Ydinvoiman vastustamisessa vedotaan aina kotimaisen energian ja työllisyyden puolesta. Olin kesällä käymässä Porissa ja hotellin aamupalalla tuli juteltua yli kymmenhenkisen espanjalaisen seurueen kanssa. Kavereiden englanninkielentaito oli lähes yhtä vajavainen kuin minun espanjani, mutta he olivat joko rakentamassa tuulivoimaloita Ahlaisten suuntaan tai huoltamassa nykyisiä Meri-Porissa. Minulle on aivan sama onko virolaisia/puolalaisia Olkiluodossa vai espanjalaisia Meri-Porissa, mutta toinen vaatii valtion rahaa, toinen ei. Yksinkertaista.
Asun kaupungissa, jossa asukasluvun toleranssi on Suomen verran. Tuohon naapuriin tyhjälle aluelle valmistui juuri kaupunginosa, jossa on noin 600 000 asukasta. Täällä on liikennevaloissa yhtä aikaa porukkaa yhtä paljon kuin Helsingissä on asukkaita. Työmaat rullaa yötäpäivää ja olen ollut aivan älyttömässä ruuhkassa lauantaina kahden aikaan yöllä. Kierrätyspisteitä on turha hakea ja jos yrität kertoa energiatehokkuudesta tai hiilijalanjäljestä, niin vastaus kuuluu wtf? Talous rullaa kohisten ja kilpailee myös samoilla markkinoilla Suomen kanssa. Tästä perspektiivistä katsoen täytyy ihmetellä kauanko meillä on varaa pitää saavutetuista eduista kiinni (sosiaaliturva, palkkataso, työaika) ja lisätä erilaisia energiakustannuksia yksityisille talouksille ja liike-elämälle. Suomalaiset asuvat kaukana maailman laidalla, napapiirin tuntumassa, harvaanasutetussa maassa. Olosuhteet ovat tälle pienellä kansalle ankarat ja haasteelliset, niin ulkomaankaupan (kuljetuskustannukset), elintarviketuotannon, kansan ikärakenteen kuin päivittäisen elämän (liikkuminen, lämmitys) suhteen. Tässä olisi ihan kylliksi selviämistä ilman älyttömiä lisäkustannuksia, kuten talojen energialuokitukset ja niihin liittyvät lisäeristevaatimukset, polttoaineen verotus, rikkidirektiivi, haja-asutusalueen jätevesipuhdistamot, uusiutuvan energian tukeminen, ym.
Täkäläisestä näkövinkkelistä Suomella täytyy mennä sairaan hyvin, kun on varaa tuohon kaikkeen.