Mainos

HIFK kaudella 2024–2025

  • 714 271
  • 4 568

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:ssa on kovat paineet saada tehtyä tulosta ja heti.

Hetkinen, eikös tämä ole ihan sitä itseään? Otetaan nyt tuoreet esimerkit UTJ Salmelainen ja PV Peltonen. Salmelainen sai olla hommassa seitsemän vuotta ilman yhtä ainutta finaaliesiintymistä tai edes tasaista TOP4 -menestystä. Peltonen sai ilmeisen rahakkaan jatkosopimuksen kahden kauden ja yhden puolivälieräsarjavoiton jälkeen.

Voi olla, että henkilöt itse päänsä sisällä asettavat itselleen kovia tulospaineita, mutta ei IFK:ssa ainakaan viimeiseen 20 vuoteen ole organisaation puolelta kovan tulosvelvoitteen muodossa asetettu yhtään kenellekään ”kovia paineita tehdä tulosta ja heti”.

Jossain Bayern Münchenissa tai Real Madridissa on kovat paineet tehdä tulosta nopeasti, ei IFK:ssa. Tai noissa mestoissa lentää pihalle myös menestyksestä huolimatta, jos pelityyli ei vastaa seuran standardeja.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen kaikkein eniten huolissani siitä asiasta, että mikään asia ei ensi kaudeksi tunnu oikeasti muuttuvan. Meillä jatkaa sama valmennus ja joukkueen on ainakin 95% rakennettu entisen UTJ:n toimesta. Miten voimme kauheasti odottaa sitä, että jään tasolla mikään muuttuu? Salmelaisen seuraajan kädenjälki alkaa näkymään vasta seuraavan kauden joukkueessa ja osataanko silloinkaan tehdä oikeita linjauksia siitä, että mihin nykykiekko on menossa. Nythän ei oikein ole onnistuttu tunnistamaan ainakaan Salmelaisen toimesta, että mikä joukkueen rakenteessa oli pielessä.

Joukkuettahan ei vielä ole julkistettu, mutta kyllä se hahmolla alkaa olemaan. On hyvin vaikea nähdä, että tyhjät slotit oikeinkaan täyttämällä mitään radikaalia muutosta tulemme näkemään joukkueen rakenteessa:

Maalivahdit: Suurin muutoksen mahdollisuus on siinä, että kenet HIFK Taposen pariksi hankkii. Viime kaudella taas kävi niin, että nuori maalivahti ei pystynyt kantamaan meitä kevään peleissä. Tämä tie on nyt katsottu liian monta kertaa putkeen. Faktahan on se, että Taponen ei ole Lankisen, Husson tai Pelicansin Kokon tasoinen lupaus. Lähteekö HIFK taas kahdella nuorella maalivahdilla kauteen? Itse sanoisin nyt niin, että HIFK.n pitäisi hankkia niin kova maalivahti, että Taponen joutuu syrjäyttämään hänet, jos haluaa isosti vastuuta.

Pakisto: Pakistossa luotetaan jälleen kerran muutamaan kiekolliseen (Kiviharju, Martin) puolustajaan. Voisin kuvitella tai ainakin toivoa, että siellä yhtä kovan tason kiekollista puolustajaa haetaan/ on signattu. Itse olen sillä kannalla, että pelaavassa kokoonpanossa pitäisi olla suhteessa 4 kiekollisempaa ja 3 fyysisempää. Nyt HIFK:lla tuntuu olevan se tapa, että on 3 kiekollisempaa ja 4 fyysisempää ja loukkaantumisten jälkeen suhde on entistä huonompi. Päättyneellä kaudellahan pakistoon oli tarjolla Martin, Sund, Salin, Kiviharju. Kun kausi loppui, niin näistä pelasi yksi.

Toki HIFK:n olisi pitänyt kauden aikana saada enemmän Melartilta ja Lindbohmilta. He ovat kuitenkin sen tason pakkeja, että ovat pystyneet kiekolliseen peliin Liigaa kovemmalla tasolla. Loukkaantumiset söivät heiltä viime kaudesta, mutta esim. Lindbohmin syöttömäärät olivat aika karuja vaikka maaleja alkukaudesta tuli. Pakiston tehtävä olisi kuitenkin puolustamisen ohella pelin avaaminen, joka tuntuu olevan meidän pakistolle ihan kryptoniittia, ellei ole ihan poikkeukselliista luistelutaitoa tai kykyä avata peliä. En ole tämän Knotin peliesityksiä nähnyt tai olen varmaan nähnyt, mutta en rekisteröinyt. Voisin kuitenki kuvitella, että on samaa osastoa Melartin ja Lindbohmin kanssa. Manninen sitten vielä kiekollisesti tätä osastoa heikompi, kuten Luhanka.

Se tässä vähän ihmetyttää, että miksi meillä on niin kauhea fiksaatio näihin fyysisiin ja kömpelöihin puolustajiin eikä oikein tunnuta löytävän esim. Atro Leppästä Espoosta. Olisi meilläkin ollut todella isossa roolissa.

Kautta linjan tuntuu kuitenkin siltä, että pakistostaan HIFK ei saa revittyä irti läheskään rosterin edellyttämiä maksimeitä ja tätä on jatkunut jo vuosia. Mietitään esim. miten Kousalle jopa naurettiin Lahdessa, kun lähti HIFK:hon ja miten se homma päättyi. Nyt meillä on käynyt kääntymässä isoa kasa sellaisia nuoria kiekollisia pakkeja, jotka ovat järjestään alisuorittaneet ja jopa nämä kokeneet Lindbohmit ja Melartit tuskailevat meidän pelisysteemin kanssa. Viime kauden pakiston syöttöpörssin kakkonen oli Johan Motin joka tuntuu pelaavan juuri sellaista kiekkoa, kuin Peltosen kiekossa kuuluu eli toimitetaan kiekkoa mahdollisimman nopeasti pois omalta alueelta. Miksi Lindbohm pystyy pelaamaan kiekollista peliä Olympiajääkiekossa ja MM-kisoissa, mutta ei Peltosen HIFK:ssa? Hyvin kuvaavaa on se, että meiltä lähestulkoon ulos naurettu Saku salmela pelasi ihan helvetin hyvää lätkää Kalpan pudotuspelikeväänä. Kun hän meillä aikanaan pelasi, niin en pitänyt läheskään niin huonona puolustajana, kuin monet. Pitäisin mielummin tämän tyyppisen pakin siellä rotaatiopakkina, kuin Luhangan.

Hyökkäys: Jostain käsittämättömästä syystä nelonen on taas lastattu kokeneilla ja raskasjalkaisilla pelaajilla, joihin käytetään älytön määrä euroja. Tämä tuntuu ihan käsittämättömältä, jos joukkueen pelaajabudjettia on naarattu alaspäin. Myös hyökkäyksessä sellaiset elementit, kuin luistelutaito ja luovuus eivät ole kauhean korkealla. Pakko taas katsoa esim. Kalpan suuntaan ja kysyä, että miksi meillä ei ole Oliver Kapasen tyylisiä pelaajia joukkueessa?
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Ehkä siksi, että Oliver Kapanen on KalPassa, KalPan kehittyviä nuoria. Meillä kun niitä ei ole.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Bobby_4 tossa edellisellä sivulla kirjoitti siitä, kuinka menestymisen kiire ohjaa liikaa IFK:n toimintaa. Siihen aquanqua huomautti, että mikä kumman kiire, kun Salmelaiselle annettiin 7 vuotta ja Peltoselle yhä edelleen lisää aikaa hakea menestystä, vaikka mikään ei viittaa sen olevan nurkan takana.

Mun mielestä kumpikin huomio on oikea, ja ihan yhtäaikaa. IFK:ssa rosteria rakennetaan menestymisen kiire takaraivossa. Tämä on ehkäpä aina ollut seuran toimintakulttuuri - että ostetaan maakunnasta valmiita pelaajia kokoonpano täyteen. Enintään jokunen (oma tai varastettu) huippujunnu siihen koristeeksi mukaan. Samoin päävalmentajat ovat vaihtuneet 2000-luvulla kai tiheämpään kuin millään muulla seuralla, ja kuten tiedämme, hyvin laihoin tuloksin. Tästä historiasta seura ilmeisesti nyt pyristelee irti - tosin nähtävästi vain valmennuksen osalta, ja pahoin pelkään, että väärän päävalmentajan vahtivuorolla!

Kilpailukykyisen rosterin rakentaminen ostomentaliteetilla käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Euroopan sarjojen palkat ajaa ohi Liigasta. Laatupelaajat lähtee Liigasta pois, ja se tapahtuu yhä nuorempana. Mun mielestä Salmelaisen suunnitelma oli aiempaa pitkäjänteisempi rosterin rakentaminen, mutta viimeistään viime talvena seura luopui tästä (toivottavasti vain tilapäisesti) nimenomaan menestyksen kiireen takia. Laihoin tuloksin, kuten tiedämme.

Ei IFK tietenkään ole ainoa seura näiden ongelmien äärellä. Silti voi sarkastisesti naurahtaa, että kyllä tämä meidän lempiseura hienosti hoitaa roolinsa turbulenssin ytimessä. Ei ihme, että seurassa on nyt vakavat sisäiset keskustelut päällä.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä haluan nähdä kenen allekirjoitus sieltä löytyy.
Jos on Tobiaksen. Niin hyvä että tajusi lähteä kohti uusia haasteita.
Jos siellä on uuden UTJ nimmari niin ei alkanut tämä ura kovin vahvasti
Miten sopimuksissa voisi olla uuden UTJ:n nimmari, kun häntä ei ole vielä valittu tai ainakaan ei ole vielä aloittanut?

Onhan se nyt ilmeistä että nämä jatkot on sorvattu jo kauden aikana ja varmaan sen takia haluttiin julkaista nyt ennen kaljakelluntaa, kun eihän julkistuksessa oikein muuten olisi mitään logiikkaa uutisarvon ollessa varsin vähäinen ja uutisen varsin negatiivinen vastaanotto ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä.
Ensi kaudelle on kuitenkin jo alibi olemassa, sillä eihän nyt ole oikeutta odottaa mitään (ei tosin kukaan odotakaan), koska joukkueelta puuttuu utj juuri kevään kriittisillä hetkillä. Tähän asti on tosin korostettu, että jengi kasataan jo edellisenä syksynä, mutta ei anneta sen häiritä. Logiikka kun ei varsinaisesti ole näissä selityksissä ennenkään loistanut kauhean kirkkaana.
No ei tuokaan logiikka kovin kirkkaana loista. Joukkueen runko kasataan kauden aikana ja jos IFK päättää laittaa UTJ:n vaihtoon keväällä, miten se saisi itselleen siitä alibin? Kevät lienee kuitenkin syksyä tai talvea parempi ajankohta vaihtaa UTJ edellyttäen, että uusi saadaan pikapuoliin puikkoihin.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei tuokaan logiikka kovin kirkkaana loista. Joukkueen runko kasataan kauden aikana ja jos IFK päättää laittaa UTJ:n vaihtoon keväällä, miten se saisi itselleen siitä alibin?
Odotellaan rauhassa syksyyn ja sitten kun hommat alkaa mennä vihkoon, niin katsotaan nostetaanko tämä keväinen utj:n puute tällä palstalla alibiksi. Itse veikkaan, että tämä nousee yhdeksi valkopesun kärkihevoseksi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tuolla Pelsujen puolella peilimiestä ollaan viemässä Lahteen, mahdollisesti, ehkä, kenties. Olisiko se viulunsoittajan poika sitten tulossa hänen tilalleen. Hyvä pelimieshän se oli, mutta ei ainakaan itselläni ole mitään käsitystä valmennusosaamisestaan ja ehkä sitten seilailee noissa pesteissään nimellään. Toisaalta se ja sama, ketä ne apurit ovat, koska Peltonen täällä kuitenkin pönöttää penkin takana eli isossa kuvassahan ei mikään muuttuisi. Kiben läpät vaihtuisivat turunkieleen.

Tulisi nyt vaan seura isosti ulos ja kenkisi koko valmennuksen helvettiin, mutta todennäköisyys sille taitaa olla pienempi kuin loton päävoiton saaminen.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotellaan rauhassa syksyyn ja sitten kun hommat alkaa mennä vihkoon, niin katsotaan nostetaanko tämä keväinen utj:n puute tällä palstalla alibiksi. Itse veikkaan, että tämä nousee yhdeksi valkopesun kärkihevoseksi.
Niin tarkoitit tätä palstaa, sehän on aina mahdollista että joku siihen vetoaa. Tarkoitin ettei HIFK:n seurana ole perusteltua mihinkään tuollaiseen vedota. Itse posisiiven edustajana jaksan uskoa, että ensi kaudellekin saadaan kilpailukykyinen jengi.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Niin tarkoitit tätä palstaa, sehän on aina mahdollista että joku siihen vetoaa. Tarkoitin ettei HIFK:n seurana ole perusteltua mihinkään tuollaiseen vedota. Itse posisiiven edustajana jaksan uskoa, että ensi kaudellekin saadaan kilpailukykyinen jengi.
Niin oli menneelläkin kaudella erittäin kilpailukykyinen joukkue, mutta valmennus pilasi ne mahdollisuudet.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Niin oli menneelläkin kaudella erittäin kilpailukykyinen joukkue, mutta valmennus pilasi ne mahdollisuudet.
Ja nyt pitää ottaa huomioon, että se pappaosasto on taas vuoden vanhempi sekä hitaampi ja saatiinhan sinne jo yksi vahvistuskin lisää Jasun muodossa. Kuluneella kaudella se menestys oli otettavissa nykyisellä rungolla ja suurimmaksi esteeksi muodostui pelaajiston pienistä puutteista huolimatta Peltosen johtama pikkutakkiosasto penkin takana.

Ei esim. Jäkyä ja Nättistä paikata helposti, vaikka heidänkin tasonsa vaihteli kauden mittaan, joten aika nollaodotuksilla tässä joutuu menemään ja rosteri tulee olemaan edeltäjäänsä heikompi tämän kaiken sekamelskan keskellä. Lisäksi olisi se mv-ongelmakin ratkaistavana ja oikein ei löydy luottoa senkään ratkaisemiseen. Pakiston liikkeestä ja kiekollisuudesta on myös jauhettu jo maailman tappiin asti, eikä mikään viittaa edistysaskeliin silläkään sektorilla.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei esim. Jäkyä ja Nättistä paikata helposti, vaikka heidänkin tasonsa vaihteli kauden mittaan, joten aika nollaodotuksilla tässä joutuu menemään ja rosteri tulee olemaan edeltäjäänsä heikompi tämän kaiken sekamelskan keskellä. Lisäksi olisi se mv-ongelmakin ratkaistavana ja oikein ei löydy luottoa senkään ratkaisemiseen.

Nättinen teki selvästi eniten maaleja liigassa tasakentällisin. Jääskä taas keväällä kullan arvoinen, vaikka itse kausi ailahteli. Ei ihan joka oksalla kasva näitä pelaajia.

Samat nollaodotukset on täälläkin, mutta voihan se hyvinkin olla, että saadaan tekijämiehiä tilalle. Nyt on Koivistoisen ja Nättisen 42 maalin aukko sivistyksessä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Siirsin tänne:
Puolustus olisi tällöin IFKn viime vuosien standardeilla erinomaisessa kunnossa. Hyökkäys sen sijaan ei olisi. Tosin se olisi melko tyypillistä IFKta, että kun viimein saadaan puolustus kuntoon niin sitten hyökkäyksessä on vuotokohtia. Osastoa Jääskä, Koivistoinen ja Nättinen ei millään arvoilla korvata vaan tilalle pitää tulla huipunveljeksiä. Kärppien huhuissa pyörineet Gardiner ja Tardif olisivat tällaisia. IFKn huhuissa pyörineet Kodytek, Jasu ja Mäkiaho eivät. Tässä alkaa
Ihan oikeasti kylmäämään, että Peltosen ohella rosteri on osastoa keräily, off seasonin 2022 tapaan. No, kohta olemme viisaampia. Jos täällä aletaan sijoitella Mäkiahoa minnekään muualle kuin nelosketjuun tai rotaatioon niin se jo kertoo, että vituiksi menee ja huolella. Puhutaan kuitenkin pelaajasta, joka ei Mikkelissä edes mahtunut pelaamaan aina.

Niin olis helpostikin tossa variaatiossa kunnossa, kun vähän enemmän taitopuolta eduistais:
Martin, Kiviharju, Sund ja Kemiläinen. Enemmän yleispakkeja sitten: Lindbohm, Melart, Knot ja Manninen. Terveessä tilanteessa pieni rotaatio, jonka tarve luonnollisesti tulee kasvamaan, mutta sitähän se nyt on ollu.

Hyökkäyshän ei toki olisi valmis vielä lähellekään, eli sinne sitä ylläriäkin varmaan tulee. Ei ainakaan ole huhuissa pyörinyt kun nuo nimet joita täällä nyt ollu. Ja mitä tehdään veskarihomman kanssa. Taposen pariks joku oikeinkin pätevä tekijä olis hyvä saada, joten onhan tossa ruutuässää pelattavana.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten tuo Luhanka jaksaa roikkua sopimuspelaajana meillä, eikä tajua lähteä maakuntiin ja ehkä jopa kokoonpanoon? Vara-rotaatiopelaajan varapelaaja? Edari-statusko niin tärkeä, vai osaako joku sanoa paremmin?

Edit: Vielä mietteenä kirjoittamisen jälkeen; onko niin heikko alakerta tiedossa ensi kaudeksi, että ottaisi jopa paikkaa kokoonpanossa? Muuten en vain ymmärrä miten jäisi Stadiin.
Tietääkö siis keskimääräinen IFK-fani pelaajaa itseään paremmin, mitä pelaajan pitäisi tehdä? Hyvin kyseenalaista lähteä kyseenalaistamaan yhtään kenenkään ammatillisia valintoja. Fanin on oikeus kritisoida seuran tekemisiä, mutta yksittäisen pelaajan uravalintojen arvostelu on moukkamaista ja tyylitöntä.

Luultavasti Luhanka ajattelee nuorena (24 v.) kiekkoilijana, että pystyy kehittymään kiekkoilijana ja saisi sitä myötä lisää vastuuta. Jos vaikka pysyisi terveenä, kun selkeästi tällä kaudella loukkaantumiset vaikuttivat paljonkin.
 
MattiPussi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietääkö siis keskimääräinen IFK-fani pelaajaa itseään paremmin, mitä pelaajan pitäisi tehdä? Hyvin kyseenalaista lähteä kyseenalaistamaan yhtään kenenkään ammatillisia valintoja. Fanin on oikeus kritisoida seuran tekemisiä, mutta yksittäisen pelaajan uravalintojen arvostelu on moukkamaista ja tyylitöntä.
Ei fani tietenkään tiedä pelaajaa paremmin, tämähän on aivan selvää. Huippu-urheilussa, kuten olet varmasti huomannut, pelaajat saattavat joutua fanien/seuraajien puolesta kritiikin ja ihmettelyn kohteeksi ja näin se varmasti tulee aina olemaan.

On mielestäni ihan kohtuullista tässä vaiheessa spekuloida seuraan jäämisen motiiveja, kun kys. pelaaja on kolmen kauden aikana pelannut noin. 40 ottelua ja ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon edes kun se sisältää pahimmillaan kuusi puolustajaa, joista yksi on Pakarinen. Mikäli tuolla on ollut joku loukkaantuminen, niin se selittää jotain.

Ihan samalla tavalla ihmettelen miksi IFK jatkoa tarjosi ja tuskin olen yksin tämän ajatuksen kanssa. Meillä on esimerkki loukkaantuneesta, pitkään poissa olleesta pelaajasta jo tältä kaudelta, joka sitten tilanteen sanelemana pelasi pleijareissa puolustajista isoimmalla jääajalla. Tälläistä tilannetta ei varmasti ensi kaudelle haluta millään määrin, vaikka odotukset kys. pelaajan (Luhanka) ole yhtä korkeat.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Fanin on oikeus kritisoida seuran tekemisiä, mutta yksittäisen pelaajan uravalintojen arvostelu on moukkamaista ja tyylitöntä.
Saako kuitenkin yksittäisen päävalmentajan uravalintoja arvostella, ilman että saa moukkamaisen ja tyylittömän analyysin joltain posisiiven edustajalta?
 
kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä pitää paljon tapahtua, jos kyetään ensi kaudella edes nimissä haastamaan kärkijoukkueita saati sitten itse pelissä. Tappara ja Ilves tietenkin, mutta Kärpät erityisesti on kokoamassa todella kovaa nippua. Ihan hyvä, että ensi vuonna 12 pääsee kokeilemaan pleijareihin, niin ei runkosarjassa tarvitse pärjätä senkään vertaa kuin ennen. Riittää, että selvitään sijalle 12 ja siitä sitten kevään joukkueena mennään mestaruuteen. Eikös se niin aina mene.
 
Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla kuinka kausikorttien myynti sujuu. Kun lukee täältä ja FB:n IFK- ryhmien kommentteja yleisellä tasolla ei tule mieleen toista aikakautta milloin kannattajien tyytymättömyys olisi näin korkealla. Voisin kuvitella että officella pohditaan uuden strategian suunnittelun oheella kuinka myyntiluvut ovat näin huonot. No sitä saa mitä tilaa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla kuinka kausikorttien myynti sujuu. Kun lukee täältä ja FB:n IFK- ryhmien kommentteja yleisellä tasolla ei tule mieleen toista aikakautta milloin kannattajien tyytymättömyys olisi näin korkealla. Voisin kuvitella että officella pohditaan uuden strategian suunnittelun oheella kuinka myyntiluvut ovat näin huonot. No sitä saa mitä tilaa.
Erittäin hyvin sanottu. Harvemmassa ja harvemmassa alkavat olemaan ne, joiden mielestä ”suursiivousta” ei tarvita tässä homehtuneessa seurassa. Ikävä kyllä tähän kuplassa elävään harvalukuiseen joukkoon kuuluu IFKn täysin todellisuudesta vieraantunut hallitus ja muu johto.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla kuinka kausikorttien myynti sujuu. Kun lukee täältä ja FB:n IFK- ryhmien kommentteja yleisellä tasolla ei tule mieleen toista aikakautta milloin kannattajien tyytymättömyys olisi näin korkealla. Voisin kuvitella että officella pohditaan uuden strategian suunnittelun oheella kuinka myyntiluvut ovat näin huonot. No sitä saa mitä tilaa.

Nuff said.

IFK teki joskus muutama vuosi sitten somepätkiä, jossa pelaajat soittelivat toimistolta pitkäaikaisille kausarilaisille, että ”kai me nyt uusitaan tuo sun paikkasi myös ensi kaudelle?”

Tänä kesänä veikkaisin, että aika monet vetäisivät ns. Jankon betonit ja löisivät pienen palautteen jälkeen luurin korvaan, johon Jasu tai Manninen toteaisivat asian olevan kunnossa.
 
starcat

Saanen epäillä. Eiköhän kausarimyynti ole mennyt vanhaan tapaan. Ainakin fanikausarit Katsomo on loppuun varattu. Muutenkaan kausarimyynti ei ole ollut sidoksissa edelliskauden menestykseen. Koronan aikaan oli jotain laskua mutta nyt on jo palattu entiseen
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nättinen teki selvästi eniten maaleja liigassa tasakentällisin. Jääskä taas keväällä kullan arvoinen, vaikka itse kausi ailahteli. Ei ihan joka oksalla kasva näitä pelaajia.

Samat nollaodotukset on täälläkin, mutta voihan se hyvinkin olla, että saadaan tekijämiehiä tilalle. Nyt on Koivistoisen ja Nättisen 42 maalin aukko sivistyksessä.

Tämä on todella huolestuttavaa ensi kauden suhteen, jos seurajohto ei edes yritä hankkia korvaajia siihen Nättisen, Koivistoisen ja Jääskän tilalle, sillä tämän tason pelaajia ei todellakaan korvata vielä pelkästään jollain Mäkiaholla tai Jasulla, eikä edes sillä Kodytekilla.

Ei voi laskea pelkästään sen varaan, että se Kaskimäki korvaisi yksin nämä kaikki kolme poislähtijää tai että jos Lehterän peliaikaa ja vastuuta lisättäisiin entisestään. Eli nyt jos koskaan tämä joukkue tarvisi sinne noiden tilalle kolme uutta hyvää hyökkääjää, eikä vain pelkästään jotain 20 pinnaa kaudessa nakuttavia Jasuja. Enkä todellakaan sano tätä sillä, että pitäisin Jasua huonona pelaajana, päinvastoin. Mutta Jasu vaan ei ole koskaan ollut tällainen pisteitä paljon tekevä ykkösketjun tähtihyökkääjä.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen tyytyväinen, että Gardiner meni ohi. Nimenä hyvä ja toisen tyyppiseen joukkueeseen hyvä hankinta. Nyt HIFK olisi kuitenkin taas hankkinut ennestään hitaaseen joukkueeseen yhden hitaan pelaajan lisää. Nättisen, Koivistoisen ja etenkin Jääskän lähdöt ovat sieltä kärkipäästä jalkaosastolta. Kova työ paikata tämä vaje.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Itse olen tyytyväinen, että Gardiner meni ohi. Nimenä hyvä ja toisen tyyppiseen joukkueeseen hyvä hankinta. Nyt HIFK olisi kuitenkin taas hankkinut ennestään hitaaseen joukkueeseen yhden hitaan pelaajan lisää. Nättisen, Koivistoisen ja etenkin Jääskän lähdöt ovat sieltä kärkipäästä jalkaosastolta. Kova työ paikata tämä vaje.

Sama juttu. Näen Marleaun monipuolisempana pelaajan ja samalla maalinteko potentiaalina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös