Valuu vähiin, vedämme viimeistä rykäisyä ja se viimeinen pohdituttaa.
Emme siirry vielä kalastamaan syvään yksinäisyyteen, me tarvitsemme sitä.
Selviytyäksemme ja olemme todenneet, yksi sana keskelle sivua.
Apina, heittää voltteja.
Taputtakaa nyt saatana, se tekee kaikkensa, viihdyttääkseen teitä.
Se kuulutettiin kirkossa, more stick fight ja miltä se ajatutus tuntuu?
Äärilaidalla heikkoa, hädin tuskin olemme.
Hulluus, pulppii.
Marc Laforge, avautuminen historiallinen ja puhui hahmonsa suoraksi jo O:ssa.
Arvaamaton, halusi kummitella sekä luoda pelkotiloja.
Me tempauduimme, aina ainutlaatuisuuteen.
Rehellisyyteen, minä.
Lakovic, se oli ylitiltti sekä viihdepäälikkö, aina vaihde hihassa ja esiintyminen päällä.
IHL, Laforge kuitsui keihäällä ja kutitteli sen naamaria, oltiin Dr. Hookissa.
Meiltä tulee ja mitä kutsuttiin, eläintä?
Se lähtee, HCH.
Laforge sapeli pystyssä ja antakaa meidän tiivistyä siihen hetkee, olisimme siinä kauniisti.
Omillamme ja mikä me olemme, emme koskaan kioskilla tai jossaan kojulla.
Kaikki tänne, metrilakua ja pelle sirkuksen värittää.
Täydellistä kaatoa, hellää.
Puhutttiin Schmautzista ja kuka nosti sen esiin, halaamme äijää ylpeydellä.
Mihin pumpuliin on tultu ja otetaan mahtipontista kakkuja, ajoista.
Hei, oltiin kirkkaissa ja kaiveltiin silmiä.
Tajunnanvirtaa, kypärättä.
Onko se lämpö siinä, että tulee Proustia ja haikailua kadonneeseen nostalgiaan.
Antakaa taiteilijan nyt edes pyöräyttää biitti huuleen ja myönnämme, olemme sosiopaatti.
Syvennymme itseemme ja haluaisimme ilmaista itseämme, kananmunakastikkeena.
Herätys, jotain toivotonta luvassa.
