Hammaslääkäri – betoniviidakon julmin peto

  • 213 331
  • 732

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Auts! Eilen legoja illalla harjatessa oikean puolen kolmanneksi vikasta hampaasta lähti pienehkö palanen pois takarivistä. Tuo tuli vähän yllätyksenä, sillä mulla ei reikiä ennen ole ollut, korkeintaan jotain semi-reiän alkuja ja muistaakseni hammaslääketieteen dosentti on aikanaan todennut purukalustoni luonnollisen vahvaksi. Silti tuosta hammasvälistä, josta palanen lähti, hammaslankailu on aiheuttanut joskus pientä kipuilua silloin tällöin, joten voisiko tuossa takana olla, että siellä on ollut reikä, joka on aiheuttanut halkeaman ja nyt tuon pienen lohkeamisen? Lekurille aika varattu ja sieltä tullee diagnoosi koko asialle, mutta toivottavasti pienellä remontilla selviää. Ei tuo nyt tällä hetkellä edes ole tosin kipeä.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Alkoi viikonloppuna särkemään hammasta mutta aluksi vain lievästi. No nyt alkoi jo jomottamaan kunnolla alahammasta. Eikun soittoa hammaslääkäriin ja sieltä kehottivat soittamaan särkypäivystysajan huomenna klo 8 aikaan. Menee tämä kesäpäivä näinkin, prkl!

-Tinke
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Viime viikon tiistaina alkoi hieman jomottamaan alaetuhampaiden kohdalta. Pari päivää seurailin tilannetta ja sama jomotus jatkui. Perjantaina päätin käväistä hammaslääkärissä päivystyksen kautta ja hammaslääkärin mukaan se johtui hammaskiven aiheuttamasta ientulehduksesta. No, hammaskivi rapsutettiin pois ja sen jälkeen kehoitettiin hakemaan apteekista Gum Paroex suuvettä pariksi viikoksi. Se pieni särky on hieman helpottunut, mutta jonkin verran sitä vielä on. Perjantaisen hammaslääkärin jälkeen huomasin, että nämä etuhampaat liikkuvat hieman, kun kielellä nuolee hammasväliä. Peilistä yritin katsoa ja mitään dramaattisen suurta liikettä en nähnyt.

Nyt olen hieman peloissani, kun nopea googlaus tuo sairauden nimeltä parodontiitti, eli hampaan kiinnityskudossairaus. En tiedä pitäiskö tässä kohta soittaa hammaslääkäriin ja kysyä asiasta vai johtuuko tämä pieni liikkuvuus hampaissa hammaskiven poistosta. Hammaskiveä ei varmaan ollut paljon, kun niitä "rapsuteltiin" noin viitisen minuuttia tai alle. Omaan silmään ientaskut näyttää suht normaaleilta, kun vertaa netissä oleviin kuviin.

Olen siis parikymmpinen tällä hetkellä ja olen parantanut omaa suuhygieniaa keväällä. Hammaslääkärissä olen käynyt viimeisen vuoden aikana viisi kertaa ja sitä ennen oli reilun vuoden tauko. Hammaskiveä on poistettu joskus aikaisemminkin, mutta se oli silloin parin minuutin operaatio ja vertakaan ei tullut.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ikinä en ole pelännyt hammaslääkäriin menoa, mutta nyt pelkään. Tänään on edessä viisaudenhampaan poisto ja en tiedä kuinka monta niitä edes otetaan pois. Suussa niitä on vissiin kolme, joista kaksi on ollut jo pitkään vain osittain esillä. Kolmas on kokonaan puhjennut, mutta on todella vittumaisesti tuolla takana ja eri tasossa muiden hampaiden kanssa niin, että harjaaminen on lähes mahdotonta. Voidaanko kolmea edes ottaa samalla kertaa pois?
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Ikinä en ole pelännyt hammaslääkäriin menoa, mutta nyt pelkään. Tänään on edessä viisaudenhampaan poisto ja en tiedä kuinka monta niitä edes otetaan pois. Suussa niitä on vissiin kolme, joista kaksi on ollut jo pitkään vain osittain esillä. Kolmas on kokonaan puhjennut, mutta on todella vittumaisesti tuolla takana ja eri tasossa muiden hampaiden kanssa niin, että harjaaminen on lähes mahdotonta. Voidaanko kolmea edes ottaa samalla kertaa pois?
Voi, tai ainakin armeija-aikana minulta otettiin 3 pois Tilkassa. Yksi vedettiin, kaksi leikattiin ja paloiteltiin. Ei naurattanut muutamaan viikkon.
Operaatio on helppo jos juuret ovat hyvin, jos ei niin niitä ehkä pitää paloitella ja ottaa osissa. Ei tuo itse operaatio minullakaan ollut mitenkään paha. Enemmän harmia oli kun tikkejä suu täynnä ja ei voinut juuri suuta avata pariin viikkoon.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jumalauta. Ollut yhtä helvettiä viimeiset pari viikkoa. Pari viisaudenhammasta sekä yksi tulehtunut poskihammas poistettiin oikealta puolelta. Yksi noista poistetuista kohdista ei sitten hyytynyt millään ja tuli niin sanottu kuiva kuoppa eli luu ja hermot jäivät ilman suojaa. Satuuhan se ihan saatanasti. Sitten se putsatiin ja verestettiin uudelleen ja eihän se vieläkään hyytynyt, joten tänän aamuna sama asia tehtiin toisen kerran ja nyt tuntuis hyytyvän. Viimeset pari viikkoa on kipujen takia ollut yhtä helvettiä. Viime yönäkin heräsin puolenyön aikaan noin tunnin unien jälkeen ja sen jälkeen en enää nukkunut. Onneksi pääsin päivystykseen heti aamusta. Unettomuus vaivaa mua muutenkin, mutta kipujen kanssa vielä enemmän.
Oma vikahan tämä tilanne on, kun olen päästänyt asiat näin pitkälle hammaslääkärikammoni takia.
Nyt tuo kammo on muuttunut siihen, että haluan hampaani kuntoon niin nopeasti kuin ikinä mahdollista ja hammaslääkäripelkoa en enää tunne. Pelko on nyt niitä kipuja kohtaan, mitä hoitamattomat hampaat voivat aiheuttaa.
Hoitakaa hyvät ihmiset hampaanne ajoissa kuntoon. Hammaslääkäri, jopa kunnallinen, kyllä kuuntelee jos kerrot kärsiväsi hammaslääkäripelosta.
Ja onhan tämä hoitokin nyt paljon kalliimpaa kuin, jos se olisi tehty ajoissa, joten taloudellinenkin hyöty on iso mikäli pitää hampaistaan huolen, puhumattakaan yleisterveydellisestä hyödystä.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
31 vuotta kesti että löyty lääkäri joka saa hoitaa minun hampaitani :) 4 reikää jotka pitää hoitaa.. Ois pitäny

Nyt hampaat poistetaan ja laitetaan uudet tilalle..:)
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Onhan se pahin kipu helpottanut, mutta yhä on tuon yhden hampaan poistokohta välillä ihan helvetin kipeä. Ei sitä särje, mutta kipeä se on ajoittain. Kipu on vasemmalla puolella ja lisäksi vasen käsi on puuduksissa lähes jatkuvasti ja niska aivan jumissa. Olen nyt käynyt lääkärissä ja fysioterapeutilla sekä sydänfilmissä. Epäilevät, että joku hermo olisi vaan niin jumissa kireiden lihasten takia, mutta miksi vitussa on yhtäaikaa kipeä leukaluu, käsi ja vielä sydän muljahtelee kuin mieletön? Voimistelu ja venyttely kyllä auttaa hetkeksi, mutta aina se kipu palaa suuhun ja siitä käteen ja rintaan ja juuri tässä järjestyksessä. Vittu! Sitä kuivaa kuoppaa siellä ei enää ole.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Vituttaa oma hammaslääkäripelko.

Mutta pakko mennä päivystykseen, niin häijjyä tekee.
 

BaronFIN

Jäsen
Pelkoa pitää aina lähteä purkamaan positiivisen kautta. Turhalla nipottamisella ja lässyttämisellä ei saa mitään hyvää aikaiseksi vaan potilas pitää ottaa aina hyvällä fiiliksellä ja kokonaisuutena vastaan vaikkei sillä olisi ensimmäistäkään ehjää hammasta suussa.

Hyvä, että napsahti hyvä kokemus. Vanhan koulukunnan kunnanlääkärit ovat onneksi eläköitymässä ja uuden sukupolven hammaslääkärit ovat ihan toiselta planeetalta kuin edeltäjänsä. Tosin "bemarin osamaksu erääntyy" -tyyppejäkin on vielä mukana eikä niistä valitettavasti koskaan pääse eroon. Tarkoitan tällä sitä, että osa porukkaa painaa duunia vain rahan takia, mutta toinen osa tekee duuniaan siitä syystä, että se on kivaa ja se myös välittyy siinä miten kohtelevat potilaitaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vituttaa oma hammaslääkäripelko.

Mutta pakko mennä päivystykseen, niin häijjyä tekee.

Jumalauta, jotta oli mahtava hammaslääkäri. Jospa pelkoa olisi positiivisen kautta vähän nujerrettu.

Pelot ovat kyllä sellainen asia, että vain kohtaamalla ne voi.. jossei nyt välttämättä joka kerta parantaa, niin ainakin lieventää niitä ja vähentää sitä jos ne vaikka häiritsevät arkielämää. Ensimmäinen askel on myöntää ääneen, että minä pelkään sitä ja sitä (aivan kuin alkoholistin on sanottava ääneen olevansa alkoholisti), jotta prosessi voi alkaa. Ihan tutkitusti noin 50% ihmisistä pelkää hammaslääkäriä ainakin jossain määrin. Itse en voi sanoa pelkääväni, mutta kyllä tuntevani voimakasta vastenmielisyyttä hammaslääkäriä kohtaan. Se on prosentuaalisesti siis jopa yleisempää kuin yleisin virallisen tautiluokituksen saanut fobia eli araknofobia (hämähäkkien pelko). Myös positiiviset kokemukset auttavat pelon hallinnassa ja "toipumisessa"

Muistelen joskus lukeneeni jostakin, että mikä siinä hammaslääkärissä käytännössä sitten pelottaa. Kipu tietysti, mutta siinä on merkittävässä määrin mukana myös se, että ihminen pelkää kun menettää oman kontrollinsa ja jää täysin toisten armoille. Hammaslääkärissä jos missä tuo konkretisoituu, olet täysin avuton siinä tilanteessa. Sama selittävä tekijä on keskeinen myös muissa peloissa, kuten yhdessä maailman yleisimmistä (ja monen mielestä noloimmista), pimeän pelossa eli scotofobiassa. Pimeän pelossa ihminen kokee menettäneensä kontrollin ympäristöönsä, ja ettei hän kykene vaikuttamaan jos hänelle tapahtuu jotakin pahaa. Sama asia sinällään siis..

Voisin kertoa rohkaisevan tarinan pelon voittamisesta, vaikkei tämä eläinketju olekaan. Olen kärsinyt lapsena/nuorena yhdestä hyvin yleisestä, ja äärimmäisen nolosta, pelosta. Sille on nimikin, kynofobia, eli koirien pelko. En tiedä oliko se nyt ihan fobian asteella (se ei siis varsinaisesti elämääni sinällään häirinnyt, jos/kun en hirveästi koirien kanssa tekemisissä ollut), mutta voin kiistatta sanoa pelänneeni koiria kyllä. Nyt olen kuitenkin parantunut siitä, tai ainakin pidän itseäni parantuneena, juuri niiden positiivisten kokemusten ja asian kohtaamisen myötä. Voi sanoa, että exäni perheen koira paransi minut, koska löysimme vain niin mahtavan yhteyden sen eläimen kanssa :D hammaslääkärin kanssa on vielä helpompi jutella pelostaan kuin koiran kanssa, joten sanon siis kaikille hammaslääkäri pelkoisille että asian rohkea esille ottaminen on ensimmäinen askel, ja ylipäätään ainoa keino

Pelot ja fobiat ovat naisilla tuplaten yleisempiä kuin miehillä, joten sitä suuremmalla syyllä nimenomaan miesten tulisi sanoa pelkonsa ääneen..
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Päivitellään vähän omaa tilannetta, jos ei muuta kuin vaikkapa vähän niinkuin päiväkirjamielessä itselleni.

Eihän niitä kipuja enää ihan kokoajan ole ja nuo vasemman puolen kivut, puutumiset ja sydänten muljahtelut ovat vähentyneet todella huomattavasti.

Kaikki siis alkoi tammikuussa, kun oikean puolen viisudenhammas alkoi vaivaamaan. Tuolloin piti sitten voittaa hammaslääkäripelko ja ottaa yhteyttä päivystykseen. No siellähän oli viisaudenhampaassa reikä ja sitä vähän huollettiin ja siihen laitettiin väliaikainen lääkepaikka ja samalla varattiin aika kyseisen hampaan poistoon, mikä olisi ollut parin kuukauden päästä. Ei tuo lääkepaikka kuitenkaan kipuja pois vienyt ja samalla puolella alkoi toinenkin, aiemmin juurihoidettu hammas vaivaamaan. Taas sitten soittoa päivystykseen ja sainkin tunninmittaisen ajan, jossa poistettiin nuo molemmat vaivaavat hampaat ja lisäksi toinenkin oikean puolen viisaudenhammas. Kerralla lähti siis kolme hammasta. No eiväthän ne kaikki sitten parantuneet kunnolla, vaan yhteen tuli ns. kuiva kuoppa eli se ei hyytynyt, vaan luu ja hermot jäivät paljaaksi. Se sitten verestettiin uudestaan ja hyytyihän se onneksi sitten.

Ei sitten mennyt varmaan kuin päiviä, niin vasen puoli alkoi vaivaamaan(ehkä purennan muutoksesta johtuen) ja samalla tulivat kuvioihin nuo kamalat vasemman puolen niskan, käden, jalan ja rinnan puutumiset ja kivut sekä sydämen "muljahtelut". Kävin yleislääkärillä, fysioterapeutilla ja sydänfilmissäkin kolme kertaa. Ei näkynyt sydänfilmeissä mitään poikkeavaa. Voimistelut ja venyttelyt auttoivat joihinkin kipuihin hetkellisesti, mutta kivut palasivat välittömästi, kun kivut suussa yltyivät. Voimistelua ja venyttelyä jatkan luonnollisesti vieläkin.

Vasemmalla puolella kipuja ei aluksi pystynyt oikein paikallistamaan, kunnes yksi myös aiemmin juurihoidettu poskihammas alkoi selvästi oireilemaan. Sekin poistettiin päivystyksessä, mutta ei se mihinkään auttanut. Vähän tästä eteenpäin poistettiin vasemmalta puolelta ylempi viisaudenhammas. Alempi jätettiin vielä, koska se otti purennassa vielä hiukan kiinni takimmaiseen ylähampaaseen. Purentaa vaan vähän hiottiin ja ajateltiin sen auttavan. Eihän se mitään auttanut ja soitin taas päivystykseen jättääkseni hoitavalle hammaslääkärilleni soittopyynnön. Tuossa vaiheessa hammashoitaja möläytti, että todennäköisesti sinulla on krooninen hermokipu ja tästähän hammaslääkäri ei ollut mulle mitään puhunut. Pelkohan oli siis ja on vieläkin, että saan noiden kipujen kanssa elää loppuelämäni.
Hammaslääkärini soitti minulle kuitenkin takaisin ja sain nopeasti peruutusajan, jossa tuo viimeinenkin viisaudenhammas kuvattiin ja todettiin juurten olevan todella lähellä hermoja ja mahdollisesti painavan niitä, joten päätettiin sekin hammas poistaa samantein. Tuo poisto tapahtui tämän viikon maanantaina(nyt on lauantai) ja poiston jälkeen nuo kropan vasemman puolen kivut ja puutumiset ovat vähentyneet hyvin pieniksi muttei vielä olemattomiksi. Ja ovat nuo ennenkin palanneet hetken poissaolon jälkeen, joten pelko on edelleen syvällä perseessä.

Nyt kuitenkin kesken paranemisprosessin tuo vasemman puolen ylemmän poistetun viisaudenhampaan kolo alkoi toissayönä särkemään ja sieltä valui jotain pahanmakuista mömmöä. Tämän jälkeen se on särkenyt ajoittain melko voimakkaastikin, mutta muihin tuntemuksiin kropassa se ei ole vaikuttanut. Vähän outoa kyllä sillä tuon hampaan poistosta on jo kuitenkin noin kuukausi. Voiko esim. kuiva kuoppa tulla vielä näin myöhään vai onkohan se tulehtunut tms? Nyt syön penisiliinikuuria ja 600mg Buranaa.
Onneksi hammaslääkärini varasi minulle viime maanantain käynnilläni kontrolliajan jo heti tulevalle maanantaille. Silloin siis tarina saa taas jatkoa.

Minulta on siis viimeisen noin neljän kuukauden aikana poistettu kaikki neljä viisaudenhammasta, kaksi muuta hammasta ja hammaslääkäripelko. Olen käynyt tuona aikana hammaslääkärissä toistakymmentä kertaa ja tarkkaa määrää en ole edes laskenut. On nää ja muutkin hoitokäynnit jotain tulleet maksamaankin muttei mitään siinä verrattuna mitä yksityisellä olisi tullut.

Ensimmäisen käynnin yhteydessä varasin ajan hammastarkastukseen ja se on vielä edessä eli heinäkuussa. Kaikki vaivani on siis hoidettu päivystyksessä hyvinkin nopealla aikataululla. Minulle sattui onneksi todella hyvä hammaslääkäri, joka kehotti aina jättämään hänelle soittopyynnön mikäli vaivat jatkuvat. Hän sitten soitti aina takaisin ja tarjosi jotain peruutusaikaa. Peruutusaikojahan olisi tarjolla varmaan lähes jokaiselle päivälle, jos ihmiset vaan vaivautuisivat ilmoittamaan poisjäänneistään. Nyt ne vaan jättävät menemättä hoitoon ilman, että ilmoittavat. Ja on tuolla minua hoitaneella hammaslääkärillä vieläpä aamuisin ennen aikavarausten alkamista kymmenen minuutin extra-aika niille hätätapauksille, joita hän on hoitanut ja kivut eivät ole hellittäneet. Kerran olen tähänkin turvautunut ja istunut hänen hoitohuoneen oven takana hänen tullessaan töihin. Tuossa on vaan se riski, että siellä saattaa olla muitakin potilaita jonossa ja silloin ei tähän "ylimääräiseen" hoitoon pääse heti.

Minun on kehuttava paikallista kunnallista hammashoitoa omalla kohdallani. Voi olla, että asiat olisi voinut hoitaa paremminkin, stä en tiedä, mutta hoitoa olen ainakin saanut nopeasti tarvittaessa. Kiitos välittävän hammaslääkärin, joka myöskin on suhtautunut nyt jo voitettuun hammaslääkäripelkooni erittäin ymmärtävästi ja asiantuntemuksella.

Mikähän tän viesti tarkoitus oli? Ehkä muistuttaa itseäni siitä mitä kaikkea alkuvuoden aikana on tapahtunut ja kehoittaa ihmisiä menemään AJOISSA hammaslääkäriin.
Mikään poraaminen, juurihoito tai hampaanpoisto ei ole mitään siihen verrattuna mitä on ns. kuivan kuopan tai hermosäryn aiheuttama pitkäaikainen kipu, puhumattakaan muista kivuista ja tuntemuksista. Sitäpaitsi nuo mainitut toimenpiteet kestävät vain hetken.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kävin eilen taas hammaslääkärillä. Olen valmis maksamaan isojakin rahoja yksityisestä hammashoidosta, joka on mielestäni osaavaa, ajankäytöllisesti helppoa ja kätevää ja kaiken lisäksi omista hammaslääkäreistäni ei ole kuin positiivisia kokemuksia.

Eilisestä kerrasta jäi kuitenkin hieman hampaankoloon (heh) ja jäin pohtimaan sitä, miten tuo lasku muodostui ja onko ainakaan eettisesti ihan hyväksyttävää toimintaa (?). Eilinen hammaslääkäriaikani oli 30 min ja lasku oli reilu 250€.

Lasku koostui itse maksusta (noin 160€), palvelumaksusta (20€) sekä epämääräisesti merkatusta "hammashuollon konsultoinnista", jonka hinnaksi oli määritelty 77€. Tarkemmin asiaa tutkittuani minulle valkeni, että hammaslääkäripulju oli laskuttanut minulta tuon 77€ ekstraa sillä perusteella, että hoitokerran lopuksi hammaslääkäri antoi vinkin hyvästä suuvedestä ja kysyi omistanko sähköharjan. Tuo "konsultaatio" kesti ehkä 45 sekuntia ja kaiken lisäksi jollain suuhygienistillä tuo käydään täysin ilmaiseksi läpi ja huomattavasti tarkemmin.

Mutta ilmeisesti jos kyseessä on lääkäristason asiantuntija, niin tästä nollahyödyn konsultaatiosta voidaan laskuttaa 77€, alle minuutin keskustelusta.

Kuten sanottua, niin olen kyllä valmis maksamaan pari sataa näistä käynneistä ja koen hammashuollon todella tärkeäksi, mutta tässä suhteessa ollaan aika rajoilla, pitäisi mielestäni ainakin etukäteen kertoa asiakkaalle, mistä tuollainen lasku ja "konsultaatio" muodostuu.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
@MustatKortit voi paljastaa meille muillekin hammasrempassa käyneille hammaslääkärin vinkkaaman suuveden, 77€ en kykene maksamaan neuvosta kun meni jo kaikki hammaslekuriin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
@MustatKortit voi paljastaa meille muillekin hammasrempassa käyneille hammaslääkärin vinkkaaman suuveden, 77€ en kykene maksamaan neuvosta kun meni jo kaikki hammaslekuriin.

Listerine Total. Saat multa alennusta, lähetän laskun perään.
 

BaronFIN

Jäsen
Listerineä en suosittelisi edes pahimmalle vihamiehelle johtuen sen "eteeristen öljyjen" liuottimena toimivasta alkoholista (23%), joka näin nätisti sanottuna kätevästi kärventää herkkäsuisen ihmisen limakalvot ja altistaa sitä myöten aftoille (se helvetin kipeä valkoinen rakkula). Toki alkoholistille kätevä suuvesi kun sen voi aamutuimaan nielaista tasoittavana (tosin pitää toivoa ettei Liikkuvan poliisin partio puhalluta heti ensimmäisenä kotipihasta lähdön jälkeen). Tosin jos on tupakoinnin korventama suu, niin eihän siellä mitään herkkiä limakalvoja silloin ole.

Listerine sai alkunsa aikanaan 1800-luvulla Amerikassa jossa sitä käytettiin leikkauksissa ja amputoinneissa leikkausalueiden "steriloimiseen". Aineiden kehittyessä ja parantuessa aineelle piti keksiä uusi käyttötarkoitus ja joku keksi alkaa purskuttelemaan sitä. Loppu on markkinoinnin historiaa ja ihmisen omaa uskoa. Mitään käytännön hyötyä siitä ei suussa ole.

Ylipäätänsä suuvedet ovat aika herttaisen yhdentekeviä suu hoidon kannalta. Jos jotain pitäisi suositella, niin Meridol (hillitsee plakin kasvua) tai Kloorhexidine pohjaiset suuvedet (Paroex tai Fludent Fresh Pro (Clorhexidine) mietoina versioina ylläpitämään suun bakteeriflooran olotilaa. Jos ottaa tiukemman version Kloorrhexidinestä käyttöön (esim. Corsodyl), niin ainoastaan kuurina, sillä jatkuvassa käytössä se listii suusta myös ne hyvätkin bakteerit jonka jälkeen meillä bakteeriton suu (ja herra sienikasvusto muuttaa tilalle).

Edit: Mutta itse asiaan: en luottaisi hetkeäkään yksityiseen hammaslääkäriin. Heillä aika usein paistaa läpi se, että etelän lomamatka pitäisi maksaa tai bemarin osamaksu on erääntymässä. Toki poikkeuksia on, mutta siinä on potilas niin vietävissä ilman parempaa tietoa (on juu saumavuotoa ainakin joka toisessa hampaassa ja jokainen alkava reikä on ilman muuta paikattava tai vähintäänkin kruunutettava saman tien), että kannattaa melkein aina kysyä toinen mielipide jos on yhtään epävarma saadusta hoitosuunnitelmasta.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Listerineä en suosittelisi edes pahimmalle vihamiehelle johtuen sen "eteeristen öljyjen" liuottimena toimivasta alkoholista (23%), joka näin nätisti sanottuna kätevästi kärventää herkkäsuisen ihmisen limakalvot ja altistaa sitä myöten aftoille (se helvetin kipeä valkoinen rakkula).

Aftoista en ole onneksi koskaan kärsinyt, mutta ei sitä alkoholillista Listerineä kyllä pirukaan purskuttele puolta minuuttia, kyllä se sen verran tymäkkää tavaraa on. Alkoholiton versio taas on ihan käypää tavaraa.

Oma valintani on jo pitkään ollut Listerine Total Care Zero, joka - kuten nimestä voi päätelläkin - on alkoholitonta. On mielestäni (ja hammaslääkärinikin mielestä) toimivaa tavaraa. Bonuksena vielä, että hengitys ei tuon käytön jälkeen haise samalta kuin juopolla, joka koittaa peittää vanhan viinan hajun Mynthonilla.

*e*
Listerine sai alkunsa aikanaan 1800-luvulla Amerikassa jossa sitä käytettiin leikkauksissa ja amputoinneissa leikkausalueiden "steriloimiseen". Aineiden kehittyessä ja parantuessa aineelle piti keksiä uusi käyttötarkoitus ja joku keksi alkaa purskuttelemaan sitä. Loppu on markkinoinnin historiaa ja ihmisen omaa uskoa. Mitään käytännön hyötyä siitä ei suussa ole.

Boldaamastani sen verran, että onhan siinä ainakin fluoria, joka estää bakteerien aiheuttamaa hammaskiilteen mineraalien liukenemista. Lisäksi fluori auttaa bakteerien jo liuottaman kiilteen uudelleen mineralisoitumista. Fluori ehkäisee myös hampaiden reikiintymistä aiheuttavien bakteerien aineenvaihduntaa ja happojen tuottoa (© Hammaslääkäriliitto). Itse olen ainakin ollut huomaavinani säännöllisen käytön vähentävän plakin ja sitä kautta hammaskiven muodostumista ienrajoihin ja juuri ienrajat ovat se meikäläisen suun "Akilleen kantapää".

*e2*

hammaslääkäripulju oli laskuttanut minulta tuon 77€ ekstraa sillä perusteella, että hoitokerran lopuksi hammaslääkäri antoi vinkin hyvästä suuvedestä ja kysyi omistanko sähköharjan.

Myös minun (yksityinen) hammaslääkärini antoi vinkin hyvästä suuvedestä, neuvoi vaihtamaan käyttämäni Precision clean-harjan (tai siis sen harjaspään) Floss action-harjaan ja opetti ihan kädestä pitäen pitämään hammasharjan tietyssä kulmassa, jolloin se puhdistaa paremmin nuo ongelmakohdiksi muodostuneet ienrajat. Tämä konsultaatio taisi kestää parikin minuuttia, eikä siitä laskutettu senttiäkään. Sinuna soittaisin hammaslääkäripuljuun vittuuntuneen puhelun, haukkuisin hammaslääkärin moraalittomaksi paskiaiseksi ja vaihtaisin hammaslääkäriä.
 
Viimeksi muokattu:

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Kävin eilen taas hammaslääkärillä. Olen valmis maksamaan isojakin rahoja yksityisestä hammashoidosta, joka on mielestäni osaavaa, ajankäytöllisesti helppoa ja kätevää ja kaiken lisäksi omista hammaslääkäreistäni ei ole kuin positiivisia kokemuksia.

Eilisestä kerrasta jäi kuitenkin hieman hampaankoloon (heh) ja jäin pohtimaan sitä, miten tuo lasku muodostui ja onko ainakaan eettisesti ihan hyväksyttävää toimintaa (?). Eilinen hammaslääkäriaikani oli 30 min ja lasku oli reilu 250€.

Lasku koostui itse maksusta (noin 160€), palvelumaksusta (20€) sekä epämääräisesti merkatusta "hammashuollon konsultoinnista", jonka hinnaksi oli määritelty 77€. Tarkemmin asiaa tutkittuani minulle valkeni, että hammaslääkäripulju oli laskuttanut minulta tuon 77€ ekstraa sillä perusteella, että hoitokerran lopuksi hammaslääkäri antoi vinkin hyvästä suuvedestä ja kysyi omistanko sähköharjan. Tuo "konsultaatio" kesti ehkä 45 sekuntia ja kaiken lisäksi jollain suuhygienistillä tuo käydään täysin ilmaiseksi läpi ja huomattavasti tarkemmin.

Mutta ilmeisesti jos kyseessä on lääkäristason asiantuntija, niin tästä nollahyödyn konsultaatiosta voidaan laskuttaa 77€, alle minuutin keskustelusta.

Kuten sanottua, niin olen kyllä valmis maksamaan pari sataa näistä käynneistä ja koen hammashuollon todella tärkeäksi, mutta tässä suhteessa ollaan aika rajoilla, pitäisi mielestäni ainakin etukäteen kertoa asiakkaalle, mistä tuollainen lasku ja "konsultaatio" muodostuu.

Vastaan lyhyesti ajan puutteen takia. Minulla on kokemusta yksityisestä hammashoidosta niin paljon, että kompetenssia löytyy erilaisten toimenpiteiden hinnoittelun arviointiin. Tällä villillä alalla voi joutua maksamaan samoista toimenpiteistä eri hintoja, vaikka asioisi saman toimipisteen kanssa. Olen saanut alennuksia, hinnanmuutoksia jälkikäteen ja jopa laskuja on mitätöity.

Kyseisessä tapauksessasi tuo konsultaatiolaskutus on yksi hetkeen pöyristyttävimmistä mitä olen kuullut. Ota yhteyttä ja kerro ihan rehellinen mielipiteesi suoraan lääkärille. Tuo on varmasti soviteltavissa pois. Itse en tuota sulattaisi, en sitten missään tilanteessa. Jäätävää.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tarkemmin asiaa tutkittuani minulle valkeni, että hammaslääkäripulju oli laskuttanut minulta tuon 77€ ekstraa sillä perusteella, että hoitokerran lopuksi hammaslääkäri antoi vinkin hyvästä suuvedestä ja kysyi omistanko sähköharjan. Tuo "konsultaatio" kesti ehkä 45 sekuntia ja kaiken lisäksi jollain suuhygienistillä tuo käydään täysin ilmaiseksi läpi ja huomattavasti tarkemmin.

Mutta ilmeisesti jos kyseessä on lääkäristason asiantuntija, niin tästä nollahyödyn konsultaatiosta voidaan laskuttaa 77€, alle minuutin keskustelusta.

Kyseisessä tapauksessasi tuo konsultaatiolaskutus on yksi hetkeen pöyristyttävimmistä mitä olen kuullut. Ota yhteyttä ja kerro ihan rehellinen mielipiteesi suoraan lääkärille. Tuo on varmasti soviteltavissa pois. Itse en tuota sulattaisi, en sitten missään tilanteessa. Jäätävää.

Samaa mieltä, kyllä tuo pitää pois kohtuullistaa, jos siis noista neuvoista laskutettu on. Tokikin kyse voi olla myös jostain muusta, se selviää asiaa firmasta tiedustellessa. Tai se voi olla myös ihan vaan virhe (tai "virhe").

Jos et saa tuota kohtuullistettua, niin kerro ihmeessä meille muillekin putiikin ja hammaslääkärin nimi, niin osataan välttää ko. paikkaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vastaan lyhyesti ajan puutteen takia. Minulla on kokemusta yksityisestä hammashoidosta niin paljon, että kompetenssia löytyy erilaisten toimenpiteiden hinnoittelun arviointiin. Tällä villillä alalla voi joutua maksamaan samoista toimenpiteistä eri hintoja, vaikka asioisi saman toimipisteen kanssa. Olen saanut alennuksia, hinnanmuutoksia jälkikäteen ja jopa laskuja on mitätöity.

Kyseisessä tapauksessasi tuo konsultaatiolaskutus on yksi hetkeen pöyristyttävimmistä mitä olen kuullut. Ota yhteyttä ja kerro ihan rehellinen mielipiteesi suoraan lääkärille. Tuo on varmasti soviteltavissa pois. Itse en tuota sulattaisi, en sitten missään tilanteessa. Jäätävää.
Samaa mieltä, kyllä tuo pitää pois kohtuullistaa, jos siis noista neuvoista laskutettu on. Tokikin kyse voi olla myös jostain muusta, se selviää asiaa firmasta tiedustellessa. Tai se voi olla myös ihan vaan virhe (tai "virhe").

Jos et saa tuota kohtuullistettua, niin kerro ihmeessä meille muillekin putiikin ja hammaslääkärin nimi, niin osataan välttää ko. paikkaa.

Nyt kun herättänyt keskustelua, niin pieni selvennys. Kyse oli erikoishammaslääkäristä, joka arvioi normi puhdistuksen yhteydessä tarvetta retentiokaarelle alahampaissa, eli olisiko mahdollista ottaa kokonaan pois (tuokin keskustelu kesti ehkä 15 sekuntia). Pointti siis siinä, että mikäli tuo "keskustelu" oli osa sitä "hammashuollon konsultaatiota", josta maksoin 77€, niin tämäkin on mahdollista.

Mutta siinä tapauksessa taas en ymmärrä, miksi se pitää erikseen mainita jonain konsultaationa ja erikseen laskuttaa? Eikö ole selvää, että jos nimenomaan menen tällaiselle lääkärille ja hänen puolituntinen maksaa joka tapauksessa perustaksana liki 200€, niin tämä sisältyy siihen hintaan.

Korostan vielä, etten vastusta näitä korkeita maksuja sinällään, vaan pohdin eettisesti tuota laskutuspolitiikkaa, eli miten ilmoitetaan ja mitä. Olisinko säästänyt 77€, mikäli olisin sanonut etukäteen, etten halua kuulla suuveden nimeä tms? Samalla tavoin kuin parturissa voi ilmoittaa, ettei halua hiustenpesua (maksaa 5€ ekstraa)

e. paikka oli City Hammaslääkärit, Erottajan toimipiste

e2. ajattelin kirjoittaa asiasta Hesarin Mielipide-palstalle, katsotaan josko julkaisevat.
 

BaronFIN

Jäsen
Erikoislääkärit ovat kyllä tarvittaessa hyviä tapauksia, mutta toisinaan ovat kyllä varsin itsetietoisia mitä tulee laskutuksen suhteen.

Hammaskivenpoisto: yksityinen parodontologi 15 min / 120€.
Hammaskivenpoisto: kunnallinen suuhygienisti 15 min / 10€.
Tekevät käytännössä kuitenkin täysin saman työn, hieman pyöräyttävät ultraääntä ientaskujen pohjassa ja poistavat sinne kertyneen biofilmin. Hohhoijaa...
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Erikoislääkärit ovat kyllä tarvittaessa hyviä tapauksia, mutta toisinaan ovat kyllä varsin itsetietoisia mitä tulee laskutuksen suhteen.

Hammaskivenpoisto: yksityinen parodontologi 15 min / 120€.
Hammaskivenpoisto: kunnallinen suuhygienisti 15 min / 10€.
Tekevät käytännössä kuitenkin täysin saman työn, hieman pyöräyttävät ultraääntä ientaskujen pohjassa ja poistavat sinne kertyneen biofilmin. Hohhoijaa...

Tuo nyt on lähtökohtaisesti ihan älytön vertailu. Julkisella töitä tekevä saa palkkansa (verorahoista), vaikka siellä ei kävisi yhtään asiakasta. Eikä hänen tai hammashuollon hirveästi tarvitse murehtia tilavuokrista tms. Yksityisen puolen palkat, tilat yms. pitää saada noista asiakkaan maksamista hinnoista.

Ei se julkisellakaan tapahtuneen käynnin todellinen kustannus ole tuota 10 euroa, se on vain se asiakkaan maksama asiakasmaksuosuus. Kunta sitten maksaa loput (taas verorahoista).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös