Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 764 770
  • 33 669

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Odotan kyllä, että Vinni on aika isosti messissä parin kauden päästä. Se taas sotii tuota Halosen kiistatonta ykkösen statusta vastaan tuolloin.

Vinni on aivan järkyttävän kova lupaus.
Onko Vinni todellakin niin kova lupaus että jo parissa kolmessa vuodessa olisi ykkönen IFKssa?

Jotenkin olettaisin että olisi siinä tapauksessa päässyt jo pelaa äsken päättyneissä junnukisoissa. Nyt oli kolmosena alusta loppuun vaikka Suomen maalivahdit eivät olleet mitään maagisia.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kyllähän tällainen ukko olisi erittäin mielenkiintoinen, kun on nähty ECHL:stä tulevan hyviä kiekollisia pakkeja, kuten Lancaster Ipassa. Tällä nimihirviöllä vielä ihan poikkeuskovat tehot viime kaudelta
[/QUOTE]
Ehdottomasti. D'Astous pienellä googletuksella on ollut jopa lupauksen tiellä ja pelannut junnuliigan allstarsissa. AHLssä vetänyt ja viime kausi kahden suunnan tiketillä, mutta painoi ECHLssä tykkikauden. Youtubesta löytyi muutama jengin peli, mutta vaatisi enemmän perehtymistä. Liike aika liukas ja jumalauta mikä rannari.

Tobbarin jenkkilän suhteilla Astuja Stadiin, eikä varmasti tarvitsisi tarjota kuuta taivaalta. Näitä olisi mukava nähdä meillä enemmän - on niitä nähty - mutta oikeasti pelaajia kenellä on pisteidenkin valossa suuri potentiaali - eikä vain Jardineita.
 
stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Twitteristä bongattu tieto, että Frans Tuohimaan seura on jääkiekkoliiton pelaajakannassa päivittynyt HIFK. Tämä ei tosin vielä mitään takaa, kun tuo kanta näyttää esim Olkinuoran jengiksi Pelicansin jne. Mutta toki voi myös kertoa siitä että Tuohimaa palaa.

Muuten, Markus Granlundin kohdalla kanta sanoo NHL.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Vinni todellakin niin kova lupaus että jo parissa kolmessa vuodessa olisi ykkönen IFKssa?

Jotenkin olettaisin että olisi siinä tapauksessa päässyt jo pelaa äsken päättyneissä junnukisoissa. Nyt oli kolmosena alusta loppuun vaikka Suomen maalivahdit eivät olleet mitään maagisia.

Itse uskon, että on. Kovempi lupaus ikäisekseen, kuin Husso tai Lankinen aikoinaan. Vinnihän on vasta 16-vuotias.
 
Tämä oli täällä jo jossain muistaakseni puinnissa.

Seurat ovat melkoisen pitkin vittua tuolla liiton sivuilla aika monen pelaajan kohdalla tällä hetkellä.

En vetäisi tuosta yhtäkään johtopäätöstä, vaikka taitaa kyllä samanniminen kundi ollakin meillä ykkösveskarina ensi kaudella.
 
AllBehind

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit Ry
Tämä oli täällä jo jossain muistaakseni puinnissa.

Seurat ovat melkoisen pitkin vittua tuolla liiton sivuilla aika monen pelaajan kohdalla tällä hetkellä.

En vetäisi tuosta yhtäkään johtopäätöstä, vaikka taitaa kyllä samanniminen kundi ollakin meillä ykkösveskarina ensi kaudella.
Muistaakseni katsoin siirtorajan kynnyksellä tuota liiton sivua Fränän kohdalla. Silloin seurana oli Neftanemik ( vai mikä olikaan tää KHL-seura). Nyt sitten vaihtunut IFK. 1+1=?
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Muistaakseni katsoin siirtorajan kynnyksellä tuota liiton sivua Fränän kohdalla. Silloin seurana oli Neftanemik ( vai mikä olikaan tää KHL-seura). Nyt sitten vaihtunut IFK. 1+1=?
Nyt on ihan hiljattain vaihtunut myös Turusella Jokereihin ja Olkinuoralla Pelicansiin.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Itse uskon, että on. Kovempi lupaus ikäisekseen, kuin Husso tai Lankinen aikoinaan. Vinnihän on vasta 16-vuotias.
On nuori mies tosiaan, ja erittäin kova talentti. Nollafemma syntynyt, mutta varausikäinen vasta -24, koska joulukuun lapsi.
Eli oli scouttien lapuissa ns. kaks vuotta alaikäinen viel näis tän vuoden U18 skaboissa, kuten 06 ikäluokan ykkös-prospekti Aron Kiviharjukin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tuo d'Astous on juuri sellainen tapaus, jota voisi onnistuessaan sanoa hyväksi scouttaukseksi.
Saa tulla, muttei sen pidä poissulkea Auvitun jatkamista.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Tuo d'Astous on juuri sellainen tapaus, jota voisi onnistuessaan sanoa hyväksi scouttaukseksi.
Saa tulla, muttei sen pidä poissulkea Auvitun jatkamista.
Juu hyvän oloinen pakki, jopa maaliahne sanoisin, vahvistais varmaan monen jengin
alakertaa. Myös Ben finkelstein kelpaisi, toivottavasti molemmat nähtäisiin liigassa.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistaakseni katsoin siirtorajan kynnyksellä tuota liiton sivua Fränän kohdalla. Silloin seurana oli Neftanemik ( vai mikä olikaan tää KHL-seura). Nyt sitten vaihtunut IFK. 1+1=?
Paperit vaan siirretty Suomeen venäjältä ja silloin se näyttää viimeisimmän seuran siitä maasta. Siirtolistalla ei näy että olisi rekisteröity IFK:n pelaajaksi.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Täällä kun on lupa myös mutuilla, niin mutuillaan hieman:

Mitähän meinaa ensi kaudella tehdä jokunen vuosi sitten u20 Leijonia tyylikkäästi kipparoinut Aarne Talvitie? Sopimus on edelleen p-amerikkaan voimassa, mutta tie ylhäällä ei ole auennut ja usein näissä tilanteissa suunnataan katseita muualle.

Olisi kyllä niin Peltosen näköinen hyökkääjä kuin olla ja voi. Toivottavasti IFK on hereillä, jos Talvitie harkitsee paluuta Eurooppaan.

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Vinni todellakin niin kova lupaus että jo parissa kolmessa vuodessa olisi ykkönen IFKssa?

Jotenkin olettaisin että olisi siinä tapauksessa päässyt jo pelaa äsken päättyneissä junnukisoissa. Nyt oli kolmosena alusta loppuun vaikka Suomen maalivahdit eivät olleet mitään maagisia.
On. Onhan Vinni eri tason talentti kuin Halonen tai Taponen, vaikka lupaavia toki hekin ovat.

Vinni on syntynyt -05 ja Husso -95 eli voi hyvin katsoa Husson urakehitystä ja lisätä siihen 10 vuotta. Kaudella 2013-14 nousi IFK:n ykkösveskaksi, joten suotuisalla kehityksen jatkolla Vinni voi aivan hyvin olla IFK:n ykkösveska kaudella 2024 -25.

U18-kisoissa kaksi muuta veskaa olivat syntyneet -04 ja itse asiassa ovat lähes kaksi vuotta Vinniä vanhempia.
 
maalta käsin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse mietin, mikä mahtaa olla Otto Koivulan suunnitelma ensi kaudesta. Ura Islandersissa ei vaan tunnu aukeavan. Olisko tykkikausi Suomessa uuden alku myös NHL:n? Ottohan on pelannut sentterinä AHL:ssä vaikka meillä taisi pelata laidalla.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Itse mietin, mikä mahtaa olla Otto Koivulan suunnitelma ensi kaudesta. Ura Islandersissa ei vaan tunnu aukeavan. Olisko tykkikausi Suomessa uuden alku myös NHL:n? Ottohan on pelannut sentterinä AHL:ssä vaikka meillä taisi pelata laidalla.
Pelasi meillä keskellä, koska Islandersin Lamoriello oli näin pyytänyt lainan yhteydessä eli ovat jatkaneet tätä suunnitelmaa siellä, kuten mainitsit. Tämä oli nimenä kyllä hyvä haku ja sopisi erinomaisesti tuohon hyökkäykseen.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Täällä kun on lupa myös mutuilla, niin mutuillaan hieman:

Mitähän meinaa ensi kaudella tehdä jokunen vuosi sitten u20 Leijonia tyylikkäästi kipparoinut Aarne Talvitie? Sopimus on edelleen p-amerikkaan voimassa, mutta tie ylhäällä ei ole auennut ja usein näissä tilanteissa suunnataan katseita muualle.

Olisi kyllä niin Peltosen näköinen hyökkääjä kuin olla ja voi. Toivottavasti IFK on hereillä, jos Talvitie harkitsee paluuta Eurooppaan.

Aika harvalla eurooppalaisella ”jämäkierrosten” varauksella se tie ylös ihan ensimmäisellä ammattilaiskaudella aukeaa. Eiköhän Aarne nyt vähintään sopimuksensa ajan (ensi kausi) tuolla jatka. Sekin yllättisi, että jo toisen kauden jälkeen tulisi Eurooppaan. Toki siihen vaikuttaa ensi kauden sujuminen, mutta todennäköisempänä pidän, että ainakin 2-3 vielä tuolla viihtyy, vaikka vakiopaikka ei aukeaisikaan.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Onko muuten Kasper Björkqvistin liikkeistä ollut mitään juttua? Sopimus päättyy lätkön takana ja on kyllä niin IFK:n näköinen pelaaja kuin olla ja voi.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Olen samaa mieltä monen muun kanssa, että ongelmat on lähtökohtaisesti pakistossa, jos Tuohimaa saapuu maalinsuulle. Motin&Auvitu (jatko toiveissa) on hyvä alku, mut viime kauden Lyytinen ja Kotkansalo on just sellasia mistä olisi pitänyt päästä eroon. Vaikka huhuttu Melart tohon pakistoon tulisi, on se silti todella pahasti sekasin.

Kyllähän tässä on sellanen pieni vitutus koko ajan päällä, kun miettii mitä nimiä täällä pyöriteltiin joidenkin osalta jo "varmana". O`Neill, Jensen ja vaikka nyt Olkinuora. Nättinen on todella kova naaraus 2v lapulla liigaan, mut kyllähän noi edellä mainitut olisi allekirjoittaneelle maistunut paremmin...
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Onko muuten Kasper Björkqvistin liikkeistä ollut mitään juttua? Sopimus päättyy lätkön takana ja on kyllä niin IFK:n näköinen pelaaja kuin olla ja voi.
Hän on kyl tosi kiva pelaaja seurata.
Asenne ei vuoda koskaan.
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mihin aikaan tänään voi odotella tietoja risteilyltä? Kovasti olisi odotuksissa AB, Auvitu, Melart ja Tuohimaa nyt ainakin. Sitten alkaisi olla jengi aikalailla jo kasassa.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Mihin aikaan tänään voi odotella tietoja risteilyltä? Kovasti olisi odotuksissa AB, Auvitu, Melart ja Tuohimaa nyt ainakin. Sitten alkaisi olla jengi aikalailla jo kasassa.

Tämä lista olisi erittäin hyvä. Itse myös jännitän, onko Schmaltzin nimi mukana. Jos on, olisi IFK:n joukkue valmis kauteen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös