Mainos

HIFK - HPK la 8.4.2006

  • 60 561
  • 407
Tila
Viestiketju on suljettu.

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tietyt pelaajat saavat enemmän iskuja päähänsä kuin toiset.
Jani Nikko oli tästä hyvä esimerkki.
Laamanen ja Schneider ovat molemmat pienikokoisia pakkeja ja kun isot hyökkääjät tulevat päälle niin isku päähän on heti lähellä varsinkin kun taklattava menee hieman kyyryyn.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
cobol kirjoitti:
Tämä on hyvä analyysi. NHL:ssä ja AHL:ssä toimitaan juuri näin. Muutaman kauden takainen playoff-sarja NY Islandersin ja Toronton välillä on yksi käytännön esimerkki, mutta muitakin löytyy. Kovuus on aina ollut yksi keskeinen osa pohjois-amerikkalaista playoff-kulttuuria ja kun valmentajana on Shedden, samaa kaavaa sovelletaan tietenkin myös liigassa. Ei pitäisi olla kyllä yllätys kenellekään se, että fyysisesti heikomman vastustajan taitopakit otetaan pois kun tiedossa on, että poskea vain käännetään. Itse asiassa pohjois-amerikkalaisesta näkökulmasta ja voittamisen kulttuurista tilannetta katsoen olisi lähes rikollista jättää homma tekemättä.
Niin ja HIFK on käyttänyt jo samaa taktiikkaa ennen Sheddeniäkin. Toki nyt se tällä kaudella on ollut niin ilmeistä kaikille jääkiekon suurkuluttajille, että HPK:nkin olisi pitänyt olla hereillä tämän asian kanssa. Ja täytyy myöntää, että aika hankalassa rakosessa HPK on tämän asian suhteen. Samoin vähän jokainen SM-liigajoukkue.

HPK hankki Nielikäisen pelotteeksi. Loppujen lopuksi aika vähän miehestä on hyötyä tässä tilanteessa. Mitä tekee pelotteella, joka kuin ampiainen, teon tehtyään loppusarjan sivussa, ja sitten ei ole ketään. Jos "NHL-AHL-Shedden"-taktiikan haluaisi todella eliminoida, pitäisi olla joku(nen?) kova ulkomaalainen ja siihen päälle vielä ketjullisen verran mielellään omista junioreista kasvaneita varttuneempia isokoikoisia ja ilkeitä kotimaisia pelaajia näihin hommiin. Ässillä on hieman tähän tapaan asiat (Nickersson+4-ketju), Lukolla oli viime vuonna (Gill,Porkka,Torkki jne.). Siis miehiä, jotka pelaavat varmasti oman joukkueen eteen ja tekevät hommansa paskojen valahtamatta housuun. Ja jotta näin voi menetellä, pitää olla aina muutama kaveri, joilta voi saada tukea. Mielenkiintoinen seikka ja edellistä selittävä on sekin, että huomattavan osalla näistä suomalaisista kovista pelaajista on jokin hassu suhde HIFK:hon, eivät ne sitten olekaan niin ikäviä HIFK:ta vastaan (Nielikäinen, Mäkiaho, Mäkelä jne).

HPK:n brändiin toiminta ei ainakaan nykyisellään sovi. Nykyinen SM-liigan ja sen joukkueiden tilanne pelaajamarkkinoilla on pakottanut HPK:n muutenkin hankkimaan riveihinsä nuoria, nopeita ja sitten hieman keskimäärin kokemattomia ja pienempiä kavereita rosteriinsa, jotta voitaisiin jollain tasolla tässä liigassa pärjätä. Muutenkin joukkueessa vaalitaan urheilullisia arvoja ja halutaan näyttää ihmisille peliä, jossa taitavat yksilöt tekevät hienoja maaleja ja joukkue menestyy vuodesta toiseen selkeästi keskivertoliigaporukkaa paremmin. Sitä viimeistä silausta vaille se vaan jää ja aika suuri syy on toki resursseissa ja tuurissakin. Mutta ehkä halua todelliseen menestykseen voisi tarkistaa edelleen. Ja pitäisikö sitä varten luopua osasta kilttiä imagoa ja ottaa enemmän riskejä? Loppu meni hieman off-topiciksi, mutta osaltaan koskee sitä, miksi HPK ei menestynyt eilisessä pelissä ja kovuudessa tämän ottelusarjan tuoksinassa ainakaan tähän mennessä.

Yksittäisenä katsojana haluaisin nähdä, että HPK edes kerran ottaisi oikeuden omiin käsiin. Näytettäisiin brändille, että meitä ei käytetä kynnysmattona. Pieni ajojahti Salmelaisen ja vaikkapa Saarisen päänuppiin olisi paras ase, mitä Jalonen voisi tässä vaiheessa harkita. Ja osuminen ei voi olla niin vaikeaa, kyllä jokainen pelaaja joskus laitakahinaan menee. Ja toki pitää ottaa järki käteen, ei tähtipelaajan sovi ottaa niin kovaa, että itse lentää suihkuun. Tässä toiminnassa ei toki ole mitään järkeä ajatellen humaanilla ajatustavalla, mutta raja se on joskus tultava tällekin nöyryytykselle. Jalonen on pian kohta hävinnyt neljällä tavalla välieräsarjoja HPK:ssa (v.2002 maalivahtiin ja tuomaripeliin, v.2003 ei pysytytty painimaan, v.2004 ja v.2005 paketti ei vaan ollut niin hyvä kuin vastustajalla, v.2006 vastustaja teloo pelaajat ja käännetään vain poskea.)

EDIT:Ulkoasua ja kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
HJL kirjoitti:
Anteeksi häiriö. Tarkoitatko todella Tuukka Mäntylää, Tapparan kääpiötä? Olisiko Tuukka Mäkelästä kyse?

Juu sori...nimenomaan Mäkelä. On Rocklätkän jälkeen vielä vähän kuula sekasin :)
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Musta_Kyy kirjoitti:
No, ilmeisesti peliä seuratessasi sinulla oli kylmä rinki perseesi alla, että ennakkoni käy toteen.

Olin väärässä sillä kaikki tapahtui kääntäen:
HIFK ei hyytynyt loppua kohden, se oli hyytynyt pelin alussa. HPK hyytyi lopussa enemmän. HIFK taklasi päähän jo alussa. Siinä olin täysin väärässä ettei Jannelle mennyt helppoja. Neljä maalia omiin on silti aika paljon, joten on siin jo maali kyytipoikineen.

Mutta ei siinä mitään, tässä ketjussa eilisellä rehvastelijat osoittavat laillasi, kuinka pieni ihminen voi olla.

Sitä saa, mitä tilaa. Eikös se normaalielämässä mene nimenomaan niin, että joka ennakkoon uhoo (huomisella rehvastelija), vastaa myös sanomisistaan jälkikäteen ? Vai onko se ison ihmisen merkki, että ennen peliä huutelee, mitä sylki suuhun tuo ja jos fantasiat menee puihin, niin sitten yrittää vaientaa esim. syyllistämällä pieniksi ihmisiksi niitä, jotka itsevarmasti annetuista ja koomisiksi osoittautuneista mietelauselmista muistuttavat ?
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Sekavia ajatuksia

Ei vaan jostain syystä osaa vituttaa vieläkään. Tietysti pelin aikana sitä eli tunteella mukana, mutta mutta....tätä tämä on ollut Hämeenlinnan keväässä jo niin tuskaisen pitkään, että mikään ei enää yllätä. Mielestäni Kertsillä on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet finaalipaikkaan, mutta se vaatii kyllä kahden pelin verran kontrolloitua pelaamista.

Favorin oli jatkoajalla sysipaska. Jos hertsileijaa ei ole munaa viheltää rangaistuksia enää jatkoerissä, niin painukoot elimeen ja antaa linjureiden hoitaa ne pakolliset vihellykset. Enkä syytä miestä missään nimessä HIFK:n suosimisesta. Kyllä sieltä jäi puolin ja toisin viheltämättä 5-10 selvää jäähyä per joukkue. Favo oli kentän ylivoimainen ämmä.

3-0 ja 4-2. Jos jumalauta ei noita lukemia pysty pitämään, ei ansaitse kyllä paskan vertaa. Se on kyllä niin vitun ihmeellistä, että tuollaista tapahtuu edelleen Jalosen alaisuudessa. Mikä vittu siinä on, ettei näin monen vuoden kokemuksella mikään muutu? Toistetaanko siellä valmennuksessa samat virheet joka kevät? Kyllä niin paljon on kysymyksiä ja paljon vähemmän vastauksia.

Hauhtonen veteli lahjakkaasti Schneiderin telakalle. Ihan turha väittää, että oli ylilatautumista ja plaaplaaplaa. Eiköhän tuo Schneiderin pää ole ollut jokaisen tiedossa, mieheltä kun meinasi jäädä samasta syystä joulun alla koko kausi kesken.

Nostan silti hattua Sheddenin koirakiekolle. Jos vastassa on nippu hameväkeä, niin miksei sitä sitten käyttäisi kaikkia mahdollisia keinoja. Voittaminenhan on millaisella nipulla tahansa mahdollista, täytyy vain löytää keinot. HIFK:n nousua oli ihan kiva katsoa, kyllä henkinen jaksaminen vaan on tärkeää. Jatkoerään kun mentiin, ei voittajasta ollut epäselvyyttä.

Kyllä naurattaa nuo helsinkiläisten filmisyytökset. Varsinkin kun syytösten kohteena on koko ajan Ville Leino. En nyt ihan kärkeen nimeäisi kaveria joukkueen primadonnaksi, kun tuntuu olevan ainoa kaveri jolla on munaa mennä putsaamaan omaa maalinedustaa. On se perkele, että ykköstykki hoitelee meidän puolustajien hommia! Mikä helvetti siinä on, että muut kiertelee siellä maalilla kananmunat kainalossa. Ja se jäähy, joka HIFK:lle tuli Leinon kaatamisesta keskialueella. Canalilta näkyi selvästi, notta filmi oli kaukana. Kyllähän se maila meni sinne poikittain jalkojen väliin ja sen takia tasapaino mieheltä petti.

Sitten mua edelleen kyllä sylettää tämä Kerhon mentaliteetti jo valmiiksi. Yritin muinoin herättää HPK-keskustelun puolella supinaa tuosta pronssiputkesta. Miksi ihmeessä sellaiseen tyydytään? Jos tästä taas mennään jämämatsiin (jota en todellakaan toivo), niin on se taas herkkua lukea, kuinka se on hieno saavutus. Ehkä oli, joskus kuusi vuotta sitten. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin pystyttävä menemään eteenpäin.

Kun tästä kotoliigasta ei voi tippua, niin miksi ihmeessä tavoitteeksi ei voida asettaa ennen kautta mestaruutta. Ihan sama, vaikka jengissä pelaisi kolme ketjua mestismiehiä. Jos aina tavoittelee keskinkertaisuutta, niin ei sitä tulostakaan kovin helposti sitten tule. Maha täyttyy niin kovin helposti. Koko organisaation pitäisi alkaa ajamaan uutta vaihdetta päälle ja uskomaan siihen, että viiri kattoon tiensä löytää.

Takinkääntöön en silti ala. Kyllä tässä saumat on edelleen. Nyt tehtiin itse hölmöilemällä tie paljon vaikeammaksi. Tästä jos noustaan, niin ollaan varmasti kova pala finaaleissa. Lampun ja Deen saaminen pelikuntoon on yksi avainasioista. Ilman noita heppuja puolustus on kyllä erittäin kapea. Sen osoitti karmealla tavalla eilinen peli.

Ei siinä. Tiistaina jatketaan ja pidetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä. Nyt sitten munaa siihen pelaamiseen! Otetaan niitä samoja aseita käyttöön, joita kissapedoillakin on.

Paskaako niitä kumartelemaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Hyvä fiilis hallissa, 2. ekaa erää Kerhon kannattajat kyykyttivät B2:sta urakalla mutta lopussa B2 otti hallin takaisin komentoon.

Kerhon pelaajilla kypärän remmit auki koko ajan, en muista nähneeni yhtään matsia jossa yhden jengin kypärät lentelivät noin usein.

Fyysisyys ei voita pelejä? HPK jyräsi HIFKin fyysisesti 2. ekaa erää ja johti 3-0. HIFK vei fyysisyyden vikassa erässä 100-0 ja tasoitti ottelun. Sattumaa? I don't think so.

HIFK:n kannattaisi palkata joku Hankenilainen opiskelija suunnittelemaan kaljanmyyntiä, nyt jää sikana tuloja saamatta kun homma kusee niin vitun pahasti. Palkataan 10 lisämyyjää halliin, 4 tuntia 10€/h palkalla. Kokonaiskustannukset 400€. Bissetuoppi maksaa 4.50€, katetta about 4€ per tuoppi. Vaadittu lisämyynti 100 tuoppia jotta ollaan +/- 0 tilanteessa. Toteutuu aivan varmasti, nytkin jäi monelta tuoppi juomatta koska jonot olivat niin vitun pitkät.
 

Pluto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Musta_Kyy kirjoitti:
Pieni ajojahti Salmelaisen ja vaikkapa Saarisen päänuppiin olisi paras ase, mitä Jalonen voisi tässä vaiheessa harkita. Ja osuminen ei voi olla niin vaikeaa, kyllä jokainen pelaaja joskus laitakahinaan menee.

v.2006 vastustaja teloo pelaajat ja käännetään vain poskea.)
Oletko tosiaan niin sinisilmäinen, että kuvittelet HPK:n olevan täysin neutraali Saarista kohtaan. Aivotärähdykset ovat hyvin tiedossa, kuten ne olivat Saipallakin. Nielikäinen ajaa Saarista jatkuvasti kovempaa kuin muita, mutta tokihan tämä on teillä vain sattumaa. Teidän kannalta on vain harmi, että muita tähän pehmitykseen ei löydy.

Ketä siellä nyt sitten on telottu, muuta kuin Schneider oletetusti? Laamaseen kohdistunut Saarisen taklaus oli sääntökirjan mukaisesti ryntäys, koska luistimet irtosivat jäästä, mutta mitään päähän kohdistunutta taklausta en siinä nähnyt. Laamanen jatkoi peliäkin, joten ei tilanne ilmeisesti kovin vakava ollut. Varmasti pää on voinut kolahtaa pleksiin taklauksen voimasta, mutta ei se mikään telominen ollut. Meiltä on taas on poissa meidän playoffien yksi parhaista maalintekijöistä Jokelan? polvitaklauksen takia, eikä tästä tullut edes minuutteja. Sellaista kuitenkin saattuu, jääkiekkoahan tämä on, oletan.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pluto kirjoitti:
Sellaista kuitenkin saattuu, jääkiekkoahan tämä on, oletan.
Sitähän tässä toivotaan, että etenkin jos pelit ratkesi jo eilen niin "sellaista sattuu" lisää. Ja auttaisi se "sattuminen" tiistainakin joka tapauksessa.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottelu oli kyllä mitä parhainta urheiluviihdettä ja siitä onkin jo sanottu melkein kaikki. Matsi tuli äsken uusintana canalilta ja oli hauska kuulla myös selostajien kommentit pitkin ottelua (0-3 > 5-4ja), valmentajien kyvystä reagoida pelin sisällä ja kuntospekulaatioista.

Lisäisin vielä muutaman kaukalon ulkopuolisen havainnon:
- Jo suoraan pääovien ulkopuolella pääsi aistimaan sitä kuuluisaa sikakatsomomeinikiä, kun muutama nuoremman polven perunafarmaria imuttivat pussilonkerojaan, viskoivat pullot pitkin pihaa ja potkivat niitä räkien ympäriinsä. Olisivat edes kannustaneet joukkuettaan...tai ehkä se olikin sen joukkueen nimi, se "vittu"
- Kotiyleisön alkuvaisuus kääntyi kyllä melkoiseksi kannustusmyrskyksi joka muistutti lähinnä kauden -98 loppuhuipennuksia
- Eipä ole tullut raporttia siitä, että vieraskannattajien liiveihin olisi uitu, niskaan räitty tai heitelty pleksejä. Miten oli?
- se pirun oranssi tv-valo ottaa kaaliin. Minkä takia otteluja on pakko venyttää joidenkin typerien mainosten/studiokommenttien takia? TV-ottelut ovat olleet kierroksen pisimmät jatkuvasti
- Seuraava ottelu lienee loppuunmyyty?
 

Red Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Sihvosen Petteri & Tammisen Juhani
Turha täällä on kitistä siitä ,että filmaako Salmelainen tai Leino. Mitä V...N väliä. Tottakai molemmat filmaavat. Luuleko joku tosiaankin, että pelaajia kiinnostaa paskan vertaa mitä vastustajan fanit asiasta ajattelee jos filmaamisella saa hommattua vastustajan boxiin ja sitä kautta yv-maalin. Pleijareissa kaikki keinot ovat sallittuja ja joka jätkä kentällä haluaa päättää pitkän kautensa Kanada malja kourassa. Jos joku pelaaja ei ole valmis filmaamaan tai ottamaan vastustajaa kovaa, joukkueen eteen niin mielestäni sellaisen pelaajan paikka ei ole ammattilais sarjassa.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
#26 kirjoitti:
Neitijoukkue on myös HIFK. On mielenkiintoista huomata esimerkiksi Jatkoaikaa lukiessa, että ainoat keiden mielestä IFK on fyysinen joukkue ja pelaa kovaa, ovat IFK:n omia kannattajia.

Jatkoaikaa lukiessa näin voisikin ajatella. Mutta esim. Hannes Kapanen totesi eilen aamulla, että jos IFK pikkuisenkin koventaa vielä peliä istuu se koko ajan jäähyllä. Enkä ole nähnyt Kapasen täällä juuri kirjoittelevan, tosin hänen nickinsä ei ole tiedossa, joten tiedä häntä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
#12 kirjoitti:
- Eipä ole tullut raporttia siitä, että vieraskannattajien liiveihin olisi uitu, niskaan räitty tai heitelty pleksejä. Miten oli?
Itketkö sä nyt siitä kun me ei jakseta itkeä ihan kaikesta? Kamoon.
dana77 kirjoitti:
Itseasiassa minä en tuota Salmelaisen taklaustakaan pitänyt tarkoituksella päähän suunnattuna, mutta faktaa minulla ei asiasta ole. Toki Schneider oli merkitty mies, mutta HIFK muutenkin aina pyrkinyt taklaamaan alussa kaikkea ja koko ajan.
Usko pois vaan, ei sinne päähän vahingossa poikittaisella vedellä. Kyllä se oli ihan tarkoituksellinen. Fakta näkyy kyllä siitä tallentamastasi pelivideosta. Tottakai HIFK taklaa, mutta pointti nyt on edelleen se, että se taklaa melkein joka kerta sääntöjen vastaisesti päähän, korkeilla käsillä/mailoilla ja rynnäten/hyppien. Itse en ole tainnut nähnyt vastaavaa ajojahtia kuin mikä eilenkin käynnissä oli.

Mutta ei siinä sen kummempia. Katsotaan nyt riittääkö se lopulta mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Daespoo kirjoitti:
HIFK:n kannattaisi palkata joku Hankenilainen opiskelija suunnittelemaan kaljanmyyntiä, nyt jää sikana tuloja saamatta kun homma kusee niin vitun pahasti.

Restel siinä rahaa menettää, ei HIFK.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Naurettavaa itkua. Ennen ottelusarjaa täällä kaikenlaiset Lärvätsalot, kyy-käärmeet ja muut kylähullut uhosivat kuinka Kerho luistelee mennen tullen Hifkin nurin, Lundell imee joka pelissä pari helppoa ja finaalipaikka on varma. Nyt sitten porataankin ilkeästä vastustajasta kun näin ei olekaan käynyt ja kuokkaan on tulossa. Kerhon välierä-historian tiedostaen olisi ehkä kannattanut pitää vähän matalampaa profiilia ja unohtaa ylimielisyys. Ei sen puoleen vielä ei ole mitään voitettu joten ei pidä liikaa keulia täälläkään päässä.

Itketään kun Hifk käyttää noita omia ja ainoita aseitaan millä pärjätä Kerhoa vstaan. Siis kovaa peliä sääntöjen rajamailla. Kyllä mä ymmärrän että Kerho-fanit haluaisivat Hifk:n pelaavan sitä samaa taito- ja hippakiekkoa kuin HPK. Se ei vaan kannata. Tämä ottelusarja olisi päättynyt jo Kerholle, jos näin olisi tehty. Tästä ei puutu enää kuin Flonaldon vetoomus kansalle että Hifk alkaisi myös pelaamaan ainoata oikeata ja rehtiä HPK-kiekkoa ettei Tanja Karpela kukkahattutäteineen aloita taas kauheaa ajojahtia tavoitteenaan jääkiekon kieltämisen käyttäen Hifkin kaameaa väkivalta-kiekkoa lyömäaseena.
Väärin voitettu.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Musta_Kyy kirjoitti:
Niin ja HIFK on käyttänyt jo samaa taktiikkaa ennen Sheddeniäkin.

Mielenkiintoinen seikka ja edellistä selittävä on sekin, että huomattavan osalla näistä suomalaisista kovista pelaajista on jokin hassu suhde HIFK:hon, eivät ne sitten olekaan niin ikäviä HIFK:ta vastaan (Nielikäinen, Mäkiaho, Mäkelä jne).

HPK:n brändiin toiminta ei ainakaan nykyisellään sovi. Nykyinen SM-liigan ja sen joukkueiden tilanne pelaajamarkkinoilla on pakottanut HPK:n muutenkin hankkimaan riveihinsä nuoria, nopeita ja sitten hieman keskimäärin kokemattomia ja pienempiä kavereita rosteriinsa, jotta voitaisiin jollain tasolla tässä liigassa pärjätä.
Ensinnäkin huomio siitä, että fyysisyys (joka siis edelleenkin on vain HIFK-fanien mielikuvitusta) lähtee valmentajasta on hyvä. Ei Lindströmin Jokerit ollut kovin kova, mutta toisen valmentajan alla viime kauden joukkue olisi ollut real bad ass -tiimi. Hemmetti siellä oli Vopattia, Nortona, Kankaanperää, Valtosta, Järventietä, Rahikaista, Hyvöstä ja muuta.

Toisestakin lainaamasti huomiosta olen samaa mieltä. Ihan heittona epäilisin että ehkä kyse on siitä tuesta minkä pelaajat ovat joukkueelta saaneet? Tuntuu että osaa noista pelaajista on puukotettu selkään omien toimesta heidän lähtiessään tai mokatessaan, joten ehkä tuossa on pieni ero. Toki pitää myös sanoa, että HIFK:n brändin mukainen pelityyli (huom. kuviteltu) ei todellakaan ole rationaalisesti laskettuna optionaalinen SM-liigaan; kiitos ämmäliigan sääntöjen. Täällä kannattaa kääntää selkää, ottaa taklaukset huonosti vastaan, jättää kokonaan taklaamatta ja kostamatta. Esittämisestä ja itkemisestä en viitsi sanoa mitään, koska ei vain ole nyt käyttöä ensimmäisenä heitettäville kiville.

Minä olen ymmärtänyt että HPK päästi esim Marko Toivosen ja Tuukka Mäkelän suht. vapaaehtoisesti Ässiin ja Lukkoon, joten resursseista valittamisessa on totta toinen puoli, niin toinen puoli on että HPK:n tahtotila on ollut ylläpitää mikkihiiri-joukkuetta.

Veikkaan muuten että Pasi Saarinen on vähän huono kohde ajojahdille, sillä muutamista loukkaantumisistaan huolimatta hän osaa ottaa taklaukset vastaan eikä hänen pelinsä siitä kärsi (se taklausten ensisijainen ja tärkein tavoite kuitenkin on).
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
#12 kirjoitti:
- se pirun oranssi tv-valo ottaa kaaliin. Minkä takia otteluja on pakko venyttää joidenkin typerien mainosten/studiokommenttien takia? TV-ottelut ovat olleet kierroksen pisimmät jatkuvasti
Canal plussa peleissä ei kesken pelin tule mainoksia ja erätauko-ohjelmista saataisiin näytettyä lyhyemmänkin tauon aikana mikäli tarvetta olisi. Niinpä veikkaan että tämä tv-pelien venyminen johtuu sm-liigan säännöstä että tv-peleissä erätauot ovat 18 min, kun muissa ne ovat 15 min. Se että miksi sääntöä sovelletaan vaikka canal plussalla ei ole mainoksia erien aikana on sitten eri juttu, mutta pointti on että vika lienee muualla kuin tv-valossa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
dana77 kirjoitti:
Ensinnäkin huomio siitä, että fyysisyys (joka siis edelleenkin on vain HIFK-fanien mielikuvitusta) lähtee valmentajasta on hyvä. Ei Lindströmin Jokerit ollut kovin kova, mutta toisen valmentajan alla viime kauden joukkue olisi ollut real bad ass -tiimi. Hemmetti siellä oli Vopattia, Nortona, Kankaanperää, Valtosta, Järventietä, Rahikaista, Hyvöstä ja muuta.
Jäi vähän epäselväksi, mitä tarkoitit ensimmäisellä virkkeellä, mutta olen samaa mieltä että valmentajasta lähtee. Tarkoitin sitä, että HIFK on pelotellut ennekin, mm. viime kaudella Lukkoa ja HPK:takin vastaan parilla kovalla sääntöjenvastaisella niitillä saatiin HPK-hyökkääjistölle paskat housuun keväällä 1999.
dana77 kirjoitti:
Minä olen ymmärtänyt että HPK päästi esim Marko Toivosen ja Tuukka Mäkelän suht. vapaaehtoisesti Ässiin ja Lukkoon, joten resursseista valittamisessa on totta toinen puoli, niin toinen puoli on että HPK:n tahtotila on ollut ylläpitää mikkihiiri-joukkuetta.
Sano muuta. Jalonen tykkää liikkuvista mikkihiiripakeista. En sitten tiedä, mitä tekee play-offeissa joukkueella, jossa on pakistossa seitsemän Juuso Hietasta. Itseäni harmittaa kyllä, Immosen ja Astashenkon tilalla kun olisi edellämainittu kaksikko, niin HIFK:n rellestäminen olisi täyttä utopiaa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
dana77 kirjoitti:
Ei siis mitään sääntöjen vastaista vain pientä tilanteiden jälkeen mailan nostelua, tönimistä ja suunsoittamista.
Niin no, se ero tässä tosiaan on, että sinä puhut "mailan nostelusta", "tönimisistä" ja "suunsoittamisesta" kun minä puhun päähän vedetyistä taklauksista yms. vastaavista törkeyksistä. Miten näitä nyt voi toisiinsa verrata?!

dana77 kirjoitti:
Niinpä veikkaan että tämä tv-pelien venyminen johtuu sm-liigan säännöstä että tv-peleissä erätauot ovat 18 min, kun muissa ne ovat 15 min.
Väärin veikattu. Erätauon pituus on aina 18 minuuttia. Jotenkin on kyllä sellainen mielikuva, että jatkoeriin mentäessä ja siis erien välissä tauko olisi se vanha 15 minuuttia.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rontti kirjoitti:
Itketkö sä nyt siitä kun me ei jakseta itkeä ihan kaikesta? Kamoon.

En. Jäin ihmettelemään edellisen HML-pelin jälkeistä pleksi- plus räkäkeskustelua, jossa kotijoukkueen kannattajat pääsääntöisesti väittivät, että kaikki tapahtunut on ihan normaalia, kuuluu asiaan ja näin mennään joka ottelussa kaikissa halleissa. Omakohtaisesti en tähän usko. Miten oli?
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Rontti kirjoitti:
Tottakai HIFK taklaa, mutta pointti nyt on edelleen se, että se taklaa melkein joka kerta sääntöjen vastaisesti päähän, korkeilla käsillä/mailoilla ja rynnäten/hyppien. Itse en ole tainnut nähnyt vastaavaa ajojahtia kuin mikä eilenkin käynnissä oli.

Kannattaisi ehkä rauhoittua, tuollaiset väitteet ovat jo aika kaukana totuudesta, Hauhtonen taklasi eilen tahallisesti kädet ylhäällä ja Salmelainen kyynärpäällä, mikä ei ollut kuitenkaan törkeä, vastaava oli eräs Kerhonkin taklaus, josta tulikin ansiosta jäähy. Muuten HIFK:n "sikailu" oli eilen lähinnä vastustajan naaman hieromista ja tönimistä, jolla näköjään kuitenkin saatiin vastustaja hiukan pois tolaltaan.

Jos olet katsonut rapakon takaista kiekkoa, niin aika kevyttä tuo oli siihen verrattuna, mitä siellä usein nähdään. Mikäli HIFK taas yrittäisi voittaa ottelun kerhon pelityylillä, niin ei tätä sarjaa edes kannattaisi pelata. HIFK vastaa nyt taitoon omalla tyylillään ja johtaa sarjaa 2-1, siitä jatketaan.

Yksi tilanne kertoo mielestäni aika hyvin näiden kahden joukkueen erosta. HIFK ajoi maalille usein aika kovaa, mutta ei sieltä tullut juuri puutavaraa tai mitään muutakaan takaisin, lukuunottamatta Rämöltä. Monille jäi varmaan mieleen tilanne, jossa joku Kerhon hyökkääjä ui Jannen liiveihin, ei rumasti, mutta mikä oli vastaus HIFK:lta? Schnabl ja joku toinen pakki (en muista kuka) jakoivat ensin poikittaista ja kun Kerhon hyökkääjä kaatui maalin sisälle jäihin, niin myllytys vain jatkui. Epäilen tilanteen selventäneen kerhon hyökkääjille, mitä tapahtuu, kun ajetaan vastustajan maalille.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
oikeus voitti

Sen taistelun jälkeen mitä perjantaina rinkulakukkulalla nähtiin niin ihan oikein että eilen kostettiin. Se Neiti-Pasin räkämaali sen vitutti sen 10 sekunttia ettei pelaamalla voittaja selvinnyt mutta kyllä kerho sitä peliä vei enimmäkseen että sinänsä ansaitsivat sen.

Eilen taisi olla aika kuuma peli ja seepra-favon avustuksella saatiin tehdä taas kunnon duuni. Siellä Rämö hyppää Salmelaisen päälle ja teloo mielen mukaan eikä kukaan puutu ja.. noh.. ens pelissä nähdään.

Tiukka peli varmasti tiistaina johon levännyt ja erittäin motivoitunut, SaiPa-sarjasta opikseen ottanut petolauma tulee ryminällä ja viedään se luultavasti kanssa maalilla, ehkä ja:lla. Toiv aikaisemmin. Ja jos saataisiin se avausmaali.
Kerho musta on jo vähän luovuttanut. Sellaisia kommentteja Jalonen eilen antoi:

"Tälläinen tappio kyllä pistää tyhjäksi. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko sytytään ja taistellaan tai masennutaan ja lähdetään hinkkaamaan pronssipeliin.."

Uskotaan tohon jälkimmäiseen..
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
McJugi kirjoitti:
Kerho musta on jo vähän luovuttanut.

Ehkä olet saanut sellaisen kuvan ja toivottavasti niin on saanut moni muukin. Voin kyllä todeta, että näin ei ole, ei lähellekkään. Kuka täysijärkinen, tai edes vähemmän täysijärkinen luovuttaisi välierissä, kun pelit on vielä kesken? Voi olla, että tässä sarjassa tulee vielä mahalasku ja se ei tule Kerholle. Kahtellaan
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edit kirjoitti:
Ehkä olet saanut sellaisen kuvan ja toivottavasti niin on saanut moni muukin. Voin kyllä todeta, että näin ei ole, ei lähellekkään. Kuka täysijärkinen, tai edes vähemmän täysijärkinen luovuttaisi välierissä, kun pelit on vielä kesken? Voi olla, että tässä sarjassa tulee vielä mahalasku ja se ei tule Kerholle. Kahtellaan

Tarkoitan lähinnä että kokemattomalle ryhmälle kova kolaus itsetunnolle joka vähän jo masentaa ja vanhat pronssipeli-velvoitteet alkavat kummittelemaan. Etu on nyt meillä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Rontti kirjoitti:
Väärin veikattu. Erätauon pituus on aina 18 minuuttia. Jotenkin on kyllä sellainen mielikuva, että jatkoeriin mentäessä ja siis erien välissä tauko olisi se vanha 15 minuuttia.

Jatkoerien välinen, siis myös kolmannen erän ja ensimmäisen jatkoerän välinen erätauko on 15 minuuttia. Toki varsinaisen peliajan aikana sen 18 minuuttia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku kyseli tuolla ylempänä kuka aiheutti Häppölän poistumisen sarjasta tekemänsä maalin jälkeen, se oli Voutilainen ja sen jälkeen iski Häbälle tosiaan "flunssa".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös