Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 705 818
  • 3 969

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Todella harmi mun mielestä, että Ahonen lähtee. Ollut oikeesti viime aikoina meidän parhaita pelaajia. Siis varmaan paras pakki viime aikoina, vaikka pakit pelannutkin hyvin viime aikoina. Varmaan toki sopimus tehty jo hyvissä ajoin ennen näiden otteiden paranemista niin minkäs teet. Eiköhän Ahonen pelaa juuri tällä hetkellä, jopa uransa parasta lätkää.

Itsekin mietin, että harmi, mutta jos näin talousaikoina pitää päästää "kalliita palaajia" ja paikata niitä puolet halvemmilla junnuilla, niin Winberg Ahosen tilalle ei välttämättä ole huono idea. Jos näin on se suunnitelma. Aika samantyyppisiä pelaajia, mutta Winberg on ehkä vielä potentiaalisempi eli olemaan vuoden päästä keväänä jopa parempi kuin Ahonen.

Ymmärrän IFKta tässä. Jos siis se on edes ollut IFKn päätös. Rony on voinut itse tehdä diilin kerhoon silloin alkukaudesta, kun pyöri tossa 7-8. pakin roolissa. Ajatellut ettei halua vikoja kausiaan istua penkillä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Joe

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Itsekin veikkaan että se on Winbergille kaavailtu pelipaikka. Tai sitten ajatus on että paikka muodostuu miten muodostuu mutta ainakin porukasta Winberg, Kotkansalo, Luoto.

Toivottavasti tämä antaisi puolustuksen osalta taloudellsia mahdollisuuksia pitää JS, Auvitu sekä Motin.

Tuosta

Auvitu - JS
X - Motin
Winberg - Kotkansalo
Karjalainen

Salin, Luoto

Olisi hyvä lähteä rakentamaan.

En tiedä tuleeko Honka mutta jos tulee niin paikkaa kyllä Lyytisen mutta jos ei tule, niin olisi mielenkiintoista nähdä voisiko alkukaudesta kokeilla miten Salinilla rahkeet riittää, esim.

Auvitu - JS
Kotkansalo - Salin
Winberg - Motin
Karjalainen

Luoto

Jos budjetti putoaa niin tuo olisi ihan ok pakisto, jos vaan Kotkansalo ja Winberg, sekä Salin ottavat niitä steppejä joita odotetaan. Tuossa olisi myös tilaa hankkia joku pakki AHL:stä 2. pariin.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Oma veikkaus on, että ensi kauden pakisto on tämän näköinen:

Auvitu-Kotkansalo
Honka-Motin/Jardine
Lyytinen-Winberg
Karjalainen-Salin-Luoto-x

Auvitussa haisee sellainen "lapseni kasvaa nyt Helsingissä" perheestä välittävä kotihiiri. Maailma on nähty ja miksi lähteä muualle, kun täällä Peltonen ja Murphy antaa sulle 1.-2. pakin roolia ja varmasti rahasta päästään sopimukseen.

Lyytisestä kantautuu huhuja, että olisi halukas jatkamaan ja tuskin IFK päästää pois jos miehen kanssa päästään hinnasta sopuun.

Motin viihtyy stadissa, mutta saisi Ruotsista oikeasti parempaa liksaa.. Jos on säästölinja, niin Jardinen saisi varmaan aika paljon halvemmalla.

Karjalainen on Murphyn luottoratsu alivoimalla. Tuskin lähtee mihinkään.

Toki tässä olisi nyt taas sitä leftiä: Lyytinen-Winberg-Auvitu-Jardine... eli ehkä noista yksi "vaihdetaan" johonkin Rightiin. Siten olisi Honka - Right Mr. Lämäri ja Salin kiekollisessa roolissa.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Lyytisestä kantautuu huhuja, että olisi halukas jatkamaan ja tuskin IFK päästää pois jos miehen kanssa päästään hinnasta sopuun
Itse en näe hänelle mitään käyttöä IFKn ensi kauden pakistossa.
Jos Honka tulee sisään.
Salin on ensi kaudella kun Heiskanen omalla ekalla täydellä kaudellaan ja tehnee sen 5+5. Lisäksi Auvitu hyvä kiekolla.
Eikä Jardineltakaan ole vielä parasta nähty.
Pahoittelut, mulla on Lyytiseen joku "en tykkää"-efekti.
Nollat taulussa, koheltaa joka pelissä, silti pelaa ylivoimaa säännöllisesti, ni mihin sitä ensi vuonna tarvitaan, mielestäni ei mihinkään.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyytinen on ollut kieltämättä surkea paluunsa jälkeen, mutta edelleenkään hän ei ole pelannut kuin 7 peliä ja nekin kolmessa pätkässä ja koko sen ajan, kun Lyytinen on pelannut, niin HIFK:n pelaaminen on ollut sekaisin. Lyytinen ei ole kertaakaan päässyt pelaamaan ns. hyvän IFK-jakson aikana. Ehdottomasti jo hintalappu on oikea, niin jatkoa vaan. Vahva luistelija ja kaksinkamppailupelaaja. Se maksimipotentiaali on todella iso ja siitä saatiin viime kaudella näyttö.

Tästä päästään aasinsillan kautta Ahoseen. Mikäli noin iso tason nosto saadaan Ahoselle tehtyä, niin entäs jos sama saadaan tehtyä Lyytiselle? Tuo seitsemän pelin otanta ei voi olla riittävä arvioon, vaan on katsottava kauemmaksi. Ahosesta sen verran, että viime kaudella umpisurkea ja nyt on ollut hyvä. Ahosen vaakakupissa negatiiviseen suintaan vaikuttaa ikä (34) ja se, että hänen tyyppisilleen puolustajille näen kausi kaudelta yhä vähemmän ja vähemmän käyttöä, jos pelaamista halutaan viedä kiekollisempaan suuntaan.

HIFK:ssa näistä kädettömämmän osaston pakeista jatko on vain Kotkansalolla ja jatkaisin ehdottomasti Motinin sopimusta. Näiden kahden lisäksi ei tarvita, kuin korkeintaan Karjalainen. Olin vielä keväällä sitä mieltä, että ei jatkoon, mutta karjalainen on oikeasti kauden mittaan ottanut älyttömiä steppejä nimenomaan kiekollisessa pelaamisessa. Siinä on mielestäni kolme fyysisen osaston pakkia ja muita ei tarvita.

Lähtisin ihan hyvin ensi kauteen sellaisella pakistolla, kuin:

Liikkuvana osana on Schmaltz. Salmelaisella on ollut uskomaton kyky pitää näitä kavereita täällä, mutta saattaa olla haastavaa.

Auvitu (on parantanut älyttömästi)
Lyytinen
Honka
Salin
Kotkansalo
Motin
Karjalainen

Saan paskaa niskaani siitä, että Jardine ei ole listoilla. Arvostan vain niin paljon nykyisin pakistossa kiekollista taitoa ja luistelua. Mahtuu mielestäni kyllä listan jatkoksi, mutta nuo signaisin ennen. Jardinen nimenomaan tuohon Karjalaisen paikalle, jos valmennus ei katso hänen olevan riittävän hyvä ja/tai Jardinen katsotaan olevan jengille hyödyllisempi. Jardine eikä kukaan mukaan pakistosta kyllä paikkaa Miroa nyrkkitalkoissa ja mielestäni sellainen pelaaja IFK:ssa pitää vähintään 1 kpl olla. Mutta Karjalaista en olisi signaamassa ilman, että olisi parantanut kiekollista pelaamistaan. Se alkaa olemaan jo ihan hyvällä tasolla ajoittain.

Winbergin kannattaisi oman itsensä takia hankkia vauhtia maakunnista. Nopeasti nämä muuttuu. Jossain vaiheessa olin varma, että hänestä tulee kovan tason kahden suunnan puolustaja ja voi tulla edelleen, mutta tarivtsee paljon peliaikaa.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Jardinelle jatkoja ehdottomasti JOS ei pyydä miljoonia ja ykkösparin roolia. Varmaa perustekemistä ja kaikesta päätellen hyvä joukkuepelaaja.

Uskon että Winberg vielä tulee kunhan saa itsensä kuntoon ton loukkaantumisen jäljiltä joka pilasi koko tämän kauden häneltä. Hyvä että saa nyt Jypissä pelata ja saa tuntumaa, mulla edelleen vahva luotto että ensi kaudella voisi olla meillä avauskokoonpanon pelaaja. Oli kuitenkin hyvä viime kaudella, parhaimmillaan jopa todella hyvä. Ja ikää vasta sen 23v.

Lyytisestä samaa mieltä että onhan hänessä vielä rutkasti potentiaalia ja vaikka onkin nyt ollut heikko niin tosiaan pitää itseäkin välillä muistutella että koko jengi on nyt ollut sekaisin.

Ja Auvitu aika hyvä esimerkki myös siitä miten pitkään pahat loukkaantumiset voivat vaikuttaa tekemiseen; nyt on ollut parit viime pelit meidän parhaita pelaajia. Ei tälläistä pelaajaa ole varaa päästää ainakaan minkään kilpailijan riveihin, on muuten enää muutaman pisteen päässä liigan piste-ennätyksestään. Mun puolesta voi pelata uransa loppuun meillä, mutta koska on loukkaantumisherkkyyttä myös niin tietenkään ei voi mitään mottipäisiä lyödä eteen.

Ahosesta myös samaa mieltä; diggaan kyllä kaverista mutta ikä alkaa painamaan ja tosiaan hänenkaltaiselleen pelaajalle ei ehkä tulevaisuudessa enää meillä käyttöä koska Motin, Kotkansalo, Winberg (ja varauksella Karjalainen) jo löytyy. Ja jos halutaan sittenkin peruspakkeja niin nuorempia versioita varmasti löytyy.

Schmaltzista mulla on sellainen pelko että katsoo vielä KHL-kortin ja yrittää ponnistaa sieltä takaisin rapakon taakse. Olisi ihan huikeaa jos JS (ja AB) saataisiin pidettyä, näistä kahdesta olisin Salmelaiselle ikuisesti kiitollinen!
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivon, että Lyytisestä päästetään irti. En jaksa mitenkään uskoa palkanalennuksiin tms ja ei varmasti P-Amerikan reissulta millään halvalla pahvilla tänne tullut.

Viime kauden lopun ajanjakso oli pisteellisesti vakuuttavaa, mutta tuntuu että porukalla silti aika kullannut muistot noiden hassien osalta. Oli vasta 7 peliä alla tai ei, Lyytisen kanssa saa aina olla hereillä. Ihan käsittämätön määrä lumien pyyhkimisiä lavan päältä, mitä kummallisimpia nilkkaralleja tai sitten vain jotain yleistä sekoilua. Tykkään pelirohkeista kiekollisista puolustajista, mutta rajansa kaikella. Salmelainen löytäisi varmasti parempaa tuohon rooliin.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Itse toivon, että Lyytisestä päästetään irti. En jaksa mitenkään uskoa palkanalennuksiin tms ja ei varmasti P-Amerikan reissulta millään halvalla pahvilla tänne tullut.

Lytkynen on ollut verotietojen perusteella IFK:n kärkipäätä palkoissa niin 2019 ja 2020. Jälkimmäisenä kalenterivuotena itse asiassa listauksen ykkönen (182 300€), jos Borgströmin Suomen verotukseen menneet Floridan palkat jätetään pois laskuista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Lytkynen on ollut verotietojen perusteella IFK:n kärkipäätä palkoissa niin 2019 ja 2020. Jälkimmäisenä kalenterivuotena itse asiassa listauksen ykkönen (182 300€), jos Borgströmin Suomen verotukseen menneet Floridan palkat jätetään pois laskuista.

Jep. Kärpät oli kuulemma kovasti kintereillä ja palkka nousi hintakilpailussa. En tiedä kuinka totta tämä on, mutta uskon, että jonkunlainen tämänkaltainen tilanne on ollut päällä.

Ja kiekollisista puolustajista maksetaan aina enemmän. Tuskinpa kukaan viime kauden pakkien pistepörssien kärkipelaajista pelasi ihan pähkinöillä.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivon, että Lyytisestä päästetään irti. En jaksa mitenkään uskoa palkanalennuksiin tms ja ei varmasti P-Amerikan reissulta millään halvalla pahvilla tänne tullut.

Viime kauden lopun ajanjakso oli pisteellisesti vakuuttavaa, mutta tuntuu että porukalla silti aika kullannut muistot noiden hassien osalta. Oli vasta 7 peliä alla tai ei, Lyytisen kanssa saa aina olla hereillä. Ihan käsittämätön määrä lumien pyyhkimisiä lavan päältä, mitä kummallisimpia nilkkaralleja tai sitten vain jotain yleistä sekoilua. Tykkään pelirohkeista kiekollisista puolustajista, mutta rajansa kaikella. Salmelainen löytäisi varmasti parempaa tuohon rooliin.

Aika kultaa muistot ilmeisesti siinäkin mielessä, että täällähän itkettiin ja kiristeltiin hampaita, kun kuviteltiin että Lyytistä ei saada pidettyä.

En tarkoita tätä nyt millään pahalla, mutta kyllähän kaikki nämä tällaiset viestit ovat aivan turhaa haihattelua tässä vaiheessa, kun jokaisen meidän mieli muuttuu kumminkin vielä moneen kertaan eri pelaajien kohdalla siihen mennessä kun summeri stadilaisille viimeistä kertaa tällä kaudella soittaa. En minä ainakaan muista, että Luodilta olisi niitä hasardeja erottuvasti muihin nähden tullut, kun tosiaan oli pelipäällä.

Ehjänä oleminen, sitä kautta itseluottamuksen kerääminen ja mielentasapaino on valehtelematta varmasti 70% ammattilaisurheilijan suoritustasosta. Nyt kun Luoti vetää tuohon 16:een viimeiseen matsiin jonkun 7+11 ja esiintyy edukseen playoffeissa, niin täällä on taas aivan eri ääni kellossa.

Minusta ehdottomasti jatkoa jo nyt, jos hinta on tarkastettu. Samalla diilillä muakin kyllä vähän ahdistaisi, mutta ollaanhan me jo nähty että parhaimmillaan Luoti on aivan eri sarjan kiekollisia puolustajia, niin ehjän kesän saadessaan en oikeastaan olisi siitäkään huolissaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika kultaa muistot ilmeisesti siinäkin mielessä, että täällähän itkettiin ja kiristeltiin hampaita, kun kuviteltiin että Lyytistä ei saada pidettyä.

Tähän en voi ottaa kantaa, kun en tällaista muista ja voi hyvinkin olla, mutta itse henkilökohtaisesti en ole ikinä Lyytisestä välittänyt niin kuin sen viestissäni ilmi toinkin.

Lyytinen on nyt kauden 18-19 puolivälistä asti ollut meillä ja pelannut näiden kausien aikana yhden ajanjakson erittäin tehokkaasti. Ei se vaan riitä. Tuosta saisi liksaa aika pirusti pudottaa, että olisi millään muotoa järkevää sainata.

Mutta nämä ovat jokaisen fanin mielipidejuttuja ja näistä voisi keskustella loputtomiin. Siellä tehköön Salmelainen ja valmennustiimi valintasta ja sen mukaan mennään. Lyytisellä tai jollain toisella.
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä haluisin Niko Seppälän (jyp) ensi kauden pelaavaan kokoonpanoon. Oma kasvatti ja ei jää asenteesta kiinni. Korvaa Karjalaisen heittämällä.
 
J

Just-Ice-Hockey

Siirränpä tänne, kun sisältö rönsyili jo ulos pelkästään Winbergistä.

@EPK Itsekin olen luottavainen, että vallitsevassa maailmantilanteessa Ahoseen käytetyt eurot on mahdollista käyttää paremmin. Ja siis tällä kaudellahan Ahonen on ollut maksettujen eurojen arvoinen. Varhaisen hahmotelmasi perusteella vaikuttaa, että itse muuttaisin pakistoa isommalla kädellä kuin sinä.

En ole oikeastaan lainkaan perillä siitä, keiden kaikkien sopimukset jatkuvat vielä ensi kaudelle, minkä seurauksena kirjoittelen nyt siitä ideaalitilanteesta käsin, että kuka tahansa voi jatkaa tai siirtyä muualle. Itse pyrkisin tupladippaamaan KHL-purkista ja hakemaan sieltä sekä fyysisen että kiekollisen pelin johtohahmot. Mielenkiintoisia nimiä vaikkapa Kaski, Klok ja Press. Lisäksi jatkaisin Schmaltzin, Winbergin, Karjalaisen ja Motinin soppareita. Auvitulle tarjoaisin sopimusta, jos siinä pystyttäisiin ihan aidosti huomioimaan miehen loukkaantumiahistoria. Lyytiselle sanoisin tässä kohtaa kiitos ja näkemiin, ihan vaan sen takia, että oletettavassa markkinatilanteessa varmempiakin kortteja olisi saatavilla. Todetaan nyt vielä, itse pyrkisin päivittämään puolustusta tarvittaessa myös hyökkäyksen kustannuksella. Ohessa oma haave ensi kauden puolustuksen osalta:

Klok - Press/Kaski
Winberg - Schmaltz
Kotkansalo - Motin
Karjalainen / (Auvitu)
+ Salin, Luoto ja pari muuta.

Ymmärrän, että lukumääräisesti kaavailemani puolustus on liian kapea, mutta uskon siitä idean käyvän kuitenkin selvälle. Kärjen osalta todella laadukas pakisto, joka on nykyistä selvästi kiekollisempi ja liikkuvampi. Enkä usko tuollaisen pakiston jäävän fyysisessäkään pelissä kakkoseksi.

En kyllä pidättele hengitystäni, että puolustusta tuollaiseksi ensi kaudella rakennettaisiin, minusta vaikuttaa siltä, että Salmelainen mieltää pakiston vaateen melko erilailla kuin sivuunkirjoittanut. Enkä todellakaan vaadi, että pakistosta pitää löytyä KHL-seppiä. Jos he päätyvät Ruotsiin, Sveitsiin ja Saksaan, niin sitten he päätyvät. Minusta on kuitenkin oikeutettua odottaa, että IFK:n pakistosta löytyy ensi kaudella liigan top 3 puolustaja, 2 kpl top 10 kiekollista puolustajaa, joista toinen on top 3 kiekollinen pakki koko sarjassa ja liigan top 3 fyysinen puolustaja. Bonuksena sitten vielä se, että IFK:n pakistosta löytyy liigan isoin ja rumin kusipää ja kollektiivisesti pakisto pelaa sellaisella "me vaan ollaan kovempia kuin te" -asenteella. Sitten olen tyytyväinen. Tämän kauden pakisto täyttää mielestäni kaksi (top 3 kiekollinen pakki ja isoin kusipää) noista vaateista, ajoittain kolme (me ollaan kovempia).
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Klok - Press/Kaski
Winberg - Schmaltz
Kotkansalo - Motin
Karjalainen / (Auvitu)
+ Salin, Luoto ja pari muuta.

Oma veikkaus on seuraava:

Winberg kerkesi karkaamaan ensi vuodeksi JYPiin. Sai siellä yli 20 minsaa peliaikaa ja iso osa organisaatiosta taisi haluta pitää miehen.

Lyytisen kanssa on tehty sopimus syksyllä perustuen viime kauden näyttöihin.

Auvitu ja IFK on ehkä nyt päässeet yhteisymmärrykseen. Kaveri ei ihan pelaa sillä tasolla, että diili heltiäisi ulkomailta, mutta IFKssa kärkipakki.

Motin on ilmoittanut tykkäävänsä pelata IFKssa. Olisin ihmeissäni jos ei jatka.

Karjalainen on Murphyn suosikkeja ja kehittynyt huimasti. Jatkosopimus on taskussa.

Mutta huumorimiehistä Scmaltz jatkaa maisemaa ja Honka tulee siihen tilalle.

Sen lisäksi Salmelainen on napannut yhden ison KHL-kalan. Jonkun, jota ei voinut ohittaa. Klok tai Press voisi olla juurikin sellaisia. Kaskeen en usko. Kaski valitsi Pelicanssin ja Honka on huhujen mukaan jo tulossa meille. Se on X.

Toki huhut voi olla huhuja ja Hongan tilalla nähdään Kaski ensi kaudella.

Ehkä vähiten varma olen seuraavasta: Jardine on niin pidetty ja ei ole edes kallis, niin Salmelainen on ajatellut pitää hyvän koppipelaajan ja rotaatiopelaajan mukana. Tämä voi olla ihan omaa fiilistelyä, koska eiköhän Jardinelle löydy ottajia pienemmistä seuroista ja saisi siellä pelata kahdessa ensimmäisessä parissa. Alkaa olla ideaalissa iässä niin peliaika merkannee aika paljon.

Eli oma VEIKKAUKSENI on:

X-Honka
Auvitu-Motin
Kotkansalo-Karjalainen
Lyytinen-Jardine
Salin-Luoto.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pakistosta sen verran:
- Motin ei ole top-4 pakki.
- Auvitun kunnosta johtuen tarvitaan muitakin laadukkaita leftin pakkeja.
- Yhtä ns. prime iän Joonas Järvisen tapaista isäntäpakkia kaipaisin. Kärpillä on esim. Ohtamaa tällainen ja on ollut Hakanpää. Meillä oli 2016 Järvinen ja viime vuosikymmenen alkupuolella oli Söderholm.
- Pakiston kiekollisuutta on pakko saada nostettua tähän kauteen verrattuna.
- Winbergin mahdollinen siirtyminen muualle ei haittaisi, koska leveyttä tuovia nuoria pakkeja löytyy jo Kotkansalo ja Luoto.

Auvitu - xxx/Schmaltz
xxx - xxx
xxx - Motin
Kotkansalo - Karjalainen
Luoto - Salin
 
En usko, että Salmelainen on niin tyhmä, että Jardinelle ensi kaudella palkkaa makselisi vain sen takia, että on hyvä jätkä. Jardine ei ainakaan tässä sarjassa pelaa yhdessäkään jengissä kahdessa ensimmäisessä parissa.

Lisäksi minulla on melko varma tieto siitä, että Lyytisellä ei pitkälle tähän kauteen mentäessä ollut sopimusta ainakaan IFK:n kanssa. Mikä ehkä hyvä niin, huonon ja hyvän päivän ero on niin järkyttävän suuri.

Ja minä en ihmettelisi, vaikka #93 kurvailisi Nordiksella vielä ensi kaudella.

Muista samaa mieltä!
 
Juu. Nämä oli vain veikkauksia. Ainoa mitä olen kuullut ensi kauden joukkueesta on, että "jatkuvuus on hyvä".

Edit: Mutta en siis tarkoittanut, että palkkaa maksettaisiin vain siksi, että on hyvä jätkä. Onhan tuo erinomainen paikkaamaan 6-7. pakin roolia, joita tarvitaan loukkaantumisten takia.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En usko, että Salmelainen on niin tyhmä, että Jardinelle ensi kaudella palkkaa makselisi vain sen takia, että on hyvä jätkä. Jardine ei ainakaan tässä sarjassa pelaa yhdessäkään jengissä kahdessa ensimmäisessä parissa.
Tämä on täysin totta, mutta en tiedä olenko yksin ajatukseni kanssa, jos sanon näkeväni Jardinessa paljon ”piilevää potentiaalia”? Me olemme yleensä täällä aina ihailemassa näiden vastustajien ”Danfortheja” ja ”Lancastereita”. Nyt meillä ehkä (!) samantyyppinen pelaaja käsissä niin pitää kyllä tarkkaan miettiä, miten jatketaan, ettei joku vihulainen kerää satoa? Jardine kuitenkin valittiin viime kaudella ECHLn All-Stars viisikkoon, joten potentiaalia on.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pakistosta sen verran:
- Motin ei ole top-4 pakki.
- Auvitun kunnosta johtuen tarvitaan muitakin laadukkaita leftin pakkeja.
- Yhtä ns. prime iän Joonas Järvisen tapaista isäntäpakkia kaipaisin. Kärpillä on esim. Ohtamaa tällainen ja on ollut Hakanpää. Meillä oli 2016 Järvinen ja viime vuosikymmenen alkupuolella oli Söderholm.
- Pakiston kiekollisuutta on pakko saada nostettua tähän kauteen verrattuna.
- Winbergin mahdollinen siirtyminen muualle ei haittaisi, koska leveyttä tuovia nuoria pakkeja löytyy jo Kotkansalo ja Luoto.

Auvitu - xxx/Schmaltz
xxx - xxx
xxx - Motin
Kotkansalo - Karjalainen
Luoto - Salin

Mua haittaisi Winbergin siirtyminen todella paljon. Kaveri on 189 cm ja pystyy pelaamaan 20 minuuttia 5-6 pakin roolissa. Liikuttaa kiekkoa aika hyvin kokoisekseen. Tämä kausi on IFKssa ollut vaisu, mutta viime keväänä oli erinomainen suhteessa palkkaansa.

Ja Winberg pitää kuitenkin paikkaa jollain.

Tämä on täysin totta, mutta en tiedä olenko yksin ajatukseni kanssa, jos sanon näkeväni Jardinessa paljon ”piilevää potentiaalia”? Me olemme yleensä täällä aina ihailemassa näiden vastustajien ”Danfortheja” ja ”Lancastereita”. Nyt meillä ehkä (!) samantyyppinen pelaaja käsissä niin pitää kyllä tarkkaan miettiä, miten jatketaan, ettei joku vihulainen kerää satoa? Jardine kuitenkin valittiin viime kaudella ECHLn All-Stars viisikkoon, joten potentiaalia on.

Et ole ainoa. Jardine on hyvä haku ja voi ensi kaudella olla hyväkin tässä sarjassa nyt kun tuntee. En ihan näe samalla lailla, etteikö olisi kahden ekan parin ukkoja ensi kaudella jossain maakuntajoukkueessa.

Mutta Jardine saattaa olla Winbergin paikko ja se ehkä menee metsään. Winberg on oma kasvatti, jolla on huima potentiaali. Mahdollisesti tuleva EHT-tason kaveri tai ainakin erinomainen 3.parin liigapakki. Kun on oma kasvatti ja asuu täällä kotona, niin ei tarvitse hankkia kämppää. Kustannukset on Jardinen kohdalla väistämättä suuremmat kuin Winbergin kohdalla.

Tällä hetkellä Jardine on snadisti parempi. Onko sitä ensi keväänä? Jos pitäisi päättää kumpaan satsaisin, niin satsaisin Winbergiin. Potentiaalinen High Reward kiinnostaa. Myöskin Jardinen vaihtaminen Winbergiin lisää muukalaislegioona -aspektia.

Jardinen kaltaisi ECHL-ukkoja saa kuitenkin pitkin kautta. Mutta oma Calle Branderin Kiekkokoulun kasvatti (Eikös Winberg ihan oikeasti ole sitä?), joka on juuri breikkaamassa? IFK on satsannut Tobiakseen ihan älyttömästi. Nyt olisi mahdollisuus kerätä hedelmät.

Mutta ei ensi kauden menestys Winbergiin kaadu. Kyllähän se lähtee siitä minkätasoisia "Klok-Press" ukkoja tuolta KHLstä naarataan.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhtä ns. prime iän Joonas Järvisen tapaista isäntäpakkia kaipaisin. Kärpillä on esim. Ohtamaa tällainen ja on ollut Hakanpää. Meillä oli 2016 Järvinen ja viime vuosikymmenen alkupuolella oli Söderholm.

Kazakstanin maajoukkueessa pelannut kanadalainen Darren Dietz täyttäisi mainiosti tuon paikan. On myös kiekollisesti osaava rightin pakki.

Edit: Jardinesta sen verran, että uskon hänen parantavan reippaasti pleijareihin (kanadalaiseen tyyliin). Nyt hänen pelinsä ovat olleet vähän sellaista hurlumheita joissa on hyviä ja vähän sellaisia koomisiakin suorituksia.
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua haittaisi Winbergin siirtyminen todella paljon. Kaveri on 189 cm ja pystyy pelaamaan 20 minuuttia 5-6 pakin roolissa. Liikuttaa kiekkoa aika hyvin kokoisekseen. Tämä kausi on IFKssa ollut vaisu, mutta viime keväänä oli erinomainen suhteessa palkkaansa.

Ja Winberg pitää kuitenkin paikkaa jollain.

Et ole ainoa. Jardine on hyvä haku ja voi ensi kaudella olla hyväkin tässä sarjassa nyt kun tuntee. En ihan näe samalla lailla, etteikö olisi kahden ekan parin ukkoja ensi kaudella jossain maakuntajoukkueessa.

Mutta Jardine saattaa olla Winbergin paikko ja se ehkä menee metsään. Winberg on oma kasvatti, jolla on huima potentiaali. Mahdollisesti tuleva EHT-tason kaveri tai ainakin erinomainen 3.parin liigapakki. Kun on oma kasvatti ja asuu täällä kotona, niin ei tarvitse hankkia kämppää. Kustannukset on Jardinen kohdalla väistämättä suuremmat kuin Winbergin kohdalla.

Tällä hetkellä Jardine on snadisti parempi. Onko sitä ensi keväänä? Jos pitäisi päättää kumpaan satsaisin, niin satsaisin Winbergiin. Potentiaalinen High Reward kiinnostaa. Myöskin Jardinen vaihtaminen Winbergiin lisää muukalaislegioona -aspektia.

Jardinen kaltaisi ECHL-ukkoja saa kuitenkin pitkin kautta. Mutta oma Calle Branderin Kiekkokoulun kasvatti (Eikös Winberg ihan oikeasti ole sitä?), joka on juuri breikkaamassa? IFK on satsannut Tobiakseen ihan älyttömästi. Nyt olisi mahdollisuus kerätä hedelmät.

Mutta ei ensi kauden menestys Winbergiin kaadu. Kyllähän se lähtee siitä minkätasoisia "Klok-Press" ukkoja tuolta KHLstä naarataan.
On Winberg CBK:n kasvatteja.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
On se hirveää, jos omia nuoria jatkuvasti hukataan ulos, kun syyskaudella ollaan niin lyhytnäköisiä eikä anneta riittävästi peliaikaa, kun tuo ykköspaikan himo on niin vahva. On selvää, että menestystä pitää hakea ja himoita, mutta nuorten sisäänajo voidaan silti järkevällä tavalla hoitaa samanaikaisesti.
Meiltä viimeaikoina lähteneitä ovat mm. Niko Seppälä (pärjännyt kohtuullisesti), Eero Teräväinen (päässyt huimasti pisteiden makuun) ja Rasmus Heljanko (pärjännyt hänkin). Jos nyt huhujen mukaan ollaan menettämässä Winberg ja Taponen, niin kyllä jossain on reilusti parannettavaa.
On niitä toki muitakin: Luhanka (pelasi paikkaajana kohtuullisesti), Christian Heljanko, Axel Rindell, Casimir Juergens, Kari Piiroinen, Daniel Lebedeff, Panu Mieho (Ilveksen ykkösketjussa)...
Sitten tänne ostetaan lupaavia nuoria muualta ja paluumuuttajia, kuten Ahonen.
Ja satsataan And- ja Hede-tyyppisiin, aivan liian heppoisiin pelaajiin.
 
F#21

Jäsen
Noista ylläolevista nimistä ainoastaan C. Heljanko ja Jürgens ovat taidoiltaan sellaisia, joita HIFK:ssa voisi mielestäni pelata.
Ja näistä jälkimmäinen lähti Kolleista Mestikseen ensiksi pariksi kaudeksi kehittymään, ennen kuin siirtyi Pelicansiin. Heljanko siirtyi 16-17 Tapparaan ja silloin HIFK:n maalilla oli Lankinen & Bäckström parivaljakko sekä Halonen nuorempana pari peliä mukana.

On helppo jälkeenpäin tiputella nimiä keitä haluaisi nähdä HIFK:ssa nyt, mutta kannattaa myös vähän katsoa silloista tilannetta kun pelaajat lähtevät. Usein on helpompi lähteä maakuntiin hakemaan vauhtia ja nostetta uralle, kun yrittää väkisin taistella pelipaikasta Nordiksella. Mun mielestä suuntaus on viiden viimeisen vuoden aikana ollut erittäin positiivinen, jossa nuoremmille on annettu mahdollisuuksia ja samalla kehitetty CSM - ASM toimintaa. Nyt siellä on useampi potentiaalinen tulevaisuuden nimi, joista varmasti osa saa paikkansa HIFK:ssa ja osa siirtyy muualle. Toivottavasti viisaammat osaavat valita oikein.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Mä uskon, että jos Winberg lähtee, niin suuntana ei ainakaan Jyväskylä ole. Eiköhän Winberg myös kiinnostavampia sopimustarjouksia ole saanut, joissa kehittyä ja saada paremmalla mahdollisuudella peliaikaa. Jyväskylä on tällä hetkellä varmasti aivan paska paikka pelata lätkää. Viimeset kaks kautta ollut ihan järkyttävää kuraa. Toivon hartaasti, että Winberg jatkaisi meillä.

Motinin kanssa pitäisi hieroa suoraan 2-3 vuoden jatkodiili. Auvitun pitäisin myös. Tossa jo kaksi hyvää, luotettavaa ja ennen kaikkea laadukasta puolustajaa rungoksi.
Karjalaiselle myös 2-3 vuoden pahvia kouraan. Pelaa uransa parasta kautta ja mennyt pelaajana paljon eteenpäin. Pelaajatyyprofiililtaan korvaamaton.

Jardinen kohdalla tekisin jatkon, jos saa halvalla ja hyväksyy pienen roolin leveyspuolustajana. Pelejä Jardine voisi pelata myös silloin tällöin Espoossa tai muualla Liigassa, jos pakisto terveenä. Hyvä pukukoppipelaaja ja jengin jätkä. Potentiaaliakin olisi vielä parempaan hyvin treenatun kesän kautta. En mieltäni pahoita, jos Jardine lähtisi tai jäisi.

Lyytiselle sanoisin kiitos ja näkemiin. Petyn, jos jatkaa.

Schmaltz on vähän outo pelaaja. Todella ailahteleva ja tekee paljon virheitä kiekollisena ja etenkin alkukaudesta puolusti myös pehmeästi. Silti meidän ykköspakki ja tehnyt ihan kivan määrän pisteitä. Kyllä mä Schmaltzin pitäisin. Potentiaalia on myös kehittyä, etenkin, jos se tasaisuus vain löytyisi niin olisi loistava pakki.

Mun papereissa kiekollisen ykköspakin viittaa tulee kantamaan A. Honka. Schmaltz sopisi hyvin tohon toiseksi kiekolliseksi pakiksi Hongan taustalle.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös