vaara että vastassa on juurikin JyP (3-6 ja 4-5 pelaavat vastakkain).

Ei huono idea ollenkaan, mutta sen verta uskoa löytyy että ensi pe revitään ensimmäinen jypistä. Saa nähdä kuinka kaukana totuudesta sitten ollaan. Odottelin jotenkin tänäänkin, että ainakin jypiltä tuo Vatasen puuttuminen sekoittaisi asetelmia. Jep, alkuvaiheessa kyllä mutta lopussa ei ollut enää tietoakaan mistään Vatasen poissaoloista. Lisäksi olisi taas kiva tietää mitä tää meidän Tyler sai tänään aikaan. Pisteitä ei herunut taaskaan. Alan oikeasti olemaan huolissani. Jollei siellä jäällä sitten tapahtunut jotain suurta mikä ei näy tilastoissa. Epäilen.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jyväskylä ja Kuopio... näissä paskakylissä ei IFK pahemmin juhli. Toivottavasti poffeissa vältetään nuo paikat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulos ei suuresti yllätä. Eikä kovin pahasti harmitakaan, mitä nyt tappio aina kirvelee. Maalivahtien kanssa tulos 3-2 ja kaksi lopussa tyhjiin. Tee kolme, päästä kaksi - JYP onnistui tässä. Matikainen otti riskin vetäessään Endrasin vaihtoon ja tällä kertaa se kostautui. Jotenkin mulla on sellainen mielikuva, että IFK ei kovin usein ole onnistunut tasoittamaan peliä ottaessaan maalivahdin kolmannen erän lopussa pois maalilta, mutta ehkä tämäkin vaatisi tarkempaa perehtymistä tilastoihin.

Matsia näkemättä voisin kuvitella, että tiistaista asti levännyt kotijoukkue luisteli lopussa eilisestä väsyneen IFK:n nurin. Johan tässä tulikin monta voittoa, mutta ensi viikon kahdesta keskinäisestä pitää ehdottomasti saada vähintään kolme pistettä. Täyttä kuuden pinnan pottia en uskalla tämän illan perusteella toivoa, mutta ainakin siihen taistoon kumpikin ehtii valmistautua yhtä pitkään.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä vitutti HIFK:n kolmas erä. HIFK oli ihan telineissä, kun voitosta alettiin tosissaan pelaamaan. Tiedä sitten, että kävikö niin, kuin ennustinkin, eli otteluruuhkassa bensa loppuu, mutta viimeisessä erässä HIFK:n pelaajista tultiin ohi oikealta ja vasemmalta. Hyvällä YV:llä olisi ollut saumat peli viedä, mutta nyt on 3 viimeistä peliä menty niin, että 0 YV maalia.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olenko ainoa, joka näki ottelussa toivoa tuleviin kamppailuihin? Kaksi erää näytti hyvältä ja vihdoinkin näytti löytyneen aseita voittoon. Paremmin levänneenä olisi voitto ollut täysin mahdollinen.
 

scholl

Jäsen
Lisäksi olisi taas kiva tietää mitä tää meidän Tyler sai tänään aikaan. Pisteitä ei herunut taaskaan. Alan oikeasti olemaan huolissani. Jollei siellä jäällä sitten tapahtunut jotain suurta mikä ei näy tilastoissa. Epäilen.

Ei enää tänään. Hän sai jo aikaan Hirson ulostuksen, mikä oli PS:llä hankinnassa alunperinkin tarkoituksena. Tästä lähtien on heidän kannalta sama mitä tapahtuu.

Kertokaa minulle kuinka on mahdollista, että 1-2 tilanne 40min jälkeen voi vaihtua 5-2 tappioon? Itse nimittäin lähdin 40min kohdalla ulos ja kun tulin takaisin himaan niin oltiin hävitty. Paskaa syöty ilmeisesti urakalla. Vituttaa Matikainen taas vaihteeksi.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Olenko ainoa, joka näki ottelussa toivoa tuleviin kamppailuihin? Kaksi erää näytti hyvältä ja vihdoinkin näytti löytyneen aseita voittoon. Paremmin levänneenä olisi voitto ollut täysin mahdollinen.

Näin juuri. HIFK pelasi 2 erää hyvää vieraslätkää, mutta kolmannessa erässä loppui Bensa ja tapahtui väsymyksestä johtuvia virheitä. Olihan siinä tokassa erässä paikat ratkaista ottelu, mutta uskon että peli olisi voitettu jos eilen ei oltaisi pelattu. Vieläkään en tykkää tästä järjestelystä että on peräkkäisinä päivinä pelit ja vastustaja lepää. Toisaalta eilinen Blues pelihän oli ottelusiirto talviklassikkoa edeltävältä päivältä.
 

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
V..ttu

En nahnyt matsia mistään, mutta pistetään tunteella. Että vituttaa tulla himaan reissusta ja tsekata teksti-tv:stä tulokset. Jollekin tuppuraishytösille vituttaa hävitä, joka ainoa kerta. Piste. Minun mielestä on 3 joukkuetta, jolle ei voi hävitä: jyppi, kalapa ja tepsi. Jyppi valitsi kyllä nappiin tammikuun tasurin vastustajan, kolmea pistettä puskee joka ottelusta. Onnea keskisuomeen, parempia olitte.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Vituttaa Matikainen taas vaihteeksi.

Onhan se nyt Matikaisen vika, jos pelaajat eivät rankaise paikoistaan. IFK:lta loppui yksinkertaisesti KUNTO. Kaksi matsia peräkkäisinä päivinä, JYP levänneenä, ja vikassa erässä se näkyy lähes AINA. IFK pelasi hyvin kaksi erää, ja taisteli, mutta kolmannessa vaan ei enää pystytty, se ei ole Matikaisen, Pöystin, Granlundin, Liivikin eikä kenenkään muunkaan vika, se on koko joukkueen yhteinen asia, josta on ihan turha syyttää Matikaista varsinkaan, kun ei ole yhtään mitään aihetta, Matikainen ei voinut itse vaikuttaa siihen että syntyi Kylmään Suomeen, vaikka veri veti tyylikkääseen Müncheniin !

Mielestäni tänään oli hyvä peli, kaks erää puskettiin päälle mutta sitten tuli stoppi. Redenbach saa paljon enemmän aikaan, kuin Hirso, eikä ainakaan stoppaa hyökkäyksiä siniviiva kaarroksillaan.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmannessa erässä HIFK:lta tosiaan loppui bensa ja JYP porhalsi sitten omalla vittumaisella sekä niin tutulla tavallaan meidän ohi. Onneksi äijät saavat nyt edes parin päivän levon, se tosiaan tulee tarpeeseen.

Peli oli suurimmalta osin HIFK:n näpeissä, mutta sehän ei jääkiekossa riitä vaan joukkueen pitäisi jaksaa painaa koko matsin ajan ja siltikään voitto ei ole varmaa. JYP vei vahvan kolmannen erän ansiosta kaikki pisteet mukanaan vaikka HIFK:lla oli saumat naulata naulat arkkuun jo toisessä erässä, mutta kun ei maistu niin ei maistu. Yksilöistä pari viivaa:

- Minä en vain pidä Redenbachin tyylistä: velttoa muka fiksua pelaamista, jossa tuloksena on liian usein kiekon menetys... Kontaktitilanteissa kundi on järjestään naamallaan ja ei ne syötötkään niin usein omille tule, vaikka kuinka sitä lupailtiin ennen punapaidan päälle vetämistä... Tällä mielipiteelläni ei ole mitään tekemistä Kimin kanssa, oli reilumpaa antaa Kimille mahdollisuus jatkaa uraansa jossain muualla kuin HIFK:ssa, kun oli selvää ettei se täällä jostain syystä onnistunut.
- Endras teki muutaman helvetin hienon gamesaverin, joutui ihan haukkoa happea noina ''hasekmaisina'' hetkinä. Virtasen maalissa jäi länget vähän ikävästi auki, mutta poikittaisliikkeessä niitä on vaikea sulkea nopeasti... Ihan ok peli, mutta annetaan kaverille ensi pelissä Tapparaa vastaan lepoa!
- Mikke ei ole päässyt vielä ihan samaan vauhtiin missä oli ennen MJ-turnausta. Puuttuu se viimeinen silaus otteista, mutta minulla ei ole epäilystäkään etteikö se sieltä löytyisi.
- 3. ketju on ollu viime matsit hyvässä vireessä ja oli sitä JYP-pelissäkin, vaikka yhden ylipitkän vaihdon ja siitä seuranneen pitkän kiekon seurauksena omissa kolisikin.
- Somervuorella on apina selässä?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eilen kyllä osasyy oli normaalien luottopelaajien pettäminen osan aikaa pelistä. 1. erässä Fernholm otti 2 helppoa jäähyä ihan turhaan, joista ensimmäisen aikana Kousa varmisti JYPin tasoituksen purkamalla kiekon omassa päässä suoraan katsomoon ja sai 2 minuutin jäähyn. 5-3 pelissä JYP tasoitti tilanteeksi 1-1 ja sai pelin hallinnan itselleen. Kousa katseli 3. erässä sujuvasti vierestä, kun Virtanen teki 2-2 maalin. Mitä ajatteli tilanteessa Kousa, kysyn vaan. Liivikin ketju sai miinuksena 2-2 ja 3-2 maalit ja Siim tunnusti itsekin aamun Hesarissa, että ei mennyt nappiin 3. erän alku. Söderholm otti taas todella typerän hermostumisjäähyn ajassa 58:02 ja esti osaltaan tasoitusmahdollisuudet, kun peli oli silloin 3-2 JYPille, joka teki viimeistä maaliaan tyhjiin.

Redenbach vaikuttaa tyhjältä arvalta ja ei kyennyt eilen auttamaan HIFKiä voittamaan peliä, mutta ei ollut myös se pelaaja, joka teki ratkaisevat mokat, että hävittiin JYP-peli. HIFK pelasi eilen kelpo pelin, ainakin jos sitä vertaa torstain Blues-peliin, vaikka torstaina voitettiin ja eilen hävittiin.
 

scholl

Jäsen
Onhan se nyt Matikaisen vika, jos pelaajat eivät rankaise paikoistaan.

Kyllä Matikaisen aikaan jo Bluesissa pyrittiin pelaamaan 2-1 voittoja. Se on kuin HJK Keken aikana. Joukkue johti 1-0, alettiin varmistelemaan ja Keke vaihtoi toisen kärjen pois. Lopputulos oli 1-1, eikä mestaruutta voitettu koskaan. Muurisen aikana menevät voitosta voittoon, kun saavat latoa maaleja niin paljon kuin tahtovat ja hyökätä. Jalosen aikana IFK olisi noista paikoista rankaissut, koska pelitapa ei perustunut viime kaudella paskansyömiselle. Matikaisen joukkueet eivät tehneet paljon maaleja Bluesissakaan, koska filosofiaan kuuluu kärsimys, eikä nautinto.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Itse olen huolissani siitä että kolmessa viimeisissä ollaan oltu todella heikkoja kolmannessa erässä. Kertooko se jostain? Vai onko vai sattumaa?
Jos kondis loppuu niin siihen lienee syynä pitkälti se että Petu on peluuttanut melko kapeaa materiaalia, käytänössä kolmella kentällä ollaan vedetty satunnaisia nelosen vaihtoja lukuunottamatta.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara tasoitti juuri pelin ja jos ihan suoraan saa puhua niin HIFK on ollut aivan sysipaska tässä ottelussa. Joukkue pelaa lähes joka tilanteessa selkäsuorana ilman minkäänlaista tunteenpaloa. HIFK on ollut hätää kärsimässä Tapparan(!!!) kovaa karvausta vastaan vaikka kaiken järjen mukaan HIFK:lla pitäisi olla niin suuri materiaalietu tamperelaisiin, että tuommoisen porukan kovan prässin alta pitäisi pystyä heittämään useampi paletin hajottava syöttö jolloin päästäisiin useisiin vastahyökkäyksiin, mutta ei.

HIFK on ollut nyt viime peleissä helvetin haluton ja sydämmetön joukkue. Minua vituttaa nämä viimeiset esiintymiset vaikka tänään voitettaisiinkin...

PS. Se helvetin raparperi on ollut todella paha hutihankinta Nybondakselta...

PPS. Pitikin mennä viestitolkulla kehumaan meidän ylivoimaamme tuonne raparperin-ketjuun...
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen huolissani siitä että kolmessa viimeisissä ollaan oltu todella heikkoja kolmannessa erässä. Kertooko se jostain? Vai onko vai sattumaa?
Jos kondis loppuu niin siihen lienee syynä pitkälti se että Petu on peluuttanut melko kapeaa materiaalia, käytänössä kolmella kentällä ollaan vedetty satunnaisia nelosen vaihtoja lukuunottamatta.

Taas kolmas erä kaverille, 0-2.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No sehän kulki kivasti. Mukavasti on muutenkin mennyt, kun ruvettiin tammikuussa vähän fiksailemaan joukkuetta suunnattoman hienolla näkemyksellä. Ehkä tämä umpisolmu aukeaisi parilla pelaajakaupalla? PW ja Redenbach ulos, ei mitään tulosta ja kolme ekirajamäkeä sisään? Johan tälle Petun kiekkoilijanäkemykselle nauravat variksetkin. Eikös tämä ole joukkuelaji ja juuri silloin, kun joukkue on myötäpurjeessa, ei sinne kannata tehdä dramaattisia muutoksia "mutku mä en tykkää tosta" -pohjalta. Sitä saa, mitä tilaa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Sellaista paskaa oli taas tarjolla. Netin kautta taas turha peli. En kerinnyt näkemään ensimmäistä kymmentä minuuttia, mutta en tainnut hirveästi menettää.

Joukkue oli haluton ja väsynyt. Aina kun vastustaja heittää prässin, niin meidän ukot päätyy siirtelemään kiekkoa seisovilla jaloilla. Olisin vaihtanut ilomielin Rajamäen Ahtolaan.

Kun ketjut on menneet uusiksi, niin meillä ei ole taas yhtään järkevään hyökkäyspeliin kykenevää ketjua. G-miehet loi parasta hyökkäyspeliä kun saivat keskenään pelata 4-4 pelissä.

Jos hävitään molemmat Jypille ja Kärpät hoitaa omansa, niin mehän olla sääläreissä.

Olenko nähnyt väärin, mutta onko peli ollut ihan luokatonta paskaa Kimin lähdettyä? Joukkue huonosti motivoitunut ja fiilis maissa?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mites toi HIFK:n ylivoima, milloin on viimeksi tullut maali? Molemmat ylivoimat kyllä saavat kiekon alueelle ja kiekkoa siirrellään välillä oikein mallikkaasti, mutta ne viimeistelyt. Vittu, siellä on lähes jokaisella hyökkääjällä avopaikka, mutta kaikki pystyvät sössimään... Muutenkin viimeistely alkaa olla samalla tasolla kuin Matikaisen Bluesilla yleensä oli. Saatana, laittaako se sementtiä pelaajien hanskoihin ennen matsia, jotta eivät vahingossakaan saisi paikoista sisään? HIFK, pelaatte tällä hetkellä niin paskaa kiekkoa, ettei paremmasta väliä. Alkaako alkukausi palata pikku hiljaa takaisin peliesityksiin? Ruotsalainen pakkipari oli tänään pakiston surkeinta antia, molemmat yrittivät parhaansa mukaan lahjoittaa Tappara pelaajalle avopaikan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kamala esitys kotona TAAS! Hirson savustaminen oli todellakin suuri virhe, peli oli Hirsolla helvetisti parempaa verrattuna Redenbachiin! En pitänyt siitä, että Hirso pistettiin pois ja Rede tilalle, olis edes odotettu sen aikaa, että tämä Rede on nähty, mutta ei! Taas kunnon munaton esitys, Tapparalle ansaitut pisteet. Mikael Granlund ollut pelkkä varjo entisestään kisojen jälkeen. Elämme kovia aikoja. Petun peluutus on ihan kamalaa, Jokela joka ei osaa hallita kiekkoa yhtään pelaa jatkuvasti ja Mikke näyttää olevan ihan puhki, ei jaksa polkea täysillä ja ratkaisut eivät ole teräviä.

Makke ja nelonen pelas hyvän pelin ja ehkä Rajamäen vois laskea onnistujaksi, kun jakelee noita hyviä taklauksia.
 
Ihmekös tuo, jos tulokset on vähän laihanlaisia, joukkue on täynnä superstaroja, kolmeen hyökkäysketjuun löytyy helposti leveyttä ja MiGMaG kellottaa puolen tunnin peliaikoja. Onko Petu ihme, ettei jätkistä saa parasta irti tuolla tyylillä? Se on kyllä kumma juttu, että esimerkiksi Bobby Nyholmin ollessa nimellisesti kolmosketjussa, peliaikaa riitti ihan mukavasti, eikä edes olosuhteiden pakosta, vaan hyvien otteiden ansiosta. Peliaikaa parhaimmillaan päälle 15 min. Sitten tänään nimellisesti nelosketjussa ja huhheijjaa, peliaika 4 min. Elätkö sä Petu jossain kultaisella 80-luvulla? Nykyään on lähes elinehto peluuttaa ketjuja tasaisesti! Meillä siihen on viellä varaakin.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos hävitään molemmat Jypille

KUN hävitään. JyPin voittamiseen tarvitaan 110% taisteleva jengi, molarin nappipeli ja JyPin perseilyä sopivasti. Jos jengi pelaa 95% lasissa, on peli 0-4.

Tosiasia on, että kun MigMag oli poissa, jengi taisteli pisteet himaan rivimiesten ottessa roolia. Nyt kun starat on palanneet, peli sekosi heti.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Se on kyllä kumma juttu, että esimerkiksi Bobby Nyholmin ollessa nimellisesti kolmosketjussa, peliaikaa riitti ihan mukavasti, eikä edes olosuhteiden pakosta, vaan hyvien otteiden ansiosta. Peliaikaa parhaimmillaan päälle 15 min. Sitten tänään nimellisesti nelosketjussa ja huhheijjaa, peliaika 4 min. Elätkö sä Petu jossain kultaisella 80-luvulla? Nykyään on lähes elinehto peluuttaa ketjuja tasaisesti! Meillä siihen on viellä varaakin.

Ja Petu vielä puhuu ennen peliä, että tarkoitus olisi mennä tasaisesti neljällä ketjulla. Ja vielä mitä! Aivan kauheata kuraa toi Petu meille syöttää oikeesti!
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Olenko nähnyt väärin, mutta onko peli ollut ihan luokatonta paskaa Kimin lähdettyä? Joukkue huonosti motivoitunut ja fiilis maissa?
Tältä se on valitettavasti vaikuttanut. Ajatus kävi itselläni mielessä jo voitetussa TPS-pelissä ajoittain, mutta siinä IFK pelastui Liivikin ketjun ansiosta. Muuten ei ole ollut kauheasti juhlimista.

Joulutauon jälkeen IFK hoiti pelejä positiivisella ilmeellä ilman suurimpia nimimiehiä ja Hirso pelasi myös tällöin hyvin. Palkinnoksi ulostus ja uutta miestä kehiin. Varmasti on vaikuttanut joukkuehenkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös