Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 216
  • 3 319

Gneisenau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Metropolitans
Kaikella kunnioituksella ja rakkaudella, lennu ja kanki eivät ole jatkosopimuksen arvoisia. Kummallakaan ei avut enää riitä tähän touhuun.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tää on niin ristiriidassa kaiken kuiskinnan kanssa. Kaikkien sisäpiiriläisten viesti on, että siellä on oikeasti isoja kavereita tulossa (Vaikka olen kyyninen sen suhteen, kuka jää sitten Suomeen) ja Salmelaisella on Valtasen kanssa nyt hyvä boogie ensi kaudeksi. Varsinkin, kun se on ensimmäinen Salmelaisen oma vuosi.
Uskon ja toivon koko sydämessäni, että tilanne on kuvailemasi. Jotenkin tästä tulee kuitenkin deja-vu-fiilis: on suuria suunnitelmia seuraavasta kaudesta, maalaillaan isoja hankintoja ja boogie on hyvä (onko se muuten joskus ollut huono?). Sitten taas huomataan syyskaudella, että joukkue on jälleenkerran rakennettu päin vittua: 3-4. ketjuissa vetelee keskellä laitahyökkääjä, Lundell pakotetaan onnistumaan roolituksen kautta vaikka parempi olisi rauhassa antaa miehen kasvaa isoon rooliin, Ulanderin ”positiiviset” otteet ovat taanneet hänelle paikan kahdessa ensimmäisessä parissa eli Erosta ja Quinceyta ei tarvitse korvata, ja luonnollisesti runebergin veljekset Salmelainen ja Linnavalli rummuttavat mediaan päin hyvistä jutuista vaikka olemme taas sääliplayoff-sijoilla. Paljon on ollut puhetta tässä seurassa, mutta varsinaisten näyttöjen osalta ollut hiljaisempaa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jännät jatkosopimukset. Saivatko kaverit vielä kunnon palkankorotukset?

Todennäköisesti. Kertoo paljon Salmelaisen pelisilmästä/ymmärryksestä jenginkasaukseen sekä ympäristöön. Ei tätä touhua voi oikeen enää ymmärtää millään.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herran jumala ihmiset − eilen julkaistiin ~30 sopimuksen nipusta kolme (3!) nimeä ja täällä on porukka viiltelemässä ranteita auki ja tuomitsemassa vähintäänkin taas seuraavan kauden hävityksi. Kyllä ne "tärkeämmät" jatkot ja uudet tulijat kerrotaan sitten, kun sen aika on. Ja varsinkin, kun tuo eilinen kolmikko on aika marginaalinen osa ensi kautta. Yksi nelosketjun laituri, yksi kolmosparin vakaa liigapakki ja yksi rotaatiopakki. Itse otin eiliset julkistukset lähinnä symbolisina jatkoina, jotka edustavat jatkuvuutta, kun kolmen kapteenistoon kuuluvan kaverin jatkot julkistetaan samaan aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei saakeli pitäisi olla sellainen skeptikko kuin itse olen,mmutta kyllä mulla on jäänyt fiilis näistä IFK:n bongeista ja isoista kaloista sun nimimiehistä, että ne ovat sellaisia kavereita jotka eivät halua jättää edustamaansa joukkuetta kuseen, ja näin ilmoittavat hyvissä ajoin että tähtäävät ulkomaille. Sen jälkeen IFK:n utj syöksyy pöksyt märkänä tekemään mottipäisen, jolla näyttää että on pöksyjen sisällön lisäksi piipussakin kovat, kunnes tietenkin ne omat ja vieraat suurkalat kiittävät ja uivat huitsan vittuun, jonka jälkeen utj vetää painitrikoot päällensä ja alkaa jumppaamaan kuivuneilla markkinoilla.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Herran jumala ihmiset − eilen julkaistiin ~30 sopimuksen nipusta kolme (3!) nimeä ja täällä on porukka viiltelemässä ranteita auki ja tuomitsemassa vähintäänkin taas seuraavan kauden hävityksi. Kyllä ne "tärkeämmät" jatkot ja uudet tulijat kerrotaan sitten, kun sen aika on.
Ottaen huomioon, että tuosta 30 sopimuksesta 16 pystyy lukemaan suoraan vaikkapa EPstä, ja siihen kun nykäisee päälle Teräväisen, Halosen ja Seppälän niin ollaan nopeasti 19 ”tiedetyssä” sopimuksessa. Hyvä määrä, mutta noista 19 pelaajasta noin kuudella (6) on isompi merkitys ensi kauden jengille. Loput 14 sitten junnuja ja marginaalikavereita. Joten 11 vielä hämäränpeitossa olevan kaverin pitäisi olla kaikki osastoa ”huipun veljes”. IFKn ja Salmelaisen track recordilla tämä on kylmäävää.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse otin eiliset julkistukset lähinnä symbolisina jatkoina, jotka edustavat jatkuvuutta, kun kolmen kapteenistoon kuuluvan kaverin jatkot julkistetaan samaan aikaan.

Symbolinen jatko? No aina oppii uutta. Kapteenisto ei ole oikein edukseen pelaillut mutta jatkuvuus on tärkeää.

”Nelosessa pienellä peliajalla” on aina tietty kiva juttu.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan nämä kolme nimeä suuri pettymys, kun monella kärkipelaajalla, joiden jatkoa moni toivoo, jatko on epävarmaa. Jos näiden pelaajien hyötyä ensi kaudelle haluaa miettiä, niin kannattaa vilkaista tämän kauden tilastoista alivoima-aikaa. Kaikki kolme löytyvät top viidestä Motinin ja Tyrväisen lisäksi. Itse en ole pahoillani kenenkään jatkosta, kunhan palkat ja roolit ovat kohdallaan.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Symbolinen sillä tavalla, että kapteenistoon kuuluvien jatkot julkaistiin ensimmäisenä.

Luultavasti sallitaan samalla maksavan fanin symbolinen pettymys asiasta. Jatkuvuutta sekin on tässä elinkautisessa.

Sanotaan nyt vielä, että symbolisesti odotan muiden soppareiden olevan kovemman tason pelaajia. Eikä tarvi mitään hypetystä tms ennen sitä, senkun vaan tiedotetta kehiin.
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Vittu mitä pelleilyä, Kanki varsinkin, miksi jatkosopimus?!? Rahaa on, järkeä ei, olen erittäin pettynyt Salmelaisen toimintaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Suosikkijoukkue
IFK
Samaa mieltä @Gilmore kanssa...eivät nuo jatkot mitään ydinpelaajia ole. Huolestuneempi olisin ollut esim. ROC:in jatkosta, se olisi ollut jo todennäköisesti 2.parin kiekollinen siinä.

Varakas ansaitsee jatkoa ja sitä jo aiemmin toivoin. Lennu on hankala tapaus, puhutaan kuitenkin seurauskollisuudesta ja jonkinlaisesta ikonista vaikka peliesitykset eivät statusta tuekaan. Kanki taasen on kyllä erikoinen jatko, menee varmaan siinä 7-9.pakin roolissa pienellä peliajalla satunnaisesti.

Toisaalta täälläkin on peräänkuulutettu johtajuusvajetta, nyt sitä sitten koitetaan kompensoida. Ja fakta on, että niin pelillisesti kuin kopissa johtavat kaverit pelaavat pääosin muissa sarjoissa tai sitten ovat näitä kasvattajaseuraan palaavia. Ja meillä niitä ei ole.
 
4

444

Herran jumala ihmiset − eilen julkaistiin ~30 sopimuksen nipusta kolme (3!) nimeä ja täällä on porukka viiltelemässä ranteita auki ja tuomitsemassa vähintäänkin taas seuraavan kauden hävityksi. Kyllä ne "tärkeämmät" jatkot ja uudet tulijat kerrotaan sitten, kun sen aika on. Ja varsinkin, kun tuo eilinen kolmikko on aika marginaalinen osa ensi kautta. Yksi nelosketjun laituri, yksi kolmosparin vakaa liigapakki ja yksi rotaatiopakki. Itse otin eiliset julkistukset lähinnä symbolisina jatkoina, jotka edustavat jatkuvuutta, kun kolmen kapteenistoon kuuluvan kaverin jatkot julkistetaan samaan aikaan.
Milloin niiden aika on? Eikö juuri nyt kannattaisi yrittää myydä playoff-kausareita julkistamalla hyviä uutisia? Ymmärrän, että puhutaan ensi kauden pelaajista ja playoffit toivon mukaan pelataan myös tällä kaudella, mutta hyvät sopimusuutiset saavat aikaan positiivisen kierteen. Tällaiset ennakkoon hypetetyt antikliimaksit tuovat itselleni lähinnä sellaisen ”aha, no eipä sitten mitään” -fiiliksen, joka ei mitenkään ruoki intoa lähteä kausariostoksille.

Ylipäänsä mä en ymmärrä ”negailijoista” vinkumista tässä vaiheessa. Ymmärtäisin, jos IFK olisi aidosti menestyvä seura ja olisi nähtävissä, että tässä on vain kuoppa matkalla. Ymmärtäisin, jos tämä olisi vain pieni osa suuressa kokonaiskuvassa. Mutta kun tällainen hölmöily on ollut helvetin suuri osa siinä kokonaiskuvassa viimeiset 30 vuotta, niin saa kyllä olla uskossaan vahva, että saa tämän käännettyä positiiviseksi. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että haluaa uskoa siihen grand master planiin, joka saattaa koko ”negasiiven” naurunalaiseksi. Mutta ei siinäkään ole mitään väärää, jos tulkitsee historian toistavan itseään ja toteaa, että mikään ei muutu; puuhastelu jatkuu, voittoja vaativille faneille vittuillaan ja konjakki virtaa kauden päätösbileissä ennen finaaleja.
 
J

Just-Ice-Hockey

Yhdestäkään nyt julkaistusta pelaajasta ei oletettavasti ole jouduttu käymään minkäänlaista kilpalaulantaa muiden seurojen kanssa. Tämä toivottavasti näkyy myös sopimuksien hinnoissa. Silti on vaikea uskoa yhdenkään kiinnitetystä kolmikosta pelaavan alle liigapelaajan ka. palkan. Siinä olisi ollut sellanen 225.000 € minkä henkilökohtaisesti olisin mieluummin käyttänyt vaikka Ilkka Heikkisen, Shaun Heskan, Mikko Kousan, Petteri Nikkilän, Roni Ahosen, Casimir Jürgensin etc... houkuttelemiseksi Stadiin. Varakas on ihan ok jatko, mutta mun mielestä meillä on samaan rooliin jo Motin. Vain, koska Motinin sopimus jatkuu, en olisi Vitoa enää meillä pitänyt. Kanki ja Lennu taas ovat menneen ajan reliikkejä, joiden jatkot, isossa tai pienessä roolissa, eivät tee muuta kuin vie paikat kokoonpanosta. Mielummin itse noihin rooleihin olisin ottanut pelaajia joilla olisi potentiaalia kasvaa hyväksi pelaajaksi. Johtajuuskin on kovin näennäistä, jos ei esimerkkiä pystytä näyttämään kentällä. Ihan aidosti paskat jatkot,
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Jääskällä kuulemma on jatko ja ihmettelin suuresti miksi ei julkaistu.

Rask pelaa IFKssa jos Suomessa pelaa.

Thorell jatkannee matkaansa.

Erosella on ilmeisesti optio, mutta ulkomaanoptiolla? Mulle tää on sekava. Asioista enemmän tietävät puhuu Ertsistä ikäänkuin ”meidän miehenä”, mutta aktiivisesti on IFK kuitenkin kiekollista pakkia sainaamassa ja kovaa sellaista. Eli eiköhän tuo Ertsi lähde vuolemaan isompia rahoja.

Positiivista on siis se, että käytännössä kaikille meidän kärkijätkille IFK on ”The Seura” Suomessa. Asiat hoidetaan hyvin ja sekä valmennus että Urheilujohto on pelaajien silmissä arvossa.

Petrell ja Varakas -diilit on molemmat tuollaisia ”Uran lopetus” -diilejä ja veikkaan, että molemmissa on pieni palkanalennus. Saa pelata kotona. Vito on aivan hyvä kolmosparin mies. Lennu pelannee nelosessa Pikkaraisen aikana ja alivoimaa.

Kangen diili oli mulle ihmetys. Ei ole oma poika ja miinukset luokkaa hirveä. Siihenkin kuitenkin palaa satku, kun laskee kaikki asunnot yms. Se satku on pois jostain. Siitä todella pettynyt olo.

Itselleni viesti on ollut, että ensi vuoden jengi on todella hyvällä mallilla ja kyllähän se Turunen meillä pelaa jos Suomessa pelaa.

Vaikka fanien ahdistus on kova, niin Pikkaraisella on pelaajien keskuudessa hyvä maine ja pelaajien hankinta on ollut hyvällä mallilla. Tottakai Niämine on parempi myymään visiotaan:)

Sentteritilanteesta olen huolissani. Sana kiertää, että Lundellille ollaan raivaamassa näytönpaikkaa...toki hienoa, mutta toivottavasti kolmosen sentterinä eikä suoraan kakkosen keskellä.

EDIT: Gary Kalto on kuulemma kova jannu. En ihmettelisi jos meillä on valmentajaparina Peltonen-Kalto Pikkaraisen jälkeen ja Ville kasvattaisi Kaltosta sitten sen seuraavan ykköskoutsin. Yllättävän hyvää pöhinää kuulee nyt. On kuulemma selkeästi pitkäjännitteisiä suunnitelmia eikä mennä kausi kerrallaan mutu-fiiliksellä.

tällaista olen itsekin kuullut. Ykköspakkia haetaan, koska Ertsillä on ulkomaanpykälä, jonka aktivoimiseen on kohtalainen mahdollisuus. Varaudutaan siis selkeästi etukäteen, joka on erinomaista. Samoin olen kuullut, että Jääskä ja Rasse jatkaisivat punaisissa, joka olisi myös loistavaa. Thorellin jatkoon en usko hetkeäkään, pelannee ensi kaudella SHL/KHL/NLA akselilla.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Kuulun niihin jotka pitävät Lennusta ja siitä miten pelaa ja taklaa. Parhaimmillaan oikein hyvä 3-4 ketjun pelaaja Liigaan.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä olisi ollut sellanen 225.000 € minkä henkilökohtaisesti olisin mieluummin käyttänyt vaikka Ilkka Heikkisen, Shaun Heskan, Mikko Kousan, Petteri Nikkilän, Roni Ahosen, Casimir Jürgensin etc... houkuttelemiseksi Stadiin. Varakas on ihan ok jatko, mutta mun mielestä meillä on samaan rooliin jo Motin. Vain, koska Motinin sopimus jatkuu, en olisi Vitoa enää meillä pitänyt.
Jürgensilla, Nikkilällä ja Heshkalla on ainakin sopimukset nykyisten seurojen kanssa, joten heidän kohdallaan pitää olla kyllä hunajaiset houkuttimet. Ei tosin muuta pointtia, sen suhteen, että kärkiosaamista pakistoon tarvitaan. Tällä hetkellä HIFKlla on pelaavasta pakistosta sopparit kakkoskentän kiekollisen (Lyytinen), kakkoskentän varmistavan/yleipuolustajan (Motin), kolmoskentän varmistavan/yleispoulustajan (Varakas) sekä täytemiesten kanssa, joista laadukkain on Laakso. Eli käytännössä HIFK tarvitsee Erosen tilalle kiekollista kärkiosaamista mallia "kousa", ykköspariin "joonasjärvisen" sekä kolmospariin "mikkokurvisen". Siinä on ihan kohtalaisesti savottaa, joten katsotaan nyt mitä lopulta saadaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Milloinkohan Tyrväisen, Erosen, Kangasniemen ja Raskin ulkomaanpykälät raukeavat? Ei mikään optimitilanne, jos käytännössä jokaisen jatkavan profiilipelaajan kanssa ollaan ns. löysässä hirressä vaikkapa pitkälle kesään ja tietysti erityisen ongelmallisessa tilanteessa ollaan, jos joidenkin mainittujen pelaajien lähtöuhka konkretisoituu. Pitää todella toivoa, että Salmelainen on saanut kaiken tarvittavan opin tapaus-Suomelasta.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuulun niihin jotka pitävät Lennusta ja siitä miten pelaa ja taklaa. Parhaimmillaan oikein hyvä 3-4 ketjun pelaaja Liigaan.

No kukapa Lennusta nyt ei toisaalta tykkäisi. Aina kun mies tekee jonkun jalkojen välistä maalin, niin naureskelen vedet silmissä. Onhan kausi ollut Petrelliltä heikko kuitenkin. Suurin kysymys on se, että pystyykö nostamaan pelillistä tasoaan tästä seuraavaksi kahdeksi kaudeksi? Nyt on menty tasaista alamäkeä ja mikäli tuosta tippuu, niin ei tule mahtumaan kokoonpanoon. Selkeästi nelosketjun mies tulevina kausinaan. Toivottavasti arvokas sellainen. Lennu on monesti hyvä silloin, kun HIFK on ollut hyvä. Petrell ei ole pelaaja, joka tekee ketjukavareistaan parempia tai johtaa joukkuja edestä.

Luulen suurimman vitutuksen johtuvan siitä, että nuo kolme sopimuksen julkistusta olivat vähän liikaa meille kaikille, jotka odotimme joukkueen ilmeen uudistumista.
 
J

Just-Ice-Hockey

Jürgensilla, Nikkilällä ja Heshkalla on ainakin sopimukset nykyisten seurojen kanssa, joten heidän kohdallaan pitää olla kyllä hunajaiset houkuttimet. Ei tosin muuta pointtia, sen suhteen, että kärkiosaamista pakistoon tarvitaan. Tällä hetkellä HIFKlla on pelaavasta pakistosta sopparit kakkoskentän kiekollisen (Lyytinen), kakkoskentän varmistavan/yleipuolustajan (Motin), kolmoskentän varmistavan/yleispoulustajan (Varakas) sekä täytemiesten kanssa, joista laadukkain on Laakso. Eli käytännössä HIFK tarvitsee Erosen tilalle kiekollista kärkiosaamista mallia "kousa", ykköspariin "joonasjärvisen" sekä kolmospariin "mikkokurvisen". Siinä on ihan kohtalaisesti savottaa, joten katsotaan nyt mitä lopulta saadaan.

En tosiaan tarkastanut kenenkään mainitsemani pelaajan sopimustilannetta. Juuri tästä syystä listasin monta nimeä ja jatkoin vielä listaa maininnalla etc. Pointtini sinulta ei kuitenkaan ole mennyt miltään osin ohi, rahat olisi ollut ihan kiva käyttää laatuun. Kankaanperän tai "Kankaanperän" löytää kyllä kesken kaudenkin, kuten viime kaudella näimme. Itse en kuitenkaan ole ihan yhtä optimistinen tämän hetken pakkitilanteen kanssa, mitä sinä tunnut olevan. Ero ei lopulta ole suuren suuri, mutta minä näen Motinin kolmosparin varmistavana pakkina ja av:n erikoismiehenä. Edelleen mietin, olisiko taloudellisesti mahdollista muuttaa Finley & Quincey Melartiksi & Järviseksi. Olisin ollut valmis tekemään tuosta myös vaihdon Finley, Quincey & Varakas Melartiin, Järviseen ja Teräväiseen.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pienessä krapulassa vielä. @Gilmore on varmaan hajulla, että noi jatkosopparit kapteeniston kanssa oli jotenkin symbolisia ja julkaistiin Viton syntymäpäivän kunniaksi. Siksi mm. Jääskän jatkoa ei julkaistu. Raskin jatkoa ei ehkä julkaistu mahdollisen ulkomaanpykälän takia. Silti olen pettynyt, koska asiaa rummutettiin etukäteen.

Ja kertaan vielä, että Vito ja Lennu on fine. Omia jätkiä, joille varmasti löytyy jonkinlainen rooli. Ja luodaan kulttuuria, että seurauskollisena voi täällä lopettaa kautensa. Vitohan on oikeasti pelannut hyvin ja kysyntää muualle olisi varmasti ollut. Menestys ei jää kiinni näistä kahdesta. IFK-sydäntä pitää kopissa myös olla.

Kangen sopparia en vain ymmärrä, ellei sen kanssa ole rustattu siis todella halpa. Kanki itse sanonut, että vuoden haluaa vielä pelata ja ”ihan sama mitä maksatte”. Vaikka pelaakin alivoimaa, niin samaan rooliin löytyisi varmasti monipuolisempia ja kehittyvämpiä kavereita. Pettymys tiedotteesta olis paljon pienempi jos olisi joku uudistautumisen merkki ollut mukana. Siis tyyliin juuri Jääskä Kangen tilalla.

Nojooh. Kyllähän sieltä tulee vielä hieno nippu ensi kaudeksi. Sen olen kuullut. Mutta kyyninen minäni uskoo siihen vasta elokuussa, kun näen oikeasti nimet selässä jäällä.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen mietin, olisiko taloudellisesti mahdollista muuttaa Finley & Quincey Melartiksi & Järviseksi. Olisin ollut valmis tekemään tuosta myös vaihdon Finley, Quincey & Varakas Melartiin, Järviseen ja Teräväiseen.
Taloudellisesti realismia mielestäni olisi seuraavanlainen pakisto, jota voisi toivoa:

"EronenKousa" - "JärvinenMelart"
Lyytinen - Motin
"mikkokurvinen" - Varakas
+ Laakso, Teräväinen, Ulander, Kankaanperä

Ihan yhtä mahdollista tosin lienee, että toukokuun alussa nähdään Jatkoajassa hurmaava joukkoitsemurha, kun pakisto on mallia:

Lyytinen - Motin
O'connor - Varakas
Ulander - Laakso
+ Kankaanperä, Teräväinen ymsyms.

Mitä Lennuun tulee, niin isoimpana ongelmana koen tämän kapteeniuden ja tuskin niitä kapteeninnatsoja ensi kaudellakaan kukaan vie. Oikeassa roolissa ja sopivalla peliajalla Lennu kyllä menee vielä 3-4 -kentän laidassa, mutta mielestäni joukkueen kapteenin pitää olla joukkueen sisäisessä pelihierarkiassa korkeammalla.

Kanki nyt voi sitten olla ensi vuonna joukkueen "pepelehtonen", eli one more year ja mestarina eläkkeelle.
 
J

Just-Ice-Hockey

Taloudellisesti realismia mielestäni olisi seuraavanlainen pakisto, jota voisi toivoa:

"EronenKousa" - "JärvinenMelart"
Lyytinen - Motin
"mikkokurvinen" - Varakas
+ Laakso, Teräväinen, Ulander, Kankaanperä

Ihan yhtä mahdollista tosin lienee, että toukokuun alussa nähdään Jatkoajassa hurmaava joukkoitsemurha, kun pakisto on mallia:

Lyytinen - Motin
O'connor - Varakas
Ulander - Laakso
+ Kankaanperä, Teräväinen ymsyms.

Mä väitän, että meillä on tälläkin hetkellä aika paljonkin kalliimpi puolustus kuin tuo hahmottelemasi realistinen vaihtoehto. Toki Lyytinen on ensi kaudella puoli kautta kalliimpi, mutta silti siellä vapautuu ainakin Finleyn eurot. Toki jos IFK on napannut eurot vakuutuksesta ja palkannut näillä rahoilla Quinceyn ei ylijäämää juuri jää. Toki Jos on myös pelannut tällä kaudella, joten tuskin häntä on ainakaan kokonaan saatu budjetista poistettua. Lisäksi Toivon, suorastaan rukoilen, että Vito ja Kanki eivät ole saaneet palkankorotuksia, päinvastoin. Tällöin voisi vielä vähän lisää rahaa vapautua puolustukseen tai hyökkäykseen. Tämän puhtaan arvailun perusteella olen kyllä kanssasi eri mieltä tuosta pakistosta ja sen taloudellisesta realismista. Mun mielestä IFK:n budjetilla tohon top 4 on realismia saada vielä yksi kova nimi lisää.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi Toivon, suorastaan rukoilen, että Vito ja Kanki eivät ole saaneet palkankorotuksia, päinvastoin.
Todella vaikea uskoa, että Varakas tai Kankaanperä olisivat saaneet palkankorotusta ja sama juttu Petrellin kanssa. Kaksi ensin mainittua tekivät suht isolla todennäköisyydellä uransa viimeiset sopimuksensa - tai ainakin Kankaanperä - ja voisin kuvitella, että ei tuossa iässä enää palkankorotuksia anneta. Puheista päätellen viihtyvät IFK:ssa hyvin ja kaikilta löytyy sitä kliseistä IFK-sydäntä, eivätkä enää halunneet tässä vaiheessa vaihtaa muualle, ellei olisi ollut pakko. En nyt mihinkään suuriin palkan alennuksiinkaan usko, mutta voisin kuvitella, että kaikkien kolmen liksoja ollaan edes jollain tasolla saatu laskettua.

Edit: Jokainen saa totta kai kritisoida tehtyjä sopimuksia jos siltä tuntuu, mutta itselle tuo eilen julkaistu kolmikko kuitenkin on juuri sitä porukkaa, joista IFK:ssa on pulaa. Eli niitä oikeasti kokeneita pelaajia, joilla on IFK-sydäntä ja historiaa seurassa ja ovat vielä voittaneetkin urallaan jotain. Eivät toki ole tällä eivätkä tulevalla kaudella mitään ykköskentän tähtiä, vaan pelillisesti kohtuullisen marginaalipelaajia, mutta silti juuri sitä runkoa ja jatkuvuutta mitä joukkueessa tarvitaan. Jos ja kun tilinauha on sopiva, niin mahtuvat kyllä omaan IFK:honi omassa roolissaan, oli se sitten pelillisesti kuinka pieni, kuten varmasti ainakin Kankaanperällä tulee ensi kaudella olemaan. Niin vitsiltä kun se välillä voikin kuulostaa, mutta tämän kaltaisia pelaajia kaivataan IFK:n koppiin. Henkisiä johtajia.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös