Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 705 784
  • 3 969

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Voin olla väärässä, koska sellaistakin on toisinaan sattunut, mutta mulla on jostain syystä, enkä tiedä miksi, sellainen kutina, että HIFK:lla voisi hyvinkin olla kassakaapissa pelaajasopimus koskien sentteriä. Eli, faktisesti sentteriä ei enää tarvitse etsiä, mutta siitä ei voi vielä tiedottakaan? Sentterivajaus on ollut kauden alusta lähtien, eikä asia ole millään tavalla parantunut. Vaikka Hirvonen olisikin kaavailtu sentteriksi, silti olisi yhden puhtaan sentterin vajaus vrt. viime kausi. Esim. Pakarisen peluuttaminen sentterinä ei voi olla mikään koko kauden asia, vaan lähinnä tilapäinen laastari. Koska jos niin olisi, HIFK olisi heti alusta lähtien ilmoittanut, että Pakarinen tulee pelaamaan lähtökohtaisesti sentterinä ja Iiro olisi haastatteluissa kertonut, että onpa tämä nyt hieno haaste ja kiitos seuralle, että se hänelle tarjotaan. Näin HIFK:n pelikirja tässä kohtaa nähdäkseni toimisi.

Joskus aiemmin syksyllä linkitin tänne muutamia vapaana olevia senttereitä. Muistin ulkoa yhden listalla korkealla olleen nimen ja kävin tsekkaamassa hänen sopimustilanteensa ja yllätyksekseni hän on ilman julkaistua sopimusta:


Mun mielestä on erikoista, että tuon tason pelaaja on vielä tässä vaiheessa kautta ilman sopimusta.

Mutta tämä koko kuvio on mun ihan omaa päätelmääni, eikä perustu edes mihinkään huhuihin. Mun mielestäni Salmelaisen sanavalinnat vain ovat niin erikoisia tilanteessa, missä meillä on ihan aito sentterivaje, etten olisi yllättynyt, jos jotain tällaista olisi taustalla. Keskikaista on niin ohut, että se ei kestä yhtään loukkaantumisia eikä varsinkaan kahta loukkaantumista samaan aikaan. Pidän myös Salmelaista oikeasti fiksuna kaverina, joka oppi Suomela-virheestään, joten miksi hän nyt yhtäkkiä unohtaisi senttereiden merkityksen? Joku tässä kuviossa ei vain nyt ihan täsmää.
Hyvää pohdintaa. En itsekään usko, että Salmelainen olisi yhtäkkiä unohtanut senttereiden merkityksen. Tilannehan on se, että keskikaistalta puuttuu ainoastaan nelossentteri samalla kun maajoukkuetason powerforward-profiilin laituri joutuu pelaamaan tulosyksikön sentterinä. Ei liene sattumaa, että sen jälkeen kun Pakarisen siirto väärälle pelipaikalle tapahtui, katosi hän kuvasta täysin.

Tuo Rau nousi itsellänikin aiemmin esiin kun pyörittelin vapaana olevia nimiä. Hirveästihän tarjontaa ei ole.

Kun tuota maalivahti- ja sentteriasiaa on puitu, niin kahlasin ajan kuluksi pelaajamarkkinoiden tarjontaa läpi. Täytyy todeta, että todella kuivat ovat markkinat. Ohessa ainoat löytämäni vapaana olevat pelaajat, joilla ehkä voisi taso riittää.

Maalivahdit

Sentterit

Toki maalivahtiosaston kanssa ei liene kovin kiire, koska Taponen pelaa meille aikaa, mutta sentteri pitäisi jostain kaivaa vaikka väkisin, jotta saadaan Pakarinen omalle pelipaikalleen. Tuosta kun vielä Koivistoinen tai Paajanen putoaisi, niin ollaan tilanteessa, jossa kokoonpanossa on enää yksi mitat täyttävä sentteri.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Voin olla väärässä, koska sellaistakin on toisinaan sattunut, mutta mulla on jostain syystä, enkä tiedä miksi, sellainen kutina, että HIFK:lla voisi hyvinkin olla kassakaapissa pelaajasopimus koskien sentteriä. Eli, faktisesti sentteriä ei enää tarvitse etsiä, mutta siitä ei voi vielä tiedottakaan? Sentterivajaus on ollut kauden alusta lähtien, eikä asia ole millään tavalla parantunut. Vaikka Hirvonen olisikin kaavailtu sentteriksi, silti olisi yhden puhtaan sentterin vajaus vrt. viime kausi. Esim. Pakarisen peluuttaminen sentterinä ei voi olla mikään koko kauden asia, vaan lähinnä tilapäinen laastari. Koska jos niin olisi, HIFK olisi heti alusta lähtien ilmoittanut, että Pakarinen tulee pelaamaan lähtökohtaisesti sentterinä ja Iiro olisi haastatteluissa kertonut, että onpa tämä nyt hieno haaste ja kiitos seuralle, että se hänelle tarjotaan. Näin HIFK:n pelikirja tässä kohtaa nähdäkseni toimisi.
No eikös siellä kassakaapissa se Larionovin kanssa tehty sopimus edelleen ole?

Mutta vakavasti ottaen, eiköhän Salmelainen tosiaan tiedosta sen sentterin tarpeellisuuden. Ja ihmettelisin kovasti, mikäli sentteriä ei kauden aikana hankittaisi. Markkinoiden kuivuudesta en osaa sanoa, mutta Lukko ja TPS ovat onnistuneet markkinoilta sentterit hakemaan. Eli kyllä siellä joessa on kalaa oltava.

Ja eiköhän pakistoon tule Lyytisen paikko. Onko sille Nikulle jo laitettu faksia, jos häntä kiinnostaisi pääkaupungin kirkkaat valot?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
@BOL esille nostaman Raun lisäksi tämäkin olisi ihan mielenkiintoinen nimi:


Toivottavasti saataisiin pian kunnon sentteri ja samalla Pakarinen omalle pelipaikalle. Saa suorittaa Tobias
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Yksi loukkaantuminen niin siellä pyörii pelaavassa kuusikossa Lehmusta, Luhankaa ja Luotoa, joilla ei pitäisi olla 7. pakkia isompaa roolia. Olisi toki tyypillistä Salmelaista jättää puolustus näin ohueksi.

Äläs nyt.

Ideahan on se, että junnut pääsee kokoonpanoon loukkaantumisten myötä. Miksi niiden junnujen kanssa edes tehdään diilejä, jos idea on, että ne pääsee lähinnä pelaa jämäminuutteja 7.pakkina tai 13, hyökkääjänä?

Tää on just sitä IFKta, kun ei ikinä oikeasti haluta edes antaa junnuille näytönpaikkaa vaan heti itketään, jos tyyliin 8.pakki ei ole Karjalaisen tasoinen kaveri.

Lehmus on musta ihan potentiaalinen ja Luoto pelasi viime kaudella ihan jees pelejä.

Tähän astihan meillä oli paperilla 7. pakkina Salin, joka nousi omilla otteillaan top-4 pakiksi meillä. Sitten sinne tippui 7. pakiksi Lyytinen, joka kelpasi SHLään. En aioa oikeasti kritisoida Salmelaista pakiston kasauksesta tällä kaudella. Pakisto ei ole meidän murheenkryyni.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on aika helvetin vaikea mitään edes kääntää, kun ei ole pelejä. Muilla kyllä on. Tämä jatkuva nykyhetken tilastojen tuijottaminen ja niistä johtopäätösten vetäminen on vaan niin surkeeta ja ankeeta, että en ihan oikeasti ymmärrä, onko ihmiset jotenkin koukussa vitutuksen maksimointiin.
Juu. Ei kai tässä muuten IFK:n touhuja seurattaisikaan. (Tähän passelli hymiö).
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei kait tässä kannattajan näkökulmasta pitäisi joutua arvuuttelemaan, tai lukemaan rivien välistä näitä asioita.

Miten näistä asioista puhuminen voi ammattiorganisaatiossa olla näin kehnoa. Ellei sitten aidon oikeasti haeta vaan puolustajaa, on sentterivaje tiedostettu tai ei.
Tämä on erittäin totta. Toki syitä voi olla monia: sentteri on jo hankittu, mutta ei vielä julkaistu; keskeneräisistä asioista ei kerrota; sentterin kanssa on neuvottelut käynnissä; joku muu, mikä. Tiedottaminen on aivan oma taiteenlaji ja IFK onnistuu kerta kerran perään tekemään siitä varsin abstraktia taidetta, mutta itse en pidä silti järkevänä lukea haastattelusta sellaista, mitä siinä ei sanota.

Ihmettelen kyllä suuresti, jos Salmelainen ja Peltonen ovat sentteritilanteeseen tyytyväisiä, eikä sinne osastolle ole tulossa uutta ukkoa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL esille nostaman Raun lisäksi tämäkin olisi ihan mielenkiintoinen nimi:


Toivottavasti saataisiin pian kunnon sentteri ja samalla Pakarinen omalle pelipaikalle. Saa suorittaa Tobias
Rau = Ryhmä Hau -> koirat tekevät paluun Nordikselle
Cory Conaher -> Kundi gonahtaa, ennen kuin ehtii Loundgesta ulos

No vakavasti puhuen kumpi tahansa olisi ainakin paperilla hyvä hankinta. Molemmat ovat tosin pienikokoisia, mutta ovat silti pelanneet NHL:ssä usealla kaudella, joten saattaisivat pärjätä myös Lügassa.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Toivottavasti Luoto saisi nyt kunnon näytönpaikan (vähintään viisi peliä putkeen, mieluiten 10) Motinin vierellä kakkosparissa, sekä myös YV-aikaa. Jos ei lähde, niin sitten kosiskelemaan sitä Nikua Jyväskylästä. Tai vaikka Lepistöä Langnausta, sillä hänen kautensa ei ole alkanut kovin mairittelevasti (0+4, -5).

Oma veikkaukseni:

Runkosarjassa 5.
Puolivälierissä 50-60 tulos tai ulos eli lopullinen sijoitus 4 tai 5.
Eniten pisteitä keräävä hyökkääjä Nättinen/Koivistoinen (Nättinen jos pelaavat eri ketjuissa) n. 45p (sija 8.), pudotuspeleissä Hirvonen 6p.
Eniten pisteitä keräävä puolustaja Lyytinen/Rantakari n. 21p (sija 25.), pudotuspeleissä Melart 3p.
Maalivahtien torjuntaprosentit Halonen 89,5% ja Taponen 90,5%

Runkosarjan top4:
1. Kärpät
2. Tappara
3. Ilves
4. Heitän villinä korttina veikkaukseen JYP (vaikka se luultavasti kuitenkin on joko Lukko tai TPS, mutta ehkä JYPin IFK pystyisi voittamaan ja siten pronssipeliin pääsemään, joten tämä onkin enemmän toive kuin usko)

Finaalissa Tappara ja Kärpät, vaikka Ilves viekin semifinaalit (joko Tapparaa tai Kärppiä vastaan) seiskapeliin, ja ottaa sen jälkeen pronssit pois helposti, aneemisena ja pettyneenäkin, aivan sama ketkä vastassa (TPS, Lukko, IFK tai JYP).

Näistä veikkauksista voi ainakin todeta jo nyt, että Nättinen sen enempää kuin Koivistoinenkaan ei kyllä mitään 45 pisteen kautta tule vetämään, eikä Rantakari 21 pisteen kautta. Taposen torjuntaprosentti tulee todennäköisesti olemaan tuota korkeampi. Muutoin nämä kaikki näyttävät edelleen aivan mahdollisilta, myös IFK:n viides sija (jos se sentteri ja Lyytisen korvaaja saadaan sisään viimeistään artistirajalla).
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tämä palsta ei petä koskaan. Salmelainen toteaa haastattelussa, että nyt etsitään lähtökohtaisesti pakkia, ja täällä tehdään heti se johtopäätös, että IFK ei missään nimessä aio hankkia sentteriä, vaikka mitään sellaista Salmelainen ei sanonut.
No, ei siitä ole kovin kauan kun Tobbe sanoi ettei hankita ketään.
Sitten purettiin Heden ja nyt Lyytisen soppari. Ja kerrotaan, että pakkia haetaan. Jos sentteri olisi jo taskussa, miksi sitä ei kerrottaisi ihan lipunmyynninkin kannalta?
Ja jos vielä haetaan sentteriä, miksi sitäkään ei voisi kertoa?
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakisto ei ole meidän murheenkryyni.
Ei välttämättä murheenkryyni, mutta käy esimerkistä miten kesällä vedettiin vihkoon. Jo alunperin tiedettiin ettei tuo pakisto riitä sitten millään, tarvitaan vähintään 1, mutta mieluummin 2 uutta pelaajaa. Mutta kun samalla halutaan antaa nuorille näyttöpaikkoja, mikä on ihan oikein, tarkoittaa se sitä, että siellä oli turhia pelaajia. No, nyt päästiin onneksi yhdestä eroon eli se tilanne parani hieman. Katsotaan kuka löydetään tilalle ja riittääkö se.

Hyökkäyksessä on sama tilanne, periaatteessa ihan OK pelaajia, ja lukumääräisestikin ihan riittävästi. Mutta kun ei vaan riitä, taitoa tarvitaan lisää. Tarvitaan ne 3-4 uutta pelaajaa. Tällä hetkellä sinne ei voi tuota määrää uusia pelaajia hankkia, koska ne nuoret ja heidän peliaikansa. Ja se on taaskin ihan oikein, nuorille pitää antaa paikkoja näyttää kykynsä. Sen johdosta katseet kääntyvät ”kokeneempiin” pelaajiin, ja siellä on aivan liikaa samasta puusta veistettyjä kokeneempia hyökkääjiä. Ratkaisu tähänkin on tavallaan helppo, 1-2 nykyistä pihalle ja ne pari-kolme uutta tilalle.

Maalivahtien suhteen lähdettiin myös isolla riskillä. Taponen on nyt pelastanut Salmelaisen, mutta jossain vaiheessa Halosen on myös pelattava. Sitten nähdään miten siinä käy. Pahimmillaan tarvitaan myös uutta maalivahtia sisään.

Mutta eihän tässä mitään uutta ole, moni on kirjoittanut miten joukkueesta pitäisi laittaa 1-2 pakkia ja 1-2 hyökkääjää pihalle ja hankkia uusia pelaajia tilalle. Jos siis halutaan menestyä. No nyt on peli avattu, enkä usko että jää tähän.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, ei siitä ole kovin kauan kun Tobbe sanoi ettei hankita ketään.
Sitten purettiin Heden ja nyt Lyytisen soppari. Ja kerrotaan, että pakkia haetaan. Jos sentteri olisi jo taskussa, miksi sitä ei kerrottaisi ihan lipunmyynninkin kannalta?
Ja jos vielä haetaan sentteriä, miksi sitäkään ei voisi kertoa?

Tarkoitus varmaan oli, että Hede ja Lyytinen pelaisivat meillä kauden loppuun, kun sopimuksetkin oli. Mutta tilanteet voi muuttua, nopeastikin.

Media- ja yleisöhuomio kannattaa maksimoida, eli tiedottaa pari päivää ennen ensiesiintymistä.

Jos sentteri on löytynyt, sellaista ei haeta. Ei kai faneille kannata kuitenkaan valehdella, koska siitähän se vasta riemu repeää. Ja odottavat kahta sentteriä. ”Kun se lupasi…”
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ei välttämättä murheenkryyni, mutta käy esimerkistä miten kesällä vedettiin vihkoon. Jo alunperin tiedettiin ettei tuo pakisto riitä sitten millään, tarvitaan vähintään 1, mutta mieluummin 2 uutta pelaajaa. Mutta kun samalla halutaan antaa nuorille näyttöpaikkoja, mikä on ihan oikein, tarkoittaa se sitä, että siellä oli turhia pelaajia. No, nyt päästiin onneksi yhdestä eroon eli se tilanne parani hieman. Katsotaan kuka löydetään tilalle ja riittääkö se.

Hyökkäyksessä on sama tilanne, periaatteessa ihan OK pelaajia, ja lukumääräisestikin ihan riittävästi. Mutta kun ei vaan riitä, taitoa tarvitaan lisää. Tarvitaan ne 3-4 uutta pelaajaa. Tällä hetkellä sinne ei voi tuota määrää uusia pelaajia hankkia, koska ne nuoret ja heidän peliaikansa. Ja se on taaskin ihan oikein, nuorille pitää antaa paikkoja näyttää kykynsä. Sen johdosta katseet kääntyvät ”kokeneempiin” pelaajiin, ja siellä on aivan liikaa samasta puusta veistettyjä kokeneempia hyökkääjiä. Ratkaisu tähänkin on tavallaan helppo, 1-2 nykyistä pihalle ja ne pari-kolme uutta tilalle.

Maalivahtien suhteen lähdettiin myös isolla riskillä. Taponen on nyt pelastanut Salmelaisen, mutta jossain vaiheessa Halosen on myös pelattava. Sitten nähdään miten siinä käy. Pahimmillaan tarvitaan myös uutta maalivahtia sisään.

Mutta eihän tässä mitään uutta ole, moni on kirjoittanut miten joukkueesta pitäisi laittaa 1-2 pakkia ja 1-2 hyökkääjää pihalle ja hankkia uusia pelaajia tilalle. Jos siis halutaan menestyä. No nyt on peli avattu, enkä usko että jää tähän.

Mä taas näen, että pakisto on suoriutunut PALJON paremmin kuin kesällä täällä kirjoitettiin.

Jos se Lyytisen paikko on luokkaa "Press" niin Rantakari menee vallan mainiosti tuossa jos ja kun kiekollinen osasto on "Press", Melart, Salin ja Rantakari. Koska uskon, että Otso parantaa vielä. Ja sitten taas tuo stay at home osasto Motinin johdolla on itseasiassa aika jees. Siitä osoituksena sarjan parhaimpia AV-prosentteja.

Meidän ongelma on juurikin tuo hyökkäys ja jos Salmelainen tosissaan lähtisi pelaamaan ja jumppaamaan, niin panisi tosiaan Dykin ja Palolan pihallle ja niiden tilalle yksi "Lasch" tai "25" tyyppinen haku. Tosin Dykillä on kahden vuoden diili, josta tuskin luopuu. On lisäksi hyvä jos vain vierellä on tosiaan taitoa.

Eli aika pienillä korjauksilla ton jengin saisi näyttämään jo jengiltä. Koska uskon myös noiden lahjakkaiden nuorten nousuun. Kaskimäki on se todennäköisin, joka kauden aikana ottaa paikkansa. Oli niin hyvä Ruotsissa. Ihan jengin parhaita.

Nättinen - "25" - Pakarinen
Hirvonen - Koivistoinen - Jääskä
Kaskimäki - Paajanen - Dyk/Teissala/Halttunen
Tallberg - Väänänen - Åsten / Seppälä / Dyk

Melart - Salin
"Press" - Motin
Kotkansalo - Rantakari
Larsson

Taponen
Halonen tai "X"

Mutta en hetkeäkään usko, että joukkue tulee tuolta näyttämään.

...Tosin kaikki merkit viittaa, että tästä tulee kausi, jolloin ovet käy sisään ja ulos kuin pahimpina Penan vuosina, joten mitä tahansa voi käydä.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Äläs nyt.

Ideahan on se, että junnut pääsee kokoonpanoon loukkaantumisten myötä. Miksi niiden junnujen kanssa edes tehdään diilejä, jos idea on, että ne pääsee lähinnä pelaa jämäminuutteja 7.pakkina tai 13, hyökkääjänä?

Tää on just sitä IFKta, kun ei ikinä oikeasti haluta edes antaa junnuille näytönpaikkaa vaan heti itketään, jos tyyliin 8.pakki ei ole Karjalaisen tasoinen kaveri.

Lehmus on musta ihan potentiaalinen ja Luoto pelasi viime kaudella ihan jees pelejä.

Tähän astihan meillä oli paperilla 7. pakkina Salin, joka nousi omilla otteillaan top-4 pakiksi meillä. Sitten sinne tippui 7. pakiksi Lyytinen, joka kelpasi SHLään. En aioa oikeasti kritisoida Salmelaista pakiston kasauksesta tällä kaudella. Pakisto ei ole meidän murheenkryyni.
Kyllä ne paikat pitää ansaita, kuten Salin teki jo viime kaudella. Luhanka näytti jo harjoituskaudella, että Liiga on ihan väärä sarja hänelle. Samaa voi sanoa mielestäni Luodosta. Siksi molemmat ovat Mestiksessä. IFKn puolustus on ihan väärä paikka harjoitella vaan pitää Salinin tapaan antaa alusta asti hyötyä ja näyttää kuuluvansa Liigaan. Lehmuksesta en osaa sanoa oikein mitään. Mikään superlupaus hän ei ole. Helvetin kapea on tuo IFKn puolustus.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kyllä ne paikat pitää ansaita, kuten Salin teki jo viime kaudella. Luhanka näytti jo harjoituskaudella, että Liiga on ihan väärä sarja hänelle. Samaa voi sanoa mielestäni Luodosta. Siksi molemmat ovat Mestiksessä. IFKn puolustus on ihan väärä paikka harjoitella vaan pitää Salinin tapaan antaa alusta asti hyötyä ja näyttää kuuluvansa Liigaan. Lehmuksesta en osaa sanoa oikein mitään. Mikään superlupaus hän ei ole. Helvetin kapea on tuo IFKn puolustus.

Olen kyllä TÄYSIN eri mieltä sun kanssa.

Meidän pakisto on suoriutunut yllättävän hyvin suhteessa mitä pelättiin.

Jos tuo Lyytisen paikko on hyvä. Vaikka sitten joku Lancaster löytö ECHLästä tai sitten joku KHL-taustainen kaveri, joka ei ole vaikka tyytyväinen siihen joukkueeseen mihin itsensä kiireellä yms. lukitsi keväällä, niin meillä olisi siis entinen SHL-kapu ja mestari 7. pakkina...

Tottakai Lehmus musta toimii ihan mainiosti 8.pakkina. Se mitä olen nähnyt, niin on tässä vaiheessa kautta ihan ok 7. pakkikin.

Pakisto ei todellakaan ole meidän ongelma. Kaukana siitä. Kädet ja luovuus hyökkäyspäässä. Siinä meidän ongelma.

Melart - Salin
"Press" - Motin
Kotkansalo - Rantakari
Larsson
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Olen kyllä TÄYSIN eri mieltä sun kanssa.

Meidän pakisto on suoriutunut yllättävän hyvin suhteessa mitä pelättiin.

Jos tuo Lyytisen paikko on hyvä. Vaikka sitten joku Lancaster löytö ECHLästä tai sitten joku KHL-taustainen kaveri, joka ei ole vaikka tyytyväinen siihen joukkueeseen mihin itsensä kiireellä yms. lukitsi keväällä, niin meillä olisi siis entinen SHL-kapu ja mestari 7. pakkina...

Tottakai Lehmus musta toimii ihan mainiosti 8.pakkina. Se mitä olen nähnyt, niin on tässä vaiheessa kautta ihan ok 7. pakkikin.

Pakisto ei todellakaan ole meidän ongelma. Kaukana siitä. Kädet ja luovuus hyökkäyspäässä. Siinä meidän ongelma.

Melart - Salin
"Press" - Motin
Kotkansalo - Rantakari
Larsson
Niin minähän en missään ole sanonut, että puolustus olisi pelkästään meidän ongelma vaan olen huutanut kädellisiä huipunveljeksiä sinne hyökkäykseen jo keväästä lähtien. Sen sijaan totesin, että Lyytisen lähdön jälkeen se on helvetin kapea ja vaan yhden loukkaantumisen päässä siitä, että pelaavassa kuusikossa on puolustaja, jonka koko Liigastatus on vielä kyseenalainen. Pääsen nyt käyttämään täällä kovasti käytettyä lempitermiäni, sillä on silkkaa älyllistä epärehellisyyttä perustella IFKn puolustuksen ”hyvyyttä” jollain menneillä meriiteillä. Täällä on pelannut moninkertainen Stanley Cup voittaja ja oli silti ihan paska. Larsson nyt ei ole mitään sellaista esittänyt, että olisi kautta aikojen kovin seitsemäs puolustaja, jos saadaan tuo mainitsemasi koodinimi ”Press”. Yhtä hyvin sinne voisi sovitella toista Salmelaisen megahankinnoista eli Rantakaria.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
1. Kädellinen sentteri
2. Kiekollinen puolustaja
3. Stabiili 1B-veskari
4. Kädellinen laituri

Siinä mielestäni hankintojen tärkeysjärjestys, mutta kohdat 1 & 2 on täytettävä. Ja kummankin on oltava sarjan kärkikategorian pelaajia, jos tässä jostain halutaan haaveilla.

Siitä samaa mieltä, että melkoiseksi sirkukseksi tämä IFK:n touhu on riistäytynyt vuoden 2022 puolella, ja johtoportaassa olisi erityisen tärkeä tuijotella peiliin piiiitkään. Meno muistuttaa vahvasti Penan aikoja.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki suomalainen jääkiekko
Olen kyllä nyt vähän pettynyt, että puolustajaa etsitään ensisijaisesti. Ei ole se mitä pitää ekana paikata, Lyytisen poistumista ei tällä hetkellä edes huomaa, ellei tule loukkaantumisia.
Toivottavasti ei puhelin soi Luganossa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Niin minähän en missään ole sanonut, että puolustus olisi pelkästään meidän ongelma vaan olen huutanut kädellisiä huipunveljeksiä sinne hyökkäykseen jo keväästä lähtien. Sen sijaan totesin, että Lyytisen lähdön jälkeen se on helvetin kapea ja vaan yhden loukkaantumisen päässä siitä, että pelaavassa kuusikossa on puolustaja, jonka koko Liigastatus on vielä kyseenalainen. Pääsen nyt käyttämään täällä kovasti käytettyä lempitermiäni, sillä on silkkaa älyllistä epärehellisyyttä perustella IFKn puolustuksen ”hyvyyttä” jollain menneillä meriiteillä. Täällä on pelannut moninkertainen Stanley Cup voittaja ja oli silti ihan paska. Larsson nyt ei ole mitään sellaista esittänyt, että olisi kautta aikojen kovin seitsemäs puolustaja, jos saadaan tuo mainitsemasi koodinimi ”Press”. Yhtä hyvin sinne voisi sovitella toista Salmelaisen megahankinnoista eli Rantakaria.

No näemme erilailla pakiston suhteen. On helppo tulla huutelemaan juuri sillä hetkellä, kun jostain kaverista on päästetty irti, että "kapea on". Katsotaan nyt kuka sieltä jumpataan ennen kuin dumataan. Voi olla ihan paskakin, voi olla hyvä.


En muuten itse muista, että meillä olisi ollut Larssonin tasoista ukkoa 7. pakkina, jos siihen rooliin tippuu. Milloin?

Täytyy myös muistaa, että kaverilla on takana 12 peliä uudessa liigassa. Silti tällä hetkellä kovinkin miinusvoittoisessa IFKssa tehotilasto on +2. Sijoittuu sillä toiselle sijalle meidän tehotilastossa. Jopa Johan Motinilla on -1.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Niin, se Rantakari. Ei ole kyllä toistaiseksi näyttänyt siltä että riittäisi edes lähellekään.

No on ollut kyllä pettymys. Siitä ei kahta sanaa.

Mutta vaikea kausi takana ja nyt uuden totuttelua. Lähtökohtaisesti ei olisi pitänyt palkata ja se oli jo hassi, mutta tällä mennään ja jos sieltä tulee joku hyvä kiekollinen pakki, niin Otso saa rauhassa paineetta kuntoutua/hakea rytmiä Melartin "Pressin" ja Salinin takana.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei välttämättä murheenkryyni, mutta käy esimerkistä miten kesällä vedettiin vihkoon. Jo alunperin tiedettiin ettei tuo pakisto riitä sitten millään, tarvitaan vähintään 1, mutta mieluummin 2 uutta pelaajaa. Mutta kun samalla halutaan antaa nuorille näyttöpaikkoja, mikä on ihan oikein, tarkoittaa se sitä, että siellä oli turhia pelaajia. No, nyt päästiin onneksi yhdestä eroon eli se tilanne parani hieman. Katsotaan kuka löydetään tilalle ja riittääkö se.

Hyökkäyksessä on sama tilanne, periaatteessa ihan OK pelaajia, ja lukumääräisestikin ihan riittävästi. Mutta kun ei vaan riitä, taitoa tarvitaan lisää. Tarvitaan ne 3-4 uutta pelaajaa. Tällä hetkellä sinne ei voi tuota määrää uusia pelaajia hankkia, koska ne nuoret ja heidän peliaikansa. Ja se on taaskin ihan oikein, nuorille pitää antaa paikkoja näyttää kykynsä. Sen johdosta katseet kääntyvät ”kokeneempiin” pelaajiin, ja siellä on aivan liikaa samasta puusta veistettyjä kokeneempia hyökkääjiä. Ratkaisu tähänkin on tavallaan helppo, 1-2 nykyistä pihalle ja ne pari-kolme uutta tilalle.

Maalivahtien suhteen lähdettiin myös isolla riskillä. Taponen on nyt pelastanut Salmelaisen, mutta jossain vaiheessa Halosen on myös pelattava. Sitten nähdään miten siinä käy. Pahimmillaan tarvitaan myös uutta maalivahtia sisään.

Mutta eihän tässä mitään uutta ole, moni on kirjoittanut miten joukkueesta pitäisi laittaa 1-2 pakkia ja 1-2 hyökkääjää pihalle ja hankkia uusia pelaajia tilalle. Jos siis halutaan menestyä. No nyt on peli avattu, enkä usko että jää tähän.
Niin, jossain vaiheessa haettiin kahta pakkia ja tulikin kolme - Rantakari, Larsson ja Lehmus.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tarkoitus varmaan oli, että Hede ja Lyytinen pelaisivat meillä kauden loppuun, kun sopimuksetkin oli. Mutta tilanteet voi muuttua, nopeastikin.

Media- ja yleisöhuomio kannattaa maksimoida, eli tiedottaa pari päivää ennen ensiesiintymistä.

Jos sentteri on löytynyt, sellaista ei haeta. Ei kai faneille kannata kuitenkaan valehdella, koska siitähän se vasta riemu repeää. Ja odottavat kahta sentteriä. ”Kun se lupasi…”
Jos tuo oli puolustuksen puheenvuoro, niin ei mennyt ihan jakeluun. En ihan ymmärtänyt.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tuo oli puolustuksen puheenvuoro, niin ei mennyt ihan jakeluun. En ihan ymmärtänyt.

Olen enemmän sentterityyppiä…

Vastasin oman näkemykseni ihan selkeästi esittämiisi ihmetyksen aiheisiin, mitä taustalla voisi olla, joten vaikea ymmärtää, mitä et muka viestissäni ymmärtänyt.

Yleisesti ottaen uusia pelaajasopimuksia ei kannata julkaista ennen kuin niistä saa taloudellisen maksimihyödyn irti. Ja kun tulevat hankinnat (uskon, että tulee enemmän kuin yksi pelaaja) ovat erittäin suurella todennäköisyydellä veroraja-artisteja, heitä ei vielä viikkoihin nähdä Suomessa. Itse julkaisisin sopparin vasta, kun pelaaja on maassa.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Mä taas näen, että pakisto on suoriutunut PALJON paremmin kuin kesällä täällä kirjoitettiin.

Yllättävän negatiivisesti kirjoitettiin pakistosta, vaikka mielestäni sen ainoa heikko kohta oli Lyytisen, Rantakarin ja Melartin kasassa pysymisen riskit. Muutoin paremmin roolitettu kuin monena edellisvuotena, kuten toistuvasti kirjoitin. Itse asiassa tässä asiassa olimme keväästä lähtien samaa mieltä. Kesän oikean puolen kiekollisen pakin hankinta olisi tietenkin sietänyt olla Rantakaria parempi, mutta kyllä hän saattaa hyvinkin vielä parantaa kauden aikana. Lyytisen tilalle jos tulee nappihankinta, voisi se tehdä tuosta pakistosta vallan mainion.

Jos se Lyytisen paikko on luokkaa "Press" niin Rantakari menee vallan mainiosti tuossa jos ja kun kiekollinen osasto on "Press", Melart, Salin ja Rantakari. Koska uskon, että Otso parantaa vielä. Ja sitten taas tuo stay at home osasto Motinin johdolla on itseasiassa aika jees. Siitä osoituksena sarjan parhaimpia AV-prosentteja.

AV-prosentti on hyvä, mutta Larsson on ollut roolissaankin pettymys. Odotin todella varmaa ja jämäkkää peliä sekä hyvää paineenpurkua ja avaavia syöttöjä. On ollut vähän hädissään ja virhealtis.

Mielestäni Lyytisen paikon ei tarvitse olla ihan Pressin tasoa. Heikompaa kautta pelaava Lepistö voisi olla riittävän hyvä, jos ei Sveitsissä lähde rullaamaan niin tänne vaan. Jos saavuttaa edes puolet siitä tasosta kuin viime kaudella Luleåssa, olisi hän yksi liigan parhaita.

Meidän ongelma on juurikin tuo hyökkäys ja jos Salmelainen tosissaan lähtisi pelaamaan ja jumppaamaan, niin panisi tosiaan Dykin ja Palolan pihallle ja niiden tilalle yksi "Lasch" tai "25" tyyppinen haku. Tosin Dykillä on kahden vuoden diili, josta tuskin luopuu. On lisäksi hyvä jos vain vierellä on tosiaan taitoa.

Hyökkäys on ongelma, mutta ratkaisu ei mielestäni ole lisää potkuja, vaan sen yhden syöttötaitoisen keskiketterän (liukasliikkeisen keskushyökkääjän, köh) hankinta. Dyk voi aivan hyvin pelata nelosketjussakin. Ja vaikka tuosta jonkun Palolan panisit pihalle, eihän se "25" hänen "tilalle" tulisi, vaan Halttunen/Teissalahan tuossa sinun hahmotelmassasi siihen Palolan tilalle todellisuudessa tulisi.

...Tosin kaikki merkit viittaa, että tästä tulee kausi, jolloin ovet käy sisään ja ulos kuin pahimpina Penan vuosina, joten mitä tahansa voi käydä.

Mielestäni ovien ei kuulu käydä enää ulospäin, tai korkeintaan Halosen kohdalla jos hänestä ei ole Tapolan kirittäjäksi. Merkitkään eivät mielestäni siihen viittaa, että ovet kävisivät mitenkään erityisen paljon, eikä sisäänkään tarvita kuin kaksi, eli "Lepistö" ja "25".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös