Mainos

HIFK kaudella 2016–2017 – Törmäsen viimeinen ristiretki?

  • 420 258
  • 1 541

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Hyökkäysalueen tehottomuutta ja YV:tä lukuunottamatta, tämän hetken peli on hyvin pitkälti sitä mitä odotankin Stögön kiekolta syyskaudelta. Totta helvetissä tämän hetken tehottomuus ärsyttää, eli enemmän maaleja haluan nähdä itsekkin.
Ei ole kysymys tehottomuudesta. Sehän nähtiin rankuissakin, että kyllä joukkuessa on maalintekijöitä tarpeeksi ja verkko heiluu kun tilanteeseen vaan päästään. Mutta eihän IFKlla ollut ottelussa kuin 3-4 maalipaikkaa eikä nekään mitään erityisen vaarallisia olleet. Peli oli todella tylsää katsottavaa. Siitä puuttui taklaukset ( yksi nähtiin komannessa erässä), karvaus, nopeat hyökkäykseen lähdöt, toimiva YV-peli (ekassa YVssä ei taidettu saada edes yhtään laukausta aikaiseksi), puuttuu tunne ja vauhti. Kun kiekko saadaan omille se kuskataan oman maalin taakse ja annetaan vastustajalle aikaa järjestää puolustus kuntoon. Muutama pidempi hyökkäys saatiin aikaan mutta maalipaikoille ei päästy. Puolustukseen kiekkoa ei voi pelata kun siellä jöpöttää Teppoa, Salmea, Geneä, Finleyä jne. Samanlaista kaurapuuroa tarjosi Glenn Hanlonin joukkue takavuosina. Liigan kovimmalla budjetilla operoiva joukkue pelasi nolla-nollaa kotonakin. Ei pelin tarvitse päättyä 7-5 ollakseen viihdyttävä mutta eilisen pelin olisi voinut aloittaa suoraan rankkareista. Itse ottelussa ei ollut mitään katsottavaa ja se alkaa näkyä yleisömäärissä ja hallin tunnelmassa.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole kysymys tehottomuudesta. Sehän nähtiin rankuissakin, että kyllä joukkuessa on maalintekijöitä tarpeeksi ja verkko heiluu kun tilanteeseen vaan päästään. Mutta eihän IFKlla ollut ottelussa kuin 3-4 maalipaikkaa eikä nekään mitään erityisen vaarallisia olleet.

Maalinteko, tehottomuus ja maalipaikat liittyvät luonnolliesti toisiinsa, ja noihin maalipaikkoihin liittyen kirjoitin myös aiemmassa tekstissäni, kirjoitukseni järjestys ja muotoilu oli hieman kankeaa. Mutta kyllä vain, laadukkaiden maalipaikkojen luonnissa on ollut koko kauden vaikeuksia. Syistä miksei ole viime peleissä päästy tai menty maalipaikoille, kirjoitin lyhyesti edellisessä tekstissäni. Noiden lisäksi syitä on toki monia muitakin. Puustisen ja Raskin haastattelua kuunnellessa tuli myös ilmi, että IFK:ssa nuo hyökkäysalueen ongelmat kyllä tiedostetaan vahvasti. Jostain syystä ne palaset eivät ole vielä loksahtaneet paikalleen.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoista on myös se, että IFK on saanut Liigassa selvästi vähiten ylivoimia. IFK:lla on ylivoimakertoja 77 toistaiseksi, kun seuraavaksi vähiten saaneella on niitä 91. Eniten ylivoimakertoja on ollut KalPalla, joka on saanut niitä peräti 123 kertaa eli ero on valtava.
Edelliseen peilaten IFK:lla on myös odotetusti vähiten minuutteja ylivoimalla, hiukan vajaa 128 minuuttia. Seuraavaksi vähiten on Kärpillä, 139 minuuttia. KalPalla taas kerran hurja luku, 201 minuuttia ylivoimaa el jälleen kerran puhutaan yli tunnin erosta jo tässä vaiheessa kautta.

Vastapainoksi sitten IFK on myös ollut vähiten alivoimalla koko Liigassa. 83 kertaa ja minuuteissa toiseksi vähiten Pelicansin jälkeen.
Tältähän se on tuntunut otteluita katsoessakin. IFK:n otteluissa yksinkertaisesti tapahtuu tällä kaudella huomattavasti keskimääräistä liigamatsia vähemmän. Puolustetaan vastustaja hyvin pois maalipaikoista, mutta samalla ei itsekään päästä niihin.

IFK on muuten kotonaan tehnyt tällä kaudella 22 maalia. Siis 14 ottelussa 22 maalia! Tämä tekee noin 1,6 maalia per matsi. Sanomattakin lienee selvää, että IFK on tehdyissä maaleissa koko liigan huonoin kotijoukkue. IFK:n kotimatseissa toisin sanoin ei tapahdu yhtikäs mitään.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Niin, kyllä HIFK pelasi erittäin tarkkaa puolustuspeliä ja 10 minuuttia alussa yritti jopa tehdä maalia. Erittäin viihdyttävä, jännittävä peli. Laadukasta kiekkoa, josta ei juurikaan negatiivista sanottavaa - ainakaan puolustuksesta. Varsinkin molarit olivat hyviä. No, maaleja olisi ehkä voinut tulla yksi enemmän, mutta voittolaukauskisassa se ei ollut mahdollista. Viihdyttävä peli. Jos nyt voisi lunastaa ensi vuoden kausarin, olisin ekana jonossa. Saa nähdä onko fiilis sama ensi keväänä/kesänä. Monet muut katsojat tosin tuntuvat hylänneen katsomon. Aikan monta tyhjää tuolia. Saattaa olla vaikea saada ensi kaudelle kausikortteja kaupan samaan tahtiin, kuin tähän asti. The momentum has passed!
 

Stigu

Jäsen
Jotenkin, kun katsoo tuota IFK:n TOP2- budjetin omaavan jengin räpellystä, en voi välttyä ajatukselta: Mitä jos meillä olisi puikoissa ihan oikea valmentaja? Tyyliin Kivi tai Tapola? Ja esim. nuo herrat olisivat olleet kaksi vuotta IFK:n peräsimessä, minkälaista lätkää nähtäisiin silloin? Sirklaisiko jengi esim. hyökkäyksessä pitkin laitoija ja syöttelisi kiekkoa seuraavalle pelaajalle, joka siirtäisi kiekon seuraavalle pelaajalle, joka siirtäisi kiekon seuraavalle pelaajlle jne.? Olisiko yksilöiden kehitys yhtä huimaa kuin se on ollut Stögön aikakaudella?

No, enää puolitoista kautta tätä paskaa. Ehkä tuossakin on jotain positiivista.
 
Hohhoijaa... Liigan kovimmalla hyökkayskalustolla varustettu joukkue tehny toiseksi vähiten maaleja! Ja meidän ykkössena Johansson: 15 peliä, 3+3, -1 ja aloitusprosentti 39,4. Jotain tarttis tehä!!!
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Jotenkin, kun katsoo tuota IFK:n TOP2- budjetin omaavan jengin räpellystä, en voi välttyä ajatukselta: Mitä jos meillä olisi puikoissa ihan oikea valmentaja? Tyyliin Kivi tai Tapola? Ja esim. nuo herrat olisivat olleet kaksi vuotta IFK:n peräsimessä, minkälaista lätkää nähtäisiin silloin? Sirklaisiko jengi esim. hyökkäyksessä pitkin laitoija ja syöttelisi kiekkoa seuraavalle pelaajalle, joka siirtäisi kiekon seuraavalle pelaajalle, joka siirtäisi kiekon seuraavalle pelaajlle jne.? Olisiko yksilöiden kehitys yhtä huimaa kuin se on ollut Stögön aikakaudella?

No, enää puolitoista kautta tätä paskaa. Ehkä tuossakin on jotain positiivista.
Otin koko pätkän lainaukseen. Olen samaa ja eri mieltä.
Tosta ylettömästä kiekon siirtelystä täysin samaa mieltä. Mikä ihme siinä on ideana. Kiekkoa siirretään usein sektorista takaisin laitaan ja sieltä päätyyn jne. jne. One-timerit ja toiseen aaltoon pudotuksesta lähtevät vedot puuttuvat lähes tyystin, miksi? Tappara laukoo paljon, hyviltä paikoilta ja tekee helvetisti maaleja ja voittaa pelejä, koska nämä asiat usein korreloivat keskenään.
Kivi tai Tapola, no Tapola ei ole mahdollinen. Kivi sen sijaan olisi mullekin kelvannut. Valmentaa yksilöä hyvin, ja on intohimoinen. Ja voittajatyyppi. Kiven U-20 jengille lanseeraama slogan "Aina Ekana" pätee lätkässä lähes joka tilanteeseen.
Pelaajat kehittyy oikeassa ympäristössä, mutta kyllä Tapolan ja Tapparan valmennustiimin kunniaksi on sanottava, että jessus sentään, miten sieltä tulee äijää kun liukuhihnalta; Palola, Jormakka, Barkov, Laine, Haapala, Karjalainen, Luoto, Elorinne, ja nyt viimeisimpänä Repo, joka ei saanu Pelsuissa oikein lentoa otteisiinsa. Lisäksi siellä kehittyy vanhat konnatkin, Kuusela ja nyt Savinainen, joka pelaa elämänsä parasta lätkää tällä hetkellä.
Pitäiskö sieltä yrittää ottaa oppia, pitäis.
Miten, en tiedä.
Mutta Stögöliini ei oo yhtä hyvä goutsi kun Kivi ja Tapola.
Mun mielestä.
Edit. kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
- Stögö voisi nyt jo pikkuhiljaa paljastaa korttinsa, yhdistää eri pelitavat ja alkaa peluuttamaan optimaalikiekkoa.
- Kaikki jätkät joogakurssille, vegaaneiksi, selibaattiin ja viinoittelukieltoon. Ja jokaisen tappion jälkeen kuunnellaan koko matkan himaan ärsyttävimpiä, syyllistävimpiä ja vittuilevampia biisejä mitä maailmasta löytyy. Kotiin en laittaisi kävelemään, mutta jotenkin jokaisesta tappiosta, jossa ei olla taisteltu huolella, täytyy rankaista huolella.
- Partanen leikkauspöydälle, Puustinen Mestikseen, Jääskät, Miehot ja Tammiset voisi kai myöskin lähettää RoKiin, oppisivat työmoraalia eivätkä pilaantuisi meillä.
- Heikkinen RoKiin, Teppo ja Salmela aika turhia, miksei heidätkin voisi lähettää Rolloon? Pienennetään rinkiä kunnolla.

Pidetään nämä aihiot hyökkäyksessä:

Hintz - Leino - Aaltonen (edelleenkään en ole tätä nähnyt kokeiltavan, mutta uskoisin sen voivan toimia, kunhan Leino tervehtyy)
Johansson - Rask (tätä toivoin ennen Raskin tervehtymistä, ja mielestäni se on toiminut)
Elkins - Ikonen (tämän olemme kaikki nähneet toimivan jo vuosia)
Åsten/Luttinen - Nykopp - Petrell (eiköhän tämä ole se parhaiten toimiva ketju)

2.-3. ketjuihin tarvitaan siis laiturit. Otetaan "kuleksimasta" Tanus sekä Hagman!

Puolustuksesta pidetään nämä aihiot:

Finley - Heiskanen
Generous - Eronen
Grillfors
Salmi, Kaski

Grillforsille tarvitaan siis pakkipari, mieluiten right. Zidlickyä jos nyt ei mitenkään saa houkuteltua, ni varastetaan vaikka sitten edes Lukosta Seigo, Saipasta Nagander tai Carson tai Kookoosta O'Connor. Vähän erilaisia pelimiehiä ja osa loukkaantuneena, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole.

Mutta aloitetaan nyt tuosta ensimmäisestä rivistä.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
- Stögö voisi nyt jo pikkuhiljaa paljastaa korttinsa, yhdistää eri pelitavat ja alkaa peluuttamaan optimaalikiekkoa.
- Kaikki jätkät joogakurssille, vegaaneiksi, selibaattiin ja viinoittelukieltoon. Ja jokaisen tappion jälkeen kuunnellaan koko matkan himaan ärsyttävimpiä, syyllistävimpiä ja vittuilevampia biisejä mitä maailmasta löytyy. Kotiin en laittaisi kävelemään, mutta jotenkin jokaisesta tappiosta, jossa ei olla taisteltu huolella, täytyy rankaista huolella.
- Partanen leikkauspöydälle, Puustinen Mestikseen, Jääskät, Miehot ja Tammiset voisi kai myöskin lähettää RoKiin, oppisivat työmoraalia eivätkä pilaantuisi meillä.
- Heikkinen RoKiin, Teppo ja Salmela aika turhia, miksei heidätkin voisi lähettää Rolloon? Pienennetään rinkiä kunnolla.

Pidetään nämä aihiot hyökkäyksessä:

Hintz - Leino - Aaltonen (edelleenkään en ole tätä nähnyt kokeiltavan, mutta uskoisin sen voivan toimia, kunhan Leino tervehtyy)
Johansson - Rask (tätä toivoin ennen Raskin tervehtymistä, ja mielestäni se on toiminut)
Elkins - Ikonen (tämän olemme kaikki nähneet toimivan jo vuosia)
Åsten/Luttinen - Nykopp - Petrell (eiköhän tämä ole se parhaiten toimiva ketju)

2.-3. ketjuihin tarvitaan siis laiturit. Otetaan "kuleksimasta" Tanus sekä Hagman!

Puolustuksesta pidetään nämä aihiot:

Finley - Heiskanen
Generous - Eronen
Grillfors
Salmi, Kaski

Grillforsille tarvitaan siis pakkipari, mieluiten right. Zidlickyä jos nyt ei mitenkään saa houkuteltua, ni varastetaan vaikka sitten edes Lukosta Seigo, Saipasta Nagander tai Carson tai Kookoosta O'Connor. Vähän erilaisia pelimiehiä ja osa loukkaantuneena, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole.

Mutta aloitetaan nyt tuosta ensimmäisestä rivistä.

Eikö helpompaa, ja todennäköisesti myös halvempaa, olisi valmentajan vaihtaminen?
 

XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Eikö helpompaa, ja todennäköisesti myös halvempaa, olisi valmentajan vaihtaminen?
Samaa mieltä. Kun vertaa IFK:n rosteria suurinpaanosaan moniin jengeistä, joilta on dunkkuun tullu, en enää usko, että pelaajia vaihtamalla peli muuttuu yhtään mielenkiintoisemmaksi. Ei tossa auta Grezki-Kurri-Zidlicky- Harlamov-Petrov-Vasiljevkaan, jos taktiikka on tota mitä on.
 

XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Samaa mieltä. Kun vertaa IFK:n rosteria suurinpaan osaan monista jengeistä, joilta on dunkkuun tullu, en enää usko, että pelaajia vaihtamalla peli muuttuu yhtään mielenkiintoisemmaksi. Ei tossa auta Grezki-Kurri-Zidlicky- Harlamov-Petrov-Vasiljevkaan, jos taktiikka on tota mitä on.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Eikö helpompaa, ja todennäköisesti myös halvempaa, olisi valmentajan vaihtaminen?

No nopea vastaus olis, että ei.

Ensinnäkin Tanus ei varmasti ole kallis, verrattuna esim. Partaseen, ja korvaisi varmasti tämän enemmän kuin hyvin. Nyt onneksi Puustinen alkaa näyttämään heräämisen merkkejä, mutta ei se Niklas Hagman mikään huono veto tuohon olisi, toisi tsemppiä aivan eri lailla. Voi toki olla, ettei lätkä just nyt kiinnosta, mutta uskoisin ja toivoisin, että faijan jengille pelaaminen voisi jopa vähän kiinnostaa. Eikä joku Seigo, Nagander, Carson tai O'Connorkaan nyt mitään isoja summia voi maksaa, kaikilla taitaa loppua sopimus tähän kauteen ja kaikkien jengit kyntää liigan pohjalla.. Tosin ainakin yksi tai kaksi niistä on tällä hetkellä muistaakseni loukkaantuneena.

Eihän tuo nyt oikeasti edes ole mikään iso muutos, 2-3 pelaajaa sisään. Huomattavasti helpompaa ja halvempaa kuin valmentajan vaihtaminen. Ja uskokaa oikeasti, kyllä Törmäseltä löytyy vielä paljon kikkakolmosia hihasta.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ensi viikko on varsin ratkaiseva jatkoa ajatellen ja näyttää sen tason missä nyt ollaan. Kärpät, Jyp ja Kalpa tulee vastaan. Näistä Jyp on kovimmassa lennossa ja saattaa mennä meidän ohi sarjataulukossa. Erikoista Jypillä on ollut, meille niin vieras, reagointi pelaaja tarpeeseen. Myös Kärpät on reagoinut rosterin puutteisiin ja alkanut hiipimään taulukossa ylöspäin. Helsinki-Vantaalla on ollut hiljaista, josko sitten dösä toisi Rovaniemeltä meille jotain. Vaikka Heikk..
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa katselin sarjataulukkoa ja täytyy todeta, että käytännössä mahdotonta on nousta enää neljän sakkiin. Neljän joukkoon pääsee yleensä kun kerää sellaisen reilu 105 pistettä.

IFK:lla on nyt kasassa 29 pistettä 21 ottelusta. Loppukausi pitäisi huomisesta saakka vetää ihan hitusen vajaa kahden pisteen ottelukeskiarvolla.



Kuuden joukkoon tarvitaan noin 97 pistettä. Tähän päästäkseen pitäisi alkaa vetämään 1.75 pistekeskiarvolla. Tänä vuonna voi olla, että kuuden joukkoon pääsee hitusen pienemmilläkin pisteillä, joten kuuden sakkiin on vielä mahdollisuuksia. Kymmenen peliä vielä samaa sekoilua, niin pelataan säälipleijaripaikasta vaikka tapahtuisi mitä.

Tähän verraten ei välttämättä kannata hankkia enempää pelaajia ja tuhlata rahoja. Se ongelma ei ole pelaajapuolella, jos tuolla materiaalilla ollaan liigassa kymmenensiä. On ollut loukkaantumisia joo, mutta ei tuo rosteri kalpene silti Jukureille ja kumppaneille ollenkaan.

Tuollaista kirjoittelin marraskuun loppupuolella. Nyt on hyvä tehdä pieni välikatsaus kun silloin oli 21 peliä pelattu ja nyt kasassa on 42.

Kauden alkuhan oli järkyttävää paskaa ja 21 pelissä kerättiin 29 pistettä.

Nyt viimeiset 21 peliä on tuonut 33 pistettä, eli isossa kuvassa ei mitään muutosta vaikka olisi pitänyt pystyä nostamaan loppukauden pistekeskiarvoa roimasti, jotra kuuden joukkoon olisi mahdollisuus. Silloin näki, että neljän joukkoon riittäviä pisteitä ei ole mahdollista saavuttaa, koska niin isoa parannusta pistekeskiarvoon oli lähes mahdotonta tehdä. Eikä pistekeskiarvoa ole pystytty parantamaan käytännössä ollenkaan.

Kuuden joukkoon päästäkseen tarvitsisi nykäistä viimeisestä 18 pelistä n. 35 pistettä, eli 2p per peli.

Mikään ei viittaa siihen, joukkueessa on paljon alisuorittajia, loukkaantumisia ja pelisysteemi näyttää jopa hieman huonommalta kuin viime katsauksessa.

Säälipleijarit kutsuu ja hankala nähdä miten ensi vuonna pelaaminen muuttuisi.

Luttinen, Petrell surullisen huonoja nykyään. Liike ei vain ole liigatasoa, vaikka yritystä on. Aaltonen huonoimmillaan välillä peleissä aivan paska vaikka nostaa hirmuliksaa. Puustinen on heikko ja Hintz melko näkymätön.

Joukkueessa ei ole hyviä laitureita, eikä senttereitä tarpeeksi. Puolustus on vajavainen ja Törmäsen pelisysteemistä ei saa muuta selkoa kuin, että se ei ainakaan toimi.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Huomenna on sitten kauden viimeinen Tappara -peli. Pakkohan se on mennä todistamaan.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Huutelenpa nyt vieraisiin pöytiin kun tämän päivän Tappara-matsin kävin katsomassa.

Onko kukaan koskaan kysynyt Törmäseltä miksi IFK pelaa ilman minkäänlaista harjoiteltua hyökkäyksiin lähtöä? Tämän päivän erittäin taktisessa liigassa Törmänen luottaa johon käsittämättömään yhden hyökkääjän yläsinisen satunnaiseen hakuun kun muut on omassa päässä. Sitten jotenkin toivotaan että "joku tekee jotain" ja päästään hyökkäysalueelle.

Tapparan toinen maali kuvasti kyllä koko touhua, pakit oli pulassa kun hyökkääjiä ei ollut lähelläkään, eikä mitään sovittuja syöttösuuntia, ja omissa soi.

Muutama yritys hitaisiin lähtöihin oli kun piti tehdä vaihto, mutta ne olivat kauheaa kuraa. Eikö Törmänen näe hitaiden lähtöjen treenaamista vaivan arvoisena, vai eikö sitä osata harjoitella?

Oman pään pelihän toimii ihan ok, mutta kun kiekko saadaan, niin tuntuu että sormi menee suuhun ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä.

Ihan siis tämmöisena harrastelija pelinpohtijana tämmöisiä kyselen.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Tajuaakohan stögö itte sitä ,että lähestulkoon kaikki muut koutsit pesee sen 6-0
Täytyyhän sen tajuta. Ei Stögö niin tyhmä voi olla. Mutta kuka nyt itselleen potkut antaisi? Meillä nyt vaan sattuu olemaan urheilutoimenjohtaja, joka ei tajua mitään lätkästä tai omasta työstään.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Mutta kuka nyt itselleen potkut antaisi? Meillä nyt vaan sattuu olemaan urheilutoimenjohtaja, joka ei tajua mitään lätkästä tai omasta työstään.

Niin, kuka itselleen potkut antaisi? Itse kyllä uskon että jossain vaiheessa antaisin. En usko, että dino vieläkään. Sen uskon kyllä, että Nybari tajuaa aika vitun paljon lätkästä, mutta se onkin ongelma. Hän ymmärtää, ollakseen dino, aivan liikaa, mutta tarpeeksi hän ei kuitenkaan ymmärrä.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Mikä v***u siinä on vaikea ymmärtää sitä faktaa ettei Nybondas pysty kenkimään Törmästä vaikka haluaisi! Joka helvetin vuosi sama laulu.

Tänään Lukolta pataan ja hallitus kokoontuu maanataina. Summanen sai monoa 28.2. Jos Törmänen päätetään kenkiä niin se tulee vaikuttamaan ensi kauden budjettiin ellei eroa tehdä "yhteisymmärryksessä".
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Sarjan kärkijengit ovat tarjoamaisillaan 3 pistettä Sportille ja Jukureille, joten taas tulisi uusia niskaanhengittäjiä HIFK:lle. Olisi syytä hoitaa nyt tuo liigajumbo kotona tänään tai worst case scenario alkaa realisoitua toden teolla. Onkos HIFK jäänyt koskaan liigassa 11. tai huonommin ? --> Tarkistin saman tien ja vastaus: huonoin SM-liiga-ajan sijoitus on 10. , kaudelta 2001-2002. Vielä ehditään siis tekemään historiaa !

Jukureita vastaa onkin sitten ensi viikolla vedenjakajamatsi, jos pääsevät tänään 5 pinnan päähän HIFK:sta.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä v***u siinä on vaikea ymmärtää sitä faktaa ettei Nybondas pysty kenkimään Törmästä vaikka haluaisi! Joka helvetin vuosi sama laulu.

Hallitus ei varmaankaan johda urheilutoimea UTJ:n ohi, eli se menee niin että halutessaan Nybondas esittää potkuja Törmäselle (ja suunnitelmaa kuka tilalle jne.) ja jos hallituksella on luotto urheilutoimenjohtajaan, niin se tekee niin kuin esitetään.
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pudotuspelit alkaakin jo hyvissä ajoin ennen runkosarjan päätöstä. On tää rankkaa tää IFK:n kannattaminen.

Aikaisemmin toisessa ketjussa totesin, ettei Törmänen varmasti saa potkuja ennen kauden päätöstä. Mieli muuttuu ku mielenterveyspotilaalla. Paskat taloudellisesta kannattavuudesta. Mäkeen vaan, vaikka tulee kalliiksi. Vituttaa jos kausi päättyy ennen ku kevät ehtii edes alkaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös