Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 101
  • 3 319

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Monina kausina täällä on heitelty oikeasti utopistisiakin fantasiarostereita, mutta nämä yllä esitetyt eivät mielestäni sellaisia ole. Nämä yllä olevat on pitkälti sitä, mitä IFK:n resursseilla pitäisikin saada. Jopa parempiinkin rostereihin on mahdollisuudet, mutta toki on huomioitava että toistaiseksi IFK:n imu ei vaan ole Tapparoiden ja Kärppien tasolla.

Juuri näin. Ja parempaankin on mahdollisuudet, mutta oleellista on, että kokoonpanon pitäisi olla jo kesällä aika lailla valmis, kauden aikana voi sitten paikata isoja loukkaantumisia tai hankkia pari KristianVesalaista, OskarOsalaa ja JussiJokista, jos sellaisia sattuu olemaan vapaana. Kauden aikana ei tule enää etsiä sitä puuttuvaa ykköskentän palasta tai kusettaa faneille ja yhteistyötahoille, että sellaista etsitään, jos suunnitelma olikin alusta alkaen pelata vajaalla austerityjengillä - säästäen sieltä, mistä ei tulisi säästää.

Olishan se aika upeaa, jos IFK:n kolmossentteriksi saisi 34 tehopisteen miehen. Ei kai Paajasta tosissaan ole kolmoseen ajateltu? Tai sitten kakkos- ja kolmosketjua on tarkoitus kuormittaa yhtä paljon.

Minusta a) kakkos- ja kolmosketjun tulisi olla suunnilleen yhtä kuormitettuja ja b) tärkeämpää on roolitus ja kuinka hyvin pelaajat sopivat yhteen (tutkaparit, kätisyydet, toisiaan täydentävät ominaisuudet) eikä yksittäisen pelaajan oletusarvo ketjunumeron osalta. Ei Salminen tai Kangasniemikaan ole oletuskohtaisesti kolmosketjun pelaajia, mutta koska eivät sovellu samaan ketjuun on jommankumman pelattava kolmosessa. Oleellisempaa on millä kombolla pelaajista Santala/Lundell-Kangasniemi/Salminen saadaan parhaiten toimivat tutkaparit/ketjukemiat, eikä ketjujen numerointi.
 
Juu, mutta sain joskus kakkua moderaattoreilta, kun käytin wordistä tuttuja esim. pakotettua rivin vaihtoa, välimerkkejä ja kappalejakoja. Sanoivat, että täällä kaikki toimii automaattisesti. Kiitos, yritän pitää mielessä ja "rikkoa sääntöjä" jatkossa.
Tähän hätään emme löydä, mitä tarkalleen ottaen olemme aikanaan ohjeistaneet, mutta kappalejako ja rivin väli kappaleiden välillä on kyllä enemmän kuin suotavaa.

Moderaattorit
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Olishan se aika upeaa, jos IFK:n kolmossentteriksi saisi 34 tehopisteen miehen. Ei kai Paajasta tosissaan ole kolmoseen ajateltu? Tai sitten kakkos- ja kolmosketjua on tarkoitus kuormittaa yhtä paljon.

Lundellin Pikkaraisen ajan pistekeskiarvon perusteella voi odottaa junnulle jopa 40+ pisteen kautta. Paajanen jos jatkaa tuota 30-40 pisteen tahtia ja Tyrväinen pääsee tuolle 40+ pisteen tahtiin niin kyllähän tuo pisteiden valossa on jo aika hyvä keskusta. Se on sit sama mikä ketju on numerollisesti kakkonen ja kolmonen.

Iso huolenaihe on toi plan b Tyrväisen lähdölle. En ole nimittäin kuullut yhtään keskustanimeä. Laituria ja pakkia kyllä pyörii..

Ja vaikka Julle jäisi niin riittääkö YV-voima tuolla keskustakokoonpanolla? Nythän me taas ihmetellään Pelsuja vastaan, kun ei löydy sitä maagista sentteriä, joka saisi ylivoiman kukoistukseen.

Olisi kyllä peliliike napata ”varmuuden vuoksi” sellainen kova ja taitava laiturisentteri.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Mitä pakkeja on muuten huhuissa pyörinyt tähän asti? Mä en oo kuullut kun hyökkääjiä (Turunen, Paajanen, Dyk) ja veskarin joka jo varma (Tuohimaa).
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tähän hätään emme löydä, mitä tarkalleen ottaen olemme aikanaan ohjeistaneet, mutta kappalejako ja rivin väli kappaleiden välillä on kyllä enemmän kuin suotavaa.

Moderaattorit
Kiitos tiedosta! En aikanaan oikein ymmärtänyt syytä miksi silloin sain jäähyn, mutta menneet ovat menneitä. Olin ehkä jo silloin liian vanha ymmärtämään näiden palstojen hienouksia. Tosin word on aina ollut aikalailla hallussa. Nyt olen tietysti vieläkin vanhempi, joten koittakaa kestää. Hyvää kevättä moderaattorit!
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Mitä pakkeja on muuten huhuissa pyörinyt tähän asti? Mä en oo kuullut kun hyökkääjiä (Turunen, Paajanen, Dyk) ja veskarin joka jo varma (Tuohimaa).
Kousa ja Ahonen. Niistä on ollut puhetta. Toisaalta Rony Ahonen on pyörinyt täällä lähes joka kausi. Hyökkäyksen osalta kaipaisin edes jotain veret seisauttavaa nimeä. Ykkösen keskustaa on etsitty kohta 3-4 vuotta ja eipä ole Julle Tyrväistä kovempaa nimeä saatu. Suomela kun karkasi niin ilmeisesti tarve Saamelaisen papereissa katosi kokonaan.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kousa ja Ahonen. Niistä on ollut puhetta. Toisaalta Rony Ahonen on pyörinyt täällä lähes joka kausi. Hyökkäyksen osalta kaipaisin edes jotain veret seisauttavaa nimeä. Ykkösen keskustaa on etsitty kohta 3-4 vuotta ja eipä ole Julle Tyrväistä kovempaa nimeä saatu. Suomela kun karkasi niin ilmeisesti tarve Saamelaisen papereissa katosi kokonaan.
Pakeiksi kelpaisivat vapaana olevista (jos vielä ovat vapaina) Hakanpää, Rantakari, Sund, Kichton, Auvitu, Krejcik, Reunanen, Kousa, Ahonen.
Hyökkääjiä löytyy enemmänkin (en muista keiden sopimukset päättyvät): J. Keränen, Kunyk, Suomi, Ruotsalainen, Rautiainen, Hakulinen, Ilomäki, Danforth, DeFazio, Saarinen, Turunen, Paajanen, Innala, Zohorna, Mankinen... Kyllä niitä on, jos vain viitsii Tobbari olla jobbari eikä jumpata.
Ja niin, kyllä sitä ykkössentteriä odotetaan edelleen. Sietäisi olla tosi kova kaveri liigaan, kun näin kauan on puhuttu ja odotettu eikä mitään ole tehty!
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaudelle 2019-2020 mä odotan kyllä helvetin hyvin kasattua nippua.
Kovilla panoksilla pelatessa ja jopa uskoakseni Salmelaiseen näyttäisi pelaaja julkistukset kutakuinkin tältä;

Texier, Paajanen, Auvitu, Kousa, Hakulinen, Quincey, Tuohimaa.

Texier - Paajanen - Kangasniemi
Jääskä - Tyrväinen (A) - Rask (C)
Hakulinen - Lundell - Nordgren
Keränen - Santala - Tallberg
...åsten, and.

Auvitu - Quincey (A)
Kousa - Lyytinen
Varakas - Motin
..kankaanperä, laakso.

Raju hahmotelma, mutta i trust you Toblerone.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Kaudelle 2019-2020 mä odotan kyllä helvetin hyvin kasattua nippua.
Kovilla panoksilla pelatessa ja jopa uskoakseni Salmelaiseen näyttäisi pelaaja julkistukset kutakuinkin tältä;

Texier, Paajanen, Auvitu, Kousa, Hakulinen, Quincey, Tuohimaa.

Texier - Paajanen - Kangasniemi
Jääskä - Tyrväinen (A) - Rask (C)
Hakulinen - Lundell - Nordgren
Keränen - Santala - Tallberg
...åsten, and.

Auvitu - Quincey (A)
Kousa - Lyytinen
Varakas - Motin
..kankaanperä, laakso.

Raju hahmotelma, mutta i trust you Toblerone.

Jaa. Texier pelaa Columbuksessa 110 prosentin varmuudella. Jullen ja Rassen viereen tarvitaan Jääskää kädellisempi kaveri. Hakulinen ei todellakaan tule kolmosketjun pelaajaksi Stadiin, eikä Santala pelaa nelosen keskellä. Petrell myös tosta puuttuu, hänellä on se soppari, halusit tai et. Kangen ja Laakson lisäksi pakistoon mukaan ainakin Teräväinen. Diggaan rajuista hahmotelmista, mutta vähän saisi realismiakin olla!
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin. Ja parempaankin on mahdollisuudet, mutta oleellista on, että kokoonpanon pitäisi olla jo kesällä aika lailla valmis, kauden aikana voi sitten paikata isoja loukkaantumisia tai hankkia pari KristianVesalaista, OskarOsalaa ja JussiJokista, jos sellaisia sattuu olemaan vapaana. Kauden aikana ei tule enää etsiä sitä puuttuvaa ykköskentän palasta tai kusettaa faneille ja yhteistyötahoille, että sellaista etsitään, jos suunnitelma olikin alusta alkaen pelata vajaalla austerityjengillä - säästäen sieltä, mistä ei tulisi säästää.
Juuh arvon @Lemieaux, ny sää sörkkäsit handut sinne ytimeen, meinaan jotta, siellähän ei mitään IFK:ssa etsittykään vaan toteutettiin sitä ns "plan b:tä". Tobiashan jo heti aluksi ilmoitti että ollaan varauduttu siihen ettei se legendaariseksi jo muodostunut ykkössentteri pelaa peliäkään. Ongelma oli vain siinä -siis fanien kannalta- että tuo plan b olikin vain ostaa jumalaton säkillinen eri värisiä, hajuisia, kokoisia, näköisiä ja vielä materiaalisia jumppatrikoita, ja alkaa jumppaamaan. Siinähän se kausi sitten kului trikoitten repeillessä ja paukkuessa, mahdollisesti vinkuessakin, ja unohtui kokonaan että siellähän perkele jengi pelaa kiekkoa.
Toivotaan että mm Tyrväisen kohdalla tuo "plan b" olisi jokin kiekkoilullisesti hitusen kehittävempi, muutenhan voi tobbari jo joutua ns "ylikuntoon".

Arvoitukseksi siis jää (mahdollisesti ikiajoiksikin), että millä mahdollisella tavalla jumppaamisen tuloksena ilmiintyy, syntyy, muodostuu jne, jonkinlainen ykkösentteri joukkueeseen. Voitaneenkin nyt tehdä rohkea johtopäätös siitä, että jumppaamalla ei saa senttereitä joukkueeseen. Hyvin jumpattu kuitenkin, joten siitä rispektit. :-)
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Kaudelle 2019-2020 mä odotan kyllä helvetin hyvin kasattua nippua.
Kovilla panoksilla pelatessa ja jopa uskoakseni Salmelaiseen näyttäisi pelaaja julkistukset kutakuinkin tältä;

Texier, Paajanen, Auvitu, Kousa, Hakulinen, Quincey, Tuohimaa.

Texier - Paajanen - Kangasniemi
Jääskä - Tyrväinen (A) - Rask (C)
Hakulinen - Lundell - Nordgren
Keränen - Santala - Tallberg
...åsten, and.

Auvitu - Quincey (A)
Kousa - Lyytinen
Varakas - Motin
..kankaanperä, laakso.

Raju hahmotelma, mutta i trust you Toblerone.
Raju tosiaan jos Otto Paajanen on IFK:n ykkösen keskellä. Hyvä pelaaja ja olen aina häntä IFK:n paitaan toivonut, mutta enemmän tuonne 3. kentän keskelle tai 2. kentän keskelle tarvittaessa.
3-4 kentät näyttää hyviltä kyllä, kannattaako sitten Santalasta maksaa mitä hän pyytää jos on 4. kentän keskellä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
3-4 kentät näyttää hyviltä kyllä, kannattaako sitten Santalasta maksaa mitä hän pyytää jos on 4. kentän keskellä.
Ei, halvemmalla saadaan sinne pelaamaan laitahyökkääjä, kuten Keränen tai Jääskä?

Jos/kun huhut Santalan halusta jatkaa IFKssa maltillisella palkalla ja pienemmässä roolissa pitävät paikkansa niin esim. täällä esiin nostettu oikea Juhani Jasu ei varmasti tule kovin paljon halvemmaksi.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Ei, halvemmalla saadaan sinne pelaamaan laitahyökkääjä, kuten Keränen tai Jääskä?

Jos/kun huhut Santalan halusta jatkaa IFKssa maltillisella palkalla ja pienemmässä roolissa pitävät paikkansa niin esim. täällä esiin nostettu oikea Juhani Jasu ei varmasti tule kovin paljon halvemmaksi.
Jos Santala on valmis tuohon niin tottakai. Kokenut kettu joka voi paikata huoletta 2-3 kentissä.
Edit:
Meillä on toki noita kokeneita ja hitaita veteraaneja jo aikalailla.
 
Moritz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Dallas Stars
~40 pisteen Santala pelaa nelosen keskellä? Onneksi on taas realistisia odotuksia ensi kauden joukkueesta, ni ei varmasti petytä kesän sopparijulkistuksista.

Jos Santala jatkaa, niin oletan että Lundell pelaa lähtökohtaisesti Santalan laidalla kolmosessa. Todella myös toivon tätä. Santala olisi täydellinen juuri kolmosen keskelle ja olis sitten Lundell joka paikkais loukkaantumisia keskellä. Santalahan on just semmonen pelaaja, että jos sopparia ei tule niin häipyy johonki Hämeenlinnaan ja on siellä yli 50 pisteen liigan kärkisentteri ja täällä safkataan taas lenkkareita ku päästettiin pois.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Meillä on toki noita kokeneita ja hitaita veteraaneja jo aikalailla.

Tämä. Mä en oikeen ymmärrä, että mitä tuolla edes yritetään rakentaa? Muistelen, että Selin halusi luisteluvoimaisen jengin. Ei toteutunut. Oikeastaan kokonaisuus on se, mikä pitäisi ensin määrittää: mitä halutaan olla? Sen jälkeen sen tyylisiä pelaajia sisään. Nyt tuntuu siltä, että mikään luvattu ei toteudu (pelaajien taustat tiedetään, haetaan parasta sentteriä yms.).

Jos nyt vaikka haluttaisiin nopeaan kiekolliseen peliin pystyvä fyysinen jengi, niin hommaa pitäisi alkaa rakentaa sen kautta. Silloin nämä Peterllit, Kankaanperät, Santalat ja Åstenit pitäisi unohtaa. Samaan syssyyn Quinceyt ja Finleyt. Mitähän IFK haluaa olla? Eurooppalainen huippujengi? Joku totesi osuvasti tyyliin, että ensin pitäisi olla Stadin tai vaikkapa ihan vaan Nordenskiöldinkadun paras. Kovin uskottavasti ei tämä juna etene.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
~40 pisteen Santala pelaa nelosen keskellä? Onneksi on taas realistisia odotuksia ensi kauden joukkueesta, ni ei varmasti petytä kesän sopparijulkistuksista.

Jos Santala jatkaa, niin oletan että Lundell pelaa lähtökohtaisesti Santalan laidalla kolmosessa. Todella myös toivon tätä. Santala olisi täydellinen juuri kolmosen keskelle ja olis sitten Lundell joka paikkais loukkaantumisia keskellä. Santalahan on just semmonen pelaaja, että jos sopparia ei tule niin häipyy johonki Hämeenlinnaan ja on siellä yli 50 pisteen liigan kärkisentteri ja täällä safkataan taas lenkkareita ku päästettiin pois.

Santala on taas vuoden vanhempi pelaaja ensi kaudella. Asia korostuu siinä vaiheessa kun ikää mittarissa alkaa olla 40. Varmasti voi suunnata "johonki Hämeenlinnaan" ja kyetä takomaan 50 pisteen kauden, mutta pitää huomioida, että tämän ikäisen pelaajan kohdalla on myös huomattavasti kysymysmerkkejä.

Jalkanopeuden kanssa on ollut jo tällä kaudella haasteita vaikka pisteitä on muutamasta hienosta jaksosta johtuen hyvin kertynytkin. Vastaavasti helmikuusta eteenpäin 13 otteluun 3+1=4, -2. Ounastelin aiemmin, että tahti hyytyy kevättä kohden niin kuin on tapahtunut useamman aiemmankin kauden aikana. Katsotaan toki vielä playoffsit, mutta voi olla, että pelitemmon, intensiteetin ja ottelukuorman kasvaessa asia vain korostuu.

Jos tilalle löydetään järkevään hintaan kehittyvämmässä iässä oleva pelaaja, niin en pahastu. Esim. huhuissa pyörineeltä Otto Paajaselta voidaan odottaa nousujohteista kehitystä, harppauksia urallaan ja parannusta kuluvaan kauteen. Santalan kohdalla jo fysiikan reaaliteetit astuvat kuvaan siinä, ettei se suoritustaso tuosta tule enää paranemaan.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan kun olisin twitteristä lukenut, että Jere Sallinen pelaisi teillä ensikaudella. Katotaan josko löytäisin vielä tuon twiitin.

Edit.

Tuosta tuossa twiitin vastauksissa

https://twitter.com/dasb00t/status/1108360503234097153?s=21

Näitä Sallisia on huhuiltu tänne ennenkin.

Todellisuudessa jompikumpi pelannee täällä vasta nelikymppisenä ja silloin on jo liian hidas kaukaloon vaikka tulosta syntyisikin.

Mutta eihän HIFK:ssa mitään tällaista tapahtuisi...
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Stigu

Jäsen
Jos nyt vaikka haluttaisiin nopeaan kiekolliseen peliin pystyvä fyysinen jengi, niin hommaa pitäisi alkaa rakentaa sen kautta. Silloin nämä Peterllit, Kankaanperät, Santalat ja Åstenit pitäisi unohtaa. Samaan syssyyn Quinceyt ja Finleyt. Mitähän IFK haluaa olla?
Niin, vahvasti näyttää siltä, että IFK haluaa olla eurooppalainen huippujengi, jossa on perinteitä, johtajuutta ja sydäntä. Ja koska huippujengin edellyttämiä perinteitä, sydäntä ja johtajuutta ei löydy niin palkataan mitkä tahansa perinteet sydän ja johtajuus. Ja nuo palkataan aina ensimmäisenä, koska sitten voidaan keskittyä sen huippujengin varsinaisiin pelaajiin.

Tuo on vähän sama kuin perustaisi pizzerian, joka tarjoilee valtakunnan maukkaimpia pizzoja, mutta siten että jokaisen pizzan perus-raaka-aineina on litra mämmiä, neljä desiä kosanderia ja puolikas saunavihta edustamassa suomalaisia perinteitä, sisua ja arvoja.

Kaikkea ei voi saada, pitäisi päättää, mikä on tärkeintä: herkullinen pizza vai suomalaiset perinteet ja arvot. Mutta noita ei misssän tapauksessa kannattaisi yrittää yhdistää.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Turunen – Tyrväinen – Rask
Sallinen – Lundell – Kangasniemi
Jääskä – Paajanen – Dyk
Tallberg – Santala – Keränen

Nordgren, Petrell, Engberg, Åsten.

Tämmöstäkö sitten hyökkäykseen? Sallisen Jere kelpaisi ehdottomasti, mutta näinköhän on tulossa. Epäilen. Jotain saman tason kaveria tarvittaisiin kuitenkin kärkiketjuihin vielä, plus tietty korvaaja(t), mikäli Julle/Rasse/Iikka-kolmikosta joku/jotkut lähtevät.

Olishan tuo mielettömän kova, nuori ja eteenpäin matkalla oleva asekalusto. Jos Santala tosiaan on valmis roimalla alennuksella toimimaan katraan isähahmona alaketjuissa niin ehdottomasti kouraan paprua.

Vähän tosin epäilen, että hyökkäys ihan noin laajalta syssyllä näyttää. Valitettavasti.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Unohtakaa tuo Santala jo, ei sovi ollenkaan Pikkaraisen haluamaan nopeaan pelitapaan ja hyvä niin. Tuommoisten hitaiden pelaajien päivät jääkiekon parissa ammattilaistasolla rupeavat olemaan ohi. Nelosen keskelle pitäisi jostain löytää joku luotettava kaveri jolla käy jalat ja kaapii aloituksia hyvin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Unohtakaa tuo Santala jo, ei sovi ollenkaan Pikkaraisen haluamaan nopeaan pelitapaan ja hyvä niin. Tuommoisten hitaiden pelaajien päivät jääkiekon parissa ammattilaistasolla rupeavat olemaan ohi. Nelosen keskelle pitäisi jostain löytää joku luotettava kaveri jolla käy jalat ja kaapii aloituksia hyvin.
Ihme homma, että kuitenkin suurimmasta mestarisuosikista ja hallitsevasta mestarista eli Kärpistä ja toisesta tämän vuosikymmenen menestystäjästä eli Tapparasta löytyy kaudesta toiseen näitä hitaampia pelaajia myös, joita osataan käyttää vahvuuksien kautta pelitavassa? Pikkaraisen pelitapaan ei lyhyellä otannalla tunnu sopeutuvan yksikään pelaaja.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihme homma, että kuitenkin suurimmasta mestarisuosikista ja hallitsevasta mestarista eli Kärpistä ja toisesta tämän vuosikymmenen menestystäjästä eli Tapparasta löytyy kaudesta toiseen näitä hitaampia pelaajia myös, joita osataan käyttää vahvuuksien kautta pelitavassa? Pikkaraisen pelitapaan ei lyhyellä otannalla tunnu sopeutuvan yksikään pelaaja.

Ketä yhtä hidas pelaaja löytyy Kärpistä? Tai Tapparasta?
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Pikkaraisen pelitapaan ei lyhyellä otannalla tunnu sopeutuvan yksikään pelaaja.

Pisteitä pelitapa tuntuu kuitenkin tuottavan, tuossa juuri ennen runkosajran loppua 15 viimeisen ottelun aikana IFK oli kerännyt toiseksi eniten pisteitä, vain Kärpät keräsi enemmän.
Joten ehkäpä olit vähän liian kärkevä kommentissasi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös