HIFK:n mediaketju

  • 1 475 599
  • 5 864

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Mediaan liittyen posia pitää antaa IFKn omien radioselostusten paluusta ensi kaudella. Siinä olisi Kiva-Harrille mahtava pesti eli kunnon ennakoiden vetäminen myös radioon.
Radioselostusten paluu on kiva juttu, ainakin nostalgiasyistä. Toisaalta mietityttää, kuinkahan paljon kuuntelijoita nuo selostukset saavat. Nykyisin, kun lähes kaikki ihmiset omistavat näköradion tai matkapuhelimen, josta voi seurata joukkueen otteita paitsi äänen myös kuvan välityksellä, vieläpä melko kohtuulliseen hintaan, potentiaalinen kohderyhmä on paljon pienempi kuin takavuosina.
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
HIFK haluaa olla tyylikäs suurseura. Silloin toiminnan pitää olla tyylikästä. Monet seurat, etunenässä Ilves, ovat vieneet oman sisällöntuotannon uudelle tasolle. Vinkkiä voi myös katsoa siitä, miten Tappara julkisti Grönborgin sopimuksen.

Kun rima nousee, HIFK pysyy paikallaan. Tämän päivän tilaisuus oli juuri esimerkiksi tamperelaisten seurojen järjestämien tilaisuuksien rinnalla kotikutoinen, nukkavieru. Amatöörien puuhastelulta se valitettavasti näytti.

Koko homma voitu tehdä toisin.
Ihan vaikka näin:

1) Alkuun toimitusjohtajan katsaus seuran talouteen ja erityisesti: mitä tavoitellaan ensi kaudella, mitä tavoitellaan tulevina vuosina ja miten tavoitteisiin aiotaan päästä?

2) Pääyhteistyökumppaneiden esittely. Ketkä jatkavat, ketkä uusia. Mitä HIFK voi antaa kumppaneille? Entä mitä kumppanit voivat antaa HIFK:lle?

3) Urheilujohtajan katsaus. Miksi finaalipaikka meni vihkoon? Mitä nyt tehdään, jotta seura viimein voittaisi mestaruuden?

4) Valmennusjohdon esittely, Villen kommentit ja tässä tapauksessa myös Pomo-Ojasen haastattelu. Pomo-Ojasen esittelyn kylkeen hänestä vanhoja kuvia HIFK-paidassa, esille vaikka hänen vanhoja HIFK-paitoja. Tuodaan esille hänen juurensa IFK:ssa.
Jotakuta olisi varmasti myös kiinnostanut Jan Lundellin kommentit maalivahdeista, koska niistä on aina suuri puhe Stadissa.
Ja aivan varmasti myös fysiikkavalmentajan jututus kiinnostaisi, mitä tehdään, miten yritetään välttää loukkantumiset yms.

5) Pelaajajulkistukset. Jokaisesta pelaajasta esittelyvideo, jopa SaiPa osaa nämä, sitten haastattelu. Kylkeen Salmelaisen ja Peltosen kommentit pelaajasta.
Ja rohkeasti myös kommentit, millaisia pelaajia on mahdollisesti vielä ns. etsinnässä. Ja samalla voi reippaasti kertoa, ketkä eivät jatka Nordiksella.
Ja tässä yhteydessä vielä näyttöön kootusti koko joukkueen sopimustilanne.

6) Ohjelmaosioiden väliin mainokset esimerkiksi kausikorteista ja fanituotteista. Jos asioita olisi haluttu kehittää vielä pidemmälle, ihan vain esimerkkinä: Lexus ja Toyota olisivat kehittäneet esimerkiksi IFK:n kausikorttilaisille jonkun spesiaalitarjouksen.
Ylipäätään kausikorttien kylkeen pitää kehittää juttuja, jotka sitouttavat katsojat, seurat ja yhteistyökumppanit toisiinsa.
Ja missä uudet fanituotteet? Miksi pelaajasopimusten julkaisujen yhteydessä ei olisi laitettu myyntiin esimerkiksi Lehterä T-paitoja yms.? Näin tekee esimerkiksi Ilves.

7) Treenipeliohjelman esittely. Olisi kerrottu, koska ja missä HIFK pelaa treenimatsit. Tähän yhteyteen, jos sopiva viikonloppupeli jossakin, voisi järjestää jonkun edullisen Tule tutustumaan toimintaan -fanireissun.

8) Ensi kauden ottelutapahtuman esittely. Mitä muutoksia/uutuuksia tulee? Vai tuleeko? Koska sarja suurinpiirtein alkaa? Koska irtoliput tulevat myyntiin?

9) Nyt sivulauseessa lipsautettiin, että HIFK:n matsiselostukset palaavat radioon. Tästäkin olisi voitu kertoa enemmän. Samalla koko omasta sisällöntuotannosta. Millaista matskua HIFK:n sivuille? Tuleeko HIFK TV:hen jotakin uutta matskua? Seuran virallinen podcast yms.....

10) Ja sitten todellinen special edition, vain tosikäyttöön: HIFK olisi voinut vaikka maksua vastaan myydä lähetyksen tiedotustilaisuudesta Pentti Matikaisen kommenttiraidalla:)
Juurikin näin.

Olipa ala-arvoinen tilaisuus. Juontaja oli todella huono. Miksi ei vaikka Paasos Heikki olisi voinut juontaa koko homman? Aikaa on ollut harjoitella kuukauden päivät ”massiivista” mutta kädenlämpöiseen amatööripuuhasteluun päädyttiin..

Ei mitään hehkutusta uusien hankintojen esittelyssä, ei tasan yhtään mitään. Paikalle olisi voinut vaikka kutsua 50-100 kausikorttilaista yleisöksi. Ja kaikista uusista pelaajista olisi ehdottomasti pitänyt tehdä omat esittelyvideot ja hieman pidemmät videot mitä tuo Jorstin video oli. Tai olisi edes ollut meidän sisääntulomusa taustalla ja Micke kuuluttamassa. Juontaja ei edes tiennyt, että nyt tulee video. Oli jo kuuluttamassa Jorstia sisään, kun taustalta huudettiin, että tulee video tähän väliin. Hienosti harjoiteltu.

Ja kysymykset. Ei niitäkään varmaan oltu juuri harjoiteltu. Uskomattoman geneeristä paskaa. Taisi juontaja kysyä mitä mieleen sattui juolahtamaan. Osan pelaajista toivotti lopuksi tervetulleiksi ja osan pyysi vain istumaan alas. Ville ja Tobbarikaan eivät oikein tienneet koska pitää poistua ”lavalta”.

Muutenkin tuntui, että juontaja ei ollut läsnä. Katse harhaili, korvaa kaivettiin jne.

Varmaan hieno kokemus tämä esittely/lehdistötilaisuus uusille pelaajille. Lepänkin ilme oli korvaamaton, kun juontaja sanoi ”Tähän päättyi virallinen (vai viraali) osuus. Moikka.” ja lähetys loppui.

Huh miten amatöörimäistä puuhastelua.

Hienoa mainosta tapahtumaliiketoiminnan hommanneelle organisaatiolle.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Radioselostusten paluu on kiva juttu, ainakin nostalgiasyistä.
Sanottiinko nimenomaa, että radioselostukset? (en siis kuullut tilaisuuden alkua, koska äänet olivat niin matalalla)
Mietin, että selostukset netitse olisivat varmasti perinteisiä FM-aaltoja kustannustehokkaampaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikamoista puuhastelua oli kyllä koko tiedotustilaisuus. Mä en ymmärrä, miten HIFK onnistuu näissä aina jopa alittamaan odotukset. Onko siellä täysin väärät ihmiset puikoissa miettimässä näitä juttuja vai onko niin pienet resurssit, että eivät muiden duuniensa ohella ehdi toteuttamaan kunnolla? Vinkiksi toimistolle, että näiden toteutuksen voi myös ulkoistaa eikä ole kovin kallista.

Mä olisin voinut toteuttaa tuon vaikka ilmaiseksi (pl. tekninen toteutus), ihan vain rakkaudesta seuraa kohtaan. Ja takaan, että kaikki olisivat viihtyneet ja olisi jäänyt hyvät fiilikset. Ei nämä viestintäasiat oikeasti ole mitään rakettitiedettä, kyse on enimmäkseen viitseliäisyydestä ja tilannetajusta. Viestinnän perusteet voi jokainen vaikka googlata, mutta kyse on oikeasti todella paljon muustakin.

Tämä olisi kyllä melkeinpä Vitutusketju-kamaa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tilaisuudet juontaneen viiksireiskan kysymykset pelaajille olivat niin mitäänsanomattomia, että herää kysymys, onko IFK:ssa jokin sisäinen säännöstö, joka kieltää kysymästä hyviä kysymyksiä. Muutenkin koko toteutus oli kuin jostain Keijon Konepajan pikkujouluista. Media-asioissa IFK:lla olisi aivan valtavasti parannettavaa. Eikö hommaan voisi kutsua jotakuta ammattilaista laittamaan asiat kuntoon?
Äläs ny, ne oli varmaan treenannu tota pari viikkoa or more. Ei saa haukkua yrittänyttä!
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
@Dimas_ En ole ihan varma miten lämminhenkinen haastattelu Karhusen kanssa olisi Paasosen vetämänä ollut? Paasonenhan aloitti suhteensa puolisonsa kanssa kun puoliso oli vielä rouva Karhunen.

Edit. @Frankie yllä nopeampana sama äärellä
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Radioselostusten paluu on kiva juttu, ainakin nostalgiasyistä. Toisaalta mietityttää, kuinkahan paljon kuuntelijoita nuo selostukset saavat. Nykyisin, kun lähes kaikki ihmiset omistavat näköradion tai matkapuhelimen, josta voi seurata joukkueen otteita paitsi äänen myös kuvan välityksellä, vieläpä melko kohtuulliseen hintaan, potentiaalinen kohderyhmä on paljon pienempi kuin takavuosina.
Auton ratissa ei voi seurata striimiä, joten silloin radioselostus on paikallaan. Viimekin kaudella oli monta sellaista iltaa, jolloin kaipasin radiolähetystä - ja nimenomaan nettiradioa, jotta lähetys ei katkea Kehä kolmosen kohdalla.
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Ja tällä hetkellä nettisivuilla uusia hankintoja koskeva THE TIEDOTE pitää sisällään yläbannerikuvan päättömistä hankinnoista..

Screenshot mobiiliversiosta liitteenä.

 

Liitteet

  • 80C04AB9-1113-4AF5-A085-5C381E364932.jpeg
    80C04AB9-1113-4AF5-A085-5C381E364932.jpeg
    647,2 KB · kertaa luettu: 105

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Huh miten amatöörimäistä puuhastelua.
Luulin että tälläisestä "On siistiä vetää ylimielisesti"-stailista teemalla "Tiedote: Keijo on pelannut Stadissa ennenkin" olisi jo kasvettu eroon. Mutta ei näemmä. Jos kaikki tekijämiehet on lomalla kesäkuussa, ei kannattaisi pitää näitä kesäkuussa. Tässä oli jotain samaa henkeä kun niissä Buli-sketseissä, mutta tämä vaan oli tosielämää.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Ja tällä hetkellä nettisivuilla uusia hankintoja koskeva THE TIEDOTE pitää sisällään yläbannerikuvan päättömistä hankinnoista..

Screenshot mobiiliversiosta liitteenä.

Melko hulvatonta. Kerrankin kun hankinnat eivät ole ihan päättömiä, heidät esitetään päättöminä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi mennyt nenähommiksi, kun Pasonen vei Karhuselta vaimon aikanaan!

Helsingin IFK:ssa ei tällaisten asioiden kanssa ole niin justiinsa. Sitä paitsi, katkeruus ei tee ihmiselle hyvää.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Ja missä oli BULI!?!?!
Eihän Buli tuollaisiin kellaritason tilaisuuksiin lähde, varsinkin kun pöydällä komeili pelkkiä vesipulloja. Odotellaan mestaruusjuhlia tai Gardenin avajaisia. Tähti kulkee tähtien teitä.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Mitä tossa oli melkein kuukausi aikaa panostaa tähän ja saada ammattimaisesti tehtyä ja silti koulujen kevätjuhlatkin toteutetaan paremmin.
Paitsi se kohta, kun naapuriluokan Anna-Leena soittaa viulua ja ainoastaan hänen vanhempansa ovat täysin onnessaan, jos ovat vaivautuneet paikalle. Tämä toteutus oli enemmänkin nyky-HIFK:n C-luokan Pikku-Eero ja nokkahuilu.

Miksiköhän Änärissä ei julkaista koskaan pelaajahankintoja yhtä menevällä ja mukaansa tempaavalla tavalla, kuin nyt täällä oli tehty?? Aina niissä on jotain rokkia ja salamavalojen räiskyntää ja mediaakin kiinnostaa. Juontajakin on hommassa mukana, eikä mikään puolikuollut lahna, joka pönöttää lavalla kuin vanha lipputanko. Ihme hommia nämä.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Kun tässä nyt kaikki yli seura- ja sarjatasorajojen ovat dumanneet tapahtuman luokattomaksi, niin varmaan joku kohta Officelta pahoittelee että ei mennyt ihan nappiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Paitsi se kohta, kun naapuriluokan Anna-Leena soittaa viulua ja ainoastaan hänen vanhempansa ovat täysin onnessaan, jos ovat vaivautuneet paikalle. Tämä toteutus oli enemmänkin nyky-HIFK:n C-luokan Pikku-Eero ja nokkahuilu.
Tästä huonompi olisi ainoastaan voinut olla alkkis-faija ja nahkafagotti...
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllähän tuo tilaisuus oli vähän kuin löysä kulli tosipaikan edessä. En nyt silti mitään järisyttävää katastrofia tästä saa. Pääasia että jäi hyvä mieli julkistuksista ja voi aloittaa kesänvieton rauhallisin mielin. Jos joku odotti järisyttävää spektaakkelia niin ei ihme että harmittaa.
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä tupeloinnissa nyppii melkein eniten se, että tälläistä osaamista on tarjolla ihan kohtuullisella korvauksella Helsingissä ihan tungokseksi asti.

Jorstin video oli hieno. Mutta muuten ei edes yritetty. Se on harmi, koska tämä on showbusinesta ja sillä miten sisältö paketoidaan on iso merkitys. Toki jos ollaan kylläisiä ja varmoja siitä, että brändi ja tuotteen asema kestää tai sitten sitä ei edes haluta parantaa, niin ei kai sitten mitään. Mä en ole itse yhtä vakuuttunut.

Tälläisen sopimuskattauksen julkistaminen on sellainen matalalla roikkuva hedelmä markkinoinnin ja brändin rakentamisen mielessä, että on suoranaista tuhlausta jättää sen hyödyntäminen ihan amatöörinäpertelyksi.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Positiivinen yllätys - Näkymätön oli löydetty, ja se puhuikin vielä. Ote mikistä oli tosi herkkä, suorastaan söpö.
Tästä tuli mielikuva eräästä taiteenalan casting-tilaisuudesta, jossa kokematon nuori naisoletettu tarttuu "päättäväisesti" ensimmäistä kertaa ns. työkaluun.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olipahan muuten ihan karmeaa räpeltämistä tuo lähetys. Puitteet ja viestintä toivat mieleen muistotilaisuuden, ja tapahtuma oli täysin sisältököyhä. Tekninen toteutus ontui ja itse juontajan performanssi oli melko vaivaannuttavaa katsottavaa.

Tuo kääntyi nyt voimakkaasti miinusmerkkiseksi koko valittu lähestymistapa näihin julkistuksiin. Tunsin lievää myötähäpeää tuota seuratessa.

Erityismaininta siitä, että kun lähetys oli salissa sai puhelimesta ruuvata kuulokkeisiin kaiken lähtevän äänen irti, sitten melko varoittamatta Jorstin video pyörimään noin 3000 x äänenvoimakkuudella. Sitten kolmessa sekunnissa lähetys purkkiin ja hyvä tuli.

Melkoista puuhastelua alusta loppuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös