Hanoi Rocks is back

  • 177 082
  • 941

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Joe Perryssä ja Andyssa on paljon samaa ainakin 2010- vuodesta lähtien molemmilla suht sama ulkoinen habitus ja vaatetustyyli. Lisäksi molemmilla tuntuu olevan kitarat epavireessä ja komppikitaristi on se joka soittaa biisit keikoilla paremmin. Molemmat eivät ole kummoisia laulajia mutta nykyään vielä huonompia ja muutenkaan ääntä ei edes oikein lähde.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tällä kertaa Million miles away meni vähän pieleen, mutta semmoista se joskus on kun soitetaan oikeasti livenä, eikä playbackina. Se ei todellakaan ole nykyään itsestäänselvyys, että biisit soitetaan oikeasti. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan, ja ymmärrettävää ettei homma täydellisesti mene kun yhdessä soittamisesta on ollut 40 vuotta taukoa. Viikko sitten olin katsomassa Tehosekoittimen jäähyväisiä, ja sielläkin solisti Otto sekoili hiukan sanoissa ja unohteli niitä ihan tunnetuimmissakin biiseissä. Se on osa livemusiikkia ja siihen mielestäni kuuluukin rosoisuus ja virheet pienissä määrin. Muistuttaa inhimillisyydestä ja tuo hommaan maanläheisyyttä. Ei tämä elämä eikä musiikki niin vakavaa ole.
 
Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Omaan korvaan tuo Gypin soitto on aika linjassa sen kanssa miten veti silloin 40 vuotta takaperinkin. Ihan täysiä en kyllä hiffaa miksi tuota tyyliä olisi pitänyt mitenkään merkittävästi muuttaa, etenkin kun tuo tietynlainen köpöttely on niin keskeinen osa varhaisen Hanoin soundia. Ei se Razzlekaan mikään metronomintarkka halonhakkaaja ollut, eikä Hanoihin sellainen soitto oikein sopisikaan. Olihan Lacu kova ja on sitä toki edelleen, mutta itse vierastin jo aikoinaan kaverin soittoa siinä uudemmassa Hanoissa. Jopa vähän liian hyvää soittoa, niin paradoksaaliselta kuin saattaa kuulostaakin.

Samaa mieltä, Hanoin biiseihin on aina kuulunut tietynlainen levottomuus, ollaan aina joko kiilamisen tai laahamisen rajamailla. Lacu on taas täysiverinen ammattilainen, joka soittaa tarkasti, eikä soitto heilu ollenkaan.

Minusta tuo soitto kuulostaa ihan hyvältä. Täytyy muistaa myös se, että esiintyminen 8000 ihmiselle saattaa hieman jännittää.
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olipahan mahtava keikka perjantaina. Itse olen 90-luvun loppupuoliskolla syntynyt joten olin pilkkeenä isäni silmäkulmassa kun Hanoi Rocks oli valloittamassa maailmaa 1980-luvun alkupuolella. Ensimmäiset muistot bändistä ovat radiosta 2000-luvulla soineet silloin aktiivisen uuden Hanoin "A Day Late, A Dollar Short" ja "People Like Me", joista tuli jo pentuna tykättyä. Sitten kun tuli tutustuttua tuohon alkuperäisen Hanoin kappaleisiin niin se oli kyllä menoa. Vuosien varrella tullut luukutettua Marqueen-vetoja, Tavastian viimeistä keikkaa ja kaikkea muuta Hanoista löytyvää materiaalia internetin syövereistä. Silloin tällöin tullut heiteltyä kavereille että olisi kyllä komeaa jos vielä vetäisivät keikan niin että itsekin näkisin, ja kun uutinen syyskuun alussa tuli niin oli kyllä täysin epätodellinen olo ja liput tuli ostettua saman tien.

Koko kolmen tunnin setti oli kyllä täysin mahtava ja kyllä on Michael tehnyt mielettömän uran ja kerännyt uskomattoman määrän soittajia ja kavereita ympärilleen vuosien varrella. Kyllä nuo soolobiisit vaan jytäsivät, henkilökohtaisena suosikkina melko tuore "Ballad of the Lower East Side". Mahtavaa myös että tuo 2000-luvun Hanoi kävi vetämässä lavalla, kyllä "A Day Late, Dollar Short" on edelleen yksi universumin kovimmista kipaleista.

Itse alkuperäisen Hanoin osuuden tosiaan aloitti Tragedy, joka oli ensin ihmeellisen hitaan tuntuinen kun tullut kuunneltua paljon sitä 1983 vetoa Marqueelta, ennenkun totesi että tämähän se oikea tempo on. Oli kyllä mahtava fiilis kun oikeasti siinä Mike, Andy, Nasty ja Sami vetivät 37 vuoden tauon jälkeen tuota biisiä livenä. 11th Street Kidshän on saavuttanut kansainvälistäkin suosiota viimeisen vuoden aikana James Gunnin ansiosta ja kyllä tuo on vaan mielettömän kova biisi. Ainoa pieni miinus että ainakin permannolle kuultuna tuossa biisissä säkeistöjen alkupuolella oleellinen kitara oli turhan hiljaisella joten säkeistöt jäivät vähän ontoiksi. Tuon jälkeen tuli hyvä läjä tuttuja hittejä, mutta kyllä setin loppupuoliskolla olleet Motorvatin/Malibu Beach olivat kyllä sellainen duo mikä räjäytti sitten viimeistään potin, ihan uskomaton energia noissa biiseissä.

Million Miles Awayssa tosiaan ilmeisesti kävi niin että Nassen kitarasta ei kuulunut mitään ja Andy paikkasi lennosta. Ei tuo hyvältä kuulosta mutta Andyhan on aina soittanut tuossa biisissä koskettimet joten ei ole tainnut hän montaa kertaa tuota livenä kitaralla skulata, joten annetaan synninpäästö. Lopuksi Up Around The Bend lopussa kaikkien ollessa lavalla kyllä räjäytti potin vielä kerran. Tuon parempaa encore-biisiä ei kyllä montaa ole.

Joka tapauksessa oli kyllä mieletön keikka ja olen äärimmäisen onnellinen että tuolla olin, vaikka jäi Tampereen paikallinen väliin. Jos vetävät ensi vuonna rundia niin olen paikalla, mutta tämä jäi kyllä erityisenä muistona ehdottomasti mieleen. "Cafe Avenue" ja "Taxi Driver" olivat ehkä sellaiset mitkä olisin halunnut kuulla, mutta aikaa oli rajallisesti ja hittejä rajattomasti niin kaikkia ei voi vetää.

Suosittelen muuten kaikkia kuuntelemaan 1995 vuodelta peräisin olevan Andy McCoyn haastattelun, jossa selostaa helvetin skarppina 1970-80-luvun taitteesta asiaa noin 45 minuutin ajan. Tullut katsottua tuo parikin kertaa.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
...oi jospa oisin saanut olla mukana.

Kyllähän tämä World Touria huutaa. Vaikkei Hanoi' massiivisesta vaikutuksestaan koko länsimaalaiseen populaarikulttuuriin huolimatta kohoaisi "tietäjät tietää"-tasoa korkeammalle, on bändi ansainnut vielä yhden renessanssin.

Uskomattoman hieno yhtye.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kill City, Pelle Miljoona 1980, Herttoniemen ruotsalainen kansakoulu...

Myönnän suhtautuvani Hanoi Rocksin loreen hyvin romanttisesta näkökulmasta, mutta yksistään fakta, että McCoy, Monroe, Suicide, Yaffa & Casino nousivat lavalle neljä vuosikymmentä myöhemmin on suomalaista rockhistoriaa. Ellei Hanoi' olisi tapahtunut, olisi koko 1980-luvun pop-/rock-musiikki saattanut kehittyä ihan eri suuntaan ja täten jatkumo nykypäivään olisi eronnut kokemastamme.

Uskomattoman hieno yhtye.
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
...oi jospa oisin saanut olla mukana.

Kyllähän tämä World Touria huutaa. Vaikkei Hanoi' massiivisesta vaikutuksestaan koko länsimaalaiseen populaarikulttuuriin huolimatta kohoaisi "tietäjät tietää"-tasoa korkeammalle, on bändi ansainnut vielä yhden renessanssin.

Uskomattoman hieno yhtye.
Joo voi huutaa mutta vahva epäilys että mitään World Touria tulee. Sitä varten on treenattava kunnolla ja Andyn jätettävä päihteet. Ehkä joku Tavastian veto voi tulla mutta en nyt mihinkään ihmeisiin usko. Sitä paitsi näytti jo pe siltä että Monroeta otti kuuppaan jotkut Andyn jutut ja sähläykset. Tottunut kuitenkin ammattilaisempaan seuraan. Niin miten joku pidempi rundi toimis...Taas olisi kunnon riitoja ja välit poikki.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No kyllähän se aika touhua oli jo edeltävän paluun aikana. Useampia kertoja ja videoita muistan, kun Mike huusi: ”Shut and play” Andylle ja sitten soitettiin. Kävin niillä Tavastian viimeisillä keikoilla ja kovaa oli setti - kyllä Mike on tottunut tähän.
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Hauska sattuma, että osui viestisi silmään. Juuri luin kuinka yksi Face-kaveri lyttäsi keikan täysin.

Osoittaa hyvin, että musiikki ja keikat ovat hyvin subjektiivinen kokemus.
No olihan siinä jotain puutteita. Ehkä Monroe lauloi paremmin ennen tätä osiota. Andykin soitti paremmin ennen tätä osiota. Rumpali olisi voinut olla hitusen parempi. Mut ihan ok oli.
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Hanoi 2 ilman Andya tänään Tampereella Mikki Kuntun bileissä. Jo tuosta voi päätellä että eiköhän se orkkis Hanoi show ollut ihan ainutkertainen juttu.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hanoi 2 ilman Andya tänään Tampereella Mikki Kuntun bileissä. Jo tuosta voi päätellä että eiköhän se orkkis Hanoi show ollut ihan ainutkertainen juttu.
No ei tuo kerro välttämättä vielä mitään. Jotkut yksityisbileet, ei mikään tärkeä keikka. Andyllä voi olla muita kiireitä, esimerkiksi bissen vetämistä jossain Eirassa tai Krunikassa. Itse olen edelleen hyvin luottavainen siitä, että kyllä sieltä jonkinlainen muinais-Hanoin kiertue tulee. Ihan liian herkullinen ajatus sivuutettavaksi.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät

Ja onhan siellä Andyllä ne Japanin keikatkin tulossa parin viikon päästä. Mutta joo iteki oottelen josko sieltä tulis vielä Hanoilta joku kiertue, ois mukava päästä näkemään livenä vielä kun ois mahollisuus.
 
Itse sanoisin, että tuo Hanoin Suomen-kiertue on ihan yhtä todennäköinen kuin Andyn Japanin-kiertue. Jopa snadisti todennäköisempi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun Hanoi on taas ajankohtainen, toivottavasti joku isompi tuotantoyhtiö tai ihan vain innokas ja taitava elokuvantekijä saisi aikaan Hanoi Rocks-dokumenttielokuvan. Erityisesti vuosien 1979-1985 tarina on vielä "kertomatta" suurelle yleisölle, vaikka yhtyeen tarina on värikäs ja traaginen. Hanoi Rocksin merkittävyys koko populaarimusiikille on yhtäältä niin merkittävä, että kerrottavaa todella riittäisi.

Koko tarina alkaen Helsingistä, Tukholman kautta Lontooseen ja Hollywoodiin, unohtamatta uraauurtavia maailmankiertueita sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarkoin valitut livepätkät ja äänessä koko yhtye ja Hanoi Rocksista ammentaneet lukuisat tähdet +Alice Cooper ja Twisted Sister. Kaksi tuntia kestoa ja teatterilevityksen jälkeen jako johonkin isoimmista suoratoistopalveluista.

Hanoi Rocks ansaitsee tämän. :)
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Ei dokkareita enää kukaan katso, nykypäivän tyyli on tehdä se viihteellinen elokuva, tyyliin Bohemian Rhapsody. Jussi Vataselle peruukki päähän ja meikit naamaan niin menee Monroesta kyllä.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Monroestahan on dokkari tulossa tammikuussa. Luulisin, että Hanoi Rocks -ajatkin käsitellään suht kattavasti.
 
Outsider

Jäsen
Ei dokkareita enää kukaan katso, nykypäivän tyyli on tehdä se viihteellinen elokuva, tyyliin Bohemian Rhapsody. Jussi Vataselle peruukki päähän ja meikit naamaan niin menee Monroesta kyllä.
Itse laittaisin ennemmin Nassen roolin Vataselle ja Michaeliksi Hannele Lauri.

Muissa rooleissa:
Sami Yaffa - Antti Reini
Andy Mccoy - Martti Suosalo
Razzle - Daniel Mays
Vince Neil - Kiti Kokkonen
Nikki Sixx - Mikko Kouki
Tommy Lee - Mikko Kouki munasillaan
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Q: You’re saying you’re going to carry this on? This isn’t a one-off event?
AM: Not very often and we are not going to do huge tours but we will do one-off gigs every now and then.

Haastattelu oli tehty ennen synttärikeikkaa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myös tällainen statement oli tuossa haastiksessa :"I’ll be doing the three gigs and a lot of PR for Hanoi. I’ll be there for about five days or a week so the next time I come will probably with Hanoi Rocks. That’s a different ball game: it’s a big machine"

Ja yksi uusi tytärkin on jostain ilmestynyt
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Q: You’re saying you’re going to carry this on? This isn’t a one-off event?
AM: Not very often and we are not going to do huge tours but we will do one-off gigs every now and then.

Haastattelu oli tehty ennen synttärikeikkaa.
Samasta haastattelusta, kun Andyn mainitaan juovan haastatteluhetkellä olutta;
AM: Ah cheers! This is alcohol free but that’s the way I roll nowadays.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Samasta haastattelusta, kun Andyn mainitaan juovan haastatteluhetkellä olutta;
AM: Ah cheers! This is alcohol free but that’s the way I roll nowadays.
Kuten Andy on joskus sanonut: alkoholi on hevi huume. Hyvä ettei enää maistu.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Andy on jo ehtinyt kommentoimaan aihetta jo Soundillekin:

”Lisää keikkoja on ehkä tulossa, mutta en kommentoi niitä sen tarkemmin. Ne ovat erittäin valikoituja eivätkö yhtään halpoja keikkoja”, Soundin puhelimitse tavoittama McCoy kertoo ja jatkaa:

”Keikkoja tehdään, koska Hanoi on niin arvokas. Hanoi Rocks muutti koko rock’n’rollin suunnan. Jos katsoo Guns N’ Rosesia, niin Axl ei osaa enää laulaa, se on pilannut äänensä, ja Mötley Crüe nyt on aina ollut ihan paska. Eli ei meillä hirveästi skabailijoita ole.”

Mä kyllä vielä odottelen Monroen kommenttia aiheeseen, ennen kuin uskon.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos katsoo Guns N’ Rosesia, niin Axl ei osaa enää laulaa, se on pilannut äänensä
Tästä tulee kyllä välittömästi mieleen "pata kattilaa soimaa..."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös