Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 030
  • 3 319

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopimuksestaan huolimatta?

Ehkäpä tällaiset epärealistiset haihatelmat, missä ihan ok kauden pelanneiden sopimuksenalaisten pelaajien sopparit puretaan, kannattaisi pitää vain pöytälaatikossa. Tai sit vaikka seurata ihan reaalimaailmaa :D.

Harvoin näiden ulkkareiden kanssa on mitään sopimusriitoja ollut, jos ladut eivät olekaan loppupeleissä kohdanneet. Ei siinä varmaan olisi mitään ihmeellistä, että Motin lähtisikin takaisin Ruotsiin kesken sopimuskaudenkin. Varsinkin jos hintalappu laskee koko ajan esitysten ja sitä kautta peliajan myötä.

En ole mielelläni väärässä, niin voi toki olla. Toki todennäköisempää on, että jatkaa. Ei kuitenkaan ole minun mielestäni ainakaan tällä hetkellä mieleinen asia, toki mulla vaihtuu näissä asioissa mielipiteet kuin naapurin blondilla sukupuolitaudit.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylläolevaan viitaten, niin mä kyllä luulen, että jos Turusen Teemu on sopparin meille jo väsännyt, niin hän kyllä jatkaa. Ei noilla näytöillä P-Amerikkaan lähdetä, ja tämä on kuitenkin vasta miehen ensimmäinen absoluuttinen huippukausi.

Tähän mulla toiveikas sama. Nämä pistepörssin kärjet ovat viime vuosina vähän ehkä sokaisseet suomalaista kiekkokansaa, kun siellä on ollut jonoksi asti niitä kultakimpaleita. Mä en kuitenkaan usko, että Turunen vielä tänä keväänä esim. MM-joukkueessa pelaa.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en tiedä onko vika vaan mussa, mutta musta toi Rantakari vaikuttaa ihan daijulta ukolta. Ehkä se on vaan ne porkkanavärit joka sen mielikuvan tekee.
Vaikuttaa todella daijulta, enkä haluaisi nähdä tuota Narripaidassa tai porkkanapöksyissä viihtyvää kaveria enää punanutussa. Näyttänyt mikä on miehiään ja vaikka ei faijansa teoista vastuussa olekaan, ei noi isä-Rantakarin touhutkaan ole oikein vakuuttaneet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuohimaa
Halonen

Järvinen - Heikkinen/Kousa/Auvitu/Rantakari
Motin - Lyytinen
Varakas - Laakso
Teräväinen/Seppälä/Ulander (+eka ja oleellisin täydennys olisi varmaan se Lintuniemi)
(Kanki)

Enlund - Tyrväinen - Rask
JaKeränen - Lundell - Kangasniemi (Salminen)
Jääskä - Paajanen - Dyk +Nordgren,MPS,Engberg,Kulmala
Tallberg - Jasu - JuKeränen +Åsten,Petrell

Aikalailla näkisin itsekin tämän näin. Vaikka Lennu ja Keränen ovat hyvin pelanneet nyt niin noiden paikka ei ole missään muualla kuin nelosketjussa/rotaatiossa. Sama koskee Tallbergia sekä Åstenia ja Engbergiä. Jääskä on rajatapaus tässä, parhaimmillaan kolmosketjun ehkä jopa kakkosketjun kamaa, mutta mielestäni vaeltelee liikaa varjojen mailla. Nordgrenin kohdalla näyttää vähän pahalta jos saadaan pidettyä Rask ja Kangasniemi, oikealaita rupeaa olemaan silloin aika tukossa ja Dyk (käsittääkseni oikealaituri) vielä tulossa tuomaan kilpailua. Vasenlaita kaipaa vahvistuksia, tänä vuonna meillä on ollut vain yksi laatupelaaja heittää tuolle laidalle (Thorell). Janne Keränen olisi unelmahankinta, Turunen puolestaan paras mahdollinen korvaaja Thorellille. Paajanen on muuten todella huikea kaveri, mutta toivottavasti Lundell ottaa ne tarvittavat kehitysaskeleet tai muuten mennään taas tasavahvalla sentteriosastolla, mutta vailla sitä todellista ykkössentteriä mikä tämän kokoisella seuralla pitäisi olla aina.

Turunen - Lundell - Kangasniemi
Ja.Keränen - Tyrväinen - Rask
Jääskä - Paajanen - Dyk
Tallberg - XXX - Ju.Keränen
Petrell, Åsten, Engberg...

Eronen/XXX - Rantakari
Lyytinen - XXX
XXX - Motin
Varakas - Laakso
Junnut...

Tuohimaa
Halonen/XXX
 
Viimeksi muokattu:

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Eronen/XXX - Rantakari

Muuten kaikesta samaa mieltä, mutta tuo ykköspakkipari näyttää aika hazardilta ja huonosti roolitetulta. Tajuan kyllä että "puolustava-hyökkäävä" on hieman simppeli ja vanhanaikainen tapa ajatella pakkiparit, mutta ei "hyökkäävähazardi-hyökkäävähazardi" oikein parempikaan vaihtoehto ole.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Muuten kaikesta samaa mieltä, mutta tuo ykköspakkipari näyttää aika hazardilta ja huonosti roolitetulta. Tajuan kyllä että "puolustava-hyökkäävä" on hieman simppeli ja vanhanaikainen tapa ajatella pakkiparit, mutta ei "hyökkäävähazardi-hyökkäävähazardi" oikein parempikaan vaihtoehto ole.

En miettinyt pakkipareja, mietin vain nyt ns. lokeroita. Eronen kuuluu tuohon ns. ykköslokeroon ja jos hänelle pitää korvaaja löytää niin tämän pitää olla myös Liigan kärkeä. Onko se sitten Erosen tyyliin kiekollinen pakki vai Järvisen tyylinen isäntä niin riippuu roolituksesta. Rantakarin vierelle ehdottomasti Järvisen tyylinen puolustaja sopii paremmin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lähde: HIFK:n Leijonat-hyökkääjä jättämässä Liigan - tässä tuleva osoite? | SuomiKiekko

Tyrväinen lähdössä Luleåån kuten toisessa ketjussa jo laitoinkin. Toivotaan, että tilalle tulee muutakin kuin Paajanen.

Mun mielestä on ihan käsittämätöntä, että sopparista löytyy joku optio SHL:ää varten!? Jotenkin, jotenkin ymmärrän tuon KHL:n option, mutta että SHL-seuratkin pääsevät nykyään haaskalle. Huhhu. Kyllähän tuo fiiliksiä laskee, mutta jos tilalle löytyy oikea ykkössentteri niin ei siinä sitten. Paajanen on erinomainen kolmossentteri ja Lundell sitten lähtökohtaisesti toinen kärkisentteri. Jos taas ensi kaudella on kärkisentterit Lundell-Paajanen niin se on puhdasta paskaa huumoria sitten.

No ilmeisesti joku mahdollisuus vielä on, että Julle jatkaisi, tai siis semmoisen käsityksen tuosta jutusta sain, että kiinnostuneita ollaan, mutta vielä ei ole nimiä papereihin rustattuna.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei kai IFK huvikseen noita ulkomaanoptioita iske vähän jokaiseen sopimukseen vaan vaihtoehtona on, ettei nimeä saada lainkaan paperiin Eronen-Rask-Tyrväinen-Kangasniemi -luokan pelaajilta. SHL:lla on uusi rahakas TV-sopimus ja vedonlyöntisponsori, joten fyrkkaa on seuroilla entistäkin enemmän suhteessa IFK:hon. Pitää tunnistaa toimintaympäristö, jossa IFK toimii ja IFK:n asema siinä. Luonnollisesti nykytilanteessa korostuu laadukkaan skouttauksen merkitys yhdessä oman vahvan juniorituotannon - harmittavasti kumpikin osa-alueita, joilla IFK on ollut tehoton toimija.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä on ihan käsittämätöntä, että sopparista löytyy joku optio SHL:ää varten!? Jotenkin, jotenkin ymmärrän tuon KHL:n option, mutta että SHL-seuratkin pääsevät nykyään haaskalle. Huhhu.

Sopimuksethan on juuri sellaisia, jollaisiksi ne yhteisellä sopimuksella muotoillaan. Jos olen oikein käsittänyt, niin Luulajalla on ensi kaudelle sopimus ainakin kahden kärkiketjun sentterin kanssa (Connolly ja Olausson), joten se ei kyllä ainakaan omissa arvauksissani olisi ollut ensimmäinen potentiaalinen sopimusta tarjoava SHL-seura. Mutta tilanteet joukkueissa vaihtuvat nopeasti ja odotellaan kaikessa rauhassa. Joku SHL-seura on tietenkin käynyt tarkkailemassa reilummin HIFK:n otteluita ja kiinnostunut muistakin ykkösketjun miehistä?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No ei kai IFK huvikseen noita ulkomaanoptioita iske vähän jokaiseen sopimukseen, vaan toinen vaihtoehto on, ettei nimeä saada lainkaan paperiin. SHL:lla on uusi rahakas televisiosopimus ja vedonlyöntisponsori, joten fyrkkaa on seuroilla entisestään enemmän kuin IFK:lla. Pitää ymmärtää toimintaympäristö, jossa IFK toimii ja IFK:n asema siinä. Luonnollisesti nykytilanteessa korostuu laadukkaan skouttauksen merkitys yhdessä oman vahvan juniorituotannon - harmittavasti kumpikin osa-alueita, joilla IFK on ollut tehoton toimija.

Rehellisesti sanottuna toimiiko nämä optiot koskaan järkevästi seuran kannalta? Jos pelaaja onnistuu hän jatkaa matkaansa, jos pelaaja epäonnistuu vaikka loukkaantumisen johdosta ja on jatkossa kaukana omasta tasostaan niin jatkaa joukkueessa riippakivenä. Ei nuo optiot joissa kaikki avaimet ovat pelaajan käsissä hyödytä joukkuetta koskaan, voihan sen jatkosopimuksen solmia sitten sen jälkeen kun pelaaja on katsastanut muut vaihtoehdot, mutta ei ole napannut.

Muutenkin oma rehellinen mielipide on, että kukkaron nyörit olisi avattava HIFK:ssa pelaajabudjetin suhteen. Liigan tasossa mennään äärirajoilla, tuosta napsu enää alemmaksi ja joutuu oikeasti alkaa miettimään, että onko tuosta järkevää enää maksaa ja ylipäätään seurata. Jos ei kehitystä tapahdu niin taantuu ja se ei ole hyvä asia suomalaisen kiekon kannalta jos Liigalle näin käy.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi kauden joukkueen kokoamiseen liittyen - kokemusta ja erikoistilannepelaamisen kykyä ei ole koskaan liikaa -> tähän vaihtoehtona Petteri Wirtanen, jonka sopimus Djurgårdenin kanssa päättyy tähän kauteen.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Ensi kauden joukkueen kokoamiseen liittyen - kokemusta ja erikoistilannepelaamisen kykyä ei ole koskaan liikaa -> tähän vaihtoehtona Petteri Wirtanen, jonka sopimus Djurgårdenin kanssa päättyy tähän kauteen.
Ikuinen haave ollut sen jälkeen kun PW täältä lähti, että palaa viellä takaisin. Monipuolinen kaveri, voi heittää kentälle missä vain tilanteessa! Tyrväinen-Lundell-Paajanen-Wirtanen-Jääskä-Åsten. Tälläinen sentteristö pitäisi olla ihan mahdollinen ja jättää myös tuleville loukeille pelivaraa keskellä, ja mikäli Lundell ei pysty ottamaan harppausta, niin suoraan laitaan esim Paajasen viereen, joka pystyy kakkosessa suoriutumaan kiitettävästi.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja välipäivien ratoksi ja kesäaikaan siirtymisen kunniaksi jatketaan spekulointia ensi kauden pelaajista. Jos ja kun hyökkäysosastolta on lähdössä pois sopimuksen purkamiseen oikeuttavan option omaavia pelaajia, voisiko Jesse Saarinen olla käyttökelpoinen pelaaja? Osoitti HIFK-Pelicans-sarjassa kykyä vastuunottoon ja on luistimilla erittäin nopea. Käyttökelpoinen myös ylivoimalla. Sopimus Lahdessa loppuu tähän kauteen ja HIFK:n organisaatio on nähnyt viimeisimmät näytöt ihan lähietäisyydeltä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Mitä tulee Tyrväisen poislähtöön, niin olisikohan siellä ollut ihan kunnolla keskusteluyhteys auki jo ajoissa ja Paajanen on se mahdollinen stuntti? Sitten siis ykkös-/kakkossentteriä haetaan.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pelkästään jo Pelicans-sarjan pohjalta toivoisin, että Salminen olisi hankittavissa ensi kaudelle. Todella hyvä kiekollinen pelaaja ja ratkaisukykyä löytyy tiukassakin paikassa. Ei ihan Thorellin paikkaaja, mutta näkisin että ehdottomasti olisi hyvä laituri ykkös-/kakkosketjuihin ensi kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Lähde: HIFK:n Leijonat-hyökkääjä jättämässä Liigan - tässä tuleva osoite? | SuomiKiekko

Tyrväinen lähdössä Luleåån kuten toisessa ketjussa jo laitoinkin. Toivotaan, että tilalle tulee muutakin kuin Paajanen.

Siis missä vaiheessa tämä on mennyt tähän, että SHL-joukkue poimii IFK:stä sopimuksenalaisia pelaajia riveihinsä? Sen vielä ymmärtäisin, jos Jullen sopimus olisi muotoa 18-19+1, mutta kun se on ihan normaali kauden 19-20 kattava soppari.

Vaikeaksi menee joukkueen rakentaminen jos pelaajat voivat halutessaan sopimuksesta huolimatta nostaa kytkintä muualle. Joudutaanko taas aloittamaan korvaajien haku auttamatta myöhässä näin keväällä ja kuinka monelle pelaajalle? Pelkästään case Suomela osoitti, että vaikeaa on, ykköskorin pelaajat kun ovat suurimmaksi osaksi jo sopimuksensa ehtineet solmia.

Muutenkin vähän turhauttavan oloinen ikiliikkuja. Hankitaan Suomela ykkössentteriksi -> ilmoittaa keväällä pelavansa todennäköisesti jossain muualla -> korvaajaa ei löydy -> kakkossentteri Tyrväinen nousee ykkössentteriksi ja pelaa onnistuneen kauden -> kaavaillun ensi kauden ykkössentterin Tyrväisen agentti ilmoittaa, että sopimuksesta huolimatta siirto muualle mahdollinen -> sama rulianssi alkakoon alusta?

Vituttaa aivan perkeleesti jos Tyrväinen lähtee. Ei häntä millään Paajasilla korvata.
 
Viimeksi muokattu:

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Siis missä vaiheessa tämä on mennyt tähän, että SHL-joukkue poimii IFK:stä sopimuksenalaisia pelaajia riveihinsä? Sen vielä ymmärtäisin, jos Jullen sopimus olisi muotoa 18-19+1, mutta kun se on ihan normaali kauden 19-20 kattava soppari.

Ei taida olla niin sanottu normaali sopimus, vaikka IFK ei yksityiskohdista kertonutkaan, kun Jullen jatko julkaistiin. Eli kyllä siellä taitaa kuitenkin olla pykälä ulkomaille, jonka Julle ymmärrettävästi haluaa käyttää tässä vaiheessa uraa. Salmelainenkin sanoi, että hyvä tilanne on sopimusten kanssa, mutta useammalla pelaajalla pykälä ulkomaille. Tänä päivänä ne pykälät on vain pakko antaa tietyille pelaajille.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei taida olla niin sanottu normaali sopimus, vaikka IFK ei yksityiskohdista kertonutkaan, kun Jullen jatko julkaistiin. Eli kyllä siellä taitaa kuitenkin olla pykälä ulkomaille, jonka Julle ymmärrettävästi haluaa käyttää tässä vaiheessa uraa. Salmelainenkin sanoi, että hyvä tilanne on sopimusten kanssa, mutta useammalla pelaajalla pykälä ulkomaille. Tänä päivänä ne pykälät on vain pakko antaa tietyille pelaajille.

En ihan osta tätä "pakko antaa"-näkökulmaa. Tyrväinen on meidän oletettu ensi kauden 1.-2.sentteri. Eikö Suomelan myötä jo nähty kuinka vaikeaa tällaisten tonttien tilkitseminen enää tässä vaiheessa on?

Tietenkään emme tiedä, että minkälaisia kaneja hatusta toimistolta löytyy, mutta ihan näin tuoreen kokemuksen pohjalta en ole luottavainen vaan ennemminkin tulee sellainen fiilis, että melko löysässä hirressä roikutaan. Kärkisentterimarkkinat tulevalle kaudelle pelataan melko pitkälle jo kauden alkupuoliskon aikana.

Tyrväisen kaudelle 19-20 ulottuvasta yhden kauden jatkosta ilmoitettiin viime kesänä, eli tähän kauteen sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta kun kauden 18-19 soppari siis tuossa vaiheessa taskusta jo löytyi. Pahimmillaan tämä jatkosopimus ulkomaan pykälineen jätti joukkueeseen jälleen yhden kärkisentterin vajauksen tulevalle kaudelle. Ellei muualle lähtöön ole sitten varauduttu jo syksyllä ja jos toisaalta jos olisi, niin herää kysymys, että miksi tuo jatko sitten sorvattiin? Siltä varalta, että sattuisi pelaamaan riittävän huonon kauden, että saadaan pidettyä joukkueessa myös ensi kaudella?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sillä jatkosopimuksella ulkomaanpykälällä varmistettiin se, että Liigassa pelatessaan Julle ei toista seuraa edusta. En ole ulkomaanpykälien suuri ystävä ylipäätään, mutta HIFK ei voi jäädä muiden kyydistä unohtamalla nämä kokonaan sopimusvalikoimistaan. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että pelaaja X siirtyy onnistuneen kauden jälkeen Kärppiin/Tapparaan jopa pienemmällä liksalla, pelaa siellä vuoden ja pokkaa mestaruuden ja siirtyy ulkomaille sen sopimuksen ulkomaanpykälällä. Tällaisessa tapauksessa HIFK olisi tuplahäviäjä, joten joudun ikäväkseni ymmärtämään tällaiset Jullen sopimusmallit. Uskon myös, että näistä on tulevaisuutta ajatellen huomattavaa hyötyä, kun pelaajan paluu Liigaan on ajankohtainen. Ei mikään tae tietenkään, mutta jonkinlainen plussa kuitenkin.
 

Nigi

Jäsen
Pelkästään jo Pelicans-sarjan pohjalta toivoisin, että Salminen olisi hankittavissa ensi kaudelle. Todella hyvä kiekollinen pelaaja ja ratkaisukykyä löytyy tiukassakin paikassa. Ei ihan Thorellin paikkaaja, mutta näkisin että ehdottomasti olisi hyvä laituri ykkös-/kakkosketjuihin ensi kaudella.
Epäilen suuresti, että on hankittavissa. Eiköhän mene ulkomaille.
 

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
En ihan osta tätä "pakko antaa"-näkökulmaa. Tyrväinen on meidän oletettu ensi kauden 1.-2.sentteri. Eikö Suomelan myötä jo nähty kuinka vaikeaa tällaisten tonttien tilkitseminen enää tässä vaiheessa on?
Niin voihan niitä pykäliä olla antamatta, mutta todennäköinen seuraus on se että Tyrväisen(kään) tasoiset pelaajat eivät täällä pelaisi vaan menisivät sinne mistä ulkomaille pystyisi helposti siirtymään.

Tilanne on oikeasti se, että me ollaan tällä reilun kolmen millin budjetilla persaukinen lätkäseura jos vertailee koheloon, Ruotsiin, Sveitsiin tai Saksaan. Tätä ei kovin moni ole tuntunut sisäistävän. Tällä budjetilla me oikeasti valitaan sieltä alelaarista näitä pelaajia ellei haluta verrata itseämme johonkin vitun Jukureihin tai Sportiin, ja minusta vertailua pitäisi tehdä muuhun Eurooppaan. Toivon todellakin, että toimistolla tehdään kokoajan hommia sen eteen, jotta budjettia saataisiin kasatettua ja kasvua aikaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Sillä jatkosopimuksella ulkomaanpykälällä varmistettiin se, että Liigassa pelatessaan Julle ei toista seuraa edusta. En ole ulkomaanpykälien suuri ystävä ylipäätään, mutta HIFK ei voi jäädä muiden kyydistä unohtamalla nämä kokonaan sopimusvalikoimistaan. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että pelaaja X siirtyy onnistuneen kauden jälkeen Kärppiin/Tapparaan jopa pienemmällä liksalla, pelaa siellä vuoden ja pokkaa mestaruuden ja siirtyy ulkomaille sen sopimuksen ulkomaanpykälällä. Tällaisessa tapauksessa HIFK olisi tuplahäviäjä, joten joudun ikäväkseni ymmärtämään tällaiset Jullen sopimusmallit. Uskon myös, että näistä on tulevaisuutta ajatellen huomattavaa hyötyä, kun pelaajan paluu Liigaan on ajankohtainen. Ei mikään tae tietenkään, mutta jonkinlainen plussa kuitenkin.

Tämä on ihan validi pointti mitä en tullut ajatelleeksi. Mutta kyllä IFK häviää myös siinä mikäli ensi kauden joukkueessa on yhden kärkisentterin vaje siksi, että haluttiin varmistaa, ettei pelaaja siirry kilpailijan leiriin.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tätä myös Salmelainen jossain välissä kommentoi, että IFK:n on myös tuettava niitä pelaajan omia tavoitteita. Voihan näissä pykälissä olla jonkinlainen kompensaatio jonka tuleva seura joutuu pelaajasta X pulittamaan. En tunne asiaa, mutta näin ainakin itse tekisin. Lopulta sekin hyödyttää IFK:ta kun pelaajat havaitsee hyvän kehitysalustan ja pelaajaa tukevan toiminnan. Kärpissä tätä on harrastettu jo vuosia. Esimerkiksi Miika Koivistolla oli 3 vuoden sopimus Kärppien kanssa, mutta siirtyi jo yhden kauden jälkeen KHL:ään, Miro Aaltonen siirtyi kesken sopimuskautensa KHL:ään, Mika Niemi ei myöskään pelannut sopimuskautta Kärpissä loppuun ennen siirtoa Jokereihin. Tuossa nyt muutama esimerkki. Siksi sinne nämä Osalat ja Heponiemet menee. Pelaajaa ei kahlita sopimukseen vaan pidetään sitä vahvuutena, että saadaan pelaajia kehitettyä isompiin ympyröihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös