Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 705 925
  • 3 969

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Motinilla yksi matsi vielä pelikieltoa. Lyytinen poppareille. Jostain syystä sitä aina kuvittelee, että jollain tavalla se homma alkaa kääntymään, olisiko se Motinin paluu ja läsnäolo pelipäivinä kopissa? en tiedä. Potentiaalia tossa jengissä on vaikka mihin mutta saako Ville muiden koutsien kanssa sitä esille, en tiedä sitäkään. En vaan jaksa tässä vaiheessa kautta vielä repiä pelihousuja vaikka tuskaista on.
En usko että Lyytisen osalta alkaa homma enää toimia. Muutos olisi pitänyt jo näkyä ihan viimeistään tällä kaudella mutta edelleen leikkii voitolla, ei tippaakaan nöyryyttä
Valmennukselta oikein pudottaa 3. pariin ja oli myös oikein penkittää lauantaina. Toivon että hänestä päästään eroon asap ja etsitään uusi pakko alakertaan. Se olisi myös Lyytisen etu.

Luulin että Salmelainen ei palkkaisi noin ylimielisiä pelaajia, vaikka joskus olisikin maaleja pelaaja tehnyt.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
IFK osiota kuuntelin ja Leksa olisi tullut suunnilleen talkoilla hommiin, mutta Tobbe torppasi, vaikka Ville halusi. JOS totta niin itku ja nauru tulee nyt samaan aikaan.
Siirretään tämä palstaveli Le Bannerin viesti tähän ketjuun. Oli tässä ihan kuinka paljon tahansa värikynää mukana Ikalla ja ES-Jonnella niin kyllä kaikki viestii ja isosti, että IFK on taas turbulenssissa ja isosti vaikka muuta yritetään antaa ymmärtää. Salmelainen kommentoi nuivasti rivien välistä mediassa, ettei hän ole mitään 3 M€ pelaajabudjetteja ilmoittanut ja samaan aikaan huhutaan, ettei VP saa haluamiinsa pelaajia. On tämä kyllä vittu farssi. Samaan aikaan kentällä kaikki menee niin päin helvettiä, kun täällä osattiin jo hyvissä ajoin pelätä. Nämä jutut kumoavat varmasti nekin väitteet täällä, että Salmelainen/Peltonen olisi tyytyväinen tähän nykyiseen kyhäelmään. Enpä usko. Turha odottaa, että kukaan kantaa tästä farssista mitään vastuuta. Korkeintaan Salmelainen on taas kauden jälkeen koiranpentuilmeellä kertomassa korulauseita ja ehkäpä käyttää edeltäjänsä legendaarisia lausahduksia ”turbulenssi on ohi” ja ”kovat piipussa 23-24 kaudella”. Helvetin iso puhdistuksen vaatisi tämä homehtunut organisaatio katosta lattiaan. Kun ei kuitenkaan päästä Country Clubista eroon ennen luonnollista poistumaa niin ainoa vaihtoehto lienee joku KJ, joka kertoo näille puupäille miten hommat hoidetaan.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Sentterit ja keskellä pelanneet aloittaneet hyvin kauden aloitusprosenttien osalta. Paajanen 62%, Väänänen 64%, Pakarinen 67%, Koivistoinen 56%, Hirvonen 54% ja Jääskä 46%. Otanta toki pieni, mutta ihan lupaava. Päästään entistä enemmän dumppaamaan kiekkoa päätyyn kun voitetaan aloituksia.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Kannattajat hoitavat työnsä hyvin, sen sijaan totaalisen epäonnistunut joukkueen rakentaminen tulee tässäkin ”tutkimuksessa” hyvin esiin. Kukaan ei edes vahingossa maininnut meidän maalivahteja. Noin niinkuin esimerkkinä kysytyistä kohdista. Ainoa joka meiltä pärjäsi oli Ville Peltonen, josta monet täällä haluavat päästä eroon ja haikailevat tilalle jotain heinähattua Joensuusta.

edit. Lisäys.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Kannattajat hoitavat työnsä hyvin, sen sijaan totaalisen epäonnistunut joukkueen rakentaminen tulee tässäkin ”tutkimuksessa” hyvin esiin. Kukaan ei edes vahingossa maininnut meidän maalivahteja. Noin niinkuin esimerkkinä kysytyistä kohdista. Ainoa joka meiltä pärjäsi oli Ville Peltonen, josta monet täällä haluavat päästä eroon ja haikailevat tilalle jotain heinähattua Joensuusta.

edit. Lisäys.
Ja eipä noussut Nordis listalle ”inhottavin vieraspaikkakunta” kohdassakaan. Toki en tiedä tarkoitetaanko kysymyksellä ”inhottavin paikka pelata” vai ihan vaan muuten epäviihtyisää paikkakuntaa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Minä vain uskon, että tämän kauden joukkue on monen asian tulos. Näitä ei kukaan varmaan virallisesti koskaan myönnä.
A) Ilman koronatukia ja fanien tukia tuo positiivinen tulos olisi ollut reilusti negatiivinen.
B) Joka vuosi on jonkun verran rahaa mennyt Gardenin valmisteluun.
C) Voi olla, että joku henkilö on joutunut lähtemään ennen aikojaan organisaatiosta ja tähän on palanut rahaa. (Tämä ehkä hieman haettu).
D) Korona on jättänyt pelon johtoon.
E) Näistä syistä nykyinen kassan vartija on luvannut vain tietyn määrän rahaa käyttöön vuoden pelaajabudjetista.
F) Tähän ei luonnollisesti utj:lla ja head coachilla ei ole nokan kopauttamista.
G) Siksi on päätetty ottaa joukkueeseen paljon nuoria, jotta saadaan joukkue kasaan. Lisäksi tehty tyhmiä halpoja sopimuksia, best before ohittaneiden pelaajien kanssa ja voitu satsata vain muutamaan epävarmaan vahvistukseen.
H) Kesän harjoitus on ollut erittäin kova ja moni pelaaja on täysin tukossa. (Samaa olin havaitsevinani viime kaudella meillä ja myös Tapparalla, kuten myös nyt).
I) Kun nämä kaikki ynnätään ja kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla, yritetään epätoivoisesti peluuttaa vain kokeneita pisteiden toivossa. Samalla pakka hajoaa yhä enemmän, kun pelaajat panikoivat ja pelaajaruletti pyörii. Ja tietysti joukkueen puutteet korostuvat vielä voimakkaammin (vrt. pelinrakentajien puute ja yleinen taitovaje).
J) Tämän kaiken lisäksi muutama loukkaantuminen ohueen materiaalin ja soppa on siinä.
Asiaa ei auta kaikki negatiivinen Gardenista, joka ei etene. Kauniit puheet, joita ei uskota, mm. Euroopan huippujoukkueesta.
Ei kateeksi käy VP:n ja Tobbarin tilanne. Silti he olisivat voineet tehdä parempia ratkaisuja.
 
Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
A B C D E F G H I J
Korkki kiinni. Ei nyt jumalauta voi kymmentä syytä löytää, ennen kuin aletaan katselemaan UTJ:n tai valmennuksen työskentelyä. Muita seurojako ei koske korona, kesäharjoittelu tai loukkaantumiset, tai jääkiekkoilun ulkopuoliset kulut. Vai astuinko nyt miinaan?

Mutta juu, jatkakaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

Hyvä nosto. Täsmennätkö vielä kohtia, joihin toivot lisäargumentteja?
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Korkki kiinni. Ei nyt jumalauta voi kymmentä syytä löytää, ennen kuin aletaan katselemaan UTJ:n tai valmennuksen työskentelyä. Muita seurojako ei koske korona, kesäharjoittelu tai loukkaantumiset, tai jääkiekkoilun ulkopuoliset kulut. Vai astuinko nyt miinaan?

Mutta juu, jatkakaa.
Astuit juurikin miinaan. En minä mitään synninpäästöä kenellekään esittänyt. Olen vain yrittänyt löytää järkeviä syitä siihen, miksi meillä on niin surkea joukkue ja siihen on osittain varmasti taloudelliset syyt, ei korona vaan sen uusiutumisen pelko, pelaajavalinnat (osittain rahasta, mutta myös tyhmistä valinnoista ja toivotaan mentaliteetista johtuen).
Luepa ajatuksella uudestaan viestini, mutta ei tarvitse enää kommentoida. Ymmärsin kantasi.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Pieleen menneet ratkaisut joukkuetta kasatessa:
Jere Innala lähti> Nättinen tilalle, ei riitä.
Ranskalainen pakki lähti> ei ketään tilalle
Amerikkalainen sena lähti> ei ketään tilalle
Jordan "runkosarja" Schmaltz lähti> ei ketään tilalle
Lyytinen jatkaa> kuka vaan tilalle, olisi parempi
Dyk jatkaa> kuka vaan tilalle, olisi parempi
Anttoni Honka ei tullut> Otso Rantakari tilalle, ei riitä
Niilo Halonen jatkaa, pelaten koko ajan> Juha Pitkämäelläkään ei ollut näin heikot statsit. Ei riitä.
Teemu Turunen oli jo jengissä, ei kiinnitetty jatkamaan, ja nyt on Oulussa kultapotta päässä> tilalle ei ketään.
Onnistuneet ratkaisut joukkuetta kasatessa:
Ilari Melart, Jengin kovin jätkä tällä hetkellä, johtaa luultavasti joukkueen kaikkia sisäisiä pörssejä.
Mutta ei voi pelata koko ajan.
Itse en ihmettele, että joukkue on ihan sekaisin. Siellä on lähes kaikki ykkösroolin johtavien pelaajien poislähtemiset jätetty paikkaamatta, ja oletettu asioiden onnistuvan.
"Olettaminen on lyhin tie erehtymiseen"
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tänään taitaa olla käännekohtapeli sille, että saako V.Peltonen jatkoa HIFK:ssa vai haetaanko valmennusmuutoksia. Täysin munaton peli ja selkeä kotitappio TPS:ää vastaan, kannattajien valtava buuaus ja broilerit kentällä tietäisi sitä, että lähdön on pakko tulla. Pieni chanssi Peltosella on, jos jostain taikoisi ryhtiä peliin ja joukkue syttyisi pelaamaan voitosta, mutta aiemmat pelit eivät kyllä osoita suunnan juuri muuttuneen. Se on Peltosella joko vakaa voitto tai muuten highway kutsuu.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Mä en usko millään muotoa edes harkittavan valmennuksen kenkimistä tässä vaiheessa ihan siitä syystä, että nimi on Peltonen sekä oletettavasti kallis ja vielä melkein kaksi kautta jäljellä oleva sopimus. Samoin Salmelainen saa jatkaa harjoitteluaan. Ehkä jostain ongitaan 1-2 uutta pelaajaa mikäli sattuvat verkkoon uimaan ja sitten kerrotaan näiden vahvistusten auttavan kurssin kääntämisessä.

Onhan tää alku ollut aivan katastrofi ja en itsekään uskonut suorittamisen kuitenkaan olevan nähdyn laista eli mikään ei toimi muutamaa suht ok suorittavaa pelaajaa lukuun ottamatta. Ainoa todellinen onnistuja on Melart, mutta valitettavasti tässä lajissa ei yksi tähtipelaaja riitä.

Mielenkiintoista kuitenkin nähdä seuran reaktio, koska varmasti kukaan ei toivo tämän superhyperalisuorittamisen jatkuvan.

Halonen on myös nyt katsottu kortti ja tänään on vaan pakko antaa pelivuoro Taposelle sekä alkaa tosissaan etsimään uutta ykköstä. Noin epävrma veskaripeli mitä nyt on nähty, vie sen viimeisenkin itseluottamuksen kenttäpelaajilta, kun koko ajan saa pelätä milloin kolisee omissa.

Ei ole helppoa, mutta täysin itseaiheutettua kylläkin.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä en usko millään muotoa edes harkittavan valmennuksen kenkimistä tässä
Kyllä. Ei tule tapahtumaan. Ainakaan ennen kuin joukkuetta on vahvistettu. Peltonen on hallituksen valinta ja kovin helposti ei lähde. IFK olisi jo paljon paljon parempi jos hiukan puukätiset, mutta muuten kelpo sentterit Koivistoinen ja Paajanen saisivat kiekolliset huiput laidoilleen. Erikoisesti on kyllä Salmelainen joukkueen rakentanut.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Pieleen menneet ratkaisut joukkuetta kasatessa:
Listaamasi kohtien lisäksi lähtökohdat kauteen olivat:
-Viime kauden joukkue sijoittui sijoille 5-6
-Narri-liiga romahti ja sitä myöten Liigan taso on noussut huimasti

Molemmat asiat olivat kaikkien tiedossa, silti lähdettiin radikaalisti heikommalla joukkueella tähän kauteen. Kun asiaa ajattelee, jumbosija on ihan luonnollinen lopputulema. Ulkomaalaisvahvistukset ja maalivahdit ovat meidän selkeimmät heikkoudet suhteessa muihin.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Astuit juurikin miinaan. En minä mitään synninpäästöä kenellekään esittänyt. Olen vain yrittänyt löytää järkeviä syitä siihen, miksi meillä on niin surkea joukkue ja siihen on osittain varmasti taloudelliset syyt, ei korona vaan sen uusiutumisen pelko, pelaajavalinnat (osittain rahasta, mutta myös tyhmistä valinnoista ja toivotaan mentaliteetista johtuen).
Luepa ajatuksella uudestaan viestini, mutta ei tarvitse enää kommentoida. Ymmärsin kantasi.
IFK:n joukkue ei ole kyllä mikään erikoisen nuori. Siellä on 8 joukkuetta, joilla on pienempi keski-ikä.
Ja vain 2 joulkuetta, joissa keski-ikä on selkeästi korkeampi kuin IFK:lla.

Mun mielestä tää joukkue on kuin se 2013 joukkue, jossa unohtui kokonaan hommata ykköskorin jätkät. IFK vissiin varautui siihen että liigan taso laskee, joten kannattaa pitää kaikista kiinni.
Nyt kun muiden joukkueiden rosterin taso nousi, niin meillä jäi luu käteen.
Toivottavasti tänään naarataan voitto.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ville on onnistunut ainakin yhdessä tavoitteessaan erinomaisesti kun puhui aikoinaan tiedotustilaisuudessa siitä miten haluaisi IFK:n olevan katukuvassa ja stadilaisten arjessa ja keskusteluissa paljon nykyistä voimakkaammin esillä. Tällä hetkellä koko valtakunta kohisee.

Edit. Lisätään sen verran, että onhan tämä tilanne kertakaikkisen shokeeraava. Ideana tämä kaiken alku oli ihan romanttinen, mutta toteutus on ajanut seuran sellaiseen tilanteeseen missä ei olla oltu vuosikymmeniin; ei pienintäkään toivonmurusta menestyksestä. Kassa on ilmeisesti tyhjä ja joukkue tarvitsisi uuden laadukkaan valmennustrion lisäksi uusia pelaajia jokaiselle osa-alueelle. Eli ns. täydellisen restartin nappuloilla, joita ei käytännössä ole edes saatavilla.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
IFK:n joukkue ei ole kyllä mikään erikoisen nuori. Siellä on 8 joukkuetta, joilla on pienempi keski-ikä.
Ja vain 2 joulkuetta, joissa keski-ikä on selkeästi korkeampi kuin IFK:lla.

Mun mielestä tää joukkue on kuin se 2013 joukkue, jossa unohtui kokonaan hommata ykköskorin jätkät. IFK vissiin varautui siihen että liigan taso laskee, joten kannattaa pitää kaikista kiinni.
Nyt kun muiden joukkueiden rosterin taso nousi, niin meillä jäi luu käteen.
Toivottavasti tänään naarataan voitto.
Niin, keski-ikä nousee, kun on paljon "vanhoja" mukana.
Totesin tuon aikaisempiin vuosiin verrattuna suuremman määrän nuoria ehkä johtuvan säästösyistä.
On siellä 10+ näkemykseni mukaan nuoria sopimuspelaajia.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Nyt on Taposen vuoro kokeilla maalissa. Toivotaan että tämä näytönpaikka on enemmän kuin 1ottelu. Itse antaisin rohkeasti 1-4peliä aikaa lunastaa tuo 1 maalivahdin paikka. Jos homma ei toimi niin sitten se ei toimi. Mutta ainakin on kokeiltu. Tämän jälkeen ei ole muita vaihtoehtoja kuin Tobias lähteä ostamaan maalivahtia.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Eiköhän nämä pelivuorot viikkotasolla sovita etukäteen. Jos ensi viikolla olisi 3 peliä niin edelleen veikkaisin Halosen pelaavan 2 ja Taponen yhden. Tämä peli voi määritellä kumpi pelaa Kärppiä vastaan.

Jos Tappara hankki maalilleen Viljo Heikkisen niin joka siellä on kassa tyhjä tai sitten maalvahdeissakin ollaan ei oo tilanteessa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos Tappara hankki maalilleen Viljo Heikkisen niin joka siellä on kassa tyhjä tai sitten maalvahdeissakin ollaan ei oo tilanteessa.
Jos siellä on se tilanne, että Heljanko on pidempään poissa, niin voi vain laskea päiviä kun ilmoittavat hankkineensa uuden pätevän veskarin jostain. Vaikka lainaan jos ei muuta.

Meillä hakattiin päätä seinään viimekaudella Garteigin kanssa, ja nyt tehdään samaa 24v juniori Halosen kanssa. Tämä on erittäin huolestuttavaa toimintaa Lunkalta. Ja Tobbeltakin, mutta mitä keskusteluja sitten onkaan käyty siellä. Vain kärpänen katossa tietänee.

En usko peliajan jakoon. Taponen on onneksi tänään maalissa,mutta veikkaan että Halonen pelaa 6 seuraavaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Eiköhän nämä pelivuorot viikkotasolla sovita etukäteen. Jos ensi viikolla olisi 3 peliä niin edelleen veikkaisin Halosen pelaavan 2 ja Taponen yhden.
Tämähän se kuulostaisi taas oikein nerokkaalta idealta ettei peliesityksillä ole kummempaa merkitystä saatavaan peliaikaan. Toisaalta siltähän se on koko Peltosen ajan näyttänyt niin maalivahtien kuin kenttäpelaajienkin osalta. Hakataan vaan päätä seinään ja odotellaan, että hyvä tästä vielä tulee.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tämähän se kuulostaisi taas oikein nerokkaalta idealta ettei peliesityksillä ole kummempaa merkitystä saatavaan peliaikaan. Toisaalta siltähän se on koko Peltosen ajan näyttänyt niin maalivahtien kuin kenttäpelaajienkin osalta. Hakataan vaan päätä seinään ja odotellaan, että hyvä tästä vielä tulee.

Tämä perustuu vaan yleiseen näkemykseen miten pelivuoroja jaetaan. Sitä en tiedä käytetäänkö sitä IFK:ssa, mutta kyllä maalivahdin on hyvä saada valmistautua otteluun hyvissä ajoin.

Taponen ei onnistunut viimeksi, toivottavasti tänään tulee onnistuminen.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tämän kauden jengissä ongelmat on helppo niputtaa muutamaan numeroon:
19 ja 90
1 ja 7 ja 15
0 ja 6 ja 21
9
Ensimmäinen rivi on maalivahtiemme päästämät maalit ja torjutut.
Toinen rivi: kahden puolustajan tekemät maalit, maalit jotka olemme tehneet heidän ollessa jäällä ja päästetyt heidän ollessa jäällä.
Kolmas rivi vastaavasti kun yllä, neljän hyökkääjän osalta.
Neljäs rivi: maalintekijöiden lukumäärä. Heistä kolme on tehnyt 60 % meidän maaleista. Loput 6 yhden kukin.
Sitten täytyy myöntää, että "nelonen" on pelannut yläkanttiin, eli 2+1 ja +2. Se tosin ei tee siitä hyökkäävää nelosta eikä pelasta jengiä.
Jos ei jos tiellä ois, lehmät lentää vois.
Jos nuo neljä riviä olisivat edes puoliksi paremmin, olisimme paljon paremmassa asemassa. Ollessaan täydelliset, lehmät varmaan lentäisivät.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jos ei jos tiellä ois, lehmät lentää vois.
Nyt on kaunista ja runollista. Jotain piristystä tähänkin päivään.

Yrittänyt tässä miettiä, että viitsisikö sitä lähteä hallille vai katsella vaan sohvalta käsin, mutta kai sitä voisi mennä, josko se Taponen vaikka antaisi mahdollisuuden voittoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös