Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 653 043
  • 3 248

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Riippuu valmentajasta. Jo Selinin aikana huhuilin Ahosta meille ja uskon edelleen olleeni oikeassa. Varmuudella asiaa tuskin saadaan koskaan tietää. Vuodesta toiseen alisuorittavassa joukkueessa uskotaan jatkuvuuden voimaan. Jos ei asiassa nähdä mitään ristiriitaa niin mennään näillä. Kookoo tulee olemaan kova luu myös ensi kaudella. IFK:lle jää mustan hevosen rooli taas kerran.
Tarpeeksi kun huhuilee niin sitä alkaa uskoa kaikenlaista. Missäs siis uskot olleesi oikeassa?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Tarpeeksi kun huhuilee niin sitä alkaa uskoa kaikenlaista. Missäs siis uskot olleesi oikeassa?
Monessa asiassa. Kuten siinä, että Ahokas on riittävän laadukas valmentaja jos haluaa menestyä.Pikkarainen puolestaan on vääränlainen valmentaja meille.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Oliko tämä tieto jo ennen kun KooKoo palkkasi Ahokkaan ja IFK palkkasi Pikkaraisen?
Kyllä. Pikkarainen oli tosin silloin kakkonen eli palkattu meille jo. Mutta en ollut ainoa. Ja onhan noita muillakin joukkueilla. Ei tarvinnut olla ennustaja kun aikanaan Suikkanen palkattiin Kärppiin, eikä kovin ihmeellinen tietäjä kun tiesi heti, että nyt palkattiin väärä jätkä väärään pestiin.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Monessa asiassa. Kuten siinä, että Ahokas on riittävän laadukas valmentaja jos haluaa menestyä.Pikkarainen puolestaan on vääränlainen valmentaja meille.
Eli uskot, että Selin kun olisi vaihdettu Ahokkaaseen olis meille jo tullut kannu — vai minkä lasket menestykseksi? Elikkäs koskaan pääsarjatasolla valmentamaton kaveri olisi ollut "riittävän laadukas" yhden junnumestaruuden myötä? Ja nyt riittävä todiste on viides sija runkosarjassa? Huutista!
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Viimeisen viiden kauden aikana U18-mestaruus, U20-mestaruus ja valinta Liigan vuoden valmentajaksi. Pikkarainen on onnistunut samalla aikavälillä "voittamaan" apuvalmentajana yhden pronssin.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Eli uskot, että Selin kun olisi vaihdettu Ahokkaaseen olis meille jo tullut kannu — vai minkä lasket menestykseksi?
Runkosarjassa kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen ja finaalipaikka. Sen lasken sekä menestymiseksi että resurssien mukaiseksi suoritukseksi meillä. Oli valmentaja kuka tahansa, ei kukaan voi luvata mestaruutta. Pitää myös uskaltaa luottaa omaan silmään. Siihen miten joukkue esiintyy kentällä, suhteutettuna tietysti rosteriin suhteessa vastustajaan. On valmentajia, jotka kykenevät valmentamaan joukkueensa pelaamaan voittavaa kiekkokontrolli peliä ja sitten on näitä Pikkaraisia ja Suikkasia, joiden vahvuudet on muualla.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Viimeisen viiden kauden aikana U18-mestaruus, U20-mestaruus ja valinta Liigan vuoden valmentajaksi. Pikkarainen on onnistunut samalla aikavälillä "voittamaan" apuvalmentajana yhden pronssin.

Jälkiviisaus puhuu tässä ja @Erkka Lapanen kommenteissa.

Kun tämän kauden valmentajavalinta tehtiin oli Ahokkaalla 18-vuotiaiden MM, mutta juuri yhdet floppikisat 20-vuotiaiden kanssa eikä mitään näyttöjä miesten sarjoissa. Niillä näytöillä Ahokas ei olisi ikinä mennyt HIFKn tai oikeastaan minkään suurseuran hallitukselta läpi. Ahokas on tyypillinen esimerkki siitä, että ensin mennään antamaan pienemmällä palkalla näytöt pikkuseuraan.

Musta tälläinen jälkiviisaudella päteminen on vähän junnua arvostetuilta kirjoittajilta.

Ahokas on loistava ja toivotan tervetulleeksi tänne milloin vain. Mutta nyt mennään näillä.
 
Jos nyt meni täysin ohi, niin Selinin aikaan taisi olla yksi lasten mestaruus turnausvalmentajana (@Postinjakaja tuon ymmärsikin). Hienosti KooKoo pelasi viime kaudella, mutta totuus on ettei Ahokasta päästy testaamaan kunnolla kun pudotuspelit jäi pelaamatta. Mut "kyllä minä huhuilin ja tiesin" jep jep. Toki, samalla jäi kokeilematta Pikkarainen.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
totuus on ettei Ahokasta päästy testaamaan kunnolla kun pudotuspelit jäi pelaamatta. Mut "kyllä minä huhuilin ja tiesin" jep jep.
Me taidetaan olla vähän eri linjoilla näiden recrytointien suhteen. Pelkillä vanhoilla meriiteillä jos palkataan niin Jortikan pitäisi olla monen märkä uni päävalmentajaksi. Enkä usko että meillä riittäisi resurssitkaan jos pelkkiä mestarivalmentajia palkattaisiin. Nuorten MM kisat on ainakin omasta mielestäni ihan hyvä testi ja erityisesti kun nähtiin millaista peliä Suomi esitti, niin altavastaajana kuin ennakkosuosikkinakin. Missä vaiheessa, nyt kolmantena vuonna jo IFK:ta valmentavalta Pikkaraiselta on lupa odottaa positiivisia näyttöjä? Toivon tietysti että peli kulkee ensi vuonna eri malliin kuin viime vuonna mutta toivon myös, että jos niin ei käy, Toimistolla reagoidaan tilanteeseen nopeasti.
 
Kyllähän mä nyt nuo päittäin vaihtaisin, ehkä (aika poikkeuksellisesti päättyi viime kausi, juuri kun piti ottaa selvää kuka on kova koutsi ja mitata kaikki ulos materiaalista). Taidat joka tapauksessa puhua myöhemmistä, parikybästen skaboista? Selinin aikaan niitä ei vielä oltu pelattu.

Toivon myös, että Pikkarainen saa jenginsä hyvään lentoon ja heti kauden alusta.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Nyt ei kyllä ihan osunut. Jälkiviisautta olisi jos nyt vasta alkaisin huutelemaan Ahokkaan perään. Mutta samapa tuo..

Humalassa olen, mutta luin sun teksteistä jälkiviisauden maun. Pahoittelut jos ei ollut.

Mutta selvennykseksi: lokakuussa-marraskuussa 2018 kirjoittelit siis Ahosen olevan loistava valmentaja HIFKiin?

Kyllä mäkin helmikuussa 2019 (kisat katsottuna) mietin, että Ahokas on kova koutsi. Lokakuussa 2018 pidin kaveria potentiaalisena floppina.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
(aika poikkeuksellisesti päättyi viime kausi, juuri kun piti ottaa selvää kuka on kova koutsi ja mitata kaikki ulos materiaalista).
On myös sanottu, että runkosarja on valmentajien sarja ja playoffsit pelaajien sarja. Aikalailla yksinkertaistettu sanonta mutta ei täysin väärä. Kookoon ja IFKn sarjasijoituksia kun vertaillaan, täytyy ottaa huomioon myös resurssit. Ei pidä vähätellä Kouvolan poikien viidettä sijaa tai yliarvostaa meidän kuudetta sijaa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
On myös sanottu, että runkosarja on valmentajien sarja ja playoffsit pelaajien sarja. Aikalailla yksinkertaistettu sanonta mutta ei täysin väärä. Kookoon ja IFKn sarjasijoituksia kun vertaillaan, täytyy ottaa huomioon myös resurssit. Ei pidä vähätellä Kouvolan poikien viidettä sijaa tai yliarvostaa meidän kuudetta sijaa.

Olisi hassua yliarvostaa meidän kuudetta sijaa, kuten olisi outoa väheksyä loukkaantumisia, joita meillä oli eniten.

Paristakin suunnasta tullut nyt, että kun suma alkoi, niin sen jälkeen joukkue ei käytännössä päässyt treenaamaan aiotuilla ketjuilla. HIFK on tehnyt tarkan analyysin viime kaudesta ja fysiikkavalmentaja meni vaihtoon, jäänlaatuun tullaan panostamaan ja (treenataan mm. enemmän harjoitushallissa, jossa on parempi jää) jne.

Kaksi eri ulottuvuutta, kaksi eri joukkuetta ja kokonaisuutta. On myös mahdollista, että noissa olosuhteissa: ukkoa tippuu koko ajan, myös Ahokas olisi epäonnistunut.

Pleijarit ovat enemmän pelaajien maailma, mutta se missä näkyy valmentajien pleijarikyky on saada joukkue pelaamaan 110% tasolla. KJ on tässä hyvä. Numeroiden perusteella myös Törmänen. Pikkarainen sai jengin pelaamaan ylärajoillaan keväällä 2019. Ehkä olisi tehnyt sitä tänäkin keväänä. Kuka tietää.

Mutta jos nyt ei vielä tuomittaisi tätä kautta 20-21?

Nyt avaan uuden pullon. Hyvää juhannusta!
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Paristakin suunnasta tullut nyt, että kun suma alkoi, niin sen jälkeen joukkue ei käytännössä päässyt treenaamaan aiotuilla ketjuilla. HIFK on tehnyt tarkan analyysin viime kaudesta ja fysiikkavalmentaja meni vaihtoon, jäänlaatuun tullaan panostamaan ja (treenataan mm. enemmän harjoitushallissa, jossa on parempi jää) jne.
Kauden jälkeen suoritetussa perusteellisessa syvä-analyysissä päädyttiin siihen, että meillä oli huono jää. I rest my case. Nyt on syytä avata pullo täälläkin. Hyvää Juhannusta kaikille.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jälkiviisaus puhuu tässä ja @Erkka Lapanen kommenteissa.

Kun tämän kauden valmentajavalinta tehtiin oli Ahokkaalla 18-vuotiaiden MM, mutta juuri yhdet floppikisat 20-vuotiaiden kanssa eikä mitään näyttöjä miesten sarjoissa. Niillä näytöillä Ahokas ei olisi ikinä mennyt HIFKn tai oikeastaan minkään suurseuran hallitukselta läpi. Ahokas on tyypillinen esimerkki siitä, että ensin mennään antamaan pienemmällä palkalla näytöt pikkuseuraan.

Musta tälläinen jälkiviisaudella päteminen on vähän junnua arvostetuilta kirjoittajilta.

Ahokas on loistava ja toivotan tervetulleeksi tänne milloin vain. Mutta nyt mennään näillä.

Mitä helvetin jälkiviisautta? Epäonnistuneiden investointien selittely jälkeenpäin joillain "ei olisi etukäteen voinut tietää"- tai "ei löydy kristallipalloa"-fraaseilla on häviäjien puuhastelua. Mikä merkitys skouttaamisella edes on jos urakehityksen arviointi ei ole tarpeellista?
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mitä helvetin jälkiviisautta? Epäonnistuneiden investointien selittely jälkeenpäin joillain "ei olisi etukäteen voinut tietää"- tai "ei löydy kristallipalloa"-fraaseilla on häviäjien puuhastelua. Mikä merkitys skouttaamisella edes on jos urakehityksen arviointi ei ole tarpeellista?

Jengi vertaa täällä Ahokkaan ja Pikkaraisen suorituksia keväällä 20, mutta jättäen ottamatta huomioon mitä ne oli lokakuussa 18. Siksi se on mun mielestä jälkiviisauteen nojaamista.

Onhan siellä skoutattu. Lokakuussa 18 Pikkaraisella oli Mestis-mestaruus, joka on kuitenkin miesten pelejä. Tullut samasta puusta kuin Pennanen. Samalla ollut mukana voittamassa Liigassa pronssia joukkueen kanssa.

Ahokkaalla oli 18-vuotaiden mestaruus. Junnukisat on pikkaisen eri juttu kuin pitkä liiga-kausi miesten kanssa. Niiden 20-vuotiaiden floppi MM-kisojen jälkeen oli sulla luottoa, että Ahokkaasta tulee huippukoutsi? Ne pari peliä jotka niistä kisoista katsoin oli aivan hirveää ja tuloskin sen mukainen.

Sitten sai ensi kaudella homman toimimaan ja tuli mestaruus. Siinä vaiheessa ensi kauden valmennuskuviot oli jo selvillä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kauden jälkeen suoritetussa perusteellisessa syvä-analyysissä päädyttiin siihen, että meillä oli huono jää. I rest my case. Nyt on syytä avata pullo täälläkin. Hyvää Juhannusta kaikille.

Sori. Viinilasi kädessä kirjoitin epäselvästi. Loukkaantumisten yksi syy oli kuulemma MYÖS huono jää. En tiedä onko kaiken maailman koiranäyttelyillä siihen tekemistä.

Mutta ei tästä sen enempää. Toivottavasti on hyvät juhannusjuomat!
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jengi vertaa täällä Ahokkaan ja Pikkaraisen suorituksia keväällä 20, mutta jättäen ottamatta huomioon mitä ne oli lokakuussa 18. Siksi se on mun mielestä jälkiviisauteen nojaamista.

Onhan siellä skoutattu. Lokakuussa 18 Pikkaraisella oli Mestis-mestaruus, joka on kuitenkin miesten pelejä. Tullut samasta puusta kuin Pennanen. Samalla ollut mukana voittamassa Liigassa pronssia joukkueen kanssa.

Ahokkaalla oli 18-vuotaiden mestaruus. Junnukisat on pikkaisen eri juttu kuin pitkä liiga-kausi miesten kanssa. Niiden 20-vuotiaiden floppi MM-kisojen jälkeen oli sulla luottoa, että Ahokkaasta tulee huippukoutsi? Ne pari peliä jotka niistä kisoista katsoin oli aivan hirveää ja tuloskin sen mukainen.

Sitten sai ensi kaudella homman toimimaan ja tuli mestaruus. Siinä vaiheessa ensi kauden valmennuskuviot oli jo selvillä.

Ei. Jälkiviisauteen nojaamista ei ole potentiaalin ja kehityskäyrän arviointi ennakkoon. Ammattitaitoiselta organisaatiolta tällaista osaamista voi jopa edellyttää. Päätös Pikkaraisen pestaamisesta päävalmentajan vastuuseen tehtiin kesken kauden syksyllä 2018 ja kyllä se on ainoastaan rekrytoinnin suorittanut seura, joka kantaa vastuun tekemästään tulevaisuusinvestoinnista sekä sen ajankohdasta. Kyllä tälläkin palstalla oli useita nimimerkkejä, jotka jo tuolloin totesivat, että onko keskinkertainen suoritustaso sellainen asia, jonka pohjalle kannattaa lähteä väkipakolla rakentamaan jatkumoa.

Joo, Mestis-mestaruus kaudelta 2012-2013 ja Selinin apupoikana toimiminen ovat varmasti sellaisia hauiksennäyttöjä, joilla pyyhitään lattiaa kaikenmaailman junnumestaruuksilla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Jengi vertaa täällä Ahokkaan ja Pikkaraisen suorituksia keväällä 20, mutta jättäen ottamatta huomioon mitä ne oli lokakuussa 18. Siksi se on mun mielestä jälkiviisauteen nojaamista.
Et kai viittaa minuun? Olen kritisoinut Pikkaraisen palkkaamista alusta lähtien ja toivonut Ahokasta meille jo vuosia. Mikä siinä on jälkiviisastelua? Vai tarkoitatko, että Ahokas on Pikkaraista parempi valmentaja mutta se oli nähtävillä vasta viime kaudella? Kaiken kaikkiaan tämä on todella omituinen keskustelu.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Oli miten oli, minä ainakin odotan ja katson mielenkiinnolla herroja Ahokas, Niemelä ja Tiilikainen ensi kaudella. Ja vertailen vanhempiin kokeneisiin sekä Pikkaraiseen. Jos siis kaudella pelataan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Selinistä jotenkin tykkäsin. Teki pahaa kirjoittaa sillon, että pakko tehdä muutoksia valmennuksessa, kun homma lähti vähän väärään suuntaan (eikä niin vähääkään).

Toivotan kuitenkin Selinin joskus tervetulleeksi takaisin. Kuvittelin joskus, että on vähän liian "kiltti" meille koutsiksi, mutta kai se konaishärdelli sen enemmän ratkaisi.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Et kai viittaa minuun? Olen kritisoinut Pikkaraisen palkkaamista alusta lähtien ja toivonut Ahokasta meille jo vuosia. Mikä siinä on jälkiviisastelua? Vai tarkoitatko, että Ahokas on Pikkaraista parempi valmentaja mutta se oli nähtävillä vasta viime kaudella? Kaiken kaikkiaan tämä on todella omituinen keskustelu.

Missasit ilmeisesti tuon viestini, jossa pahoittelin jos. viestisi ei ollut jälkiviisautta. Edelleen pahoittelen jos kerran olet tosiaan jo 18-vuotiaiden kisoista toivonut Ahokasta meille. Itse olin niiden floppi 20-kisojen jälkeen ukosta vähän mietteliäs.

Tällä palstalla on esiintynyt runsaasti tuota jälkiviisautta nimenomaan Pikkarainen keissin kohdalla. Se alkoi ehkä vain kyllästyttämään, koska tää vain kiertää kehää. Ehkä tämä oli vähän nyhjää tyhjästä keskustelu , koska arvostan myös @-Kantor- mielipiteitä paljon.

Mutta Stadi on vaikea paikka pärjätä. Niin koutseilla kuin pelaajilla. En osaa syyttää Salmelaista koutsivalinnasta jos katsoo missä tilanteessa nämä koutsit olivat lokakuussa 2018. On myös mahdoton tietää olisiko Ahokas onnistunut noin runsaiden loukkaantumisten kanssa? Toisen joukkueen tilanne on kuin toinen ulottuvuus.

En ole vielä päättänyt onko Pikkarainen hyvä vai huono. Pelaajat tuntuu tykkäävän hänestä ja arvostavan. Se mitä on sattunut törmäämään pelaajiin: Sallinen, J.Keränen, Varakas, Jääskä, Winberg yms. niin arvostavat ja antavat synninpäästön viime kaudesta. Viesti oli sama mitä Turunenkin sanoi haastattelussa: kunnon ketjuharjoittelu oli aika mahdotonta noilla poissaoloilla ja koko ajan oli sellainen kuntouttamisen fiilis. Joutu pelissä aina vähän arvailemaan, että kenen kanssa pelaa ja pelit meni opetteluksi eikä ”flowhon”.

Toivon, että me ei olla nähty Pikkaraisesta vielä kaikkea mitä voitaisiin saada. Siitä ei toki ole takeita, mutta vastoinkäymiset myös usein kasvattavat. Ehkä ne kasvattavat myös Pikeä.

Katsellaan. Toivottavasti saadaan pelata kausi edes jotenkin täysimääräisenä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Oheisessa artikkelissa viitataan miksi pelaajamarkkinat ovat jäissä ja miten sa vaikuttaa tälläisten Puljujärven ja Lammikon tasoisten ”Melkein NHL-tasoa” pelaajien kohdalla. Voisi olettaa, että juuri sen tasoista sentteriä se Salmelainenkin metsästää. Itse olisin taipuvainen lyömään nyt lapun sen Kontiolan eteen. Tiedetään mitä saadaan ja ei tarvitse pelätä, että jäisi kokonaan luu käteen.

”Ahon mukaan keskusteluja ei olla käyty siksi, koska NHL ei ole kertonut kantaansa tämän ja ensi kauden osalta. Tämä taas on johtanut siihen, että myös kansainväliset pelaajamarkkinat ovat pahasti jäissä. Moni kun odottaa virallisia vastauksia.
– Jos NHL päättää vielä jatkaa pelaamista, niin silloin seuraavan kauden aloitus voi siirtyä joulukuulle. Se taas tietäisi sitä, että monelle pelaajalle voisi tulla pitkä pelaamaton pätkä. Fakta on se, että ei NHL:stäkään kuulu mitään sopimusuutisia. Tilanne seisoo myös siellä päässä, Aho käy läpi.”

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös