Yksi aikaan hajoava ajatustus vain, moniulotteisuustta sekä monikulttuurillisuutta, HCH ja aina ulkopuolella sekä sekä taiteellisesssa resertiivissä, Les Enfants Terribles sekä itsensä historiaan takoava mystinen tiltti.
Ne tulivat, se oli kiva ja emme tunteneet niistä ketään, ennen ne olivat toisenlaisia ja eivät osaa epäillä meitä, koska emme ole edes olemassa, enää koskaan.
Harhailimme harhaisena, kuitenkin onnellisena ja nyt selväjärkisenä, kaiken pysähdyttyä ja se valuu yllemme, harmaan painostava painolasti vailla siemeniä.
Käyttävät meitä väärin, käyttäisivät edes hyväkseen ja kohtelisivat kuin eläintä, pistäisivät ulisemaan kivusta ja nauttisivat hekumoiden vallastaan, kuin kaiken luojat sekä synnyttäjät.
Ujuttauduitte meihin, kohtasitteko sirkuspellen vai lähtöfriikin, aistitteko väreilyn ja löysittekö Proustin, entäs ne helmet sekä osumat, aidosta halusta sekä huomionkipeydestä, ei halpa iso poika.
Uskaltaa, on ja osallistuu, aika puhdistaa meidät vielä pölyistä ja heittäydymme vielä kerran vietäväksi virran, kynsin sekä hampain ja veren maku suussa, hullun kiilto silmissä.
Kätkeytyvä hyvä, emme edes haluneet vastustaa kiusausta tai etsineet ulospääsyä, se olisi ollut luonnotonta ja tajunnan virratessa, hallusinaatioita ja niissä ei ole kilttejä olioita.
Kuvien tulkinta, ne avautuvat aina taitelijan omakuvina ja kurkistus pintaa syvemmälle, löytöretkeily valtakunnassa hahmojen ja intohimoiset puuskat hulluuden, kuvista hikoiluun sekä puhinaan.
Yritimme kuunnella ääntä, emme kuulleet sitä tai ketään, emme tavoittaneet mitään ja taipuuhan siinä mieli alakuloisuuteen, kun katselee tyhjää näyttämöä ja klassikot lojuvat hylättyinä hyllyissään.
Kaivoimme kuopan, lapioimme sen umpeen ja kaivoimme taas, yhä uudestaan ja emme kyseenalaistaneet toimiamme, operoimme Flow-tilassa ja muutuimme hiljalleen näkymättömäksi.
Kuten silloin, kuten nyt ja huippu mauttomuuden, ne odottavat meidän esiintyvän asuissa, joita pilkkasimme menneisyyden rooleissa ja heitämme kyllä ne kuperkeikat, mutta teemme sen sydämen palosta ja ainutlaatuisella otteella.
Joskus havahdumme siihen, että olemme eksyksissä ja jossain korvessa, niin tavanomaista ja lopulta aina eksyksissä sekä omassa kuplassa, täysin vailla suuntavaistoa.
Elämän arvoituksia ja haluatteko ratkoa, emme halua ja silmä lepää aarteistossa, mieli matkaa ja olemme yhtä halua, löytää sekä kantaa sitä vielä joskus.
Kyllä, olemme uhanalainen ja arvaamaton liikkeissämme, esittelevät meitä ja näytämme leikkimielisesti kieltä, emme piilotellaksemme sitä mitä todella olemme ja olemme paha, sydämellä ajattelevat tietävät sen kyllä.
Olkoon tässä lepopaikkamme ja ne kertovat meistä vielä tarinoita, kaikissa väreissä ja maine kutsuu seikkailuun, kaartuu hymyyn sekä tuikkii katseessa, veri vetää vauhkona.
Siitä on vuosia, kun viimeksi tuntui siltä tai miltään, katselemme hiekan valumista ja olemme tulleet hyväksi siinä, on hiljaista ja perkele Turk; "Ewen has never lost, but he lost that one".
Nämä keitokset, ponnahtelu ja rönsyilevän monisävyisiin sfääreihin, on peikkoja sekä mörköjä ja aina kummittelee, ulvotaan yhdessä ja ulvotaan edelleen.
Meillä on ollut seikkailumme, olemme pettäneet ja Steve Tasker, nautimme siitä ja vedimme päälle uuden naamarin, hylkäämättä omaamme ja sitä emme petä koskaan, kaikki lähdöille ja rakkautta hulluille.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy