Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 705 939
  • 3 969

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Anteeksi sivukommentti maaseudulta, mutta miten voi noin rikkaan, kansainvälisen tason ja historiallisen organisaation kapteenina toimia Teemu Tallberg. Mies, jonka uran highlight on SaiPassa tehdyt 13 maalia ja muuten ollut aivan perus jantteri urasaavutuksiltaan.

HIFK:n kapteeni pitäisi olla joku kunnon jääkiekkoilija, maajoukkuemies, meritoitunut johtotähti, eikä mikään talonmies tallberg.
Samaa mieltä. Tämänkin kauden jengistä olisin valinnut esim. Melartin kapteeniksi sata kertaa sadasta ennen Tallbergiä. Tai Pakarisen, Paajasen, Motinin jne...
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Eniten masentaa se, että alkukausi on jopa masentavampi kuin odotin, vaikka koko kesä tuli hajoiltua ihmeellisesti kasatusta joukkueesta.

Sentään odotin, että tämä jatkuvuus näkyisi jonkun verran alkukaudesta, mutta loppukaudesta jäädään kärjen jalkoihin, kun siellä parannetaan. Nyt ei olla päästy alustakaan liikkeelle, mutta siitä valmennus saa syyttää itseään. Harjoituskausi vedettiin aivan vihkoon ja nyt lennosta toivottiin kaiken vain loksahtavan paikoilleen. Nyt alkaa jo kuumottaa miltä tulevat viikot näyttävät. Tämänkaltainen esitys lähes viikon levänneenä..
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Samaa mieltä. HIFK:ssa ei valitettavasti tällä hetkellä pelaa ketään joka täyttäisi mainitsemasi ominaisuudet.
Lähimmäksi osuisi Pakarista nykyrosterista tuo annettu kuvaus. Muita ei tule mieleen.
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Kysely:

Koska teillä on viimeksi ollut HIFKsta sellainen luottavainen ja rauhallinen fiilis, että ”kyllä me tää peli hoidetaan”, kun ajatellaan koko kauden mittakaavassa (saa peilata runkkari, runkkari+poffit, poffit, miten itse haluat)?

Itsellä on ollut luottavainen ja rauhallinen fiilis:

-98 ja 99
-KJ:n vika kausi (runkkarissa sai aika rauhallisin mielin olla, poffeissa Jokerit-sarjan jälkeen)
-Törmäsen hopeakausi (Silloin jotenkin tuntui, että ”kaikki” pelit voitetaan)
-Piken vika kausi (Vähän samat fibat kuin Törmäsen hopeakaudella)

Se ei ole paljon se..

EDIT: Lisätään vielä VP:n viime kausi ja sieltä ajanjakso joulun tienoilla, jolloin oltiin piikkipaikalla (heh, ennen taas seuraavaa aaltoa).
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Koska teillä on viimeksi ollut HIFKsta sellainen luottavainen ja rauhallinen fiilis, että ”kyllä me tää peli hoidetaan”, kun ajatellaan koko kauden mittakaavassa (saa peilata runkkari, runkkari+poffit, poffit, miten itse haluat)?

Pikellä kun oli vikalla kaudella se joku 30 matsin putki, jolloin oltiin sarjan ykkösjoukkue kaikissa kuntopuntareissa.

Peltosella viime kaudella vuodenvaihteessa. Silloin naruteltiin jotain Tapparaa ihan miten haluttiin ja oli sellainen fiilis, että voittamiseen tottunut Peltonen on kasvattanut joukkueen voittamaan.

Mun lätkää ammatikseen työksi tekevät kaverini sanoi, että lähinnä tässä jännätään, että "Kuka menee finaaleihin HIFKn lisäksi?". Se oli kivaa aikaa.

Sitä ennen varmaan pleijareissa keväällä -11 Narrit sarjan jälkeen.

Eli aika harvoin on itsevarma olo HIFKn kannattajana. Sitä menee tiistaina Nordikselle odottamaan tappiota jotain Saipaa vastaan.

Vittu, että vie matalaksi tämä kausi.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
@Dimas_ in kysymykseen:

- 98
- 2011 narrisarjan G7:n toisesta erästä alkaen
- Piken viimeisellä kaudella

Lisätään nyt vaikka Sheddenin kausi vaikka se jo rosterin puolesta oli järjenvastaista. Harvoja kausia jolloin HIFK käytännössä ylisuoritti. Oliko se Stögön finaaleihin vienyt kausi kun runkosarjassa saatiin olla ennen kolmatta erää 2-3 maalia tappiolla ja voitettiin silti liki aina?

Säälittävän vähiin jää. Enemmän on näitä ”tästä ei tule paskaakaan” fiiliksiä: Paskansyöjän pelikirjan vaihto pudotuspeleihin, Sormunen, Mälkiä, Ikan kehityskeskustelut, Ramin toinen tuleminen, pullo-Bob, saarnamies Amerikoista ja Peltosen aika.
 
Viimeksi muokattu:

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anteeksi sivukommentti maaseudulta, mutta miten voi noin rikkaan, kansainvälisen tason ja historiallisen organisaation kapteenina toimia Teemu Tallberg. Mies, jonka uran highlight on SaiPassa tehdyt 13 maalia ja muuten ollut aivan perus jantteri urasaavutuksiltaan.

HIFK:n kapteeni pitäisi olla joku kunnon jääkiekkoilija, maajoukkuemies, meritoitunut johtotähti, eikä mikään talonmies tallberg.
Eiköhän täällä ainakin 50% olisi toivonut Paajasta.... joka parantaa peliään natsat rinnassa.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kun peli on mitä sattuu, niin pitäisikö kasata 1 hyökkäävä ketju, joka saisi 2 byyriä matsissa aikaiseksi ja kaikki muut kolme ketjua pelaisivat 0-0? Meillähän puolustaminen ja vääntäminen näyttää sujuvan oikein mallikkaasti!

Turhautunut fiilis kun ajattelen tänään hallille raahautumista. Miten startti on taas näin vaisu? Viime kaudella hyökkäyspeli kulki mutta ei saatu maaleja. Eilen oli 3 tolppaa, läpiajoa ja rankkaria ja tyhjää maalia ja 3 kertaa enemmän laukauksia, mutta saatiin 1 maali, vaikka hyökkäyspeli ei rullannutkaan yhtä hienosti kuin viime kaudella. Hyökkäys on jotenkin apaattista ja laadukas puolustus ei tuota tulosta, kun eilen kuitenkin 2 byyriä annettiin puolustusvirheiden tuloksena.

Nyt alkaa näyttää siltä munkin mielestä, että jengi on todella väärin kasattu. Nyt pitäisi Jääskän ja Hirvosen breikata oikein kunnolla ja Dykin ja Palolan pelata joku suonenveto kausi, jotta tehoja alettaisiin saada. Vai onko kyse valmennuksen osaamattomuudesta? Johtuuko siitä, että nykyisellä materiaalilla ei saada maaleja tehtyä vai siitä että materiaali ei riitä. Yksi laadukas sentteri ja ykkösketjun hajotus, niin voisi kauden aloittaa kokonaan uudelleen.
 

Drache

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Hirvonen ei riitä kakkosen sentteriksl niin sellainen tulisi hankkia. Pääsarjatason maalivahtikin tarvittaisiin, kuten myös ykköspakki. Ei aukea miksi Ruotsista on hommattu Dyk ja Larsson täytemiehiksi jengiin. Luultavasti ylipalkattuja. Hyökkäyspäässä kakkossentterin mahdollista puuttumista isompi muutos edelliseen kauteen on Innala. Heppu nosti joukkueen tasoa ja ratkoi pelejä.
Lyytisellä ja Rantakarilla on alkanut kausi haparoiden. Pakarinen, Salin ja Melart ainoat onnistujat. Hirvonen ja jääskä yössä.
Salmelaiselta näyttäisi tulevan tälle kaudelle paha epäonnistuminen.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos Hirvonen ei riitä kakkosen sentteriksl niin sellainen tulisi hankkia.

Meillä on 2 x liigan MVP-senttereitä, jotka näyttävät molemmat kolmossenttereiltä tällä hetkellä. Kiekollista dynamoa tuo huutaisi ykkösen keskelle, sekä samalla ykkös-ylivoimaan. Koivistoinen ei taida pystyä ykkösen saappaita Rödassa täyttämään.

Ihan en ole vain vakuuttunut, että kannattaako sellaista super-seppää tähän sekasotkuun raahata ennenkuin ollaan vähän selkeämmillä vesillä tästä syvimmästä montusta.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nyt ei ole muuta toivetta kuin reilua tuuletusta kokoonpanoon seuraavaan matsiin. Varmasti junnut toisivat energiallaan piristystä tuohon taaperrukseen, koska nyt on nähty ettei tästä tule tuolla konkaripainotteisella ja haluttomalla sekoilulla yhtään mitään. Joku vastuu pitää ammatikseen pelaavilla kavereillakin olla, vaikka suurimmat syylliset löytyvätkin seuran pukuosastolta.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nyt ei ole muuta toivetta kuin reilua tuuletusta kokoonpanoon seuraavaan matsiin. Varmasti junnut toisivat energiallaan piristystä tuohon taaperrukseen, koska nyt on nähty ettei tästä tule tuolla konkaripainotteisella ja haluttomalla sekoilulla yhtään mitään. Joku vastuu pitää ammatikseen pelaavilla kavereillakin olla, vaikka suurimmat syylliset löytyvätkin seuran pukuosastolta.
Samaa mieltä. Teissala, Halttunen ja Kaskimäki vain täyttämään saappaita. Jotta konkareillekin jotain posia, niin Dyk oli tänään aidosti hyvä. Ykkösketju kohtuullinen. Muille sitten lampaanpyllyä.

Joukkue vaikuttaa nyt henkisesti erittäin heikolta. Pienetkin vastoinkäymiset lamaannuttavat porukan ja mitään ei enää osata. Samaa oli viime kaudella (ja sitä edellisellä, ja sitä edellisellä). Katse mielestäni kohdistuu silloin jengin johtohahmoihin ja valmennukseen.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Surullista, että kerrankin alkukaudesta saadaan hyvin yleisöä halliin, mutta alkukausi on aivan käsittämätöntä konttaamista. Nyt ennen kuin Jokerit palaa Liigaan, mikäli koskaan palaavat, niin olisi hyvät saumat ottaa tila haltuun mutta ei näytä Peltosen avuilla onnistuvan.

Viime kaudella oli pari kohtaa, jolloin Peltonen sai IFK:n pelaamaan todella hyvää lätkää mutta korona sotki sen. Ei kai se voi olla tuuria, että pelitapa saatiin toimimaan ja peli rullasi? Ei tuolla nyt niin dramaattista muutosta ole pelaajistossa tapahtunut. Tuo on tosin kyllä kamalaa katsottavaa, kun 4. ketju on ainut joka jollain tavalla näyttää tasapainoiselta. Toivottavasti kaikki ketjut 1-3 kasataan uusiksi ensi viikolle.

Nyt tuntuu että se potentiaali mikä piti mitata ulos Lyytisestä, Palolasta, Dykistä, Jääskästä, Salinista, Hirvosesta ym. tällä kaudella, ei onnistukaan. Salin on pelannut ihan hyvällä tasolla mutta kukaan kenen viime kaudesta piti pystyä nostamaan tasoa, ei ole nostanut. Tavallaan toki Hirvonen, Jääskä ja Väänänen nuoremmista pelaa hyvää peruspeliä, mutta hyökkäyksessä se ei konkretisoidu, kuin pelkästään kulmissa. Syötöt menee mihin sattuu, ajoitukset on ihan hukassa, kiekko dumpataan päätyy eikä sinne kuitenkaan ehditä ja syöttelemällä ei uskalleta tulla hyökkäysalueelle. Tuntuu että pelaajat suorittaa jotain sellaista pelitapaa, joka ei voi toimia tai sitten kukaan ei oikein tiedä mitä siellä pitää tehdä. Suuri jatkuvuus ei kyllä näyttäydy nyt millään tavalla suurena etuna.

Mielestäni Salmelainen on parantanut koko ajan omaa tekemistään ja odotin että nyt on virheistä opittu mutta ilmeisesti ei olla tai sitten taustalla tapahtuu jotain todella kummallista, kun joukkue on kasattu miten sattuu. Halusin ajatella, että valmennus ja Salmelainen tiesi mitä teki kun Lyytisen, Palolan ja Dykin jatkot julkistettiin, mutta nyt tuntuu että ei tiennyt.

Tänään taas Peltosen IFK otti luulot pois kaikilta kannattajilta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Ollaan taas naurunalaisia:

 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
HIFK on tällä hetkellä aivan solmussa. Huonoti rakennettu joukkue, huono valmennus, ei selkeää pelitapaa, huonot maalivahdit ja tätä menoa myös Nättiset, Koivistoiset sun muut parit kärkihepat alkaa olemaan aivan mankelissa ellei onnistumisia ala tulemaan.

Saas nähdä miten tästä suosta noustaan, jos noustaan ja minne asti tämän kauden HIFK:lla riittää. Nykyvalmennuksella ei kuuden parhaan joukkoon ole mitään mahdollisuuksia. Ainut mitä tällä hetkellä/tältä kaudelta toivon on Salmelaisen ja Peltosen potkut. Ennen näiden kahden puuhastelijan lähtöä HIFK ei tule menestymään.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ennen SaiPa-peliä ennustin, että ykkösketju ja kolmosketju väsäävät maalit ja peli päättyy 2-2.

Ykkönen ei ole toiminut enkä jaksa uskoa, että se lähtisi lentoon tänäänkään. Veikkaan että tekevät kuitenkin yhden maalin, ehkä YV:llä, ja kolmoskenttä tekee toisen maalin. Eli 2-2 ja jatkoilla voi sitten mennä kumminpäin vain.

Ei aivan osunut. Ykkösketju teki maalin, SaiPa teki ne 2, mutta kolmosketju ei saanut omaa aikaiseksi. Läheltä liippasi kuitenkin, mutta veikkaus oli sitä mieltä ettei veikkaukseni osunut riittävän lähelle enkä saanut palkintoa.

En oikein näe, että HIFK:n kausi tästä kääntyisi merkittävästi paremmaksi. Liian paljon on liikaa rakennettu väärin joukkuetta.

Ei tule halvaksi, mutta jos jotain pitäisi yrittää, niin johtava sentteri, se kiekollinen pakki ja supermaalivahtl voisivat kantaa joukkuetta. En oikein tiedä kannattaako tuohon enää satsata, mutta toisaalta tappioputken jatkuminen maksaa myös. Uusi mies kasaamaan myös ensi kauden joukkuetta kiitos.

Johtavasta pelintekosentteristä olen puhunut koko viime kauden ajan. Että jos ei Broadhurstille saada jatkoa, niin samantasoinen pitää hankkia ajoissa, mieluiten jo vuosi sitten. Tämä oli kyllä ihan ykkösehto tuon joukkueen menestymisen kannalta, sillä ainoa pelintekijä on tällä hetkellä Hirvonen, eikä hänellä oli kovin paljon kokemusta keskellä pelaamisesta, ja lisäksi hän on vain yksi pelaaja kun kolme ketjua tarvitsisi sellaisen pelintekijän. Kiirettä pitää, jos hänen pitäisi niissä kaikissa ketjuissa pelata. Supermaalivahti olisi ollut pelillisesti tärkeä, mutta olisi vaatinut että joko Halosen tai Taposen saa vuokrattua muualle ja olisi voinut olla imagotappio ja näyttäytyä huonona esim. Vinnin ja muiden nuorten lupausten silmissä. Jo hommatessa Garteig mentiin toki jo tälle väärälle polulle, kuten jo silloin huomautin.

Kiekollisesta pakista olen eri mieltä. Niin kauan kuin pysyvät kasassa, täytyy ryhmän Salin-Lyytinen-Rantakari-Luoto olla riittävä kiekollinen nelikko. Jos Lyytinen tai Rantakari menee rikki, on reagoitava. Viime kaudellakin olisi tottakai pitänyt hankkia se Lepistö Lyytisen korvaajaksi, vaan ei Salmelainen osannut nähdä ilmiselviä asioita nenän edessä.

Pennanen penkin taakse voisi myös ratkaista paljon ongelmia, mutta kyllä se peliätekevä ykkössentteri on aivan yhtä tärkeä.

Jos ei se ykkössentteri kohta löydy, niin kyllä Salmelaisen tulee maksaa tämä moka duunipaikallaan. Ei voi rakentaa joukkuetta ilman pelintekijöitä ja olettaa kiekon vain pomppivan hyville paikoille.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Viime kaudellakin olisi tottakai pitänyt hankkia se Lepistö Lyytisen korvaajaksi, vaan ei Salmelainen osannut nähdä ilmiselviä asioita nenän edessä.
Ihan näin yksinkertaistahan se ei ollut. Lepistöä yritettiin, mutta halusi jatkaa lopulta kovemmissa sarjoissa.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ihan näin yksinkertaistahan se ei ollut. Lepistöä yritettiin, mutta halusi jatkaa lopulta kovemmissa sarjoissa.

Ei ketään muutakaan korvaajaa hankittu vaikka aikaa oli lähes koko kausi. Saamaton oli Salmelainen. Tai aikaansaamaton ainakin.

En tiedä milloin kävi selväksi ettei Broadhurst jatka IFK:ssa, mutta hänen jatkosopimus olisi pitänyt jumpata vuosi sitten syys-lokakuussa ja jos ei onnistu, niin tässä on ollut vuosi aikaa hommata paikkaaja. Ei ole Salmelainen saanut tätäkään aikaiseksi.
 

Mep

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Motinilla yksi matsi vielä pelikieltoa. Lyytinen poppareille. Jostain syystä sitä aina kuvittelee, että jollain tavalla se homma alkaa kääntymään, olisiko se Motinin paluu ja läsnäolo pelipäivinä kopissa? en tiedä. Potentiaalia tossa jengissä on vaikka mihin mutta saako Ville muiden koutsien kanssa sitä esille, en tiedä sitäkään. En vaan jaksa tässä vaiheessa kautta vielä repiä pelihousuja vaikka tuskaista on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös