Mainos

Haluatko miljonääriksi? – visailuklassikon paluu

  • 669 478
  • 3 549

Undrafted

Jäsen
Kuinka moni täältä olisi tiennyt sen aiemman samppanja-kysymyksen? Yllättävän hankala tuohon paikkaan. Olisi itselläkin oljenkorsi mennyt.
Shampanjan nimestö ei hajuakaan, mutta sen lempinimen olen kerran kuullut kuin eksän eno antoi pullon meille joululahjaksi. Enkö nytkään muista mitälie sen alkuperäinen nimi oli, mutta vaihtoehdoista olisin osannut poimia oikean,
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Katsoin jakson ja onpas ollut tiukkaa vääntöä eräästä kirkosta. Eihän siitä nyt voi noista vaihtoehdoista ketään syyttää, jos ei sen tarkkaa sijaintia tiennyt. Se olisi aivan eri asia, jos ei olisi ollut aavistustakaan mikähän juttu edes suunnilleen mahtaa olla kyseessä.

Hyvin kyllä muksut veti, mahtaa noilla olla kirkas tulevaisuus jossain aikanaan. Insinöörin epävarmuutta ei varmaankaan oikein voi käsikirjoittaa ja joutui hieman miettiä miten nämä laskut nyt menikään. Ihan vain varmuudeksi. Uskoisin, että tuollaista voi Stadin kirkkaat valot vähän teettää, vaikka asiassa ei tietenkään mitään epäselvyyttä ollutkaan.

Muksuille myös tyrkytettiin tavallista vähemmän sitä paskaa, että viikkohan tässä on välissä mennyt. Ne eivät olisi ehkä samalla lailla tajunneet sitä, kun jaksojen välissä oli oikeasti vain tunnin parin lounastauko.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Nyt on hyvä kisaaja, helpohkoja kysymyksiäkin toki tulee mutta vaikka äijä ei ole ihan 100% varma vaan pikemminkin n. 98%:n varma, niin silti vastaa sen mihin se erittäin vahva aavistus on. Hyvin usein tyypit käyttää oljenkorsia vaikka sanovat "olen aika varma että se on toi B mutta laitetaan silti fifty-fitty".

Ja ei perkele on kieltämättä helppoja kysymyksiä, nyt kysytään 2010-luvun kolminkertaista Stanley Cup -voittajaa. Puolivälissä ollaan ja ei yhtään oljenkortta käytetty.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Tämä janarihan teki juuri näin. Vähän turhauttava temppu, kun tiesi vastauksen ja osasi vielä perustella täysin oikein, kaiken lisäksi riskitön kysymys. Olisi helpottanut aika paljon seuraavaan kyssäriin, harmi. Muuten oli kyllä tämän Jaajon aikakauden top5-kisaajia helposti.

Vaikea arvioida tuon Blackhawks-kysymyksen vaikeutta. Toki tällä palstalla vaikeusaste tasoa lapsenleikki, mutta jos sama kysymys olisi tullut esimerkiksi tälle hammaslääkärille, niin olisi ollut varmasti hänelle samaa tasoa kuin joku tubettaja-kysymys itselleni.
 
Joo no siis kirjoitin tuon viestini siinä kun Blackhawks-kysymys tuli, ja fifty-sixty tosiaan käytetiin vasta sen jälkeen. Viittasin lähinnä noihin alkupään kysymyksiin, tässä Jaajon aikakaudella kun lähes aina on nähnyt tuollaisessa "oon aika varma että se on A mutta pistetään fifty-fifty". Ja silloin ollaan siis ihan alkupäässä.

Ja tosiaan tuo Blackhawks-kysymys on jääkiekkofanille helppo, mutta jos ei seuraa niin eihän tuota nyt voi tietää. Aivan kuten minulla ei sitten ollut mitään hajua tuosta kesäkumibiisistä, sen tiesin että Kesärenkaat se ei ollut koska sen tiesin olleen aiemmin, mutta muista biiseistä ei ollut mitään hajua.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Itse juontaja on omasta mielestäni niin ärsyttävä, että en edes viitsi katsoa koko ohjelmaa. Jaajo Linnonmaa itse on täysin puupää ja mitä lukee hänen haastatteluitaan yms se vai kertautuu ja mies toimii juontajana? Tyyppi, jolla ei ole mitään hajua mistään. Onnea matkaan Jaajo! Reijo Salminen pesisi sinut pelkästään munan mitalla poika ja Sara kummasti ihmettelisi kun Roope on niin vajaa?
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Vaikea arvioida tuon Blackhawks-kysymyksen vaikeutta. Toki tällä palstalla vaikeusaste tasoa lapsenleikki, mutta jos sama kysymys olisi tullut esimerkiksi tälle hammaslääkärille, niin olisi ollut varmasti hänelle samaa tasoa kuin joku tubettaja-kysymys itselleni.

Heh heh, ton hammaslääkärin veli pelaa tai lähinnä pelasi lätkää, ja hammaslääkäri on itse lätkätuomari sekä olen tuon hammaslääkärin kanssa ollut yhdessä katsomassa MM-kisoja kun on kaverin entinen naisystävä. Eli siis tuttu nainen. Tosin ei tuo viestisi pointti mennyt minulta ohi, mutta sattui nyt niin hauskasti, että oli pakko takertua.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Itse juontaja on omasta mielestäni niin ärsyttävä, että en edes viitsi katsoa koko ohjelmaa. Jaajo Linnonmaa itse on täysin puupää ja mitä lukee hänen haastatteluitaan yms se vai kertautuu ja mies toimii juontajana? Tyyppi, jolla ei ole mitään hajua mistään. Onnea matkaan Jaajo! Reijo Salminen pesisi sinut pelkästään munan mitalla poika ja Sara kummasti ihmettelisi kun Roope on niin vajaa?

Samaa säveltä täältäpäin. Duuniani kestän radiota kuuntelemalla ja YLE Puheen alennustilan takia ryhdyin kuuntelemaan Suomen Suosituinta aamuohjelmaa eli Aamulypsyä. Perälä ja Linnonmaa ovat murkkuiästä hädintuskin ylipäässeitä puolimiehiä, Anni Hautalan suhteellinen älykkyys verrokkiryhmään kuuluu selkeästi läpi. Nainen yrittää vetää jostain lööpistä asiallisen pointin, nämä adhd palikat päättävät jatkuvasti päteä päälle, höpöttää asiat joko pilluun, viinaan tai hevosiin. Varsinkin tämä Perälä-tyyppi minua ihmetyttää, jätkä ilmeisesti rahaa jollakin tekee, ainakin väittää matkustelleensa mutta miehen yleissivistys siitä huolimatta mitätön. Ja Jaajo, vaikka kapakassa istuu tunteja kuuntelemassa juttuja, se ei sinusta tee fiksua.

Lasse Lehtinen, Jyrki Otila-vainaa ja tosiaan myös Reijo Salminen, he ovat niitä äijiä joita Jaajo-poju oluen ääressä ihmetellen kuuntelisi, sivistyneitä miehiä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä kilpailija oli tämä savolainen, aina pitää arvostaa uskallusta vastata vaikkei oikeasta vastauksesta ei ole mitään tietoa. Päättely-yrityskin taulukysymykseen oli ihan mainio.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Samaa säveltä täältäpäin. Duuniani kestän radiota kuuntelemalla ja YLE Puheen alennustilan takia ryhdyin kuuntelemaan Suomen Suosituinta aamuohjelmaa eli Aamulypsyä. Perälä ja Linnonmaa ovat murkkuiästä hädintuskin ylipäässeitä puolimiehiä........

@arvee; jos et kestä Jaajoa, äänitä Haluatko Idiootiksi-ohjelmat ja kelaa Jaajon osuuksien ohi. Radiosta löytyy Yle Puheen lisäksi myös Yle Mondo, jossa ei tarvitse kuulla suomenkielistä ölinää, vaan saa nauttia ulkomaiden kielisiä tietoiskuja mm. BBC:n, National Public Radion sekä pohjoismaisten veljeskansojen tarjonnasta. Suosittelen.

PS Jos sekin ahdistaa, ovat vielä olemassa Hartaat Sävelet ja Merisää.....
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hyvä kilpailija oli tämä savolainen, aina pitää arvostaa uskallusta vastata vaikkei oikeasta vastauksesta ei ole mitään tietoa. Päättely-yrityskin taulukysymykseen oli ihan mainio.
Mikäs savolainen siellä eilen oli? Jos tuohon ekaan tyyppiin viittaat, niin mies oli kylläkin Oulusta. Oulu puolestaan ei ole Savossa. Tuolla maantiedon tuntemuksella en lähtisi hirveästi kommentoimeen ihmisten maantiedon tuntemusta esim. sen perusteella että tietääkö jonkun kirkon niinkin kaukana kuin Espanjassa, jos ei edes kotimaan maantieto ole tuota paremmin hanskassa...

No ehkä tuollaista ei tarvitse tietää paikallisessa pubivisassa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Yrität taas päteä asiassa josta et tiedä/ymmärrä mitään.
Heh, näköjään otti koville kun herra kaikkitietävän maantiedon tuntemusta pääsi vähän näpäyttämään, olihan tuo nyt koominen virhe sinulta. Noh, jotkut ei tiedä Sagrada Familiaa, jotkut ei tiedä Monacon rajanaapuria, jotkut ei Suomen maantiedettä.
 
Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Mikäs savolainen siellä eilen oli? Jos tuohon ekaan tyyppiin viittaat, niin mies oli kylläkin Oulusta. Oulu puolestaan ei ole Savossa. Tuolla maantiedon tuntemuksella en lähtisi hirveästi kommentoimeen ihmisten maantiedon tuntemusta esim. sen perusteella että tietääkö jonkun kirkon niinkin kaukana kuin Espanjassa, jos ei edes kotimaan maantieto ole tuota paremmin hanskassa...

No ehkä tuollaista ei tarvitse tietää paikallisessa pubivisassa.

Hän oli kylläkin Ouluun muuttanut savolainen. Olisi sullekin selvinnyt jos olisit ohjelmaa katsonut.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hän oli kylläkin Ouluun muuttanut savolainen. Olisi sullekin selvinnyt jos olisit ohjelmaa katsonut.
Noniin, tämä selvensi, kiitos asiallisesta vastauksesta! Kieltämättä katselin jakson sivusilmällä ja Ruudusta kelaillen, joten tuo meni ohi. Pahoittelut myös nimimerkki @heavy :lle, no hard feelings!
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Joo no siis kirjoitin tuon viestini siinä kun Blackhawks-kysymys tuli, ja fifty-sixty tosiaan käytetiin vasta sen jälkeen. Viittasin lähinnä noihin alkupään kysymyksiin, tässä Jaajon aikakaudella kun lähes aina on nähnyt tuollaisessa "oon aika varma että se on A mutta pistetään fifty-fifty". Ja silloin ollaan siis ihan alkupäässä.

Ja tosiaan tuo Blackhawks-kysymys on jääkiekkofanille helppo, mutta jos ei seuraa niin eihän tuota nyt voi tietää. Aivan kuten minulla ei sitten ollut mitään hajua tuosta kesäkumibiisistä, sen tiesin että Kesärenkaat se ei ollut koska sen tiesin olleen aiemmin, mutta muista biiseistä ei ollut mitään hajua.
Ai joo, my bad. Katsoin jakson Ruudusta jälkikäteen. Mutta joo, hyvä kisaaja kaikesta huolimatta, tuntui löytyvän ihan tietoakin.

Heh heh, ton hammaslääkärin veli pelaa tai lähinnä pelasi lätkää, ja hammaslääkäri on itse lätkätuomari sekä olen tuon hammaslääkärin kanssa ollut yhdessä katsomassa MM-kisoja kun on kaverin entinen naisystävä. Eli siis tuttu nainen. Tosin ei tuo viestisi pointti mennyt minulta ohi, mutta sattui nyt niin hauskasti, että oli pakko takertua.
No niinpä tietysti :D Muotoillaan vielä uudelleen, että keskiverto-naiselle tuo kysymys oli varmasti haastava.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No niinpä tietysti :D Muotoillaan vielä uudelleen, että keskiverto-naiselle tuo kysymys oli varmasti haastava.

Nukun tai olen pubilla yöni. Ei se nyt mitenkään apteekin hyllyltä olisi tullut, mutta ehkä miettimällä mitähän urheiluruudussa on tullut nähtyä.

Kesäkumin tiesin heti vaihtoehdot nähtyäni, mutta ei mitään mielikuvaa miksi. Puhumattakaan, että tietäisin minkälainen biisi on kyseessä. Jostain amppareiden uutisvirrasta vain jäänyt mieleen.

Oululaiseksi väitetty savolainen tosiaan veti ja päätteli hyvin. Sillä lailla näissä pärjää, kun tietää varmasti mikä ei ainakaan ole mahdollinen. Toisesta tulemisesta mietin kyllä, että Putin on toista kertaa presidenttinä, koska tuo hassuttelulajin urheilija ei ollut millään lailla tuttu.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
No niinpä tietysti :D Muotoillaan vielä uudelleen, että keskiverto-naiselle tuo kysymys oli varmasti haastava.

Ja vaikka olisi kuinka tuttu aihe, ei se tarkoita että muistaisi, mitä puhetta siitä onkaan kuullut. Naisena minä kun olen se, joka saattaa puhua urheilusta, ne vieressä "kuunnelleet" ei kyllä seuraavana päivänäkään muista, mitä höpisin (eikä johdu alkoholista).

FightBack -kysymys hymyilytti. Tuota ei moni tuttuni muualla Suomessa tiedä, Turussa ymmärrämme.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
FightBack -kysymys hymyilytti. Tuota ei moni tuttuni muualla Suomessa tiedä, Turussa ymmärrämme.
Kyllähän tuokin on ollut esillä niin lehdissä, telkkarissa että somessakin että on erikoista jos sitä ei tiedä. Toki rajojemme ulkopuolella asuvien kohdalla ymmärrettävää.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kyllähän tuokin on ollut esillä niin lehdissä, telkkarissa että somessakin että on erikoista jos sitä ei tiedä. Toki rajojemme ulkopuolella asuvien kohdalla ymmärrettävää.

Joo, minulle tosiaan kovin kaksipiippuinen. Kuulen "mitää, mikä se on?" aika monilta, mutta toisaalta tunnen fanittajia rajojemme ulkopuoleltakin.

Toisaalta hymyilytti aiemmin tuo Sagrada Familia. Minä hörähdin aika kovaan ääneen, koska olen Barcelonassa käynyt. Vieressä katsonut kumppanini ei tajunnut yhtään, miksi niin hörähtelin.

No, onhan se niinkin monessa, että kokemukset rikastuttaa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Menee kaverilla Hannibal ja Aleksanteri Suuri sekaisin, että kuka marssi norsuineen Italiaan.
Ehkä se sotki Hannibal Lecteriin. Tosin se oli vähän toisenlainen Hannibal. Mutjoo, ei nyt mikään hirveän välkyn oloinen kaveri kun pari oljenkortta hassasi jo ennen ensimmäistä kynnyskysymystä, tosin varma en olisi tuosta romanialaisesta voimistelijasta ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös