Harry Potter

  • 40 466
  • 175

Randalf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Yksi valitettava ongelma nykyisarjoissa on, että juuri kukaan ei uskalla tehdä sarjaa, jossa ei joka jaksossa ratkaista jotain jaksojuonta samalla kun isoa kaarta viedään eteenpäin. Sitten pitää keksiä kaikkia turhanpäisyyksiä ja sitten ollaankin jo purjeessa niiden omien viritysten kanssa.

Täsmälleen näin. Toki tässä tapauksessa tarinan runko on varmaan suurelle osalle yleisöstä - ellei lähes käytännössä koko yleisölle - aikalailla tuttu, jolloin ei toivottavasti ole kauheaa painetta koukuttaa katsojia keksimällä uusia cliffhangereita jokaiseen jaksoon.

Yksi mielenkiintoinen sarjaformaatin tuoma lisäpotentiaali tuon Tylypahka-draaman ja henkilögallerian paremman haltuunoton lisäksi on Voldemortin paluun taustoitus (Bertha Jorkins, soluttautumiset ym.), Feeniksin killan touhut, Dumbledoren hirnyrkki/horcrux-salapoliiseilu ennen kuin tämä kertoo asiasta Harrylle ja näin poispäin... Noh, aika näyttää, mutta korostan tässä lähinnä sitä, että pesäeroa elokuvasovituksiin pystyy tekemään mukavasti jo sillä, että sarjaformaatti mahdollistaa niin paljon erilaista kerrontaa ja juoniarkkeja, että tuota kaikkein suorinta vertautumista elokuviin pystyy jopa väistelemään vähäsen. Tietysti vaikea tässä vaiheessa sanoa, millaiset intressit esimerkiksi Rowlingilla itsellään ja HBO:lla näiden juttujen suhteen on. Ajatus on joka tapauksessa ihan herkullinen.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olen tästä aika samaa mieltä. Leffoina itseasiassa ihan laadukkaita kaikki, kirjasovituksina mielestäni aika vaihtelevantasoisia. Esim. nelososassa on vapauksia otettu hahmojen (Dumbledore :D) suhteen aika reippaasti ja vaikka teos on sinänsä vaikea tiiviistää, niin väitän, että yleiseen sirkusteluun käytettiin ikävän paljon resursseja siihen nähden, että nyt olisi ollut oleellista syventää maailmaa sarjan loppusuoraa varten vähän lisää.
Sulla oli paljon asiaa viestissäsi ja ihan yleisesti kommentoin tässä tuohon Dumbledoreen siinä nelososassa. Luin tuossa huvikseni sen kohdan kun Dumbledore lukee Harryn nimen pikarista ja sen jälkeen siellä officessa käydään neuvotteluita, niin eihän nuo ole kyllä yhtään samanlaisia. Kirjassa oikein korostetaan sitä miten Dumbledore pysyy hyvinkin rauhallisena, niin leffassahan tuo tyyliin viskoo Harrya pitkin seiniä ja räyhää tälle kuin mielipuoli. Ei nyt ihan mätsännyt kun Dumbledore ei muutenkaan kamalasti hermostu tässä sarjassa.

@mekabyte pohti tuossa että tuodaankohan tähän (mahdolliseen) sarjaan jotain seksijuttuja mukaan, niin veikkaan että mitään isoja muutoksia tai lisäyksiä ei kyllä tulla tekemään. Tuossa on nimittäin onneksi se, että Rowling tulee ilmeisesti olemaan mukana sarjan teossa ja lisäksi hän omistaa ne kaikki luovat oikeudet tuohon niin tuskin tullaan mitään merkittäviä muutoksia tekemään, tai ainakin se vaatii hänen hyväksytänsä. Ihan hyvä juttu sinänsä.

Mutta mitä enemmän tätä nyt miettii niin jos vaan riittävän hyvät näyttelijät saadaan mukaan, niin kyllä tuosta varmasti hyvä kokonaisuus tulee. Leffoissa kuitenkin puuttui niin paljon merkittäviä asioita kirjoihin verrattuna, että sinänsä nuo kyllä ansaitsisi myös sen kuvauksen ihan ruudulle. Esim. Hermionen suht intohimoinen suhtautuminen kotitonttuihin puuttui kokonaan ja eihän niille kotitontuille juuri muutenkaan merkittävää roolia annettu. Huispaus oli ihan täysin sivuseikka, vaikka kirjoissa se oli Harrylle elämän tärkein asia. Olihan niitä.

Olkoon nörttinillitystä, siksi tässä ketjussa ollaan. Tuo tappokirouksen esittäminen vaihteli koko ajan eri elokuvien välillä. Pahin paskominen oli sitten Voldemortin "räjähtäminen". Muutenkin aina häiritsee kun joku fantasiamaailman logiikka ja/tai säännöstö rikotaan kesken sarjan.
Voldemortin räjähtäminen ja Naginin räjähtäminen. Ylipäätään se Harryn ja Voldemortin viimeinen taistelu oli kyllä visuaalisesti niin hirveän näköinen ettei mitään rajaa, kirjassahan se meni siten että nämä kävivät melko pitkän dialogin suuressa salissa ja kävelivät ympyrää samalla toisiaan tuijottaen, ja lopulta sitten Voldemortin oma tappokirous kimposi häneen itseensä takaisin. Leffassa Voldemort räjähti ja sen pituinen se, kirjassahan tyypin ruumis heitettiin jonnekin komeroon siinä kun paikkoja siivoiltiin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huispaus oli ihan täysin sivuseikka, vaikka kirjoissa se oli Harrylle elämän tärkein asia. Olihan niitä.

Huispaus voisi muutenkin olla potentiaalia ihan omana sarjana, todella pitkä historia . En koskaan huispauksen käsikirjaa lukenut ja hajuakaan paljonko historiasta siinä ja tapahtumia ylipäätänsä. Riippuen vähän minkä luonteinen ja mitä aikakausia käytäisiin sarjassa voisi käväistä ehkä leffoistakin tuttuja näyttelijöitä. Ainakin tuossa tulevassa sarjassa toivottavasti tuotakin aihetta enemmän käsitellään ja näytetään.
 

Teresa

Jäsen
Tuon sarjauutisen innoittamana herkesin itsekin muistelemaan Potter-elokuvia. Kirjasarja on itselleni ihan ykkössuosikki vieläkin ja leffatkin ovat olleet ihan mukavia oheistuotteita siihen kylkeen, mutta kieltämättä aika vaihtelevan tasoisia sellaisia. Näyttelijäkaarti oli toki laadukasta etenkin aikuisnäyttelijöiden osalta (Ralph Fiennes, Alan Rickman, Maggie Smith, Robbie Coltrane, Jason Isaacs ja mitä näitä nyt oli), mutta nuorisosektorilta ainoastaan Tom Felton hallitsi roolinsa täydellisyyttä hipovasti ensimmäisestä osasta lähtien. Itse päätriosta kaikki sen sijaan olivat aluksi suorastaan kökköjä – joskin Radcliffe ja Grint kyllä kohensivat suoriutumistaan ajan oloon, kun taas Watsonin ylinäyttely vain muutti muotoaan naurettavan ylidramaattisesta suunlouskuttelusta naurettavan ylidramaattiseen äänen värisyttämiseen. Tuo elokuvien laadullinen hajanaisuus ei kuitenkaan johtunut näyttelijöistä, vaan lähinnä siitä ettei juonen runnominen elokuvaformaattiin sopivaksi onnistunut aina parhaalla mahdollisella tavalla. Alkuperäismateriaali aiheutti varmasti haasteita sarjan edetessä ja kirjojen sivumäärien kasvaessa. Toisaalta ohjaajan vaihdoksillakin lienee ollut osuutensa asiaan. Minusta kahden ensimmäisen ohjaajan tekeleet olivat parhaita.

Columbuksen töissä (Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio) minua häiritsi se tietty Disneymaisuus. Ne olivat kirkkaita ja iloisia, ihan selvästi lastenelokuvia, mutta toisaalta olivathan ensimmäiset kirjatkin selvästi nuorelle yleisölle suunnattuja. Columbus oli ainakin uskollinen alkuperäisteoksille ja taianomainen tunnelma oli vangittu mielestäni oikeinkin hyvin. Toki ohut teos on aina helpompi muuntaa valkokankaalle kuin tiiliskivi, elikkä Columbuksen homma oli myös helpompi kuin myöhempien ohjaajien.

Alfonso, jonka sukunimeä en koskaan muista, teki muutamia huonoja uudistuksia. Uudet maisemat olivat jotenkin luotaantyöntävät ja nuorten velhojen pukeutuminen muuttui arkiseksi. Kahden ensimmäisen leffan tunnelma särkyi tietyllä tapaa tavanomaisemmaksi, mutta juonellisesti Azkabanin vanki noudatti minusta ihan hyvin alkuperäisteosta ja kyllähän se tunnelmakin oli tiettyä "jästimäisyyttä" lukuun ottamatta kohtalaisen onnistunut. Pidän myös Azkabanin vanki kirjasta eniten.

Newell. Hän oli ensimmäinen ohjaaja, joka tajusi, että Harrylla kuuluu olla sotkuiset hiukset. Mitään muuta hän ei sitten tajunnutkaan. Hän poisti Liekehtivän pikarin juonesta kaikki oleelliset kohdat ja lisäsi tilalle turhia action-revittelyjä. Myöskin show-mies-Harry (ensimmäisen koetuksen jälkeinen yleisönhuudatuskohta oli puistattava ja ennen kaikkea täysin out of character) ja mielenvikainen Dumbledore kummastuttivat.

Yates oli varsin epätasainen. Feeniksin kilta oli hätäisyyden perikuva, kohtauskohtauskohtaus, asiat etenivät hurjaa vauhtia ja kohta oltiinkin jo lopussa. Puoliverinen prinssi oli niin ikään vähän hätäinen ja sisällöstä oli karsittu joitakin oleellisia kohtia – kuten lukuisat Horcruxien olinpaikkoja ja muita finaalin kannalta tärkeitä seikkoja käsitelleet muistot –, mutta kokonaisuutena se onnistui paremmin kuin FK. Deathly Hallowsit ovatkin sitten muutamia käsittämättömyyksiä (Harryn ja Hermionen yhtäkkinen tanssi tulee ensimmäisenä mieleen) suht uskollisia kirjoille. Kahteen osaan jakaminen oli selvästikin hyvä ratkaisu, joskin Part II jäi juonellisesti vähän ohueksi, kun siihen ei ollut riittänyt oikein muuta materiaalia kuin Hogwartsin lopputaistelu. Yatesissa minua ihmetytti eniten se, kuinka ihastunut hän oli Helen Bonham-Carteriin. Hyvä näyttelijä toki olikin kyseessä, ei siinä mitään, mutta Bella oli ympätty väkisin vaikka kuinka moniin kohtauksiin huutelemaan sitä iänikuista ”I killed Sirius Black” -lallatustaan.

Elikkä siis parantamisen varaakin noissa elokuvasovituksissa jäi rutkasti, joten siinä mielessä tämä HBO:n sarja on hyvä juttu, jos nyt ylipäätään toteutuu. Sarjassa on kuitenkin tuollaisella kausi per kirja -tahdilla paljon enemmän tilaa ensinnäkin juonen kiemuroille, mutta myös maailmanrakennukselle ja tavallisen arjen kuvaamiselle, jotka ainakin minun mielestäni olivat kirjojen suola ja sokeri. Näyttelijöiden osalta taas mietityttää hiukan, että voisiko ketään toista ikinä onnistua mieltämään esimerkiksi Snapen rooliin, sillä miltei täydellisestä on hankala parantaa tai yltää edes samalle tasolle. Sitä paitsi esim. Daniel Radcliffekin henkilöityy hyvin vahvasti Harry Potteriksi, vaikken ollutkaan hänen roolityöhönsä tyytyväinen niissä ensimmäisissä osissa. Toisaalta sitten taas elokuvissa oli joitakin täysin omien mielikuvieni vastaisia hahmosovituksia, kuten nyt vaikka Mr. Weasley, Lupin, Gambon-Dumbledore ja Sirius. Joskin viimeksi mainittua näytellyt Gary Oldman teki sinänsä mallikasta työtä, mutta olin vain ehtinyt kuvitella päässäni hahmon täysin eri näköiseksi enkä koskaan oppinut mieltämään häntä Siriukseksi. Josko nyt sattuisi vaikka noihinkin rooleihin enemmän itseäni miellyttävät roolitukset. Eli kyllähän tuota sarjaa innolla odottaa kaiken kaikkiaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Alfonso, jonka sukunimeä en koskaan muista, teki muutamia huonoja uudistuksia. Uudet maisemat olivat jotenkin luotaantyöntävät ja nuorten velhojen pukeutuminen muuttui arkiseksi. Kahden ensimmäisen leffan tunnelma särkyi tietyllä tapaa tavanomaisemmaksi, mutta juonellisesti Azkabanin vanki noudatti minusta ihan hyvin alkuperäisteosta ja kyllähän se tunnelmakin oli tiettyä "jästimäisyyttä" lukuun ottamatta kohtalaisen onnistunut. Pidän myös Azkabanin vanki kirjasta eniten.
Alfonso Cuaron. Kieltämättä joo tuo oli aika erikoinen ratkaisu että esim. koulupuvuista luovuttiin isolta osin melkein kokonaan ja jengi painoi menemään siellä ihan normivaatteissa. Sinänsä todella ihmeellinen ratkaisu kun kirjoissa aika usein jopa korostetaan sitä että siellä on se kaapu päällä yms. Isoin erohan tuossa oli se että Harryn uusi luuta tuli vasta elokuvan lopussa ja esim. se tärkeä huispausmestaruus loisti poissaolollaan.

Newell. Hän oli ensimmäinen ohjaaja, joka tajusi, että Harrylla kuuluu olla sotkuiset hiukset. Mitään muuta hän ei sitten tajunnutkaan. Hän poisti Liekehtivän pikarin juonesta kaikki oleelliset kohdat ja lisäsi tilalle turhia action-revittelyjä. Myöskin show-mies-Harry (ensimmäisen koetuksen jälkeinen yleisönhuudatuskohta oli puistattava ja ennen kaikkea täysin out of character) ja mielenvikainen Dumbledore kummastuttivat.
Liekehtivä pikari oli ensimmäinen näistä leffoista mikä ihan oikeasti alkoi kärsiä siitä että kirjojen pituus tuplaantui aiempiin nähden. Kirjassahan mennään melkein parisataa sivua ennen kuin päästään edes koululle asti ja siinä ajassa ehtii tapahtua jo todella paljon, leffassa ne alkupään tapahtumat mennään läpi ihan hetkessä.

Yksi juttu muuten mikä on kirjoissa ja siten myös leffoissa melko ristiriitainen, niin anteeksiantamattomat kiroukset. Liekehtivässä pikarissahan ne esitellään ja siinä sanotaan hyvinkin selkeästi että niiden käytöstä joutuu loppuiäkseen Azkabaniin. Okei, niinhän sitä jengiä oli taustatarinoissa sinne joutunutkin (mm. Bellatrix), mutta eipä myöhemmässä vaiheessa tuntunut enää paljon ketään kiinnostavan kun esim. Harry käytti tai pikemminkin yritti käyttää kidutuskirousta Feeniksin killan tapahtumissa. Tuo on yksi niitä harvoja juttuja mitkä on jotenkin jääneet vaivaamaan, koska ne kuitenkin esiteltiin kirjassa silloin erittäin vakavina rikoksina.

Leffoissa muuten myös monijuomaliemen käyttö vedetään suht perseelleen. Kirjoissahan todetaan ihan suoraan että kyseinen liemi muuttaa käyttäjänsä kohteenkaltaiseksi ääntä myöten, mutta leffoissahan tuo menee sitten ihan eri tavalla. Salaisuuksien kammiossa Harry ja Ron muuttuvat Crabbeksi ja Goyleksi muuten paitsi äänen osalta ja sama juttu sitten viimeisessä kahdessa leffassa kun ekaksi on muistaakseni se seitsemän Potteria kaikki eri äänellä ja myöhemmin sitten esim. Hermione-Bellatrix ja Hermionen äänellä. Ainoa ongelma tässä sitten oli se että välissä Liekehtivässä pikarissa Vauhkomieleksi naamioutunut Barty Kyyry jr. oli ihan ääntä myöten Vauhkomieli. Semmosta.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nyt on TV5:llä menossa kohtauskohtauskohtaus Feeniksin kilta. Voisi huvikseen hetken aikaa väijyä. Mutta vaan hetken.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt on TV5:llä menossa kohtauskohtauskohtaus Feeniksin kilta. Voisi huvikseen hetken aikaa väijyä. Mutta vaan hetken.
Muistan taannoin odottaneen kyseistä rainaa suurella innolla (Liekehtivän pikarin ja Feeniksin killan välinen aika taisi olla pisin siihenastisista), kirja luettuna ja olen Tennarin ykkössalissa ensi-iltapäivänä.

Osalla jengistä rooliasua yllään ja leffan alkaessa yleisö aplodeeraa...

Pettymys! Juurikin kohtaus, kohtaus, kohtaus, kohtaus... Yli tuhatsivuinen järkäle käydään läpi pikakelauksella ja "meh" oli fiilis jo heinäkuussa 2007, vaikka joukon mukana annoinkin aplodit.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muistan taannoin odottaneen kyseistä rainaa suurella innolla (Liekehtivän pikarin ja Feeniksin killan välinen aika taisi olla pisin siihenastisista), kirja luettuna ja olen Tennarin ykkössalissa ensi-iltapäivänä.

Osalla jengistä rooliasua yllään ja leffan alkaessa yleisö aplodeeraa...

Pettymys! Juurikin kohtaus, kohtaus, kohtaus, kohtaus... Yli tuhatsivuinen järkäle käydään läpi pikakelauksella ja "meh" oli fiilis jo heinäkuussa 2007, vaikka joukon mukana annoinkin aplodit.

Mikähän tuossa sitten että juuri tuo kirja piti käydä niin nopeasti läpi kun lähdemateriaali yli tuhat sivua mutta tehtiin lyhin kestoltaan. Ainakin itse näkisin että helposti Harry Potterin kaltaiset leffat voisi sen 2h 30 minuuttia kestää ellei lähemmäs kolmea tuntiakin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Muistan taannoin odottaneen kyseistä rainaa suurella innolla (Liekehtivän pikarin ja Feeniksin killan välinen aika taisi olla pisin siihenastisista), kirja luettuna ja olen Tennarin ykkössalissa ensi-iltapäivänä.
Itse asiassa ei näiden leffojen välillä ollut kuin reilu puolitoista vuotta väliä, tuo oli suurinpiirtein sama väli mitä oli Azkabanin vangin ja Liekehtivän pikarin sekä Salaisuuksien kammion ja Azkabanin vangin välillä. Kaksi ekaa eli Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio ilmestyivät aikalailla tarkalleen vuoden välein.

Kirjojen osalta noissa olikin sitten pidempi väli, Liekehtivän pikarin ja Feeniksin killan ilmestymisen välissä oli kolme vuotta. Ekat neljä kirjaa puolestaan tuli aina vuoden välein, mutta Feeniksin killan kanssa oli isompi tauko. Kaksi viimeistä kirjaa sitten tulivat taas kahden vuoden välein edellisestä.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Ja sieltähän se teaser HBO:lta tuli ulos, eli sarja realisoituu




Mahtavaa! Siis ihan uskomattoman upea homma. Kyllä kaltaistani Potterin kanssa kasvanutta fanipoikaa nyt hemmotellaan, kun vasta tuli Hogwarts Legacykin pelattua läpi.

Jos sarja pysyy lähdemateriaalissa, niin hyvä tästä tulee. Se, että juurikin HBO tekee tämän sarjan, nostaa luottoni erittäin korkealle, ja se että Mestari Rowling itse on tuottajana. Ja nimenomaan tuossa roolissa. Rowling oli ilmeisesti itse ollut mukana käsikirjoittamassa Ihmeotuksia valkokankaalle, ja lopputulos oli.. noh. Ei siitä sen enempää. Jos tosiaan malttaa pysyä taustoilla pitämässä silmällä isoa kuvaa ja että lähdemateriaalia kunnioitetaan, niin Mestarin mukana olo tässä on hieno asia. Jos verrataan kilpailevaan Rings Of Poweriin, niin ero on iso siihen, kun kirjailija itse on kuollut. Tolkien itse ei olisi ikinä antanut hyväksyntäänsä moiselle roskasarjalle ja lähdemateriaalin raiskaukselle. Uskon, että tässä Potterin rebootissa kirjailijan läsnäolo ns. laadunvalvojana on pelkästään hyvä asia.

Näyttelijäosaston en usko olevan ongelma. HBO:lla on niin vahva track record castaamisessa, niin mulla ei ainakaan ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö ikonisiin rooleihin löytyisi juuri ne parhaat mahdolliset tekijät. Toivottavasti näyttelijät saadaan sitoutettua loppuun asti, ettei vaihtoja tarvitsisi tehdä. Varsinkin Dumbledoren roolin osalta on paras olla tarkkana, ettei käy niinkuin Harrisin kanssa, ettei näyttelijä kupsahda kesken sarjan. Eli hieman nuorempaa kaveria kehiin, joka ikänsä puolesta pystyy vetämään sarjan loppuun asti. Lapsinäyttelijöistä en myöskään olisi huolissani, koska varsinkin Stranger Things ja kotimainen Munkkivuori on osoittanut, että kyllä niitä osaavia tekijöitä nykypäivänä löytyy, ja varsinkin jos käsikirjoitus ja ohjaus on kunnossa, niin lapsinäyttelijöistä saadaan paljon irti.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Voi olla, että aika vaikea sopeutua uuteen Harryyn, Roniin ja Hermioneen. Elokuvissa olleet henkilöt tuntuvat aidoilta ja tämän sarjan näyttelijät tuntuvat jo etukäteen feikeiltä tietämättä vielä edes keistä on kyse.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jos sarja pysyy lähdemateriaalissa, niin hyvä tästä tulee. Se, että juurikin HBO tekee tämän sarjan, nostaa luottoni erittäin korkealle, ja se että Mestari Rowling itse on tuottajana. Ja nimenomaan tuossa roolissa. Rowling oli ilmeisesti itse ollut mukana käsikirjoittamassa Ihmeotuksia valkokankaalle, ja lopputulos oli.. noh. Ei siitä sen enempää. Jos tosiaan malttaa pysyä taustoilla pitämässä silmällä isoa kuvaa ja että lähdemateriaalia kunnioitetaan, niin Mestarin mukana olo tässä on hieno asia. Jos verrataan kilpailevaan Rings Of Poweriin, niin ero on iso siihen, kun kirjailija itse on kuollut. Tolkien itse ei olisi ikinä antanut hyväksyntäänsä moiselle roskasarjalle ja lähdemateriaalin raiskaukselle. Uskon, että tässä Potterin rebootissa kirjailijan läsnäolo ns. laadunvalvojana on pelkästään hyvä asia.
Olen itsekin aika luottavainen sarjan laatuun juuri sen vuoksi, että Rowling on itse mukana tuotannossa ja aivan takuuvarmasti huolehtii siitä että mitä tahansa skeidaa ei läpi päästetä. Tämähän näkyy myös alkuperäisten leffojenkin osalta esim. näyttelijävalinnoissa. Lähdemateriaali tosiaan on jo kunnossa kirjojen osalta, ehkä jotain pikku lisäyksiä sinne varmaan tulee esim. taustatarinoihin mutta noin muuten tilanne on siinä mielessä hyvä että TV-sarja antaa mahdollisuuksia sille ettei mitään oleellista tarvitse jättää pois.

Ihmeotukset tosiaan on melko yhdentekevää höttöä (en ole sitä viimeistä tosin edes katsonut), mutta näkisin siinä ylivoimaisesti isoimpana ongelmana sen että siinä lähdemateriaali ei noin yleisesti ole muutenkaan tarpeeksi hyvä. Nuohan perustuu aika puhtaasti Potter-kirjojen sivumainintoihin Grindelwaldista ja Dumbledoresta, lisäksi tähän on sitten päälle liimattu tuo "Ihmeotukset" -teema joka on Tylypahkan koulukirja ja toki Rowling teki siitä itse sellaisen fiktiivisen oppikirjan myöskin. Muutenkaan en ole ihan varma että mikä tuon sarjan alkuperäinen punainen lanka edes oli, alkuasetelmassahan selkeä päähahmo oli Lisko Scamander mutta toisesta leffasta eteenpäin Dumbledore otti homman haltuun. Jotenkin vähän sekava kuvio kaikkinensa.

Jokseenkin mielenkiinnolla odotan myös sitä että tulisiko näiden seitsemän kirjan lisäksi myös näytelmäteos Kirottu lapsi jonkinlaiseen filmatisointiin. Olen joskus lukenut sen käsikirjoituksen siitä ja tarinaltaan se on itse asiassa ihan hyvä, mutta lukukokemuksena äärimmäisen tympeä kun se on tosiaan käsikirjoitus jota on vähän muokattu kirjan suuntaan. Lisäksi, Kirottu lapsi mahdollistaisi myös alkuperäisten lapsinäyttelijöiden paluun rooleihinsa nyt aikuisina. One more match.

Voi olla, että aika vaikea sopeutua uuteen Harryyn, Roniin ja Hermioneen. Elokuvissa olleet henkilöt tuntuvat aidoilta ja tämän sarjan näyttelijät tuntuvat jo etukäteen feikeiltä tietämättä vielä edes keistä on kyse.
Tavallaan tämän takia toivon että tuo Kirottu lapsi tulisi vielä jonkinlaisena leffa-/sarjasovituksena, vielä kerran nämä vanhat "lapset" mukaan ja heidän osaltaan homma finaaliin.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Voi olla, että aika vaikea sopeutua uuteen Harryyn, Roniin ja Hermioneen. Elokuvissa olleet henkilöt tuntuvat aidoilta ja tämän sarjan näyttelijät tuntuvat jo etukäteen feikeiltä tietämättä vielä edes keistä on kyse.

Ehkä. Mutta jos loistavat näyttelijät näihin löytyvät, niin enpä usko asian häiritsevän. Hyvänä esimerkkinä ehkä toimii The Last Of Us. Ulkoiselta habitukseltaan Pascal ja Ramsay eivät muistuta lainkaan "aitoja" hahmoja, mutta niin vain tämäkään seikka ei häiritse, koska näyttelijät omistavat roolinsa ja ottavat homman haltuun upealla tavalla. Ja rehellisesti sanottuna pari ekaa Potter- leffaa oli lapsilta vähän tönkköä näyttelemistä, niin niiden osalta rimaa ei ole asetettu ihan mahdottoman korkealle. Ja parin ekan kauden jälkeen uudet näyttelijät ovat varmaankin jo ison yleisön silmissä kasvaneet rooleihinsa, eikä kukaan enää jaksa vertailla niin tarkalla silmällä alkuperäisiin näyttelijöihin.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, täyttyykö tuo lupaus vuosikymmenen kestävästä sarjasta vai päättyykö sarja vaikka kuuden tai kahdeksan vuoden päästä. Laadun täytyy siis säilyä sellaisena, että ihmiset jaksavat seurata sarjaa ja tämä on ollut usein todella hankala yhtälö. Innokkaimmat fanit voivat olla myös kaikkein kriittisimmät. Toivotan silti menestystä tälle hankkeelle, sillä onhan Harry Potter omanlaisensa instituutio.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ja rehellisesti sanottuna pari ekaa Potter- leffaa oli lapsilta vähän tönkköä näyttelemistä, niin niiden osalta rimaa ei ole asetettu ihan mahdottoman korkealle.
"Vähän" on aika lievästi ilmaistu :D Jos nyt fanilasit ottaa pois päästä niin kyllähän suurin osa lapsinäyttelijöistä oli alussa ihan sysipaskoja, mutta eipä sitä toki voi liikaa vaatiakaan kun lapsista on vielä kyse. Tom Felton oli heti alusta alkaen hyvä Malfoy, mutta kyllä noilla muilla oli hakemista ihan reilusti. Toki parissa ekassa leffassa Chris Columbus auttoi aika paljon, tämä kun oli tottunut työskentelemään lastenelokuvien parissa joten siitä oli hyötyä kyllä varmasti.

Enemmän minua nämä aikuishahmot mietityttää. Esim. Maggie Smithin, Alan Rickmanin ja Robbie Coltranen korvaaminen omissa rooleissaan on vähintäänkin haastavaa. Smith toki on edelleen elossa ja näytteleekin vielä, mutta en lähtisi ehkä liki 90-vuotiasta naista enää castaamaan tällaiseen tuotantoon. Toisaalta sitten esim. Siriuksen castaaminen uudelleen saattaa toimiakin, ei siis sillä etteikö Gary Oldman olisi ihan maailman parhaita näyttelijöitä mutta kyllähän tuo hahmo jäi leffoissa aika vaisuksi ja Oldman ei päässyt itse oikein ottamaan roolia haltuun kunnolla.

Mietin kovasti että voisiko niistä leffoista tuttuja aikuisia näyttelijöitä näihin ottaa mukaan, mutta kyllä ainakin yksi yhteen sovittaminen on vähintäänkin haastavaa. Ralph Fiennesiä voisi kysellä uudelleen Voldemortin rooliin, tuohan on ihan puhtaasti maskeerauksesta kiinni ja näkisin että Fiennes voisi ihan kivasti vetää tuon roolin uudelleen. Muuten on kyllä aika hiljaista, mitä nyt siis näihin isompiin rooleihin tulee. Gary Oldmankin alkaa nimensä puolesta olla vähän turhan Old Man esittämään reilua kolmekymppistä Siriusta, olkoonkin että Siriuksen vuodet Azkabanissa hieman kuluttivat miestä. Jason Isaacs puolestaan Lucius Malfoyna hmm... no miksi ei. Tai sitten vaikka Tom Felton esittämään nyt isän rooli, Draco kun tuli käsiteltyä jo aikoinaan.

Veikkaan myös että kyllä niitä lasten/nuorten rooleissa olleita nähdään jossain pienissä rooleissa, joko cameona tai sitten muuten pienempinä rooleina, ihan vaikka puhtaana fanservicenä alkuperäisten leffojen ystäville. Ainakin minusta olisi hienoa jos vaikka Daniel Radcliffe olisi James Potterin roolissa kun Harry näkee vanhempansa Iseeviot-peilissä ja myöhemmin muistoissa ja tosiaan Tom Felton voisi ihan hyvinkin jopa vetää Lucius Malfoyn roolin.

Mutjoo, hyvähän näitä on spekuloida :D tästä sarjasta kun ei vielä tiedetä yhtään mitään muuta kuin se että tulee sitten joskus.
 

BaronFIN

Jäsen
…Varsinkin Dumbledoren roolin osalta on paras olla tarkkana, ettei käy niinkuin Harrisin kanssa, ettei näyttelijä kupsahda kesken sarjan. Eli hieman nuorempaa kaveria kehiin, joka ikänsä puolesta pystyy vetämään sarjan loppuun asti…
Kirjoja lukiessani silmiini piirtyy aina Ian McKellenin Gandalf Harmaa -tyyppinen persoona ja voi pojat jos olisi ollut elokuvasarjassa mukana.

Gandalf = Dumbledore

Elokuvien Dumbledoret ovat olleet kakki ohilaukauksia toistaiseksi: Harris oli vanha ja tylsä, Gambon oli kiukkuinen ja vakava, Law oli muotitietoinen, tyylikäs ja päämäärätön.

Eli joko nyt onnistuisi?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Odotukset eivät ole korkealla, mutta katsellaan josko tuota sitten joskus katsoisi. Taitaa Warnerilla olla rahasta pulaa kun ovat jo nyt reboottaamassa.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Kirjoja lukiessani silmiini piirtyy aina Ian McKellenin Gandalf Harmaa -tyyppinen persoona ja voi pojat jos olisi ollut elokuvasarjassa mukana.

Gandalf = Dumbledore

Elokuvien Dumbledoret ovat olleet kakki ohilaukauksia toistaiseksi: Harris oli vanha ja tylsä, Gambon oli kiukkuinen ja vakava, Law oli muotitietoinen, tyylikäs ja päämäärätön.

Eli joko nyt onnistuisi?




Tästä onkin jännä stoori. Harris oli joskus arvostellut McKelleniä "teknisesti hyväksi, mutta intohimottomaksi" näyttelijäksi. Tämän vuoksi McKellen ei omien sanojensa mukaan halunnut näytellä Dumbledorea, kun roolia hänelle tarjottiin Harrisin kuoleman jälkeen
 
Viimeksi muokattu:

Buster

Jäsen
Ei ainakaan kunnianhimoa puutu, jos meinataan kymmenessä vuodessa tuutata seitsemän tuotantokautta. Tai mitä nyt sitten ikinä tarkoittavatkaan tuolla vuosikymmenen pituisella sarjalla. Johan siitä on vasta 12 vuotta, kun Potter-leffat loppuivat. Mutta koskaan ei ole näköjään liian aikaista polkaista rahantekokonetta uudelleen käyntiin. Saa Rowlingkin ehkä kiillotettua kilpeään.

Tavallaan on sääli, että lähdetään rullaamaan samat tarinat uudestaan läpi, mutta se on samalla niin kuvaavaa tälle aikakaudelle. Tavallaan myös sääli, että roolitetaan uudestaan ikoniset hahmot, joiden alkuperäiset näyttelijät ovat niin vahvasti profiloituneet hahmoikseen. Mistä tuli pitkälti lapsinäyttelijöille varmastakin taakka, josta kukin yritti omalla tavallaan kasvaa ulos. He saattavat olla helpottuneita jollain tasolla, että joku muu tulee kantamaan hahmon kasvoja, vaikkei se meno enää 12 vuotta elokuvasarjan päättymisen jälkeen varmaan ole enää läheskään yhtä ahdistavaa. En usko, että ketään merkittävää näyttelijää kiinnostaa varsinaisesti palata Potter-maailmaan, johon he kaikki sitoutuivat jo vuosituhannen alussa vuosiksi. Ainakaan millään tavalla vakinaiseksi hahmoksi usealle tuotantokaudelle. Tietysti jonkinlaiset cameot olisivat fanien näkökulmista varmasti kivoja. Toisaalta taas tekijänä sitä haluaisi tehdä selkeän pesäeron aiempiin versioihin ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Elokuvissa oli melkoinen siivu brittiläistä näyttelijöiden eliittiä, jotka tekivät paljon vähästä. Vaikka on hankala kuvitella uudet Kalkarokset, McGarmiwat, Potterit etc., niin eittämättä asiaan tulee tottumaan hyvin nopeasti ja sen osaa lokeroida, että kyseessä on uusi versio.

Amazonin alkuperäinen suunnitelma oli sarjassaan kuvata Taru Sormusten Herrasta -kirjat uusiksi, mutta Tolkienit sentään kielsivät sen tehden ainakin yhden asian täysin oikein. Toki ne elokuvat olivat aikalailla salaman vangitsemista pulloon. Potter-elokuvia on kaikkia hankalampi väittää järin erinomaisiksi, vaikka kaikki ovat kuitenkin ihan kelvollisia. On pidempään kiehtonut katsella niitä ihan suurennuslasin kanssa analysoiden yksitellen.

Mutta tehdä iso sarja, jonka tapahtumat ja juonikuviot pitkälti kaikki tietävät jo ennalta? On sekin omanlaisensa outo savotta. Kun samaan aikaan Harry Potter -IP:llä olisi voinut tehdä jotain uutta, mutta ammattielokuvakäsikirjoittajilla ja freesillä ohjauksella toisin kuin Ihmeotuksissa. Mutta tämä on näköjään aika varma veto Potter-fanien keskuudessa vastaanoton perusteella, kun elokuvat joutuivat pakostikin tiputtamaan niin paljon juonikuvioita pois, jolloin fanikunnalle jäi janoa nähdä kaikki kirjan materiaali herätettynä henkiin mielikuvituksensa ja sivujen ulkopuolella.

Ei sillä, varmasti tulee katsastettua jo oman uteliaisuuden ja yleisen kiinnostavuuden perusteella. Vaikka oma reaktio olikin innostuksen sijaan pitkälti miksi ja nytkö jo. Mutta siellä on Warnerilla laskeskeltu tämän olevan varmin ja tuottavin repäisy tuon IP:n selkänahasta, kai.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mutta tehdä iso sarja, jonka tapahtumat ja juonikuviot pitkälti kaikki tietävät jo ennalta? On sekin omanlaisensa outo savotta. Kun samaan aikaan Harry Potter -IP:llä olisi voinut tehdä jotain uutta, mutta ammattielokuvakäsikirjoittajilla ja freesillä ohjauksella toisin kuin Ihmeotuksissa. Mutta tämä on näköjään aika varma veto Potter-fanien keskuudessa vastaanoton perusteella, kun elokuvat joutuivat pakostikin tiputtamaan niin paljon juonikuvioita pois, jolloin fanikunnalle jäi janoa nähdä kaikki kirjan materiaali herätettynä henkiin mielikuvituksensa ja sivujen ulkopuolella.

Ei sillä, varmasti tulee katsastettua jo oman uteliaisuuden ja yleisen kiinnostavuuden perusteella. Vaikka oma reaktio olikin innostuksen sijaan pitkälti miksi ja nytkö jo. Mutta siellä on Warnerilla laskeskeltu tämän olevan varmin ja tuottavin repäisy tuon IP:n selkänahasta, kai.
Kyllähän Warner varmasti nimenomaan on laskenut sen että reboot sarjan muodossa on järkevin tapa tehdä rahaa. Joo, Wizarding Worldissa on potentiaalia siihen että hypätään vaikka 200 vuotta ajassa taaksepäin, mutta kyllähän tuo Ihmeotukset-leffasarja näytti sen että mikään automaattinen rahasampo se ei ole. Leffasarjan tuotto laski joka osassa aina edellisestä leffasta, toki eihän ne leffat nyt muutenkaan mitään kummoisia ole mutta kyllä tuo silti jostain kertoo.

Paljoltihan tuohon maailmaan perustuvassa filmatisoinnissa on kyse siitä että saadaanko riittävän hyvät päähahmot. Harry, Ron ja Hermione tulivat kuitenkin kaikille tutuiksi jo 25 vuotta sitten ja leffoissakin heidät nähtiin yli 20 vuotta sitten. Juurikin näihin fant on rakastuneet ja heitä on sitten täydennetty muilla hyvin toimivilla sivuhahmoilla. Esim. Ihmeotuksissa homma kusee juurikin siltä osin että Lisko Scamander oli hahmona suunnilleen yhtä kiinnostava kuin maali kuivumassa seinällä, eikä se keikarimainen Dumbledorekaan nyt ihan vastannut käsitystä maailman mahtavimmasta velhosta. Ja ihan oikeasti, joku Gellert Grindelwaldkin jää alkuperäisteoksissa niin kuriositeetiksi että aika kovaa luovuutta saa käyttää että siitä noin lyhyessä ajassa tulisi mikään kovin isosti vihattava pahis.

Jos Warnerilla haluttaisiin ottaa pientä riskiä mutta kuitenkin pelata samalla ns. tuttua ja turvallista, niin yksi vaihtoehto olisi sen ensimmäisen velhosodan kuvaaminen. Tämä käsittää siis ajat sieltä 60-luvun lopusta sinne 80-luvun alkuun kun James ja Lily Potter kuolevat ja Voldemortin Avada Kedavra kimpoaa takaisin ja lähes tuhoaa hänet. Tämä mahdollistaisi juurikin Harryn vanhempien tarkemman kuvauksen, mutta samalla siinä olisi mukana tuttuja ja pidettyjä hahmoja kuten Sirius, Lupin, Peter Piskuilan (no ei ehkä niin pidetty) ja tietysti Kalkaros. Kirjoissa annettiin kuitenkin ymmärtää sekin että esim. James ja Sirius sekoilivat välillä ihan huolella, Piskuilan oli mukana kaikessa älyttömyydessä ja Lupin yritti vähän hillitä porukkaa. Voi pojat, siinä kun kuvattaisiin miten Kelmien karttaa tehtiin ja välillä vähän höykyyettiin Kalkarosta niin ai että... Samalla sitten Voldemort punoisi omia juoniaan.

Ja jos sitten vähän haluaa tuotakin vielä laajentaa, niin Voldemortin nuoruuden kuvaukset sieltä 30-luvun puolivälin jälkeen sinne vuoteen 1945 kun tämä valmistui Tylypahkasta ja tästä eteenpäin sitten sinne ensimmäiseen velhosotaan olsiivat myös varmasti ihan toteuttamisen arvoisia ideoita. Mutta kyllä etenkin tuo aikajakso 60-luvun lopusta 80-luvun alkuun noiden kirjoista tuttujen, mutta kuitenkin sivuhahmojen avulla voisi olla sellaista tykitystä että varmasti toimisi.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Warner varmasti nimenomaan on laskenut sen että reboot sarjan muodossa on järkevin tapa tehdä rahaa. Joo, Wizarding Worldissa on potentiaalia siihen että hypätään vaikka 200 vuotta ajassa taaksepäin, mutta kyllähän tuo Ihmeotukset-leffasarja näytti sen että mikään automaattinen rahasampo se ei ole. Leffasarjan tuotto laski joka osassa aina edellisestä leffasta, toki eihän ne leffat nyt muutenkaan mitään kummoisia ole mutta kyllä tuo silti jostain kertoo.

Varmaan laskivat että saavat sarjalla isoimmat tulot kun pystyvät tuottamaan peräkkäin heti uusia kausia, ei mene niin monta vuotta kun elokuvien välissä. Ihmeotuksista kun puhuttu niin kertoo hyvin että vaikka elokuvat eivät aivan parhaiden hyödynnä Potterin maailmaa niin eka elokuva tuotti 180 budjetilla 800M, toinen 600M ja kolmaskin taisi tuottaa 400M vaikka oli nopeasti jo suoratoistopalvelussa. Eli vähän huonompikin sisältö tuottaa hyvin rahaa.
 

BaronFIN

Jäsen
Kyllähän tämä 60-80-lukujen velhosodat ja Voldemortin nousu olisivat mielenkiintoiset alustarinat kerrottavaksi, mutta tuo loitsutaistelu saisi kyllä muuttua: vähemmän on vain enemmän.

Loitsutaistelut muuttuivat sarjan aikana omituiseksi lasersodaksi (varsinkin Ihmeotukset olivat omituista ilotulitusta) ettei aina tiennyt katsoiko Star Wars -elokuvaa vai mitä.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Audible julkaisee ensi vuoden lopulla uudet versiot englanninkielisistä äänikirjoista jotka sisältää yli sata ääninäyttelijää ja kaikenlaisia ääniefektejä.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös