Loppukausi pelattiin siis taas aika terveellä rosterilla, ja viimeisen 10 pelin otannalla IFK oli sarjan paras joukkue.
Eli yhteenveto runkosarjasta voisi olla vaikka seuraava: IFK oli materiaalin ja valmennuksen perusteella tuomittu yleisesti, ainakin täällä, alemman keskikastin joukkueeksi. IFK kuitenkin aloitti erinomaisesti, ja nousi syksyllä liigan parhaaksi joukkueeksi sarjataulukon kärkeen. Sitten iski aivan uskomaton loukkaantumissuma. Hetken aikaa IFK olikin kuntopuntarin heikoin joukkue. Kun rosteri saatiin taas terveeksi, IFK nousi takaisin kuntopuntarin kärkeen.
Ylläolevan perusteella on runkosarjasta vaikea antaa Villelle muuta kuin kiitettävä arvosana tuloksesta (ja vähän heikompi arvosana taiteellisesta vaikutelmasta). Kun rosteri, joka melkein kaikkien mukaan oli korkeintaan keskinkertainen, sai pelata terveenä, oli se Villen käsissä kuitenkin pitkät jaksot liigan paras joukkue.
Pesosen arvosana on vaikeampi pala. Joukkue lähti kauteen merkittävästi viime kaudesta heikentyneenä, ja siinä oli niin ilmeisiä puutteita, että ne näki otsaluullakin. Eli aika heikosti kasattu. Loukkaantumissumaan ei myöskään reagoitu laadukkailla paikkauksilla, vaan hyväksyttiin valuminen hetkeksi liigan heikoimmaksi joukkueeksi, jossa pelaavat junnut ja mestismiehet. Luotettiin, että kun rosteri tervehtyy, niin taas noustaan. Samalla paikattiin niitä jo kesällä nähtyjä aukkoja: vasen laita (Palmu), 3. sentteri (Somppi), kokenut kassari (Pappi) ja vielä Lindbohmin tilalle Larsen. Tämä taktiikka meinasi maksaa paikan top 4:ssä, mutta italialaisella tuurilla selvittiin. Kai tuloksen pohjalta Pesosellekin täytyy antaa vähintään hyvä arvosana.