Kalasatama on ajanut monta rakennuttajaa melkoisiin haasteisiin, ja useampi ihan nimekäskin tekijä joutui luopumaan leikistä kokonaan. Siellä oikeastaan kollektiivisena ongelmana gryndereille oli siitä maasta maksettu ylikova hinta, joka sitten johti myös myynnin haasteisiin kun markkinat eivät olleetkaan valmiita maksamaan alueesta niin paljoa kun hypen aikaan ajateltiin. Vähän vastaavaa haastetta on esimerkiksi Kivistössä ja aikanaan oli myös Jätkäsaaren kanssa. Nyt jos katsotaan Suomessa tällä hetkellä pärjääviä rakennuttajia, niin oikeastaan kukaan ei ollut merkittävästi osallisena näillä alueilla. SRV:n tornitalojen osalta toki häikkiä oli muitakin, heistä riippuvaisia ja heistä riippumattomia.
Jos nyt puhutaan rakennuttajien voitoista niin iso osa rakennuttajista on ollut myös näinä "hyvinä vuosina" tappiollinen, esimerkiksi SRV. Nykymarkkinassa ehkä parhaiten pärjäävä YIT taas on tehnyt noin 6% tulosta, eli kyllä siellä melko kiikunkaakun mennään kannattavuuden kanssa ja kuten todettu - teoreettisesti paremman tuoton rahoilleen saisi ampumalla ne sokkona Helsingin pörssiin.
Gryndereiden kannattavuusongelma on ihan aito ongelma. Meillä tällä hetkellä toimii lähinnä isot ulkomaiset konsernit ja alalla sanotaankin, että ruotsalaiset omistavat meidän maat. Alalle jalkautuminen on äärimmäisen hankalaa ja marginaalien ollessa pieniä ja alan vaatiessa valtavia investointeja ja riskinottoja siellä pärjääminen vielä hankalampaa. Rakennuttamisen prosessien virtaviivaistaminen on hyvä asia, eikä sen tarvitse tarkoittaa negatiivisia asioita.
Itse olen esimerkiksi ollut mukana hankkeessa jossa kaupunkiarkkitehti halusi väenväkisin luoda taloon korkean aulatilan ja pohjakerroksen. Tämä olisi poistanut kerrostalosta yhden asuinkerroksen eikä kaupunkiarkkitehti kyennyt ymmärtämään ettei taloa voida rakentaa jos yksi kerros jää myymättä kun se uhrataan kivan näköiseen aulaan. Toisessa hankkeessa kaupunkiarkkitehdin vaatima materiaalivalinta oli sellainen, ettei tällaista materiaalia löydetty edes kissojen ja koirien kanssa. Eli arkkitehti oli valinnut materiaalin jota ei käytännöntasolla ollut olemassa. Tästä sitten taisteltiin ja ihmeteltiin mitä seuraavaksi? Konkreettisia vääntöjä oli ja on monenlaisia.
Se mitä laatukustannuksista tiedän tämän hetken markkinajohtajien kanssa niin aika oikeasuuntaista tuo ajattelumaailma nähdäkseni on. Rakentamisessa ja rakennuttamisessa valtaosa kustannuksista tulee aivan muista asioista kuin materiaalivalinnoista. Materiaalivalinnoilla kykenet vaikuttamaan ihan häviävän pieneen osaan hankkeen kokonaiskustannuksista ja materiaaleja heikentämällä otat melkoisen vastuun ja riskin tulevaisuuteen kun rakennuttajalla ja tilaajalla on kuitenkin omat sopimusvastuunsa pitkälle tulevaan. Huomioitavaa toki on se, että tosiaan standardoida halutaan. Kukaan ei halua olla se kaupunkiarkkitehdin koekaniini joka ottaa vastuulleen näitä hänen oivalluksiaan mahdottomista materiaaleista tai vaikkapa rakenteista.
Toki alalla on myös muunlaisia toimijoita ja välillä tämä kaupungin, konsulttien, tilaajien, rakennuttajien ja rakentajien välinen yhteistyö aiheuttaa sitten muunlaisia kukkasia. Lopuksi täytyy muistaa se, että poliittinen järjestelmä ei kanna oikeastaan minkäänlaista vastuuta omista päätöksistään vaan se on aina hankkeessa toimivilla yrityksillä. Niin kauan kun asia on näin, niin mielestäni yritysten kuuluukin ajaa omaa ja asiakkaidensa etua. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Triplan julkisivu koituu lähinnä rakennuttajan taloudelliseksi riskiksi ja ympäristössä kulkevien ihmisten ruumiilliseksi riskiksi.
Viimeksi muokattu:
