Hifk 2002-2003

  • 1 309 119
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti Svante
En ole vakuuttunut siitä, että henkilöt jotka omaavat mittavan uran yritysmaailmassa olisivat välttämättä sopivia urheiluseuran johtoon. Sinä olet ja siihen sinulla on oikeus.

Missä sanoin jotain sellaista, että mittavan uran yritysmaailmassa tehnyt olisi välttämättä sopiva urheiluseuran johtoon? En missään, joten älä laita sellaista minun ajatuksekseni.

IFK:n hallituksessa on melkoisessa määrin tietotaitoa yritysmaailmasta ja myös urheilusta. Se on erinomainen asia.

Se, että joku henkilöistä on pelannut jääkiekkoa ei todellakaan ole mikään meriitti tässä asiassa eikä se, että joku on ollut jonkun joukkueen joukkuejohtaja tai valmentaja.

Aika moni muu on syystäkin eri mieltä. Kyllä se todellakin on jonkinlainen meriitti, jos on pelannut jääkiekkoa pääsarjassa tai on muuten ollut itse käytännössä tekemässä ruohonjuuritason duunia. Silloin tietää päätösten vaikutukset, jotka koskettavat juuri ruohonjuuritason toimijoita. Mitä enemmän tietää asioista mistä päättää, niin sen parempi. Ja mikä muu olisi parempaa kuin käytännön tieto ja kokemukset. Ei mikään.

Tiedän, että 90-luvulla Frankille tarjoutui n. 6 henkilön voimin "yhteistyötä", josta Frank kiitti sanoilla "ei kiitos". En tiedä olisiko tuo niin kutsuttu liikemies-ryhmä saanut parempaa jälkeä aikaiseksi kuin nykyinen ryhmä.

On siellä toimistolla käynyt monenlaista sukankuluttajaa. Ei taida ihan kuusi ihmistä riittää 90-luvulla. On ehdotettu yhteistyötä ja osa seuran ostoakin. Suurimpaan osaan ehdotuksista ei ole suostuttu ja hyvä niin. Esimerkiksi Kurjen ja Lehtosen ehdotukseen suostuttiin. Heillä oli näyttöjä osaamisesta ja ajatukset järkeviä.

Toisaalta voisin minäkin ladella tänne määärättyjä nimiä, joita pitäisin parempana vaihtoehtona nykyiseen ryhmään, mutta ko. henkilöt eivät halua tässä foorumissa esiintyä nimillään ja sitä minä kunnioitan.

Eli siis sinullakaan ei ole esittää parempia ja halukkaita henkilöitä nykyisten hallitusten jäsenten paikalle.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti sam_gebir

No niin, herrat Animal ja Muksu näyttävät olevan vannoutuneita Moberg faneja. Hyvä heille, mutta huono juttu IFK:lle, tosi huono!

Yksi aika hyvä keino on kysyä jääkiekkoasiantuntijoilta YLI SEURARAJOJEN millainen kiekkopomo Moberg on. Ihan saa valita seurajohdon, mistä kysyy. Voi olla, että on aika yks'hailee, mitä mieltä Jatkoaika-nimisen internetsivuston Keskustelupalstalle kirjoittavat nimimerkit hänestä ovat.

Ja jos nyt joku ei vielä tiedä, niin hallituksen puheenjohtaja tosiaan on Harri Tuohimaa, joka on valittu johtoon ensin yhtiökokouksessa omistajan toimesta ja sitten vielä erikseen hallituksen kokouksessa täysin yhtiöjärjetyksen edellyttämin tavoin. Pidän miestä niin fiksuna, että jos homma kusee, hän ei jää hallitukseen paskaa kuuntelemaan ja pystyy satavarmasti käyttämään aikansa työuransa kannalta hyödyllisemmin. Nyt hän hoitaa puheenjohtajuutta ilman mainittavaa taloudellista korvausta rakkaudesta lajiin ja ennenkaikkea Helsingin IFKhon.

IFK ei ole edes ollut halukas löytämään hallitukseen liike-elämän henkilöitä, jotka sijoittaisivat rahaa yhtiön osakepääomaan. Seura on taloudellisesti sellaisessa kunnossa, ettei siihen ole tarvetta, eikä halua.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti sam_gebir
Animal kirjoittaa kauniisti Harri Tuohimaasta joka ei ole kunnon talousmies eikä lätkä"expertti" vaan siitä välistä. Minä tarkoitan talousmiehillä sellaisia jotka loivat talousuran jo 25 vuotiaina. Näitä herroja istuu tukuttain eri suur-yhtiöiden hallituksissa ja heidän yhteydet eri sponsorimaailmoihin ovat aivan eri luokkaa kun Herra Tuohimaa joka valittiin hallitukseen koska hän on Mobergin hyvä kaveri.


Älä puhu "näistä herroista" vaan laita niitä nimiä nyt vihdoinkin pöytään. Kuka "näistä herroista" on pätevämpi kuin esimerkiksi Tuohimaa ja milloin hän on ilmoittanut olevansa halukas Oy HIFK-Hockey Ab:n hallitukseen?
 

sam_gebir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä in general
Re: Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti TheAnimal

Eli siis sinullakaan ei ole esittää parempia ja halukkaita henkilöitä nykyisten hallitusten jäsenten paikalle.

Kuka vaan on parempi kun nämä kaksi pelleä! Vedetään hatusta vaikka Martti Ahtisaari Heinon paikalle ja Seppo Pakola Mobergin paikalle. En usko että nämä herrat tekisivät yhtään huonompia päätöksiä kun Moberg ja Heino. Mitä päätöksiä ovat muuten Moberg ja Heino aikoinaan tehneet, siis hyviä? Pelkkä saatanan säästölinjaa ja huonoja/amatöörimäisiä/onnettomia/naurunalaisia valmentajapäätöksiä, ja sitten tietysti onnekas Kekäläisen voitto-potti joka sekin olisi voinut päättyä onnettomasti. Tällä kertaa halvimman valitseminen todella kannatti!Kaikki varmaan vielä muistavatkin että Kekäläinen halusi nopeasti lisää palkkaa...hmm....miksiköhän.

Asian ydin kun nyt ei vaan satu olemaan että nämä uudet herrat pitäisi nimetä tänään. Jos kävisi ilmi että IFK:n hallitukseen haetaan aivan puhtaalta pöydältä 4 uutta kaveria niin kyllä halukkaita ilmestyisi ja nopeasti, ja helvetin päteviä. Tärkeää on tämä aivan puhtaalta pöydältä, eli vanha remmi ulos ja taka-oven kautta!

Tämän jälkeen on hyvä rakentaa uutta pesää alaspäin. Mikäli Matikainen takoo tänäkin kautena yli millin voittoa niin pysykööt viiksi-vallu talouspuolella, uusi Utj, jne..
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti sam_gebir
No niin, herrat Animal ja Muksu näyttävät olevan vannoutuneita Moberg faneja. Hyvä heille, mutta huono juttu IFK:lle, tosi huono!
Minun on kyllä hirveän vaikea nähdä miten minun tekemiseni voisivat millään lailla olla kovin paljon hyväksi kuin sen enempää huonoksikaan HIFK:lle.

Et pysty edes alkeelliseen debattiin vaan puutut jatkuvasti ja säännönmukaisesti kuvittelemiisi eri mieltä olevien kirjoittajien motiiveihin, joista sinun kuvasi tuntuu olevan yhtä "varmalla pohjalla" kuin kaikesta muustakin selostamastasi. On aivan yksi hailee minkä takia joku kirjoittaa mitä kirjoittaa jos perusteluja löytyy. Sinulta ei löydy, ja sen takia yrität käydä lähinnä toista mieltä olevien henkilöiden motiivien kimppuun, ikäänkuin se muuttaisi todellisuutta. Itse puolestasi esität vain väitteitä ja perusteluiksi pyydät minua soittelemaan puheluita. Huvittavan koykäistä. Kuumaa tuulta ja suoraan sanoen olet siinä hommassa sellaista höyhensarjaa, etten jaksa edes ryhtyä sinua pöllyyttämään. Aivan eri asia olisi jos sinua tosiaan kiinnostaisi keskustella HIFK:sta nykyisellään, sen menneisyydestä ja tulevaisuudennäkymistä ihan asiapohjalta esittäen väitteitä ja perusteluja. Toistaiseksi et ole moiseen pystynyt. Inttäminen on hemmetin helppoa. Lapsikin osaa. Se vain ei kauheasti jaksa innostaa.

Omalta osaltani jatkan asiaa sam_gebirin kanssa yyveiden välityksellä, sillä en näe mitään sellaista näissä teksteissä joiden kommentoiminen voisi ketään muuta kuin meitä kahta kiinnostaa.
 

sam_gebir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä in general
Re: Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti Muksu

On aivan yksi hailee minkä takia joku kirjoittaa mitä kirjoittaa jos perusteluja löytyy. Sinulta ei löydy, ja sen takia yrität käydä lähinnä toista mieltä olevien henkilöiden motiivien kimppuun, ikäänkuin se muuttaisi todellisuutta. Itse puolestasi esität vain väitteitä ja perusteluiksi pyydät minua soittelemaan puheluita. Huvittavan koykäistä.

Omalta osaltani jatkan asiaa sam_gebirin kanssa yyveiden välityksellä, sillä en näe mitään sellaista näissä teksteissä joiden kommentoiminen voisi ketään muuta kuin meitä kahta kiinnostaa.

Ei löydy perusteluita? Mitä jos katsoisit IFK:n 90-luvun menestystä?? Siinä on aivan tarpeeksi perusteluita ja enemmänkin! Käy sen jälkeen esim. laskemassa TPS:n ja Jokereiden mestaruusviirejä mikäli sinun matematiikkapää sen kestää. Ja ne jutut jotka olen kertonut Mobergista voit itse kaikki tarkistaa! Sitä et tietysti halua tehdä...

Siis jumalauta kyllä näillä sivuilla riittä väkeä jotka jaksavat sössöttää vastaan ilmiselvistä asioista.

Jos minä olisin moderaattori (toiveammatti!) niin perustaisin äkkiä tänne palstan nimeltä "Hiekkalaatikko" minne siirettäisin
Muksu ja muut "ongelmatapaukset" viikon jäähyille miettimään asiaa "Can I see the light". "At Least I Wish I Could"....
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Re: Re: Re: Re: Koutseista, johdosta ja Väiskistä

Viestin lähetti TheAnimal


Missä sanoin jotain sellaista, että mittavan uran yritysmaailmassa tehnyt olisi välttämättä sopiva urheiluseuran johtoon? En missään, joten älä laita sellaista minun ajatuksekseni.


Nöyrin anteeksipyyntöni. Minä vain tulkitsin listaustasi mainittujen henkilöiden kohdalla sen kaltaiseksi. Olin väärässä. Anteeksi.
(Sorry modet chätistä)
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Huh. Onpas täällä taas sota.

Näin ulkopuolisen silmin tuntuu vahvasti sam_gebirin jutut tutuilta, erään nyt jo oikeudet menettäneen kirjoittajan kirjoittamilta. TheAnimal esitti hyvän ja suoran kysymyksen, ketkä sinne hallitukseen sopisivat paremmin sellaisista ihmisistä joilla edes on halua sinne mennä? Vastaukseksi "kuka vaan on parempi"... Juu-u..

Nojoo, sorgemorge tsätistä mutta ei tuossakaan väittelyssä (taaskaan) päästä enää nähtävästi mihinkään.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Nyt tää saa loppua

Kohta tämän foorumin paras ketju katkeaa lopullisesti.

Viime kaudella IFK sai ensimmäisen 17 matsin jälkeen seuraavista 17 matsista kokoon vaivaiset 8 pinnaa. Nyt kun saisimme saman verran kuin ekoist 17 matseista, eli 15 pojoa olisimme huomattavasti paremmissa asemissa. Ja sitten vielä "Chief" mukaan puolustukseen ja asia on PIHVI.

Keväällä juhlitaan mestaruudesta ja unohdetaan kädenväännöt IFK:n hallituksen jäsenistä ja/tai kyvyistä.

Go IFK Go!!!!
 

sam_gebir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä in general
Viestin lähetti juhaht
Huh. Onpas täällä taas sota.

Näin ulkopuolisen silmin tuntuu vahvasti sam_gebirin jutut tutuilta, erään nyt jo oikeudet menettäneen kirjoittajan kirjoittamilta. TheAnimal esitti hyvän ja suoran kysymyksen, ketkä sinne hallitukseen sopisivat paremmin sellaisista ihmisistä joilla edes on halua sinne mennä? Vastaukseksi "kuka vaan on parempi"... Juu-u..

Nojoo, sorgemorge tsätistä mutta ei tuossakaan väittelyssä (taaskaan) päästä enää nähtävästi mihinkään.

Olet siinä aivan oikeassa ettei tämä johda mihinkään, valitettavasti! Tässä maailmassa on nimittäin paljon pahaa ja paljon vastuuttomia ihmisiä.

Minä en vain voi ymmärtää miksi nämä uudet hallitusheput joista on turha edes unelmoida koska vanhat stofiilit eivät ole luopumassa vallasta pitäisi nimetä juuri tänään? Ovatko ne nimet niin helvetin tärkeitä juuri nyt? Uutta verta, kykyä, ideoita on se tärkein asia! Vanhat patut ovat näyttönsä valitettavasti antaneet, nyt olisi aivan oikeutettua antaa uusien kykyjen johtaa IFK:ta joka on kaikkien omaisuutta, ei Mobergin ja Heinon (kuka selittäisi muuten tämän heille niin että he sen myös ymmärtäisivät)??

Itse aion varmasti monien helpotukseksi ottaa aikalisän juuri tästä puheenaiheesta ja palata siihen joulun jälkeen jälleen kertomaan Suomen kiekkokansalle kuinka loistavasti IFK:ta on 90-luvulla johdettu!

Yritetään siihen asti keksiä jotain muuta puhuttavaa, mikä ei liene vaikeata mikäli IFK:sta on puhe!
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Svante
Nyt tää saa loppua

Kohta tämän foorumin paras ketju katkeaa lopullisesti.

Viime kaudella IFK sai ensimmäisen 17 matsin jälkeen seuraavista 17 matsista kokoon vaivaiset 8 pinnaa. Nyt kun saisimme saman verran kuin ekoist 17 matseista, eli 15 pojoa olisimme huomattavasti paremmissa asemissa. Ja sitten vielä "Chief" mukaan puolustukseen ja asia on PIHVI.

Keväällä juhlitaan mestaruudesta ja unohdetaan kädenväännöt IFK:n hallituksen jäsenistä ja/tai kyvyistä.

Go IFK Go!!!!

Aamen tälle. Onko tosiaan näin kriittinen tämä pitkän tähtäimen ongelma, että kuluva kausi on jo nyt "unohdettu"? Maaottelutauko edessä. Uskon, että joukkueen sisällä tehdään kovaa työtä ongelmien korjaamiseksi ja hyvä niin. Jere kehiin, Pasi omalle tasolleen ja homma alkaa näyttämään jo paremmalta. Joku tuossa jo mainitsikin, että iso syy rymistelyn vähentymiselle on se, että joukkue pitää kiekkoa aiempaa enemmän. En tosin vieläkään ymmärrä, miksei ahdingossa pistetä tuulemaan. Ja nimenomaan taklataan kaveri irti kiekosta, eikä hakata tai kahvata elävältä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Heino ja Moberg voisivat jo senkin takia vetäytyä sivuun että ikää alkaa oleen jo ihan riittämiin.Alkavat kohta lapsenlapsetkin oleen siinä iässä että voisivat ryhtyä hoitamaan näitä hommia.
Vaikka ei Kekkostakaan saatu pois ennen kuin korkeemmat voimat puuttuivat peliin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nonni! Päivä pois saitilta ja kunnon sota. Lähes kaikesta on jo lähes kaikki sanottu, joten mitäpä jos taas tarkastelisi jääkiekkoon liittyviä asioita.

Jortikasta minulla on sellainen tieto, että kaveri ei ole ottamassa vastaan maajoukkueen valmennusta. Siis juuri nyt hän on antanut ymmärtää näin. Joten en usko, että mies on täysin pois pelattu kortti HIFKistä. Maajoukkueen uusi päävalmentaja on siis Summanen? Ape Suhosta ei kukaan täysjärkinen valitse Suomen maajoukkueen valmentajaksi enää. Vaikka homma sopisi hänelle kuin nakutettu: "nyt on tärkeää katsoa mistä joukkue on tulossa ja minne se on menossa. Lisäksi haluaisin sanoa, että Taunus on mainio auto ja koira on ihmisen paras ystävä ja blaa blaa blaaa." Naistenlehdet ja muu media tykkäisi kovasti. Ja minulle ainakin on ihan sama, kuka siellä mömmömkisoissa Suomea kulloinkin luotsaa ja käy Suomisen Tapsan kanssa juttelemassa. Jortsu on kuitenkin Kalen ykkössuosikki virkaan ja mies tulee tekemään kaikkensa, jotta HJ ottaisi duunin vastaan.

Tami on, niinkuin moni onkin huomauttanut, totaalinen projektivalmentaja. Juuri nyt hän olisi erinomainen, toistan: erinomainen, ratkaisu HIFKille syksystä kevääseen. Mies osaa valaa pelaajiin ylpeyttä ja itseluottamusta. Sitten kun tämä puoli on kunnossa, Tami tarjoaa edelleen samoja oppeja. Niinpä mies ei ole pitkien linjojen vetäjä. Mutta projektijätkänä maan paras Jortikan ohella.

Jeren paluuta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Jäitä hattuun. Mies on pelannut jääkiekkoa viimeksi noin puoli vuotta sitten. Lisäksi hän tulee joukkueeseen, joka on valmentajiensa toivomuksesta omaksunut pelityylin, jota neppailuksi ja muniinpuhalteluksi kutsutaan. Ei Jere nyt yksin pysty puolustuksen tasoa pilviin nostamaan, mutta saapahan Tuomo ainakin seuraksi toisenkin aina taklaajan. Ellei sitä ole siihen mennessä lopullisesti kielletty.

Svante on oikeassa. Seuraava neljännes näyttää missä mennään ja jouluna katsotaan, onko vielä Apen vaihtoa haluavia. Minä mitä todennäköisimmin pysyn kannassani silloinkin: vaihtoon. Pelkät pisteet eivät riitä, HIFKin täytyy myös, kaveriani lainatakseni, "haista pahalle". Epäilen, että näin ei käy. Ja tiedän, että Ape ei itse tule nostamaan kytkintä.

Ai niin, Rantasilan Juhaa ja muutamaa muuta urheilutaustan omaavaa juristia meidän on aika pitkälti kiittäminen siitä, että valmentajien sopimukset ovat taloudellisesti todella rankasti seuroja sitovia. Kukaan huippuvalmentaja ei tee sopimusta ilman lakimiestä. Minustakin soppareihin pitäisi ottaa joku tulokseen sidottu lievennyspykälä. Isakssonin muurariesimerkki oli loistava. Mutta Suomessahan ei koskaan luovuta saavutetuista eduista, eihän? Paitsi tietenkin HIFKissä, jossa on kohta luovutettu kuin lammaslauma kaikki Ison Pahan HIFKin elementit pois.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
HERÄTKÄÄ

Viestin lähetti JHag

Jeren paluuta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Jäitä hattuun. Mies on pelannut jääkiekkoa viimeksi noin puoli vuotta sitten. Lisäksi hän tulee joukkueeseen, joka on valmentajiensa toivomuksesta omaksunut pelityylin, jota neppailuksi ja muniinpuhalteluksi kutsutaan. Ei Jere nyt yksin pysty puolustuksen tasoa pilviin nostamaan, mutta saapahan Tuomo ainakin seuraksi toisenkin aina taklaajan. Ellei sitä ole siihen mennessä lopullisesti kielletty.

Svante on oikeassa. Seuraava neljännes näyttää missä mennään ja jouluna katsotaan, onko vielä Apen vaihtoa haluavia. Minä mitä todennäköisimmin pysyn kannassani silloinkin: vaihtoon. Pelkät pisteet eivät riitä, HIFKin täytyy myös, kaveriani lainatakseni, "haista pahalle". Epäilen, että näin ei käy. Ja tiedän, että Ape ei itse tule nostamaan kytkintä.


Jeren paluu antaisi kunnon henkisen potkun pakkikalustolle, etten sanoisi jopa henkisen herätyksen. Jeren pyssy ja taklaukset ovat varmasti kunnossa. Pää ja jalat vähän arvelluttavat. Pakkipari Karalahti-Zidlicky kuulostaa todella herkulliselta yv-kaksikolta viivalla. Kunhan vain tämä meidän hissukkavalmennustriomme ei kahlitse Jereä toteuttamasta osaamistaan. Lopettaisivat edes sen tuomareille itkemisen pelien jälkeen, mikä on aivan säälittävää. Joku sisäinen sakkojärjestelmä siihenkin. Kielletään tappelut ja itkut. Tai toisinpäin: aina itkun jälkeen on yksi tappelukin sallittu ilman sakkoja. Säälittävää puuhaa.

Juu jouluna katselen minäkin mihin joukkoon kuulun. Hate-Ape on suositumpi tällä hetkellä. Stathos on joukkueen tärkein pelaaja tästä eteenpäin. Jos hän pettää saamme unohtaa pudotuspelit. IFK on aivan oikeassa paikassa tällä hetkellä sarjataulukossa.
Siinä Jypin, Lukon, Ässien ja Pelikaanien kanssa muodostamme mutasarjan, joka kisaa paikasta jatkopeleihin. Budjetteja tarkastellessa tulee erittäin paha olo. Jonkun on pakko ruveta möykkäämään tässä jengissä. Olkoon vaikka sitten bussikuski.
Herätys.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: HERÄTKÄÄ

Viestin lähetti bambamcam

Stathos on joukkueen tärkein pelaaja tästä eteenpäin. Jos hän pettää saamme unohtaa pudotuspelit. IFK on aivan oikeassa paikassa tällä hetkellä sarjataulukossa.
Siinä Jypin, Lukon, Ässien ja Pelikaanien kanssa muodostamme mutasarjan, joka kisaa paikasta jatkopeleihin. Budjetteja tarkastellessa tulee erittäin paha olo. Jonkun on pakko ruveta möykkäämään tässä jengissä. Olkoon vaikka sitten bussikuski.
Herätys.

Samaa mieltä ja vinha perä. Nyt kun kaikki asianosaiset ovat saaneet saavillisen itteänsä niskaansa, voimme palata taas itse peliin. Ainiin, huoltajat tekee liian mietoja juomablandiksia ja luistimet on tylsät.

Uskooko joku, että pelissä, peluutuksessa ja pelisysteemissä tapahtuu nyt maaottelutauon aikana ratkaiseva muutos? Valmentajat toteaisivat: ''Pojat, tää ei skulaa tää nykyjuttu, nyt aletaan taklaamaan ja rymistelemään, kun meillä kerran on veskarikin''. En usko. Ape ei varmaan vapaaehtoisesti jobistaan lähde. Joko peli paranee tai sitten tulemme jatkamaan neppailua ja pysymme mutasarjassa. Jälkimmäisen pelkään käyvän. Joulun kieppeillä kolmet paskat housussa ja oksennus suussa tehdään taas hokkuspokkus-temput ja sitkistellään loppukausi rämpien playoffs-viivaa tähyillen. Tuttua? Noh, eipähän tule tylsää. Pääasia, että pojat viihtyy.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Simon says:

IFK:n pitää ehdottomasti kaivaa se tasainen, varma, muttei missään nimessä tylsä, pelitapa sieltä jostain syvien paskaojien uumenista ja klaarata se pudotuspelipaikka hyvissä ajoin ennen viimeisiä runkosarjan kierroksia. Jos jännitysnäytelmää pitää esittää, olkoon se sitten odottelua sen suhteen, saadaanko kotietu vai ei, siinäkin saadaan helposti ne jännäkakat joka pojan housuun.

IFK, my IFK. Saatte pelata hyvin ja taklatakin, Apesta huolimatta. Antaa hopeahapsen patsastella aitiossa, lopulta kuitenkin jokainen patsas saa paskasateen niskaansa.

Eli ei jännärinäytelmiä pleijaripaikan suhteen, kiitos, niitä on nähty ihan riittämiin. Hoidetaan homma ajoissa, potentiaalin edellyttämällä tavalla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No, otetaanpas toisenlainen -JA SAATANAN PALJON KARMIVAMPI- skenaario jatkosta:

HIFKin pelityyli ei muutu miksikään, ei myöskään Ape-Harri-Sakke -trion edesottamukset. Laaksoharju käy aina hyvän matsin jälkeen pudottamassa meidät maan pinnalle. Lisäksi Aku Limnell pelaa pari matsia. Tammikuussa, lähellä siirtoajan loppua, ilmoitetaan Roman Vopatin ja Robert Kantorin siirtymisestä Jokereihin, siellä on ulkomaalaispaikkoja vapaana. HIFKin johto kommentoi asiaa: "Emme voi pitää väkisin miehiä meillä, kavereilla ei ollut HIFK-sydäntä. Onneksi tyhmät jäähyt tulevat vähenemään. Olemme palkanneet näiden miesten tilalle Örgan Zalukorvin ja Izmir Izmirin, jotka tulevat joukkueeseen Turkin huomattavasti mainettaan paremmasta jääkiekkoliigasta. Zalukorv on rymistelevä laitahyökkääjä: 170/62 ja Izmir on maalinedustaa siivoava kauan kaivattu isokokoinen pakki; 196/117. Hän on jääkiekon lisäksi edustanut Turkkia paralympialaisissa kädettömien kiekonheitossa. Samassa yhteydessä meidän on ikäväksemme ilmoitettava, että Jere Karalahden sopimusta Nashvilleen ei ole purettu, joten hän ei pelaa meillä tänä keväänä. PS. Playoff-kausikortit ovat myynnissä nyt, osta omasi!"

No, Vopat ja Kantor tulevat jokeri-ikoneiksi ja saavat kultaa. HIFK nysvää kaikkien ihmeeksi sijalle 7 runkosarjassa ja saa pleijareissa vastaansa toiseksi sijoittuneen Tapparan. Tappara lähtee HIFKiä vastaan C-junioripitoisella joukkueella ja HIFK onnistuu pudottamaan Tapparan voitoin 4-1. Asiaa auttaa myös Jukka Rautakorven huikea playoff-osaaminen. Pronssiottelussa vastaan tulee toinen halaamishenkinen ryhmä Blues ja joukkueet sopivat ennen ottelua jakavansa pronssin. Ottelua ei tarvitse pelata ollenkaan.

Tämän jälkeen liikuttunut Pena Matikainen ilmoittaa, että Suhosen sopimus jatkuu kevääseen 2007. HIFK on palannut mitalikantaan.

PS.
Muistakaa kevät -00 ja Tapparan pudottaminen pleijareissa. Sen ansiosta Kuula sai jatkodiilin
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag
PS.
Muistakaa kevät -00 ja Tapparan pudottaminen pleijareissa. Sen ansiosta Kuula sai jatkodiilin

Ei saatana.

Eikös jatkopahvi juontanutkaan juuriaan Kuulan osoitettua taitonsa koko kauden ajan viilipyttymäisenä analyytikkona ja taktikkona, jolla kuula ei jumita tiukassakaan paikassa? Vai sokaisiko vain kirkkaan kuulan kiilto IFK-johdon? Ikahan suorastaan sädehtii plankattuaan kupolinsa.

Tämä nyt on vain tätä väsynyttä su-illan sepittelyä omaksi huviksi ja muiden harmiksi. Mutta haetaankohan Apen mahd. jatkolle jotain samansuuntaisia "järkiperusteita" tällä kaudella..? IFK sattuu esim. voittamaan kuusi peliä putkeen, jolloin Hillo junailee Apelle jatkodiilin "kiistattomien koutsin kykyjen osoittamisesta".
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Jhag

Älä pelottele!! (mikä hymiö?) Meinasi käydä kylmät, mutta onneksi sain juuri ajoissa Hannu Karpon nauhan kautta TV-ruudulle ja vältyin housupyykiltä. Kiitos, en olekaan vuosiin nähnyt painajaisia.

Sitten asiakysymys: olisiko Juhani Tammista kuinka vaikea saada sieltä naisten maajoukkueen peräsimestä tänne? Vai olisiko Jortikka oikeasti vaihtoehto?
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jhag unohdit tarinastasi Niken vallan pois. Kerro ihmeessä kuinka käy. Huutaako B2: HEDBERG HEDBERG HEDBERG ja sinä siellä mukana; kuinkas muuten Niken pelipaita päällä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Esko on vapaana - varokaa heikkoja jäitä

Aivan. Nyt voi käydä ohrasesti, nimittäin Esko "Nokkela" Nokelainen onkin vapautunut Brynäääsin joukkueesta kun ei osannut piirtää Ruåtsiksi.

Nyt joku saattaa herätä ja palkata tuon satumaisen ammattivalmentajan meille. Kyllä tuon tasoinen mies aina Scotty Bowmanin hakkaa.

Dsiiisus, mikä painajainen.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, Canadiens
Jukka Seppo

Asiastanne kuudenteentoista, mutta tietääköhän kukaan Jukka Sepon kiekollisista kuulumisista HIFK:sta lähdön jälkeen? Sen verran olen infoa löytänyt, että KalPan epävirallisten sivujen foorumissa joku vihjaili hänellä olevan jotain kytköksiä Kajaanin Hokkiin, mutta tiedä sitten näistä huhuista.

Ei tämä muuten kiinnostaisi, mutta kun on mies sattunut jossain vaiheessa pelaamaan Tapparassakin, niin ihan "työn" puolesta pitää selvitellä.
 

Dragon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Lusikka soppaan...

Viestin lähetti fiftyeight


Tämäpä oli se asia johon kiinnitin huomiota Jokeri-pelin jälkeen kun tuli tieto että Stathokselle oli sopimus tehty. Miksi ihmeessä se tehtiin heti sen pelin jälkeen?

Jos Davelle olisi laitettu vielä yksi näytön paikka, ja nyt se todellinen, juuri Dragonin mainitsemasta syystä, oltaisiin nähty Daven todellinen kantti. Eli loistavan narri-pelin jälkeinen suhtautuminen ja asenne etukäteen selvästi heikompaa vastustajaa vastaan.

Tässä tilanteessa moka ei ollut Stathoksen, vaan niiden joiden piti välttämättä Daven nimmari heti narri-pelin jälkeen. Keitä sitten olivatkaan?

IFK:ssa on perinteisesti haluttu kiittää hyvin tehdystä työstä, eli Jokerit-voitto oli riittävä johdolle. Hyvin tehty työ tässä lajissa on tosin aina lähinnä joukkueen ansiota, eli kiitos kuuluu koko joukkueelle. :D Eri asia sitten on, ketä siihen joukkueeseen kuuluu... Toki olisi pitänyt odottaa taukoon asti sen sopimuksen kanssa, tämä on omakin mielipiteeni. Toisaalta Stathos oli jo ehtinyt osoittaa asenteensa myös harjoituksissa, joten sen suhteen ei ainakaan hänellä olisi ollut enempää näytettävää.

Oma mielipiteeni Stathoksesta oli, että halua ja kykyä on pärjätä Suomessa, kunhan se kissalauma ei lähde nukkumaan kesken puolustusaktiviteetin naapurin ketun ollessa kanalaan (eli häkkiä kohti) menossa, siinä sitä on Davella ohjattavaa. Stathos jätti miellyttävän vaikutuksen ainakin itselleni. Kiekot eivät tipu hanskasta, maski ei häiritse ja pyrkimys osallistumaan peliin on hyvää. Koheltaminen on välillä Sakkemaista. Onneksi ei kuitenkaan yhtä usein tällä hetkellä nähdyn perusteella. Hyvä löytö siihen nähden, että joku oli kerran nähnyt miehen pelaavan, joskus, jossakin. Toki kaikilla maalivahdeilla on ongelmia joillakin osa-alueilla. Myös Kari Lehtosella. Hänellä tuntuu keskittyminen katoavan aina silloin tällöin kun "mies" kadottaa kiekon näköpiiristään. Ei välttämättä suuri puute jos puolustus toimii edessä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti kapa76
Jhag unohdit tarinastasi Niken vallan pois. Kerro ihmeessä kuinka käy. Huutaako B2: HEDBERG HEDBERG HEDBERG ja sinä siellä mukana; kuinkas muuten Niken pelipaita päällä.

Joo, tosiaan, Pentti pelastaa meille Hedbergin, jota Jokerit havittelee niin ikään tammikuun siirtojen yhteydessä. Heiltä lähtee Ilkka Mikkola Forssan palloseuraan ja Hedberg on ainoa, joka pystyy täyttämään Mikkolan mitat Jokereissa. Siis fyysisesti. Niin pienet pelikamat eivät mene muille. Pentti pelastaa kuitenkin Nicen meille, koska hän on "avainpelaajiamme, toisin kuin Vopat ja Kantor". Ja jos joskus näet minulla Nicen pelipaidan, niin voisitko ampua minut? Olen silloin vailla järkeä ja kärsimykseni kannattaa lopettaa. Eutanasia - aito asia!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti JHag
Tammikuussa, lähellä siirtoajan loppua, ilmoitetaan Roman Vopatin ja Robert Kantorin siirtymisestä Jokereihin, siellä on ulkomaalaispaikkoja vapaana. HIFKin johto kommentoi asiaa: "Emme voi pitää väkisin miehiä meillä, kavereilla ei ollut HIFK-sydäntä.

Omituisinta tässä on se, että näin taitaa todella käydä. Neuvoteltu on ja omien kontaktieni mukaan Virmanen tarjosi ilmaiseksi Sämpylää Penalle. Pena kysyi asiaa Vopatilta ja Vopatti totesi, että sen s-nan luuserin kanssa en samassa joukkueessa pelaa! Niinpä Pena päätti vetää Vopattia ja Virmasta höplästä ja diilata Vopatin Jokereihin ilmaisen Sandwithin tieltä. Kantor ilmoitti siihen, että hän ei hyväksy Vopatin ulostamista IFK:sta. Pena totesi urkurille, että sama se mulle, et sä täällä enää pelaakaan, vaihdoin sutkin justiinsa ilmaiseen Sandwithiin. Näin IFK:n keskipalkka putosi kun Jokerit maksaa Sämpylän palkan. Bisnes se on joka kannattaa, Pena kertoili iloisena tiistain Veikkaajassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös