HIFK:n maalivahdit 2009-2010

  • 486 485
  • 2 061

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Jannelle toinen nollapeli sitten. 23 torjuntaa, syöttöpiste ja vaikka vastustaja oli mitä oli, niin nolla on aina nolla.
Loistavaa toimintaa, viimeisestä 4 pelistä Janne on käytännössä torjunut pointsit kolmessa (Tepsi-peli oli sitten vähän heikompi).
Ei huonosti meidän tulevalta kakkoselta.
Isot propsit Jannelle, mutta ei viitsisi ottaa riskiä mennä Jannella ja pudota viim. välierissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lunkalle tänään nollapeli ja syöttöpiste Töykkälän avausmaaliin. Hieno suoritus ja ansaitusti yksi tähti. Tätä on runkosarja-Lunkka parhaimmillaan ja tästä on saatu aiemmillakin kausilla nauttia, mutta niin ikään vanhojen näyttöjen perusteella en uskaltaisi lähteä Lundell ja Nieminen maalivahteina pleijareihin.

Jos saadaan Noronen tai vastaava stigaukko ykköseksi ja Lunkka on kakkosena valmiina hyppäämään kehiin tarpeen vaatiessa, meillä on ehkä liigan paras mv-kaksikko.
 

hylsy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Bayern München, Lennart Petrell
1.44 .949
1.56 .925
2.67 .926
2.88 .920

Tuossa ovat Lundellin playoffstatsit 03/04-06/07. 07/08-pleijarit Jannella menivät aivan päin helvettiä: 5.95 .846.

Kyllä noilla statseilla kuitenkin voidaan nähdäkseni taistella mestaruudesta. Onhan tuossa päästettyjen maalien keskiarvossa hieman laskeva trendi, mutta toisaalta HIFK:lla oli myös selvästi paremmat joukkueet 03/04 ja 04/05. Torjuntaprosentti on kuitenkin ollut tasaisesti päälle 92 (lukuun ottamatta tuota viimeistä kautta).

Nähdäkseni näillä Jannen hörpyillä ei ole mitään merkitystä, jos Lundell kuitenkin torjuu 92% laukauksista (korvaukseksi hörpyistä saadaan muutama torjunta, jotka muille 92% torjuville maalivahdeille olisi mennyt). Joskus muinoin Jannen henkinen kantti ei ehkä kestänyt, mutta en näe mitään syytä epäillä hänen nykyistä kanttiaan (kyseessä on kuitenkin yksi liigan kokeneimmista maalivahdeista). Jatkoajassa Lundellin haukkuminen ja syyttäminen milloin mistäkin on vain kovasti muodissa ja hänen peliesityksillään ei tunnu olevan tähän juurikaan vaikutusta.

Tietenkin minulle kelpaa parempi maalivahti, jos sellainen on saatavilla. Mika "alle 90% tällä kaudella" Noronen ei kuitenkaan mielestäni ole ratkaisu HIFK:n "maalivahtiongelmaan". Kuinka todennäköisenä pidätte sitä että HIFK löytäisi Jannea paremman maalivahdin tässä vaiheessa kautta (näihin Lamotheihin liittyy aina jonkinmoinen riski)?
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Samaa mieltä. Nyt jätetään kaiken maailman noroset ja annetaan Jannelle vielä kerran mahdollisuus. Voi sitä päivää JOS IFK nyt sen mestaruuden vie ja Janne löis hokkarit naulaan sittenkin voittajana...

Sorry vaan, mutta vaikka Janne onkin pelannut muutaman pelin ihan ok tilastojen valossa, niin Jannella ei mennä kuitenkaan päätyyn asti.

Ihan hyvä, että on kakkosena tälläinen suht varma suorittaja, mutta ykkönen tarvitaan silti. Ei pidä tuudittautua ja jäädä kellumaan hyvään oloon muutamasta onnistumisesta. Historiasta tulisi kuitenkin oppia jotain. Länki ei ole voittava maalivahti ja tämänhetkinen Pelicans ei ole mikään mittari.

Kiitos Jan nollasta, onnea pisteestä, mutta ykköseksi tarvitaan joku ihan muu.
 

ikt

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Stadi HC, St. Louis Blues
Janne!

Oiva matsi Jannelta!
Hienoja koppeja, varmaa pelaamista, syöttöpiste ja mitähän vielä. Annetaan kiitosta sille kenelle se kuuluu ja tänään suuren kiitoksen ansaitsi meidän #60.

Jatka vain samaan malliin!
 

J.Rose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Let's Play Hockey
Jan Lundell, The Most Underrated Hero

Samaa mieltä. Nyt jätetään kaiken maailman noroset ja annetaan Jannelle vielä kerran mahdollisuus. Voi sitä päivää JOS IFK nyt sen mestaruuden vie ja Janne löis hokkarit naulaan sittenkin voittajana...

Taisin joskus mainita, että jos jollekkin soisin mestaruuden IFK:ssa, se olisi Jan Lundell.

Niin paljon on lokaa saanut niskaan. Tottakai välillä aiheestakin. Monesti on vaan Jannesta tekemällä tehty syntipukki. Jossakin 1-0 hävityssä pelissä ei käytännössä voi koskaan syyttää pelkästään maalivahtia. Ihan sama miten se maali olisi tehty. Piste.

Ja tänään Janne oli jälleen hyvä. Ei häikäissyt, mutta silti vakuuttava. Syöttämäänkin ehti kertaalleen.

Ja ettei kohta tarvitse tulla selittämään, niin sanonpa jo nyt:

Kyllä me minunkin mielestä se "selkeä" ykkönen tarvitaan. Katsellaan nyt joulutaukoon rauhassa. Jengejä kaatuu ihan reservillä ja kakkosmokella.
Ei hätiä mitiä.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Tietenkin minulle kelpaa parempi maalivahti, jos sellainen on saatavilla. Mika "alle 90% tällä kaudella" Noronen ei kuitenkaan mielestäni ole ratkaisu HIFK:n "maalivahtiongelmaan". Kuinka todennäköisenä pidätte sitä että HIFK löytäisi Jannea paremman maalivahdin tässä vaiheessa kautta (näihin Lamotheihin liittyy aina jonkinmoinen riski)?

Näinpä, mistä löytyy mies jolla löytyy tarpeeksi osaamista ja uskallusta tulla ykkösveskariksi tiimiin jossa valmentaa Sakke "Goldfinger" Lindfors ja haastajan paikalta löytyy Jan "Alistaja" Lundell. Ei ihan helppo rasti.

Hieno ilta Nordiksella kaiken puolin, Torpeedo kiittää koko joukkuetta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Jatkoajassa Lundellin haukkuminen ja syyttäminen milloin mistäkin on vain kovasti muodissa ja hänen peliesityksillään ei tunnu olevan tähän juurikaan vaikutusta.

Noh noh! Jotain rajaa muiden kirjoittajien haukkumiseen ja syyttämiseen :)

Enpä usko, että kovinkaan moni arvostelee Lundellia vain, koska se on muodikasta ja kaikki muutkin tekee niin. Kyse on vain siitä, että jengiä arveluttaa tai peräti pelottaa lähteä pleijareihin, jos maalissa on Lundell. Kaikki kunnia Jokerien ja Pelicansin nollaamisesta, mutta Jokerit on tehnyt vähiten maaleja liigassa tällä kaudella, eikä Pelsutkaan ole kovin monia maalijuhlia viettäneet. On eri asia pelata liigajumboa/-jumboja vastaan kuin tahkota tiukkaa välieräsarjaa runkosarjan voittajaa vastaan tai sarjan nelosta vastaan, mikäli IFK sattuisi voittamaan runkosarjan.

Mä olen erittäin tyytyväinen, jos Lundell riittää mestaruuteen tai edes finaalipaikkaan. Mua vain rehellisesti sanoen pelottaa, että pudotuspeleissä keikot ei pysähdykään enää yhtä varmasti ja suurella prosentilla kuin runkosarjassa. Itsekin otit esille viimeisimmät pleijarit, jotka ei olleet menestys IFK:lle sen enempää kuin Jannellekaan, vaikka silläkin kaudella Janne taisi pelata "ihan ok" tasolla runkosarjassa.

Mä olen melkein kateellinen teille, jotka luotatte Janneen kuin muuriin. Itse en siihen pysty. Onko se sitten realismia, kyynisyyttä vai pessimismiä, sen arvioimisen jätän muille.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1.44 .949
1.56 .925
2.67 .926
2.88 .920

Tuossa ovat Lundellin playoffstatsit 03/04-06/07. 07/08-pleijarit Jannella menivät aivan päin helvettiä: 5.95 .846.

Kyllä noilla statseilla kuitenkin voidaan nähdäkseni taistella mestaruudesta. Onhan tuossa päästettyjen maalien keskiarvossa hieman laskeva trendi.

Kyllä mestaruuden voittaneen joukkueen maalivahdin statsit uskoakseni pitävät olla GAA alle 2 ja torjuntaprosentti yli 93. Tähän en Lundellin usko pystyvän minkään puolustuksen takana, vaikka nyt hyvin vetääkin. Lisäksi Lundellin statsin tippuvat pudotuspeleissä. Tähän on yksi poikkeus.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä lämmitti sydäntä tänään Jannen peli ja yleisön hänelle osoittama kannustus ja huomio. Muutenkin sai olla ylpeä HIFK:sta. Jotenkin tuntui että hallilla ollaan yhtä porukkaa, HIFK-perhettä niinsanotusti, kuten kuuluukin. Tätä vain ei ole huomannut kovin usein lähivuosina...

Kyllähän nyt näyttää siltä, että olisi suotavaa hankkia joukkueeseen ykkösveska, mutta kakkoseksi olisi jätettävä ehdottomasti Lundell joka on pelaamalla ohittanut Niemisen, ja tänään ainakin nautti aiheesta myös pelaajien luottamusta.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän nyt näyttää siltä, että olisi suotavaa hankkia joukkueeseen ykkösveska, mutta kakkoseksi olisi jätettävä ehdottomasti Lundell joka on pelaamalla ohittanut Niemisen, ja tänään ainakin nautti aiheesta myös pelaajien luottamusta.

Miten musta tuntuu, että uutta ykkösveskaria ei hankittakaan. Perustan tämän Jalosen tän illan matsin jälkeen antamaan kommenttiin:

"Lundell antaa meille mahdollisuuden taistella jokaisen ottelun voitosta, HIFK:n valmentaja Kari Jalonen kehui."

Pari nollapeliä viikon sisään ja hyvät torjuntaprosentit - siinä perusteita, että maalivahdin hankintaprosessissa otetaan tuumaustauko. Koen tässä kohtaa sen deja vu-ilmiön vai mikä se oli? Tosi sekavat fiilikset tästä maalivahtitilanteesta tällä hetkellä.
 

hylsy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Bayern München, Lennart Petrell
Noh noh! Jotain rajaa muiden kirjoittajien haukkumiseen ja syyttämiseen :)

Ehkä tuo oli hieman liian syyttävä ilmaisu, en kuitenkaan varsinaisesti kohdistanut syytöstä keneenkään. Jatkoaika-urani aikana olen seurannut tämän "ei Jannella päätyyn"-liikkeen kannatuksen lisääntymistä ja jotenkin en vain näe sillä yhteyttä hänen esityksiinsä. Ehkä olen sokea Jannen virheille jostain syystä.

Mä olen melkein kateellinen teille, jotka luotatte Janneen kuin muuriin. Itse en siihen pysty. Onko se sitten realismia, kyynisyyttä vai pessimismiä, sen arvioimisen jätän muille.

En luota Janneen kuin muuriin, mutta kuten yllä sanoin, en näe perusteita tälle "Jannella ei päätyyn asti mennä" -mentaliteetille. En ainakaan itse pysty osoittamaan yhtään playoff-sarjaa, jossa olisimme kaatuneet Janneen. Joku taisi sen sijaan tuossa joku aika sitten laittaa 03/04-kauden Kärpät-sarjan maalivahtien statsit tähän ketjuun ja niiden mukaan Janne torjui jopa Bäckströmiä paremmin tuolloin.

Mielestäni HIFK ei 03/04 ja 04/05 -kausien jälkeen ole ollut varteenotettava mestarikandidaatti ja noilla kausilla emme ainakaan kaatuneet Jan Lundellin otteisiin. Vaikka Roloson Lundellia paremmin pelasikin tuossa Lukko-sarjassa (Vokounista nyt puhumattakaan). Sen jälkeen joukkueella on ollut muitakin puutteita ja tuosta syystä nuo GAA:t Jannella ovatkin hieman korkeammat.

PS. OK, annetaan Sheddenin joukkueellekin tunnustusta. Silloin HIFK:lla oli jonkinlainen mahdollisuus mestaruuteen ja en näe että Lundell olisi silloinkaan ollut pääsyyllinen putoamiseen.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Miten musta tuntuu, että uutta ykkösveskaria ei hankittakaan. Perustan tämän Jalosen tän illan matsin jälkeen antamaan kommenttiin:

"Lundell antaa meille mahdollisuuden taistella jokaisen ottelun voitosta, HIFK:n valmentaja Kari Jalonen kehui."

Pari nollapeliä viikon sisään ja hyvät torjuntaprosentit - siinä perusteita, että maalivahdin hankintaprosessissa otetaan tuumaustauko. Koen tässä kohtaa sen deja vu-ilmiön vai mikä se oli? Tosi sekavat fiilikset tästä maalivahtitilanteesta tällä hetkellä.

Tai kenties kyse siitä että markkinat ovat juuri nyt kuivat. Itse en lähtisi hankkimaan mitään norosia yms, pelkän nimen tai vanhojen meriittien perusteella, tuskinpa hifkin johdossakaan ollaan halukkaita ottamaan riskiä maalivahdin suhteen kun nyt näyttävät joukkueella muuten olevan pullat hyvin uunissa ja menestyksen ollessa mahdollista viime vuosien myllerryksen jälkeen, ja tietenkin muistaen Jannen aikaisemman playoff-historian. Jos paskasti käy niin otetaan joku hätäpaska-ratkaisu nyt ja keväällä huomataankin että pleijareihin lähtiessä Janne on kivunnut taas ykköseksi.
 

Joosef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Oiva matsi Jannelta!
Hienoja koppeja, varmaa pelaamista, syöttöpiste ja mitähän vielä. Annetaan kiitosta sille kenelle se kuuluu ja tänään suuren kiitoksen ansaitsi meidän #60.

Jatka vain samaan malliin!

Jaahas, taidettiin olla eri peleissä, joissa oli molemmissa oli maalissa Jan Lundel numerolla 60.

Eipä minun silmiin sattunut ainakaan enempää varmoja koppeja kuin torjuntaja itkettävän ja säälittävän rajamailta.

Ne jotka olivat ottelussa paikanpäällä (n. 6000 katsojaa, eli toivottavasti tähän ei tule sen enempää Jannea ylistäviä kommentteja) voisivat kertoa niille jotka eivät oleet paikan päällä että ei pelsuilla ollut edes kolmea maalipaikkaa koko ottelussa, eli näkemykseni mukaan peli olisi voitettu vaikka maamme johtava maalivahtivalmentaja-joukkueenjohtaja olis ollut tolppien välissä.

Vaikka en koskaan ole edes pukenut maalivahdin varusteita ylleni olisin varmaan torjunut puolet noista Ifk:n maalia kohti tulleista laukauksista (tämä on lievä provo johon tarttuminen ei johda mihinkään.

Toivottavasti nollapelit ei aiheuta hyvänolontunnetta ja aiheetonta käsitystä siitä että uutta maalivahtia ei tarvita.
 

Makkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC
Kuten täällä on moneen kertaan todettu, niin Lundell näyttäisi olevan rankkareissa Niemistä selvästi parempi. Syyksi tähän on tarjottu maalivahdin koon lisäksi m.m. Jannen kokemusta ja rauhallisuutta. Miten tämä sopii yhteen Jannen kuuluisan "huonon paineensietokyvyn" kanssa? Voivatko rankkarit, jotka toki nykyään ovat turhan arkisia tapahtumia, peräti olla osoitus Jannen hyvästä (!) paineensietokyvystä?

Itse kuulun ehkä "pro-Lundell-liikkeeseen", ja kyllähän mä unelmoin siitä, että Janne torjuisi IFK:lle sen mestaruuden. En pidä mitenkään mahdottomana, että JL voisi olla keväällä voittava maalivahti. Eivät nuo menneiden kausien joukkueet ole Janneen kaatuneet, ja sitä paitsi nyt on uusi kausi ja uudet kujeet.

Kuitenkin näkisin mielelläni täällä sen "brodeurin", "timthomasin" tai "vehasen", eli selkeästi vielä Jannea kovemman veskarin, sillä en minäkään luota Janneen kuin vuoreen. Lundell näyttäisi olevan tämän hetken SM-liigassa korkeaa keskitasoa, ja mestaruus on tietenkin helpompi voittaa huippuveskarin kuin korkean keskitason veskarin kanssa. Pointtini onkin lähinnä se, että uuden ykkösmaalivahdin hankkimisella ei ole kiirettä. On erittäin todennäköistä, että sellaista etsitään jo nyt, mutta haluan paljon mieluummin sen "brodeurin" tammikuussa kuin jonkun "stathosin" huomenna. Jos tarpeeksi hyvää maalivahtia ei millään löydy, niin haluan, että mennään Jannella, eikä yritetä fanien mieliksi jotain epämääräistä täysin scouttaamatonta AHL-kolmosveskaria. Uuden maalivahdin pitää olla selvästi Lundellia parempi.

Mitä niihin helppoihin maaleihin tulee, niin mulle on aika sama miten maalit päästetään. Vain päästettyjen maalien määrällä on merkitystä. Toki voi spekuloida sillä miten "helppot" maalit vaikuttavat kenttäpelaajien otteisiin, mutta uskoisin vaikutuksen olevan hyvin pieni jos maalivahti muuten pelaa jatkuvasti korkealla tasolla ja tekee huipputorjuntoja.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
En epäile yhtään, että IFK:ssa ei kartoitettaisi uutta maalivahtia tällä hetkellä, mutta kiirettä ei nyt ole johtuen Jannen viime aikaisista otteista. Jalosen kommentit ottelun jälkeen oli varmaan lähinnä psykologisia jotta taso pysyy Lundellilla edelleen korkealla.
Lundellilla ei todellakaan mennä päätyyn hyvin yksinkertaisesta syystä, miehen pää ei kestä painetta tai keskittyminen sekoaa pahasti kesken pelin. Blues peli toimii paremmin kuin Pelicans peli koska paine ja pelin painopiste oli aivan eri.

Olin ennen kautta varma, että Nieminen lyö läpi tällä kaudella ja varmasti näin olisi käynyt erilaisessa valmennuksessa, kehitystä ei tapahtunut ja Nieminen oli viime kauden jälkeen tippunut sensaatiosta kärkijoukkueen ykkösmaalivahdiksi ja trendi Niemisellä oli minun mielestä laskeva vaikka toivoin olevani väärässä, kerrankin oltaisiin omista junnuista kehitetty huippu maalivahti.

Uskoisin maalivahti kartoituksessa olevan pääpaino sillä ketä sopii IFK:n pelitapaan koska suhteellisen edullisia huippu maalivahteja ei varmasti tällä hetkellä ole tarjolla ja olen varma ettei ehdoin tahdoin aleta syytää rahaa uuteen maalivahtiin kun nykyisetkin tuo voittoja. Veikkaan, että IFK:ssa on uusi maalivahti kun siirtoraja umpeutuu ja Nieminen vuokrataan muualle, Ahlqvist käsittääkseni pelaa joka tapauksessa KiVassa jonkin aikaa tervehdyttyään, eri asia on saako pelejä alle Mestiksen kärkijengissä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Olen lueskellut tätä ketjua, sen alusta asti, päivittäin. Kaikenlaisia ehdotuksia on heitetty ilmoille, jotkut hyviä, jotkut huonompia. Ihmettelen, ettei kenellekään ole tullut mieleen ostaa valmentajaa veskareille, siis ihan näytöt antanutta, valmista maalivahtivalmentajaa?

En tietenkään osaa sanoa, onko jopa tarjousta jätetty, tai edes lähestytty, mutta Ari Moisanen on nykynäytöillään valtakunnan eliittiä. Luulisi, että riittävä rahatukko, saisi Moisankin vaihtamaan seuraa, mutta tuskin IFK on edes ajatellut asiaa, saati lähestynyt Moisasta, asian tiimoilta ja hyvä niin.

Tämä pohdiskeluni johtuu puhtaasti siitä, että täällä ei olla isommin huudeltu maalivahtivalmentajan perään, ainoastaan arvosteltu Sakkea.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Miten musta tuntuu, että uutta ykkösveskaria ei hankittakaan. Perustan tämän Jalosen tän illan matsin jälkeen antamaan kommenttiin:

"Lundell antaa meille mahdollisuuden taistella jokaisen ottelun voitosta, HIFK:n valmentaja Kari Jalonen kehui."

Pari nollapeliä viikon sisään ja hyvät torjuntaprosentit - siinä perusteita, että maalivahdin hankintaprosessissa otetaan tuumaustauko. Koen tässä kohtaa sen deja vu-ilmiön vai mikä se oli? Tosi sekavat fiilikset tästä maalivahtitilanteesta tällä hetkellä.


Tämähän olisi ainakin omasta mielestäni erittäin hyvä asia, että uutta maalivahtia ei joukkueeseen palkattaisi. Saataisiin keväällä ainakin se yksi pakollinen syntipukki, johon tunnetusti koko kausi ja pleijarit kaatuvat, jos päätyyn asti ei mennä.

HIFK on yksi tunnetuimmista joukkueista, joissa kannattajat etsivät aina yhden tai pari syyllistä koko kaudelle. Tämän kannatajalauman silmissä kyseessä ei ole joukkue urheilua vaan syyllinen on aina yksittäinen henkilö. Joukkue ei voi hävitä etenkin jos lukemat päättyvät esimerkiksi lukuihin 0-1 vaan tuolloin etenkin kyseessä on maalivahdin totaallinen imurointi.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En luota Janneen kuin muuriin, mutta kuten yllä sanoin, en näe perusteita tälle "Jannella ei päätyyn asti mennä" -mentaliteetille..

Itse en puolestani näe yhtäkään perustetta sille, miksi Jannella mentäisiin päätyyn asti. Olisitko niin ystävällinen ja kertoisit perusteet miksi Lundell juuri tänä keväänä pelaisi urallaan toiset hyvät pudotuspelit? Lundell on pelannut 10 runkosarjaottelua tällä kaudella. Se ei riitä vielä vakuuttamaan mihinkään muuhun, kuin siihen, että meillä on helvetin tasokas kakkosmaalivahti. Otetaan vielä huomioon se, että Jannelle on tälläkin kaudella tullut tuohon 10 peliin huonojakin pelejä, joten otanta on aika heikko, kun muistellaan Lundellin viimeisiä pudotuspelejä HIFK:ssa, jolloin mies ei ihan oikeasti saanut rantapalloakaan TPS:ää vastaan kiinni. Silloin hallin katsomossa huokailtiin sitä, että miksi taas piti Lundellilla lähteä taistelemaan ja vakuuteltiin sitä, että nyt Lundell pelaa viimeistä peliään IFK:n maalilla. Nyt silti löytyy kirjoittajia, jotka vielä itsepäisesti uskovat Lundellin pystyvän viemään IFK:n mestaruuteen. Minä en ymmärrä.

Lundell on näillä hyvillä runkosarjaesityksillään hämännyt HIFK:n johdon/valmennuksen ennenkin. Toivottavasti HIFK:ssa ei mennä samaan miinaan, johon muut ovat menneet niin monesti. Tietysti HIFK:n tapahan on toistaa menneisyydessä tehdyt virheet uudestaan ja uudestaan, joten mitään uutta tässä ei olisi. Toisaalta haluaisin nähdä Lundellin/Niemisen pudotuspelit 09/10 ja tulla tänne sitten keskustelemaan Lundellilla päätyyn asti kirjoittajien kanssa, mutta tämä kausi on liian hyvällä mallilla, että se kannattaisi uhrata johonkin typerään väittelyyn.

Sen vain tähän loppuun sanon, että toivoisin sydämestäni Lundellin vievän IFK:n mestaruuteen, mutta Lundellilla pudotuspeleihin meneminen on riski ja helvetin iso sellainen. Miksi tällä joukkueella pitäisi sellainen riski ottaa? Voiko yksikään kirjoittaja olla ihan varma siitä, että Lundell pudotuspeleissä pitäisi nykyisen 2,22/92,67 tasonsa, joka on ollut Lundellin absoluuttinen maksimi? Sitäpaitsi kuten aiemmin sanoin mestaruuteen vaadittaisiin GAA alle 2,00 ja yli 93%.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tämä pohdiskeluni johtuu puhtaasti siitä, että täällä ei olla isommin huudeltu maalivahtivalmentajan perään, ainoastaan arvosteltu Sakkea.

Kyllähän täällä ollaan uuden veskarivalmentajan perään huudeltu ihan riittävästi. Melkeinpä aina, kun Saken kyvyt on todettu vähintäänkin kyseenalaiseksi, on samassa yhteydessä toivottu uutta tilalle, mm Ropponen on mainittu useasti.

Se mua ihmetyttää, että minkä takia täällä parjataan Jannea, jos hän pelaa hyvän ottelun, niin kuin tänään ja torstaina. Eikö olisi hieman järkevämpää antaa kaikki tuki, koska uutta veskaria ei ole tulossa huomena. Janne tuo meille voittoja ja hän ei ole vielä kertaakaan pettänyt tällä kaudella omalla toiminnallaan. Uuden veskarin hommaaminen on Nybarin&Jalosen vastuulla, jos he eivät sitä tänne osta, niin sitten vaan palautetta siihen suuntaan. Tänään meillä oli maalissa voittava maalivahti ja pelaajista myös näkee, että he luottavat Lunkkaan. Itse asiassa koko joukkue luottaa omaan tekemiseensä tällä hetkellä ja se on aika uusi juttu HIFK:ssa.
 

Joosef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
...Tämän kannatajalauman silmissä kyseessä ei ole joukkue urheilua vaan syyllinen on aina yksittäinen henkilö. Joukkue ei voi hävitä etenkin jos lukemat päättyvät esimerkiksi lukuihin 0-1 vaan tuolloin etenkin kyseessä on maalivahdin totaallinen imurointi.

Etkö sinä nää epäsuhtaa hyökkääjät vs. paki vs. maalivahdit? Kerrankin IFK:lla on "riittävä" määrä maalintekoon kykeneviä hyökkääjiä, ehkä Suomen paras pakkikalusto ja maalivahdit jotka eivät vastaa lähellekään pakkien ja hyökkääjien tasoa?
 

scholl

Jäsen
Tämä pohdiskeluni johtuu puhtaasti siitä, että täällä ei olla isommin huudeltu maalivahtivalmentajan perään, ainoastaan arvosteltu Sakkea.

Kyllä Jukka Ropposta on huudeltu täällä IFK:n veskareiden torjuntatyylejä kehittämää, mutta mitään ei ole tapahtunut. Ropponenhan saa vielä vanhatkin torjujat kuten Sulanderin kehittämään työskentelyään joka kesä, joten... Todennäköisesti IFK:ssa ei ole käyttöä. Sakke on ilmeisesti parempi.
 

Joosef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
... Todennäköisesti IFK:ssa ei ole käyttöä. Sakke on ilmeisesti parempi.

Ja Sakkehan on parempi, sen paitahan roikku katossa ja pelkästään se riittää todistamaan että yksi yhtä hyvä voi olla, mutta parempaa tuskin maa päällään kantaa. Annetaan niin sakelle kuin jannelle vielä yksi mahdollisuus ja lopetellaan kausi hyvissä ajoin ennen kuin finaalit on pelattu...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös