Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 030
  • 3 319

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tätä myös Salmelainen jossain välissä kommentoi, että IFK:n on myös tuettava niitä pelaajan omia tavoitteita. Voihan näissä pykälissä olla jonkinlainen kompensaatio jonka tuleva seura joutuu pelaajasta X pulittamaan. En tunne asiaa, mutta näin ainakin itse tekisin. Lopulta sekin hyödyttää IFK:ta kun pelaajat havaitsee hyvän kehitysalustan ja pelaajaa tukevan toiminnan. Kärpissä tätä on harrastettu jo vuosia. Esimerkiksi Miika Koivistolla oli 3 vuoden sopimus Kärppien kanssa, mutta siirtyi jo yhden kauden jälkeen KHL:ään, Miro Aaltonen siirtyi kesken sopimuskautensa KHL:ään, Mika Niemi ei myöskään pelannut sopimuskautta Kärpissä loppuun ennen siirtoa Jokereihin. Tuossa nyt muutama esimerkki. Siksi sinne nämä Osalat ja Heponiemet menee. Pelaajaa ei kahlita sopimukseen vaan pidetään sitä vahvuutena, että saadaan pelaajia kehitettyä isompiin ympyröihin.

Toivottavasti olet oikeassa, että tässä on joku suurempi hyöty taustalla. Hieman vain huolestuttaa, että ensi kauden keskikaista on muodossa tyyliin "Paajanen-Lundell-Ikonen-Keränen" kun avauskiekko putoaa jäähän.
 
Viimeksi muokattu:
J

Just-Ice-Hockey

Itse suhtaudun aivan äärimmäisen kriittisesti spekuloidun kaltaisiin ulkomaanpykäliin. Koska kyseiset pykälät voivat olla seuran kannalta hyvin turmiollisia, pistäisi niitä antaa vain poikkeuksellisille pelaajille. Tämän kauden joukkueesta oikeastaan vain Thorell ja Eronen täyttävät minun kirjoissa tämän vaateen. Lisäksi kyseisiä pykäliä saisi maksimissaan olla kaksi joukkuetta kohden, tämä siis jälleen minun henkilökohtaisena mielipiteenäni.

Nythän seura on sitonut perkeleellisen kasan euroja Tyrväiseen, Raskiin, Kangasniemeen ja kehen lie muuhun. Luonnollisesti olisi upeaa nähdä nämä kaikki meillä ensi kaudellakin, siitä ei ole kyse. Mutta mitä jos 30.4.2019 kaikki kolme ilmoittavat käyttävänsä kotiinsa ja siirtyvänsä ulkomaille. Mistä etsitään korvaavat siinä vaiheessa? Varallekaan ei ole oikein voitu sopimuksia tehdä, kun resurssit on jo sidottu.

Toisin sanoen vedetään ihan perkeleellisellä "upporikas tai rutiköyhä" -linjalla. Itseäni tämä ei sytytä sitten yhtään. Kyllä IFK:n pitää nykyisessäkin tilanteessa pystyä sanomaan pelaajille, että ota tai jätä. Silläkin riskillä, että nämä ensi kaudella sitten ovatkin Tapparan riveissä. Siinä kohtaa kun pelaaja on tehnyt kantansa tiettäväksi, jää aikaa ja ennen kaikkea resursseja hankkia korvaaja ensi kauden joukkueeseen. Paajanen nyt esimerkkinä Tyrväisen korvaajasta.

Edellä kirjoitettu ei missään nimessä tarkoita sitä, että IFK:n pitäisi olla miltään osin pelaajan tavoitteiden tai mahdollisuuksien esteenä. Kyllä meiltä edelleen pitää voida päästä ulkomaille, mikäli tilaisuus tulee kohdalle. Se pitää vaan tapahtua hallitusti niin, että seurallakin on sanansa sanottavana.

Suoraan sanottuna itse toivoisin IFK:n mieluummin käyttävän Jypin ja Tapparan ainakin käyttämiä perkeleen pitkiä sopimuksia, joissa mahdollisuus viettää vuosi tai pari ulkomailla. Toki tuolloinkin se ulkomaanoption käyttöpäivä pitäisi laittaa esimerkiksi helmikuun loppuun.

No nää on näitä. Itse näen näissä ykkösketjun jätkien jatkoissa ihan helvetillisen riskin jokaisessa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei taida olla niin sanottu normaali sopimus, vaikka IFK ei yksityiskohdista kertonutkaan, kun Jullen jatko julkaistiin. Eli kyllä siellä taitaa kuitenkin olla pykälä ulkomaille, jonka Julle ymmärrettävästi haluaa käyttää tässä vaiheessa uraa. Salmelainenkin sanoi, että hyvä tilanne on sopimusten kanssa, mutta useammalla pelaajalla pykälä ulkomaille. Tänä päivänä ne pykälät on vain pakko antaa tietyille pelaajille.
Eli hyvä tilanne sopimusten kanssa muuttuu paskaksi jumppatuokioksi ihan silmänräpäyksessä, joten liekö tuo tilanne sittenkään niin hyvä?
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nybari ei antanut näitä ulkomaalaispykäliä joten siinä asiassa ollaan menty taaksepäin.
 
4

444

Tämä on ihan validi pointti mitä en tullut ajatelleeksi. Mutta kyllä IFK häviää myös siinä mikäli ensi kauden joukkueessa on yhden kärkisentterin vaje siksi, että haluttiin varmistaa, ettei pelaaja siirry kilpailijan leiriin.
Toisaalta se häviö olisi tullut myös siinä vaiheessa, kun sopimusneuvotteluissa ulkomaanpykälälle olisi sanottu ”ehdoton ei” ja Julle olisi pakannut laukkunsa ja tehnyt pykälällisen sopimuksen (mahdollisesti vähän halvemmalla) esim. Pelicansin tai HPK:n kanssa. Mä en näe sitä skenaariota millään tavalla parempana. Joskus vain on pakko valita kahdesta huonosta se vähemmän huono vaihtoehto.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybari ei antanut näitä ulkomaalaispykäliä joten siinä asiassa ollaan menty taaksepäin.

Totta. Mutta Nybondas myös käytti rahaa melko huolettomasti ja siitä tyylistä HIFK pyrkii nyt pois, pl. ykköskorin jätkät.

Edelleenkään niitä pykäliä ei kaikille anneta eikä varmastikaan ensimmäistä sopimuskauttaan pelaaville pelaajille. Jonkun Kangasniemen kanssa soppari on alun alkaenkin ollut 1+1, joten tässä tilanne tietenkin eri kuin esim. Jullen, Erosen ja Raskin kanssa. Sinänsä itsekin pidän hieman erikoisena, että tuolla on nyt samaan aikaan noin monella sama tilanne päällä. Mutta Salmelainen toivottavasti huomioi mahdollisesti kohtaamansa haasteet tulevaisuudessa ja välttää tekemästä samoja mahdollisia virheitä.
 
baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Nybari ei antanut näitä ulkomaalaispykäliä joten siinä asiassa ollaan menty taaksepäin.

Nybäri ei antanut KHL-pykäliä soppareihin. Muita ulkomaanpykäliä on ollut aikaisemminkin. Esim Liivik käytti sellaisen vaihtaessaan seuraa.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Sekin on hyvä huomioida, että vaikka Julle onkin parempi kuin Paajanen, niin vastaavasti ainakin itse odotan Lundellin kykenevän tuplaamaan tämän kauden pisteet, koska kehitys tuossa iässä on valtavan nopeaa, ja lisäksi hänellä pää pelaa jo nyt erittäin hyvin. Hyvä kesäharjoittelu alle, ja siinä on meille aivan kelpo kakkossentteri. Oleellista on, millaisia laitureita Paajasen vierelle saadaan haalittua.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Niin, että lähdetään kärkikaksikolla Lundell-Paajanen? En nyt tiedä meinasitko tätä, mutta voi hyvää päivää jos näin tehtäisiin. Lundellin palkka suhteessa hyötyyn ensi kaudella on niin hyvä (toivottavasti), että jo tämän pitäisi antaa mahdollisia pelimerkkejä hommata sinne kolmas huippusentteri ja pätevä nelossentteri. Olisi taas järjetöntä puuhastelua jos kaikki laskettaisiin sen varaan, että kyllä Lundell kasvaa ykkössentteriksi ja Paajanen korvaa Tyrväisen. Pidän Paajasesta paljon ja koen hänet hyvänä hankintana, mutta nimenomaan kolmosketjun keskelle ja taitoa pitäisi löytyä tuohon ketjuunkin ihan hyvin jotta Paajasen ympärille voidaan muodostaa tulosyksikkö eikä mitään nolla-nollaa pyrkivää ketjua. Toivottavasti Salmelainen jostain löytää sen yhden loistavan sentterin lisää remmiin mikäli Julle häippäsee. Nelosketjun keskelle mulle kelpaisi kyllä Liivik hyvin :)
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Toisaalta se häviö olisi tullut myös siinä vaiheessa, kun sopimusneuvotteluissa ulkomaanpykälälle olisi sanottu ”ehdoton ei” ja Julle olisi pakannut laukkunsa ja tehnyt pykälällisen sopimuksen (mahdollisesti vähän halvemmalla) esim. Pelicansin tai HPK:n kanssa. Mä en näe sitä skenaariota millään tavalla parempana. Joskus vain on pakko valita kahdesta huonosta se vähemmän huono vaihtoehto.

Miten niin? Tässä nyt tuntuu unohtuvan, että Tyrväisellä oli jo kuluvaa kautta koskeva sopimus IFK:hon siinä vaiheessa kun se viime kesänä laajennettiin (ulkomaan pykälän kera) koskemaan myös kautta 19-20. Eli ei Tyrväinen olisi täksi kaudeksi minnekään laukkujaan pakannut.

Mikäli ulkomaanpykälällisen jatkosopimuksen sijaan oltaisiinkin rekrytoitu (ilman ulkomaan pykälää) hyvissä ajoin sentteri ensi kaudeksi, niin silloinhan sellaista riskiä ei olisi, että seuraavan kauden kärkisentteri olisi nostamassa kytkintä keväällä, jolloin kärkisentterimarkkinat tunnetustikin ovat varsin kuivahkot.

Luulisi, että case Suomela olisi opettanut.
 
Viimeksi muokattu:

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Niin, että lähdetään kärkikaksikolla Lundell-Paajanen? En nyt tiedä meinasitko tätä, mutta voi hyvää päivää jos näin tehtäisiin. Lundellin palkka suhteessa hyötyyn ensi kaudella on niin hyvä (toivottavasti), että jo tämän pitäisi antaa mahdollisia pelimerkkejä hommata sinne kolmas huippusentteri ja pätevä nelossentteri. Olisi taas järjetöntä puuhastelua jos kaikki laskettaisiin sen varaan, että kyllä Lundell kasvaa ykkössentteriksi ja Paajanen korvaa Tyrväisen. Pidän Paajasesta paljon ja koen hänet hyvänä hankintana, mutta nimenomaan kolmosketjun keskelle ja taitoa pitäisi löytyä tuohon ketjuunkin ihan hyvin jotta Paajasen ympärille voidaan muodostaa tulosyksikkö eikä mitään nolla-nollaa pyrkivää ketjua. Toivottavasti Salmelainen jostain löytää sen yhden loistavan sentterin lisää remmiin mikäli Julle häippäsee. Nelosketjun keskelle mulle kelpaisi kyllä Liivik hyvin :)

Riippuu hyvin paljon siitä, millaisia panostuksia tehdään millekin osa-alueelle. Lähtökohtaisesti tarvitsemme ykkössenan, ja Paajanen on kolmonen, mutta kauden voi aloittaa noillakin, JOS todella saadaan se ykkössena syksyn aikana NHL:stä pudonneista pelaajista. Ja ymmärrän, että tämän kauden kokemusten perusteella tätä kommenttiani pidetään vähä-älyisenä, mutta siitä huolimatta itse en repisi persettäni, vaikka näin toimittaisiin. Kunhan kokonaisuus näyttäisi hyvältä.
 
J

Just-Ice-Hockey

Toisaalta se häviö olisi tullut myös siinä vaiheessa, kun sopimusneuvotteluissa ulkomaanpykälälle olisi sanottu ”ehdoton ei” ja Julle olisi pakannut laukkunsa ja tehnyt pykälällisen sopimuksen (mahdollisesti vähän halvemmalla) esim. Pelicansin tai HPK:n kanssa. Mä en näe sitä skenaariota millään tavalla parempana. Joskus vain on pakko valita kahdesta huonosta se vähemmän huono vaihtoehto.

Vaikka en Jullea haluaisikaan enää muussa paidassa Liigaa pelaavan, niin olisiko tuo lopulta ollut niin kamalaa. Jos vaan seura saisi tiedon riittävän aikaisin, olisi tuohon ollut aikaa reagoida, esimerkiksi ostamalla Paajanen. Ajatuksena ihan vaan se, että seuran ei ole mitään järkeä hirttää itseään yhteen pelaajaan. Tai kuten nyt ilmeisesti on tehty, kolmeen.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Nybari ei antanut näitä ulkomaalaispykäliä joten siinä asiassa ollaan menty taaksepäin.
Siis täh - tämä Jullen viimeisin vuoden pahvi joka sorvattiin ekan 2v pahvin ensimmäisen kauden jälkeen kesällä on juurikin Nybarin käsialaa. Salmelaisella ei ole osaa eikä arpaa tämän suhteen
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Totta. Mutta Nybondas myös käytti rahaa melko huolettomasti ja siitä tyylistä HIFK pyrkii nyt pois, pl. ykköskorin jätkät.

Edelleenkään niitä pykäliä ei kaikille anneta eikä varmastikaan ensimmäistä sopimuskauttaan pelaaville pelaajille. Jonkun Kangasniemen kanssa soppari on alun alkaenkin ollut 1+1, joten tässä tilanne tietenkin eri kuin esim. Jullen, Erosen ja Raskin kanssa. Sinänsä itsekin pidän hieman erikoisena, että tuolla on nyt samaan aikaan noin monella sama tilanne päällä. Mutta Salmelainen toivottavasti huomioi mahdollisesti kohtaamansa haasteet tulevaisuudessa ja välttää tekemästä samoja mahdollisia virheitä.

Paljonkohan Ässille pitäis maksaa välirahaa, jotta hurjasti tasoaan nostanut Salminen pukis meijän paidan jatkossakin.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis täh - tämä Jullen viimeisin vuoden pahvi joka sorvattiin ekan 2v pahvin ensimmäisen kauden jälkeen kesällä on juurikin Nybarin käsialaa. Salmelaisella ei ole osaa eikä arpaa tämän suhteen

Viime kesänä Tyrväinen teki uuden jatkon, jossa juurikin tuo optiovuosi. Option sisältävät Raskin, Erosen, Tyrväisen ja Kangasniemen sopimukset ovat Salmelaisen käsialaa.

TIEDOTE: Juhani Tyrväinen jatkosopimukseen

Se, että "kaikilla" on sopimuksissa ulkomaanoptio, asettaa seuran löysään hirteen, mutta ainakin seura on ollut mahdollisuudesta tietoinen alusta lähtien.
 
Viimeksi muokattu:

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Konsta Hirvonen siirtyi sitten Jokereihin ensi kaudeksi. Lupaava junnu, joka myös maajoukkueita kierrellyt. Outo siirto sekä Hirvosen, että HIFK:n kannalta.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Konsta Hirvonen siirtyi sitten Jokereihin ensi kaudeksi. Lupaava junnu, joka myös maajoukkueita kierrellyt. Outo siirto sekä Hirvosen, että HIFK:n kannalta.
Hirvonen olisi kyllä ollut parin ensimmäisen joukossa, jonka olisin toivonut Kolleista jatkavan tietään jossain vaiheessa edariinkin asti, joten pakko myöntää, että v*tuttaa. Hyvä kahden suunnan sentteri, jolla todella vahva luistelu. Olisi voinut kuvitella, että edaridebyytti olisi ollut aika lähellä jo ensi kaudella.
 
Hattu

Voi helvetti. Onko Kari Hirvoselle sukua?
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thorellin ja Tyrväisen lähtöä voidaan siis pitää aika varmoina. HIFK on ilmeisesti antanut aika paljon ulkomaan optioita, mutta en lähde niitä arvostelemaan ennen ensi kauden joukkueen julkistusta, koska ei ole riskienhallinnasta tietoa. Haluan nähdä Salmelaisen joukkueen, että minkälaiseksi se kesään mennessä muodostuu. Arvioidaan sitten joukkuetta, kun se on julkistettu. Avainpelipaikkojen X:iä kyllä pitää katsoa kriittisemmin, eli ei niitä avainoaikkoja täytellä enää kesän jälkeen pääsääntöisesti. Tuosta optioiden käytöstä sen verran, että toivotaan sen kantavan hedelmää myöhemmin, eli olisi korvamerkittyjä IFK:n pelaajia Suomessa.

Tätähän pitää miettiä pelipaikoittain. Sentteritilannehan HIFK:lla on kaikesta huolimatta ihan hyvällä mallillaan. Suurin kysymysmerkki on täsmälleen vain sama, kuin mitä se on ollut jo monta kautta, eli ykkössentteri puuttuu. Saako HIFK sen vihdoin ja viimein hankittua. Kun Tyrväinen jatkaa matkaansa, niin mielestäni nuo pelipaikat loksahtavat siinä mielessä kohdilleen, että tyhmempikin tajuaa sen, että Lundellin ja Paajasen lisäksi tarvitaan yksi kärkisentteri lisää. Paajanen lukittuu kolmosen keskelle ja Lundell on toinen kärkisentteri, eli ottaa sen roolin, jonka pystyy.

Tiedän Tyrväisen merkityksen HIFK:lle olevan suurempi, kuin tehopisteet, mutta Otto Paajanen 5 peliä 3+1 ja Juhani Tyrväinen 6 peliä 1+1. Tyrväisellä on pudotuspeleissä ja runkosarjassakin välillä vähän vaikeaa saada tulosta taululle. Kuinka paljon HIFK oikeasti häviää kokonaisuuden kannalta loppujen lopuksi siinä, että Tyrväinen korvataan Paajasella, Lundell on vuotta vanhempi ja hankitaan yksi kärkisentteri lisää? Oma matematiikka laittaa tämän voiton puolelle, vaikka Tyrväinen on kuinka hieno pelaaja tahansa. Toki sen kärkisentterin hankinnan pitää onnistua. Pakkohan Salmelaisen on sentteri hankkia jo senkin takia, että Lundell on taas vuodenvaihteessa pitkään poissa ja lisäksi Salmelainen on antanut ymmärtää, että tiedostaa senttereiden merkityksen joukkueelle. Nyt on vaan kiinni kyvystä sellainen hankkia ja mikäli ei taaskaan pysty, niin sitten on väärä mies pestiinsä.

Lisäksi kun miettii sentteriosastoa, niin kyllä sellainen aloitustaitoinen nelosen sentteri olisi hyvä lisä joukkueellee. Sinänsä ihan OK tasollahan nuo Keränen 41,5 , Jääskä 48,3 ja Ikonen 50 ovat noita ovat hoidelleet, mutta silti. Suostuisikohan Santala nelosen pestiin ;)
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kuinka paljon HIFK oikeasti häviää kokonaisuuden kannalta loppujen lopuksi siinä, että Tyrväinen korvataan Paajasella, Lundell on vuotta vanhempi ja hankitaan yksi kärkisentteri lisää? Oma matematiikka laittaa tämän voiton puolelle, vaikka Tyrväinen on kuinka hieno pelaaja tahansa. Toki sen kärkisentterin hankinnan pitää onnistua. Pakkohan Salmelaisen on sentteri hankkia jo senkin takia, että Lundell on taas vuodenvaihteessa pitkään poissa ja lisäksi Salmelainen on antanut ymmärtää, että tiedostaa senttereiden merkityksen joukkueelle. Nyt on vaan kiinni kyvystä sellainen hankkia ja mikäli ei taaskaan pysty, niin sitten on väärä mies pestiinsä.

Tässä tullaan jälleen samaan tilanteeseen mihin törmättiin myös vuosi sitten kun Suomela ilmoitti lähtevänsä muualle. Keväällä olemme auttamattomasti myöhässä ja kärkisentterimarkkinat ammottavat kuivuuttaan. Jälkeenpäin todettiin hyvin monen tahon toimesta, että "ykkössentteri"-profiilin pelaajat ovat kiinnitetty tuleviin seuroihinsa jo syksyn aikana. Tai jos ei ole, niin taustalla on yleensä muita syitä, kuten pahoja loukkeja tai sopimuksen kärkkymistä rahakkaampiin ympyröihin.

Tyrväisen päätöstä joudutaan odottamaan sormet ristissä vielä huhtikuun ajan. Jos hän päättää nostaa kytkintä, niin mikäs siinä jos tilalle tulee laadukas korvaaja, mutta tuoreiden kokemusten valossa on aika perusteltua miksi osa jengistä suhtautuu ajatukseen kovin skeptisesti. Mikä erottaa tämän kevään kärkisentterimarkkinat vuodentakaisesta?
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thorell, Tyrväinen, Rask kolmikko jos lähtee jengistä kauden jälkeen niin tavallaan eräänlainen uudelleen syntyminen käynnistyy. Merkittäviä pelaajia, oikeastaan jengin keuhkot poistuvat. Tyrväinen ja Thorellin lähdön nielen vielä itku kurkussa, mutta Raskin mahdollinen lähtö riipaisisi kyllä ihan helvetin syvältä.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä tullaan jälleen samaan tilanteeseen mihin törmättiin myös vuosi sitten kun Suomela ilmoitti lähtevänsä muualle. Keväällä olemme auttamattomasti myöhässä ja kärkisentterimarkkinat ammottavat kuivuuttaan. Jälkeenpäin todettiin hyvin monen tahon toimesta, että "ykkössentteri"-profiilin pelaajat ovat kiinnitetty tuleviin seuroihinsa jo syksyn aikana. Tai jos ei ole, niin taustalla on yleensä muita syitä, kuten pahoja loukkeja tai sopimuksen kärkkymistä rahakkaampiin ympyröihin.

Tyrväisen päätöstä joudutaan odottamaan sormet ristissä vielä huhtikuun ajan. Jos hän päättää nostaa kytkintä, niin mikäs siinä jos tilalle tulee laadukas korvaaja, mutta tuoreiden kokemusten valossa on aika perusteltua miksi osa jengistä suhtautuu ajatukseen kovin skeptisesti. Mikä erottaa tämän kevään kärkisentterimarkkinat vuodentakaisesta?

Kyllä minä olisin tämän tilanteen pelannut niin, että hankkinut sen yhden sentterin joka tapauksessa. Mikä olisi siinä tapauksessa worst case scenario? Mikäli HIFK:n sentteritilanne olisi sitten vaikka Suomela-Tyrväinen-Lundell-Paajanen, niin olisi sitten eurot käytetty juuri sinne mihin pitää ja antaisi ihan järkyttävän määrän variaatioita. Suurimman osan kaudesta kuitenkin varmaan tuosta nelikosta kaikki pelaisi kolmessa ensimmäisessä kentällisessä sentterin paikalla ja mikäli vaikka Lundell pelaisi jonkun pelin laidassa, niin ei varmaankaan olisi niin tuhoisaa menestyksen kannalta, kuin laitahyökkääjä sentterinä, johon HIFK on joutunut ties kuinka monta kautta putkeen. Aika harvoin varmaan olisi se tilanne, että on optimaalinen rosteri kasassa. Tuntuu ehkä kalliilta, mutta olisi loppujen lopuksi säästöä.
 
Ehdottomasti olen samaa mieltä, että kun tällainen riski on olemassa ja jopa tuoreen kokemuksen sanelema tieto siitä mikä tilanne kärkisentterimarkkinoilla on yleensä keväällä, niin pitäisi pelata varman päälle ja vetää sitten vaikka "ylileveällä" keskikaistalla. Skeptikko sisälläni kuitenkin sanoo, että näin ei ole tehty, mutta toisaalta otan ilolla tiedon vastaan, joka osoittaa minun olevan väärässä.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Nybari ei antanut näitä ulkomaalaispykäliä joten siinä asiassa ollaan menty taaksepäin.

Tuo on väärin. Nybondas antoi kyllä ulkomaanpykäliä, mutta ei sellaisia jotka mahdollistivat siirron ulkomaille kesken kauden. Joillain tietyillä pelaajilla oli mahdollisuus siirtyä ulkomaille keväällä kauden päättymisen jälkeen tiettyyn aikarajaan mennessä (toukokuun loppu/juhannus). Tämän vuosikymmenen alussa kun KHL-seuroilla oli vielä liikaa löysää rahaa oli joillain pelaajilla tapana tehdä liigaan sellaisia soppareita joiden tarkoituksena oli pelata lähinnä syksy Suomessa ja lähteä sitten loppukaudeksi KHL:ään pelaamaan. Tähän Nybondas ei lähtenyt, muuten kyllä KHL-pykäliä saattoi olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös