Ymmärtäisin että USA:n epärikollisessa ihmemaassa näitä kaikkia professoreita on lyöty turpaan jo hamalta 70-luvulta, ja missä utopiassa yleinen mielipide on sanellut sen, että jonkun tappamisessa saavat uhrin omaiset ovat olla tekemässä aaltoja. Vähän kuin keskiajalla ja toki tämä hivelee meidän kaikkien herkkiä tunteita, mutta silti ihan oikeasti ei se ole viisasta. Joku afganistanilainen raakuus heijastaa ja pitää yllä yhteiskunnan raakuutta. Se että meillä on joku persoonaton ja byrokraattinen ja pakkomielteisesti todisteita vaativa oikeusjärjestelmä on tosi hyvä juttu ja asia joka pitää meidät kaikkein selvimmin erossa jostain Somaliasta, Afganistanista ja Venäjästä. Onko tätä ihan oikeasti vaikea ymmärtää?
Ruotsalaisperäinen oikeuskäsitys, esim. naisen asema yhteisössä on arvokas pohja, joka meille kaikille on selkeä.
Mutta joskus olen ihmetellyt, kuinka kevyesti vaikka nakkikioskilla toisen invalidiksi lyöneeseen suhtaudutaan, ymmärretään. Ja ymmärtetään toisen kerran.
Ymmärretään tappoa, ymmärretään sitä kaveria vielä ekan tuomion jälkeen murhastakin.
Minä olen harrastanut seksuaalista kanssakäyntiä tappajan, taposta tuomitun kanssa. Tunsin hänet kaverina ennen tapahtumaa. Hänen oikeusapunsa ei ollut ehkä kaikkein terävin tyyppi, näin kuulin, mutta toisaalta kaverinikin heti katui, myönsi ja halusi kantaa vastuunsa. Tuomionsa jälkeen ajauduimme tunteiluun, myös jälleen keskustelemaan maailmasta, ja yksilöistä, vankeudesta, oikeudesta. Hän katui ehkä liikaakin, otti liian naisellisesti.
Hän ei ollut poikkeustapaus, mutta sitten on myös paatuneita. Ei psykopaatteja, mutta sellaisia joille sattui tapahtumaan jatkuvasti, ja kerta toisensa jälkeen yhteiskunta haluaa ymmärtää, terapoida mutta ei ollut auttanut resurssit.
"Olisi kannattavaa maksaa nainen loppuelämäkseen Karibialle", jotenkin täten kaverini mietti muutamien tyyppien tulevaisuutta.
Tarja Halonen olisi voinut jotain tuollaista ehdottaa, mikäli olisi ollut järkevä, mutta kun ei: demari-yhteiskunta tietää ja ymmärryksellä korjaa kyllä.