Hifk 2002-2003

  • 1 301 154
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti Svante




Tiedän, että 90-luvulla Frankille tarjoutui n. 6 henkilön voimin "yhteistyötä", josta Frank kiitti sanoilla "ei kiitos". En tiedä olisiko tuo niin kutsuttu liikemies-ryhmä saanut parempaa jälkeä aikaiseksi kuin nykyinen ryhmä.

Tähän on pakko sanoa että Frank teki mielestäni kyseisessä asiassa helvetin viisaasti. Kyseisen "liikemiesryhmän" nokkamies vaikutti sittemmin HIFK:n futispuolella ja ajoi seuran talouden todella pahasti kuralle. Niitä laskuja maksetaan vielä tänäkin päivänä.

Tällaisia ongelmia ei IFK:ssa lätkäpuolella ole luojan kiitos koskaan ollut. Mutta jengin kasaamisen kanssa on todellakin ollut vähän niin ja näin. Epätasapaino puolustuksen ja hyökkäyksen välillä monen monta kertaa, myös tänä vuonna. Onhan meillä pakistossa toki pari myönteistäkin yllättäjää eli Söderholm ja Hank Pikkarainen, mutta he todellakin pelaavat vasta ensimmäisiä otteluitaan S/M-liigassa.

Sitten meillä on kapteeni RPL, joka huippukuntoisenakin on korkeintaan kolmosparin pakki. Saarinen, joka on osoittanut miksei Ilmalassa oltu kiinnostuneita miehen pitämisestä. Hedberg, joka... no, jätetään sanomatta. Sen lisäksi olemme pelanneet alkukauden ilman veskaria. Tsiigatkaa vaikka YLE:n teksti-TV:n sivu 241 alasivu 3/3, ei löydy yhtään meikäläistä. Nyt tähän asiaan ehkä on saatu parannus ja siinä tapauksessa homma alkaa ainakin jossain määrin uudestaan maaottelutauon jälkeen.

Kaiken muun kivan lisäksi joukkue on melkoisen kokematon, jotain ehkä kertoo että Kimmo Kuhta on tällä hetkellä jengin ainoa yli 25-vuotias suomalaispelaaja. Itse odottelin ennen kauden alkua (Jere-optio poissuljettuna) kamppailua runkosarjassa sijoilla 5-8, eikä siitä hirveästi olla jäljessä. Ja sanottakoon samaan hengenvetoon etten missään nimessä ole tyytyväinen esityksiin noin yleisesti, koska parantamisen varaa on todella paljon. Pari loistavaa esitystä mahtuu joukkoon mutta tasaisuudesta ei ole ollut tietoakaan. Tosin kai sekin on jotenkin brändille ominaista. Tiistaisen narri-voiton jälkeen olin pomminvarma, että Jyskälässä tulee dunkkuun. Olisi varmaan tullut vaikka maalissa olisi ollut Patrick Roy ja valmentajana Scotty Bowman. Tuollainen kun nyt vain on NIIN ominaista IFK:lle.

Kekäläisen lähdettyä fanit ovat rukoilleet ammattitaitoista UTJ:ta joukkueeseen. Sitä on tehty nyt jo lähemmäs neljä vuotta joten voidaan Penan sanoin kysyä: onko vaikutusta? Ei, kaikki viittaa siihen että Maestro itse aikoo kasata myös ensi kauden joukkueen jolla mestaruus pitäisi ottaa. Eli valmentaja (oli hän kuka tahansa) saa jatkossakin varautua siihen että jos tilaat kokeneen veskarin, saat Draperin, jos tilaat kiekollisen pakin, saat Hedbergin. Sitten taas kiristellään hampaita ja vaaditaan koutsille fuduja muutaman kierroksen jälkeen... ja fyrkkaa palaa, mutta onneksi katsoja maksaa. Olisi kuitenkin mukavaa jos hyvän taloudellisen tuloksen lisäksi onnistuttaisiin välillä myös urheilullisella puolella. Se kun nyt kuitenkin sattuu olemaan se alkuperäinen tarkoitus ja päämäärä.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
MITEN KORKEALTA

Viestin lähetti Henkku


Itse odottelin ennen kauden alkua (Jere-optio poissuljettuna) kamppailua runkosarjassa sijoilla 5-8, eikä siitä hirveästi olla jäljessä. Ja sanottakoon samaan hengenvetoon etten missään nimessä ole tyytyväinen esityksiin noin yleisesti, koska parantamisen varaa on todella paljon.

Itse odottelin runkosarjassa sijaa 4-8, eli aika lähellä sitäkin ollaan. HPK ja Blyys ovat neljän pisteen päässä. Ne ketkä odottelivat sijoja 2-4, ovatkin joutuneet luultavasti muuttamaan odotuksiaan. Ainakin jos ovat käyneet katsomassa näitä A-H-S-teamin kouluttamia ammattikiekkoilijoita. Aika kysymysmerkkihän koko IFK:n puolustus oli ennen kautta. Ilmalan hesejen mielestä lähinnä vitsi. Mustaa huumoria koko IFK:n kannattaminen onkin.
Penaillaan ja pelaillaan, stydii kamaa koko organisaatio.

IFK tulee Stadista, muiden kandee vavista.
Vieraat tekee maalin kaks, IFK panee paremmaks.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Svante
Esko on vapaana - varokaa heikkoja jäitä

Aivan. Nyt voi käydä ohrasesti, nimittäin Esko "Nokkela" Nokelainen onkin vapautunut Brynäääsin joukkueesta kun ei osannut piirtää Ruåtsiksi.


Huuuuuh!!!! Onneksi en huomannut tätä illalla, sain nukuttua ihan hyvin. Kuvitelkaas tätä: Suhonen lähtee keväällä, ja jatkopestin HIFKissä ottavat Aravirta - Nokelainen. Tämän jälkeen HIFKiin siirtyvät Marko Kiprusoff ja Antti Törmänen, luottomiehet.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Katsokaapa päivän lehdistä mitä Fööni on pelaajilleen maksanut.Mahtaavaa toimintaa.
Ja eihän sitä Villeä voinut meille ottaa kun se pyytää niin mahdottomia.
Cipukselle yli 700tmk.Kiitos Fööni.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nuo lehtien verotiedot on vuoden 2001 tietoja eli Peltonenhan kuittas osan tuon vuoden liksasta ulkomailta ja kippura narreista. Joten ei noissa luvuissa ole mitään Penalle kuitattavaa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos Ciprus on saanut lähes saman kaudesta ja vävypoikakin yli 500tmk niin kuitattavaa on ja paljon.
 

cc_rider23

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ässät, San Francisco Giants
Kultanen?

Asiasta viidenteen. Miten on Honey Kultasen tilanne? Pelaa AHL:ässä Providencessa....Eli, onko Jarno ainoastaan kuntouttamassa polveaan, vai eikö vaan löydy tilaa ylhäältä?
Eikös olis jo kultsin aika tulla kotiin ja HIfkiin? Miettikää, Jere ja Kultsi takaisin....mmmmmm
 

Pazman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, NuPS.
Kultanen, Jere, ja miksei Kalliokin

Viestin lähetti cc_rider23
Miettikää, Jere ja Kultsi takaisin.
Ja kun tuo Kallion poikakin jotain siellä rapakon takana kiukuttelee, niin miksei häntäkin voisi HIFK:hon kysäistä.
Mies kuitenkin olisi jokseenkin HIFK:n näköinen peluri. TPS lienee kuitenkin se todennäköisin vaihtoehto.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Viestin lähetti mixu
Katsokaapa päivän lehdistä mitä Fööni on pelaajilleen maksanut.Mahtaavaa toimintaa.
Ja eihän sitä Villeä voinut meille ottaa kun se pyytää niin mahdottomia.
Cipukselle yli 700tmk.Kiitos Fööni.

Kuka on Ville?
 

Digwiid

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Viestin lähetti JHag


Huuuuuh!!!! Onneksi en huomannut tätä illalla, sain nukuttua ihan hyvin. Kuvitelkaas tätä: Suhonen lähtee keväällä, ja jatkopestin HIFKissä ottavat Aravirta - Nokelainen. Tämän jälkeen HIFKiin siirtyvät Marko Kiprusoff ja Antti Törmänen, luottomiehet.

Päätit sitten paljastaa uuden Penailun. Jos toi toteutuu niin ei taida suomesta löytyä sellaisia lääkkeitä että tosta selviää :)
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Viestin lähetti Socrates


Kuka on Ville?



No se on Liigaa johtavan joukkueen kapteeni joka usein ratkaisee myös voiton joukkueelleen Hifkistä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti Henkku


Tähän on pakko sanoa että Frank teki mielestäni kyseisessä asiassa helvetin viisaasti. Kyseisen "liikemiesryhmän" nokkamies vaikutti sittemmin HIFK:n futispuolella ja ajoi seuran talouden todella pahasti kuralle. Niitä laskuja maksetaan vielä tänäkin päivänä.


Halusin vain ottaa esille sen seikan, että kyllä sielä toimiston ovia on kolkuteltu kun täällä tivattiin muita vaihtoehtoja nykyiseen hallitukseen. Tiedän muitakin, joidenka nimiä en mainitse, mutta sehän tarkoittanee määrättyjen kirjoittajien mielestä samaa kun etten tiedäkään.

IFK:n futiksesta voin kyllä kertoa vielä pahempaa, mutta antaa olla. (Tämäkin tarkoittanee varmasti etten tiedä sittenkään.)

Ja mitä tulee Kultaseen, olen iloinen, että täällä muutkin ovat heränneet ja toivovat samaa. Ehkä Svanten toive vielä toteutuu.
Vaikee sanoo.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Nielikäinen

Kyllähän me voitais Pasi ottaa takaisin. Kyllä me pärjätään seitsemälläkin pakilla ja sit ois Pasi penkin päässä örisemässä (ei Jeren kanssa). Pitäisikö asiasta kasata ihan kunnollinen adressi? Ihan vaan vaikka sen vuoksi, ettei naapuri vie miestä (en tosin näe heille mitään syytä siihen, paitsi Banhamin stuntiksi). Keitäs tässä ostoslistalla on: Kultanen, Kallio, Nielikäinen (Karalahti). Missäs kunnossa Penan faksi on? Voiko sillä lähettääkin johonkin, vai onko siinä ainoastaan vastaanottava kuuma linja Juuson kievariin??

Edit: Käytinpäs runsaasti 'me'-muotoa..

Edit2: Joku ehti näköjään ensin Pasi-ketjussa..
 
Viimeksi muokattu:

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Re: Nielikäinen

Viestin lähetti Pärde
Kyllähän me voitais Pasi ottaa takaisin. Kyllä me pärjätään seitsemälläkin pakilla ja sit ois Pasi penkin päässä örisemässä (ei Jeren kanssa). Pitäisikö asiasta kasata ihan kunnollinen adressi? Ihan vaan vaikka sen vuoksi, ettei naapuri vie miestä (en tosin näe heille mitään syytä siihen, paitsi Banhamin stuntiksi). Keitäs tässä ostoslistalla on: Kultanen, Kallio, Nielikäinen (Karalahti). Missäs kunnossa Penan faksi on? Voiko sillä lähettääkin johonkin, vai onko siinä ainoastaan vastaanottava kuuma linja Juuson kievariin??

Edit: Käytinpäs runsaasti 'me'-muotoa..

Edit2: Joku ehti näköjään ensin Pasi-ketjussa..

-Jaahas, täällä sitä lausutaan saatanaan nimeä. Seuramme nykylinjan mukainen sakoituskäytäntö tämän pääsaatana P... N* nimen mainitsemisesta on 70:n harekrisnan lausuminen kaapun pukeutuneena kolmen sepän patsaalla. Varjelkoon ajattele jos Alppu saisi tietää että tälläistä tänne seuramme kannattajat kirjoittelevat, se saattais olla slaagin paikka.

Mjaah, maiskis maiskis...Vai Aravirta ja Noksu...ihanata, tulisikohan Mertaranta kaupan päälle?
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Re: Kultanen?

Viestin lähetti cc_rider23
Asiasta viidenteen. Miten on Honey Kultasen tilanne? Pelaa AHL:ässä Providencessa....Eli, onko Jarno ainoastaan kuntouttamassa polveaan, vai eikö vaan löydy tilaa ylhäältä?
Eikös olis jo kultsin aika tulla kotiin ja HIfkiin? Miettikää, Jere ja Kultsi takaisin....mmmmmm

Oli farmissa hakemassa pelituntumaa 4 pelin ajan (niissä 1+1=2) leikkauksen jälkeen mutta nostettiin viime viikolla ylös Bostoniin.
Pelasi reilut 8 minuuttia ja hankki teholukeman +1.

Joten ylhäällä ainakin toistaiseksi.
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Socrates


Kuka on Ville Peltonen?

Tää tais olla se joku lupaava nuori kiekkoilija, Nurmijärven Kurran kasvatti, joka sittemmin pelasi Hifkissä joskus 90-luvun alkupuolella, ihan kohtalaisella menestykselläkin. Taisi käydä kokeilemassa pian sen jälkeen änärissäkin.

Sittemmin sen jälkeen hänestä ei ole rekisteröityjä tietoja, ainakaan minulla ei edes mitään muistikuvaa. Mahtaako olla enää edes elävien kirjoissa..?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Re: Re: Kultanen?

Viestin lähetti InSideHockey


Oli farmissa hakemassa pelituntumaa 4 pelin ajan (niissä 1+1=2) leikkauksen jälkeen mutta nostettiin viime viikolla ylös Bostoniin.
Pelasi reilut 8 minuuttia ja hankki teholukeman +1.

Joten ylhäällä ainakin toistaiseksi.

Kultasella on yhdensuunnan diili ja liksa 800.000 USD/kausi. Sopimus on voimassa tämän kauden. Taitaa olla Kultanen HIFK 2003-04 osastoa aikaisintaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Yli miljoona silmäparia ei voi olla väärässä!

Ja mikä olisi parempi aihe alkaa toinen miljoona kuin HIFKin fanien sydämissä aina alati asuva Niwalan Cowboy. Oikein sydäntä lämmitti lukea tänään Iltasanomista, kuinka asiat sanotaan niinkuin ne ovat! Niisk.

Pasi-ketjuja on jo kaksi muutakin auki, mutta kerrottakoon tänne The Ketjuun tuore tieto Englannista: homma siellä on todellakin ja virallisesti loppu. Tänään, juuri äsken, on selvinnyt, että työ Manchesterissa ei tule saamaan tekohengitystä ja lehmipojallamme alkaa työnhaku. Ja ilokseni voin ilmoittaa, että lämpöä on Pasilla edelleen eniten HIFKin suuntaan. Jatko on nyt kiinni.....tiedätte kyllä kenestä ja mistä, jotta saisimme nähdä edes tryoutilla punaisen #25:n.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Niin, mitä minulle on tietoa irronnut, niin IFK ja Lukko ovat jo Nielikäisestä kieltäytyneet. Ässiltä kai se vielä yrittää saada mestaa, tosin te jotka miehen henkilökohtaisesti tunnette, saatte varmaan akuutimpaa tietoa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Rebel
Niin, mitä minulle on tietoa irronnut, niin IFK ja Lukko ovat jo Nielikäisestä kieltäytyneet. Ässiltä kai se vielä yrittää saada mestaa, tosin te jotka miehen henkilökohtaisesti tunnette, saatte varmaan akuutimpaa tietoa.

Lukossa Ika ottaisi vastaan, Santala ei. HIFKin suhteen toivoa ei ole vielä tyystin heitetty. Tryoutissahan ei kukaan häviäisi mitään? Alamaissa oleva HIFKiin liittyvä mieliala saisi uutta nostetta tällaisesta tempauksesta. Toistaiseksi ainoa kädenojennus faneille Alpo/Pena -sektorilta on ollut Vopatin jatko. Ja sekin oli todella lähellä mennä munilleen.
 

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
Ehdottomasti Pasi takaisin. Nyt tarvitaan sekä joukkueen että kotiyleisön herättäjä. Enpä vaan usko että Ape häntä suostuu ottamaan. Viime kaudellakaan Ape ei antanut lupaamansa näyttöpaikkaa Pasille. Mielenkiintoista että jokerifanit ovat avosylin ottamassa vastaan tämän "IFK- ikonin".
Kuulin että ei taida olla Marek meidän tsekkipakeista jota ei kiinnosta pelaaminen. Jollain on noussut hyvä alkukausi päähän. Virtsaa päässä kuljeksiva pelaaja ei välttämättä ole niin suosittu muiden pelaajien joukossa.

...Jereä odotellessa
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti seetre
Jollain on noussut hyvä alkukausi päähän. Virtsaa päässä kuljeksiva pelaaja ei välttämättä ole niin suosittu muiden pelaajien joukossa.

-Mitä, onko Nicce alkanut elvikseksi???

Eikun joo, hyvä että joku muukin koskee HIFKin ikoneihin edes sanan säilällä. Vanha viidakon laki sanoo, että missään joukkueessa ei saa ollaa liikaa tsekkejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös