Mainos

HC TPS:n talous

  • 1 237 673
  • 5 249

12961

Jäsen
Ainakin yhteydet on kunnossa yrityksen johtoon, joten aika helppoa tuo kysyminen ainakin on. Yhtiöllä saattaa olla hyvinkin kiinnostusta sponsoroida parin suuren osakkeenomistajansa ehdottamaa kohdetta. Ainakin tilanteessa, jossa nämä osakkeenomistajat itsekin rahoittavat omilla rahoillaan kyseistä kohdetta.

Tähän lienee verottajalla omat kyseenalaistuksensa, kun sponsoroija tekee törkeää tulosta ja sponsoroitava ottaa takkiin, vieläpä omistajien ollessa osin samat. Voi sponsorointi osoittautua tavallista kalliimmaksi.

Tuskin jatkoon.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Vaikuttaa aika normaalilta urheiluseuratoiminalta. Lukko tekee juuri tuolta.

Tappiota laskiessa kannattaa huomioda, että ne saa vähentää verotuksessa. Eihän urheiluseuran omistaminen mikään bisnes koskaan ole, mutta vähän se keventää taakkaa, jos sinne syydettyjä euroja saa takaisin.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vuonna 2019 TPS teki 7,7 miljoonan liikevaihdon. Jos siinä on se oletettu Telian TV-raha, eli noin 1,5 miljoonaa, niin aika vähän Palloseura kerää sponsoreilta ja katsojilta kaudessa.
On kyllä hämmästyttävää. Suuri ja perinteinen kiekkokaupunki. Ei vissiin tai siis ei tarvitsekaan juosta pikkurahojen perässä. Miljonääri Makea siteeraten ”rahaa on”.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Vuonna 2019 TPS teki 7,7 miljoonan liikevaihdon. Jos siinä on se oletettu Telian TV-raha, eli noin 1,5 miljoonaa, niin aika vähän Palloseura kerää sponsoreilta ja katsojilta kaudessa.

Tätä saanee kyllästymiseen asti toistaa, mutta ravintolapalvelujen liikevaihto ei näy HC TPS Turku Oy:n alla. Eli tuosta TPS:n liikevaihdosta puuttuu reilut 2 miljoonaa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Onko Tepsin mahdollista laajentaa yt-neuvottelut koskevaksi myös pelaajiin? Saattaisi olla hyvä paikka päästä eroon oletettavasti ylipalkatuista pelaajista. Mieleeni tulee ainakin Wirtanen, Budish ja Nättinen. Ei toki pelaajille kiva homma, mutta jos turskaa tuli 2 miljoonaa ENNEN pandemian vaikutusta, niin kaikki kortit täytyy katsoa.

Ehkä ennemmin valmennus yt:n alle. Raimo, Kimmo ja Sami vaihtoon. Eräs isonenäinen Kari olisi varmasti nyt saatavilla ja saisi hommattua apurit siihen föliin.
 
Jazzy76

Jäsen
Tolla ammattitaidolla hekin tekevät varmaan miljoonan tappiota. Makkaratki vittu aina loppu jos aikoo hakea toisen erän jälkeen. Uskomatonta.

Tuossa viimeisimmät julkiset taloustiedot ravintolasta. Viime vuonna oli jo tappiollista. Tosin konsernin sisällä rahoja saa siirrellä kaikenlaisilla tavoilla, kuten tuloksista voi päätellä. Tämän kevään tulos ei ole vielä julkinen.

Tepsin ja konsernin tilikausi päättyy aina huhtikuuhun. Eli yleisellä tasolla emoyhtiössä esim. Kaapo Kakosta saadut rahat ovat vasta tämän kevään kokonaisuudessa mukana.

Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tepsin ja konsernin tilikausi päättyy aina huhtikuuhun. Eli yleisellä tasolla emoyhtiössä esim. Kaapo Kakosta saadut rahat ovat vasta tämän kevään kokonaisuudessa mukana.

Kaaposta tuleva bonus sulaa osittain käsiin Jonnen keissin ylimääräisten kulujen takia. Mutta tehty mikä tehty.
 
Finley [3]

Jäsen
Suosikkijoukkue
H I F K
Miten ihmeessä on mahdollista että TPS teki yhteensä 2 milj. € tappiota kausilta 2017-2018 ja 2018-2019? Samassa ajassa esim. HIFK tuotti 340 000€ voittoa. Urheilullinen menestys on tietenkin pääasia, mutta kyllä taloudellakin on paljon merkitystä.

Talousluvut ovat kokonaisuudessaan aivan järkyttäviä, ei pelkästään koko Liigan mittakaavassa vaan myös suhteutettuna TPS:n liikevaihtoon. 1 euro 6:sta on ollut pelkkää tappiota. Miten ihmeessä runkosarjan 2. sijalla ja playoffsien 4. sijalla voidaan tehdä 1200000€ tappiota? Tämä on pakko olla joku Liigahistorian ennätys.

Kausi 2019-2020 ei varmaankaan tätä talouden kurssia käännä, enkä ole varmaan älyttömän väärässä jos veikkaan että persnettoa tuli 2 milj. lisää pelkästään tästä kaudesta.

Edit: Persnettoa tuli kaudesta 2018-2019 ”vain” 1 milj. €, kun nakkifirmakin lasketaan mukaan. Liikevaihto kasvoi viime kauteen verrattuna yli miljoonan, eli 18,3%. Miten helvetissä tämä on mahdollista sitä en voi käsittää, kun hallikin oli tyhjä koko kauden. Ettei kyseessä olisi ollut jokin kirjanpitokikkailu.

Ei näillä talousluvuilla ole mitään asiaa edustaa suomalaista jääkiekkoilua edustussarjassamme tai missään muussakaan alemmassa sarjassa. Ihmettelen suuresti ettei Liigan hallitus ole jo asiaan puuttunut. Toivottavasti TPS saa taloutensa kuntoon. Muuten on Kodisojalla ja Paanasella sellainen riippakivi kannettavana että todellakin sääliksi käy...
 
Viimeksi muokattu:

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Miten Liigan hallitus puuttuisi asiaan? Miksi heitä kiinnostaisi hevonvittua kuinka paljon Tepsi tekee persnettoa? Hienoa, että Hifki tekee voittoa onnea teille! Pitäkää ensivuonnakin lippu korkealla liigan kalleimmalla pelaajabudjetilla sääleissä!
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pitäkää ensivuonnakin lippu korkealla liigan kalleimmalla pelaajabudjetilla sääleissä!

Milloin viimeksi HIFK on sääleissä pelannut? Ja toivottavasti lippua saadaan pitää korkealla. Tietäisi sitä, että tästä koronakriisistä olisi ainakin osittain selvitty!

Turkuun tsemppiä myös!
 
Jazzy76

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Miten Liigan hallitus puuttuisi asiaan? Miksi heitä kiinnostaisi hevonvittua kuinka paljon Tepsi tekee persnettoa? Hienoa, että Hifki tekee voittoa onnea teille! Pitäkää ensivuonnakin lippu korkealla liigan kalleimmalla pelaajabudjetilla sääleissä!

Ennen kuin kiroat lisää, niin muista, että liigalisenssi vaatii erilaisia taloudellisia kriteerejä: mm. toiminta-, talous- ja rahoitussuunnitelmat, joilla osoitetaan kyky pelata pitkäaikaisesti Liigassa. Jos omistaja pumppaa vuodesta toiseen rahaa, onko se hyvää taloudenpitoa? Eri asia on, onko tuolla lisenssijärjestelmällä oikeasti merkitystä.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Miten Liigan hallitus puuttuisi asiaan? Miksi heitä kiinnostaisi hevonvittua kuinka paljon Tepsi tekee persnettoa? Hienoa, että Hifki tekee voittoa onnea teille! Pitäkää ensivuonnakin lippu korkealla liigan kalleimmalla pelaajabudjetilla sääleissä!

Siksi heitä kiinnostaisi hevonvittua, että liigan jäsensäännöissä, kuten kaikissa merkittävissä kilpasarjoissa, seurojen taloudelle (maksuvalmius, omavaraisuus) on asetettu minimivaatimukset, joita artukaislainen jääkiekkoseura ei numeroiden valossa täytä. HC TPS joutuu selvittämään liigayhtiölle säännöllisesti, kuinka sen kyky viedä sarja loppuun ja selviytyä velvoitteistaan mm. pelaajille aiotaan hoitaa.

Tämä siksi, että HC TPS Turku Oy on maksukyvytön ja liiketoiminnaltaan konkurssikypsä osakeyhtiö, kun sitä arvioidaan taloudellisten tunnuslukujen perusteella. Olisi ihan hyvä tietää jotain perusasioita liike- ja urheilutoiminnasta, arvoisa Spine, ennen kuin tulee varpistellen uhoamaan vanhemmille palstaveljilleen tälla palstalla. Semminkin, kun laadukkaan kirjoittajan Finley kolmosen huomiot ja huoli ovat täysin perustellut.

#espoontie
 
Viimeksi muokattu:

Finley [3]

Jäsen
Suosikkijoukkue
H I F K
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Miten Liigan hallitus puuttuisi asiaan? Miksi heitä kiinnostaisi hevonvittua kuinka paljon Tepsi tekee persnettoa? Hienoa, että Hifki tekee voittoa onnea teille! Pitäkää ensivuonnakin lippu korkealla liigan kalleimmalla pelaajabudjetilla sääleissä!

1. Lue Liigan säännöt seurojen taloudellisille edellytyksille toimia liigaosakkeen haltijana.

2. Tule vasta sitten pätemään.

ps. TPS ei täytä näitä ehtoja edes jos mustavalkoiset lasit päässä luetaan kaikkia lukuja. Toivottavasti tähänkin löytyy joku ratkaisu, eli P:n ja K:n taskut, ettei Tepsiä pistetä pihalle...
 
Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi ihan hyvä tietää jotain perusasioita liike- ja urheilutoiminnasta, arvoisa Spine, ennen kuin tulee varpistellen uhoamaan vanhemmille palstaveljilleen tälla palstalla. Semminkin, kun laadukkaan kirjoittajan Finley kolmosen huomiot ja huoli ovat täysin perustellut.
En muuten ota kantaa, mutta mitäs merkitystä tässä "iällä" on? Kyseinen Finley kolmonen on puoli vuotta Spineä vanhempi palstaveli, joten täytyisikö Spinen jotenkin se asia ottaa huomioon? Ja lisähuomiona todettakoon, että samainen @Finley [3] kärsi noin kuukausi takaperin pelikiellon, jonka aiheutti vittuilu täällä TPS:n palstalla. Voi olla, että tuo hänen tämänkertainen kirjoituksensa pitää ihan paikkansa, mutta hänen historiansa huomioiden on täysin ymmärrettävää, mikäli sen kokee puhtaasti vittuiluna.

Pahoittelut jälleen OT:stä, oma asiantuntemukseni ei tästä aiheesta riitä mitään asiallista kirjoittamaan.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
En muuten ota kantaa, mutta mitäs merkitystä tässä "iällä" on? Kyseinen Finley kolmonen on puoli vuotta Spineä vanhempi palstaveli, joten täytyisikö Spinen jotenkin se asia ottaa huomioon?

OK, very well. Finley on mielestäni asioinut kypsästi läpi eri joukkueosioiden välillä, samaa ei voi sanoa kaikista. Ja jos joku tulee ”vieraalle maalle” kirjoittamaan, niin pitääkö se ottaa heti trollailuna tahi vittuiluna?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mä tykkään lukea asiallista kinaamistakin, saa räiskyä niinkuin kentällä, tykkään myös oikein tehdystä vittuilusta, se on taitolaji. Mutta sitä en ymmärrä että heti jos jokin "ulkopuolinen" tulee asiallisesti kommentoimaan niin jos siihen vastaa, vastaa kunnolla eikä mitään helvetin älytöntä vittuilua mikä ei edes osunut.. Kuten sanoin, vittuilu on taitolaji ja jos sitä ei osaa, osuu useesti omaan nilkkaan kuten tänään.
Jotenkin vaikeeta kuvitella että Liiga tästä Tepsin perseilystä on huolissaan. Eiköhän siellä olla ajantasalla K&P:n motivaatiosta, ainakin paremmin kuin me täällä. Ymmärrän kyllä mitä täällä on kirjoiteltu asiasta mutta silti.. Kyllä me pelataan tulevallakin kaudella Liigaa.. Ellei koronapaska sitä peru.
 
Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Väitän, ettei liigan määrittelemillä säännöillä ole viimekädessä merkitystä.
1. Tepsin tunnusluvut on olleet jo usean tilikauden ajan huonot. Mikäli sanktioita halutaan asettaa, se olisi jo tehty.
2. Historia on osoittanut, että säännöstöä voidaan tapauskohtaisesti soveltaa (Pelicans).
3. Riittää, kun Isot Pojat antavat takauksen tappioiden kuittaamisesta.
4. Liigalla ei ole varaa tiputtaa yhtä "suurta"pois. Vrt. Jokerit.

Oman sanansa on myös liigan suurilla yhteistyökumppaneilla.
 
Finley [3]

Jäsen
Suosikkijoukkue
H I F K
En muuten ota kantaa, mutta mitäs merkitystä tässä "iällä" on? Kyseinen Finley kolmonen on puoli vuotta Spineä vanhempi palstaveli, joten täytyisikö Spinen jotenkin se asia ottaa huomioon? Ja lisähuomiona todettakoon, että samainen @Finley [3] kärsi noin kuukausi takaperin pelikiellon, jonka aiheutti vittuilu täällä TPS:n palstalla. Voi olla, että tuo hänen tämänkertainen kirjoituksensa pitää ihan paikkansa, mutta hänen historiansa huomioiden on täysin ymmärrettävää, mikäli sen kokee puhtaasti vittuiluna.

Pahoittelut jälleen OT:stä, oma asiantuntemukseni ei tästä aiheesta riitä mitään asiallista kirjoittamaan.

Kävin kuluneella kaudella katsomassa neljä Tepsin kotipeliä, kun mökki sattuu olemaan lähellä. Hifkin peleissä kävin vain kerran.

Että sikäli ei olla lainkaan ”vieraalla maalla”. Tepsin peleissä on tullut käytyä säännöllisesti jo v. 2010...
 
mtallskog

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sinäänsä on turha osottaa Liigan väliintuloa Tepsin taloudelliseen tilanteeseen, koska HC TPS Oy:n maksukyky on kuitenkin edelleen parempi, kuin monella muulla Liiga joukkueella. Liigaa kiinnosta talodessa se, että joukkue osoitaa kykynsä pelata pitkäaikasesti Liigassa, eli pystyy hoitamaan maksunsa ja Tepsillä kassa sen vielä kestää. Toki pitää muistaa, ettei se loputtomiin kestä ja taloden pitoon pitää tulla enemmän järkeä.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Neuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksensä asiassa. Päätösten mukaan kaksi työntekijää irtisanotaan ja muut yhtiön toimihenkilöt, lukuun ottamatta urheilutoimea, lomautetaan enintään 90 päivän ajaksi. Lomautukset toteutetaan 1.5.2020 - 21.1.2021 välisenä aikana.

Kova veto irtisanoa kaksi henkilöä suoraan. Eikö lomautuksilla ja uusilla YT:llä olisi selvitty.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Neuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksensä asiassa. Päätösten mukaan kaksi työntekijää irtisanotaan ja muut yhtiön toimihenkilöt, lukuun ottamatta urheilutoimea, lomautetaan enintään 90 päivän ajaksi. Lomautukset toteutetaan 1.5.2020 - 21.1.2021 välisenä aikana.

Kova veto irtisanoa kaksi henkilöä suoraan. Eikö lomautuksilla ja uusilla YT:llä olisi selvitty.
Eikös nää nyt olleet aivan liian lyhyet YT:t jos tuloksena oli irtisanomisia. Eikös se uusi 5+5 sääntö koske vain lomautuksia. Eli nyt olisi pitänyt kestää vähintään kaksi viikkoa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös