Leffat ovat paikoin hyviä ja paikoin juostenkustuja, eniten harmittaa, että sarjan lopetus meni aivan perseelleen. Kuten jo aiemmin ketjussa maininnut, niin leffojen casting on All-Star kattaus brittiläisistä näyttelijöistä. Eipä juuri ole narisemista. Alan Rickmann toki ykkösenä, mutta roolikin on kuin tehty Alanille. Erityisen hienoa on, että sivurooleissa olevat näyttelijät ovat vetäneet ns täysillä. Oma suosikkini on Lucius Malfoyn näyttelijä Jason Isaacs. Ylimielinen ja tärkeilevä mulkku aluksi, mutta etenkin maineen menetyksen jälkeiset tuskaiset hetket, kun Voldemort kyykyttää pöydän ääressä.
Uusi sarja arveluttaa kovasti. Näyttelijöiden löytäminen pitkään sarjaan on oma ongelmansa. Toinen ongelma on, että minkälaisia tuoreita tulkintoja kirjasta tehdään. --
Olen tästä aika samaa mieltä. Leffoina itseasiassa ihan laadukkaita kaikki, kirjasovituksina mielestäni aika vaihtelevantasoisia. Esim. nelososassa on vapauksia otettu hahmojen (Dumbledore :D) suhteen aika reippaasti ja vaikka teos on sinänsä vaikea tiiviistää, niin väitän, että yleiseen sirkusteluun käytettiin ikävän paljon resursseja siihen nähden, että nyt olisi ollut oleellista syventää maailmaa sarjan loppusuoraa varten vähän lisää.
Noh, vitososa taas kärsii tosi paljon paineesta tehdä lyhyempi elokuva, kun neljä edellistä oli aikamoisia möhkäleitä; vähän traagista, että tämä paine osui sitten saagan pisimmän kirjan kohdalle, jossa esiteltiin ja syvennettiin lukuisia tärkeitä sivuhahmoja ja syvennettiin maailmaa kivasti. Eihän se
huono elokuva ole ja Imelda Staunton on huikean hyvä Umbridgena, mutta kyllähän tarina menettää todella paljon sävyjään, kun elokuvasovitus tuntuu oikovan vähän liikaa jo silkasta oikomisen riemusta. Lisäksi ko. leffa on minusta visuaalisesti tosi vaisu lähdemateriaalin potentiaaliin suhteutettuna: ihan perusjutut, kuten loitsujen värikkyys ym. alkoi tästä eteenpäin loistaa poissaolollaan (ennenkuin viimeisessä osassa tuotiin taas takaisin mm. punainen efekti aseistariisuntaan ihan vain valoshown takia) ja visuaalisesti tosi kiehtovat konseptit, kuten Salaperäisyyksien osasto ym. oli tuotu kankaalle mielestäni masentavan kliinisenä ja tylsänä. Joissain jutuissa tämä toimii ihan hyvin, mutta joissain jutuissa ei niinkään.
Noh, tietenkään kaikkea ei saa ympättyä heti mukaan, mutta kyllähän sen loppupäässä huomaa, miten esim. Harryn Siriuksen saama peili ja Bill Weasley jälkiliitetään aika hätäisesti mukaan.
Tämä nyt menee maksimaalisen nörttinarinan puolelle, mutta vitosleffasta marisen nyt vielä vähän lisää: Siriuksen kuolema on hoidettu leffassa todella typerästi. Mielestäni siinä menee niin monta yksityiskohtaa, jotka hoksatakseen ei (kai?) tarvitse edes olla tällainen nillittäjä. Mulle ei ole ongelma, että elokuvat ottaa vapauksia, mutta tässä mennään mielestäni vähän liikaa itse tapahtumalla ja sen faktoreilla leikittelyn puolelle. Alkuperäisteoksessahan Sirius kuolee ylittäessään "rajan" Verhon kautta. Harry ei ensiksi tajua Verhon merkitystä ja yrittää sännätä perään, mutta Lupin estää tämän ja samalla oikeastaan pelastaa Harryn hengen. Harry ei välittömästi tajua, että mikä homma. Elokuvaversiossa Bellatrix täräyttää Siriusta tappokirouksella, jonka pitäisi tappaa välittömästi (Siriushan jää leffassa osuman jälkeen vielä haukkomaan henkeään, ennenkuin kaatuu Verhon taakse), joka paitsi muuttaa oleellisesti Siriuksen kuolintapaa, myös täydellisesti mitätöi Verhon merkityksen ja osan sen hieman karmivasta mystiikasta. Tiedän, että se on asiana hankalammin tuotavissa elokuvakerrontaan ylipäätään, mutta juuri tämmöisissä hienovaraisuuksissa saagan keskivaihe mielestäni epäonnistuu pahiten, kun se vielä vähän hakee muotoaan.
Myöhemmät osat onkin sitten pääosin paremmin hanskassa ja mielestäni nimenomaan visuaalisesti tyylikkäitä ja tuo Deathly Hallows Part I jopa ehkä suosikkini Potter-elokuvista. Päätösosa vedetään minusta loppumetreillä ihan vihkoon, mutta tässä toki paistaa tämä kirjahinkkailun tarpeeni... vähäsen.
Sarjaprojekti on mielestäni tosiaan kaksipiippuinen juttu. Toimiva casting lienee yllättävän haastava saada kasaan. Toisaalta suurena mahdollisuutena tässä on nimenomaan kertoa kokonaistarinaa alusta asti selkeällä suunitelmalla, eikä leffojen tapaan tarvitse keksiä tapoja ujuttaa tärkeitä hahmoja tai muita tekijöitä "liian myöhään" hätäisesti mukaan tai huomata, että oho, joku pois jätetty yksityiskohta tarinan alussa olisikin ollut lopussa aika tärkeä... Lisäksi sarjaformaatti tarjoaa varmasti puitteet ihan maukkaalle Hogwarts-elämän ja henkilögallerian syventämiselle, mitä elokuvissa nähtiin ymmärrettävästi aika vähän loppua kohden. Toki kuinka lähelle tässä sitten luisutaan sellaista geneeristä teinidraamaa, tiedä häntä. Elokuvissahan esim. Hagrid, McGonagall ja muutama muu soittavat kakkosviulua harmittavan pitkään, vaikka muutaman sitäkin upeamman tähtihetken saavatkin pienenä kompensaationa tälle.
Noh, se siitä. Olihan tämä aika rakas tarina lapsuudessa ja (aiemmassa) nuoruudessa ja edelleen sydän sykkii tälle ihan sopivasti!
