Hifk 2002-2003

  • 1 309 054
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Svante
Muutos lähti liikkeelle sinä päivänä kun jääkiekko-IFK halusi "erkaantua" emoseurasta ja vaihtoi perinteisen logonsa ns. "Itäblokin tähteen".


Ei pidä paikkaansa, että kiekkojaos olisi tuota halunnut.

Emoseura yritti rahastaa siitä, että kiekkojaos käyttää seuran perinteistä vaakunalogoa. Seuran kiekkojaos olisi joutunut siis maksamaan seuralogostaan! Täysin järjetön rahastusyritys, joka oli tuhoontuomittu alusta alkaen. Kiekkojaos ei tähän järjettömään ideaan tietenkään suostunut ja päätti ottaa käyttöön oman tähtilogon. Myöhemmin emoseura ilmoitti, että kiekkoilijatkin saavat käyttää perinteistä vaakunalogoa. Siellä nimittäin huomattiin, että eniten kiekkojaoksen erilaisesta logosta kärsii nimenomaan emoseura, jonka perinteinen vaakunalogo näkyy mediassa aiempaa vähemmän.

Sitten seurasi kädenvääntö emoseuran kanssa joka johti siihen, että jääkiekko-IFK sai toimia itsenäisenä yhdistyksenä. Tästä saakka samaiset herrat ovat olleet mukana jääkiekko-IFK:n hallituksessa: Moberg, Heino ja Nybondas.

Ainoa vaan, että Nybondas ei ole mukana.

Katsele ja mieti hiukan kuinka Hjördis on omaa joukkuetta/seuraansa/yhtiötään saanut menestymään. Juuri näin IFK:n tulee toimia mutta perinteistä pelaamista unohtamatta, se on minun "perinteinen IFK".

Puistattaa ajatuskin, että HIFK myytäisiin kiekosta mitään ymmärtämättömälle "Hjördikselle" ja toimitusjohtajaksi palkattaisiin paikallinen Corolla-jobbari.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti TheAnimal


Ei pidä paikkaansa, että kiekkojaos olisi tuota halunnut.

Emoseura yritti rahastaa siitä, että kiekkojaos käyttää seuran perinteistä vaakunalogoa. Seuran kiekkojaos olisi joutunut siis maksamaan seuralogostaan! Täysin järjetön rahastusyritys, joka oli tuhoontuomittu alusta alkaen. Kiekkojaos ei tähän järjettömään ideaan tietenkään suostunut ja päätti ottaa käyttöön oman tähtilogon. Myöhemmin emoseura ilmoitti, että kiekkoilijatkin saavat käyttää perinteistä vaakunalogoa. Siellä nimittäin huomattiin, että eniten kiekkojaoksen erilaisesta logosta kärsii nimenomaan emoseura, jonka perinteinen vaakunalogo näkyy mediassa aiempaa vähemmän.



Ainoa vaan, että Nybondas ei ole mukana.



Puistattaa ajatuskin, että HIFK myytäisiin kiekosta mitään ymmärtämättömälle "Hjördikselle" ja toimitusjohtajaksi palkattaisiin paikallinen Corolla-jobbari.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Elukka

Tuo äskeinen pääsi plipsahtamaan, sorry modet.

Siitä emoseuran "rahastamisesta" olet oikeassa, mutta mikä oli perimmäinen syy sille? Tiedätkö?
Emoseuralla meni siihen aikaan helv... heikosti sekä organisatoorisesti että taloudellisesti. Minun tietooni on kylläkin tullut viestejä, jotka kertoivat juuri sitä, että jääkiekko-IFK oli jo toiminut ns. omana seurana/yhdistyksenä eikä halunnut ottaa osaa koko IFK:n (emoseuran) toimintaan. Mutta nämä ovat menneen talven lumia.

Mikäli Nybondas ei enää istu hallituksessa on väittämäni perätön. Anteeksi!

Että Hjördis ei tiedä mitään jääkiekosta saattaa olla totta, mutta siitähän ei ollut kyse. Kysymys on siitä miten asiat organisoi ja hallinnoi, vai voitko väittää ettei Hjördis ole onnistunut Jokereiden (lätkän) kanssa??
Hjördis on ollut alusta saakka määrätietoinen (minun mielipiteeni) valmentajavalinnoissa kuin myös pelaajavalinnoissa. Mikä ei ole toiminut on poistettu. Lähtökohta kuitenkin että lätkäjoukkue menestyy ja sen ympärille rakennetaan toimivia palveluja.
Mielestäni IFK:ssa ei olla tällä tasolla - valitettavasti.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hyvää keskustelua

Isaksson ja Johannes: Jos näin oli, että Stahos itse pyysi lepoa yhdestä ottelusta (!), jonka jälkeen olisi ollut 2 viikkoa huilia, niin sosiaaliApen ja sosiaalitätiHarrin olisi pitänyt henkilökohtaisesti kantaa ukko jäälle ja sanoa, että "Töihin!" Jumalauta. Summanen ei päästänyt viime kauden Jokerit-HIFK matsissa kiekkoa munilleen saanutta Pasi Nurmista vaihtoon, vaikka kaveri itse pyysi. Näin toimii jääkiekkojoukkue.

Täällä on puhuttu paljon peluuttamiseen ja pelin aikaiseen toimintaan liittyvistä virheistä. Samoin pelityylin neitimäistämisestä. Tästä aiheesta on syytä pitää väliaika ainakin omalta osaltani. Kaikki mitä tästä osasin sanoa, on Jyp-häviön jälkeisessä viestissäni torstai-iltana. Alpo ja kumppanit ovat kykynsä näyttäneet - vaihtoon, pois, ulos, kenkää....

Itse HIFKistä olen aika paljon Svanten linjoilla, vaikka puolustankin Matikaisen viime kauden taloudellista tulosta. Osa siitähän käytettiin Pärään, Zetaan ja Draperiin (huh!). Mutta tuosta eteenpäin homma on ollut paskaa. Se, että hallin täyttöaste on edelleen 85%:n luokkaa, johtuu nimenomaan Rebelin mainitsemasta seikasta; HIFK-fanit ovat uskollisia surkeallekin HIFKille. Raivostuttavaa. Kuulun itsekin tähän ryhmään, joka on aina paikalla, kun HIFK pelaa. Mutta joku raja on jopa minullakin. Jos Apen nössösosiaalikiekko jatkuu, jätän väliin. Nyt jo järkkäsin elämäni ensimmäistä kertaa talvilomaa siten, että jää pari runkosarjan matsia väliin. Tätä ei ole tullut aiemmin meidän perheessä tehtyä...Kaiken kaikkiaan: tunnelma HIFKin täydessäkin hallissa on tällä hetkellä aika epätoivoisen veltto ja tuskainen. Siellä olisi hauskempaa, jos pelaisimme Mestiksessä sairasta ryminäkiekkoa ja paikalla olisi minä mukaanlukien vain 1500 fanaatikkoa. Nyt siellä on 6000 seipään niellyttä henkilöä, joiden yleisin sanonta erätauoilla on "vittu mitä paskaa, ei taaskaan mitään rytinää".

Minulla on kaupallinen koulutus hokkareiden käytön lisäksi ja vankka kokemus ihan oikeiden brandien rakentamisessa. Siksi uskallan sanoa, että HIFKin brandi voi huonosti ja on vain ajan kysymys, milloin tämä peruskallio jauhautuu pala kerrallaan keskivertomössöksi. Vaikka nyt onkin 6000 katsojaa. 6000 hiljaista ja haudasta noussutta zombia tarkemmin sanoen. Ero 97-99 tunnelmiin on hirveä. Keväällä katsojia on 5000, syksyllä 4000. Täysin mahdollista.

Esimerkki toiselta alueelta brandin liiallisesta ylimielisyydestä ja kuluttajien aliarvioimisesta on Coca-Colan taannoinen yritys muuttaa juoman makua. Sehän on samaa cokista, samat logot ja kaikki....? Ei ihan toiminut, koska pääkuluttajaryhmä (amerikkalaiset) ei ole lammaslauma. Nyt meille tarjoillaan samaa HIFKin logoa, mutta light-versiohan tämä nykyinen HIFK on kuitenkin. Aspartaami on paskaa, haluan ennemmin vanhaa kunnon sokeria. HIFKin brandilla on elinaikaa noin 3-5 vuotta, mikäli tämä nössölinja jatkuu. Sen jälkeen HIFK-faneista tulee Tappara-fanien kaltaisia; muistellaan kultaisia entisiä aikoja. Ja mikä pahinta: kun HIFK jättää käyttämättä elementit, joista se tunnetaan/tunnettiin, joku muu nappaa ne. Ei värikkyydellä ja fyysisyydellä mitään HIFKin copyrightia ole. Alepa ja Siwa olivat ennen ainoita oikeita halpakauppoja, nyt tuli tonteille Lidl ja ajoi kylmästi ohi. Ja vanhat kauppaketjut itkevät, että missä on kuluttajien lojaliteetti? Paskanmarjat, olisivat tehneet ajoissa jotain sille, että ruoan hinta Suomessa olisi laskenut eurooppalaiselle tasolle. Kuluttajia ei voi omistaa ilman työtä.

TheAnimal, asiallinen ja osaava kiekkomies, jonka mielipiteet pelityylistä jaan täysin, puolustaa järkähtämättä HIFKin johtoa ja hallitusta. Tämä on pelkkä veikkaus, mutta uskoisin, että kyseessä ovat hyvin läheiset suhteet ja varmasti tekisin itsekin samoin samassa tilanteessa. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että urheiluseuran tapainen yritys olisi muiden yritysten tapaan siinä tilanteessa, että kaikki on hyvin jos talous on hyvin.

Mikä on HIFK Hockey -nimisen yrityksen tuote? Se ei ole konkreettinen tavara, vaan elämys. Imaginäärinen tuote. HIFK Hockeyn päätehtävä on myydä jääkiekkoelämyksiä, joita tarjoaa jääkiekkojoukkue nimeltä HIFK. Lisäksi tavoitteena on, kuten muillakin palvelualoilla, kanta-asiakkuuden arvostaminen ja nostaminen. Toisin kuin moni muu seura, HIFK ei kilpaile yksittäisten otteluiden katsojaluvuista tai yksittäisistä Saipan tyyppisistä menestyskausista. HIFK tarjoaa tasaisen laadukasta kiekkoviihdettä, johon liittyvät tietyt fyysiset ja värikkäät elementit. Vertailukohdan voi ottaa vaikka elokuvamaailmasta: Bond-leffat ovat vuosikymmenestä toiseen suosittuja, koska niissä on matemaattisen tarkasti lasketut oikeat sekoitussuhteet: Bond-tytöt, keksinnöt, actionkohtaus 7 minuutin välein, hitiksi nouseva tunnusmelodia etc etc. Olin kuuntelemassa Los Angelesissa luennon tästä aiheesta, se oli aika vaikuttava kokemus. Minusta HIFK on Suomen jääkiekkojoukkueiden joukossa ikäänkuin Bondit leffamaailmassa: tietty määrä värikkyyttä, tietty määrä ryminää, tietty määrä ylilyöntejä, tietty määrä skandaaleja....ja aina ollaan menestytty. Jos ei urheilullisesti, niin sitten edes viihteellisesti.

Nyt HIFKin menestyskonseptia on hankittu johtamaan valmennustasolla Ape Suhonen ja johto on toistaiseksi tyytyväinen; vielä on katsojia, vielä on sponsoreita...ai niin, minne muuten katosi alkukaudella HIFKin peliasussa ollut Siemensin logo..?...No, mitäpä pikkuseikoista, kun vielä kaikki on suurinpiirtein hyvin. Eihän ne katsojat huomaa, että tämä ei kuitenkaan ole se vanha tuttu kaava, eihän? Kyllä huomaavat. Jos ei nyt, niin keväällä viimeistään. Jos Bond-leffan ohjaisi Kieslowski oman näkemyksensä mukaan, se saisi silti valtavat katsojaluvut, koska se on Bond-leffa. Jatko-osien katsojaluvuista en menisi lyömään vetoa.

Minne helvettiin olet menossa HIFK?
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Lähestymme homman ydintä ...Niin , sellainen lienee toimiva organisaatio jossa kaikki palaset ovat kunnossa. IFK:ssa ydintoimintana ja toiminnan keulakuvana on liigajoukkue, jonka urheilullinen menestys vuodesta toiseen on lähinnä heikko, itse asiassa kummastuttavan heikko jos sitä verrataan satsattuun rahamäärään.
Voidaanko sanoa että kysessä on toimiva organisaatio jos yrityksen perusliiketoiminta voi pahoin, näin olettaisi että urheiluseuran ykköstavoite on maksimoida liigajoukkueen urheilullinen menestys?

Joka vuosi pelaaja+valmentajasekoiluja, se että tänäkin vuonna ollaan tuhlattu rahaa erittäin kalliin maalivahdin sopimuksen ulosostoon (tälläkin rahalla varmaankin olisi saanut vaikkapa kelpo puolustajan), joku voisi sanoa että vasta tuhlattu, niin nythän on mennyt vasta ensimmäinen neljännes, vielä ehditään...Kuitenkaan muissa liigajoukkueissa ei tälläistä nähdä kuin satunnaisesti, IFK:ssa tästä tuntuu tullee joka vuotinen traditio. Voidaanko sanoa että organisaatio toimii ja voi hyvin, jos sen ydinliiketoiminta on hoidettu päin persettä?

Totta on että tänäkin vuonna voittoa vielä tullaan tekemään, mutta epäilen että tulevaisuudessa ei näin tule olemaan mikäli sama tahti jatkuu. Luulisin että seurassa ollaan tuudittauduttu liiaksi siihen että vanha tyyli tuottaa toivottavaa taloudellista tulosta ikuisuuksia, vähän niinkuin painaisi rahaa. Kyllä ne hullut maksaa vaikka paskasta. Tulee mieleeni erään Sleepparin lausahdus studiossa levystä kun joku epäili että tämä olisi kyllä ihan sitä itseänsä: Kyllä ne ostaa vaikka tää olis mitä paskaa...
Itse olen sitä mieltä että jos samaa rataa IFK:ssa jatketaan, stoppi tulee vielä, ainakin osa niistä uskollisimmista hulluista tulee häviämään maksajan roolista, kun tuntee ettei se tuote ole sitä mitä pitäisi. Enpä usko että sponsoritkaan meno loputtomiin katselevat...
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Fucking right, JHag!

Näin julkisesti voisin minäkin pyytää anteeksi niitä "yhteydenottoja" joita minulla oli erään Blues-kannattajan kanssa (oliko Daespoo) siitä, että onko Ape mikkihiiri valmentaja vai ei (kyseessähän oli NHL-mittakaava). Minä sanoin ei, mutta olen nyt kääntänyt takkiani, jota en mielestäni tee kovin usein, ja olen nähdyn perusteella nyt sitä mieltä, että Ape on mikkihiiri valmentaja.

Edelleen palaan tähän Italialaiseen futisjengiin ja sen kannattajiin. Heidän protestinsa johtui juuri siitä, että peli oli aivan perseestä vaikkakin jengissä oli kovia jätkiä. Peluuttaminen ja pelityyli ei miellyttänyt. He uhkasivat jäädä pois ja olivatkin jo yhdessä matsissa päättäneet olla kannustamatta. Näin myös tekivät vaikka oma joukkue voitti 5-0.
Seuran johto otti protestin vakavasti ja järjesti kannattajien johtohenkilöiden sekä kapteeniston kanssa palaverin ja asia sovittiin. Pelityyli muuttui ja kannattajatkin olivat tyytyväisiä.

B2 asialle ja eiköhän IFK:n organisaatio kuuntele myös kannattajia.

Ottakaamme esimerkin myös NHL:stä. Philadelphia on tunnetusti särmikäs joukkue ja pelityyli on kovaa ja joskus myös hanskaamista. Tästä ei omistaja tingi vaikka valmentajat ja muu henkilökunta muuttuu. Yksi on varma: pelityyli säilyy koska siitä on tullut tavaramerkki!!!!!!!!!!

Haloo IFK!!?
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
viime kausi vrt. tämä kausi

Pelattu 17 matsia ja näin se oli ja on.

Kausi 2001-2002
17 ottelua
7 voittoa
1 tasuri
9 tappiota
0 jatkoaikavoittoa
maalit: 52 - 54
maaliero: -2
pisteet: 15

kausi 2002-2003
17 ottelua
5 voittoa
5 tasuria
7 tappiota
1 jatkoaikavoitto
maalit: 56 - 60
maaliero: -4
pisteitä: 16

Onko tilanne eri kuin viime vuonna??

Seuraavat 17 matsia toivat viime kaudella IFK:lle vaivaiset 8 pistettä!!!!

Alpo on itse ollut vaikuttamassa tämän kautiseen pelaajamateriaaliin, mutta mitä on pelillisesti tapahtunut verrattuna edellis kauteen ??
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
JHag

Nyt täytyy myöntää, että tuli kerralla niin paljon asiaa, että itseltäni oli tuoli pudota alta.

En ole itse pahemmin koskaan pysähtynyt miettimään tätä asiaa organisaation johdon kannalta. Hra Mobergistakaan en juuri tiedä sen suurempia, mutta sellainen kuva on jäänyt, että hän olisi "brandinnäköinen" mies. Olen itse seurannut HIFK:n jääkiekkoa vasta 90-luvun alusta lähtien, joten minulla ei ole tietoakaan "vanhoista kunnon ajoista". Kasvoin sen HIFK:n faniksi, jota monet täällä tituleeraavat miltei katastrofaaliseksi. En ole itse kausikorttilainen, koska minulla ei ole siihen varaa (tänä vuonna sain miltei koottua rahat ajoissa..), joten käyn katsomassa otteluita harvakseltaan. Tämän vuoksi HIFK:n suunta ja pelilliset otteet koskettavat minua aika suuresti, sillä lipun hinta on korkea ja huonon ottelun jälkeen vitutus on suuri.

Edes voitto ei ole kriteeri hyvälle ottelulle. Olen itsekin fyysisen jääkiekon ystävä, ja toivoisin sitä tälläkin kaudella. En sinänsä ole siinä asemassa, että voisin vaatia sitä, koska en ole nähnyt sitä HIFK:ia, joka esitti todella fyysisiä otteita (lukuunottamatta 98-99). Tälläkin kaudella olen nähnyt kaksi todella hyvää ottelua (HPK:ta ja Jokereita vastaan), joten tiedän itsekin fyysisen pelin olevan mahdollista tälläkin kokoonpanolla. En voinut uskoa silmiäni täällä kerran erästä tekstiä lukiessani, onko Alpo oikeasti perustanut jonkinlaisen sakotusjärjestelmän turhista jäähyistä??? Eihän siinä ole mitään järkeä. Kuten joku jo sanoikin, se aikaansaa sen, että pelaajat alkavat miettimään omaa ansiotaan ja sakkojen pelossa pelaavat puolivaloilla ja itselleen. Selväähän se, että joukkue tästä kärsii. Olen aina ollut ylpeä HIFK:sta, sillä joukkue pelaa aina täysillä ja punaisella sydämellä. Siinä sattuu ylilyöntejä, entä sitten. Pidän Alpo Suhosta mielenkiintoisena persoonana ja arvostan hänen saavutuksiaan. Tämän vuoksi olin innoissani viime tammikuussa, kun kuulin hänen tulevan HIFK:n valmentajaksi. Uskoin Alpon taitoihin ja kykyihin tälläkin kaudella ja siksi halusin hänen onnistuvan, sehän on ihan luonnollista. Mutta nyt alan kuitenkin pikkuhiljaa kääntymään samalle kannalle JHagin ja kumppaneiden kannalle. Alpolla on oma tyylinsä valmentaa, mutta se ei ilmeisesti sovi yhteen joukkueemme kanssa. Juhani Tamminen on oma suosikkini hänen paikalleen.

tästä tuli todella sekava kirjoitus enkä varmaankaan saanut kaikkea haluamaani kirjoitettua, mutta halusin tuoda julki omat ajatukseni ja lähtökohtani. Olen todella ymmälläni, jos HIFK:n johdossa ei nnähdä/kautta haluta myöntää ongelmia. Saati siitä, ettei niille haluttaisi tehdä mitään. Minkäänlainen "kaveriperiaate" ei ole hyväksyttävä syy perinteikkään urheiluseuran sorruttamiselle. H***etti sentään.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Joo tästähän me keskusteltiin aikaisemmin kesällä sinun Svante ja parin muun kanssa.

Fyysisen kiekon pitkäaikaisena ystävänä minusta oli erittäin surullista nähdä HIFK:n palkkaavan Apen koska jotenkin oli vain vahva aavistus siitä mitä tulevan pitää. Oma joukkuetta valmentaa vastaava pasifisti joten olin siinä toivossa että edes perinteikäs HIFK jatkaa ryminälinjalla.

Toivottavasti Surenkin saa mahdollisuuden liigatasolla piakkoin, kaiken kuuleman mukaan matsit eivät hänen alaisuudessaan ole tylsiä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Svante

B2 asialle ja eiköhän IFK:n organisaatio kuuntele myös kannattajia.

Ottakaamme esimerkin myös NHL:stä. Philadelphia on tunnetusti särmikäs joukkue ja pelityyli on kovaa ja joskus myös hanskaamista. Tästä ei omistaja tingi vaikka valmentajat ja muu henkilökunta muuttuu. Yksi on varma: pelityyli säilyy koska siitä on tullut tavaramerkki!!!!!!!!!!

Haloo IFK!!?

Olen samaa mieltä. Jonkin sortin radikaali protesti ja tukku yhteydenottoja ja vaatimuksia seurajohdolle. Eri asia onko suomalainen mentaliteetti yhteensopiva tämäntyylisen eleen kanssa. Pari viikkoa sitten historiaa lukiessani törmäsin mielenkiintoiseen faktaan: suomalaiset ovat kautta aikain olleet kuuliaista kansaa, ja vain kerran pari ollaan noustu Venäjän keisaria vastaan ja silloinkaan ei suoranaisessa kapinassa.

Jos joku tätä alkaisi organisoimaan, veikkaan että ratkaisuhetkelä iso osa perääntyisi ja vetoaisi esim sanoin "no ku mä oon jo maksanu täst lipust, ni emmä oikein tiedä... rahaahan sekin on.."

Edit: itse irtolipun ostajana saattaisin juuri vedota tämäntyyliseen seikkaan. Kausikorttilaiset on asia erikseen. Tosin mainitsemasi B2 olisi tältä kantilta katsottuna otollinen protestin tekijä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Daespoo
Joo tästähän me keskusteltiin aikaisemmin kesällä sinun Svante ja parin muun kanssa.

Toivottavasti Surenkin saa mahdollisuuden liigatasolla piakkoin, kaiken kuuleman mukaan matsit eivät hänen alaisuudessaan ole tylsiä.

Ei muuta kuin nöyrin anteeksi pyyntö yhetsisestä "väännöstämme". Olit oikeasse ja sen myönnän.

Mitä minä taas olen kuullut niin Vesan jutut ovat niin myönteisiä
tälle nyky-IFK:n tilanteelle, ettei varmaan muutosta tulis. Näin olen siis kuullut.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuorempana tuli käytyä jäähallilla lähes aina, kun oli siihen rahaa. 25 mk:n lippu ja hallille 2 tuntia ennen pelin alkua pakkaseen seisoskelemaan. Nyt on vakituinen työpaikka ja kausikortin hankkimista vakavissani miettinyt jo useita vuosia. Nyt ei kausaria voisi hankkia, koska vuorotyö on sellaista, että ei siinä olisi mitään järkeä, mutta ennen kautta ajattelin, että käyn sitten aina kun on vapaa/pelipäivä hallilla ja talviloman ajattelin järkätä pleijareiden loppupäähän. Hankinnat oli sitä luokkaa, että olin varma hyvästä kaudesta.

Nyt kun neljännes kaudesta on pelattu, niin ei voi muuta, kun todeta, että vapaapäivät voi viettää huomattavasti järkevämmin. Vaikka jokaisena pelipäivänä kutkuttaa, että lähtiskö nyt kuitenkin, kun se Jokeripelikin meni niin hyvin. Reaktio pelin jälkeen on aina sama. En tiedä olenko muuttunut jääkiekon seuraajana, kun kausia IFK:n seuraajana on takana useampia, mutta aikaisemmin olin kuin Alpo Suhonen vika löytyi yleensä jostain muusta, kuin IFK:sta. Nykyään ei voi todeta muuta kuin todeta, että olipa ne taas paskoja. Ei mitään selittelyjä.

IFK on ollut värikäs joukkue aina. Tämän hetken IFK:ssa ei ole muuta värikästä, kuin peliasu. Jonkunhan se pitää värikkyydestä pitää huolta tälläkin kaudella. Olkoon se vaikka tällä kertaa kannattajat. Siinä mielessä täällä ehdotettu ulosmarssi olisi sellainen, joka olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Tällä menolla me mennään runkosarjassa 6-8 sakkiin ja kohdataan ekalla kierroksella pleijareissa joku kärkijoukkueista. Hävitään taistellen voitoin 3-1, jonka jälkeen joukkueen johto toteaa, että joukkuehan paransi loppukautta kohti, kuin sika juoksuaan. Annetaan Suhosen jatkaa projektiaan. Ei tällä joukkueella voi jäädä ulos pleijareista. Ei sitten millään valmentajalla. Paitsi että IFK on ennenkin tehnyt asioita, jotka ovat olleet mahdottomia. Yleensä vaan sieltä negatiivisemmasta päästä.

Tämä ei mielestäni olisi millään tavalla protesti joukkueelle. Montaa pelaajaa en tästä joukkueesta haluaisi pois, sillä tämän joukkueen rakenne on kuitenkin IFK:n näköinen. Kaikki IFK:n kannattajat ovat jo varmasti ottaneet omakseen oman juniorityön hedelmät ja siinä mielessä ollaan oikealla tiellä, mutta Raidia lainatakseni "kaikki puhaltaa yhteen hiileen, mutta välillä tuntuu, että joku kusee siihen". Itse olen aivan varma, että Frank Moberg ei tykkää sellaisesta jääkiekosta, jota IFK tällä hetkellä esittää. IFK on ollut koomassa koko tämän vuosituhannen nyt tarvitaan joku, joka sen sieltä ohjaa pois ja se joku ei ole Alpo Suhonen. Siihen tarvitaan valmentaja, joka osaa ottaa tästä materiaalista kaiken irti.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ja täältä saapu haaska. En toivo Ifkille voittoa paikallisessa enkä hirveästi muutenkaan mitään hyvää, MUTTA kerronpa pienen tarinan.
Äitini kävi hakemassa aikoinaan jokaiseen paikalliseen liput ja minä skidinä olin paikanpäällä, koska se oli ja on minulle the thing. Ja sillon pelattiin LALLI vastaan TUMBA. Ok, erikalibeeria mutta taistelijoita. Toinen hullu ja toinen maalari. Yleensä turpaan tuli niin että tukka lähti. Kävelin himaan ja ajattelin about niinkuin ainakin osa tämän ketjun kirjoittajista nyt.
Mikä muutui? Kaikkien vihaama Harkimo, tuo Sipoon Susi, laittoi rahat peliin ja toi kaupallisuuden. Ifkissä valittiin jostain syystä hieman erilainen linja jota voisi kutsua vaikka "pysähtyneisyyden ajaksi" ja sama organisaation staattisuus on mielestäni suurin ongelma tällä hetkellä. Otat hyvän toimitusjohtajan, valmentajat, pelaajat ja homma on siinä. Viime vuosina kaksi ekaa on ryssitty ja miksi? Väittäisin, että tietyistä vanhoillisista syistä. Logo on uudistunut, mutta millon organisaatio?
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
PeteX

Mikäli Lalli pelais tänään hän ei tienaisi euroakaan, koska istuisi jäähyaitiossa ja sieltähän ei matseja voiteta.:-)

Mutta osuit ytimeen siinä, että IFK:lla pitää olla vähintään yksi "hullu", jota vastustajat pelkäävät ja/tai joka viihdyttää kannattajia omaleimaisella tyylillään.

Ja teidän organisaatio oli aluksi yhden miehen show kunnes Hjördis heräs ja tajusi, ettei yksin voi kaikkea tehdä. Meillä ei ole herätty.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Viestin lähetti Svante
Ja teidän organisaatio oli aluksi yhden miehen show kunnes Hjördis heräs ja tajusi, ettei yksin voi kaikkea tehdä. Meillä ei ole herätty.

Jaa "meidän" organisaation "alku" lasketaan siis mistä vuodesta? Kyllä siinä on aika monenlaista shöuta nähty jo ennen Harkimoa. Ja toivottavasti nähdään vielä jälkeenkin...

Poistun keskustelemaan otsikonmukaisista aiheista muihin ketjuihin.
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Surenkin

Mies pysyy Suomen ulkopuolella tämän kauden. Jatkossa olisi erittäin HIFK:n näköinen mies valmennusjohtoon.
 

karalahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jere IFK:n mies!

Pitkän armeijan aiheuttaman kirjoitustauon jälkeen katsoin tarpeelliseksi osallistua keskusteluun. En kerennyt lukea millaisina viestit asian ympärillä pyörii, mutta kerron mitä itse tiedän.

Kuulin Karalahden erittäin hyvin tuntemalta henkilöltä, että Jere pelaa IFK:ssa käden toivuttua pelikuntoon. Pelilupa asia on kuulemma jo kunnossa. Jeren pelinumero IFK:ssa tulee olemaan 10!!!. Jeren sopimus on tiettävästi monivuotinen.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Onkohan tiki10 valmiina sillä 10000 viestin raja lähestyy kovaa vauhtia.Taitaa jäädäkin ainooksi saavutukseksi tällä kaudella.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Jere IFK:n mies!

Viestin lähetti karalahti

Kuulin Karalahden erittäin hyvin tuntemalta henkilöltä, että Jere pelaa IFK:ssa käden toivuttua pelikuntoon. Pelilupa asia on kuulemma jo kunnossa. Jeren pelinumero IFK:ssa tulee olemaan 10!!!. Jeren sopimus on tiettävästi monivuotinen.

Toivottavasti olet oikeassa pelilupa-asiassa. Tiedoksesi, että täällä on kirjoitettu Jeren sopimuksen olevan jopa 5 vuoden mittaisen. Jereä todella tarvitsisimme ja heti.
 

karalahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Re: Re: Jere IFK:n mies!

Viestin lähetti Senior


Toivottavasti olet oikeassa pelilupa-asiassa. Tiedoksesi, että täällä on kirjoitettu Jeren sopimuksen olevan jopa 5 vuoden mittaisen. Jereä todella tarvitsisimme ja heti.

Tämän saman viisi vuotta kuulin myös itse!, mutta ilmaisin sen sanalla monivuotinen...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelityyli

L. Walesan jälkeen solidaarisin yhteisö,jossa kaikilla pitää olla jotain tekemistä,koska menneisyys velvoittaa.
Ensimmäiset askeleet kaaoksen alkaessa on selittelyt ja vastuunsiirrot,viimeviikot on selvitelty ja selitelty milloin vastustaja ei ole kunnioittanut meitä ihmisyksilöitä,olemme olleet epäonnisia.Epäonnistumiset tulevat,kun normaalisuoritteeseen eivät rahkeet riitä.
Mielestäni IFK sukeltaa syvemmällä kun vuosi sitten tähän aikaan,jolloin ringissä ei ollut edes ratkaisijoita.Tämä
vastuuhenkilöiden selkärangattomuudesta ja liiallisesta minäitse peiliinkatsomisesta.Tällä hetkellä perinteistä on jäljellä fani uskoisuus jonka myöntäminen vahakabinetille ei saa olla itsentäänselvyys.
cool,cool,cool.
 
Viimeksi muokattu:

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Jeren paluu looraan muuttaisi Joukkueen pelin suunnan välittömästi. Tervetuloa Jere huolimatta leuattoman vastustuksesta.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Jere IFK:n mies!

Viestin lähetti karalahti
Pitkän armeijan aiheuttaman kirjoitustauon jälkeen katsoin tarpeelliseksi osallistua keskusteluun. En kerennyt lukea millaisina viestit asian ympärillä pyörii, mutta kerron mitä itse tiedän.

Kuulin Karalahden erittäin hyvin tuntemalta henkilöltä, että Jere pelaa IFK:ssa käden toivuttua pelikuntoon. Pelilupa asia on kuulemma jo kunnossa. Jeren pelinumero IFK:ssa tulee olemaan 10!!!. Jeren sopimus on tiettävästi monivuotinen.

Toki toivon, että Jeren asiat hoituvat ja mies palaisi kaukaloon, mutta mutta...

Kenen puolesta pelilupa on kunnossa? Onko se kunnossa siinä mielessä, että NHL on antanut Jerelle luvan pelata euroopassa? Onko Harkimo eli SM-liiga myös antanut peliluvan Karalahdelle? Luulisi että jos semmoinen päätös olisi tehty, niin siitä olisi päässyt tietoja julkisuuteen. Käsittääkseni siihen tarvitaan kaikkien osapuolien suostumus ja Harkimohan on kantansa kertonut harvinaisen selvästi.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Jere

Onko asia tosiaankin niin, että kaikessa hiljaisuudessa on asiat hoidettu kuntoon?? Sinänsä sille olisi löydettävissä logiikkansakin, mutta hieman epäuskoinen olen..

Onko Hjördiksellä muuten mitään sananvaltaa asiassa? Eikö siinä Jere-ketjussa puhuttu, että Suomen perustuslain pohjalta Jeren on annettava pelata?

Jere tosiaan muuttaisi joukkueen, en usko että hiljaista ja hiirimäistä HIFK:ia nähtäisiin enää sen jälkeen. Kuinka tämä sopisi yhteen Apen kanssa, sitä en tiedä. Eli Ape pihalle tämänkin puolesta.

Jere kapteeniksi!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös