Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 653 075
  • 3 248

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Olen katsellut tuota Björnistä ja kundi on mulla joululahjatoiveena ensi kaudelle.

Umpisurkeassa Pelsuissa kovat tehot ja tappavan tehokas aloituksissa (62%).

Eli jos Lunkka jää niin kolmikko Paajanen, Björninen, Lundell olisi sarjan paras kärkiketjujen keskikaista. Sitten joku puolustusspesialisti tohon nelosen keskelle niin hyökkäys olisi valmis.

Satsaisin Björniseen mottipäisen sen sijaan, että yrittää etsiä laitaan Turusen paikkaajaa. Laitureita saa kuitenkin myöhemminkin. Ja Lambert tulee ensi kaudella breikkaamaan tuohon taitolaituriosastoon. Vielä Iikan kanssa jatko niin olisi syvyyttä taidossa.

Sitten yksi Auvitu sisään ja alakerta olisi timanttia.

Kangasniemi-Paajanen-Dyk
Saarinen-Björninen-Leskinen
Lambert/Jääskä-Lundell-Sallinen
Tallberg-XX-Åsten

Auvitu
-Varakas
Ahonen-Kousa
Motin-Lyytinen
Winberg

Tuohimaa
Halonen/Taponen
Jos Pelikaanit jää poffeista, niin olisikohan tuo sun joululahjatoive mahdollinen lainana loppukaudeksi? Itsekin näkisin mieluusti Björnisen IFK:ssa, vaikka onkin jäänyt kuva suht lapsellisesta kundista. Asenne on kuitenkin jäällä timanttinen.

Mä en tosin tiedä ton Avitun tilanteesta. Kaveri ollut pelaamatta ja kauan. Varmasti rutiinitaso on korkea, mutta olisiko tossa vain yksi jätkä lisää saikkuosastolle? En myöskään usko, että Leskinen meillä ensi kaudella pelaa.

Kangasniemi-Paajanen-Dyk
Saarinen-Jääskä-Karjalainen (??) --> vihdoin Jääskälle ehjä kausi ja koko kausi keskellä?
xx-Lundell-Sallinen --> Lambert tuskin vielä koko kautta pelaa ylhäällä joten veikkaan siihen tilalle tupsahtavan jonkun muun kaverin
Tallberg-xx-Åsten/Petrell --> Petrell löytyy vielä naftaliinista.

Toivoisin tuohon M.Keräsen jatkoa.

xx-Varakas (Varakkaalla ei taida olla diiliä ensi kaudesta?)
Ahonen-Kousa
Motin-Lyytinen
Winberg

Tuohimaa
Halonen/Taponen

Kyllähän tuo vielä kaipaa ns. isoja nimiä. Etenkin puolustus kaipaa yhtä huippunimeä.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Tässä jo omia toiveita ensi kaudelle:

HYÖKKÄÄJÄT:
XXX-Lundell-Leskinen
Jääskä-Paajanen-Dyk
Saarinen-Sallinen-Lambert
Tallberg-XXX-XXX
(Nordgren, Heljanko, Åsten, Petrell, And, Myllylä, Hämäläinen)

Turunen, Kangasniemi, kummatkin Keräset sekä Nykopp jatkanevat muualla. En tosin ihmettelisi jos Nypsi jo lopettelisi uraansakin, sen verran rikki mies on viime kausina ollut. Ja toivon että Engberg löytää paremman paikan puhjeta kukkaan, IFK:ssa näytöt ehkä annettu...?

"Uudelle Turuselle" eli ykkösen tähtipelaajalle on siis tilausta ja nelosen spesialisti-sena vihdoin sisään ja toiselle laidalle joku raamikas laituri joka kykenee sekä fyysiseen peliin että ratkaisuihin hyökkäyspäässä. Junnuja sitten ihan tosissaan kauden aikana antamaan näyttöjä edareissa ja Nordgrenille toivotaan täysipainoista kesätreeniä ja ehjää kautta. Lennu jäähdyttelee kauden loppuun ja ripustaa sitten hokkarit naulaan.

PUOLUSTAJAT:
XXX-XXX
Varakas-Kousa
Ahonen-Motin
Lyytinen
(Teräväinen, Winberg, Seppälä, Kankaanperä)

Veikkaan (ja toivon?) että Laakso jatkaa muualle.

Uusi ykköspari tarvitaan kokonaisuudessaan ja tähän pitääkin ensi kaudella kiinnittää euroja; sekä kovan luokan kiekollinen pakki että varmaotteinen ja raamikas alakerran isäntä. Teräväiselle, Winbergille jne. reilusti näytön paikkaa sitten myös. Kanki luonee myös viimeisellä kaudellaan taisteluhenkeä kopin puolella.

MAALIVAHDIT:
Tuohimaa
Halonen
Taponen
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Vähän saman suuntaisia toiveita ja hahmotelmia

Enlund - Paajanen - Dyk
Keränen - Lundell - Pakarinen
Saarinen - Sallinen - Jääskä / Lambert
Tallberg - xxx - Heljanko

+ Åsten, Petrell, And, Kukka, Myllylä/Nordgren

Lindbohm - Kousa
Auvitu - Varakas
Lyytinen - Motin
Ahonen

+ Winberg, Luhanka, Teräväinen

Tuohimaa
Halonen
Taponen
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Siirretty toisesta ketjusta tänne.

Mua hämmentää miksi jengi tätä kaveria hypettää? Mitä te tossa jätkässä kaipaattee?

Voi olla että on jotain jäänyt multa huomaamatta, mutta tosiaan, on jäänyt huomaamatta.

Kyllä mä näkisin Karjalaisen enemmän kuin mielellään ensi kaudella meidän joukkueessa. Ei se mikään kiekollinen top-4 pakki ole, mutta iso, ilkeä ja fyysinen puolustaja joka puolustaa omiaan ja on selvästi mennyt pelaajana eteenpäin niin totta hemmetissä tuommoiselle kaverille olisi ns. kutos-/seiskapakkina käyttöä! Ei koko pakistoa voi olla kasattuna kiekollisista kavereista vaan kyllä sieltä pitää löytyä myös niitä kavereita jotka nauttivat AV-pelaamisesta ja ovat valmiita vastaamaan fyysiseen peliin ja pystyvät herättämään kotiyleisön ja joukkueen tarvittaessa.

Jääkiekko on niin paljon muutakin kuin piruetteja kiekon kanssa ja hienoja kikkoja...

E: Hypätään ensi kauden spekuloinneista meneillään olevaan kauteen sen verran, että menneenä kesänähän vai oliko keväällä niin oli hieman huhuja ilmassa, että Tommi Tikka olisi tulossa HIFK:hon. Tuolloin mielipiteet jakautuivat aika voimakkaasti ja paljon tuli kommentteja, että ei tuommoisella kusipäällä mitään tee jne. No, kuka voi nyt väittää etteikö Tommi Tikka olisi meidän nelosketjun keskellä erinomainen pelaaja? Paljon parempi kuin joku Thomas Nykopp, Micke-Max Åsten, Juho Keränen ja ketä kaikki tuota roolia nyt on vuorollaan vetäneetkin. Muakin vituttaa se pelaaja, varsinkin kun taklasi Turusen pitkäksi ajaksi lasarettiin, mutta onhan se perhanan hyvä omassa roolissaan. Tuommoisia pelaajia on kiva katsoa omassa joukkueessa.

Toivottavasti kaudella 2020-21 HIFK on balanssissa, löytyy kovuutta ja taitoa. Meneillään olevalla kaudella HIFK ei sitä ole.
 
Viimeksi muokattu:

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Olen katsellut tuota Björnistä ja kundi on mulla joululahjatoiveena ensi kaudelle.

Hauska miten eri tavalla voidaan asioita nähdä. Mikä toki on hienoa. Itselle Björninen on lähes viimeinen jonka haluaisin jengiin. Joo, kova aloittaja, mutta se käyttäytyminen ja habitus on itselle todella luotaantyöntävää. Ne kiukkupotkuraivarit ja jatkuva mussutus tuovat henkisellä tasolla enemmän mieleen eskarilapsen kuin Liigajengin kapteenin.

Ei kiitos.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.

Itse ottaisin. Pelaajat kasvaa. Myös henkisellä puolella.

Ja sillä olikin diili ensi kaudeksi Pelsuihin, mutta joku jo spekuloi, että ulkomaat vienee.

Yhdyn Tommi Tikka hehkutukseen. Suht hyvä aloitusprosentti, on voimaa ja tekee myös pisteitä enemmän kuin Nykopp tai J.Keränen.

Kait sille Nypsille ruuvataan jatko, kun on jo ”omia poikia”, mutta kyllä siinä nelosen keskellä saisi ensi kaudella olla paria luokkaa parempi pelimies. Tikka olisi sitä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hauska miten eri tavalla voidaan asioita nähdä. Mikä toki on hienoa. Itselle Björninen on lähes viimeinen jonka haluaisin jengiin. Joo, kova aloittaja, mutta se käyttäytyminen ja habitus on itselle todella luotaantyöntävää. Ne kiukkupotkuraivarit ja jatkuva mussutus tuovat henkisellä tasolla enemmän mieleen eskarilapsen kuin Liigajengin kapteenin.
Kohdistamatta tätä kommenttia yhtään kehenkään (!) niin voisin veikata, että tällaisia ajatuksia oli kovin monella aikanaan, kun puheet Juhani Tyrväisestä IFKhon alkoivat. Taisi olla vielä alkuaikoina parran pärinää Tyrväisen jo ollessa IFKn miehiä. Lopulta mies kuitenkin oli suurimpia suosikkeja Nordiksella ja vihattu maaseudulla suurilta osin.

Tuli eilen mieleen, että onpahan ollut hiljaista ensi kauden jengien huhujen suhteen, mitä tulee IFKhon? Positiivisesti ajateltuna se tarkoitaa ensi kaudeksi suurta jatkuvuutta avainpelaajien suhteen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kohdistamatta tätä kommenttia yhtään kehenkään (!) niin voisin veikata, että tällaisia ajatuksia oli kovin monella aikanaan, kun puheet Juhani Tyrväisestä IFKhon alkoivat. Taisi olla vielä alkuaikoina parran pärinää Tyrväisen jo ollessa IFKn miehiä. Lopulta mies kuitenkin oli suurimpia suosikkeja Nordiksella ja vihattu maaseudulla suurilta osin.

Ei ollut. Juhani Tyrväinen ei toki ollut missään suuressa suosiossa ennen pestiään täällä, koska se on hyvin v-mäinen pelaaja vastustajan kannalta. Omat rakastaa, vastustajat eivät niinkään. Mikää itkupilli joka pomppisi tuomereiden edessä tasajalkaa kuin pikkutyttö ja joka aloituksessa mussuttaa Tyrväinen ei kuitenkaan koskaan ole ollut.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ei ollut. Juhani Tyrväinen ei toki ollut missään suuressa suosiossa ennen pestiään täällä, koska se on hyvin v-mäinen pelaaja vastustajan kannalta. Omat rakastaa, vastustajat eivät niinkään. Mikää itkupilli joka pomppisi tuomereiden edessä tasajalkaa kuin pikkutyttö ja joka aloituksessa mussuttaa Tyrväinen ei kuitenkaan koskaan ole ollut.

Mutta kyllä Tyrväinenkin kasvoi henkisesti täällä ollessaan.

Björninen on vielä suht. nuori. En usko, että kaveri parin vuoden päästä enää on mikään itkevä tasajalkahyppelijä. Jos sen saisi varastettua meille jo ensi kaudeksi vaikka option ulosostamalla, niin yksikin kausi samassa kopissa Sallisen ja Paajasen kanssa saattaisi kasvattaa.

Ottaisin milloin vaan.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
yksikin kausi samassa kopissa Sallisen ja Paajasen kanssa saattaisi kasvattaa.

Ei sinänsä tämän ketjun kamaa, mutta tuntuu hämmentävältä että Björninen oli kapteeni jo Nemon ja Nupen aikana. Voihan se olla että pikkupojan takana piilee mies, josta en tiedä. Sittenhän toki mielelläni olen väärässä, mutta en halua nähdä tasajalkoja punaisessa paidassa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tuli eilen mieleen, että onpahan ollut hiljaista ensi kauden jengien huhujen suhteen, mitä tulee IFKhon? Positiivisesti ajateltuna se tarkoitaa ensi kaudeksi suurta jatkuvuutta avainpelaajien suhteen.

Mä komppaan tätä. Toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että tämän kauden nippu olisi yksittäinen suonenveto, vaan omasta mielestäni on täysin relevanttia odottaa Salmelaisen linjan jatkuvan ensikin kaudella, ja siihen profiiliin Björnistä on vaikea sovittaa. Tässä nipussa puolustus joutuu vetämään ohkaisilla lähinnä alisuorittamisen vuoksi. Omana vahvistuksena ei ole 'auvitu' vaan 'finley'.

Jos hyökkäyksen taso säilyy ensikin kaudella, niin kiekon ylöstuomisista ei tarvitse olla huolissaan, kyllä luisteluvoimainen hyökkäys sen noutaa ja toimittaa. Nykylätkä vaatii puolustajia tukemaan hyökkäyksiä, mutta ylihyökkäämistä - sitä ei taatusti kaipaa kukaan. Goonit on aivan historiaa, mutta 'finley' on just sitä, mitä supertaitava nippu vaatii työsuojelu ja
-rauhanturvaajana. Riittävän hyvä hokkisense, riittävän hyvä luistelija, umpiluinen kroppa, ja meille ei vittuilla-asenne. Tapella ei tarvii osata. Ongelma vaan on, että ton pelaajatyypin kohtuuhintaiset heebot on kanan hampaita harvinaisempia.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
...Tuli eilen mieleen, että onpahan ollut hiljaista ensi kauden jengien huhujen suhteen, mitä tulee IFKhon? Positiivisesti ajateltuna se tarkoitaa ensi kaudeksi suurta jatkuvuutta avainpelaajien suhteen...

Jatkuvuus on yksi asia, johon Salmelainen tähtää. Niin pelaaja- kuin valmennuspuolella. Jatkuvuuden takia varmaan Motinillekin ruuvattiin jatko. Ja siksi tulee muutama "outo" jatkosopimus. Sellaisia ynnä muut pelaajia, joita saisi kyllä päästää jo muualle. Kyllä sieltä vielä julkistetaan jatkoja J.Keräsille ja muille. Ja varmaan tosiaan myös Nykoppille. Itse uusisin sen osaston ja antaisin junnuille näytönpaikkaa.

Vaikka melkein kaikki me kritisoidaan valmennusta eri tavalla, niin joukkue vaikuttaa sitoutuneelta heihin. Kun pelaajalla on hyvä olla sekä rahan puolesta että valmennuksen puolesta, niin silloin yleensä tykkää jatkaa. En pitäisi mitenkään outona, että esimerkiksi Leskinen jatkaisikin. Tuntuu nauttivan pelaamisesta täällä.

Samalla Sallisen nosto kapteeniksi kertoo hyvästä suhteesta koutsiin. Ja Sallinen saa kuitenkin ihan kilpailukykyistä liksaa meiltä. Lundellin osakkeet on laskeneet kauden aikana noiden loukkien takia ja ei vaikuta enää menevän top-5 varauksena. Ja jos ei mene top-5 varauksena, niin lisävuosi Suomessa on erittäin mahdollinen.

Jääskän loukkien takia tuskin saa tarjouksia ulkomailta eikä siten pääse käyttämään ulkomaanoptiotaan, joten jatkanee.

En ihmettelisi jos myös M.Keräselle ollaan sorvaamassa jatkoa vaikka suoritusten taso on vaihteleva. Aloitusprosentti on kuitenkin yli 50 prossaa ja Pikkarainen tuntuu suosivan tuota hybridisentteriajattelua.

Oikeastaan tällä hetkellä veikkaan tähtipelaajista vain Kangasniemen (Turusen lisäksi) jatkavan matkaa. Osasyynä tolle Iikab on/off pelailulle voi olla, että Salmelainen on hyvissä ajoin ilmoittanut Iikan agentille, että jatkoa ei ole luvassa.

Karjalaistahan joku huhuili meille. Olisi laituripaikko Turuselle tai Kangasniemelle. Kangasniemen pystyisi kyllä tällä hetkellä melkein paikkaamaan yhden kesän kehittyneillä Nordgrenilla ja Lambertilla. Sen verran heikkoa on toi tekeminen ajoittain.

Voi olla, että M.Keränen on se sentteri jota kaipasin ensi kaudelle Björnisenä tai Danforthina, mutta silti unelmissa olisi yksi sellainen huippusentteri. Toki Lundell yhden kesän treenanneena dominoi ensi kaudella koko sarjaa on siten sarjan parhaita senttereitä.

Ainakin toivoisin yhtä nelosen sentteriä a la "Tikka", yhtä kunnon nelosen työlaituria, joka osaa myös tehdä maaleja a la "Karvinen". Puolustukseen Laakson tilalle yksi parannusaskel a la "Auvitu". Ja Järvisen tilalle joku iso ja ilkeä, mutta taitava. Eli astetta parempaa tekemistä kuin nyt saadaan JJ:ltä. Toisaalta itse veikkaan Lintuniemen löytyvän ensi kaudella meidän rosterista, joten se varmaan on Järvisen paikko. Salmelainen taisi olla kaverin agentti tämän lähtiessä Pohjois-Amerikkaan? Ei siinä mitään. Eteenpäin menevä ja kehittyvä kaveri. Varmasti ensi kaudella liigan eliittiä.

Ja joukkuehan on kaiken järjen mukaan tässä vaiheessa vuotta aika kasassa, joten onkin hieman outoa, että noita huhuja ei ole tullut ulos? Sieltä tuskin puuttuu enää kovin monta nimeä sopimuksista.

Eli tällä hetkellä mun mielissä joukkue saisi näyttää tältä:

Leskinen-Lundell-Saarinen
Jääskä-Paajanen-Dyk
"Karjalainen" /M.Keränen-Sallinen-Nordgren/Lambert
"Karvinen"-"Tikka"-Tallberg
Petrell/Åsten/Myllylä-Heljanko-Kukka/Engberg/And

"Auvitu"-"Lintuniemi"
Varakas-Kousa
Winberg-Motin
Ahonen-Lyytinen
+junnuja

Tuohimaa
Halonen
Taponen

Onhan tuo ehkä hivenen kalliimpi kuin tämän vuoden kokoonpano, mutta osa noista varmaan haalitaan vasta kauden aikana säästösyistä. Toisaalta jos tuosta nykyisestä vapautuu Turusen, Kangasniemen, Engrenin, Järvisen, Laakson, Kankaanperän verran euroja niin ehkä saataisiin tuollainen joukkue kerrankin jo kesäksi kasaan.

Edit: Jääskä unohtui kokoonpanosommitelmista. Voi siis olla, ettei Karjalaista ollakaan hommaamassa joss sekä Leskinen ja M.Keränen jäävät. Edit2. Lisäsin Turusen varman lähdön. Kaveri kerkesi varmaan tekemään ulkomaansopparin ennen kuin loukkaantui. Jos Turunen jää, niin yhdyn ehdottajiin, jotka laittaisi Salmelaisen takin jäähallin kattoon.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Veikkaan lähtijät:

J. Keränen ja Kangasniemi (ei jatketa/käytetä optiota), Nykopp ja Kanki, Laakso sekä Engren (sopimus loppuu), Turunen ja Leskinen lähtevät isompiin sarjoihin. M. Keränen jatkaa. Siihen päälle vielä viekkaan että Nordgren ei jatka meillä, kuten ei myöskään Engberg ja Järvisellekään ei tehdä jatkoa. Näin ollen yhteensä 11 lähtijää. Määrällisesti paljon, mutta käytännössä ei kuitenkaan paha.

Järvinen yritetään korvata laadukkaammalla pakilla joka pystyy pelaamaan tarvittaessa myös ylivoimaa (esim. Melart, Lindbohm tyyliset pakit).

Nykopp korvataan nelosen sentterillä

Winberg korvaa Kangen

Kukka korvaa J. Keräsen

Jääskä korvaa Kangasniemen

Lambert korvaa Nordgrenin

Halonen ja Taponen korvaa Engrenin

Isoimmat korvattavat on lopulta 1. puolustava pakki ja 1. ja 2. laitahyökkääjät eli Leskinen ja Turunen. Ilahtuisin jos Leskinen korvattaisiin Pakarisella ja Turunen Enlundilla tai helvetin kovalla sentterillä.

Veikkaan myös yllärinä, että Petrell jatkaa. One more year! Eli sopparia ei pureta.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Jos saisin kasata pakiston ensi kaudelle, se näyttäisi suunnilleen tältä:

Kousa - Sulak
Auvitu - Varakas
Lyytinen - Winberg
Ahonen

Melartia, tuota nykypäivän Bednaria, tuskin kannattaa edes fantasiarosterissa roikottaa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Libor Sulak olisi ehdottomasti saatava meille. Siinä olisi kovan luokan haku ja samantien 3 vuoden soppari käteen. Siinä on meidän oma "Krejcik".

Mutta itse uskoisin ulkomaiden vievän. Pelaa niin hyvää kautta, että eiköhän SHL tai KHL vie.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Melartia, tuota nykypäivän Bednaria, tuskin kannattaa edes fantasiarosterissa roikottaa.

Vahva sama. Edes kuuluisa sika ei paranna juoksua samaan tahtiin, kuin mitä Illu nousee ylöspäin jääkiekkoilijana.
Jos pysyy terveenä, niin rahakkaammat seurat ovat itsestäänselvyys. Mutta sitten se mutta.
Jääkiekkoilijoillakin on perheitä, ja jos mukulat täytyy saada kutakuinkin kunnollisen koulujärjestelmän piiriin kustannustehokkaasti, niin silloin paluu kotiin voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Ilarin perhetilannetta en tiedä.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melartia, tuota nykypäivän Bednaria, tuskin kannattaa edes fantasiarosterissa roikottaa.

Ei kannata ei - hänellähän on sopimus Växjön kanssa myös ensi kaudesta ja tämän kauden otteilla saattaa paikka aueta isommista sarjoista kuin SHL. 10+6 tehot 24 otteluun on kovaa valuuttaa. Hienoa, että miehellä kulkee.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Parista lähteestä kuullut (luotettavuudesta en osaa sanoa), että Ramu olisi palaamassa IFK:hon ensi kaudeksi. Aiemmin olen suhtautunut penseästi, mutta jos senttereinä on Paajanen, Lundell, Ramu ja Nykopp/X, niin kelpuutan ehdottomasti.
 
Hattu

Toivottavasti ei pidä paikkaansa. Ramu on hyvä jääkiekkoilija, mutta HIFK:n resursseilla pitää saada jo nykypäivänä tulosketjuun parempi sentteri.

Joo, voi olla että olen itsekäs tai vaativa. Jos sentterin tapoihin kuitenkin kuuluu kiekottomana löysäily ja riittämättömyys puolustuspäässä Helsingin IFK:n tulosyksikön keskushyökkääjänä, niin tällöin kiekollisena ja hyökkäyspäässä tulee kyseisen herran olla 2020-luvun IFK:ssa täysin poikkeusyksilö. Jota Teemu Ramstedt ei valitettavasti oikein 32 vuoden iässä enää ole.

Kyllä minun mielestäni tämä olisi erikoinen hankinta, varsinkin kun Tobbari on peräänkuuluttanut joukkueen rakennuksessa pelaajistolta urheilullisuutta, luisteluvoimaa ja työmoraalia. En nyt lähde ihan satasella dumaamaan, mutta kyllä pitäisi parempiakin vaihtoehtoja olla. Ellei sitten Ramu ole tulossa lounasseteleillä pelaamaan.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ramu. Aika 50/50. 32v ei ole vielä mikään ikä kyseiselle pelipaikalle vaan varmaan toisi vuosien tuoma oveluutta lisää tuohon hyökkäykseen. Tuo puolustaminen vaan huolestuttaa itseänikin. Jos on Salmelainen lähtenyt tähän, niin onko saatu sitten diili ”niin halpa, että otetaan pois kuleksimasta”.

Sillä Ramu tulisi lähtökohtaisesti kolmossentteriksi Paajasen ja Lundellin taakse.

Samalla joku Sallinen-Ramstedt-M.Keränen voisi olla tähän sarjaan aika pätevä kolmosketju.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tuskin Ramua sinne nostalgian vuoksi hommataan, tässä täytyy olla molempia tyydyttävä näkökulma. Voi olla intressi pidempään sopimukseen jolloin pidän ratkaisu hyvänä. Kiekollinen sentteri rungossa useamman vuoden. Itse en mikään Ramu fani ole ollut koskaan, mutta tällaisen ratkaisun ottaisin itsekin vastaan.

Sitten vielä Caito ja Sulak Kookoosta..
 
Makija

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ramu kelpaisi pienellä varauksella ensi kaudeksi, kun kuitenkin Lundellin kohtalo lienee aavistuksen epävarma. Eikö Liigasta draftattuna kuitenkin AHL ole yksi vaihtoehto ensi kauden osoitteeksi? Tokihan hän voi myös napata paikan ylhäältäkin suoraan.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ramu kelpaisi pienellä varauksella ensi kaudeksi, kun kuitenkin Lundellin kohtalo lienee aavistuksen epävarma. Eikö Liigasta draftattuna kuitenkin AHL ole yksi vaihtoehto ensi kauden osoitteeksi? Tokihan hän voi myös napata paikan ylhäältäkin suoraan.

Tietysti on, mutta väitän liigassa isossa roolissa pelaaminen tukevan enemmän valmiutta hyppäämään sinne.

Draftin jälkeen todennäköisesti tekee tulokas sopimuksen, mutta pelaamalla IFK:ssa vielä kauden, astuu tulokas soppari voimaan vasta vuoden päästä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Makija

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Tietysti on, mutta väitän liigassa isossa roolissa pelaaminen tukevan enemmän valmiutta hyppäämään sinne.

Draftin jälkeen todennäköisesti tekee tulokas sopimuksen, mutta pelaamalla IFK:ssa vielä kauden, astuu tulokas soppari voimaan vasta vuoden päästä.
Liiga on toki nostanut päätään kasvattajaliigana viime vuosina, mutta ei Pohjois-Amerikkaan lähteminenkään välttämättä huono ratkaisu kehityksen kannalta olisi. Kannattajana sitä tietty toivoisi Lundellin jatkavan vielä vuoden ja ottavan sen ykkössentterin paikan.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Liiga on toki nostanut päätään kasvattajaliigana viime vuosina, mutta ei Pohjois-Amerikkaan lähteminenkään välttämättä huono ratkaisu kehityksen kannalta olisi. Kannattajana sitä tietty toivoisi Lundellin jatkavan vielä vuoden ja ottavan sen ykkössentterin paikan.

Mulla on vahva usko, että jos Anton ei mene top-5 varauksena niin pelaa vielä vuoden Suomessa. Top-5 varauksille raivataan tilaa samantien kokoonpanossa, mutta sen jälkeen AHLn mahku on iso.

Ja Anton ei tarvitse AHLää, jossa voi olla ties minkälaista sekoilua, vaan selkeän ykkössentterin aseman kehittävässä ympäristössä ja sellainen on kyllä ensi kaudella tarjolla. Ilman loukkaantumiska Anton ajaa viimeistään ensi kaudella Paajasen ohi. On niin huipputalentti.

Ja varmasti nousisi myös EHT/MM-Rinkiin tänne jäädessään. Sekin painaa vaakakupissa Änäriorganisaation tehdessä päätöksiään.

Toki Lundell on itse voinut ilmoittaa Salmelaiselle halustaan lähteä jokatapauksessa ja siksi tänne nyt (mahdollisesti) roudataan Ramu pikapaikkona.

Mutta itse kuulin joskus viime keväänä, että Lunkka jr oli erittäin valmis pelaamaan vielä yhden ”ylimääräisen” kauden HIFKssa. Tuttu ympäristö ja valmennus, joka antaa vastuuta ja kaikki jääkiekon ympärillä toimii. Ei vissiin bussiliiga kiinnosta vaan sitten suoraan Änäriin pelaavaan kokoonpanoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös