Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 757 990
  • 3 319

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Hifk:ssa ketään aikasemmin saanut C rintaan heti ensimmäisellä kaudellaan.?

Lähivuosina ainakin Rem Murray, jos nyt en ihan väärin muista. Mutta hänen kohdallaan puhuttiin kyllä täysin eri luokan pelaajasta kuin Paajanen.

Ja mielestäni Paajaselle ei missään nimessä pitäisi antaa HIFK:n kapteenin natsoja, vaikka varmasti erinomainen johtaja onkin. Onko Lennu oikea kapteeniksi, siihen en ota kantaa.

Myöskään NHL-peikkoon en osaa Paajasen kohdalla uskoa, mutta en uskonut myöskään Suomelan kohdalla, joten parempi varmaan jättää osaltani asian vatvominen tähän :D.

Kyllä Paajanen varmasti riittää ykkösen keskelle Liigassa myös HIFK:ssa, mutta samalla on muistettava, että ketju on aina osiensa summa. Nyt natsasi erinomaisesti, mutta käykö niin meillä? Toivon, että käy. Mielestäni pudotuspelien MVP-palkinto meni ehkä vähän helpolla Paajaselle, itse olisin antanut sen ehkä Larmille tai Turuselle ennemmin. Mutta se ei ole tämän ketjun aihe.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jos lähtökohta olisi vain ja ainoastaan joukkueen edun ajaminen, puhtaasti viime kauden peliesitysten perusteella, Lundell ja Jääskä molemmat aloittaisivat kauden lähtökohtaisesti laitahyökkääjinä. Todellisuudessa Liiga ja IFK ovat kuitenkin kasvualusta kehittyville pelaajille, jolloin roolitukseen vaikuttaa myös pelaajan etu ja halut riippuen pelaajan ns. vaikutusvallasta. Esim. Jääskän tapauksessa sopimuksen päättyminen ja mahdollisuus siirtyä vapaasti halutessaan muualle loivat vaikutusvaltaa määritellä omaa lähtökohtaista roolia tulevan kauden sommitelmissa. Oletan miehen omien lausuntojen ja palstatietojen perusteella, että Jääskän tahto on pelata keskushyökkääjänä ja että asiasta on sovittu valmennus- ja seurajohdon kanssa ennen jatkosopimuksen allekirjoittamista. Lisäksi ei voi jättää huomioitta IFK:ta viime kausina syystä tai toisesta vaivannutta kroonista puutetta keskushyökkääjistä - sen perusteella voisi päätellä Salmelaisen intresseissä olla roolittaa kaikki halukkaat keskushyökkääjiksi. Uskon IFK:n lähtevän kauteen Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp -sentteriosastolla, ja uskon Salmelaisen haluun ja kykyyn hankkia ulkopuolelta profiilisentteri, kun näen.

Pelkästään se fakta, että joukkueesta löytyy Nykopp, tarkoittaa sitä, että Jääskä tulee saamaan riittävästi vastuuta keskushyökkääjänä vaikka tuon mainitsemasi nelikon "Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp" lisäksi vielä yksi oikea sentteri hankittaisiin. Olisi kyllä silkkaa idiotismia lähteä tuollaisella keskikaistalla tulevaan kauteen vain sen takia, että yksi NHL-varaukseton 21 vuotias pelaaja, jonka tilastot 13 pudotuspeliottelussa sentterinä olivat 2+1=3 (-7), haluaa opetella sentterinä pelaamista. Kyllä pelaajat pelaavat niillä pelipaikoilla mikä palvelee joukkueen etua parhaiten.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
@-Kantor- Miksi se kummittelisi? Mikä syy olisi se miksi tästä asiasta haluaisi Jääskä luopua? Kumminkin oli pitkän pätkän syksyllä loukkaantuneena ja kevään lopetti keskellä. Aika vahva tunne on, että myös syksyllä aloittaa keskellä.

Kevään lopetti keskellä, koska vaihtoehtoja ei hirveästi ollut. Kuten todettua, keskikaistassa oli puutteita jo viime kaudella ja paljon kertoo, että Jääskän lisäksi niin ikään "enemmän laitahyökkääjä kuin keskushyökkääjä" Ikonen pelasi sentterinä pudotuspeleissä. Pelaaja, jonka Kärpät dumppasi meille kun ei mahtunut heidän kokoonpanoonsa.

Mitä tulee Jääskän kevään peleihin, niin hänhän oli todella huono keskellä pelatessaan ja kyllähän tuo joukkueen huonoin tehotilastokin pudotuspeleissä jotain kertoo (13 ottelua, 2+1=3, -7).
 
Viimeksi muokattu:
J

Just-Ice-Hockey

Jos ensi kauden joukkueen keskikaista rakennetaan kahden nuoren pelaajan kehityksen, yhden ikivempan ja yhden EHT-tason sentterin varaan, ei tästä kaudesta ole opittu mitään. Jääskä ja Lundell ovat jättimäisellä todennäköisyydellä parempia pelaajia, kuin viime kaudella. Siltikin tuossa on lukumääräisesti liian vähän keskellä pelaamaan pystyviä pelaajia, semminkin kun Nypsi nyt vaan on aina paskana ja Jääskä yhä opettelee pelaamista keskikaistalla.

EP:n muututtua maksulliseksi, minulla ei ole hajuakaan vapaista senttereistä, toisaalta eipä heidän sopimustilanteen tiedostamisesta kukaan minulle mitään maksakaan. Siksi vedän tähän nyt niitä laiskoja nimiä. Itse olisin perkeleen paljon rauhallisempi, mikäli keskikaista olisi em. sijaan mallia Paajanen - Lundell - Jääskä - Nykopp - Santala/Ramstedt/Jasu. Mitään mulla ei tietysti ole sitä vastaan, että Salmelainen kaivaa meille ECHL:sta ihan ikioman Danforthin. Lukumäärää ja laatua pitää joka tapauksessa saada keskilaistalle lisää.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Lähivuosina ainakin Rem Murray, jos nyt en ihan väärin muista. Mutta hänen kohdallaan puhuttiin kyllä täysin eri luokan pelaajasta kuin Paajanen.

Ja mielestäni Paajaselle ei missään nimessä pitäisi antaa HIFK:n kapteenin natsoja, vaikka varmasti erinomainen johtaja onkin. Onko Lennu oikea kapteeniksi, siihen en ota kantaa.

Myöskään NHL-peikkoon en osaa Paajasen kohdalla uskoa, mutta en uskonut myöskään Suomelan kohdalla, joten parempi varmaan jättää osaltani asian vatvominen tähän :D.

Kyllä Paajanen varmasti riittää ykkösen keskelle Liigassa myös HIFK:ssa, mutta samalla on muistettava, että ketju on aina osiensa summa. Nyt natsasi erinomaisesti, mutta käykö niin meillä? Toivon, että käy. Mielestäni pudotuspelien MVP-palkinto meni ehkä vähän helpolla Paajaselle, itse olisin antanut sen ehkä Larmille tai Turuselle ennemmin. Mutta se ei ole tämän ketjun aihe.

Muistelisin että Murray sai ekalla kaudella A rintaan
Toisella kaudella C
 
baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Millonkohan viimeksi HIFK on hankkinut pelaajan, joka valittiin edellisellä kaudella pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi? Paajanen on ensi kauden yksi kovimmista Liigan sisäisistä siirroista.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Varmaan jo tiedättekin, että Ottohan ei ole ihan perinteinen ykkössentteri, mutta vahvan peliätekevän laiturin kanssa voi olla erittäinkin toimiva kokonaisuus. Jos Turunen ei teille päädy, niin ehkä Saarisessa voi olla vähän samaa. Ylivoiman "pyörittäjäthän" Kerholla on ollut Leino ja Lucenius, vaikka Paajasella onkin Kerhon hyökkääjistä pudotuspeleissä eniten peliaikaa ylivoimalla. Ehdoton alivoimaexpertti myös.

Harmittaa Paajasen lähtö meiltä, mutta ymmärrän kyllä, että nyt on aika kokeilla siipiään. Ei tää mestaruus nyt paljon paremmin olisi voinut tulla tähän vielä kruunaamaan Oton tähänastinen ura Kerhossa, kun siirto kuitenkin oli sovittu jo kauan sitten. Nyt ei harmita niin paljon ja vähän tässä haaveilen, että ensi kaudella sattuisi olemaan ensimmäinen kotipeli HIFK:iä vastaan, niin Otto pääsisi viirin nostoon paikalle.

Ei voi Otolle toivoa muuta kuin onnistumisia uralla, joten tsemppiä teille ensi kauteen.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Kevään lopetti keskellä, koska vaihtoehtoja ei hirveästi ollut. Kuten todettua, keskikaistassa oli puutteita jo viime kaudella ja paljon kertoo, että Jääskän lisäksi niin ikään "enemmän laitahyökkääjä kuin keskushyökkääjä" Ikonen pelasi sentterinä pudotuspeleissä. Pelaaja, jonka Kärpät dumppasi meille kun ei mahtunut heidän kokoonpanoonsa.

Mitä tulee Jääskän kevään peleihin, niin hänhän oli todella huono keskellä pelatessaan ja kyllähän tuo joukkueen huonoin tehotilastokin pudotuspeleissä jotain kertoo (13 ottelua, 2+1=3, -7).

Oman muistikuvan mukaan pelasi enemmän keskellä kuin laidassa koko kauden aikana. Hajanaisia otteluita laidassa ja näköjään liiga ilmoittaa Jääskän kohdalla keskushyökkääjä. Tosin sama ilmoitetaan Ikosen kohdalla.

Jos tälläiseen projektiin lähdetään, itseä ihmetyttäisi venkslailu näiden pelipaikkojen välillä. Jääskä kumminkin kehittyi pelaajana viime kaudella. Sen takia katsoisin Jääskä sentteinä kortin loppuun asti. Jääskä tulee joka tapauksessa olemaan akselilla 2-3 sentteri. Olettaisin tuohon rooliin löytyvän pelaajia jos tarvetta tulee. Itsellä taas on vankka usko siihen, että Jääskä tulee olemaan liigan eliittipelaajia ensi kaudella...jos pysyy ehjänä.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Varmaan jo tiedättekin, että Ottohan ei ole ihan perinteinen ykkössentteri, mutta vahvan peliätekevän laiturin kanssa voi olla erittäinkin toimiva kokonaisuus. Jos Turunen ei teille päädy, niin ehkä Saarisessa voi olla vähän samaa. Ylivoiman "pyörittäjäthän" Kerholla on ollut Leino ja Lucenius, vaikka Paajasella onkin Kerhon hyökkääjistä pudotuspeleissä eniten peliaikaa ylivoimalla. Ehdoton alivoimaexpertti myös.
Toivottavasti ei peluuteta puhki kuten Tyrväistä tällä kaudella. Suuri mahdollisuus jos senttereitä ei joukkueessa tarpeeksi ole.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Toivottavasti ei peluuteta puhki kuten Tyrväistä tällä kaudella. Suuri mahdollisuus jos senttereitä ei joukkueessa tarpeeksi ole.

Ei teräsmies hyydy, se on juurikin se Oton vahvuus. Kerhon hyökkääjistön peliaikakuningas sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, jossa päästiin välillä jo enemmän puolustajille tyypillisiin peliaikalukemiin.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei teräsmies hyydy, se on juurikin se Oton vahvuus. Kerhon hyökkääjistön peliaikakuningas sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, jossa päästiin välillä jo enemmän puolustajille tyypillisiin peliaikalukemiin.
Tyrväinen pelasi runkosarjassa yli 2 minuuttia enemmän per peli kuin Paajanen ja se kyllä lopulta näkyi ja selvästi.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Oman muistikuvan mukaan pelasi enemmän keskellä kuin laidassa koko kauden aikana. Hajanaisia otteluita laidassa ja näköjään liiga ilmoittaa Jääskän kohdalla keskushyökkääjä. Tosin sama ilmoitetaan Ikosen kohdalla.

Jos tälläiseen projektiin lähdetään, itseä ihmetyttäisi venkslailu näiden pelipaikkojen välillä. Jääskä kumminkin kehittyi pelaajana viime kaudella. Sen takia katsoisin Jääskä sentteinä kortin loppuun asti. Jääskä tulee joka tapauksessa olemaan akselilla 2-3 sentteri. Olettaisin tuohon rooliin löytyvän pelaajia jos tarvetta tulee. Itsellä taas on vankka usko siihen, että Jääskä tulee olemaan liigan eliittipelaajia ensi kaudella...jos pysyy ehjänä.

Jos pelaaja on sanonut opetelleensa sentterinä pelaamista, niin eikai se nyt tarkoita, että joukkueessa vallitsee jokin projekti hänen kanssaan. Kuten todettua, tarvitaan laitahyökkääjiä, jotka kykenevät pelaamaan myös sentterinä ja sitä rooliahan Jääskä viime kaudella toteutti. Jos Nykopp ei olisi vaihteeksi ollut valtaosaa kaudesta sairastuvalla tai jos se "Suomelan korvaaja" olisi löytynyt, niin valtaosa otteluista olisi mennyt omalla pelipaikallaan laidassa.

Ihan mielenkiinnosta, olisiko mielestäsi keskikaista "Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp" jotenkin laadukas saatikaan leveä? Itse näen asian niin, että tuo olisi selkeä downgrade jopa viime kautiseen, jolloin silloinkin sentteriosasto kärsi yhden laatusentterin vajeesta. Vielä kun huomioi Nykoppin pakolliset saikuttelut ja Lundellin junnukisat, niin taas saadaan ihmetellä talven pimeinä iltoina kun siellä viilettelee Åstenit ja kumppanit 2.-3. ketjujen keskellä.

Jääskä on monipuolinen ja arvokas pelaaja siksi, että häntä on mahdollista peluuttaa keskellä esimerkiksi loukkaantumis- ja sairastumissumassa, joka tarkoittaa myös sitä, ettei kyseisellä tontilla tarvitse katsella näitä "åsteneja", jotka eivät sinne missään tilanteessa kuulukaan. Tuoreet näytöt eivät kuitenkaan missään määrin tue sitä, että hänestä olisi ainakaan vielä ns. vakiosentteriksi.
 
Viimeksi muokattu:

zepHero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, HIFK & HK Tiigrid Tallinn
Jos IFK haluaisi olla Euroopan suurseura, saisi melkein hankkia kaksi kentällistä NHL peikon omaavia pelaajia jokaisen kauden alkua silmälläpitäen. Osa menisi ohi, osa pysyisi varmasti. Nykyisellään meno on sitä, että kaksi-kolme pelaajaa ovat selkeästi näitä ja muutamalla muulla pelaajalla tilanne, että saattavat mahtua AHL puolelle (sekä nuoresta iästään johtuen mahdollisesti peräti koittavat sitä korttia, koska IFK tuskin pärjää taaskaan).
Tämä toki vaatisi taloudellisesti mahdollisuuksien mukaan todella kovan satsauksen (ylitetään reippaasti alkuperäinen budjetti), mutta samalla loisi mahdollisuuksia urheilulliselle menestykselle, joka loisi jatkumoa fanien, sponsoreiden, sijoittajien, sekä pelaajien silmissä sille, että organisaatio taistelee menestyksestä. Sitä ei ole nähty aikoihin, varsinkin kun katsoo 2000-luvun mestaruuksien määrää. Tai ylipäätään mestaruuksien määrää. 80-luvun alussa tapahtui joku suonenveto ja siitä lähtien allekirjoittanut on istunut elinkautista.
Menestyksen mittapuulla HPK on suurempi seura, kuin IFK. Olisiko aika potkia loput dinot pois, sekä samalla sekä scoutit ja utj, joka kabinettipäätöksellä siellä nytkin istuu ja vaikka maksaa siitä hyvästä, että saataisiin HPKsta hankittua pelaajien lisäksi toimiva background staff?
Kaudelle 2019-2020 toivoisin siis henkilökohtaisesti suuria satsatuksia, joko pelaajistoon tai henkilökuntaan. Mieluiten molempiin!
En kiellä, etteikö muutamia hyviä hankintoja ole ainakin hyvin varmalla huhu statuksella, mutta mitä nämä "kaptseeniston" jatkosopimukset olivat? Keskinkertaisia ukkoja on sopimuksettomana pitkälle "NHL peikko takarajan" jälkeenkin. Miksei siinä vaiheessa voi sitten napsia niitä rosteriin, jos sielta mahdollisesta kahdesta (tai jopa kolmesta?) kovasta ketjusta 2-7 ukkoa lähtee rapakon taakse?
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Paajanen on kyllä tullessaan loistava lisä tuohon joukkueeseen. Hän on vuosi vuodelta ollut parempi ja parempi.
Täytyy tunnustaa että olen Paajasesta tykännyt kauan ja toivonut häntä IFK:n mieheksi niin pitkään, että kuvittelin hänen olevan jo vähän vanhempi.
Itse usko Lundellin hoitavan 2. Kentän sentterin velvollisuudet hyvin ensi kaudella.
Kolmosen keskelle pitää kyllä saada vielä oikea tekijä, kun Lunkka on kuitenkin maajoukkeen matkassa u20 kisoissa, ettei ole vaaraa peluuttaa häntä puhki kevääseen mennessä. Jääskään luotan ensi vuonna kyllä, mutta joko lähtökohtaisesti 3. kentän laidassa tai 4. keskellä. Nousee sitten vaikka ykkösen keskelle jos näytöt riittää, mutta Jääskän kehityksen päälle ei voi taloa rakentaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@-Kantor- En nyt tähän hätään löytänyt kyseistä artikkelia, mutta Jääskä on pelannut junnuna keskellä joten ei tämä mitenkään uutta ollut. Jääskällä itsellä halua ottaa se pelipaikka ja ainakin sen artikkelin mukaan IFK tätä myös tukee. Siinä Jääskä itse muistaakseni kertoi sopivansa enemmän keskelle kuin laitaan.

Minulle se keskikaista riittää mikä kelpaa myös Pikkaraiselle. Mulle on ihan sama onko siellä ykkösenä "Paajanen" vai "Suomela" jos joukkue voittaa pelejä. Olen aikaisemmissa viesteissä myös ilmaissut epäilyksiä, mutta niihin tukea saadaan ensin tiistaina ja lopulta ensi syksynä.
 
Sanotaanko, että peliesitykset eivät ainakaan tue sitä väittämää, että suurimmat vahvuudet olisivat sentteripelissä. Asiahan on sikäli hyvin yksinkertainen, että jos pelaaja haluaa pelata sentterinä, niin sitten pitää kyetä pelaamaan riittävän hyvin ja antamaan sentterinä sellaisia näyttöjä, jotta se yksi sentteripaikka voidaan hänelle lukita.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Itseäni taas ihmetyttää, että miksi kukaan hahmottelisi Jääskää vakiorooliin keskushyökkääjäksi. Kummitteleeko tässä se vuoden takainen preseason-haastattelu, jossa kertoi opetelleensa sentterinä pelaamista?

Pelaajaprofiililtaan umpilaituri. Silloin kun menneellä kaudella jouduttiin peluuttamaan keskellä, niin suurimmaksi osaksi ei kyllä toiminut ollenkaan. Voi varmaan tuurata kyseisellä tontilla jos kehitystä tapahtuu, mutta kyllä nyt vakiorooliin pitää löytää edes riittävä määrä liigatason pelipaikkansa edustajia. Tämä tarkoittaa minimissään neljää oikeaa keskushyökkääjää eikä tähän voi laskea pelaajaa, joka on yhden kauden opetellut sentterinä pelaamista. Lisäksi kukaan täysipäinen ei laske Nykoppin kasassa pysymisen varaan yhtään mitään.

Kuten kirjoitin jo aiemmin, "kykenee pelaamaan myös keskellä"-profiilin laitahyökkääjiä toki tarvitaan ja he ovat nimenomaan sitä varten, että heitä voi väliaikaisesti peluuttaa keskellä jos joku oikea sentteri sattuu loukkaantumaan tai sairastumaan. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Jääskä tulee aivan varmasti saamaan vastuuta kyseisellä tontilla vaikka joukkueesta löytyisikin neljä oikeaa sentteriä.

Turhauttaa jokseenkin, että taas olemme tämän keskustelun äärellä. Keskikaista oli heikkous jo keskinkertaisella viime kaudella ja näillä hahmotelmilla sitä ollaan heikentämässä entisestään.

Erittäin hyvin sanottu siellä takana. Kerrassaan erikoista, että meillä on koko sarjan suurimpiin kuuluva pelaajabudjetti ja silti pitäisi laittaa ensi kaudella profiililtaan ensisijaisesti laituri pelaamaan keskelle. Koko viime kausi etsittiin sitä sentteriä eikä sellaista löydetty. Kärppiä vastaan pelattiin keväällä välillä kahdella oikealla sentterillä (Tyrväinen ja Lundell) ja kahdella sentterilaiturilla (Jääskä ja Ikonen). Vaikka hyvin rimpuiltiin, niin keskikaistan keveys ja onttous paistoi selvästi läpi. Nyt sitten kauteen voitaisiin joidenkin kirjoitusten mukaan lähteä nelikolla Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp.

Tuossa nelikossa olisi kaksi ja puoli oikeaa sentteriä ja yksi sentterilaituri. Tuollainen keskikaista ei kestä yhtäkään loukkaantumista ja Lundellin lähtiessä junnukisoihin siellä olisi varmaan nelossentterinä laiturina normaalisti pelaava Åsten. Nykoppin varaan ei valitettavasti voi laskea yhtään mitään eikä Lundellin ja Jääskän voi varmasti luottaa ottavan sitä yhtä steppiä eteenpäin kehityksessään.

Omasta mielestä keskikaistan pitäisi olla ensi kaudella:

Paajanen
Lundell
Ramstedt/X
X
Nykopp
Juntheikki (tästä kaverista oli joku huhu täällä palstalla).

Vähintään toinen noista X-paikoista pitää täyttää ennen kauden alkua ja kauden aikana löytynee joku sopiva 3/4 sentteri tarvittaessa. Jos Ramu on saatavilla sopivalla summalla, niin iskisin kiinni.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@Analyytikko_ Ei keskikaista missään tapauksessa voi olla tuon näköinen(Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp). Itse nostin sen esille jos sinne ei tulekaan puhtaita senttereitä vaan näitä W/C kavereita esim. Sallinen ja Wärn. Silloin myös sinne osastolle saadaan syvyyttä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Jotenkin käsittämätöntä keskustelua, että hankitaan pelaajia, jotka ehkä pystyvät paikkaamaan puuttuvia senttereitä. Salmelaisen tehtävä on hankkia joukkueeseen´oikeita senttereitä, Jääskät voivat olla sitten varalla. Samoin hauskaa ajatella, että kolmessa neljässä kuukaudessa nuori ottaa ison askeleen, ei se noin vain tapahdu.
 
Kyllä ne tuossa iässä ottaa aika isoja steppejä muutamassa kuukaudessa. Itse ottaisin ehkä myös ottaisin monipuolisia pelaajia kun suoraan puhtaita senttereitä pl. selkeän ykkössentterin. Niitä puhtaita senttereitä on ihan turha alempiin kenttiin hankkia. Ja kyllä siellä täytyy suunnitelma olla miten Lundell "kasvatetaan" VL pelaajaksi.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jotenkin käsittämätöntä keskustelua, että hankitaan pelaajia, jotka ehkä pystyvät paikkaamaan puuttuvia senttereitä. Salmelaisen tehtävä on hankkia joukkueeseen´oikeita senttereitä, Jääskät voivat olla sitten varalla. Samoin hauskaa ajatella, että kolmessa neljässä kuukaudessa nuori ottaa ison askeleen, ei se noin vain tapahdu.

Juuri näin. Näiden Sallisten ja Wärnien pyörittely sentterikeskustelussa on aivan älytöntä kun molemmat ovat pelaajia, jotka ovat urallaan suorittaneet lähinnä yksittäisiä tuurauksia keskushyökkääjän tontilla. Ei joukkueenrakentamisessa ole päätä eikä häntää jos ajatus on jättää jokin osa-alue, tässä tapauksessa keskikaista, määrällisesti vajaaksi ja hankkia sen edestä laitahyökkääjiä, joiden tehtävä on paikata tuota vajetta.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jan Kovar olisi muuten vapaana.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Jan Kovar olisi muuten vapaana.
Ehdottomasti sisään vaan..
Tosin miehen hinta on varmasti sellainen että lopuissa ketjuissa sitten on Ilmari Pitkäsen hintalapulla olevia kavereita
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Niitä puhtaita senttereitä on ihan turha alempiin kenttiin hankkia.
Aika erikoinen mielipide. Kyllä niitä senttereitä saa olla joka kentässä että voivat sitten pelata av:ta yms.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni taas ihmetyttää, että miksi kukaan hahmottelisi Jääskää vakiorooliin keskushyökkääjäksi.
No tätä kannattaisi varmaan loppuviimein kysyä HIFKn valmennusjohdolta ja Salmelaiselta. Meinaan siis sitä, että hölmöähän sitä on keskustelupalstalla hahmotella Jääskää mihinkään muulle paikalle kuin siihen rooliin, mihin myös asiasta päättävät henkilöt ovat tätä kaavailleet. Ja muutenkin on keskustelupalstan näkökulmasta tulossa tooooodella pitkä vuosi, kun ”meilleiooykkössentteriä”-saaga jatkuu koko seuraavan vuoden ja loppunee vasta, kun HIFK seuraavan kerran voittaa mestaruuden. Paajanen-Lundell-Jääskä, siinä HIFKn keskikaistan kärkihevoset kaudelle 2019-20 plus sitten Nystenit, Keräset yms. ynnä yksi ”villi kortti”, jota ei huhuissa ole pyörinyt (Koivisto?). Tämä siis oma ymmärrykseni asiasta.

Ainahan sitä saa hyppiä tasajalkaa ja vaatia joukkueeseen enemmän ja parempia senttereitä, ei se mua haittaa, mutta jos/kun sellaisia ei ole tulossa, niin tuntuu ainakin itsestä turhanpäiväiseltä mielensäpahoittamiselta. Tuskin HIFKn organisaatiossa kukaan tarkoituksella ja Jatkoajan nimimerkkien kiusaksi jättää senttereitä palkkaamatta, jos sellaisia on saatavilla. He kuitenkin tekevät työtään oman näkemyksen mukaan ja elävät realiteettien mukaan. Pelit sitten loppuviimein mittaa onnistumisen.

Rosterin ja pelaamisen suhteen olisin enemmän huolissani, jos ei Pikkarainen olisi saanut joukkuetta siihen lentoon, jota parhaimmillaan nähtiin pleijareissa. Usko siihen on vahva, että kentällä nähdään viihdyttävä ja taisteleva HIFK heti kauden alussa. Kenttärosteria suurempi epäilys on sitten maalin suulla. Tuohimaa-Engren on selvä parannus päättyneeseen kauteen, mutta jotenkin näitä kumpaakaan herraa kohtaan ei ole sellaista rautaista luottoa tai hyviä viboja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös