Mun mielestä nämä teemaottelut on ihan hyvä idea. Meillä on ollut muutama logo ja niiden mukainen tyyli käytössä vuosien saatossa ja ne on osa historiaa siinä missä tähti ja kilpikin. Ei niissä ole mitään peiteltävää ja häpeämistä, niin kuin ehkä joillain seuroilla saattaisi olla. Jos näitä paitoja ja logoja käytetään muutaman kerran kaudessa ja samalla hassutellaan vähän aikakauden musiikilla ja muulla ja se houkuttelee jengiä hallille, niin en näe kyllä mitään pahaa siinä. Pohjois-Amerikassahan tällaiset teemaillat on tosi suosittuja. Samoin tuota soittolistaa voisi laittaa rohkeasti uusiksi, jos me halutaan, että hallissa viihtyy jatkossa muutkin kuin eläkeläiset ja me keski-ikäiset keskivartalolihavat. Että sitä 70-80(-90) luvun köppä-äijärockin osuutta voisi pienentää huomattavasti.
No menköön nyt sitten ne uusitut soittolistat noissa jossain Teema-iltojen matseissa, mutta muuten olen kyllä erittäin vahvasti sitä mieltä, ettei siihen Nordiksen soittolistaan pidä muuten missään tapauksessa kajota, sillä onhan se vanha 70-80-luvun Rock vaan niin paljon sitä tämän joukkueen imagoa ja identiteettiä, jonka vuoksi myös itse aikoinaan tähän seuraan rakastuin.
Kyllä mä itse oon erittäin timmissä kunnossa, vaikka ikää onkin jo enemmän, kun näillä fanikatsomon nuoriso-osaston faneilla, mutta ymmärsin kyllä pointtisi.