Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 030
  • 3 319

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On mielenkiintoista nähdä, että jääkö Konsta Hirvonen ainoaksi menetykseksi Kolleista niiden kundien kohdalta, joilta olisi lähitulevaisuudessa voinut odottaa jopa esiintymisiä Edarissa. Toivottavasti huhut kylillä ei pidä paikkaansa, vaikka toki sen pelaajan kannalta ehkä ymmärtää, jos kokee, että se breikkaaminen seuraavalle tasolle on helpompaa jossain muualla.
 
Mahtaako kyseinen pelaaja olla Axel Rindell?
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Jos nuo lähtevät, on Tobben kolmen vuoden projekti varmasti käynnistettävä uudelleen. Ensi kaudellahan piti olla hänen The Joukkue, jolloin saamme odottaa mestaruutta. Tosin projektihan taisi jo käynnistyä uudelleen kun Selin vaihtui Pikkaraiseksi (eikö silloin ollut jotain puhetta 2,5 vuoden projektista).
Korjatkaa, jos olen väärässä.

Tästä tulee jotenkin mieleen eräs koulukaveri, joka Super Mario Brossia pelatessa painoi vaistonomaisesti resettiä aina kun tuli joku takapakki; menetti ekan elämän, ei päässyt tarpeeksi nopeasti läpi jostain esteestä tai ei päässyt aivan lipuntangon nuppiin asti hypyllään. Kerran näin kun tämä kaveri pääsi johonkin levelille 4-6, ja oli ihan hukassa kun ei tiennyt mitä tehdä. Oli hakannut sitä peliä varmaan vuosia pääsemättä resetointitaipumuksestaan johtuen koskaan ekoja levelejä pidemmälle. IFK on vähän kuin tämä kaveri. Sais luvan olla resetoimatta koko settiä niin usein ja alottamatta jatkuvasti uusia projekteja, sais mielummin edetä niille kovempitasosille leveleille vaikka vähän vähemmän täydellisellä/kauniilla suorituksella.

Olen jo monta vuotta ollut sitä mieltä, että me tarvitaan jonitöykkälä. Siis varma neloskentän sentteri, jolla on kokemusta, on hyvä aloittamaan, loistava puolustussuuntaan eikä haihattele turhaan ”isomman roolin” perään ylempiin ketjuihin. Sellainen henkilö, joka ymmärtää, että SE jarrukentän sentterin rooli ON ISO rooli ja se on kentällä silloin, kun pelit ratkaistaan. Tällaiselle pelaajalle pitää maksaa hyvin, koska rooli on äärimmäisen tärkeä. Se tulos ei vaan näy pistesarakkeessa, vaan siinä, että vastustajan ykköspelaajat/tulikuumat eivät tee pisteitä, kun tällainen pelaaja on kentällä. Pisteitä saa tietenkin tehdä, mutta niiden varaan ei lasketa mitään. Tällaiset pelaajat ovat äärimmäisen tärkeitä, varsinkin nyt keväällä.

Tällaisen pelaajan varaan voidaan myös laskea tulevia kausia, kun arvostus näkyy myös lompakossa. Tällaisia pelaajia ei vaan taida hirveästi olla? Kun usein tulee se ”haluan suuremman roolin”-tilanne ja sitten vaihdetaan jengiä ja kaikki pettyy, kun ne parhaat avut on sitten kuitenkin jossain muualla.

Juuri tästä samaisesta jonitöykkälästä olen puhunut kymmenien viestien verran, vuosien ajan. Vaan eipä minullakaan sinun tavoin ole heittää juurikaan nimiä, ainakaan sellaisia, jotka eivät jo olisi isoja nimiä (Jasu, Virtanen jne) ja/tai haluaisi vastuuta ylemmissä ketjuissa. Töykkälä itsekin itse asiassa pelasi kolmosketjussa, Liivikin pelatessa nelosessa. Samaa pelaajatyyppiä kuitenkin haikaillaan.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mahtaako kyseinen pelaaja olla Axel Rindell?
Kyllä, siirron pitäisi olla saletti. Henkilökohtaisesti ottaa päähän, mutta pelaajan kannalta toki ymmärrän. Rindellin lienee kuitenkin helpompi napata Liiga-paikka Mikkelissä ja saada isompaa vastuuta. Varmasti tuleva kausi menee A-nuorissa pääosin, mutta en ihmettelisi vaikka Liigassakin pääsisi kokeilemaan. Hyvä kundi kuitenkin kyseessä – liike ja laukaus ovat hyvällä tasolla ja tuntuu muutenkin ns. tervepäiseltä kaverilta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kyllä, siirron pitäisi olla saletti. Henkilökohtaisesti ottaa päähän.
Tämäpä oli ikävä uutinen, kun toinen erittäin potentiaalinen oma kasvatti vaihtaa Hirvosen ohella maisemaa. Vähän kyllä kyseenalaistan edelleen IFK kyvyn tunnistaa lahjakkuudet. Siinä missä ynnämuu osastoon mallia Ulander, Salmi, Tamminen & co sitoudutaan hamaan loppuun asti niin samaan aikaan näitä mahdollisesti lahjakkaampia pelaajia vuotaa maakuntiin jatkuvasti. No, tulevaisuus sen vasta Rindellin kohdalla näyttää, olisko häneen kannattanut panostaa enemmin kuin Seppälään ja Winbergiin?
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@Frankie Miten Rindelliin pitäisi panostaa näitä pelaajiin enemmän? Tai onko näihin pelaajiin panostaminen jotenkin pois Rindelliltä? Nämä kaverit pitää olla samalla viivalla siihen asti kun ero näytetään kentällä. Omasta mielestä se ei liity lahjakkuuden tunnistamiseen koska se ei tule ilman kovaa työtä kuin luonnonlahjakkuuksilta eikä niitä tulee esiin kuin kerran 10 vuodessa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
@jph27 voi olla, että tuo käyttämäni termi ”panostaminen” oli hiukan harhaanjohtava, mutta tarkoitin sillä Liigasopimuksen solmimista, joka on mielestäni satsaamista tiettyihin pelaajiin. Kovin nopeasti on ilman merkittäviä näyttöjä miesten peleistä solmittu pitkät Liigasopimukset Ulanderille, Winbergille, Kulmalalle &co:lle, kun taas Hirvonen ja Rindell eivät sellaista saaneet,joten kyseenalaistan edelleen sen, onko IFKssa ammattitaitoa tunnistaa ne oikeat lahjakkuudet
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tästä tulee jotenkin mieleen eräs koulukaveri, joka Super Mario Brossia pelatessa painoi vaistonomaisesti resettiä aina kun tuli joku takapakki; menetti ekan elämän, ei päässyt tarpeeksi nopeasti läpi jostain esteestä tai ei päässyt aivan lipuntangon nuppiin asti hypyllään. Kerran näin kun tämä kaveri pääsi johonkin levelille 4-6, ja oli ihan hukassa kun ei tiennyt mitä tehdä. Oli hakannut sitä peliä varmaan vuosia pääsemättä resetointitaipumuksestaan johtuen koskaan ekoja levelejä pidemmälle. IFK on vähän kuin tämä kaveri. Sais luvan olla resetoimatta koko settiä niin usein ja alottamatta jatkuvasti uusia projekteja, sais mielummin edetä niille kovempitasosille leveleille vaikka vähän vähemmän täydellisellä/kauniilla suorituksella.

Juuri tästä samaisesta jonitöykkälästä olen puhunut kymmenien viestien verran, vuosien ajan. Vaan eipä minullakaan sinun tavoin ole heittää juurikaan nimiä, ainakaan sellaisia, jotka eivät jo olisi isoja nimiä (Jasu, Virtanen jne) ja/tai haluaisi vastuuta ylemmissä ketjuissa. Töykkälä itsekin itse asiassa pelasi kolmosketjussa, Liivikin pelatessa nelosessa. Samaa pelaajatyyppiä kuitenkin haikaillaan.
Sellainen meillä oli kasvamassa, mutta juna vei jokereihin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
@jph27 voi olla, että tuo käyttämäni termi ”panostaminen” oli hiukan harhaanjohtava, mutta tarkoitin sillä Liigasopimuksen solmimista, joka on mielestäni satsaamista tiettyihin pelaajiin. Kovin nopeasti on ilman merkittäviä näyttöjä miesten peleistä solmittu pitkät Liigasopimukset Ulanderille, Winbergille, Kulmalalle &co:lle, kun taas Hirvonen ja Rindell eivät sellaista saaneet,joten kyseenalaistan edelleen sen, onko IFKssa ammattitaitoa tunnistaa ne oikeat lahjakkuudet
Saman olen itsekin kyseenalaistanut. Jos joukkueen johto kertoisi mikä ero oli Seppälän, Winbergin, Teräväisen, Ulanderin, Myllylän, Kulmalan kun heidän sopparit värkättiin ja Hirvosen ja Rindellin välillä nyt.
 
F#21

Jäsen
@jph27 voi olla, että tuo käyttämäni termi ”panostaminen” oli hiukan harhaanjohtava, mutta tarkoitin sillä Liigasopimuksen solmimista, joka on mielestäni satsaamista tiettyihin pelaajiin. Kovin nopeasti on ilman merkittäviä näyttöjä miesten peleistä solmittu pitkät Liigasopimukset Ulanderille, Winbergille, Kulmalalle &co:lle, kun taas Hirvonen ja Rindell eivät sellaista saaneet,joten kyseenalaistan edelleen sen, onko IFKssa ammattitaitoa tunnistaa ne oikeat lahjakkuudet
Nyt ajatellaan asiaa nähtävästi vain seuran kannalta, eikä niinkään pelaajan. HIFK on voinut tarjota monellekin pelaajalle sopimusta, mutta mikään ei pakota heitä kirjoittamaan sitä. Jos Rindell on ajatellut toisen Liigaseuran olevan parempi kasvupaikka (=nopeampi pääsy aikuisten peleihin), niin silloin hän varmasti valitsee sen.

Pitkästä aikaan HIFK:lla on oikeasti kasvamassa junioreita, jotka kelpaavat myös muihin seuroihin. Ja määräkin on sen verta lisääntynyt ettei nämä koko pakettia sekoita vaikka lähtisivät.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@jph27 voi olla, että tuo käyttämäni termi ”panostaminen” oli hiukan harhaanjohtava, mutta tarkoitin sillä Liigasopimuksen solmimista, joka on mielestäni satsaamista tiettyihin pelaajiin. Kovin nopeasti on ilman merkittäviä näyttöjä miesten peleistä solmittu pitkät Liigasopimukset Ulanderille, Winbergille, Kulmalalle &co:lle, kun taas Hirvonen ja Rindell eivät sellaista saaneet,joten kyseenalaistan edelleen sen, onko IFKssa ammattitaitoa tunnistaa ne oikeat lahjakkuudet

Tietysti kun ei asiaa tiedä tai tunne. Pidän kyllä erikoisena jos IFK ei ole tarjonnut Hirvoselle liigasopimusta eli mahdollisesti Hirvonen on valinnut toisin. Rindell taas käytännössä breikkasi Kolleissa tällä kaudella ja kuten ollaan Ulanderin tapauksessa nähty, on sieltä vielä pitkä matka VL pelaajaksi.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Rindell nähtävästi menossa Jukureihin. On selvää, että Mikkeli pystyy tarjoamaan sen mitä Rindell ei IFK:ssa automaattisesti saa. Vaikka haluttaisiin pitää näistä omistakin kavereista mustasukkaisesti kiinni niin tämä myös pitkässä juoksussa houkuttelee niitä junnuja ulkopuolelta myös IFK:hon kehittymään. Pääasia on ettei se pelaaja-aines ole sitä harmaata massaa jota on 13 tusinassa.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Ymmärrän että lähdetään hakemaan peliaikaa mutta se mitä meidän pitää tehdä on se että ne helmet sieltä sainataan. Nyt on tehty sopimuksia Kulmalan ja Hämäläisen tapaisten pelaajien kanssa jotka eivät koskaan tule pelaamaan liigassa isossa roolissa.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Sehän olisi tragikoomista, jos näiden kaskien yms. jälkeen IFK ei osaisi tunnistaa ja arvostaa edes seuran Suomen pää(?)pelaajatarkkailijan pojan poikkeuksellista lahjakkuutta.

Axel Rindell ei ole sukua Harri Rindellille, jos tätä ”dramaatrisesti” haet takaa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kun en ole seurannut noita kollien pelejä, niin mikä ero Rindellillä ja Ulanderilla on Kollivuosien menestyksen suhteen? Eikös Ulanderin statsit ole jotenkin ”kovimmat ikinä” ja valinta ASM -sarjan parhaaksi pakiksi?

Eli ei kait noi ihan heittämällä mene edustukseen nää nytkään pois lähteneet junnut?
 
MSU

Tosiaan 16-17 kaudella Ulander sai Reijo Ruotsalainen palkinnon (sarjan paras pakki), omasi sarjaan parhaan +/- tilaston (+24), valittiin All-star kenttään, voitti puolustajien syöttö- ja pistepörssin (30 syöttöä, 38 pistettä) ja jäi pisteen päähän muuan Niklas Nordgrenista sisäisessä pistepörssissä.

Toki esim Jukureihin hukattu Alex Rindell teki tällä kaudella 41 pistettä pakkina, Jokipojissa lainalla oleva Seppälä 40 pistettä viime kaudella.

ASM kaikkien aikojen kausikohtaisessa vertailussa Ulanderin pisteet sijoittuvat sijalle 15 jättäen taakseen mm. Oliwer Kasken ja Otso Rantakarin.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun en ole seurannut noita kollien pelejä, niin mikä ero Rindellillä ja Ulanderilla on Kollivuosien menestyksen suhteen? Eikös Ulanderin statsit ole jotenkin ”kovimmat ikinä” ja valinta ASM -sarjan parhaaksi pakiksi?

Eli ei kait noi ihan heittämällä mene edustukseen nää nytkään pois lähteneet junnut?
Ei tietenkään heittämällä, mutta jos vaikka Rindellin ja Ulanderin huippukautta A-nuorissa vertaillaan, niin Rindellin pakkien pistepörssin voitto tuli näin pikaisesti katsottuna yli vuotta nuorempana, kuin mitä Ulanderin vastaava. Rindell täyttää kohta vasta 19 vuotta, kun taas Ulander oli ko. kauden päättyessä juuri täyttänyt 20 vuotta. Ei se Ulanderin edellinen kausikaan toki mikään heikko ollut. Muutenkin noita junioripisteitä vertaillessa kannattaa aina ottaa huomioon pelaajan ikä kyseisellä hetkellä, sillä tuolla saattaa pelaajilla olla jopa viisi-kuusi vuotta ikäeroa, vaikka pelaavat samaa sarjaa. Hyvänä esimerkkinä vaikka tämän kauden puolivälierät HIFK-Pelicans, jossa yhdenkin ottelun nuorin oli Pelicansin Brad Lambert, joka on syntynyt 19.12.2003 ja vanhin juuri Ulander, joka on syntynyt 13.3.1997. Sen lisäksi Ulander on pelaajana aina ollut jollain tavalla paljon tasapaksumpi kuin Rindell, jolla on omasta mielestäni liike ja laukaus paremmalla tasolla, eikä siitä rightin kätisyydestäkään ainakaan haittaa ole.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kiitos valistuksesta! Vuoden ikäeroa en sillä tavalla miettisi, mutta toi rightilta ampuvan kaverin menettäminen harmittaa.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Rindell nähtävästi menossa Jukureihin. On selvää, että Mikkeli pystyy tarjoamaan sen mitä Rindell ei IFK:ssa automaattisesti saa. Vaikka haluttaisiin pitää näistä omistakin kavereista mustasukkaisesti kiinni niin tämä myös pitkässä juoksussa houkuttelee niitä junnuja ulkopuolelta myös IFK:hon kehittymään. Pääasia on ettei se pelaaja-aines ole sitä harmaata massaa jota on 13 tusinassa.

Samaa mieltä, eli mun mielestä ei tämä ole IFK:lta pois. Mitä hyötyä olisi tuon ikäisen jätkän pelata A-junnuissa, tai ehkä Mestiksessä, jos voi pelata Liigaa. Ja toisaalta, mikä huuto siitä olisi seurannut, kun olisi todettu, että Axel Rindell on meidän rotaatiossa varmasti? Eli onnea Mikkeliin, ja otetaan tämä kaveri takaisin parin vuoden päästä, jos on kehittynyt riittävästi.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ongelma tässä ehkä ole se, että kaverit lähtevät maakuntiin isomman roolin perässä, vaan se, että jos/kun breikkaavat, niin eivät sitten kuitenkaan palaa tänne. Näitä esimerkkejä on paljon. Mikäli HIFK saisi ne itsensä Liigassa läpi lyöneet pelaajat tänne takaisin, niin HIFK:han voittaisi tässä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tee minkäänlaisia johtopäätöksiä pelaajasta yhden pelin perusteella. Yksi kausikin on vähän siinä ja tässä, koska liikkuvia osia on paljon ja kaudet eivät aina ole veljiä keskenään. Tällä tarkoitan sitä, että siinä missä joku pelaaja saa suonenvedon ja pistää kaikki omat ennätykset uusiksi ja onnistuu kaikessa ja kerää hurraa-huutoja, toinen pelaaja voi näyttää kentällä aivan paskalta, tehdä pelkkiä huonoja ratkaisuja ja saada fanien haukut niskaansa. Seuraavalla kaudella ensimmäinen ei enää onnistukaan niin hyvin ja saa fanien haukut ja jälkimmäinen pelaa yksinkertaisesti, varmasti ja hoitaa oman tonttinsa moitteettomasti ja saa fanien kehut. Tällaisia pelaajia on joka jengissä joka ikinen vuosi. Kumman ottaisit omaan jengiin? Paljon riippuu varmasti siitä, millainen kauden muu joukkue on. Siivittääkö yksittäisten pelaajien onnistumiset joukkueen menestykseen, vaikka muu joukkue pelaa itse asiassa melko huonosti? Vai häviääkö joukkue matseja yksittäisten pelaajien huonojen otteiden vuoksi, vaikka muu joukkue pelasi hyvin? Vaiko jotain siltä väliltä?

Asiat eivät ole mustavalkoisia eikä muutaman pelin otannalla kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tätä taustaa vasten olisin edelleenkin valmis käyttämään Laakson option, vaikka eilinen meni huonosti. Runkosarja sujui ihan hyvin ja hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan. En myöskään revi ranteitani auki Motinin jatkosopimuksesta, vaikka alku- ja nyt loppukausi on ollut heikompaa suorittamista. En varmastikaan tekisi jatkoja, ainakaan kovalla hinnalla, mutta kun sopimus on olemassa, varmistaisin ensi kauden osalta sen, että Motin saa pelata oikeassa roolissa oikealla peliajalla. Jos menee hyvin, roolia voi kasvattaa. Nythän on selvää, että Motinin rooli on aivan liian suuri, mutta hirveästi vaihtoehtoja ei vaan ole. Loppukauden vaikeudet eivät onneksi välttämättä kerro ensi kaudesta yhtään mitään. Ja siihen toivoon on tartuttava, koska se toinen vaihtoehto, ennakkoon murehtiminen ja ranteiden aukaiseminen, olisi liian raskasta. Ja myös vähän tyhmää, kun siihen on koko ensi kausi aikaa, jos on aihetta.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ei ongelma tässä ehkä ole se, että kaverit lähtevät maakuntiin isomman roolin perässä, vaan se, että jos/kun breikkaavat, niin eivät sitten kuitenkaan palaa tänne. Näitä esimerkkejä on paljon. Mikäli HIFK saisi ne itsensä Liigassa läpi lyöneet pelaajat tänne takaisin, niin HIFK:han voittaisi tässä.

Se on juuri näin. Se yhteys ja ”kannustaminen” on tärkeää näiden lähteneidenkin kohdalla. Nykyajan nuoret on ajattelevaa sakkia ja uskaltaa lähteä katsoen mikä on itselleen parasta. Jos näyttää siltä, että IFK on kasaamassa ensi kaudeksi nimekästä joukkuetta, niin miksi jäädä tänne kyttäämään pelipaikkaa?
 
/dev/null

Olen samaa mieltä. Kaikki on siitä kiinni miten asiat hoidetaan. Kannustetaan, pidetään yhteyttä, .... Ei olla ylimielisiä kusipäitä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On myös hyvä huomioida jo olemassa olevat sopimukset sekä mahdolliset muut prospektit, kun puhutaan nuorten seurasiirroista. Toki asiaan vaikuttaa myös siirtoseuran tilanne. Kaikkein tärkeintä on se, että nuori pääsee pelaamaan paljon. Pelkkä treeni ja hajavaihdot eivät kehitä pätkän vertaa silloin, kun kehittymisessä pitäisi ottaa suuria steppejä. Vaikka olisi kuinka potentiaalinen tulevaisuuden pelaaja, ei välttämättä ole mielekästä sitoa nuorta seuraan, missä todennäköisyys todellisen näyttöpaikan antamiselle on melko pieni, jos kentällä ei tule tulosta. Tietenkin sitä näkisi aina ensisijaisesti omia kasvatteja HIFK-paidassa, mutta käytännössä se ei vain aina ole mahdollista.

Avoimuus ja ymmärrys molempien osapuolten intresseille on kummallekin osapuolelle ensiarvoisen tärkeää. Kun asiat hoidetaan tyylikkäästi, kaikki mahdollisuudet yhteistyölle jatkossa pitäisi olla kunnossa. Mutta sekään ei vielä takaa sitä, että tulevaisuudessa intressit tulevat kohtaamaan. Yhdenkään oman junnun tai HIFK-taustaisen pelaajan breikkaaminen muualla ei ikinä ole huono juttu. Ja se, että joku breikkaa muualla, ei automaattisesti tee organisaatiosta paskaa, koska sopimuksen syntymiseen vaikuttaa monet asiat. Organisaation pitää kuitenkin olla hereillä ja tunnistaa ne junnut, joita ei missään oloissa saa päästää muualle. Näidenkin kanssa pitää kuitenkin tarvittaessa pystyä olemaan luovia ja joskus voi jopa olla viisasta päästää sopimuksen alainen pelaaja lainasopimuksella muualle suuremman peliajan perässä, jos omassa seurassa onnistumisia ei suuresta potentiaalista huolimatta vain tule. Tällöinkin tarvitaan silmää tunnistaa tilanteet oikeaan aikaan ja hoitaa ne tyylikkäästi ja kunnioittavasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös