Mainos

Helsinki

  • 621 483
  • 3 731

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Osa runkolinjasta tosiaan sen verran vanhaa ja haperoa, että muutokset paineissa (vuoto) voi huonoimmillaan altistaa seuraavaksi "pehmeimmän" kohdan luhistumiselle jne.
Hauska oli aamulla katsoa kun vanhan kämpän vierestä missä autoa tuli pidettyä virtasi vesi valtoimenaan, olisi alusta pesu tullut isänpäivän kunniaksi.
Näinhän siinä on tosiaan käynyt:
”HSY:N Rantalan mukaan putkirikkojen taustalla on tekninen vika, joka on todennäköisesti saanut alkunsa yhdestä paikasta ja levinnyt sitten ketjureaktiona muualle verkostoon. Hän kertoo, että putkistot ovat kymmeniä vuosia vanhoja.”
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Uskoakseni keskustan näivettyminen on ihan aito ilmiö, vaikka toki sen suora havainnointi voi olla hankalaa. Se on ihan totta, että autolla keskustaan saapuvia on suhteellisen vähän, mutta toisaalta he ostavat tilastollisesti selkeästi enemmän kuin muilla tavoilla keskustaan saapuvat. Tässä varmaan jokainen meistä kykenee miettimään miksi. Varmasti syitä näivettymisen takana on useita.

Liikkeitä ja palveluita on jo nyt sulkeutunut keskustassa jonkin verran ja moni muu liike on vähentänyt aukioloaikaansa. Edelleen varsinkin viikonloppuisin ja hyvällä säällä keskusta on yllättävänkin täynnä ihmisiä ja myös sivukatujen liikkeet tuntuvat olevan melko täynnä, mutta Suomessa liiketoimintaa harjoitetaan pääasiassa muina aikoina kuin viikonloppuina ja hyvällä säällä - vaikka toki sesongit ja ruuhkapäivät tuovatkin oman hyvänsä liiketoimintaan.

Helsingin keskustaa on mahdollisesti tahdotusti muutettu kohti liikekeskustaa. Itse en ole ollut tästä kehityksestä mielissäni vaikka toki toimistot tuovatkin trafiikkia toimistoaikoina niin toimistoaikojen ulkopuolella alkaakin olla jo sitten hyvin hiljaista. Tähän tahdottuun muutokseen on nyt sitten iskenyt etätyöt yms. ja tällä hetkellä noin 10 % keskustan toimistotilasta on tyhjänä. Tässä voisi sanoa Helsingin kaupungin ennusteiden menneen aikalailla pieleen ja haluttu suunta ollut ainakin osin väärä.

Toki aina voidaan kysyä tarvitseeko keskustassa olla kauppoja joiden tuotteiden toimitukseen tarvitsee autoa, tai tarvitseeko esimerkiksi nelihenkisen perheen tulla viettämään päivää keskustaan? Mielestäni nämä kuitenkin ovat sellaisia asioita jotka kaupunkielämiseen kuuluvat. Tässä kohtaa täytyy muistaa myös se, että Helsingin keskusta on levittäytynyt kansainvälisestikin varsin laajalle alueelle varsinkin Helsingin asukaslukuun verrattuna. Yleisesti pidän äärimmäisen erikoisena, että Helsinkiä verrataan esimerkiksi Milanoon tai Pariisiin, ja yrittää sieltä benchmarkata toimivia ratkaisuja. Helsingin keskusta tarvitsee prosentuaalisesti suuramman määrän vierailuja suhteessa asukaslukuun.

Kuten esimerkiksi Henri Alen on ottanut kantaa, ei keskustan näivettymisessä liene niinkään syy kulkumuodosta, vaan siitä onko ihmisillä syytä tulla keskustaan vai ei. Palveluiden ja liike-elämän vähentyminen eli tarjonnan vähentyminen taas on varmasti vähentänyt ihmisten syitä tulla keskustaan, ja autoilun hankaloittaminen taas on vähentänyt palveluita keskustassa.

Lopuksi täytyy muistaa, että valtava määrä ihmisiä on saanut elantonsa keskustasta. Se on sisältänyt työpaikkoja ja monipuolista liike-elämää, joka on ruokkinut sitä koko ekosysteemiä. Omaan mieleen suomalainen kaupunkikulttuuri kaipaa monipuolista keskustaa, se pitää keskustan siistinä, turvallisempana, elinvoimaisena ja houkuttelevana ihmisille. Tämän takia olisi syytä varmistaa, että mahdollisimman moni ihminen pääsisi kulkemaan keskustaan, ja toisaalta heillä olisi syy tulla keskustaan. Tässä pitää muistaa myös se toimintaympäristö jossa toimitaan ja esimerkiksi sään vaikutus tähän ekosysteemiin.

Osmo Soininvaara kirjoitti mielestäni hyvin tästä aiheesta ja pystyy myös aika pätevästi ja lukuihin perustuen osoittamaan, että "autoilun vaikeuttaminen" tuskin on kovin merkittävä syy keskustan näivettymiselle, eikä liene edes suuremmin syytä pelätä, että näivettyminen etenisi loputtomasti.

Ylipäätään kannattaa seurata pitkiä jatkumoita ja megatrendejä. Elämme välivaihetta, jossa nettikauppa, muuttuvat kulutustottumukset ja elämänarvot todella näkyvät ja muuttavat kaupunkikuvaa. Shoppailukeskuksista siirrytään pikkuhiljaa palvelu- ja elämys- sekä elämiskeskustoihin, joissa pitäisi olla enemmän asukkaita, vähemmän toimitilaa ja myös erilaista myytävää kuin nyt. Kiinteistöjä omistavat rahastot yms. jarruttavat väistämätöntä pitämällä vuokrahintoja kestämättömän korkealla tasolla, mikä väliaikaisesti näkyy liiketilojen autioitumisena, mutta ei loputtomiin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Soininvaaran kirjoituksen (kuten tavallista) voi kyllä allekirjoittaa sanasta sanaan. Satunnaisille joukkoliikenteenkäyttäjille soisi edelleen olemassa ratikkalippuun verrannollisen "ydinkeskustan lipun", mitä voisi siis käyttää juurikin näihin muutaman pysäkin siirtymiin raitiovaunulla, tai esimerkiksi metrolla mentäessä vaikkapa Kampista Hakaniemeen.

Keskuskadun kattamissuunnitelmassa toivon pidettävän kiinni, että kyseessä olisi nimenomaisesti katos, eikä kauppakeskus. vieressä oleva Citykäytävä on juurikin tällaista "puolilämmintä tilaa", mikä laajentaa käyttömahdollisuuksia kylmempinä vuodenaikoina ja sateisina päivinä, mutta läpikulku on edelleen helppoa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Odella tosiaan paljon pointtia. Espan kadunvarsipysäköinnissä ei ole pennin järkeä. Joka puolella ja käytännössä Espan allakin halleja vaikka miten. Ja aikanaan myös Aleksin vuokrataso tasoittuu.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä tässä on itse herännyt keskustan näivettymiseen, kun on siellä parina iltana asioinnut - aivan valtava muutos ja toki 15% tyhjyys liiketiloissa sen kertoo.

Pahempaa on luvassa, kun kaupunki teki järkyttävän idioottimaisen päätöksen Espan autoväylien puolituksesta (testi). Perustelut siitä, että tämä lisää liikkumista ja asiointia keskustan liikkeissä on täysin (punaviher)harhainen ja samaa mieltä oli keskustan yrittäjät/yritykset, mutta helvettiäkö heitä tarvitsee kuunnella heidän haasteidensa keskellä. Espalla, jos jossain, on tilaa kävellä jo nykyisellään - eikä liiketilojen sekä asioinnin ongelma ole primääristi sen alueella.

Lisäksi liikenne ei tällä vähene, vaan sitä sitten pakolla sumputetaan toisille väylille - kaikki voittaa, eikun. Lisäksi Lönkän nastakielto on kova, vaadin poliiseja naaraamaan jokaisen landepaukun sakoille, kun siitä tohtivat menemään Tallinnan lautoille.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Heh. Juuri tällä viikolla kävin pitkästä aikaa kahtena päivänä keskustassa asioimassa ja pyörimässä muuten vaan ja mietin siellä pyöriessäni että missäköhän se näivettyminen näkyy. Ei omiin silmiin osunut mitään siihen viittaavaa. Enkä siis kiistä lukuja. Voi hyvinkin olla, että en vaan harvakseltaan kävijänä asiaa osannut nähdä.

No itse kävin ja mieleen jäi;

- jäätävä määrä tyhjää liiketilaa foorumissa
- aivan näivettynyt Aleksanterinkatu
- City Centerissa nippu tosi hyviä rafloja ja ne olivat käytännössä aivan autioita (kuulemma normaalia iltaa, lounaalla hyvin väkeä)
- yleisesti vähän väkeä mielestäni liikkeellä
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku 5-6 tuntia pyörin tänään keskustan tuntumassa ja ihmisiä kyllä oli. Tietty nyt vissiin on jotain tarjouksia ja vasta avattiin joulukatu jne. Jonkun Forumin mä miellän jotenkin maalaisten paikaksi.

Martin markkinoilla kanssa kävin. Olis pitänyt ostaa makkaraa.

Edit. Ekaa kertaa näin sen katetun jutun siinä edessä. Seksimessut jäi väliin.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Huomenna julkistetaan Eteläsataman suunnittelukilpailun voittaja. Asiaa ja kilpailuehdotuksia käsiteltiin eilen Kulttuuriykkösessä. Suosittelen kuuntelemaan, millaisia oleellisia asioita on jätetty huomioimatta ja miten heikoin argumentein kilpailun tuomaristossa istuva kaupungin johtava arkkitehti Salla Hoppu uudistusta perustelee.

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maltillisuus leimaa joka tavalla kaikkia neljää finalistia. Eteläsataman maisema on herkkä, mutta tästäkin huolimatta halutaan pelata varman päälle. Kerroskorkeus on kantakaupungiksikin matala jne. Kaikkiin suunnitelmiin voisi hyvin lisätä päälle kerroksen, pari premium-asuntoja.
 
Ei sitten pidä syyttää valitusten tekijöitä, jos voittajaksi valitaan sellainen, joka rikkoo kaupunkikuvan lisäksi kansallismaisemaa.

Arkkitehti Mona Schalin huomauttaa myös siitä, että ehdotuksissa ei ole huomioitu auringon sijaintia tiettyinä kellonaikana. Siis esimerkiksi silloin, kun ihmiset hakeutuvat terassille, aurinko paistaa Katajanokalle Etelärannan ollessa suunniteltujen rakennusten varjossa. Näin siitä huomiotta, ettei kerroksia ole enempää.

Pointtini oli kuitenkin se, miten heikosti kaupungin johtava arkkitehti argumentoi kilpailua. Puhuu muun muassa suuresta yleisöstä, joka on todellisuudessa 500 nettilomakkeen täyttänyttä kaupunkilaista, mikä on todella pieni yleisö.

Hän saa palkkansa veronmaksajilta, mutta vaikuttaa olevan enemmän sijoittajien asialla.

*kieliasun korjaamista
 
Viimeksi muokattu:

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aina tämmöisen pienenkin lumisateen jälkeen (pyöräilijänä) tietää, miten järkevää kaupungin rakentaminen entistä tiiviimmäksi onkaan. Varsinkin, kun ilmastonmuutoksen myötä lumipyryt ovat vain lisääntymään päin.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Ja ehdotus nimeltä Saaret voitti kisan.

”Saaret muuttaa suljetun terminaalialueen vilkkaaksi julkiseksi ranta-alueeksi. Uusi rakennettu ympäristö luo luonnollisen jatkumon Helsingin merelliseen kansallismaisemaan."

Ei tuo ainakaan varmaan häiritse ketään, hyvin neutraalin näköinen. Silti hieman epäilen tuon pöhinäpotentiaalia. Katutasoon voi tulla jokunen kahvila, ja tuleehan sinne myös arkkitehtuuri- ja designmuseo, mutta kyllähän tuo on auttamattoman sivussa Helsingin keskustasta. Havainnekuvista tulee mieleen, että kovan rahan asuntojahan tuonne tulee ihan väkisin. Naurattaa myös nuo viherkatot, joita tungetaan nykyään joka paikkaan. Pasilan Triplassakin on sellainen, ja kukaan ei tietäisi siitä, jos Hesarissa ei olisi ollut siitä juttua. Nämä viherkatot nyt sentään näkeekin jostain.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
@nummenkallio
Halvennuskierrosta ja uusia luonnoksia, valituksia tms odotellessa.
Töölönlahti vol x.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Hyvä puoli tuossa voittaneessa ehdotuksessa on kerroslukumäärä, joten Tähtitorninmäeltä pystyy edelleen näkemään ihan hyvin Kauppatorille ja Katikselle päin. Itseänikin mietityttää tulevien rakennusten kivijaloissa olevien toimitilojen mahdollinen käyttöaste. Ensimmäisinä vuosina lienevät lähes kaikki tilat varattu ja käytössä, mutta sen jälkeen tilanne voi hyvinkin muuttua. Kuinkahan monta kebabravintolaa tuonne saadaan? Saituripörssi voisi olla mielenkiintoinen vuokralainen tuonne.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@nummenkallio
Halvennuskierrosta ja uusia luonnoksia, valituksia tms odotellessa.
Töölönlahti vol x.
Mikäs tuolla on se paikallinen Töölö-seura? Ja onko näyttöjä nimbyilystä?

Töölö-seurahallahan on nimbyilystä kenties maan kovimmat näytöt, ainakin Jan Vapaavuoren mukaan. On vastustettu Temppeliaukion kirkkoa, Sibelius-monumenttia ja Töölön kirjastoa. Sitten myöhemmin Kiasmaa ja Musiikkitaloa.

Kaikki nuo on toki rakennettu, mutta onhan tuo kunnioitusta herättävä lista. Vuosikymmenten kokemus vahvasta nimbyilystä. Ehkä sieltä saisi konsultointiapua Eteläsatamaan.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ollaan sellaisella sijainnilla, että saa nimbyillä. Helsinki on arkkitehtuurin kehitysmaa (kehitys tosin käy väärään suuntaan) enkä epäile hetkeäkään, että tämänkin projektin lopputulos on jatkumoa Helsingin uus-DDR -suuntaukselle, jonka kruununjalokivi on Pasilan Tripla. Sitten joku arkkitehtiliiton pomo kommentoimaan Hesarille Kalasataman harmaiden Lego-talojen tavoin, että parempaan ei pystytä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä puoli tuossa voittaneessa ehdotuksessa on kerroslukumäärä, joten Tähtitorninmäeltä pystyy edelleen näkemään ihan hyvin Kauppatorille ja Katikselle päin. Itseänikin mietityttää tulevien rakennusten kivijaloissa olevien toimitilojen mahdollinen käyttöaste. Ensimmäisinä vuosina lienevät lähes kaikki tilat varattu ja käytössä, mutta sen jälkeen tilanne voi hyvinkin muuttua. Kuinkahan monta kebabravintolaa tuonne saadaan? Saituripörssi voisi olla mielenkiintoinen vuokralainen tuonne.
Jotenkin voisi kuvitella kaupungin haluavan liiketiloihin varakkaita turisteja ja minkkiturkkiväkeä kiinnostavia "design-puoteja" ja kalliimman hintaluokan kahviloita ja viinibaareja.

Sinänsä olen tyytyväinen, mikäli suunnitelmat realisoituisivat. Ehkäpä tästä kehittyy hyvä vastinpari kansanomaisemmalle Altaalle.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Jeffrey

Jäsen
Mikäs tuolla on se paikallinen Töölö-seura? Ja onko näyttöjä nimbyilystä?

Töölö-seurahallahan on nimbyilystä kenties maan kovimmat näytöt, ainakin Jan Vapaavuoren mukaan. On vastustettu Temppeliaukion kirkkoa, Sibelius-monumenttia ja Töölön kirjastoa. Sitten myöhemmin Kiasmaa ja Musiikkitaloa.

Kaikki nuo on toki rakennettu, mutta onhan tuo kunnioitusta herättävä lista. Vuosikymmenten kokemus vahvasta nimbyilystä. Ehkä sieltä saisi konsultointiapua Eteläsatamaan.

Nimbyilevänä töölöläisenä pakko kyllä sanoa, että jokainen näistä vastustuksen kohteista olisi saanut toteutua laadukkaampana vaihtoehtona. Olkoonkin, että Temppelinaukion kirkko ja myös Sibelius-monumentti ovat tavallaan ihan näyttäviä teoksia. Toki meillä töölöläisillä on varsin pitkä historia kulttuurillisesti merkittävinä pidetyistä ja varsin epäonnistuneista hankkeista, Kansaneläkelaitos toki kirkkaimpana kruununa - Ooppera ja Finlandia -talot seuraavat sitten perässä halutussa järjestyksessä. Samalla sitten on purettu kiinteistöjä jotka olisivat saaneet jäädä, esimerkiksi Sipoon Kirkko.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Jotenkin voisi kuvitella kaupungin haluavan liiketiloihin varakkaita turisteja ja minkkiturkkiväkeä kiinnostavia "design-puoteja" ja kalliimman hintaluokan kahviloita ja viinibaareja.

Sinänsä olen tyytyväinen, mikäli suunnitelmat realisoituisivat. Ehkäpä tästä kehittyy hyvä vastinpari kansanomaisemmalle Altaalle.

Niin, tämä on vähän nyt tällainen keskustan näivettymisaihe. Tehdäänkö keskustaa kaupungin asukkaille vai rakennetaanko siitä turisteille jotain mausoleumia. Nyt kun venäläiset turistit suurimmaksi osaksi puuttuvat ja toivottavasti puuttuvatkin pitkään, on aika vaikea nähdä, että turismi huippuvuosien tasolle kovin nopeasti on palaamassa. Suomen varakkaiden määrä ei riitä ylläpitämään näitä kalliita design-puoteja ainakaan kovin paljoa. Kyllähän tuonne asuntoja olisi pitänyt tulla ja ihan reippaalla kädellä. Keskusta kaipaa lisää asukkaita.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nimbyilevänä töölöläisenä pakko kyllä sanoa, että jokainen näistä vastustuksen kohteista olisi saanut toteutua laadukkaampana vaihtoehtona. Olkoonkin, että Temppelinaukion kirkko ja myös Sibelius-monumentti ovat tavallaan ihan näyttäviä teoksia. Toki meillä töölöläisillä on varsin pitkä historia kulttuurillisesti merkittävinä pidetyistä ja varsin epäonnistuneista hankkeista, Kansaneläkelaitos toki kirkkaimpana kruununa - Ooppera ja Finlandia -talot seuraavat sitten perässä halutussa järjestyksessä. Samalla sitten on purettu kiinteistöjä jotka olisivat saaneet jäädä, esimerkiksi Sipoon Kirkko.
Sipoon kirkosta toki samaa mieltä, sen purkaminen oli karmea virhe. Mutta mikäs teitä nimbyileviä töölöläisiä esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen talossa hiertää? Minusta se on hieno. Samoin myös Finlandia-talo, vaikka tiedän toki julkisivun ongelmat. Oopperatalo on nyt sitten sellainen uimahallin ja ammattikorkeakoulun risteytys. Temppeliaukion kirkko on hieno.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sipoon kirkosta toki samaa mieltä, sen purkaminen oli karmea virhe. Mutta mikäs teitä nimbyileviä töölöläisiä esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen talossa hiertää? Minusta se on hieno. Samoin myös Finlandia-talo, vaikka tiedän toki julkisivun ongelmat. Oopperatalo on nyt sitten sellainen uimahallin ja ammattikorkeakoulun risteytys. Temppeliaukion kirkko on hieno.

Kelan päätaloahan pidetään Aallon listassa ihan kohtalaisessa arvossa. On muuten sisältä erittäin hieno rakennus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös