Näistä seuraavista minulle viikon sisään sattuneista jutuista on hassuus helvetin kaukana, mutta omituisia ne ovat.
Ensimmäinen asia ajoittaa viikon takaiseen lauantaihin, jolloin makoilin uima-altaan äärellä Marokossa. Yhtäkkiä mieleeni tulee yksi kuva vuodelta 1985, jolloin olin perheeni ja tätini perheen kanssa Torremolinoksessa. Kyseisessä kuvassa 10-vuotias serkkuni hyppää x-hypyn ponnahduslaudalta altaaseen. Alan miettimään, mitä kyseiselle herralla nykyään kuuluu ja kun tulen kotiin, kuulen että hänet on löydetty kuolleena juuri lauantaina.
nro2: Vaikka juttelin faijani kanssa seuraavana maanantaina puhelimessa ja hän vakuutti kaiken olevan ok, sanoi alitajuntani että jotain todella pahaa ja kamalaa on tapahtunut. Lue ylempi.
Kolmas keissi onkin sitten toissa yö (pe-la). Katselin televisiota ihan normaaliin tapaan kahteentoista saakka ja päätin sitten mennä nukkumaan. Enpä tiennyt mitä oli tulossa. Tyttöystäväni herää siihen, kun makaan sängyssä kylmästä hiestä märkänä ja tärisen, kysyy sitten että mikä on.
Sanoin olevani todella levoton ja tuntevani jonkun "ei-niin-inhimillisen" olevan siinä asunnossa läsnä meidän kanssa. No tyttö sanoo sitten, että otapas ihan rauhassa ja yritinkin rauhoittua kunnes posahti. Päätin nousta ylös ja mennä juomaan lasillisen vettä, mutta makuuhuoneesta olohuoneeseen mennessäni pysähdyin oviaukkoon kuin seinään ja hemmetin kylmät väreet vilistävät läpi vartaloni, käännyn takaisin, hyppään sänkyyn, otan sikiöasennon ja tärisen. Herätin tyttöseni siitä vierestä ja sanoin, että nyt kaikki valot päälle, muuten lähtee mopedi käsistä. No ei siinä muu auttanut sitten, yritin uudestaan lähteä makuuhuoneesta pois, ja siinä onnistuinkin, kunnes nostan pääni ja katson suoraan eteenpäin, eteisessä olevaan peiliin. Taas sama reaktio, luulin näkeväni peilistä ihan sairaita, henkimaailman asioita. Muutenkin fiilis oli se, ettei oltu yksin.
Ai niin, sen sanoinkin jo. No eipä auttanut muu kuin raahautua katsomaan televisiota ja täyttämään ristikoita loppuyöksi. Aina vähän väliä kuulin ihan kummallisia ääniä, sellaisia mitä en ennen ollut ikinä kuullut. Nuo fiilikset loppuivat kuin seinään vähän aamukuuden jälkeen. Tuntui aika riivatulta koko yön ajan.
Ikinä, ei ikinä, ole ollut yhtä helpottavaa huomata, että on aamu.
Noh, tulin kuitenkin eilen siihen tulokseen, että varmasti tuo serkkuni kuolema, nuorikin vielä, vaikutti sen verran siihen, että järkytyin ja menin jonkin asteiseen shokkiin ja se työnsi sitten tuollaiset ulos.