ja näin olin noussut aivan katastofaalisen alkukauden jälkeen karsijan paikalle nelosdivariin.
Ja tarina jatkuu. Tänään oli siis vuorossa karsintapeli, johon lähtökohdat olivat aika pitkälti samat kuin koko kaudellekin eli altavastaajana lähdettiin otteluun, mutta mitään ei anneta ilmaiseksi. Tämä asetelma tosin muuttui hieman jo, kun vilkaisin tulevan vastustajani kokoonpanoja parista viimeisestä ottelusta: Muodostelmana näytti olevan poikkeuksetta 3-5-2 ja keskikenttä kunnioitusta herättävä täynnä 8-9 tähden pelaajia, mutta siihen ne pelon aiheet omalta osaltani sitten loppuivatkin. Tilanteen tiivisti hyvin vastustajani maalivahti, joka ei ollut edes 5 tähden arvoinen. Tilanteen arvioituani oli itsestään selvää, että lähtisin peliin vastahyökkäykset aseenani muodostelmalla 5-3-2.
Peli lähti käyntiin tasaisesti aaltoillen. Vastahyökkäystaitoni ollessa
maaginen sain luotua heti pelin alussa hyvän maalintekopaikan, josta hyökkääjäni ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään, ja myös vastustajani sai luotua hyviä tekopaikkoja ylivertaisen keskikenttänsä avulla, mutta hyökkääjien heikkous teki työn puolustukselleni helpoksi eikä todellisia vaaranpaikkoja päässyt syntymään. Ainoat todella vaaralliset tilanteet joukkueeni maalille syntyivät vapaapotkuista, jotka olivatkin paperilla jopa minun vastaavia parempia, mutta kuin ihmeen kaupalla puolustukseni kesti.
Sitten kun peliä oli pelattu noin 40 minuuttia alkoi tapahtua. Ensin joukkueeni pääsi tekemään normaalista keskushyökkäyksestä 0-1 johtomaalin ja heti perään vastustajan keskikenttäpelaaja suoritti rajun taklauksen, jonka seurauksena puolustukseni johtohahmo joutui jättämään kentän. Tässä vaiheessa olin iloinen, että olin käynyt pari tuntia sitten lisäämässä itselleni vaihtopuolustajan, vaikkei se lähellekään samaa tasoa alkuperäisen kanssa ollutkaan.
Luulin jo pelin olevan omalta osaltani ohi, koska tiesin kyseessä olevan erittäin pienten marginaalien peli ja olin varma, että ilman yhtä puolustajaa vastustaja tekisi alakerrastani reikäjuustoa, mutta toisin kävi. Vain kolme minuuttia myöhemmin sain pelin toisen vastahyökkäykseni ja tällä kertaa hyökkäykseni ei erehtynyt. Pelin tilanne puoliajalle lähtiessä 0-2 vastustajan 73 prosentin pallonhallinnasta huolimatta.
Toinen puoliaika alkoi melko rauhallisesti, kunnes 60 minuutin pelin jälkeen tärähti. Vastustajani sai raportoidusti käännettyä keskushyökkäyksensä laidalle, mutta puolustukseni pääsi väliin ja pääsi iskemään jo helpottavan tuntuisen 0-3 johdon. Tämän jälkeen kun reilu kymmenen minuuttia oli vielä jäljellä vaihtopuolustajani lahjoitti kokemattomuuttaan vastustajalle ilmaisen kavennusmaalin ja jännitys alkoi taas nousta uudestaan ja viimeiset kymmenen minuuttia olivatkin todella tapahtumarikkaita.
Vastustajani sai peräti kolme tekopaikkaa, joista se olisi ihan hyvin voinut ratkaista pelin, mutta puolustukseni kesti parhaana esimerkkinä epäsuoran vapaapotkukuvion estäminen. Näin ollen jokkuueni päätti täydellisen kauden täydellisellä tavalla: Nousemalla neloseen. Jossa kyyti saattaa tosin olla hyvinkin kylmää, koska en pelinrakennustreenin takia pysty käyttämään parasta asettani eli vastahyökkäyksiä kuin ehkä ajoittain.
Tässä se nyt taas nähtiin, miten käy joukkueille jotka ylikorostavat pelinrakennuksen merkitystä. Lisäksi on vielä erikseen mainittava, että vaikka joukkueen avauskokoonpanon palkat olivat lähes 40 000 minun vastaaviani korkeammat, niin TSI:ssä voitin silti lähes 400 000:lla. Monitaitoisuus kannattaa.