Jos puhutaan väkivaltaisista, rauhattomista tai ihan vaan huonoista alueista Helsingissä, niin niissä yhdistyy aina - siis joka ainoa kerta - kaksi asiaa: 1) Paljon tuettua asumista ja 2) Paljon palveluita asemanseudulla. Kontula, Malminkartano, Kannelmäki, Itäkeskus jnejnejne. Syykin on täysin looginen; häiriökäyttäytyjillä ei ole rahaa asua itsekseen ja toisaalta palveluiden lähelle jäädään ilmiselvistä syistä notkumaan.
(Huom! En tässä sano, että jokainen tuettu asuminen + asemanseudun palvelut -alue on rauhaton, vaan että rauhattomilla alueilla yhdistyvät aina nuo kaksi).
Jos jätetään keskustamaiset alueet pois laskuista - siis lähinnä Helsingin keskusta, Pasila ja Tikkurila - on varsin vaikea nimetä yhtäkään sellaista viihtyisää asemanseutua, jonka läheisyydessä olisi paljon palveluita. Jopa läntisessä Helsingissä Lassila on varsin ikävä alue verrattuna varsinaiseen Pohjois-Haagaan.
Mitä tulee tuohon
@nummenkallio n pointtiin siitä, että Kehä 1:n ja Tuusulanväylän väliin jäävällä alueella on vähiten näitä persläpiä, niin kyllähän se on ihan silkka fakta. Keksin oikeastaan vain kaksi huonompaa aluetta tuolta, nimittäin Lassilan 70-90-luvulla rakennettu asemanseutu ja Pikku Huopalahti. Ensimmäinen käsiteltiin jo, toista taas vaivaa täysin uskomattoman surkea rakennuskanta ja aimo annos tuettua asumista. Pikkiksessä asuntojen keskihinta on reilusti yli tonnin neliöltä pienempi kuin yhdessäkään sen rajanaapurissa.
Sitten ne loput, eli Oulunkylä, Maunula, Metsälä, Länsi-Pakila, Pirkkola, Pohjois-Haaga, Etelä-Haaga, Kivihaka, Ruskeasuo, Pitäjänmäki, Pajamäki, Munkkivuori (okei, Talinranta nyt on vähän kulahtanut), Munkkiniemi, Niemenmäki, Kuusisaari, Lehtisaari, Kaskisaari, Lauttasaari ja Meilahti ovat kaikki todella laadukkaita, rauhallisia ja haluttuja kaupunginosia. Jos noissa on asemanseutu, siellä ei ole palveluita ja jos on, kuten Ogelissa ja Lauttasaaressa, sen läheisyydessä ei ole ainakaan paljoa tuettua asumista. Niin ikään on sanottava, että noissa on aika maltillisesti vuokratonteille sijoittuvaa asumista tai vuoden 1967 jälkeen rakennettuja taloja. Tällöin siis alkoi elementtirakentamisen aikakausi Suomessa, eli rakentamisen laatu alkoi huonontua ja talojen ulkonäkö rumentua. Toki vain oma mielipiteeni tuo jälkimmäinen, mutta olen kyllä oikeassa tässä.
Jos joku pointti tästä täytyy kaivaa, se on, että tuettua asumista ei pitäisi sijoittaa asemanseutujen palveluiden läheisyyteen varsinkaan isoina korttelikokoisina ratkaisuina.