Mainos

HIFK - HPK la 8.4.2006

  • 60 552
  • 407
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
sm-liiga: HIFK, nhl: vähän kaikkea
Tuomaritoiminnasta vielä hieman:
Ne jäähyt mitä HIFK sai, olivat täysin ansaittuja. Poikkeus Hirson säälikakkonen JA:lla. Tämä on yksi asia mikä ärsyttää itseäni. Ensin dumari on antamassa HPK:lle jäähyä ja nostaa handun kattoon. Sitten Favorin tajuaa, ettei jäähyä olisikaan välttämättä pitänyt antaa ja myös HIFK saa jäähyn aivan tyhjästä. Tälläiset "tasoitukset" pitäisi ammattitasolla unohtaa. Junnupeleissä näitä tulee koko ajan, mutta Sm-liigasta ne pitäisi karsia.

Ja vielä toinen asia: Kuten sanoin, HIFK:n jäähyt olivat suurimmaksi osaksi selviä. Mutta eniten tässä harmittaa se, ettei Favorin tuntunut tajuavan, että siellä kaukalossa oli toinenkin joukkue. En tiedä katseliko Favorin Leinon kaunareita vai mitä, mutta HPK:n koukut jäivät viheltämättä. Mutta oli miten oli, peli on ohi eikä tehtyä saa tekemättömäksi. HIFK hoitaa vielä Hämeenlinnan pelin ja tät's it, ja keskittyminen Ässä-finaaliin voi alkaa!
 

japekk

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Red Wings, FC Liverpool
Ensinnäkin jäähyt olivat kaikki selviä.

Mutta.. kerhon pelin hyytyminen ensimmäisen erän jälkeen. Se vituttaa. Se vituttaa aivan saatanasti. Siis onko ihan vaikeaa karvata kahdella kolmen maalin johtoasemassa. En ole maailman suurin taktikko mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että kerho pelasi ensimmäisessä erässä aivan mahtavaa peliä. Ja miksi piti mennä muuttamaan. Jukka Jalonen, katso peiliin. Et näe playoff-voittajaa. Vittu, kahdella päälle ja verenmaku suussa. Alusta loppuun. Näin voitetaan. Näin katsomosta lahjakkaasti analysoituna.

Kyrpä on otsassa, mutta sota jatkuu. Ruumiita ei lasketa vaikka joku snoopydogishedden niitä yrittää järjestää. Meillä on liike ja fysiikka. Oikeasti. Ei anneta enää spirittiä tuolle rottalaumalle. Ja jos jotain maalivahdinajeluja ilmenee niin Pasi perään. Mitä säästelemään. Päitä irti. Tienatkoon palkkansa. Ja Asta voi
ajella kans kaikkea mikä liikkuu. Myös Lundellia. Tämä voisi olla myös tämän ottelusarjan ratkaisu... Mutta rehti peli ennen kaikkea...
Ei muuta kuin seuraavaa taistoa kohti. Jänskättää... mutta ketäpä ei..
 

Tohtori paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
#26 kirjoitti:
Eikö kuppi mene sitten nurin siitä, kun IFK-pelaajat yrittävät lopettaa vastustajapelaajien uria. Ei mutta hetkinen, ainiin, ei tietenkään. Sehän on osa brändiä, eikö vain? ;) Kun vastustajan kannattajat toivovat, että IFK-pelaajien uria lopetetaan, on se raukkamaista ja/tai ämmäilyä, mutta kun IFK:n pelaajat yrittävät lopettaa vatustajien uria, se on sitä "fyysisyyttä" ja "kovaa peliä".

Muistelepa vähän niitä Vihkon poikkareita suoraan päähän samalla kun itket hysteerisesti. Jatka nyt vaan rauhassa sitä kesälomaasi, ei lomalla kannata stressailla noin paljon.
 

japekk

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Red Wings, FC Liverpool
Tohtori paha kirjoitti:
Muistelepa vähän niitä Vihkon poikkareita suoraan päähän samalla kun itket hysteerisesti. Jatka nyt vaan rauhassa sitä kesälomaasi, ei lomalla kannata stressailla noin paljon.

Ja kesälomahan se tässäkin on tärkein argumentti. Ei saatana, missä keskustelun taso.Pistä hei uutta kehiin ja jotain järkevääkin välillä. Ja ennenkuin joku kysyy että vituttaako eilinen tappio niin kylllä. Hifkillä oli spirittivoitto. Mutta tiistaina jännäystä taas..
 

Animal

Jäsen
#26 kirjoitti:
Tosiasiassa IFK:n "brändi" tarkoittaa: vastustajan tahallista vahingoittamista, filmaamista, tuomarille itkemistä, vastustajalle vittuilua linjatuomarin selän takaa kun ei ole munaa sanoa päin naamaa, leijumista ja muuta vastaavaa neiteilyä.

Ettet vaan nyt puhuisi Kristian Kudrocista ?
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Olipa jumalauta ottelu!!! Meikäpoika heitti ekan erän jälkeen pelipaidankin takapihalle ja rupesin kiskomaan karhua urakalla lärviin. Suunnattomassa vitutuksessa katselin molempia pelejä ja kaikki meni päin vittua. Kolmannessa erässä jullit alkoivatkin pelata. Tässä tilanteessa minäkin pistin kaiken likoon, joten kiskoin karhua kaksin käsin puhe-elimeen. Nyt on kuuppa todella hajalla, mutta sillä ei ole mitään väliä. HPK lähtee seuraavan matsin jälkeen metsästämään pronssimitalia ja tämä asia ilahduttaa minua erityisesti.

Terkkuja Ervatsalolle!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Musta_Kyy kirjoitti:
Ihan sama, kuka hakee ketä. HPK ei tänään tai ylipäänsä enää tässä sarjassa nobodyjen kanssa tappele. Tänään HIFK jäähyilee ja HPK tekee maaleja ylivoimalla. Aijai, on se niin hauska jo odotella iltaisia selityksiä siitä, miksi Jere ja koko HIFK on hyytynyt ja miksi Janne tänään meni kyytipojaksi muutama helppokin. Toki HIFK hakee pelin lopussa mailalla viikateiskuja hakaten ja kyynerpäällä päähän taklaten sitä vanhan ajan henkistä ja fyysistä yliotetta. Ihan niinkuin mm. muistona viime kauden Lukko-sarjasta.
Parhaan ennakko-palkinnon voittaja on sitten näköjään Musta_Kyy. Tai tekihän HPK yhden YV-maalin, mutta kyytipojat löytyivät toiselta maalilta ja hyytyminen oli kovin vähäistä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ketjun muka huonoja ja tyhmiä tai turhia viestejä lukematta totean, että minkä ihmeen takia aina pitäisi olla niin järkevä ja analyyttinen? Jääkiekon syvintä olemusta ehditään pohtia kyllä jossain lokakuisessa Blues - Tappara ottelussa.

Katsotaan tämä kevät nyt ensin. Kumpiakohan pelaajat haluavat katsomoon? Kannustavia faneja vai keskikaljuja silmälasipäisiä tekemässä muistiinpanoja?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Lauri kirjoitti:
Tästä olen eri mieltä. Maalivahdin pitää olla koskematon, ei ne veskarin kamatkaan mitkään parhaat mahdolliset ole kontaktiin. Jos joku sinne veskarin päälle ajaa, pitäisi hänet murjoa vaikka väkisin. Sitä ei ilmeisesti tänään HPK:n osalta nähty?
Näin pitäisi, mutta pakko ei ole jos ei halua. Fyysinen yliote, missä pelaa?

Taitaa olla HIFK:ssa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Lauri kirjoitti:
Kukaan ei tunnu kunniottavan Salmelaista tällä hetkellä, ei edes omat. Ehkä se on ihan oikeinkin. Onko tässä Tonyn pelleilyssä aistittavissa samanlaisia temppuja, mitä Jake Ruutu viime kaudella pleijareissa esitti?
Tony on suunnilleen yhtä huono kuin mitä Pärssinen oli ennen häntä. Sitä ennen yhtä huono on meillä pelatessan ollut mm. Jan Caloun. Ihan samat kommentit on kaikista kavereista kuultu.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
dana77 kirjoitti:
Parhaan ennakko-palkinnon voittaja on sitten näköjään Musta_Kyy. Tai tekihän HPK yhden YV-maalin, mutta kyytipojat löytyivät toiselta maalilta ja hyytyminen oli kovin vähäistä.
No, ilmeisesti peliä seuratessasi sinulla oli kylmä rinki perseesi alla, että ennakkoni käy toteen.

Olin väärässä sillä kaikki tapahtui kääntäen:
HIFK ei hyytynyt loppua kohden, se oli hyytynyt pelin alussa. HPK hyytyi lopussa enemmän. HIFK taklasi päähän jo alussa. Siinä olin täysin väärässä ettei Jannelle mennyt helppoja. Neljä maalia omiin on silti aika paljon, joten on siin jo maali kyytipoikineen.

Mutta ei siinä mitään, tässä ketjussa eilisellä rehvastelijat osoittavat laillasi, kuinka pieni ihminen voi olla.
 

Digwiid

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Musta_Kyy kirjoitti:
Ihan sama, kuka hakee ketä. HPK ei tänään tai ylipäänsä enää tässä sarjassa nobodyjen kanssa tappele. Tänään HIFK jäähyilee ja HPK tekee maaleja ylivoimalla.

Aijai, on se niin hauska jo odotella iltaisia selityksiä siitä, miksi Jere ja koko HIFK on hyytynyt ja miksi Janne tänään meni kyytipojaksi muutama helppokin. Toki HIFK hakee pelin lopussa mailalla viikateiskuja hakaten ja kyynerpäällä päähän taklaten sitä vanhan ajan henkistä ja fyysistä yliotetta. Ihan niinkuin mm. muistona viime kauden Lukko-sarjasta.

Jäätävää, kyllä sä sitten osaat.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Twite kirjoitti:
Harmittaa se Kerhon todella tyhmä väärä vaihto 3. erässä. Ja kun oli vielä niin selvä. Noita on sattunut jotenkin poikkeuksellisen paljon, vai uneksinko vain. Yhdellä ylivoimalla HIFK pelasi melkoisen pitkään neljällä, että sattuu sitä laskuvirheitä muillekin.
Jep, tämä onneksi tehtiin niin ovelasti että tuomari ei sitä nähnyt :)

Katselin tuossa äsken tallentimelta sen Hahtosen taklauksen josta poikkittainen maila vihellettin ja jota monet on kovasti haukuttu. Jäähy oli toki täysin aiheellinen, mutta mahdotonta on myös uskoa että tuosta tilanteesta olisi aivotärähdystä tullut. Joko se oli tullut jo aikaisemmin jostain muusta tilanteesta tai sitten Schneiderillä on joku muu paikka kipeä (nilkka olisi esim. soveltuvalla etäisyydellä päästä) ja playoffs-henkisesti loukkaantumista peitellään/valehdellaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Lauri kirjoitti:
Tässä ei olisi mitään järkeä! Saakeli sinnehän kuolisi joka pelissä maalivahteja, jos niitä saisi ajella ihan paskaks maalin takana. Maalivahdin varusteet eivät ole edelleenkään tarkoitettu kontaktiin, vaan kiekkojen pysäyttämiseen.
Minkä takia ne maalivahdit sitten niin innokkaasti blokkailevat karvaavia hyökkääjiä?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
dana77 kirjoitti:
Katselin tuossa äsken tallentimelta sen Hahtosen taklauksen josta poikkittainen maila vihellettin ja jota monet on kovasti haukuttu. Jäähy oli toki täysin aiheellinen, mutta mahdotonta on myös uskoa että tuosta tilanteesta olisi aivotärähdystä tullut. Joko se oli tullut jo aikaisemmin jostain muusta tilanteesta tai sitten Schneiderillä on joku muu paikka kipeä (nilkka olisi esim. soveltuvalla etäisyydellä päästä) ja playoffs-henkisesti loukkaantumista peitellään/valehdellaan.
No näinhän se on mentävä. Voisitko muuten antaa diagnoosin myös minulle? Vasempaan polveeni sattuu kun sitä potkaisee, olenko kenties raskaana?

On vain puhdasta sattumaa, että Kerhon ykköspakkipari on sivussa päähän vedettyjen taklausten johdosta ja molemmat sikailijat pelaavat edelleen. Se on ihan oikein, koska HIFK:han ei tarkoituksella tällaista toimintaa harrasta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Rontti kirjoitti:
No näinhän se on mentävä. Voisitko muuten antaa diagnoosin myös minulle? Vasempaan polveeni sattuu kun sitä potkaisee, olenko kenties raskaana?

On vain puhdasta sattumaa, että Kerhon ykköspakkipari on sivussa päähän vedettyjen taklausten johdosta ja molemmat sikailijat pelaavat edelleen. Se on ihan oikein, koska HIFK:han ei tahallaan tällaista toimintaa harrasta.
Toki pyynnöstä voin konsultoida myös sinun tapaustasi playoffs-tyylisesti. Jos sinulla on polvi kipeä niin uskoisin että kyse on aivohalvauksesta.

En tiedä mitä Laamaselle on tapahtunut, ainoa informaatio mikä minulla on tämän ketjun alussa esitetty tieto, että tämä vitun Laama on sairas. Sitä en tiedä että onko pöpö tarttunut kulmatilanteessa HIFK:n pelaajasta vai onko kyseessä samanlainen playoffs-henkinen loukkaantumisten ilmoittaminen, johon viittasin edellisessä viestissäni ja joka sinulta näköjään meni ohi ihan 5-4 (jatkoajalla).

Kun sanoin että minun on mahdotonta uskoa että Schneider aivotärähdystä sai, niin voin toki lyödä asiasta vetoa eli minä uskon hänen tiistaina pelaavan.

Mitä sikalijoihin tulee, niin kyse on vain siitä että HIFK:lla on niin ylivertaisen ylivoimainen materiaali, että Hauhtosen ja Salmelaisen tasoisest tusinajätkät voidaan uhrata milloin vain. Kyllä Lostedt ja Laine ratkaisevat pelit mikäli tarvitsee. Selvää käskytystä siis Sheddeniltä.

No ymmärrän kyllä että harmittaa. Olen aina ollut sitä mieltä että hauskuuden määrä on vakio (vrt. esim perjantai-ilta - lauantaiaamu akselia) ja nyt minulla on niin hauskaa, että joitakin muita on pakko harmittaa kovasti. Perjantaina asia oli varmaan päinvastoin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
dana77 kirjoitti:
Minkä takia ne maalivahdit sitten niin innokkaasti blokkailevat karvaavia hyökkääjiä?
Siksi että pelaajat väistävät maalivahtia n.99%(käytän nimim. cobolin prosenttikaavaa) tapauksista. Niissä jäljelle jäävissä 1% tapauksista sitten suurimmassa osassa jäähylle lähtee maalivahdin sijasta kenttäpelaaja.

Kysy vaan lisää, niin setä kertoo.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rontti kirjoitti:
On vain puhdasta sattumaa, että Kerhon ykköspakkipari on sivussa päähän vedettyjen taklausten johdosta ja molemmat sikailijat pelaavat edelleen. Se on ihan oikein, koska HIFK:han ei tarkoituksella tällaista toimintaa harrasta.
Ja vaikka Kerho aiheutti osittain itse eilisen tappion, niin kyllä tuolla ykkösparin puuttumisella oli jotain tekemistä sen hyytymisen kanssa. HPK sai kuitenkin pelata toisessa ja kolmannessa erässä ylivoimaa ja niissä se olisi tarvinnut kumpaakin puolustajaa viivalla.

Mutta, eikös Laamanen ollut sivussa ihan kuumeen tai jonkun muun takia? Näin ainakin itse ymmärsin asian. Schneider taas on eri asia. Vaikka ei olisi edes tullut mitään aivotärähdystä, niin häntä selvästi jahdattiin noilla taklauksilla ja oli ehkä johtotilanteessa järkevää ottaa mies pois, ettei käy huonosti. Toki onhan se aivotärähdys ihan mahdollista, koska hänellä on niitä ennenkin ollut ja jotkut saavat niitä herkemmin.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ramses kirjoitti:
Moni täällä pitää Sheddenin tyylinä sitä että tahallaan yritetään vahingoittaa vastustajaa. Eiköhän kyse ole paljon myös siitä että kun pelitapa on fyysinen ja kaikki taklaukset pitää viedä loppuun niin joskus sattuu , vaikka se ikävää onkin.

Joo o, onse hyvä että taklaukset viedään loppuun asti, mutta kun ne tuppaa aina osumaan päähän.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
dana77 kirjoitti:
.Mitä sikalijoihin tulee, niin kyse on vain siitä että HIFK:lla on niin ylivertaisen ylivoimainen materiaali, että Hauhtosen ja Salmelaisen tasoisest tusinajätkät voidaan uhrata milloin vain. Kyllä Lostedt ja Laine ratkaisevat pelit mikäli tarvitsee. Selvää käskytystä siis Sheddeniltä.
HIFK:n ei tarvinut heitä mihinkään uhrata, kun tuomaritoiminta on mitä on. Kyllä minä luokittelisin ne temput sikailuksi. Mitäs ne sinun mielestäsi sitten olivat? Vahinkoja? Ei Sheddenin sen kummemmin tarvitse ketään käskytellä, sillä kyllähän linjat on valittu jo aikoja sitten.

dana77 kirjoitti:
No ymmärrän kyllä että harmittaa. Olen aina ollut sitä mieltä että hauskuuden määrä on vakio (vrt. esim perjantai-ilta - lauantaiaamu akselia) ja nyt minulla on niin hauskaa, että joitakin muita on pakko harmittaa kovasti. Perjantaina asia oli varmaan päinvastoin.
Juu, mutta mihinkäs tämä nyt liittyy?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Rontti kirjoitti:
HIFK:n ei tarvinut heitä mihinkään uhrata, kun tuomaritoiminta on mitä on. Kyllä minä luokittelisin ne temput sikailuksi. Mitäs ne sinun mielestäsi sitten olivat? Vahinkoja? Ei Sheddenin sen kummemmin tarvitse ketään käskytellä, sillä kyllähän linjat on valittu jo aikoja sitten.
En tiedä mihin sana "ne" viittaa, mutta Hauhtosen poikittainen maila oli ehkä sellainen osittain ylilatauksen piikkiin menevä nopea tilanne, jossa Hauhtonen pelasi sääntöjen vastaisesti.

Tuomari-toiminta oli tasapuolista, tilanteesta vihellettin jäähy.
Rontti kirjoitti:
Juu, mutta mihinkäs tämä nyt liittyy?
HPK fanejen kommentteihin. Syy-seuraus suhde on ilmeinen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei tämä nyt kovin hilpeää ole, minkäs teet. Eilen oltiin kiinni voitossa ja luulin jo itsekin näin, vituiksihan tuo nyt sitten meni.. HC-krapula helpottaa oloani kun ei pysty ajattelemaan. Parempi olisi nyt olla sitä verta suussa Hämptonissa, enkä tarkoita nyt mitään poikkareita tai lentopalloa, makua perkele!
 

Morgoth

Jäsen
dana77 kirjoitti:
JJoko se oli tullut jo aikaisemmin jostain muusta tilanteesta tai sitten Schneiderillä on joku muu paikka kipeä (nilkka olisi esim. soveltuvalla etäisyydellä päästä) ja playoffs-henkisesti loukkaantumista peitellään/valehdellaan.

Eiköhän Schneiderillä ollut paha aivotärähdys kun vielä TPSssä pelasi, joten
taas isku päähän (ei edes mikään erityisen kova) voi olla aika paha ja välttämättä oireilut eivät ollenkaan liioiteltuja.

En ole nähnyt tilannetta eikä edes kiinnosta keskustella siitä sen enempää, mutta kunhan tuli mieleen.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
dana77 kirjoitti:
En tiedä mihin sana "ne" viittaa, mutta Hauhtosen poikittainen maila oli ehkä sellainen osittain ylilatauksen piikkiin menevä nopea tilanne, jossa Hauhtonen pelasi sääntöjen vastaisesti.

Tuomari-toiminta oli tasapuolista, tilanteesta vihellettin jäähy.HPK fanejen kommentteihin. Syy-seuraus suhde on ilmeinen.
Niin no, kyllähän tätä HPK:n pakkiparia on ihan suoranaisesti metsästetty ja se taas on johtanut siihen, että niitä vihellyksiä ei tule kuin tällaisista törkeistä tempuista. Ryntäyksiä, korkeita mailoja yms. ei vihelletä ollenkaan.

No tätä peliä katsellaan aina oman joukkueen kannalta, mutta ei se aina tarkoita sitä, että peliä ei kykenisi jälkeenpäin analysoimaan ilman täydellisiä värilaseja. Toisille se vaan on vaikeampaa ja toisille mahdotonta. Itse en kiihkeän matsin jälkeen edes heti viitsi yrittää mitään kirjoittaa.
 

Tohtori paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
japekk kirjoitti:
Ja kesälomahan se tässäkin on tärkein argumentti.

Ei kun Vihkon poikkarit, opettele lukemaan. Kaveri nillittää minkä jaksaa Hifkin pelityylistä, vaikka ainakin mielestäni Vihkon poikkarit oli törkeämpiä kuin Hauhtosen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös