Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 150 594
  • 10 753

keijjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, C.Coyle
Jos nyt tehdään ihan oikeasti niin, että ei tahallaan sekoiteta vellejä ja puuroja keskenään.

Pakolaiskysymykset eivät liity tähän asiaan millään lailla ja puolin ja toisin oikeutuksen hakeminen sieltä eriäville mielipiteille ei ole kovin hedelmällistä toimintaa keskustelun kannalta.

Nyt puhutaan palkansaajiin kohdistuvista leikkauksista ja niiden oikeellisuudesta. Tämän talouskriisin selvittämiseksi tarvitaan työtä - rehellistä ja kovaa työtä. Tässä nyt halutaan täällä Suomessa kohdistaa leikkaukset oikein ja täällä käydään keskustelua nimenomaan näiden leikkauksien oikeillisuudesta.

Pakolaiskysymykset eivät liity tähän keskusteluun millään lailla.
Omasta mielestäni näitä leikkauksia ja muita menoja ei voida eritellä ihan noin vaan jos pikkusenkaan on silmää katsoa kokonaisuutta. Kun on tietty määrä rahaa jaettavaksi niin silloin kaikki liittyy kaikkeen. Mut toki voin näin heti sanoa et huti oli tuo purkaus.
 
Acid

Jäsen
Valtiolla ja kunnilla työskenteleviltä tippui sunnuntailisät ja 8 lomapäivää. Mitä tähän verrattavaa lähti yksityisellä sektorilla työskentelevällä klo 8-16 työntekijältä? Ei mitään. Ei mennyt ihan tasan tämä, eli ei ihme, että monen 8-16 työntekijän mielestä oli ihan OK. .
Itse en ole kenelläkään töissä. Teen omia hommia niin paljon kuin jaksan/kerkeän ja siihen ei ole hallituksella tai muillakaan tahoilla mitään sanomista ( toki veroja voi aina korottaa, niiltä osin kun minua edes voivat verottaa). Lainauksessa on taas tyyppiesimerkki Valtion/kunnan työntekijästä jolla ei ole mitään käsitystä ympäröivästä maaimasta. Onko tullut mieleen että yksityistä on rangaistu suhteessa aivan liikaa verrattuna valtion/kunnan töihin? Ymärrätkö miten tämä yhteiskunta pyörii? Ketkäköhän pitävät huolen siitä, että valtiolla on edes varaa palkata sinut?

Vaimoni on ollut yli 10 vuotta töissä isossa yksityisessä firmassa toimistotöissä. Eli juuri tuossa 8-16, tosin vähän voi valita, tuleeko tunnin myöhemmin/aikaisemmin ja sitten lähtee myös pois samoin. Näin siis teoriassa. Mitään ylityölisää ei makseta. Ylityöt pidetään lomina( joita ei ikinä pysty pitämään kaikkia). Miinukselle jää siis tässä työntekijä. Vuoden aikana on lukuisia päiviä kun tämä 8h toimistotyöntekijä ( jota siis törkeästi nyt suositaan) tekee 10-16h päiviä ja tietenkin viikonloppuina sitten kotona usemminkin. Saamatta siitä yhtään mitään.

Tekisi mieli sanoa tietyille valtion hommissa oleville ruma sana, mutta todetaan herätys!. Selvittäkää vähän asioita ennenkuin itkette kuinka taas minua sorsitaan.

Noista lomista en viitsi edes kommentoida muutakuin, oikeasti, jos lomat on järjettömät versus normi yksityinen työntekijä niin tuo olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
En edelleenkään ymmärrä sitä, että miksi työttömänä olemisesta ei tehdä niin kannattamatonta, että olisi pakko ottaa vastaan joku tarjottu työ. Varmasti on keinot erottaa elintasokikkailijat ja työnvälttelijät niistä ihmisistä, jotka haluavat tehdä töitä.
.
Emmä ny tiiä kuinka kannattavaa tämä työttömyys taas on. Pitäisi varmaan taas katsastaa oisko rahapuu vihdoin alkanut tuottaa seteleitä, että sais loppukuusta laskut maksettua. Toki ottaisin mielelläni työtä kuin työtä vastaan, joka paikan höylä kun vähän olenkin. Mutta eipä ole tarjottu, eikä varmana tarjota. Työkkärin tätikin ilmoitti suoriksi, että heiltä on turha odottaa tämän vuoden puolelta mitään. Jään mielenkiinnolla odottelemaan niitä työpaikkoja, mitä hallituspuolueet kovaan ääneen vaalien alla mainostivat lupauksissaan.

Uskoisin, ettei näillä leikkauksilla saavuteta pitkällä tähtäimellä mitään. @Byvajet sanoi hyvin, suuret ratkaisut puuttuivat nyt.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakolaiskysymykset eivät liity tähän keskusteluun millään lailla.

No hyvä että asia tuli selväksi. Itse kun kuvittelin että valtiolla on 1 iso kassa, josta jakaa rahaa ja johon ottaa rahaa, mutta ilmeisesti näin ei olekaan. Ehkä on erillinen pakolaiskassa ja mahdollisesti kreikkakassakin. Mistä muuten noiden kassojen rahat otetaan?

Tässä kun taas aloitti työkierron (37) ja kun katsoo skeemaa, jossa saa seuraavien viiden viikon aikana olla 4 sunnuntaita töissä, vahvistuu ajatus että mitäs noista ylimääräisiä maksamaan. Leikkuriin vain kaikki. Pyhätkään ei ole mitään pyhiä. Tulevana isänpäivänäkin kun starttaa töihin klo 5, niin mitäs siitäkään kun sekin on vain ammatinvalintakysymys.

Ja kesäloma 24pv, joka tänä vuonna osui ajalle 19.5-11.6 on ihan riittävä. Tostakin voisi ottaa lopusta vaikka puolet pois.
 
Se on ihan ymmärrettävää, ettei saavutetuista eduista hevillä luovuta. Mutta ei kovin rationaalista. Tässä kun katselee Ylen arkistoista meininkiä Suomessa 90-luvun alussa, niin alkaa arvostamaan ylipäätään sitä, että on vielä töitä. Nyt esitetyssä listassa ei ole kenellekään työntekijälle mitään ylitsepääsemätöntä. Mielestäni erittäin järkeviä liikkeitä: luovutaan hiljalleen sunnuntain ja pyhien erityisasemasta sekä leikataan maailman pisimpiä lomia. Terveisin, vuorotyöläinen.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Mielestäni erittäin järkeviä liikkeitä: luovutaan hiljalleen sunnuntain ja pyhien erityisasemasta sekä leikataan maailman pisimpiä lomia. Terveisin, vuorotyöläinen.

Näihin vuoroihin esim. sairaalassa on jo nyt vaikeaa saada sijaisia tekemään töitä, saati jos joudutaan kiireellä metsästämään sijaista mikä on arkipäivää. Ei tämä muutos ainakaan paranna tilannetta.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Se on ihan ymmärrettävää, ettei saavutetuista eduista hevillä luovuta. Mutta ei kovin rationaalista. Tässä kun katselee Ylen arkistoista meininkiä Suomessa 90-luvun alussa, niin alkaa arvostamaan ylipäätään sitä, että on vielä töitä. Nyt esitetyssä listassa ei ole kenellekään työntekijälle mitään ylitsepääsemätöntä. Mielestäni erittäin järkeviä liikkeitä: luovutaan hiljalleen sunnuntain ja pyhien erityisasemasta sekä leikataan maailman pisimpiä lomia. Terveisin, vuorotyöläinen.

Järkeviä sanoja palstaveljeltä. Minun mielestäni se on ihan järkevää, että juuri noista erilaisista viikonloppulisistä, ylityölisistä jne pyritään vähän karsimaan.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Järkeviä sanoja palstaveljeltä. Minun mielestäni se on ihan järkevää, että juuri noista erilaisista viikonloppulisistä, ylityölisistä jne pyritään vähän karsimaan.

Kun noita lisiä nyt leikataan (vaikuttaa omaan palkkaan huomattavasti) niin mulle kävisi myös ihan hyvin että kaikkien palkansaajien loma olisi yhtä pitkä kuten omani eli se 24pv (käsitti 18 arkipäivää) ja kaiken maailman talvilomat ja pekkaset lopetettaisiin kokonaan kun niitäkään ei itsellä ole. Ammattipoliitikot osallistuu kai myös talkoisiin? Kannetaan vastuu yhdessä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kun noita lisiä nyt leikataan (vaikuttaa omaan palkkaan huomattavasti) niin mulle kävisi myös ihan hyvin että kaikkien palkansaajien loma olisi yhtä pitkä kuten omani eli se 24pv (käsitti 18 arkipäivää) ja kaiken maailman talvilomat ja pekkaset lopetettaisiin kokonaan kun niitäkään ei itsellä ole. Ammattipoliitikot osallistuu kai myös talkoisiin? Kannetaan vastuu yhdessä.

Kyllä mielestäni kaikkien tulee talkoisiin osallistua, ehdottomasti.

Sivumennen sanoen, en ihan usko että kaikki hallituksen ilmoittamat leikkaukset edes tulevat toteutumaan, voi olla että kyse on neuvottelutaktiikasta. Lähtötaso on laitettu sellaiseksi, että niistä voidaan sitten joustaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Niin, kunhan pyörtämiset jäävät maltillisiksi. Ei soisi enää näkevänsä kaikkien uudistusten vähittäistä vettymistä, kuten viimeisinä 8 vuotena on tapahtunut. Nämä eivät ole lopultakaan mitään kauhean suuria asioita - toki tietyillä aloilla nuo lisien leikkaukset voivat iskeä pahastikin, ja ehkä tarvitaan näissä kohdin jotain joustoja.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Ruotsissa tarjoillaan sairaanhoitajille 2000-2500€ lisiä viikossa, jos suostuvat siirtämään lomaansa esim. kesästä syksyyn. En yhtään ihmettele jos alkaa Suomi-hoitajaa houkuttamaan.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mulle kävisi myös ihan hyvin että kaikkien palkansaajien loma olisi yhtä pitkä kuten omani eli se 24pv (käsitti 18 arkipäivää) j
Eli olet osa-aikainen tai muuten lyhyempää työaikaa tekevä? Tai sinua on huijattu?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Opettajilla on kuukausipalkka, laskennallinen 30 päivän kesäloma ja muut vapaat ovat opetuksetonta aikaa. Näinä aikoina opettajat valmistelevat opetusta ja tekevät sellaisi töitä, joita ei pysty tekemään opetuksen aikana. Jos opetukseton aika olisi palkatonta, opetuksen taso putoaisi huomattavasti. Mutta mikäli kansakunnan etu sitä vaatii, niin eikun meikäläinen armeijaan, eikun opettajilta palkka pois.

Ei mene kyllä noinkaan, esimerkiksi mitään työvelvoitetta ei ole esimerkiksi kesän opetuksettomana aikana, ns. kesäseisauksen aikana siis. Tuolta ajalta ei myöskään makseta palkkaa, vaan tehdyn työn perusteella määrätty kuukausipalkka on jaettu tasaisesti 12 kuukaudelle, ja siksi kesän ajankin palkka juoksee. Tuossa on hieman yksinkertaistettu, mutta pääpiirteittäin noin. Erilaiset äitiys- ja hoitovapaat menevät sitten hieman eri lailla, älkää tuoko niitä nyt tähän keskusteluun.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Itsekin joskus pienen aikaa vuorotyötä tehneenä ymmärrän kyllä että vuorotyö vaikuttaa sosiaalisen elämisen laatuun, nuorena miehenä joutui ryypiskelemään arki-iltaisin. Mutta mielestäni tämä vuorotyön vaativuus tulisi huomioida nimenomaan peruspalkassa, ei yksittäisen viikonpäivän lisänä.
Toisaalta vuorolisänä menevät oikeille henkilöille, eli niille, jotka niitä hankalia vuoroja eniten tekevät. Onhan nuo viikonloputyöt edelleen pois esimerkiksi perheen yhteisestä ajasta, joten ymmärrän, että niistä ekstraa maksetaan, vaikka mitään uskontoon liittyvää "pyhä- perustetta" lisille ei enää olekaan. Leikkaus lisistä on myös kohtuullinen, joten kannatan, vaikka omankin talouden tuloihin vaikuttaa heikentävästi.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli olet osa-aikainen tai muuten lyhyempää työaikaa tekevä? Tai sinua on huijattu?

Ihan teen Paperiliiton jäsenenä (9v talossa) keskeytymätöntä 5-vuorotyötä työmuodossa 37 (lyhyt kierto).

Meillä kesäloma on 2 kiertoa joka tarkoittaa tasan 24 päivää niinkuin kaiketi myös muilla tätä työaikamuotoa tekevillä teollisuudenalasta riippumatta.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
5-vuorotyötä työmuodossa 37 (lyhyt kierto)
En enää kunnolla muista noita paperialan tyuösopimuksia, mutta eikös teillä ole sitten aina yövuoron jälkeen neljä vapaata päivää? Ja sitten sauna yms lisät tuomassa hyviä rahallisia korvauksia lisäksi?

Vilkaisin uteliaisuuttani tessiänne ja ihan samat lomamäärät kuin muillakin aloilla näyttäisi olevan...
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Sitten odotetaan, missä vaiheessa kansanedustajat taas äänestävät oman palkkansa nostamisesta.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En enää kunnolla muista noita paperialan tyuösopimuksia, mutta eikös teillä ole sitten aina yövuoron jälkeen neljä vapaata päivää? Ja sitten sauna yms lisät tuomassa hyviä rahallisia korvauksia lisäksi?

Onhan meillä. Hyviä lisiä jotka kompensoivat, kuten sunnuntailisä. Ai niin sitähän nyt leikataan.

Ja ne PITKÄT vapaat. Nyt kun aloitin kierron KE klo 05 ja kun lopetan sen ensi viikon KE klo 05, niin siinä on jo sitä ensimmäistä vapaata mennyt 5h ja sitten seuraavat tunnit yleensä menevät yövuoron jälkeen nukkuessa. Mutta totta tuo, onhan se vapaa päivä. Viikon duuniputken jälkeen on 96h putkeen vapaata.

Tiedä sitten kumpi jää voitolle pitemmän päälle. Me vai se joka tekee perusviikkoa vaihtamatta rytmiä kertaakaan ma-pe 8-16 ja pitää aina välissä 64h vapaata.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Lueskelin Helsingin Sanomista sitä, miten vähän hallituksen esityksen mukaiset lomien lyhentämiset sekä ylityölisien ja sunnuntailisien heikennykset vaikuttavat suunniteltujen säästöjen toteuttamiseen (sairauspoissaolouudistuksen ja työnantajan sosiaaliturvamaksun alennuksen yhteisvaikutus 3 prosenttia, joten kolmelle muulle säästösuunnitelmalle jää yhteensä kaksi prosenttia). Onko tässä todellakin kaikki, mitä kolme ei-sosialistista puoluetta kykenee saamaan aikaan. Itse lähtisin hakemaan säästöjä lomarahajärjestelmästä ja arkipyhien totaalisesta poistosta.

Mielestäni niin sanottu suomalainen työmarkkinamalli on niin arvokas, ettei sitä ole aivan hevillä syytä heittää menemään tällaisilla jo etukäteen epäonnistuvilla uudistuksilla. Odotettavissa on aikamoinen lakkosyksy 2016 ja todella vaikeat ves- ja tes-neuvottelut. Miten suhtaudutaan jatkossa siihen, ettei pakottavalla lainsäädännöllä aikaan saaduilla alennetuilla ylityökorvauksilla tai sunnuntaikorvauksilla saada työntekijöitä hommiin vapaaehtoisesti? Onko kyseessä työtaistelu? Samaan aikaan kauppojen sunnuntaiaukioloa ollaan kokonaan vapauttamassa.
 
Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lueskelin Helsingin Sanomista sitä, miten vähän hallituksen esityksen mukaiset lomien lyhentämiset sekä ylityölisien ja sunnuntailisien heikennykset vaikuttavat suunniteltujen säästöjen toteuttamiseen (sairauspoissaolouudistuksen ja työnantajan sosiaaliturvamaksun alennuksen yhteisvaikutus 3 prosenttia, joten kolmelle muulle säästösuunnitelmalle jää yhteensä kaksi prosenttia). Onko tässä todellakin kaikki, mitä kolme ei-sosialistista puoluetta kykenee saamaan aikaan. Itse lähtisin hakemaan säästöjä lomarahajärjestelmästä ja arkipyhien totaalisesta poistosta.
Kyllä, oivemmat säästökohteet tosiaan voisivat olla lomarahajärjestelmässä sekä arkipyhät totaalisesti pois. Lisäksi vielä pekkasjärjestelmästäkin voisi aivan huoleti leikata. Näillä toimilla tulisi varmasti enemmän säästöjä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainakin tessin mukaan teillä pitäisi olla samat 30 päivää lomaa kuin kaikilla muillakin aloilla.
Tässä uskossa minäkin. Vuosiloma 30pv. 24pv kesälomaa ja 6pv talvilomaa. Ihan kuten suurimmalla osalla porukkaa.
 
AIC

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin tessin mukaan teillä pitäisi olla samat 30 päivää lomaa kuin kaikilla muillakin aloilla.
Ne loput lomapäivät sijouttuvat niihin 96 tunnin vapaisiin kiertojen välissä.

Ja saunalisä, kun tuli puheeksi, niin vaimoni saa hoitoalalla isompaa lauantailisää(=saunalisä), kuin minä paperiteollisuudessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös