Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 705 939
  • 3 969

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Nyt ei ole markkinat enää kuivat. Tappara laittoi Kelleherin pihalle. On laitahyökkääjä, mutta voisi olla meillä se kiekollinen pakki tai vaikka sentteri. Pisteet ovat samaa luokkaa, kuin meidän kärkipelaajilla ja CHL:ssä hyvät statsit. Vaikka ei sopinut Tapparan prosessiin, niin HIFK:ssa Tyler olisi 1-kentän kamaa.

Täällä ehdittiin jo aiemmin näköjään.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Waltteri Ignatjew merkitty Veikkauksen sivuilla kakkosveskaksi. Mennyt multa tämä ohi kokonaan.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Haluaisin nähdä sellaisen viestin, missä olen sanonut, että kaikkia nuoria ajetaan sisään suureen rooliin tällä kaudella, koska sellaista minun ei ole kyllä ollut tarkoitus väittää. Sillä en edes ole sellaista odottanut, kun olen katsonut muuta kokoonpanoa.

Minä olin, ja olen edelleenkin sitä mieltä, että nuoret ansaitsevat näyttöpaikkoja. Ja ovathan he saaneetkin. Mutta olin, ja olen edelleenkin sitä mieltä, että nuorten pitää se pelipaikka myös pystyä ottamaan ja tuomaan oikeaa lisäarvoa joukkueelle. Pelipaikan ovat pystyneet tällä kaudella ottamaan ansaitusti Salin, Taponen ja Seppälä. Nuoria kaikki. Kaskimäki on ihan eri kaveri kuin viime kaudella ja nyt näyttää hyvin aralta. Ehkä loukkaantuminen vaikuttaa? Etukäteishehkutuksiin nähden Halttunen ei ole yhtään niin kova jätkä kuin olisin kuvitellut, mutta hän on siis 17 v., joten hän ei mitenkään voi olla pettymys. Mutta ei hän nyt todellakaan mikään sateentekijä ole ollut. Mutta minulla on aikaa odottaa. Moni kuitenkin tuntuu uskovan, että automaattisesti iso vastuu ja kasvanut peliaika tuovat tulosta. Voi käydä myös toisinpäin. Luotan valmennukseen, että tietävät, mitä tekevät.

Olen koko ajan "perustanut uskoni" joukkueeseen siihen, että joukkue jatkaa positiivisella tavalla siitä, mihin viime kaudella jäätiin. Eli, että olisi saatu hyvä startti, kiitos sen paljon puhutun jatkuvuuden, koska itseluottamuksella on ihan helvetin iso merkitys kentällä. No, kuten tiedämme, niin ei todellakaan käynyt, päinvastoin. Tämän jälkeen koko kuvio muuttui. Pitää olla tilannetajua.

Ja sen mukaan nyt edetään, että joukkue saisi päänsä vedenpinnan yläpuolelle, jolloin jokainen ei virhe ei maksa koko helvetin ottelun lopputulosta ja lehdet huuda kriisiä päivästä toiseen ja pelaajat voisivat oikeasti keskittyä olennaiseen. Tällöin junnut voisivat pelata kokeneiden pelaajien kanssa, jotka eivät paini oman itseluottamuksensa puutteen kanssa ja vapise kuin haavanlehdet. Mun mielestäni nuoret ovat saaneet pelata omilla vahvuuksillaan, pl. 13. hyökkääjä ja kaikilla on ollut omassa ketjussaan se "kädellinen" rooli.

Ja se nyt vain menee niin, tykättiin me tai ei, että niistä kalliista pelaajista yritetään repiä tavalla tai toisella tulosta irti, koska palkkaa niille pitää maksaa kuitenkin. Vaikuttaa edelleen vahvasti siltä, että Palola ja Dyk ovat loukanneet joitain kirjoittajia henkilökohtaisesti oikein isolla kouralla, sen verran paljon Palolakin on sairastuvalle kritiikkiä saanut.

Tässä on nähdäkseni vielä 40 peliä aikaa runkosarjassa. Ei se tarkoita sitä, että jos nyt toimitaan jollakin tavalla, että koskaan ei tule enää junnuja kokoonpanoon ja kaikki junnut lähtee kiitämään, koska Ville on tyhmä kakkapää. Jos 17-vuotiaana saa ekalla kaudellaan vaikka parikymmentäkin Liiga-peliä keskimäärin 10 min. peliajalla, niin eihän se nyt huonosti ole.

Laaja ja hyvin perusteltu vastaus, kiitos siitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

maalta käsin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos minun pitaa valita annanko nuorista peliaikaa Salinille, Kaskimaelle tai Halttuselle, niin jokainen menee noista Leevi Teissan edelle hyvinkin selkeasti. Samoin Jesse Seppala - todella kypsaa pelaamista sentterin tontilla

Tama ei tarkoita sita, etta Leevi Teissala olisi huono pelaaja
Minä kyllä valitsisin Teissalan. Mun mielestä Kaskimäki on ollut tosi pehmeä laitakahinoissa, jos vertaa Teissalaan. Halttunenkin ollut enemmän pettymys odotuksiin ja etukäteiskirjoituksiin nähden. Mutta tulevaisuutta silmällä pitäen kaikki ansaitsisivat enemmän peliaikaa, Talberg ja Karvinen poppareille näiden kustannuksella. No, Teissala vetää nyt joka tapauksessa ainakin pari viikkoa Turussa ja ratkaisi eilen jatkoaikamaalilla voiton Tutolle. Saas nähdä, palaako enää Nordikselle. Toivon, mutta pelkään ettei. Jossain muualla se varmasti liigassa tulee pelaamaan. Ja rokottelee meitä vastaan sit.
 
Edelleen on syytä muistaa pelaajien ikäero. Teissala täyttää tammikuun alussa 22 vuotta ja on Kaskimäkeä kolme ja Halttusta peräti 4,5 vuotta vanhempi. Vaikka kumpikin juniori on Liigan sivujen mukaan kookkaampi kuin Teissala, ei pelkkä pituus ja paino auta pärjäämään aikuisten matseissa kulmakahinoissa. Halttunen jäi jo pahasti jyrän alle, ja se on ainainen uhka nuorten pelaajien kohdalla, kuten monena kautena on nähty. Teissala on sentään saanut kokemusta Mestis-peleissä.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Sori täällä naapurista kyselen : onko Garden vienyt rahaa förening enemmän te fanit tiedätte ? Vai miksi esim. Veini meni ohi teiltä ja nyt tuli jokeri-kiva Mestis Ignatiew ??? SORI tää ei oo provo
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Waltteri Ignatjew merkitty Veikkauksen sivuilla kakkosveskaksi. Mennyt multa tämä ohi kokonaan.
Siis onko tämä kaveri hankittu ihan loppukauden sopparilla vai..? Tuossa ei ainakaan lainasopimuksesta puhuta.

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis onko tämä kaveri hankittu ihan loppukauden sopparilla vai..? Tuossa ei ainakaan lainasopimuksesta puhuta.

Tuo linkkaamasi sivusto on aivan höpöhöpö sivusto.

Liiton järjestelemiin merkitty tämän ottelun kattavaksi lainaksi; https://www.palvelusivusto.fi/playertransfers/
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän tuonne pakkia tarvitaan jo ihan senkin puolesta, että saadaan riittävä kokoonpano kasaan. Ei Luhankaa näkynyt enää kolmannessa erässä eikä tartte kysyä miksi. Tuohon vielä loukkaantumisia niin nähdään taas legendaarinen Pakarinen pakkina kokoonpano.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Teissala toisti eilen tiistain tempun. Ratkaisi jatkoaikamaalillaan voiton Tutolle toistamiseen siitä latvialaisjoukkueesta.
Toivottavasti tämä tuo itseluottamusta tekemiseen ja parin viikon päästä saadaan myös Liigassa tehoileva Teissala takaisin. Toki täytyy muistaa Liigan ja Mestiksen tasoero, joka nykyisellään on melkoisen suuri. Hyvänä esimerkkinä Nicolas Werbik. Viime kaudella Jokipojissa 47 peliin 58 pinnaa, nyt alkukausi SaiPassa 12 peliä ja 0+1 ja maitojunalla takaisin Joensuuhun.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärppien Marjamäeltä saatiin haastattelussa selkeä kommentti siihen mikä on heidän tavoite. ”Olla neljän parhaan joukossa runkosarjassa” Ts. Lunastaa ensi kaudelle CHL paikka ja ottaa kotietu pleijareihin.

Mikä oli IFK:n tavoite ja mikä se on tällä hetkellä tälle kaudelle? Onko sellaista sanottu ääneen missään?

… Ajattelin vaan kun pakastin meni rikki/pitää sulattaa niin mitähän tuolle 10 vuotta vanhalle nakkipaketille kannattaisi?
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä oli IFK:n tavoite ja mikä se on tällä hetkellä tälle kaudelle? Onko sellaista sanottu ääneen missään?
Voitko sanoa ääneen(et sinä, Tobbe), että ei haluta panostaa tähän kauteen? Kilpailijat meni ohi jo meistä. Nyt esim. Tappara rakentaa jo vauhdilla ensi kauden vakaata pakistoa, koska O.Manninen huhut liikkeellä. Varmasti kuusikkoon mahtuva pakki, super loppukausi ja avot. Ei pahan hintainen. Ketkähän Tapparassa pakeista jatkaa? Tällä tarkoitetaan laadukasta joukkueen kokoamista. Toki riski vuosi aikaisemmin sitoa pelaajia parin vuoden soppareihin, mutta se riski on pienempi kuin markkinat on "kuivat" ja hankitaan ylihintaisia pelaajia.
Mä en oikeasti näe enää mitään muuta mahdollisuutta kuin Tobben kenkimisen "nyt ja heti" ja ollaan jo ensi kaudestakin myöhässä. Näissä faktoissa on ikävä elää.
 
Sinisilmäinen turmelematon lapsi sisälläni haluaisi uskoa että tästä luisusta vielä kelkka kääntyy ja kaikki on vielä mahdollista. Juurihan voitettiin Lukko ja ollaan jo kympin sakissa. 2020-luvun IFK Dynastian alku, voisiko olla? (No ei, haloo!)

Salmelaisen yleiset löpinät siitä, että IFK:lla pitää aina olla mestaruus tavoitteena, halutaan olla eurooppalainen suurseura, IFK arvot ym kuulostavat aikamoiselta puurojargonilta tällä hetkellä. Varsinkin kun oikeisiin puutteisiin ei ole vieläkään kunnolla reagoitu. Jos tavoite on voittaa se mestaruus, niin mikä on konkreettinen ja realistinen ajatus, visio, strategia, pelitapa miten tällä ko. jengillä voidaan ottaa neljä voittoa pleijareissa esim joukkueista Tappara, Lukko, Kärpät (Ilves, TPS, Pelicans…)?

Eikä huolta kaikki positiivarit. Pelejä on paljon jäljellä ja silmä kovana seurataan ja kannustetaan kävi miten kävi. Pahoin pelkään että ”paluu arkeen” peli Kouvolassa palauttanee kaikki (Paitsi ehkä Salmelaisen) taas maan pinnalle. Sitten onkin edessä neljä todella mielenkiintoista ottelua. Miten käy?

…Laitoin vanhat nakit pussiin ja viskasin pihalle. Lupaan kuitenkin syödä ne vielä keväällä jos IFK voittaa mestaruuden nykyisellä rosterilla. Ostin myös uudet ”2030-nakit” pakkaseen odottelemaan.., nämä toisethan ehtivät tällä menolla valitettavan todennäköisesti maatua ennen seuraavaa mestaruutta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hegu

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Voitko sanoa ääneen(et sinä, Tobbe), että ei haluta panostaa tähän kauteen? Kilpailijat meni ohi jo meistä. Nyt esim. Tappara rakentaa jo vauhdilla ensi kauden vakaata pakistoa, koska O.Manninen huhut liikkeellä. Varmasti kuusikkoon mahtuva pakki, super loppukausi ja avot. Ei pahan hintainen. Ketkähän Tapparassa pakeista jatkaa? Tällä tarkoitetaan laadukasta joukkueen kokoamista. Toki riski vuosi aikaisemmin sitoa pelaajia parin vuoden soppareihin, mutta se riski on pienempi kuin markkinat on "kuivat" ja hankitaan ylihintaisia pelaajia.
Mä en oikeasti näe enää mitään muuta mahdollisuutta kuin Tobben kenkimisen "nyt ja heti" ja ollaan jo ensi kaudestakin myöhässä. Näissä faktoissa on ikävä elää.

Aika hyvin tunnut tietävän mitä Tobias tällä hetkellä tekee?

Typerin asia mitä tässä vaiheessa voisi tehdä olisi juuri Salmelaisen kenkiminen kun sillä riskeerataan ensi ja seuraava kausi. Salmelainen on itse sanonut, että kauden on jo rakennuksessa tulevat vuodet eteenpäin.

Ja johan siellä oli huhu O.Larsenista.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Aika hyvin tunnut tietävän mitä Tobias tällä hetkellä tekee?

Typerin asia mitä tässä vaiheessa voisi tehdä olisi juuri Salmelaisen kenkiminen kun sillä riskeerataan ensi ja seuraava kausi. Salmelainen on itse sanonut, että kauden on jo rakennuksessa tulevat vuodet eteenpäin.

Ja johan siellä oli huhu O.Larsenista.
Onhan siinä riski myös, että ensi kauden jengi on ihan vastaavanlainen keräilyerä valtavine aukkoineen kuin nykyinen kyhäelmä, joten Salmelaisella jatkaminen on ihan yhtä suuri riski. Mikään ei Salmelaisen track recordissa viittaa siihen, että kykenisi kokoamaan mestaruusjoukkueen.

Muistelisin, että täällä jotkut kehuivat Salmelaisella olevan hyvät suhteet Pohjois-Amerikkaan ja tehtiin oikein palveluksia Bill Zitolle jne. Nämä hyvät suhteet eivät oikein ole näkyneet IFKn hankinnoissa. Luulisi, että tänne olisi myös löydetty ”Dostalin” tapaisia projekteja.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Muistelisin, että täällä jotkut kehuivat Salmelaisella olevan hyvät suhteet Pohjois-Amerikkaan ja tehtiin oikein palveluksia Bill Zitolle jne. Nämä hyvät suhteet eivät oikein ole näkyneet IFKn hankinnoissa. Luulisi, että tänne olisi myös löydetty ”Dostalin” tapaisia projekteja.

Uskoisin, että tällä palstalla nämä henkilökohtaiset "hyvät suhteet" saavat liikaa painoarvoa.

GM:t ja agentit eivät tekisi kovin kaksista duunia, jos diilaisivat pelaajia vain sinne, josta tuntee "hyvän tyypin". Toisaalta kääntäen asiallista tarjousta varmasti kuunnellaan riippumatta miten hyvin tuntee ihmisen.

Suurempi merkitys on varmasti sillä missä kunnossa organisaatio ja olosuhteet ovat.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Uskoisin, että tällä palstalla nämä henkilökohtaiset "hyvät suhteet" saavat liikaa painoarvoa.

GM:t ja agentit eivät tekisi kovin kaksista duunia, jos diilaisivat pelaajia vain sinne, josta tuntee "hyvän tyypin". Toisaalta kääntäen asiallista tarjousta varmasti riippumatta miten hyvin tuntee ihmisen.

Suurempi merkitys on varmasti sillä missä kunnossa organisaatio ja olosuhteet ovat.

Ismo Lehkonen omassa podcastissaan tässä joku aika sitten kertoi, että ensin pelaajaa tarjotaan niille joukkueille millä maksukykyä löytyy. Agentti yrittää maksimoida pelaajan ja oman tulonsa asiassa. Tietysti voi olla poikkeuksia jossa pelaaja itse neuvottelee sopimuksen. Silloin luonnollisesti neuvottelee niiden kanssa minne haluaa mennä.

Suhteet taas auttaa siihen, että on sisäpiiri tietoa mitä pelaaja on tekemässä. Siinäkin ollaan vielä kaukana onnistumisesta, mutta ainakin sitä tietoa on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös