Olipahan mahtava keikka perjantaina. Itse olen 90-luvun loppupuoliskolla syntynyt joten olin pilkkeenä isäni silmäkulmassa kun Hanoi Rocks oli valloittamassa maailmaa 1980-luvun alkupuolella. Ensimmäiset muistot bändistä ovat radiosta 2000-luvulla soineet silloin aktiivisen uuden Hanoin "A Day Late, A Dollar Short" ja "People Like Me", joista tuli jo pentuna tykättyä. Sitten kun tuli tutustuttua tuohon alkuperäisen Hanoin kappaleisiin niin se oli kyllä menoa. Vuosien varrella tullut luukutettua Marqueen-vetoja, Tavastian viimeistä keikkaa ja kaikkea muuta Hanoista löytyvää materiaalia internetin syövereistä. Silloin tällöin tullut heiteltyä kavereille että olisi kyllä komeaa jos vielä vetäisivät keikan niin että itsekin näkisin, ja kun uutinen syyskuun alussa tuli niin oli kyllä täysin epätodellinen olo ja liput tuli ostettua saman tien.
Koko kolmen tunnin setti oli kyllä täysin mahtava ja kyllä on Michael tehnyt mielettömän uran ja kerännyt uskomattoman määrän soittajia ja kavereita ympärilleen vuosien varrella. Kyllä nuo soolobiisit vaan jytäsivät, henkilökohtaisena suosikkina melko tuore "Ballad of the Lower East Side". Mahtavaa myös että tuo 2000-luvun Hanoi kävi vetämässä lavalla, kyllä "A Day Late, Dollar Short" on edelleen yksi universumin kovimmista kipaleista.
Itse alkuperäisen Hanoin osuuden tosiaan aloitti Tragedy, joka oli ensin ihmeellisen hitaan tuntuinen kun tullut kuunneltua paljon sitä 1983 vetoa Marqueelta, ennenkun totesi että tämähän se oikea tempo on. Oli kyllä mahtava fiilis kun oikeasti siinä Mike, Andy, Nasty ja Sami vetivät 37 vuoden tauon jälkeen tuota biisiä livenä. 11th Street Kidshän on saavuttanut kansainvälistäkin suosiota viimeisen vuoden aikana James Gunnin ansiosta ja kyllä tuo on vaan mielettömän kova biisi. Ainoa pieni miinus että ainakin permannolle kuultuna tuossa biisissä säkeistöjen alkupuolella oleellinen kitara oli turhan hiljaisella joten säkeistöt jäivät vähän ontoiksi. Tuon jälkeen tuli hyvä läjä tuttuja hittejä, mutta kyllä setin loppupuoliskolla olleet Motorvatin/Malibu Beach olivat kyllä sellainen duo mikä räjäytti sitten viimeistään potin, ihan uskomaton energia noissa biiseissä.
Million Miles Awayssa tosiaan ilmeisesti kävi niin että Nassen kitarasta ei kuulunut mitään ja Andy paikkasi lennosta. Ei tuo hyvältä kuulosta mutta Andyhan on aina soittanut tuossa biisissä koskettimet joten ei ole tainnut hän montaa kertaa tuota livenä kitaralla skulata, joten annetaan synninpäästö. Lopuksi Up Around The Bend lopussa kaikkien ollessa lavalla kyllä räjäytti potin vielä kerran. Tuon parempaa encore-biisiä ei kyllä montaa ole.
Joka tapauksessa oli kyllä mieletön keikka ja olen äärimmäisen onnellinen että tuolla olin, vaikka jäi Tampereen paikallinen väliin. Jos vetävät ensi vuonna rundia niin olen paikalla, mutta tämä jäi kyllä erityisenä muistona ehdottomasti mieleen. "Cafe Avenue" ja "Taxi Driver" olivat ehkä sellaiset mitkä olisin halunnut kuulla, mutta aikaa oli rajallisesti ja hittejä rajattomasti niin kaikkia ei voi vetää.
Suosittelen muuten kaikkia kuuntelemaan 1995 vuodelta peräisin olevan Andy McCoyn haastattelun, jossa selostaa helvetin skarppina 1970-80-luvun taitteesta asiaa noin 45 minuutin ajan. Tullut katsottua tuo parikin kertaa.