Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 653 075
  • 3 248

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sielä on IS:ssä Kontiolan haastattelu, jossa kertoo halustaan palata liigaan. Toteaa nykytilanteen hankaluuden, kun "muutama seura" on ollut yhteydessä, mutta "kukaan ei tässä tilanteessa pysty tekemään mitään". Eli emme ole luonnolisestikaan ainoita, joilla rahakirstu on lukittu. Nämä kriisin aikana liigaan julkaistut sopparit ovat selkeästi aikaisemmin tehtyjä. Tässä käy nyt niin, että joko ensimmäisenä uskaltava tekee hyviä hankintoja tai sitten pelaajia jää yli ja odotajat voittaa. Itse veikkaan jälkimmäistä, koska monien seurojen on vaan pakko pienentää budjettia.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Hyvä provo, kiitos siitä. Meillä on jo nyt erinomainen joukkue tulevalle kaudelle, ei tarvitse IFK:sta huolta kantaa.
Eikä kukaan ole vahvistanut etteikö seura kartottaisi senttereitä ja sopivan eteen sattuessa sellaisen hankkisi.

Kyllä siihen ihan syynsä on miksi avainpaikat täytetään yleensä ennen kauden alkua. Suuri vaihtuvuus kesken kauden ei ole kovin ideaali tilanne sekään ja mitä aiemmin roolituksia päästään ajamaan sisään, niin sitä yhtenäisempi joukkue on keväällä.

Tällä hetkellä joukkueen puhtaat sentterit ovat Lundell ja Väänänen, joista toiselta löytyy yhden liigapelin kokemus uraltaan. Lisäksi on aivan mahdollista, että Lundell siirtyy draftin jälkeen rapakon taakse. Tässä vaiheessa ei enää pari laituria lämmitä, jotka ovat joskus urallaan pelanneet myös keskellä.

Keskikaistan osalta joukkue on aivan helvetisti vaiheessa mikä on mielestäni todella huolestuttava asia.

Toisekseen: asiat eivät ole joko-tai ja poikkeus vahvistaa jokaista sääntöä. Loka-marraskuussa viime kaudella IFK hankki rosteriinsa M.Keräsen ja V.Leskisen. Ihan kelpo pelaajia, eikös vain.

Ykkössentterin rooli lienee ykkösmaalivahdin jälkeen tärkein pelipaikka koko joukkueessa. Luulisi jo kokemuksen opettaneen, ettei tämän profiilin pelaajia vapailla markkinoilla hirveästi liiku enää kauden aikana, koska perinteisesti joukkueet pyrkivät priorisoimaan avainroolien täyttämisen etusijalle. Niin hienoja pelaajia kuin Keränen ja varsinkin Leskinen ovat, niin heitä en "ykkössentteri"-kategoriaan laske vaikka Keränen ns. hybridisentteristä meneekin.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Lisätään vielä fobiaan, että meiltä on siis lähtenyt palkkataakasta Järvisen, Keräsen, Kangasniemen, Engrenin, Turusen, Paajasen ja Lambertin liksat. Lundellin liksaa on varmaan tarkastettu ylöspäin, kuten tehtiin Teräväiselle ja Winbergille. Heljanko saanee saman kuin Engberg. Kankaanperän palkkataakan paikkasi Karjalainen varmaan aika samanlaisella lapulla. Nykopp tienasi 70k? ja Väänänen tuskin tienaa samaa.

Kaiken järjen mukaan, mikäli kausi alkaa ja yleisöä saa tulla katsomoihin, HIFK on kuitannut säästöliekillä ollessaan nuo JYP-pelin ja pleijareiden tappiot ja on vielä se muutama satanen käyttörahaakin taskussa. Eli meidän kassa kestää hankkia pelaajia. Kestääkö muiden, kuin Oligarkkien?

Sitten jos kausi pelataan ilman yleisöä ja tulee takkia, niin itsestäni se tuntuu välikaudelta. Menköön sitten tällä rosterilla ja junnuilla. Uskon meidän pärjäävän kilpailussa muiden kanssa, jotka joutuisivat lähtemään nykyisillä rostereilla. Tai ehkä Tapparalla on selkeästi kovempi.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
....Ykkössentterin rooli lienee ykkösmaalivahdin jälkeen tärkein pelipaikka koko joukkueessa. Luulisi jo kokemuksen opettaneen, ettei tämän profiilin pelaajia vapailla markkinoilla hirveästi liiku enää kauden aikana, koska perinteisesti joukkueet priorisoivat avainroolien täyttämisen etusijalle. Niin hienoja pelaajia kuin Keränen ja varsinkin Leskinen ovat, niin heitä en "ykkössentteri"-kategoriaan laske vaikka Keränen ns. hybridisentteristä meneekin.

Toistan itseäni. Lundell on meidän ensi kauden ykkössentteri ja ihan hemmetin hyvä sellainen. Se on nuori joo, mutta niin oli myös MG, kun johdatti meidät mestaruuteen. Toki jos Lundell lähtee, niin sekä 1,2 että 3.sentterien hommaaminen tässä vaiheessa kautta on sula mahdottomuus ja se on kyllä kausi siinä.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Sielä on IS:ssä Kontiolan haastattelu, jossa kertoo halustaan palata liigaan. Toteaa nykytilanteen hankaluuden, kun "muutama seura" on ollut yhteydessä, mutta "kukaan ei tässä tilanteessa pysty tekemään mitään". Eli emme ole luonnolisestikaan ainoita, joilla rahakirstu on lukittu. Nämä kriisin aikana liigaan julkaistut sopparit ovat selkeästi aikaisemmin tehtyjä. Tässä käy nyt niin, että joko ensimmäisenä uskaltava tekee hyviä hankintoja tai sitten pelaajia jää yli ja odotajat voittaa. Itse veikkaan jälkimmäistä, koska monien seurojen on vaan pakko pienentää budjettia.

Tämä "odottelijat voittaa" on kyllä yksi yritysmaailman ja työelämän vaarallisimmista olettamuksista. Yleensä näin ei kyllä todellakaan ole. Toki tällä kertaa tuo on jopa mahdollista ainakin teoriassa, koska tilanne on niin ainutlaatuinen.

Vähän tästä tulee sitten kuitenkin mieleen tämä Liigasta jo vuosikymmenien ajan tuttu ilmiö, kun kannattajat odottelevat NHL-joukkueiden harjoitusleireiltä vapautuvia huippuvahvistuksia. Monessa ketjussa näkynyt nyt spekulaatioita siitä, että syksyllä saisi puoli-ilmaiseksi huippupelaajia.

Kilpailutilanne ja voimasuhteet ovat kuitenkin sarjojen välillä varmaankin suhteellisen samalla tasolla syksyllä kuin tälläkin hetkellä, eli itse en näe, että sieltä olisi syksyllä sen parempia pelaajia saatavilla kuin normaalissakaan tilanteessa. Toisaalta taas äkkiä se tilanne normalisoituu (ehkä) ja nämä "seurojen markkinat" ovat ohi eli mitään tuntuvia "alekaappauksiakaan" tuskin on kovin montaa tiedossa.

Odottavan aika on pitkä ja voi olla, että lopulta jää vain Peter White käteen, mutta eihän sitä tosiaan tässä maailmantilanteessa tiedä mitä syksyllä tapahtuu. Mielenkiintoista nähdä joka tapauksessa.
 
J

Just-Ice-Hockey

Sielä on IS:ssä Kontiolan haastattelu, jossa kertoo halustaan palata liigaan. Toteaa nykytilanteen hankaluuden, kun "muutama seura" on ollut yhteydessä, mutta "kukaan ei tässä tilanteessa pysty tekemään mitään". Eli emme ole luonnolisestikaan ainoita, joilla rahakirstu on lukittu. Nämä kriisin aikana liigaan julkaistut sopparit ovat selkeästi aikaisemmin tehtyjä. Tässä käy nyt niin, että joko ensimmäisenä uskaltava tekee hyviä hankintoja tai sitten pelaajia jää yli ja odotajat voittaa. Itse veikkaan jälkimmäistä, koska monien seurojen on vaan pakko pienentää budjettia.

Se, että seuroilla ei ole uskalla palkata Petri Kontiolan meriiteillä ja hintalapulla varustettua pelaajaa ei tarkoita sitä, etteikö muita sopimuksia olisi voitu solmia korona rajoitusten aikana. Ja ei, en tiedä minkä arvoista lappua Kontiola hakee. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että se on Liigan mittapuulla kokoluokkaa iso, ehkä jopa valtava.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Toistan itseäni. Lundell on meidän ensi kauden ykkössentteri ja ihan hemmetin hyvä sellainen. Se on nuori joo, mutta niin oli myös MG, kun johdatti meidät mestaruuteen. Toki jos Lundell lähtee, niin sekä 1,2 että 3.sentterien hommaaminen tässä vaiheessa kautta on sula mahdottomuus ja se on kyllä kausi siinä.

Tilanne menee kyllä mielenkiintoiseksi änäriin lähtijöiden osalta, kun NHL nyt visioi että seuraava kausi voisi alkaa "marras-tammikuussa". Eri sarjojen syklit heilahtavat pikkuisen epäsynkkaan normaalista. Toki vaikea sanoa mikä sarja nyt tulee alkamaan milloinkin.

Olettaisin Liigan alkavan varmaan ihan ajallaan, mutta tautitilanteesta riippuen pohjois-Amerikka ja Venäjä voi olla ihan mitä vaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Toistan itseäni. Lundell on meidän ensi kauden ykkössentteri ja ihan hemmetin hyvä sellainen. Se on nuori joo, mutta niin oli myös MG, kun johdatti meidät mestaruuteen. Toki jos Lundell lähtee, niin sekä 1,2 että 3.sentterien hommaaminen tässä vaiheessa kautta on sula mahdottomuus ja se on kyllä kausi siinä.

Joo, asian voi nähdä näin, mutta kuten sanoit, niin tässä(kin) tapauksessa mennään todella ohkaisella, koska Lundellinkaan pysymisestä Liigassa ei ole minkäänlaisia takeita. Jos varausnumero on top10:ssä, niin paine siirtyä rapakon taakse jo ensi kaudella on taatusti olemassa.

Ehkä olisi pitänyt muutenkin puhua ykkössentterin sijaan kärkisentter(e)istä.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Hyvä provo, kiitos siitä. Meillä on jo nyt erinomainen joukkue tulevalle kaudelle, ei tarvitse IFK:sta huolta kantaa.
Eikä kukaan ole vahvistanut etteikö seura kartottaisi senttereitä ja sopivan eteen sattuessa sellaisen hankkisi.

Ja komppaan tätä viestiä ja en ymmärrä palstan hysteriaa, jota viljellään näissä viesteissä, joissa sanotaan, että "Kärkipelaajat sainataan ajoissa"

Meillä on saatanan kova kärki.

Meillä on mahdollisesti sarjan paras 1.sentteri Lundell. Tai on sitä viimeistään ensi keväänä jos saa terveen talven. Siirtyy meiltä sitten suoraan jonkun NHL-jengin pelaavaan 3 ketjuun. Montako keskushyökkääjää luulette ensi vuoden liigapelaajista niin tekevän?

Meillä on kaksi potentiaalista pistepörssin voittajaa: Leskinen ja Dyk. Saarinen tukee ja voi myös rikkoa 50 pinnan rajan.

Meillä on sarjan parhaita kapteeneita ja taistelun ilmentymiä: Sallinen. Maailmanmestari ja maajoukkueen vakio kasvo.

Meillä on sarjan parhaita kiekollisia pakkeja: Kousa. Kousan arvo nousee vielä, kun Caito,Kemiläinen, Krejcik yms. muut pyyhkivät sarjan pölyt kannoiltaan. Teräväinen syvyydessä valmiina nousemaan tähteyteen. Kun Kousa on mukana, niin Teräväinen voi tehdä sen ilman paineita. Mulla on kutina, että Eero painelee Lyytisen ohi tällä kaudella ja Luoti jäänee sitten 3.parin kiekolliseksi pakiksi. 3.parin kiekollisessa roolissa on varmaan sarjan parhaita ellei paras.

Meillä on EHT-tason veska: Tuohimaa.


Toinen aalto on todella kiinnostava:

Jääskästä voi kasvaa huippupelaaja. Tiedän faktana, että Jääskä on merkattu J.Jalosen tiimin papereihin termillä "Seuraa tarkasti". Ja se varmaan kasvoi, kun Selin (joka arvosti Jääskää) liittyi MJ-valmennukseen.

Sillä aikaa, kun tehdään sentterikauppoja, niin Heljanko voi hyvin kaapata itselleen 3.ketjun sentterin roolin vaikka nuori onkin. Aloittaa hyvin ja pelaa hyvin oman pään. On nuori, mutta nää nuoret vain tuppaa kasvamaan korkoa kummankin nopeasti, kun saavat vähän voimaa ja pelata ehjänä.

Tossa jengissä on todella paljon hyvää, jonka päälle rakentaa. Se ei ole täydellinen, mutta oikeastaan, kun katson muiden jengien rostereita, niin Tappara tuntuu tällä hetkellä ainoastaan kovemmalta.

Tarvitsemme siis 2.ketjun sentterin, jotta Sallinen voi pelata laidassa. Mutta jos sentterit on Lundell, Sallinen, Jääskä, Väänänen, Heljanko...niin ei se kyllä ole tähän sarjaan kovinkaan huono. Että kyllä mua lämmittää pari Leskisen, A.Tyrväisen ja Keräsen tasoista myöhemmin tulevaa laituria.

Kohti loistavaa kautta. Jos vain pelataan.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Itse katson jo hiukan pidemmälle kuin tämä kausi. Tulevan kauden Lundell pelaa vielä Nordiksella. Sen jälkeen tulee lähtö rapakon taakse. Kova on luotto siihen että poika pystyy kantamaan ison vastuun. Toivon mukaan Salmelainen löytää sellainen sentterin joka pystyy kantamaan myös vastuuta oli pelipaikka sitten 1 taikka 2 ketju. Nimittäin Hifk saa takuulla jalkeille kaksi hyvää hyökkäysketjua. Ihanaa olisi jos tämä kyseinen herra taikka jopa nainen saataisiin 2vuoden lapulla. Siinä vasta hommaa Tobiakselle kun pitäisi seuraavalle kaudelle löytää molemmat kärkipään sentterit. Enkä laittaisi yhtään hanttiin että sentteri olisi heti mukana kun joukkue astuu takaisin jäille. Turhaa meidän on antaa yhtään tasoitusta muille. Yhtä tärkeitä ne alkukauden pelit on kuin talven. Niistä kuulema saa myös yhtä paljon pisteitäkin. Sitten ihmetellään runkosarjan lopussa miksi on taas niin paljon kirittävää että saisi kotiedun pudotuspeleihin.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ja komppaan tätä viestiä ja en ymmärrä palstan hysteriaa, jota viljellään näissä viesteissä, joissa sanotaan, että "Kärkipelaajat sainataan ajoissa"

Mielenkiintoinen argumentti puhua hysteriasta kun itsekin aiemmassa viestissä toteat seuraavaa: "Toki jos Lundell lähtee, niin sekä 1,2 että 3.sentterien hommaaminen tässä vaiheessa kautta on sula mahdottomuus ja se on kyllä kausi siinä".

Melkoisen ohut on siis raja "kohti loistavaa kautta"- ja "se on kyllä kausi siinä" -elementtien välillä.

Toki hysteria on vähän voimakas termi, mutta kyllä ainakin itse ymmärrän tietynlaisen huolestuneisuuden täysin.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mielenkiintoinen argumentti puhua hysteriasta kun itsekin aiemmassa viestissä toteat seuraavaa: "Toki jos Lundell lähtee, niin sekä 1,2 että 3.sentterien hommaaminen tässä vaiheessa kautta on sula mahdottomuus ja se on kyllä kausi siinä".

Melkoisen ohut on siis raja välillä "kohti loistavaa kautta" ja "se on kyllä kausi siinä".

Elän ohuella. Tunnen. Olen tyypillinen HIFK -fani. Yhtenä päivänä rakastan tätä joukkuetta, toisena vihaan sitä viimestä juomapullon täyttäjää myöten.

Jos selvennän: Kaudesta voi tulla tosi hieno ilmankin Lundellia. Voi olla taistelevaa ja repivää ja tulla ryminäpronssi. Mestaruuteen en vain sitten enää oikein usko. Koska siinä ovat kaikki oikeassa: Mestaruus vaatii sen yhden huippusentterin ja todella vahvan 2.sentterin. Ei haittaa jos on hyvä 3.sentteri, mutta siihen voi laittaa myös yhtä selkeää roolia pelaavan ukon. On se puolustava, kuten Töykkälä. MG-Wirtanen-Töykkälä tai Paajanen-Lucenius/Leino.

Itse uskon, että HIFK kykenee löytämään hyvän 2.sentterin ja hyvän 3.sentterin (jos Jääskä tai Heljanko ei kasva siihen rooliin), kun saavat pidettyä vahvan kassan. Mutta kahden kärkisentterin löytämiseen en usko. Yhden voi löytää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Melkoisen ohut on siis raja "kohti loistavaa kautta"- ja "se on kyllä kausi siinä" -elementtien välillä.
Naurahdin tässä kohtaa - itselläni tunnetilan vaihtelu näiden välillä on ihan päivän tunnelmasta kiinni. Enkä kyllä tunnusta olevani tuuliviiri. Raja "ihan hyvän rosterin" ja "hiukan vajaan rosterin" välillä vaan on todella pienestä kiinni ja sattumalla on isompi rooli kuin haluaisimme uskoa. Mikä ei tietenkään oikeuta Salmelaista siirtymään kesälomanviettoon saman tien - enkä hetkeäkään usko, että hän näin tekeekään.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Hyvä provo, kiitos siitä. Meillä on jo nyt erinomainen joukkue tulevalle kaudelle, ei tarvitse IFK:sta huolta kantaa.
Eikä kukaan ole vahvistanut etteikö seura kartottaisi senttereitä ja sopivan eteen sattuessa sellaisen hankkisi.
Minä en edes osaa ottaa tuota provona. Fakta on se että avainpalikat ovat taas kerran täysin levällään senttereiden osalta kun mennään liki kesäkuuta. Tämä on nähty ilman koronaakin ja tulos oli luokkaa Miles Koules.

En myöskään ymmärrä miten kukaan voi olla varma siitä että syksymmällä markkinat ovat täynnä helppoa vonkaletta tai sieltä saadaan naarattua haluttu pelaaja kun koko muu eurooppa ampuu ostohousut jalassa samaan aikaan markkinoille? Ihan bullshittiä että olisi silloin yhtään helpompaa löytää se the sentteri.

Lundellin jatkokaan ei tule olemaan Salmelaisen käsissä tai päätettävissä. Siitä Kotkaniemimäinen yllätys ylöspäin draftin ennakointeihin nähden ja näkemiin. Sekin on mahdollista, mitäs helvettiä sitten tehdään?
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Elän ohuella. Tunnen. Olen tyypillinen HIFK -fani. Yhtenä päivänä rakastan tätä joukkuetta, toisena vihaan sitä viimestä juomapullon täyttäjää myöten.

Jos selvennän: Kaudesta voi tulla tosi hieno ilmankin Lundellia. Voi olla taistelevaa ja repivää ja tulla ryminäpronssi. Mestaruuteen en vain sitten enää oikein usko. Koska siinä ovat kaikki oikeassa: Mestaruus vaatii sen yhden huippusentterin ja todella vahvan 2.sentterin. Ei haittaa jos on hyvä 3.sentteri, mutta siihen voi laittaa myös yhtä selkeää roolia pelaavan ukon. On se puolustava, kuten Töykkälä. MG-Wirtanen-Töykkälä tai Paajanen-Lucenius/Leino.

Itse uskon, että HIFK kykenee löytämään hyvän 2.sentterin ja hyvän 3.sentterin (jos Jääskä tai Heljanko ei kasva siihen rooliin), kun saavat pidettyä vahvan kassan. Mutta kahden kärkisentterin löytämiseen en usko. Yhden voi löytää.

Ymmärrän pointin ja optimismin kannattaamaasi seuraa kohtaan, mutta samalla tietynlainen realismin ääni kertoo, ettei niitä laatusenttereitä enää kasapäin kauden aikana ole tarjolla. Ja tietenkin se, että niin pitkään kuin avainrooleista puuttuu palasia kauden alkaessa, menetämme kokoajan kilpailuetua kevättä ajatellen mitä tulee pelitavan ja roolien sisäänajamiseen sekä joukkueen yhtenäisyyteen.

Turhauttaa myös vallitsevalla tilanteella selittely, koska kyllä ne optiot viime kauden sopimuksissa olisivat ilman koronaakin löytyneet, jotka sitten lopulta mahdollistivat sen, että Paajasen siirtyminen muualle pääsi yllättämään housut kintuissa. Mitä tulee epävarmuuteen Lundellin ympärillä, niin täytyy muistaa, että IFK:ssa pelatessaan hän ei todellakaan nauti mitään "ykkössentteri"-tason palkkaa, jonka taas olisi pitänyt mahdollistaa korvaajan hankkimisen ennakoiden toisin kuin Paajasen tapauksessa. Näin ei kuitenkaan nyt ole toimittu, jonka vuoksi edelleen on mahdollista, että kauden alkaessa meidän ainoa puhdas sentteri on Mestiksestä hankittu Niko Väänänen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Toisekseen: asiat eivät ole joko-tai ja poikkeus vahvistaa jokaista sääntöä. Loka-marraskuussa viime kaudella IFK hankki rosteriinsa M.Keräsen ja V.Leskisen. Ihan kelpo pelaajia, eikös vain.

Leskinen tippui SHL:stä pois ja tuli Suomeen rapakunnossa. Ei tuo missään vaiheessa kautta päässyt semmoiseen lentoon mitä Kärpissä on esittänyt, toivottavasti ensi kaudella putki kulkee. Keränen oli melko ailahteleva ja Järvinen kuin varjo itsestään. Kun kesken kauden pelaaja roudataan sisään niin kyllä siinä lähestulkoon aina on jokin syy taustalla, että miksi pelaaja on vapaa tähän vuodenaikaan.

Joukkueen pitäisi olla ennen kauden alkua 99% valmis. Pelaaja tai pari sisään kauden aikana täsmähankintoina. Nyt Salmelainen voisi aloittaa ajoissa hommaamalla sisään Järvisen KalPasta ja Enlundin. Näin joukkueesta puuttuisi enää se toinen kärkisentteri jakamasta Lundellin taakkaa ja semmoinenhan on ihan helppoa löytää!

E:
Mestiksestä hankittu Niko Väänänen.

Miro Väänänen.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Minä en edes osaa ottaa tuota provona. Fakta on se että avainpalikat ovat taas kerran täysin levällään senttereiden osalta kun mennään liki kesäkuuta. Tämä on nähty ilman koronaakin ja tulos oli luokkaa Miles Koules.
Itse en näe syytä hysteriaan. Postinjakaja tuossa avasikin asiaa, meillä paljon laatua eri osa-alueilla.

En usko että Lundell lähtee vielä tulevana kautena NHL:ään. Paajanen oli ensi kauden suunnitelmissa ja jätti aukon, tieto tuli IFK:lle niin myöhään että ne spekuloidut nimet jotka menivät muualle olivat varmasti sopineet 20-21 kuvioista jo ennen 1.4.

Sentteriasioista kuuli suhteellisen avoimesti Tobben ja Pikkaraisen haastatteluista. Kyllä siellä töissä ollaan vielä ennen Juhannusta ja sentteristä tiedotetaan jos on jotain tiedotettavaa.

Jos yhtään lämmittää mieltä niin toki itsekin haluaisin että meillä olisi valmis joukkue kaudesta toiseen, kasvaisi kohden menestystä, syntyisi dynastia!
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
...Mitä tulee epävarmuuteen Lundellin ympärillä, niin täytyy muistaa, että IFK:ssa pelatessaan hän ei todellakaan nauti mitään "ykkössentteri"-tason palkkaa, jonka taas olisi pitänyt mahdollistaa korvaajan hankkimisen ennakoiden toisin kuin Paajasen tapauksessa...

En ihan ymmärtänyt tätä lausetta? Siis HIFKn olisi pitänyt hankkia Kunyk "varmuuden vuoksi". Ongelma on, että sen tason sentterit eivät tule, kun tietävät, että siellä on hierarkiassa edellä potentiaalisesti sekä Lundell että Paajanen. Kunyk meni Kärppiin, koska kaikki tiesivät Lammikon lähtevän ja pääsisi siis 1.sentterin tai vähintään 2. sentterin positioon.

Ja siinä on tuon option ongelma, kun viimeisenä päivänä lähtee. Ei voi oikein ottaa huippuja "varmuuden vuoksi".

Mutta emme ole kovinkaan eri mieltä. Salmelaisen virhe oli, ettei hankkinut sellaista "Järvistä" ajoissa varmuuden vuoksi. Eli lähtökohtaisesti 3.ketjun kaveri, mutta pystyy myös paikkaamaan loukkien tullessa ylempänä. Jääskä tosin on mun papereissa sellainen. Ja Heljanko vuoden päästä. Rassesta voi kasvaa meille sellainen erinomainen 2-3.ketjun sentteri. Ensi kausi saattaa tulla vain liian äkkiä.

Mutta jonkun "Järvisen" kanssa tilanne olisi nyt paljon parempi.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Tämä on nähty ilman koronaakin ja tulos oli luokkaa Miles Koules.

Koronatilanne on aiheuttanut itselle viimeisen 10 viikon aikana niin paljon työstressiä, että tunteet vaihtelevat päivän
sisällä lohduttomasta itkusta aina hysteeriseen nauruun saakka. Nyt olin juuri imuroimassa Hesen take awaytä firman
kahvipöydällä, kun näin tämän. Jumalauta, nyt nuo tunneskaalan ääripäät pukkasivat päälle yhtäaikaisesti!

Olin jotenkin pyyhkinyt koko jäbän mielestäni. Mistä Tobbari oikein kaivoi tuon heebon? Sen suurin saavutus oli siis että faija oli tuottanut Ritari Ässää joskus way back. Siis pelaajan faija. Tiedätte tyypin.

Mutta Milesista mieleni kulkeutui viime elokuun Nordiksen grillibileisiin. Ei kai tämä korona vaan niitä peruuta. Ne on ollut mahtavia. Aina aurinko paistanut. Viime kesänäkin hämmästelin kuinka pieni mies Jesse Saarinen voikaan olla ilman luistimia.
Ja hyvää mättöä ja paskoja bändejä. Sen täytyy toteutua ainakin!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joka ikinen vuosi muut jengit ovat roudanneet tänne pohjoisamerikkalaisia arpoja, joista osalla on tosi hyvät statsit, toisilla ihan ok:t. Miksi HIFK ei tähän kykenisi? Onko se jotenkin tähtiin kirjoitettu, että HIFK ei voisi tässä onnistua, kun ei ole ennenkään juurikaan onnistunut? Jotain Summasen-ajan arpoja on tähän kohtuullisen turhaa vetää mukaan, kun silloin tilannekin oli aivan toinen. Markalla saa markan pullan. Jos liigaa pelataan normaalisti, tai sanotaanko vaikka, että jos syssymmällä näyttää siltä, HIFK:lla on varmasti tuolloin rahaa ihan eri tavalla käytössään kuin juuri nyt, kun kukaan ei tiedä vielä syksyn tilannetta. Sitä paitsi, codykunykit eivät kaiketi ole aiemminkaan olleet tänne tullessaan mitään palkkakuninkaita, pikemminkin päinvastoin. HIFK:n track record ei tokikaan ole näissä hauissa kovin kummoinen, mutta rehellisyyden nimissä, ei niitä hirveästi viime vuosina ole harrastettukaan. Hankintapolitiikka tai -kriteerit ovat siis olleet hieman toisenlaiset kuin pienemmillä seuroilla.

AHL:n tilanne on mun mielestäni aivan poikkeuksellinen. USA:n koronatilanne, ja miksei koko maan yleistilannekin, vaikuttaa varmasti positiivisesti Eurooppaan haluavien määrään ja laatuunkin. Mitä tekevät NHL-seurat nuorten prospektiensa kanssa? Onko nyt aiempaa enemmän kiinnostusta koko kauden lainoille myös sellaisten pelaajien osalta, jotka ovat aiemmin olleet käytännössä mahdottomia? Minä en tiedä, mutta pidän ihan mahdollisena, että poikkeavina aikoina voi tapahtua myös muita normaalista poikkeavia ratkaisuja.

En pidä HIFK:n tilannetta mitenkään toivottomana. Ja jos mistään ei kertakaikkiaan löydy yhtään huipunveljestä, sitten täytyy kaivaa jostain joku turakainen ja antaa hänelle näytönpaikka. Ehkä hän onnistuu, ehkä ei, mutta kyllä tännekin löytyy riittävästi senttereitä, kun on sen aika. Kohta alkaa pelaajilla lomatkin, joten nyt ei todellakaan kannata raahata tänne ketään kököttämään pariksi viikoksi karanteeniin ja maksaa palkkaa omatoimisesta harjoittelusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
HiFK tarvitsee mielestäni pelinrakentajan sentteriksi.
Miksi? Koska hän voi jakaa sekä oikealle että vasemmalle paremmin kuin taitava laituri.
Lisäksi ja pääasiassa siksi, että meillä ei ole varsinaisesti yhtään pelaajaa, joka pystyisi parantamaan muiden peliä omalla panoksellaan. Ellei joku laske Kerästä, Åstenia, Tallbergia ja Petrelliä sellaiseksi (vitsi).
Lähimmäksi pääsevät Saarinen, Sallinen ja Lundell, ehkä myös Leskinen ja Dyk.
Tämä olisi meidän ykkössentteri.
Mallina voisi pitää Danforthia, Kunykia, Hagmania, Ville Peltosta, Mikke Granlundia...

Tiedän, niitä ei ole joka oksalla. Siksi pitäisi olla ajoissa liikkeellä, sillä muutkin hakevat tuollaisia.

Lisäksi sentteri joka riistää ja raastaa tyyliin Sihvonen, Paajanen, Elkins, Forss, Murto... Eikä näitäkään ole onnistuttu viime aikoina paljon meillä näkemään.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En ihan ymmärtänyt tätä lausetta? Siis HIFKn olisi pitänyt hankkia Kunyk "varmuuden vuoksi". Ongelma on, että sen tason sentterit eivät tule, kun tietävät, että siellä on hierarkiassa edellä potentiaalisesti sekä Lundell että Paajanen. Kunyk meni Kärppiin, koska kaikki tiesivät Lammikon lähtevän ja pääsisi siis 1.sentterin tai vähintään 2. sentterin positioon.

Tarkennan siis pointtiani. Se, että meiltä löytyy verrattain pienipalkkainen Lundell ykkössentterin roolista, pitäisi nimenomaan mahdollistaa budjettimielessä huomattavasti nykyistä leveämmän keskikaistan. Sellaisen, ettei koko korttitalo romahda mikäli Lundell päättäisikin lähteä draftin jälkeen rapakon taakse.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Meillä on sarjan parhaita kiekollisia pakkeja: Kousa. Kousan arvo nousee vielä, kun Caito,Kemiläinen, Krejcik yms. muut pyyhkivät sarjan pölyt kannoiltaan.
Pakko kommentoida tätä lausetta. Sama tai vastaava kommentti tulee joka vuosi, monesta suunnasta ja aina ne ovat virheellisiä. Lause perustuu ajatukseen siitä, kuinka Liigan taso laskee joka vuosi mutta koska koskaan niin ei lopulta käykään, jää meidän kohtaloksi keskikastissa painiminen. Kyllä Kärpät, Tappara ja muut meidän kilpailijat nuo aukot täyttävät. Ovat aina täyttäneet. Jotta meille riittäisi lähteneiden korvaamiset, täytyy ensin päästä sinne kärkikahinoihin mukaan. Kousan arvo on meille ihan liian suuri. Kun Kousa loukkaantuu, jää kiekollisten puolustajien kohdalle meillä tyhjä aukko. Teräväinen on erittäin hyvä täyttäjä mutta vasta vuoden - kahden kuluttua.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tarkennan siis pointtiani. Se, että meiltä löytyy verrattain pienipalkkainen Lundell ykkössentterin roolista, pitäisi nimenomaan mahdollistaa budjettimielessä huomattavasti nykyistä leveämmän keskikaistan. Sellaisen, ettei koko korttitalo romahda mikäli Lundell päättäisikin lähteä draftin jälkeen rapakon taakse.

Juuri näin. Kunykin kaltaisia kundeja ei varmasti ollut saatavilla, kun meillä oli jo Lundell ja Paajanen, mutta ihan hyvin olisi voinut hankkia sen M.Järvisen tasoisen kaverin tai jonkun AHL-arvan sinne kolmosen keskelle. Varmuuden vuoksi. Ja tämän kritiikin olen itsekin esittänyt.

Toki Lundellin palkkaa on voitu varmasti tarkastaa ylöspäin motivoidakseen tämän jääminen. Jos liksa on enemmän kuin kundi tienaisi joutuessaan farmiin, niin se houkuttaa jäämään. Vaikka tuskin Antonin tarvitsee elämässään rahasta huolehtia.

Edit: Ei se HIFKn yhden sentterin puuttuminen johdu Lundellin liksasta. Kyllä kassa kestää jos halua on. Jostain syystä sitä 3.sentterin postia ei täytetty. En tiedä miksi. Onko sitä soviteltu Jääskälle tai annettu ymmärtää Lambertille ja muille junnuille, että se jätetään "sille, joka taistelee itsensä siihen". En tiedä. Kummallinen juttu, että toi keskikaista on ollut yhtä miestä vajaa jo ennen Paajasen lähtöä. Vaikka numerollisesti senttereitä on ollut: Lundell, Paajanen, Väänänen, Heljanko ja vielä Jääskä sekä selkeämmät hybridit J.Keränen ja Sallinen, niin itse ainakin UJna olisi tuohon sakkiin ottanut vielä yhden VL-umpisentterin. Hyvin olisi mahtunut.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ja Heljanko vuoden päästä. Rassesta voi kasvaa meille sellainen erinomainen 2-3.ketjun sentteri. Ensi kausi saattaa tulla vain liian äkkiä.

Edit: Ei se HIFKn yhden sentterin puuttuminen johdu Lundellin liksasta. Kyllä kassa kestää jos halua on. Jostain syystä sitä 3.sentterin postia ei täytetty. En tiedä miksi. Onko sitä soviteltu Jääskälle tai annettu ymmärtää Lambertille ja muille junnuille, että se jätetään "sille, joka taistelee itsensä siihen". En tiedä. Kummallinen juttu, että toi keskikaista on ollut yhtä miestä vajaa jo ennen Paajasen lähtöä. Vaikka numerollisesti senttereitä on ollut: Lundell, Paajanen, Väänänen, Heljanko ja vielä Jääskä sekä selkeämmät hybridit J.Keränen ja Sallinen, niin itse ainakin UJna olisi tuohon sakkiin ottanut vielä yhden VL-umpisentterin. Hyvin olisi mahtunut.

Eivät näkemyksemme lopulta hirveästi poikkea, mutta tähän vielä tartun. Itse en ole nähnyt Heljangossa ikinä näin suurta potentiaalia. 20-vuotias junnu, joka oli viime kaudella todella kevyttä kauraa miesten peleissä. Ei edustuksia ikäluokkien maajoukkueissa, vähän tasapaksu, ei merkittäviä vahvuuksia joilla erottua jne. Toki ennustaminen voi olla joskus vaikeaa ja ymmärrän jos asian toisella tavalla näkee. Aika näyttää, mutta itse en suuria odotuksia hänen varaansa laske varsinkaan ensi kaudesta puhuttaessa. Junnupuolelta löytyy mm. Ruususta ja Sandvikiä, joita pidän pykälää lupaavampina pelaajina, joskin ovat vielä sen verran nuoria, että heitä ei vielä ihan hetkeen kannata kaavailla edariin.

Mielestäni muutamia poikkeuksia (Heiskanen, Lundell, Jääskä) lukuunottamatta IFK:ta on vaivannut vähän se kurimus, että lahjakkaimmat junnut on sössitty muualle ja sitten niistä vähemmän lahjakkaista on yritetty puoliväkisin kasvattaa liigatason pelaajia huonolla menestyksellä tai sitten se kasvatustyö on onnistunut siten, että kilpailija on päässyt poimimaan hedelmät.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös