Useinhan se Stadissa ja etenkin Tavastialla on kuin toimistolle menisi ja osa yleisöstä, itseni mukaan lukien, hyvinkin "virkamiesmäistä". Nykyään varsinkin kun en mitään päihteitäkään käytä, niin sitä vaan seisoskelee taaempana kädet taskussa ja kuuntelee soittimien balanssia. Varsinaista hauskanpitoa :D.Tämä on nyt jo yleisempää keikkakeskustelua, mutta itse en meinaa saada enää mitään irti näistä Stadin keikoista. Olen niillä niin miljoona kertaa käynyt. Tavastiallekin menen nykyään usein autolla, jotta pääsee äkkiä pois. Eihän siellä jaksa edes juoda kaljaa, vaikkei autolla olisikaan. Mukavoitumista tämäkin on, ja ymmärrän sen mukavoitumisen arvon, jota sinäkin tuossa kuvailit. Mutta en tiedä, ovatko ne enää elämyksiä. Ne ovat rutiinia.
Tuo Leikari oli nimenomaan rutiinien rikkomista ja elämys. Vedetään kännit nuhjuisessa motellissa mörönperseessä ja mennään katsomaan rokkia. Siinä tuli nuoruus mieleen. Kaikki ei ole tiptop, mutta meininki on loistava. Elämyksenä ehdottoman kova.
Demolition 23 oli muuten Leikarilta tosi kova kiinnitys. Siitä homma alkoi komeasti. Veikkaan, että jengiä tulee myöhemmillekin keikoille. Ainakin yksi Nummis, varmaan muitakin.
Entisessä elämässä tuli luuhattua jos jonkinlaisissa räkälöissä, joissa paska sekä hiki haisivat, röökin savu haittasi näkyvyyttä ja usein itse bändi oli jopa sivuseikka, eikä välttämättä muistikuvatkaan keikoista olleet kovinkaan selkeitä millään mittareilla. Hauskaa kuitenkin oli.
Ja kun aiheen vierästä nyt mennään, niin Tavastiahan on olosuhteiltaan rock-klubeista aivan maailman eliittiä sekä yleisön että muusikoiden näkökulmasta, vaikka niitä kaikenlaisia kuuluisampiakin mestoja on. Olihan tietty esim. joku CBGB kaikessa räkäisyydessään hieno paikka, vaikka en iästäni johtuen niitä kulta-aikoja nähnytkään, mutta en mä mitään vastaavaa nykyään kaipaa. Muistot ovat kuitenkin hienoja ja niitä ei multa kukaan vie pois.